Kirjoittaja Aihe: Jälkipyykki || Paritukseton, S, Angst, One-shot  (Luettu 2219 kertaa)

Robine

  • ***
  • Viestejä: 24
Author: Robine
Beta: eipä ole.
Pairing: ei ole
Rating: S
Genre: Angst, One-shot
Summary: Muutama päivä Voldemortin tuhon jälkeen.
A/N: Yritin kirjoittaa tätä Ronin näkökulmasta, mutta siitä tuli lähinnä molempien näkökulmista. Silti osallistuu Weasleyn Perhepotretti-haasteeseen. Ikärajoista en osannut sanoa, mutta kun veri ja ruumiit mainitaan, niin ei kaiketi sallitun puolelle mene muttah..
___________________

Jälkipyykki


Ron Weasley käveli nopeasti parhaan ystävänsä vieressä pitkin Tylypahkan kärsinyttä pihamaata.

Koko matkan suuren puun alle he kumpikin olivat hiljaa, eivätkä kertaakaan katsoneet toisiinsa.

"En voi uskoa sen kaiken olevan nyt ohi." Harry sanoi henkäisten ja tuijotti kiinteästi ja huolettomasti kaukaisuuteen. Hän hymyili.

"Ei se ole vielä ohi." punapäinen poika vastasi hiljaa, katsoen samaa kiintopistettä kaukaisuudessa, kuin Harrykin. Hän oli väsynyt, hänellä oli tummat silmäpussit, ja silmät olivat itkusta vieläkin punaiset. Poika näytti siltä, kuin kuolisi nälkään ja suruun, vaikka Pimeyden Lordi olikin ollut tuhottuna jo kaksi päivää.

Harry kääntyi katsomaan Ronia ihmeissään, kunnes tajusi mitä poika tarkoitti, ja otti tätä kädestä kiinni.

"Pahin on vielä edessä." Ron lausui tuijottaen horisonttiin, ja vaikka Harry uskalsikin olla eri mieltä, hän tiesi tulevien tapahtumien olevan Ronille todella vaikeita. Hän tiesi, että kun se pahin sitten tulisi, hänenkin helpotus ja onnistumisenriemu, jos sitä siksi voi kuvailla, olisi tiessään ja tilalla olisi niin sanoinkuvaamattoman kamalat tunteet, jotka piinasivat ensimmäisenä päivänä häntä.

Ron tiesi, että poika vain näytteli kaiken olevan kunnossa. Ensimmäisen päivän jälkeen hän ei ollut sanonut mitään, itkenyt vain rohkelikkotornissa eristäytyneenä, ja sen jälkeen kieltänyt tosiasiat. Ron sensijaan ei ollut muuta tehnyt kuin itkenyt veljensä elottoman ruumiin luona, ja ellei Harry olisi pyytänyt häntä pihamaalle, hän olisi nytkin itkemässä.

Hän puristi Harryn kättä, ja kääntyessään katsomaan tätä, hän näki kuinka toisen alahuuli väreili. Hän näki pojan ilmeestä, että kaikki se huolettomuus ja helpotus oli kadonnut, ja tilalle oli tullut ahdistuneisuus ja epätoivo. Hitaasti punapäinen poika veti Harryn kädestä hänet itsensä lähelle niin, että onnistui lopulta halaamaan tätä. Halaus ei ollut voimakas, se oli voimaton ja synkkä, mutta Harry sai siitä huomattavasti enemmän voimaa kuin kenenkään muun halauksesta.
"Kaikki päätyy vielä paremmaksi." Ron kuiskasi Harrylle, joka tunsi kyyneleen vierivän poskellaan.

Ron tiesi, että heillä oli kaikilla edessä kovat ajat, kun hautajaiskutsuja alkaisi tulemaan.

~

Kun Ron astui Harryn kanssa käsi kädessä sisälle Tylypahkaan, hän kurtisti pienesti kulmiaan. Käytävät olivat jotenkin tyhjiä, ja askelten kaiku oli kovempaa kuin ennen. Kaiku oli samanlaista kuin silloin, kun Harry ja Ron olivat juosseet monta vuotta sitten yöllä pitkin käytäviä vahtimestari Voroa karkuun.

"Viimeisetkin ruumiit on viety pois." Harry sanoi ponnettomalla äänellä, joka kuulosti enemmänkin kuiskaukselta, ja silloin Ronkin huomasi sen.

