Tuoreimmat viestit1
Sanan säilä / Vs: Viimanniemi | S | tuonpuoleinen slice of life | raapaleita | 6/x 15.2
« Uusin viesti kirjoittanut Sokerisiipi tänään kello 00:01:56 »Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Ne lämmittävät ihanasti vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin ♥︎
A/N: Kolme vuotta on mennyt ja ajattelin nyt jatkaa tätä tarinaa! Se on välillä ollut mielessäni. Toivottavasti tätä eksyy vielä joku lukemaan!
Viimanniemi oli kaunis. Siellä kasvoi puita ja kasveja ihan kohisemalla. Viimanniemi oli niemennokkaan asettunut rannikkokylä korkealla meren yläpuolella. Taloja oli kaiken muotoisia ja näköisiä. Useampi uhmasi painovoimaa ja muita fysiikan lakeja. Totto näki jättisienen, akvaarion, puumajan ja junanvaunun. Pisimpään hän jäi toljottamaan valtavaa purppuraista ja hennosti läpikuultavaa kuplaa, jonka sisällä joku ilmeisesti asui.
”Miten tuo on mahdollista?” Totto köhäisi. Kerry myhäili selvästi nauttien Toton tyrmistyksestä.
”Täällä kaikki on mahdollista”, Kerry sanoi arvoituksellisesti. ”Vain oma mielikuvitus on rajana.”
Totto kääntyi katsomaan Kerryä otsa rypyssä.
”Mitä se tarkoittaa?” Totto kysyi. Kerry vain hymyili.
”Se kyllä selviää sinulle.”
”Kertoisit nyt”, Totto mankui, ja hän tunsi itsensä taas nuoremmaksi. Kerry pudisti päätään.
”Se on liian monimutkainen asia selitettäväksi keskellä yötä”, Kerry sanoi. Asia oli loppuun käsitelty. Tottoa harmitti. Hän pani kädet puuskaan.
Toton turhautunut kiukku väistyi ihmetyksen tieltä. He ajoivat ylös mäkeä niemen korkeimmalle kohdalle, jossa oli mökki ja valtava, rehevä puutarha. Kukkia, pensaita ja puita oli niin paljon, että kukkula näytti olevan oma pieni metsänsä. Kasvihuonekin siellä oli. Se hehkui lempeää, vihreää hohdetta pimeässä yössä. Näkymä merelle oli kuitenkin avoin.
”Asutko sinä täällä?” Totto kysyi ihastuksissaan.
”Jep.”
Kerry parkkeerasi auton. Keltaiset ja violetit kukat alkoivat hohtaa heidän ympärillään, kun he kävelivät ruskealle hirsimökille. Totto tuijotti niitä niin ihmeissään, ettei edes huomannut kävelevänsä sisään Kerryn kotiin.
Vasta, kun Kerry sytytti valot, Totto tohti jättää ovensuun ja puutarhassa hehkuvat kukat. Mökki oli lämmin ja kotoisa. Huonekalut olivat eriparisia ja mukavan näköisiä. Sisälläkin oli paljon kasveja värikkäissä ruukuissa. Niitä oli ikkunalaudoilla ja huoneen nurkissa. Ne eivät onneksi hehkuneet. Kodin erilaisia tavaroita lojui ympäriinsä. Oli kirjoja, puutarhavälineitä, kuppeja, koriste-esineitä, vilttejä ja tohveleita.
”Tästä minä pidän enemmän”, Totto sanoi tyytyväisenä, koska mökki oli mukavan normaali kaikkeen muuhun verrattuna. Se tuntui ennen kaikkea turvalliselta ja lohdulliselta paikalta. Totto istui alas sinapinkeltaiselle sohvalle. Kerry seisoskeli keskellä mökkiään kädet haalareidensa taskussa. Kipparin lakkinsa Kerry oli riisunut. Hänen punainen tukkansa ryöppysi villinä kohti olkapäitä niihin kuitenkaan yltämättä.
”Kiva kuulla”, Kerry sanoi selvästi mielissään Toton saamasta vaikutelmasta. ”Haluatko teetä?”
”Kyllä, kiitos”, Totto sanoi. Hän oli hyvillään siitä, ettei Kerry häätänyt häntä saman tien nukkumaan. Ehkä teetuokio sallisi Toton esittää vielä muutamia olennaisia kysymyksiä.
A/N: Kolme vuotta on mennyt ja ajattelin nyt jatkaa tätä tarinaa! Se on välillä ollut mielessäni. Toivottavasti tätä eksyy vielä joku lukemaan!
7
Viimanniemi oli kaunis. Siellä kasvoi puita ja kasveja ihan kohisemalla. Viimanniemi oli niemennokkaan asettunut rannikkokylä korkealla meren yläpuolella. Taloja oli kaiken muotoisia ja näköisiä. Useampi uhmasi painovoimaa ja muita fysiikan lakeja. Totto näki jättisienen, akvaarion, puumajan ja junanvaunun. Pisimpään hän jäi toljottamaan valtavaa purppuraista ja hennosti läpikuultavaa kuplaa, jonka sisällä joku ilmeisesti asui.
”Miten tuo on mahdollista?” Totto köhäisi. Kerry myhäili selvästi nauttien Toton tyrmistyksestä.
”Täällä kaikki on mahdollista”, Kerry sanoi arvoituksellisesti. ”Vain oma mielikuvitus on rajana.”
Totto kääntyi katsomaan Kerryä otsa rypyssä.
”Mitä se tarkoittaa?” Totto kysyi. Kerry vain hymyili.
”Se kyllä selviää sinulle.”
”Kertoisit nyt”, Totto mankui, ja hän tunsi itsensä taas nuoremmaksi. Kerry pudisti päätään.
”Se on liian monimutkainen asia selitettäväksi keskellä yötä”, Kerry sanoi. Asia oli loppuun käsitelty. Tottoa harmitti. Hän pani kädet puuskaan.
Toton turhautunut kiukku väistyi ihmetyksen tieltä. He ajoivat ylös mäkeä niemen korkeimmalle kohdalle, jossa oli mökki ja valtava, rehevä puutarha. Kukkia, pensaita ja puita oli niin paljon, että kukkula näytti olevan oma pieni metsänsä. Kasvihuonekin siellä oli. Se hehkui lempeää, vihreää hohdetta pimeässä yössä. Näkymä merelle oli kuitenkin avoin.
”Asutko sinä täällä?” Totto kysyi ihastuksissaan.
”Jep.”
Kerry parkkeerasi auton. Keltaiset ja violetit kukat alkoivat hohtaa heidän ympärillään, kun he kävelivät ruskealle hirsimökille. Totto tuijotti niitä niin ihmeissään, ettei edes huomannut kävelevänsä sisään Kerryn kotiin.
Vasta, kun Kerry sytytti valot, Totto tohti jättää ovensuun ja puutarhassa hehkuvat kukat. Mökki oli lämmin ja kotoisa. Huonekalut olivat eriparisia ja mukavan näköisiä. Sisälläkin oli paljon kasveja värikkäissä ruukuissa. Niitä oli ikkunalaudoilla ja huoneen nurkissa. Ne eivät onneksi hehkuneet. Kodin erilaisia tavaroita lojui ympäriinsä. Oli kirjoja, puutarhavälineitä, kuppeja, koriste-esineitä, vilttejä ja tohveleita.
”Tästä minä pidän enemmän”, Totto sanoi tyytyväisenä, koska mökki oli mukavan normaali kaikkeen muuhun verrattuna. Se tuntui ennen kaikkea turvalliselta ja lohdulliselta paikalta. Totto istui alas sinapinkeltaiselle sohvalle. Kerry seisoskeli keskellä mökkiään kädet haalareidensa taskussa. Kipparin lakkinsa Kerry oli riisunut. Hänen punainen tukkansa ryöppysi villinä kohti olkapäitä niihin kuitenkaan yltämättä.
”Kiva kuulla”, Kerry sanoi selvästi mielissään Toton saamasta vaikutelmasta. ”Haluatko teetä?”
”Kyllä, kiitos”, Totto sanoi. Hän oli hyvillään siitä, ettei Kerry häätänyt häntä saman tien nukkumaan. Ehkä teetuokio sallisi Toton esittää vielä muutamia olennaisia kysymyksiä.
Onneksi sinä kirjoitit jotta minä voin sitten täällä tyytyväisenä lukea sitä 
Ja kaiken kukkuraksi tämä oli vielä hanahaki! En oo montaa hanahaki-ficciä lukenut, mutta se on musta niin herkullinen trope! Ihan parasta, että oot kirjoittanut tämän.
Oot käyttänyt tosi sellaista simppeliä kieltä, mutta kuitenkin tosi kauniita sanavalintoja ja ilmaisutapoja. Tätä oli tosi miellyttävä lukea <3 Haluan kyllä lukea tämän loppuun, kunhan saat kirjoitettua/julkaistua lisää! Eikä haittaa yhtään, vaikka menisi yli 20 osan 
Kolmas ja ehkä kaikkein lempparein kohta oli kymmenes mikro, joka oli yksinkertaisuudessaan ihanan karu. Ah. Kyllä sielua särkee tämän jälkeen!