Sudenpentu, K-11, AU-jatkis, 2/x

[LillaMyy]

Title: Sudenpentu
Author: LillaMyy
Rating: K-11
Pairing: en kerro, kun en tiedä itsekään vielä xD
Beta: ei ole
Genre: AU, fluffy, drama, jotain
Warnings: lisään, jos tulee jotain
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Remus päättää tehdä unelmistaan viimein totta ja perustaa kahvilan Lontooseen.
Challenges: Genretasohaaste
A/N: En tiedä, mistä tämä tällainen tuli päähäni, mutta tulipahan vaan jostain. En ajatellut ottaa tästä kuitenkaan minkäänlaista stressiä, vaan julkaisen sitä mukaa, kun saan jotain aikaiseksi ja toivon, että joku jaksaa ehkä avatakin tämän.

Prologi

Remus oli kahdenkymmenenkahdeksan, kun hän uskalsi viimein sanoa itsensä irti isänsä ja isoisänsä vanhasta yrityksestä. Hän oli istunut työmaalla jo aivan liian monta vuotta, eikä hän halunnut olla yksi niistä, joka vanhana muisteli, että kunpa olisi uskaltanut unelmoida isommin.

Niinpä Remus tarttui tuumasta toimeen ja esitteli unelmansa nuorelle ja innostuneelle pankkivirkailijalle, joka myönsi hänelle pienen lainan. Sillä lainalla Remus osti pienen, vanhan, jo aikaa sitten hylätyn liiketilan eräästä kulmauksesta Lontoon liepeiltä. Isältään saamiaan oppeja hyödyntäen Remus remontoi liiketilan lattiasta kattoon, ennen kuin heitti pienen, käsin maalatun kylttinsä roikkumaan ulko-oveensa.

Kahvila Sudenpentu,
avoinna arkisin klo 12:00-18:00
Tervetuloa viihtymään!

[Vilna]

Aaahhh, tää idea on niin söpö. ;-;

Mietin, että tuleekohan tästä sellainen perinteinen kahvila-AU mitä kansainvälisellä puolella näkee. Kun se on yksi isoimmista tropeista, jota löytyy ihan jokaikisestä fandomista. :-D Suomenkielisellä puolella sitä ei kuitenkaan näe ja luulen, että tästä tulee aika omaperäinen, sellainen lillamyymäinen pikku fic. Kirjoitat niin kovin suloisia juttuja! Mutta sen näkee sitten, kun julkaiset tätä lisää! Odotankin sitä innolla! (Olen yhtä huutomerkkiä koko nainen.) Mutta eniveis, Remus pitämässä kahvilaa. Voi kun söpöä, melkein itkettää :--( Ihanaa, että Remus uskaltaa tavoitella omia unelmiaan.

Kiitos tästä aloituksesta. ♥

[liljankukka]

Niin ihana idea! <33

Kahvilan nimi on niin suloinen ja ajatus Remuksesta pitämässä kahvilaa on aivan ihana! :3 Tykkään sun kirjoituksista tosi paljon ja odotan innolla jatkoa tähän. Ihanaa, että Remus uskaltaa tavoitella unelmiaan! (Kuten Vilna sanoikin ) Kiitos tästä kivasta ja suloisesta aloituksesta! :>

[LillaMyy]

Vilna: Hyvin todennäköisesti tästä tulee sitä hyvin tyypillistä kahvila-AU:ta, vaikka yritänkin ehkä saada tähän vähän jotain muutakin twistiä mukaan. Mutta ehkä se riittää tekemään tästä omaperäisen, ettei näitä ole suomeksi ihan hirveän paljoa? Hih, kiitoksia paljon kommentista, toivottavasti tykkäilet jatkostakin! <3

liljankukka: Kahvilan nimestä pitää kiittää rimpsiä, hän sen keksi! <3 Wäää, en minä osaa reagoida tällaiseen kommenttiin, muuten kuin KIITOKSELLA! <3<3

1

Remus katseli ympärilleen Sudenpennussa puoli kahdeltatoista yrittäen tarkistaa, että kaikki oli varmasti valmista asiakkaita varten. Palvelutiski oli laitettu suoraan ovea vastapäätä takaseinää vasten, jotta asiakkailla olisi mahdollisimman lyhyt matka palveltaviksi.

