Nimi: En saisi ajatella näin
Kirjoittaja: fan4ever
Ikäraja: S
Fandom: Nälkäpeli
Genre: Drama
Paring: Peeta/Katniss
Summary: Katniss ja Peeta ovat areenalla ensimmäistä kertaa ja Peeta on sairaana
A/N: Osallistuu haasteeseen ficlet300
Ajoitus oli huonoin ikinä, kerta kaikiaan. Kuume oli liian kova ja oksennus haisi joka puolella. Nyt ei ollut aika sairastella, mutta niin hän teki. Sairasti juuri nenäni edessä! En siltikään voinut päästää häntä pois tuskistaan. Miltä olisin näyttänyt jos olisinkin? Pystyisin kyllä sanomaan sen olleen hänen omaksi parhaakseen, mutta entäs minä sitten? Tuntisin koko loppuelämäni syyllisyyttä siitä, että jätin tribuutti kaverini kuolemaan sairauden takia? Päätin mieluummin sinnitellä loppuun asti. Puro oli lähellä, sieltä saisin vettä peseytymiseen. Entäs kuivuminen? Aurinko hoitaisi sen kyllä. Ja kuume? Vedin paidan helmastani osan rikki ja päätin kastella sen puron vedellä jotta saisin viilennettyä Peetan polttavaa otsaa. Ensin poika vaan pitäisi saada purolle. Luolalta ei ollut sinne pitkä matka, mutta Peetan jalan haava hidastaisi ja hankaloittaisi matkaa reilusti. Ainoa missä vettä voisi kantaa pojan luo oli vesipullo, mutta se oli aivan liian pieni. Lopulta päätin vain yrittää raivata pojan mukanani.
Peeta kompuroi paljon. Suurin osa hänen painostaan oli päälläni, mutta tiesin hänen yrittävän olla mahdollisimman kevyt. Lopulta päästyämme purolle laskin pojan maahan vähän turhankin kovakouraisesti vakka tämä ei sanonutkaan mitään. Ensimmäisenä laitoin kostean paidan rievun Peetan otsalle ja aloin tämän jälkeen vaitonaisena pesemään Peetan vartalon paljaita kohtia oksennuksesta.
”Sinun ei tarvitse tehdä tätä kaikkea”, Peeta sanoi katsoen minua tarkkaavaisesti. Yritin olla kiinnittämättä häneen mitään huomiota ja jatkoin pesemistä. Hetkeen kumpikaan meistä ei sanonut halaistuakaan sanaa.
”Katniss.” Peeta sanoi lopulta ja käänsin katseeni häneen.
”Miksi sinä teet näin? Autat. Siinä ei ole mitään järkeä. Olen jo käytännössä kuollut”, Peeta jatkoi ääni alkaen väristä hieman lopussa.
”Ei, Peeta. Sinä et ole. Niin pitkään kun sinussa henki liikkuu, en anna sinun kuolla.” sanoin. En oikein osannut sanoa mitään järkevää joten kaikki oli kai melkeinpä sekamelskaa. Mutta nyt Peeta ainakin tietäisi etten jättäisi häntä vaikka mikä tulisi.
”Kiitos”, Peeta kuiskasi ja nojautui maahan makaamaan. Katselin häntä hänen sulkiessa silmänsä nauttiakseen tai helpottaakseen oloaan hieman. Laskin pääni nopeasti alas.
Tiesin etten saisi ajatella näin. Tiesin etten saisi ajatella, 'ei ole reilua että minä joudun huolehtimaan sairaasta ihmisestä joka vain hankaloittaa mahdollisuuksiani.' en saisi, mutta niin minä ajattelin.