Kaikki veri käytäviltä oli poissa, missään ei näkynyt ruumiita suorissa riveissä, tai kuullut nyyhkytystä niiden viereltä. Se tuntui hassulta, sillä Ron oli kuvitellut, ettei se pääty koskaan. Hän oli luullut, että joka päivä hänen elämänsä loppuun asti hän nukkuisi rohkelikkotornissa tai Fredin elottoman ruumiin vieressä, ja joka aamu kieltäytyisi ruuasta jota hänelle tuotaisiin ja itkisi koko päivän perheenjäseniensä vieressä. Hän ei ollut edes ajatellut, että joskus tämä todella päättyisi, että joskus Ronin täytyisi vielä kaikkoontua pois, ja lähteä etsimään omaa kotiaan, että elämä todella jatkuisi.

Kyllähän Ron oli tiennyt, että joskus tämä kaikki päättyisi, mutta hän oli jotenkin ajatellut sen jatkuvan vielä monta kuukautta, hän ei ollut ajatellut, milloin se loppuisi.

"He ovat varmaan perheidensä luona." Harry sanoi, ja astui epävarman askeleen. Ron oli tietämättään pysähtynyt katsomaan käytävää, kuin viimeistä kertaa.

"Hassua, minä luulin, että heidät haudataan Tylypahkaan." Ron lausui hyvin hiljaa, ja astui sen yhden askeleen, minkä Harrykin, mutta pysähtyi taas.

"Kaikki ovat poissa."

"Minä tiedän." kuului Harryn ääni Ronin vasemmalta puolelta.
"Pyysin, että saisimme olla täällä hetken ilman muita, ja he suostuivat."

"Sinä suunnittelit tämän, liero." Ron sanoi ja naurahti kevyesti. Nauru ei ollut aitoa, siinä oli pakotettu sävy, mutta hän ei halunnut taas itkeä.

Harry päästi irti pojan kädestä ja siirtyi ikkunalle.
"Minä en voi uskoa, että emme tule enää Tylypahkaan."

Ron henkäisi. Hän ei ollut ajatellut sitäkään. Yksi asia kyllä hänen mieleensä tuli.
"Jos Fred ja George nyt pääsisivät tänne, he pistäisivät koko paikan hullunmyllyksi."

Sanottuaan nuo sanat, Ron muisti, että Fred oli poissa. Harry näytti aavistaneen Ronin ajatukset, sillä hänen katseensa kovettui kun Ron mainitsi Fredin nimen.

"Angelina sanoi, että Fred oli hyvä tanssimaan." Harry sanoi, edelleen katsoen ikkunasta, tällä kertaa hieman rauhallisempana.

Ron hymyili. Fred ja Angelina olivat olleet parit joulutanssiaisissa.

"Hän välitti Angelinasta todella paljon."

"Ja Angelina hänestä." Harry jatkoi, ja kaksikko hiljeni jälleen omiin mietteisiinsä.

He kävelivät kerran koulun ympäri, ja lopulta hyvästelivät sen, ja kaikkoontuivat yhdessä Kotikoloon, tai siihen, mitä siitä oli jäljellä.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2014 20:36:54 kirjoittanut Renneto »
Close your eyes, regret nothing

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 760
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Jälkipyykki
« Vastaus #1 : 03.09.2009 20:36:36 »
Tämä oli kovin surullinen ja tunteikas.

Olisikin kuitenkin kaivannut aika paljon enemmän kuvailua. Alku oli hieman kankea, kun siinä oli kuvailua niin olemattomasti. Teksti ihan hitusen verran tökki välillä, mutta oli tämä siltikin hyvä lukukokemus. Pari virhettä bongasin:

Lainaus
Ron sensijaan ei ollut muuta tehnyt kuin itkenyt veljensä elottoman ruumiin luona...
Sen sijaan kirjoitetaan erikseen.
Lainaus
Fred ja Angelina olivat olleet parit joulutanssiaisissa.
Tarkoitit varmaan "pari"?  :)

Pidin tässä tekstissä sen tunteikkuudesta, vaikka kuvailua ei ollutkaan niin paljon, kun sitä olisin toivonut olevan, oli tämä siltikin hyvin surullinen ficci, johon pystyi helposti eläytymään. Tekstisi oli myös kovin realistista. Monet kirjoittavat lähes tähän tyyliin "Harry ja Ron itkivät sydäntäsärkevästi toistensa olkia vasten." Sinä et ollut sortunut tähän, josta olen kiitollinen.

Kaikesta huolimatta, pidin tästä.  :)
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini