Kirjoittaja Aihe: Poltetut valokuvat | S | synkkä draama, hippu slashia | Nuuk/Sakari  (Luettu 1569 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 077
Nimi: Poltetut valokuvat
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: synkkä draama, slash
Paritus: Nuuk/Sakari
Yhteenveto: Pahuus ei koskaan suostu asettumaan kiltisti linssin alle.
Haaste: Ficlet300 167. Seepia

A/N: Liittyy tarinan Eläviä kuvia, S kahteen ensimmäiseen rapsuun eli Sakarin äidin hautajaispäivän jälkeistä aikaa kuvataan tässä.

POLTETUT VALOKUVAT

Jos Sakarin lapsuusmuistoja kuvattaisiin kameralla, niiden päällä olisi seepiafiltteri ja kuva räpsyisi. Siinä olisi sitä pehmeää, vanhojen hyvien aikojen tunnelmaa. Lapsuus kultaraameissa: paljaita jalkoja, ikikesiä ja isän kitaran täyteläiset sävelet pimenevissä illoissa. Kuva rajaisi vain sen, mitä hän haluaisi näyttää. Juuri ne huolella kaapatut hetket jäisivät elämään vailla kontekstia. Kuvien ulkopuolella kaikki ruma, karu ja kamala lakkaisivat olemasta. Jos vahinko-otoksia sattuisi, filmiä voisi aina leikata. Muistikin saisi toimia samalla tavalla.

Tuntuu pahalta palata tähän kaupunkiin. Liikkeiden tyhjät ikkunat ja maalista kuoriutuvien talojen paljaat puutarhat ovat kuin kauhuelokuvien lavastuksesta. Kukaan ei tervehdi eikä varmasti ainakaan hymyile. Sellaista se oli silloin ja sellaista se on vieläkin. Onneksi äiti sentään on nyt kuollut ja valokuvat poltettiin jo vuosia sitten. Ne olivatkin niin suttuisia ja punasilmäisiä. Pahuus ei koskaan suostu asettumaan kiltisti linssin alle.

Nuuk pesee hampaitaan hotellihuoneen vessassa ja laskettu vesi jää kohisemaan Sakarin korviin. Hänestä tuntuu kuin jääkylmä vesi nousisi keuhkoissa ja yrittäisi hukuttaa hänet, kuten äiti joskus, kun perunat paloivat pohjaan. Sakari ei huomaa vapisevansa ennen kuin Nuuk halaa häntä ja heijaa sanoen, että huomenna lähdetään ja sitten sun ei tarvitse tulla takaisin enää ikinä. Nuuk nukkuu lähellä häntä, ja tämän lämmin ääni ajaa muistot nurkkaan. Sieltä ne eivät yletä Sakariin.

« Viimeksi muokattu: 24.06.2018 14:09:17 kirjoittanut Sokerisiipi »

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 414
Terveisiä vaihdokkaista! Päätin aloittaa tästä, kun tämä on kivan lyhyt :D

Tämä oli aika jännä, ekassa kappaleessa oli vielä aika leppoisa tunnelma, vaikka lopussa alkaakin vaikuttaa siltä, että onnellisten muistojen takana on muutakin. Keskimmäisessä tunnelma on jo pahaenteinen, eihän normaalisti sanota omaa äitiä pahuudeksi tai että "onneksi hän on kuollut". Ehdin miettiä, mahtuuko viimeiseen kappaleeseen selitys, mutta mahtuihan se (tai varmasti muutakin on ollut, mutta kuitenkin). Ja sen lisäksi mahtui myös onnellisehko loppuratkaisu. Aika paljon tähän siis mahtui pienestä sanamäärästä huolimatta!

Minun meinasi aluksi olla vähän hankala päästä tähän sisään, kun heti ensimmäinen virke oli niin taiteellinen, ja jäin miettimään sen merkitystä vähän liiankin pitkään :D Mutta kun jatkoin eteenpäin, niin aloin kyllä tajuta senkin. "Lapsuus kultaraameissa" oli kivasti sanottu, sitähän se tarkoittaa, kun aika kultaa muistot. Tässä kyllä on vielä ne ikävämmätkin muistot muistissa, eivätkä varmaan koskaan katoakaan, mutta tuntuu kuitenkin, että niidenkin käsittelyssä on päästy johonkin asti, kun Sakari näkee sen äidin pahuutena itsensä syyllistämisen sijaan... Kiva että Nuuk on nukkumassa hänen kanssaan, toisen vieressä ahdistus ei tunnu läheskään yhtä paljoa.

"Pahuus ei koskaan suostu asettumaan kiltisti linssin alle" oli hauskasti sanottu, jäin miettimään, onkohan se oikeasti niin ;D