Molemmilla puolilla ulko-ovea olevissa ikkunasyvennyksissä oli suuret ja muhkeat sohvat. Niiden vierillä seisoi pieniä eriparisia pöytiä, jotka Remus oli metsästänyt kirpputoreilta. Peremmällä kahvilassa oli seinän vierillä lisää sohvia ja parittomia pöytiä, mutta lattian keskellä oli kaksi identtistä pyöreää pöytää, joita molempia ympäröi neljä värikästä tuolia. Jokaisen pöydän yllä roikkui pieni kynttilämäinen lyhty, jonka kirkkautta pystyi säätämään vaihtamalla varjostimen asentoa.

Kun kello tuli viimein kaksitoista, alkoi Remusta jännittää niin paljon, että häntä lähes oksetti. Hän ei osannut itsekään sanoa, oliko sittenkin napannut liian ison palan kakusta, mutta nyt oli liian myöhäistä katua. Laina oli jo otettu ja käytetty, ja jotenkin se pitäisi takaisinkin maksaa. Oli siis vain pakko toivoa, että hänen haaveensa saisi siivet alleen.

Kello kaksitoista viisitoista kahvilan ovi aukesi pienen helähdyksen kera, ja Remus oli kompastua jalkoihinsa noustessaan niin nopeasti seisomaan pienen palvelutiskinsä takana. Nuori punatukkainen nainen kurkisteli oven raosta ja yritti selvästi päättää, tulisiko sisään vai ei. Remus päätti olla ystävällinen kahvilan pitäjä.
”Hyvää iltapäivää, mitä teille saisi olla?” hän kysyi toivoen kuulostavansa kutsuvalta.

Nainen katseli vielä hetken ovelta, ennen kuin astui peremmälle ja käveli nopeasti tiskin luokse.
”Iltapäivää, millaisia leivoksia teillä on tarjolla?” hän kysyi hennolla äänellä. Remus esitteli ylpeästi itse leipomiaan mansikkaviinereitä, vaniljaleivoksia sekä suklaakuppikakkuja.
”Ottaisin pienen kahvin ja mansikkaviinerin, kiitoksia”, nainen sanoi. Remus asetteli tarjottavat hieman tärisevin käsin pienelle ja värikkäälle tarjottimelle, ja ojensi sitten kättään ottaakseen tarjotun setelin vastaan. Hän kilautti kassakonetta innoissaan ensimmäisestä asiakkaastaan.

Naisen kävellessä tarjottimensa kanssa toiseen ikkunasyvennyksistä Remus yritti saada itsensä rauhoittumaan. Yksi asiakas ei vielä taannut hänen kahvilansa onnistumista. Hänen pitäisi palvella vielä monia, monia asiakkaita saadakseen lainansa maksettua pois.

Remus katseli tiskinsä takaa, kuinka punatukkainen nainen istahti alas ja kaivoi olkalaukustaan paksun kirjan, jota hän alkoi lehteillä. Remuksen katselu kuitenkin keskeytyi, kun pieni kello helähti uudestaan. Remus ei voinut uskoa silmiään, kun hän huomasi kahden tummatukkaisen mieshenkilön astuvan ovesta sisään. Toinen kaksikosta, jolla oli silmälasit, vilkaisi ikkunasyvennyksessä istuvaa naista, ennen kuin lähti toisen perässä kohti tiskiä.

”Kaksi kahvia, kiitos”, pitkän ja vallattoman tukan silmälasiton omistaja pyysi.
”Isot vai pienet kahvit?” Remus kysyi. Ensiksi puhunut pyysi isoa, ja tämän perässä tullut pientä kahvia, joten Remus valitsi kaksi erikokoista, sinipunervaa mukia ja asetteli ne tarjottimelle.
”Saisiko olla muuta?” hän kysyi vielä ja ilmoitti sitten hinnan, kun miehet eivät halunneet muuta.

Kassaan kilahtaneet kolikot olivat kuin musiikkia Remuksen korvissa, kun miehet kävelivät istumaan sopivan etäisyyden päähän punatukkaisesta naisesta. Jos Remuksen olisi pitänyt lyödä vetoa asiasta, hän olisi voinut vaikka vannoa, että miehet olivat tulleet hänen kahvilaansa juuri naisen takia, joten hän oli sitäkin kiitollisempi ensimmäiselle asiakkaalleen.

Kolmen ensimmäisen asiakkaan jälkeen kahvilassa ei tapahtunut mitään, joten Remus kaivoi repustaan kirjan ja alkoi lueskella sitä tiskinsä takana. Hän kuitenkin silmäili aina välillä asiakkaitaan ja ovea, joten hän joutui lukemaan saman lauseen varmaan viiteen kertaan, että pääsi edes etenemään kirjassaan.

Punatukkaisen naisen lähestyessä tiskiä Remus työnsi kirjan nopeasti pois käsistään, ettei vain näyttäisi laiskalta kahvilan pitäjältä.
”Anteeksi, mutta missä teidän naistenhuoneenne on?” nainen kysyi, ja Remus opasti hänet kääntymään tiskin kulmalta vasemmalle.
”Punainen ovi on naisille”, hän lisäsi vielä, ja nainen kiitti häntä hymyillen. Istuessaan alas Remus huomasi silmälasipäisen miehen katseen seuraavan punatukkaista naista hetken aikaa. Mies ei kuitenkaan näyttänyt tekevän muuta, joten Remus palasi takaisin kirjansa pariin.

Reilu puolisen tuntia saapumisensa jälkeen punatukkainen nainen lähti kahvilasta huiskuttaen hyvästinsä ovelta. Tämän jäljessä tullut mieskaksikko istui hetken aikaa aloillaan ja poistui sitten tämän perässä. Remus mietti hetken pitäisikö hänen tehdä tai sanoa miehille jotain, mutta miesten jälkeen sisälle astunut vanhempi, arvokkaasti pukeutunut nainen keskeytti hänen ajatuksensa.

”Mitä teille saisi olla?” Remus kysyi jälleen, kun nainen silmäili kahvilaa kiinnostunut ilme tummissa silmissään.
”Onko teillä erityisteetä irtomyynnissä?” nainen kysyi kuulostaen aivan siltä, että oli tottunut esittämään käskyjä kysymysten sijaan. Remus hihkaisi sisimmässään, että oli onneksi päättänyt ottaa joitain erikoisuuksiakin valikoimiinsa. Hän esittelikin niitä innostuneena naiselle, joka osti lopulta kaikista kalleinta laatua kolme pussillista. Remus pakkasi teet tarkasti pieneen paperikassiin ja ojensi sen naiselle, joka poistui rahojen vaihdettua omistajaa.

Seuraavaan tuntiin ei kahvilassa tapahtunut juuri mitään, vaikka pari kertaa ikkunan ulkopuolella kävikin jokunen utelias kurkkimassa sisälle. Remus kuitenkin uskoa suurimman ryntäyksen tulevan vasta myöhemmin, kun toimistot sulkisivat ovensa ja ihmiset alkaisivat valua takaisin koteihinsa.

Kello kolmen koittaessa alkoi väki lisääntyä kahvilan ikkunoiden takana. Vielä ei kukaan kuitenkaan uskaltanut sisälle asti, vaikka uteliaita tirkistelijöitä olikin enemmän kuin aikaisemmin. Lopulta eräs vaaleatukkainen nainen sujahti ensimmäisenä sisälle ja käveli rivakasti tiskille.
”Vihdoin te avasitte ovenne! Olen jo pitkään katsellut peitettyjä ikkunoitanne ihmetellen, mitä tähän tulisi”, nainen selitti innoissaan. Remus ei osannut tehdä muuta kuin hymyillä lämpimästi.
”Ottaisin vihreää teetä ja suklaakuppikakun, kiitoksia”, nainen jatkoi. Remus asetteli tilauksen nätisti pienelle ja pilkulliselle tarjottimelle.

Nainen otti tarjottimen ja istahti lähimpään pöytään istumaan. Remus oli jo kadota takaisin kirjansa taakse, kun hän kuuli naisen äänen.
”Pidättekö te tätä yksin?”
Remus hämmentyi kysymystä, eikä osannut tehdä muuta kuin nyökätä.
”Minäkin halusin joskus nuorena pitää kahvilaa, mutta päädyinkin sitten aivan toisenlaisiin hommiin”, naisen äänestä kaikui kaipuu toisenlaiseen elämään, minkä Remus oli myös tunnistanut itsessään.
”Minäkin olin vielä muutamaa kuukautta sitten rakennusfirmassa töissä”, hän tunnusti.
”Mutta uskalsitte kuitenkin irtautua siitä tutusta ja turvallisesta”, nainen jatkoi.
”Niin”, Remus myönsi. Paljon se oli kuitenkin vaatinut, vaikkei hän sitä tunnustanutkaan toisille.
”Minun nimeni on muuten Emmeline”, nainen sanoi hörpättyään teemukistaan.
”Remus.”
”No, Remus, nostan sinulle hattua rohkeudestasi, kovin moni ei välttämättä olisi uskaltanut lähteä kilpailemaan Lontoon kahviloiden keskelle yksistään”, Emmeline tokaisi lievästi naurahtaen kohottaessaan kuppikakkua kuin se olisi hänen hattunsa.
”Niin, olet kai oikeassa”, Remuskin naurahti.

”Jos pieni ehdotus sallitaan?” Emmeline pohti ääneen hetken kuluttua, kun oli kiltisti palauttanut astiansa Remuksen tiskille.
”Niin?” Remus kysyi. Hän oli valmis ottamaan millaista palautetta tahansa vastaan, jos se auttaisi häntä saamaan enemmän asiakkaita.
”Minusta jotkin raidalliset tai muuten kuviolliset verhot sopisivat peittämään suuria ikkunoitasi. Nyt ikkunan vieressä istuessa saattaa helposti tuntea olonsa sille kuin istuisi näyteikkunassa”, Emmeline ehdotti. Remus katseli siihen suuntaan, mihin tämä osoitti ja tuumasi naisen olevan oikeassa. Hän pisti asian muistilistalleen ja kiitti naista vinkistä.
”Totta kai minä uutta lempikahvilaani autan”, Emmeline sanoi naurua äänessään saaden Remuksen hämilleen. Nainen hymyili leveästi, huiskautti kättään hyvästiksi ja käveli kilauttamaan etuoven pientä kelloa jättäen Remuksen miettimään asioita itsekseen kaikessa rauhassa.

Sen jälkeen ei kahvilassa juuri käynyt ihmisiä, vaikka ulkona sisälle kurkistelijoita piisasikin, ja kello kuudelta Remus sulki oven onnistuneen ensimmäisen päivän jälkeen. Päivän tiliä laskiessaan ei Remus voinut olla hymyilemättä. Asiakkaita ei ehkä ollut käynyt paljoa, mutta hänestä muutamakin oli uudelle kahviloitsijalle kiireisessä Lontoossa suuri voitto.

[Auri]

Oi tämä on aivan ihana! Kun puhuit tästä irkissä niin olin jo ihan innostunut, ja sitten tuo prologi veti ihan mukaansa ja olen ihan koukussa. Tykkään tästä ideasta tosi tosi paljon ja kirjoitat aivan upeasti (kuten aina) ja kahvilan nimi on kyllä tosi sopiva, kiitokset Rimpsille siis siitä ♥ Ensimmäinen luku oli tosi suloinen. Kahvila vaikuttaa ihan todella viehättävältä paikalta, sellaiselta missä viihtyisin päivät pitkät. Lahessa on pari tuon tyylistä kahvilaa ja ne on kyllä ihan mun lemppareita. Remuksen kahvilassa olisin todellakin vakioasiakas! Toivottavasti Lily, Sirius ja James (oletettavasti ;>) alkavat vakioasiakkaiksi mun puolesta.

Hän ei osannut itsekään sanoa, oliko sittenkin napannut liian ison palan kakusta, mutta nyt oli liian myöhäistä katua.

Tämä oli pakko lainata, koska jäi mieleen hauskana yksityiskohtana. :----D Toivotaan, että Remukselle kahvilan pito on kuitenkin kuin pala kakkua.

Tykkään tosi paljon siitä, että Sudenpennun valikoima on noin laaja, ja että siellä on irtoteetäkin! Emmeline kiinnostaa tosi paljon ja mietin, millainen hänen roolinsa tulee olemaan tässä tekstissä. Ihastuin kyllä häneen aivan heti!! Ihastuin kyllä ihan kaikkeen tässä tekstissä muutenkin. Tässä on jotenkin niin ihana, rento ja lämmin tunnelma. Ihan niinkuin olisi itse rauhallisessa, hieman hämyisessä kahvilassa. Tuntuu tosi kivalta, oot aivan loistava kirjoittamaan kyllä kun tämän tekstin tunnelma välittyy näin hyvin. ♥  Eipä mulla kai muuta kuin kiitos paljon lukunautinnosta. Jään seuraamaan ja odotan innolla seuraavaa osaa, milloin se mahtaakaan tulla!

[LillaMyy]

Aurinkolapsi: Yritän parhaani mukaan kuvailla tätä kahvilaa, koska näen sen itse tosi selkeästi, mutta olen vähän huono siinä… Pitäisi ehkä koittaa piirtää tämä, niin se ehkä jättäisi muillekin sen kuvan selkeästi mieleen. Ja, kyllä, tunnistit kolme ensimmäistä asiakaista oikein, heistä myös todennäköisesti kuullaan paljonkin lisää! (; Apua, apua, en osaa reagoida tällaiseen suitsutukseen, joten, öö, KIITOS!! <3

2

Seuraavana päivänä Remus ripusteli keltaisia hieman pörheitä verhoja roikkumaan suurien ikkunoidensa peitoksi, kuten Emmeline oli ehdottanut. Hänen oli lopulta pakko myöntää tämän olleen oikeassa. Entisen salongin ikkunat eivät kenties aivan täysin sopineet hänen pienen kahvilansa tunnelmaan.

Verhot kuitenkin peittivät ikkunoita edes vähän ja kehystivät niistä kajastavaa maisemaa somasti. Remus käänsi ovessa roikkuvan kyltin iloisena toisin päin ja jäi odottelemaan lisää asiakkaita.

Kilisevä ääni havahdutti Remuksen harharetkiltään, kun tuttu nainen käveli kahvilaan.
”Olen iloinen, että noudatit neuvoani”, Emmeline totesi päästyään tiskin luokse. Remus vain hymyili.
”Olin kuitenkin odottanut, että valitsisit kuviolliset verhot”, Emmeline jatkoi. Remuksen hymy hyytyi hieman.
”Huomaan kuitenkin olleeni väärässä. Nämä verhot sopivat tänne ehkä sittenkin paremmin. Liika kuviollisuus voisi tehdä sisäänkäynnistä levottoman”, Emmeline puheli aivan kuin olisi ajatellut ääneen.
”Olen iloinen, että olet sitä mieltä”, Remus myhähti.
”Oletan kuitenkin, ettet tullut tänne vain ihailemaan verhojani?” hän jatkoi.
”En tietenkään”, Emmeline naurahti, ”haluaisin pyytää sinulta palvelusta.”
”Palvelusta?” Remus ihmetteli. Mitähän kummaa nainen voisi pyytää häneltä?
”Syntymäpäiväni on pian tulossa ja haluaisin juhlistaa sitä jossain muualla kuin kotonani. Tämä sinun pieni kahvilasi on juuri sopivan kotoisa, mutta kuitenkin tilava ja tarpeeksi lähellä ydinkeskustaa. Huomasin kuitenkin, että kahvilasi on avoinna vain arkisin ja vain kuuteen asti”, Emmeline selitti.
”Haluaisit siis pitää juhlasi täällä?” Remus varmisti ymmärtäneensä oikein.
”Jos se vain sopisi sinulle. Voisin kyllä maksaa tilasta vuokraa, ja sinä tietenkin saisit huolehtia vieraideni kestityksestä. Kahvilasi saisi samalla ilmaista mainosta”, Emmeline totesi.
Remus mietti asiaa pitkään, ennen kuin sanoi mitään. Tilaisuudesta koituisi hänelle ylimääräistä vaivaa, mutta hän saisi sillä myös tienattua varmasti paljonkin.
”Kuinka monta henkeä tänne olisi mahdollisesti tulossa?” hän kysyi lopulta.
”Ei yhtään enempää, kuin olet valmis vastaanottamaan. Itse ajattelin noin kahtakymmentä henkeä itseni lisäksi, eli yhteensä saisit yhden illan aikana kaksikymmentäyksi vierasta, ellei joku kutsutuista peruuta tuloaan”, Emmeline vastasi.
”Kuinka pitkään minun on lupa miettiä asiaa?” Remus kysyi.
”Viikon verran, syntymäpäiväni on ensi viikon lauantaina, mutta haluan ilmoittaa vierailleni hyvissä ajoin juhlapaikan”, Emmeline vastasi.
”Nyt voisin kuitenkin ottaa yhden mustan kahvin, yhden maitokahvin ja itselleni vihreää teetä mukaan, kiitos”, Emmeline vaihtoi puheenaihetta niin yllättäen, että Remus hätkähti. Hän alkoi kiireesti valmistella tilausta ja asetteli kolme pahvimukia pahviseen kantoastiaan. Hän löi ostokset kassaan ja toivotti sitten Emmeline hyviä päivän jatkoja mietteliäänä. Hänen pitäisi sinä iltana toden teolla pohdiskella, olisiko juhlien järjestämisestä Sudenpennussa enemmän vaivaa kuin todellista hyötyä.

Remus oli syvällä ajatuksissaan, kun oven yllä roikkuva kello kilahti seuraavan kerran. Tällä kertaa ovesta astui sisään vanha, jo harmaantunut mies erikoisissa värikkäissä vaatteissa.
”Mitä teille saisi olla?” Remus kysyi iloisesti, kun mies asteli lähemmäs tiskiä. Vanhus tutkaili tiskin antimia tarkasti puolikuulasiensa takaa.
”Ottaisin tuollaisen suklaisen herkun ja kupillisen vahvaa teetä”, mies pyysi. Remus iloitsi tämän osoitettua yhtä hänen erikoisuuksistaan, suden muotoon leivottua leivosta, joka oli päällystetty hennosti suklaalla. Remus ei itsekään oikein tiennyt, miksi hän oli niin kovin kiinnostunut susista, että ne eksyivät hänen kahvilaansakin, kenties sillä oli jotain tekemistä hänen nimensä kanssa. Hän asetteli astiat tarjottimelle, laski leivoksen varovasti lautaselle ja ojensi sitten tarjotinta vanhaa miestä kohti.
”Toivoisin teiltä sitten palautetta tuosta leivoksestanne, olette ensimmäinen, joka sellaisen tilaa”, Remus pyysi kertoessaan ostosten hinnan.
”Tietenkin, autan mielelläni nuoren miehen unelmia etenemään”, vanha mies vastasi silmät tuikkien. Remus ojensi tälle vielä vaihtorahat hieman hämääntyneenä. Mistä mies oli päätellyt hänen toteuttavaan unelmaansa kahvilan kanssa? Näkyikö se niin selvästi päälle päin, vai oliko tämä vain hyvä arvaamaan? Hän ei kuitenkaan jaksanut vaivata asialla päätään kovin kauaa, kun ovi kilahti uudestaan.

Edellispäivän ensimmäinen asiakas, punatukkainen nainen, palasi takaisin. Tällä kertaa hän kuitenkin pyysi vain pienen kahvin mukaan. Remus toteutti toiveen nopeasti, ja nainen lähti lähes samoin tein takaisin ulos.

Remus katseli lähes tyhjää kahvilaansa mietteliäänä. Emmelinen pyyntö kiusasi häntä edelleen. Häntä houkutteli vietävästi tarttua tämän tarjoukseen, mutta samalla häntä kuitenkin pelotti, että juhlien tarjottavien valmisteluun menisi aikaa. Aikaa, jota hän olisi voinut käyttää kahvilansa pyörittämiseen. Häntä pelotti, että hän joutuisi sulkea kahvilaansa etuajassa joinain iltoina, että ehtisi saada kaiken valmiiksi, ettei hänen tarvitsisi sentään öisin leipoa.

Kun vanha mies sai syötyä ja juotua, hän kuuliaisesti palautti astiansa Remuksen tiskille.
”Nautin suunnattomasti leipomuksestanne”, hän tokaisi.
”Kiitoksia paljon, se on yksi erikoisherkuistani”, Remus myönsi hymyillen.
”Sen kyllä maistaakin! Leivoksen muoto oli kenties yllättävä, mutta sisältä se yllätys vasta löytyikin”, vanhus naureskeli.
”Maistoitte sen siis? Taidatte ollakin ensimmäinen, joka sen on erottanut” Remus ihmetteli.
”Maistoin kyllä, varsin erikoinen valinta leivoksen sisustaksi, mutta erittäin toimiva sellainen”, mies tuumi. Remus kiitteli tätä vuolaasti, ennen kuin mies lähti.

Kahvilassa oli hetken aikaa hiljaista, ja Remus ehti jo kuvitella asiakkaidensa loppuneen siltä päivältä, kun kello kilahti taas. Sisään asteli pariskunta seitsenhenkisen lapsikatraansa kanssa. Tai ainakin Remus oletti lasten olevan pariskunnan omia, sillä kaikilla seitsemällä oli samanlainen leiskuvan punainen tukka kuin vanhemmillaankin. Kahvilan melutaso nousi heti aavistuksen korkeammalle, mutta Remus hymyili.

”Mitähän teille saisi olla?” Remus kysyi, kun perheen äiti ehti tiskille asti muun perheen jäätyä taemmas valloittamaan muutamaa vierekkäistä pöytää.
”Millaisia kylmiä juomia teillä on?” nainen kysyi.
”Itse puristettua viinimarjamehua sekä aivan tavallista omenamehua” Remus vastasi.
”Seitsemän viinimarjamehua ja kaksi höyryävää teetä, kiitoksia”, nainen pyysi. Remus lastasi juomat varovasti ja mahdollisimman tasaisesti tarjottimelle.
”Saisiko olla muuta?” hän kysyi vielä, mutta nainen pudisti päätään.
”Jos haluatte, voin auttaa teitä kantamaan tarjotintanne?” Remus tarjoutui, kun nainen lähti viemään huojuvaa tarjotinta peremmälle. Nainen kiitti, mutta kieltäytyi kohteliaasti tarjouksesta, joten Remus katseli vierestä tämän menoa.

Remuksen katsellessa ulko-ovi avautui jälleen, ja edellispäivänäkin käynyt arvokkaalta näyttävä nainen käveli tiskille. Remus huomasi tämän vilkaisevan punahiuksista perhettä viileästi, mutta jätti sen omaan arvoonsa. Asia ei kuuluisi hänelle, ellei siitä syntyisi jotain vaivaa kahvilalle.
”Toimitatteko leipomuksianne kotiin?” nainen kysyi äänellä, joka odotti myöntävää vastausta. Remus ei ollut varma, voisiko hän antaa sitä, mutta hän ei osannut kieltäytyäkään, koska pelkäsi menettävänsä asiakkaan isommalle liikkeelle.
”Tietyn matkan päähän”, hän vastasikin ympäripyöreästi toivoen naisen asuvan lähellä kahvilaa.
”Hienoa, tarvitsen perjantai-illaksi kaksi erilaista voileipäkakkua tähän osoitteeseen. Onnistuuko?” nainen kysyi jälleen aivan selvästi odottaen myöntävää vastausta. Remus vilkaisi osoitetta ja huokaisi helpotuksesta huomattuaan sen olevan lähellä häntä.
”Onnistuu kyllä, maksatteko nyt vai toimituksen jälkeen?” Remus kysyi.
”Nyt”, nainen vastasi ojentaen seteliä.
”Onko mitään, mitä erityisesti haluatte voileipäkakkuihin tai mitä niissä ei missään nimessä saisi olla?” Remus tarkisti kilauttaessaan maksua kassaansa.
”Mieheni ei voi sietää halpaa makkaraa”, nainen vastasi. Remus jäi miettimään, mitähän ihmettä sekin mahtoi tarkoittaa, kun nainen lähti kahvilasta.