Kirjoittaja Aihe: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-11)  (Luettu 3917 kertaa)

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Nimi: Metsäpalo on toinen tarina
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Regulus/Remus
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: no (rakkaus)synkistelyäpä hyvinkin
Varoitukset: kiroilua, liikaa tähtiä ja petoeläimiä
Tiivistelmä: Kumpi voittaa, susi vai leijona.
Vastuuvapaus: Potter-hahmot ja maailma eivät kuulu minulle. En hyödy tekstistä rahallisesti.
 
A/N: Tajunnanvirtainen Regulus-pohdiskelu. Mun Mustat nyt on vähän liian tällaisia, mutta ainakaan se ei polta tupakkaa! Tätä oli kyllä mukava kirjoitella, varsinkin alku tuli hyvällä flow’lla. Lähteenä käytetty akateemisesti Wikipediaa :D


Metsäpalo on toinen tarina

Mustaa, vittu. Me liikutellaan jalkojamme muttei koskaan kävellä. Minä olin jo syntyessäni katkera, ainakin äiti katsoo minua kuin hapanta vihreää omenaa joka työntyi hänestä ulos suloisen lapsen sijaan. Mikä täällä suloista olisikaan. Isä keräilee yökkösiä, ehkä se lävistää ne elävinä neuloillaan. Oljo voisi olla jos sitä katsoisi tarpeeksi humalassa. Ruma lapsi. Ylpeä minä olen vain muodon vuoksi. Jonkun on oltava: niin saatanan musta ja vihainen. Isä oikeasti vapisee kun ajattelee Pimeyden lordia. Enkä halua edes tietää mitä äiti tekisi.

Sirius. Sijaitsee Ison koiran tähdistössä, meistä katsottuna kirkkain kaikista. Kuuma, polttava, enteilee tulvaa. Orionin koira. Pisteitä ja etäisyyksiä ja outoja merkkejä tähtikartalla. Ei muuta. En ole astronomi.

Jostain syystä kuitenkin katselin usein koulun käytävillä neljää tiettyä rohkelikkopoikaa. Yksi oli musta aukko ja muut kolme joitain kuita ja aurinkoja. Piskuilan, Potter, Lupin. Ei kai niitä voinut olla huomaamatta. Ne rääkkäsivät aina Kalkarosta, mutta ei sitä kukaan jaksanut puolustaakaan. Paitsi jos tarvitsi yhtä tai toista kätevää taikajuomaa, silloin sitä saattoi vähän silitellä niin kuin jotakin käärmeensylkemää rääpälettä. Lemmenjuomaa, tai ihan vain huumatakseen. Alentuivatko ne oikeasti sellaiseen? Kaikkien täytyi panna, eletään lisääntyäksemme, lennetään päivä tai yö ja sitten kuollaan. Niin kuin perhoset. Minua ei kiinnostanut. Tai ehkä minua ei vain kiinnostanut. Isä on romantikko ja pelkuri, kaikki tietävät sen. Sirius ei sitä ainakaan ole perinyt.

Säälittävää miten tämä maailma pyörii vain taivaankappaleiden ympärillä. Sattumanvaraisia tiivistymiä avaruudessa, niin kaukana että ne ovat jo kadonneet ennen kuin kuva, kopio, saapuu maahan asti. Kivikönttejä jotka heijastelevat jonkun toisen valoa. Se oli jotenkin ironista. Ensin oli se kaikkein kirkkain, ja sitten kuu, himmeä heijastus.

Hiekkainen, ruskea, harmaa. Kai siellä pari vuoristoa on, ja toinen puoli aina pimennossa. Mukamas meriä. Saahan sitä kuvitella. Mutta sillä on outoja voimia, se kutsuu maan vesiä puoleensa ja sitten taas päästää irti. Niin isoja ja synkkiä kuin meret ovatkin, ne eivät voi vastustaa. Se oli minusta etäisesti huolestuttavaa.

Regulus peittyy usein auringon tai kuun taakse. Leijona, kuningas. Leijonan sydän, verinen sykähtelevä lihasmöykky lojumassa paahtuneessa heinikossa. Naurettavaa symboliikkaa jolla ei ole mitään merkityksiä, mutta minä en päässyt siitä irti. Piti keksiä selityksiä. Todellinen maailma huojui, hidastui, ja välillä oli nopeita välähdyksiä. Siitä ei saanut kiinni. Oli oltava jotain. Painettua. Suurempaa kuin mitä me tajusimme, löytyi se sitten avaruudesta tai muinaisesta Egyptistä, Roomasta, ihan sama.

Minä kiersin vain kuuta. Mitä sanoisin? Lupin oli jotenkin magneettinen. Potter oli liian samanlainen kuin minun nimeltä mainitsematon velikultani, Piskuilan oli kierolla tavalla huomaamaton. Se teki likaiset työt, ja silti tytöt katsoivat vain Jamesia ja Siriusta, mutta se ei antanut periksi. Lupin oli toisella tavalla huomaamaton. Sitä saattoi katsoa, jotkut tytötkin, eikä silti nähnyt. Joskus harvoin se katsoi takaisin (niitä tyttöjä). Kerran se oli yhden mustatukkaisen kanssa kahvilla. Jos se luki sanomalehteä, se varmasti näki sen lävitse. Se oli aina läsnä ja jonkinlainen voima joka piti muut kolme maanpinnalla. Muuten ne olisivat epäilemättä leijailleet jonnekin kauas pois, kohonneet niin korkealle että niiden päät olisivat räjähtäneet. Miksi tiesin kaiken tämän? Sirius oli edelleen musta aukko; vaikka kielsin sen itseltäni se veti minua puoleensa. Minun oli pakko haluta kaikkea mitä en voinut saada, olla kateellinen. Minulla oli joskus ollut veli. Ja Lupin vain oli kiinnostavampi kuin muut. Minun oli täytettävä näkökenttäni jollakin, jotten huomaisi Siriusta.

Kumpi voittaa, susi vai leijona. (Koira.)

Jonakin typerryttävänä syksyisenä päivänä viidennellä luokalla, kun olin tyhmä ja utelias ja aivan liian ylpeä kääntyäkseni pois, seurasin heitä. Se mitä näin ei ollut mitään mitä olin odottanut. Vaikka kyynisyyteni oli jo kuin sokeus, minäkin pystyin vielä hämmästymään. Lupinille tapahtui jotakin hallitsematonta, ja minusta tuntui että aloin pudota eikä se loppunut. Ja Potter ja Sirius. Tilan täytti suurten eläinten ja kosteiden lattialautojen voimakas tuoksu. Piskuilan, rotta, ratkaiseva askel. Istui hyllyllä viikset vipattaen, mustat silmät kovina ja nopeina. Ystävyys, muistan ajatelleeni hämärästi, onko se jotakin tuollaista; tai pikemminkin se oli tunne, menetyksen tunne. Ja kaipauksen, kaipasin pelkoon ja muutokseen ja sitten haluun tappaa, kontrollin kadottamiseen. Kaipasin pudotusta.

Tapoin myöhemmin, se ei ollut ollenkaan sellaista. Ei mitään pudotusta eikä ainakaan lentämistä. Ruohonkorret taittuivat edelleen askelten alla, aika liikkui eteenpäin oli se sitten lineaarista tai ei. Se vain oli tehtävä. Vihreä välähdys, jäykistyneet kasvot. Häivähdys hulluutta. Sata vuotta lisää, luultavasti helvetissä tai ainakin harteillani. Mutta sillä ei ollut mitään tekemistä Lupinin kanssa.

Minä lähdin pois vähin äänin. Menin makuusaleihin ja istuin sängylleni. Kaikki jotenkin aaltoili ympärilläni.

Kahden päivän kuluttua löysin pergamentinpalan taskustani. En tiedä miten se oli mahdollista, sillä minulla oli nopeat silmät ja vielä nopeammat kädet, ja joskus kuvittelin että kuudeskin aisti.

Älä tule enää, ole hyvä. Se on vaarallista.

Pudotus jatkui. Se ei ollut Siriuksen käsialaa, onneksi. Mutta se oli käsialaa joka kertoi että olin Siriuksen veli, että en saisi sen takia vaarantaa itseäni. Vaikka Siriukselle oli yksi paskanhailea miten minulle kävisi. Joskus vielä todistaisin sen. Ja kuvittelin että jokin kultainen hammasratas kuitenkin liikahtaisi hänen sisällään, jos minä kuolisin.

Älä tule enää, ole hyvä. Miksi he eivät vain olleet pystyttäneet minulle ansaa, napanneet minua kuin kapista kettua ja nauraneet päälle? Pistäneet neulaa keskelle vartaloani ja katselleet kuinka siivet räpiköivät turhaan pudotellen värikkäitä läpikuultavia suomujaan.

Minä halusin ajatella että elämäni oli jo vaarallista. Tunne oli vaarallinen, levisi kuin myrkky jota ei saanut imettyä pois. Yksi tunne, niin voimakas että sen joutui kieltämään, niin yllättävä että sitä joutui ajattelemaan. Jos niitä oli monia, erilaisia, ne vain sekoittuivat haaleaksi puuroksi josta ei ollut mitään haittaa, ehkä lievää sumeutta näkökentässä mutta ei muuta. Turhaa ja arvotonta.

Kaikki on turhaa ja arvotonta, sanoin itselleni. Symboleja, teeskentelyä. Tunne, vain jokin reaktio aivoissa. Se katoaisi kyllä. Kuin kipinä tuuleen. Sytyttäisi ehkä metsäpalon jossakin muualla, mutta minua se ei enää silloin kiinnostaisi.

Älä tule enää. Se oli kutsu. Menin taas täydenkuun aikaan, ihmettelin etteivät muut huomanneet minua. Olin kai tyhmänrohkea mutta en niin merkittävä kuin luulin, en ollut huomaamisen arvoinen. Oli vaikea sanoa huomasiko edes Lupin. Hän ei toistanut sanomaansa. Se on vaarallista. Ja kyllähän se helvetissä olikin, vaan ei sillä tavoin kuin hän luuli. Minä menin myös muulloin, istuin jalat ristissä rispaantuneella matolla kylmän takan edessä. Seinillä oli kuvia jotka kertoivat aivan vieraista ihmisistä. Röttelö humisi hiljaa niin kuin maalikerrosten alla olisi ollut toinen talo, joka yritti puhua minulle. Ulkona paistoi aurinko mutta valo ei päässyt ikkunoista sisään. Kuvittelin että Lupin seisoisi oviaukossa. Kysyisi mitä tein siellä, sanoisi että hän ei ollut minun veljeni. Se on hyvä, minä vastaisin. Joskus melkein nukahdin siihen istualleni, en aivan mutta melkein. Omituinen rauha valtasi minut, maailma liikkui akselinsa ympäri ja Röttelö sen mukana, matto, minä, sydämeni.

Lupin ei koskaan tullut. Jossain vaiheessa ymmärsin sen, ja matolla juuri sen kylmän takan edessä tapahtui eräs katoaminen. Kipinä tuuleen. Metsäpalo onkin jo aivan toinen tarina.
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 01:42:41 kirjoittanut Beyond »
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

Funtion

  • Vieras
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #1 : 04.08.2012 13:35:57 »
Huh, mulla menee varmaan ikuisuus ennen kuin ehdin lukea & kommentoida näitä sun kaikkia viime viikkoina ilmestyineitä shottejas! Ei se kyl haittaa, sä oot yks mun lempikirjoittajista Finissä ja mä tykkään kommentoimisesta, kunhan nyt tavan vuoksi valittelen… mut täytyy kyl sanoa (näin hieman aiheesta toiseen vaihtaen), että mä rakastan tätä otsikkoa! Metsäpalo on toinen tarina… vau. Sopii odottaa suuria tekstiltäs. (Ja hei, Regulus! Aa. <3)

Isä keräilee yökkösiä, ehkä se lävistää ne elävinä neuloillaan.
Mmh, tää on taas näitä ihania yksityiskohtia, jotka ei oo juonen kannalta merkittäviä, mutta joista pidän kovasti!

Tää kertoja oli ihanan erilainen, sen ääni oli jotenkin niin esiin puskeva. Välillä jossain kohtia se ontui, ehkä noissa minä-sanojen kohdalla, esim. tässä;  Minä olin jo syntyessäni katkera, ainakin äiti katsoo minua kuin hapanta vihreää omenaa joka työntyi hänestä ulos suloisen lapsen sijaan. Mutta muuten se kulki ihan hyvin eteenpäin. Se kuulosti hieman katkeralta, välinpitämättömältä, mut paikoitellen taas… kirjoitetulta.

Kai siellä pari vuoristoa on, ja toinen puoli aina pimennossa. Mukamas meriä.
Esim. tässä. Mukamas meriä.. jotenkin se niinku häiritsi mua.

Mä tykkäsin hirveestä siitä, miten olit rakentanut tän tekstin symboliikan ympärille! Tähtiä, tähtiä, vähän lisää tähtiä, nimien merkityksiä… ties mitä. Niitä oli ehkä aavistuksen verran liikaa, mut toisaalta ne piti tän ns. sekavan tekstin hyvin koossa. Ja oli hienoo, miten et ollut lyhennellyt asioita siten, että lukijan olisi pitänyt jäädä miettimään piilotettuja merkityksiä, vaan itse tekstissä pohdittiin lukijan puolesta, esim.; Leijona, kuningas. Leijonan sydän, verinen sykähtelevä lihasmöykky lojumassa paahtuneessa heinikossa. Naurettavaa symboliikkaa jolla ei ole mitään merkityksiä, mutta minä en päässyt siitä irti.

Siellä oli hirveästi kohtia, joita en välttämättä ymmärtänyt, mutta se jätti tän tekstin ihanan avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi. Mä tiiän, että tästä saa niin paljon enemmän irti, jos tän lukee useamman kerran (nyt en lukenut kuin yhden kerran, mutta tuun vielä varmaan jo heti tänään lukemaan tän uudestaan). Tää oli kerta kaikkiaan upea teksti! Sun tyylille uskollinen, kauniita sanoja ilman turhia korulauseita, yksinkertaista, pelkistettyä, mutta toisaalta täynnä vertauskuvia ja merkityksiä ja pinnan alla kytevää tulta. Tää oli hyvin moniulotteinen teksti.

Lupin ei koskaan tullut. Jossain vaiheessa ymmärsin sen, ja matolla juuri sen kylmän takan edessä tapahtui eräs katoaminen. Kipinä tuuleen. Metsäpalo onkin jo aivan toinen tarina.
No nyt on aika raiskata teinisydämiä: <3 <3 <3 <3!

Ah, kiitos tästä! Sun tekstit ansaitsisi niin paljon kommentteja että koko topan pitäisi tukkiutua, mutta nähtävästi muut ihmiset ei oo samaa mieltä (tai sitten ne oon vaan hyvin laiskoja kommentoimaan… luulisin että näin on, sillä tiedän parikin tyyppiä, jotka on lukenut tän muttei kommentoinut, haha). Mut joo hei kiitos. <3

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #2 : 06.08.2012 18:11:26 »
Jee kommentti, kiitos fierté! Mun pitäisi varmaan hioa tekstejäni vähän enemmän eikä julkaista kaikkia inspiraatiopuuskassa yhdellä rysäyksellä, niin ehtisit paremmin mukaan haha. Ei mutta hienoa että jaksat ja viitsit aina kommentoida! Oon tullut siihen tulokseen että mun fikit vaan eivät vedä kauheasti lukijoita saati kommentteja. Muutenkaan en ole nykyään erityisen tyytyväinen aikaansaannoksiini, mutta aina voi toivoa että olen vain itse muuttunut ylikriittiseksi eikä tekstit niin huonoiksi kuin luulen :D Näillä mennään! Noita tähtiä ja muita tuli tosiaan aika reilusti, en osannut lopettaa ajoissa, tai siis Regulus ei osannut ;) Se on sellainen hahmo että vie mua aina sata-nolla. Joissain kohdissa tosin saatoin yliyrittää ja vaikutelmasta tuli "kirjoitettu" niin kuin sanoit. Ja kiva että pidit otsikkoa onnistuneena, tykkään siitä itsekin vaikka ensin en meinannut keksiä mitään. Siitä se kuitenkin löytyi suoraan nenän edestä!
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

Kaapo

  • Vieras
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #3 : 21.08.2012 13:09:34 »
Kommenttikamppanjasta päivää.

Olen lukenut tämän jo muutamaan kertaan mutta jotenkin silti on vaikea sanoa mitään...

Regulus on hahmona jotain sellaista, josta on ihana kirjoittaa, ihan vain koska mitä me oikeasti tiedämme? Reguluksesta voi tehdä melkein mitä vain ja aina se tuntuu osuvan canoniin.

Regulus/Remus on paritus, jota en kamalasti ole kyllä lukenut, mutta tämä sai kyllä miettimään, että pitäisikö itsekin kokeilla.. c:

Tämä on hyvä. Hienosti muodostettu. Tykkään siitä hienoisesta hulluudesta, joka Reguluksen mielestä tässä välittyy. Hullu Regulus on hieno...

En oikeasti osaa sanoa mitään! Tyhmä olo. Yhteenvetona voisin kuitenkin sanoa, että tämä on todella onnistunut ja hienosti kirjoitettu, nimi on hieno ja tässä on monia kohtia, joissa tuli sellainen olo, että miksen minä itse ole kirjoittanut noin...

Kiitos tästä.

- Kaapo

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #4 : 03.09.2012 09:07:26 »
Kaapo, kiva jos tykkäsit ja sait tästä jotain selkoa! Regulus/Remusta kannattaa aina kokeilla, heh. Regulus on tosiaan mukava hahmo siinä mielessä että canon jättää melko paljon varaa tehdä omia tulkintojaan... Mulla se tuppaa usein liukumaan sinne hienoisen hulluudenkin puolelle. Mutta niin, kiitoksia kommentista! :)
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

nauha

  • ***
  • Viestejä: 339
  • Sunnuntaiteuras
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #5 : 29.03.2013 13:04:19 »
Olen hävettävän laiska kommentoimaan, mutta tiiätkö sen tunteen, kun luet jotain ja alusta asti tulee fiilis, että itsestään on pakko jättää merkki, koska se teksti tuntuu jossain.

Tämä vei mua alusta loppuun, tuntui. En ole aivan varma missä, mutta jossain ja herätti. Pidän Reguluksesta, koska siinä on paljon vapauksia toteutuksen suhteen ja pidin kovasti sinun Reguluksestasi, koska niitä vapauksia oli käytetty.  Ei ollut täydellistä äidin suosikkipoikaa, vaan rosoinen ja isoveljeä ihannoiva nuori mies, joka hirveästi haluaisi jotain muutakin, kuin olla katkera.
Koska sitä kitkeryyttähän hahmossa riitti ja se oli maukasta, ensimmäisestä lauseesta lähtien aina loppuun.

Tajunnanvirtamaisuus on tässä varmaan se, mistä pidän eniten. Se tekee oikeutta vahvalle kertojalle ja käsitteellistetyille sivuhahmoille. Kaikki toimii. Teksti liikkuu kuin mieli ja sen seuraaminen on ihanan luontevaa. Ihastuin tapaan, jolla annat pienillä, näennäisen merkityksettömillä lausahduksilla elämän hahmoillesi. Isä keihästämässä yökkösiä. (Nimenomaan yökkösiä, ei perhosia.) Se, kun ei haluta tietää mitä äiti tekisi ajatellessaan Pimeyden lordia. Ja tämä:
Lainaus
Isä on romantikko ja pelkuri, kaikki tietävät sen. Sirius ei sitä ainakaan ole perinyt.

Viittaukset taivaankappaleisiin olivat paikallaan ja vaikka niissä on nippelitietoa ja valistuksen makua, se sopii ja kertoo paljon. Vähän kuin oikeasti pääsisi Reguluksen pään sisään, noihin ajatuksiin. Siihen, miten maailma pyörii taivaankappaleiden ympärillä ja tähtikuvioissa. Ainakin Mustien suvussa niin.

Lainaus
Niin isoja ja synkkiä kuin meret ovatkin, ne eivät voi vastustaa. Se oli minusta etäisesti huolestuttavaa.
Tästä en edes tiedä mitä sanoisin. Muuta kuin että nam.

Lainaus
Kumpi voittaa, susi vai leijona. (Koira.)
Ja tämä. Tuo koira tuolla. On jotain juttuja, missä on kaikki paikallaan. Tämä on sellanen, vaikka vähän elvistelevä ehkä tuolla yksinään. Mutta nämä ihanat viittaukset tähtikuvioihin ja taivaankappaleisiin. Miten Regulus peittyy usein auringon tai kuun taakse ja kaikki mitä se tarkoittaa tässä, vaikka onkin kaiketi tähtitieteellinen fakta tai jotain.

Reguluksen kuvaus Lupinista on todella osuva, se sopii yhteen kaiken sen kanssa, mitä itse hahmosta ajattelen. Tavallaan näkymätön, mutta samalla itse näkee kaikkien läpi. Sanoo (kirjoittaa) asioita kuten ”Älä tule enää, ole hyvä” ja tarkoittaa sitä. Jotenkin magneettinen, kuten Regulus sen sanoi.

Tappamisen kuvaamisessa oli jotain todellista ja upean tavallista. Se tunne, kun ruoho taittuu edelleen jalkojen alta, eikä aika pysähdy, vaikka olet lopettanut jonkun elämän. Pidin hirvittävästi tuosta kohdasta.

Lainaus
Ja kuvittelin että jokin kultainen hammasratas kuitenkin liikahtaisi hänen sisällään, jos minä kuolisin.
En kestä tätä, enkä halua enää käyttää adjektiiveja ihana tai upea tai mikään muukaan sellainen. Mutta silti. Mietin Siriusta ja Regulusta ja pakkohan siellä olisi jonkin liikahtaa. Liikahtaisi.
Olen kohta lainannut koko ficcisi, koska niin moni kohta iski niin syvälle, etten voi lopettaa.

Otsikko ja viittaukset siihen tekstissä muuten, ah. Toimii. Kaikki toimii. En olisi koskaan tullut avanneeksi tätä ilman tuollaista otsikkoa.

Lainaus
Omituinen rauha valtasi minut, maailma liikkui akselinsa ympäri ja Röttelö sen mukana, matto, minä, sydämeni.

Lupin ei koskaan tullut. Jossain vaiheessa ymmärsin sen, ja matolla juuri sen kylmän takan edessä tapahtui eräs katoaminen. Kipinä tuuleen. Metsäpalo onkin jo aivan toinen tarina.
Ja lopetus kokonaisuutena, kahden kappaleen suhde ja eräs katoaminen. En halunnut olla fanityttö ja hehkuttaa, mutta olin kyllä kuitenkin. Tässä vain oli jotain, mikä liikutti ja todella tuntui, kuten alussa sanoin. Ja silloin kun joku teksti tuntuu näin, on vaikea sanoa mitään järkevää tai rakentavaa ja miksi haluaisinkaan parantaa tätä enää, kun se näin jo saa melkein sanattomaksi. En tiedä mitä, mutta jotain tässä on.

Kiitos hienosta lukukokemuksesta. Sinuun pitää palata.
Kaipaan hetkeä jonka toivoin sinun olevan minun

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #6 : 03.04.2013 10:59:18 »
Tykkään tästä Mustan perheen ja astronomian rinnastamisesta. Sitähän se on nimistä päätellen ollut niillä iät ja ajat, joten kai sitä merkitystäkin on etsitty nimien takaa. Mustan suku, musta taivas jossa kirkkaita tähtiä. Ah, kuulostaa kohtalokkaalta :P

Mä oon lukenut tän ficin jo monta kertaa ja tätä kertaa edeltävillä, poikkeuksetta, luin tuon kakkoskappaleen lopun päinvastaisena "Olen astronomi." ja jotenkin varovaisesti aina hymähdin siinä kohtaa kun en osannut päättää, tykkäänkö noin hillittömästä läpänheitosta näin(kin) vakavassa ficissä. Oisin mä kyllä siitäkin tykännyt, mut nyt mun ei tarvitse valita, koska onnistuin vihdoin lukemaan sen (krapulaisin silmin) oikein! \o/ Kieltomuodossa siinä on toki enemmän järkeä, kyllä :D

Aivan ihanaa toi symboliikan kaivelu, sille silmien pyörittely, mutta kuitenkin ruopiminen aina vain syvemmältä. Reguluksen obsessio Siriukseen, mutta kuitenkin Remukseen. Äh. Mä en halua nähdä tässä oikeaa Regulus/Siriusta, joten kieltäydyn näkemästä sellaista! :D Keskityn sen sijaan Remukseen, koska...

Lainaus
Se oli aina läsnä ja jonkinlainen voima joka piti muut kolme maanpinnalla. Muuten ne olisivat epäilemättä leijailleet jonnekin kauas pois, kohonneet niin korkealle että niiden päät olisivat räjähtäneet.

<3 Ryhmissä on yleensä se liima, kelmeillä se on selkeesti Remus. Golden triosta voi olla montaa mieltä, Row väittää, että se on Ron, mutta mä taas luulen että se on Harry ja missio. Mä en jaksakaan uskoa, että ne säilyisivät oikeast enää sodan jälkeen, mutta tähän vaikuttaa head-canon sekä sisäinen rarryys.

Eeeenigeis, takaisin Remukseen! Tai oikeastaan niihin symboleihin. Sehän on ihan faktaa, että symboleita voi olla helpompi tulkita, katsoa totuutta ikään kuin kiertoteitse silmiin. Ja kuten ficissäkin todetaan:

Lainaus
Todellinen maailma huojui, hidastui, ja välillä oli nopeita välähdyksiä. Siitä ei saanut kiinni. Oli oltava jotain.

Niinhän se menee.


Tää oli monimutkainen, äärettömän monikerroksinen, ikään kuin ne Reguluksen pohdinnat kaikesta ja kaikkeudesta, mutta tässä oli alla (mun jääräpäisestä mielestäni) hyvinkin yksinkertainen nuora, jota ei vain voinut katsoa suoraan. Vähän kuin aurinkoa (tai kuuta).


Kiitos <3

// Eh, siis joo. En oo nyt krapulassa :D kirjoitin vain kommentin alun sunnuntaiaamuna, mutta en kyennyt saattamaan sitä loppuun asti silloin, joten jatkoin vasta nyt :P
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Vs: Metsäpalo on toinen tarina (Regulus/Remus, K-13)
« Vastaus #7 : 07.04.2013 17:14:32 »
Oho, onpa kiva huomata että vanhoihinkin fikkeihin tulee vielä kommentteja! Nyt voisin ryhdistäytyä ja vastata näihin. Onhan täällä tullut aina välillä käväistyä, mutta runosuoni ei ole oikein sykkinyt... No joo, asiaan.

nauha, oi kiitos! Ihanaa että tykkäsit ja jaksoit kommentoida. Regulus on kyllä jees, taivaankappaleita tässä tuntuu omasta mielestäni näin myöhemmin luettuna olevan liikaa, ja niitä kaiken maailman symboleita. Toisaalta en tainnut tätä tekstiä pahemmin hioa kirjoittamisen jälkeen, vaan halusin pitää sen hieman raakana. Merkityksessä vaikkapa raaka vihannes, ei raaka murha tai muuta sellaista 8) Kiva kuulla että otsikko toimi! Pidin ja pidän siitä itsekin, vaikka mietin ensin viittaako se liikaa ohi fikin varsinaisesta sisällöstä, mutta ehkä ei. Kiitos vielä!

Harpy, haha, onhan nuo tähdet ja Mustat toisaalta jo hieman kulunut juttu... Ja kuten nauhallekin sanoin, tuo symboliikka on tässä mielestäni jo vähän liikaa, mutta hyvä jos se ei sua häirinnyt! Oikeaa Regulus/Siriusta en tähän itse ajatellutkaan, ihan veljessuhteen vaan, mutta lukijahan voi tehdä omat tulkintansa :) Kiitos kommentista!
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti