Isfet: Olen niin iloinen että pidät tästä, kiitos ihan hirmuisesti kommentistasi! <3 Tämä pyörii sen verran paljon Alisan tunteiden ympärille, että huojentaa aina todella paljon kuulla, että olen onnistunut kuvailemaan niitä hyvin. Mitä tulee typeryyteen, niin hmm, ethän sinä kyllä väärässä ole.
Saas nähdä, kuka näissä seuraavissa osissa lopulta punastelee, heh. Ajatukseni Agnesista ovat sangen samanlaisia - tosielämässä en varmastikaan sietäisi häntä, mutta fiktioon hänenlaisestaan hahmosta on erittäin hauska kirjoittaa.
Crysted: Kiitos jälleen hirmuisesti kommentista! <3 Edda-raukka tosiaan, kun nuo kaksi eivät oikein osaa tehdä mitään tilanteensa suhteen...
Mahtavaa, että tykkäsit Agnesin ilmaantumisesta! Minustakin oli tosiaan jo korkea aika, että joku nostaa Valven ja Alisan tunteet esille, ja Agnes tarjoutui tähän tehtävään enemmän kuin mielellään. On aina ihana kuulla, että hahmot tuntuvat moniuloitteisilta. Itsekin tykkään tarinoiden ja salaisuuksien keräämisestä yksityiskohtana, joten mukavaa että nostit sen esiin.
Helene: Tervetuloa takaisin finiin, ja mukavaa että löysit taas tämän tarinan pariin! Ilahduin tosi paljon kun huomasin, että olit kommentoinut.
Olen koettanut kirjoittaa mahdollisimman paljon nyt kun on aikaa, kiva että se ilahdutti. 'Niin herttaisia yhdessä, että sydäntä melkein särkee', aa, ihanasti ilmaistu, tällaiseen kieltämättä pyrinkin. Kuten Isfetillekin mainitsin, on tosi huojentavaa, että Alisan tunteet vaikuttavat lukijoista uskottavilta ja niihin pystyy samaistumaan. Kiitos paljon kommentista! <3
**
268.Oli myös tyttöjä, jotka osallistuivat Seremoniaan rakkaudesta.
Muiden keskeltä heidät oli helppo tunnistaa. Pelon ja surun sijasta he suhtautuivat tulevaan kuin kyse olisi ollut heitä varten järjestetyistä juhlista, jostakin kauniista ja tärkeästä. Valmistelijat hyörivät heidän ympärillään mielellään, ottivat työnsä jäljestä kumarrellen vastaan kehuja ja kiitoksia. Me muut olimme sellaiseen joko liian vakavailmeisiä tai kyynelten partaalla.
Kukkien lisäksi heidän hiuksensa ja ranteensa oli koristeltu erilaisilla koruilla. Kyseessä oli etuoikeus, joka oli varattu vain Seremonian parempiosaisille tytöille. Muistan kuinka paljailta ne saivat omat käteni tuntumaan, vaikka minulla ei koskaan ollut ollut koruja.
He istuivat omissa pienissä piireissään posket punoittaen ja puhuivat kuiskaillen siitä, mitä olivat korppikuninkaasta kuulleet. Eivät peläten, vaan kihertäen ja kiihtyneesti, niin kuin puhutaan kaukaisen ihastuksen kohteesta. Kukaan heistä ei ollut nähnyt Valvea mutta heillä oli silti selvä käsitys hänen jännittävyydestään, hänen komeudestaan.
Sanotaan, että maagin silmät ovat tummaa tulta. Hänen katseensa huimaa.Kun ajattelen asiaa nyt, he olivat monella tapaa samanlaisia kuin Miranda. He eivät olleet paikalla pakosta tai siksi, että maagin morsiamelleen lupaama palvelus oli heidän viimeinen toivonsa: he olivat paikalla koska itse tahtoivat niin, koska ajatus maagista etsimässä ihmismorsianta oli heistä romanttinen. He kuvittelivat itsensä sankarittariksi tarinaan, jossa voittaisivat omakseen korppikuninkaan sydämen. Paremman väen kohdalla avioliiton merkitys oli rahvastakin suurempi ja järjestetyt avioliitot yleisiä, joten miksei heidän sulhasensa voisi siis olla synkänkomea maagi?
Vapaaehtoisesti saapuneet tytöt olivat valmiita rakastumaan ensisilmäyksellä, saamaan Valven rakastumaan yhtä lailla itseensä. Sillä tavoin he aikoivat punoa elämästään kauniin ja jännittävän kertomuksen.
Minulla ei ollut samanlaisia kuvitelmia.
Maagi vaatii itselleen ihmismorsiamen, hovi oli julistanut, ja kerännyt sen takia tyttöjä eri puolilta valtakuntaa kauniiksi lahjaksi tätä varten. En jaksanut uskoa, että moisella oli mitään tekemistä
rakkauden kanssa. Mielessäni vilisi toisia, toinen toistaan epämiellyttävimpiä vaihtoehtoja, mutta niitä en suostunut pohtimaan.
Niissä satukirjojen kertomuksissa, joita minä lapsena kuuntelin, maagit olivat aina julmia. Isä ei ollut kuitenkaan koskaan puhunut heistä niin, ja siihen minä laitoin kaiken toivoni. Että maagi pitäisi lupauksensa palveluksesta, mistä hyvänsä syystä hän morsiamen valitsisikin, eikä olisi ainakaan julma. Muuta murehtisin myöhemmin.
Kalvaslinnaan saapuessani kuitenkin osoittautui, että Seremonia oli jotakin, jota Valve ei todellisuudessa tahtonut, ei sen enempää kuin morsiantakaan. Minut oli vallannut katkeransuloinen huojennus. Hän ei selvästikään välittänyt olla missään tekemisissä kanssani, ja ajattelin sen sopivan minulle hyvin. Sana
morsian oli pelkkä tyhjä titteli hovia varten, se ei todellisuudessa johtaisi mihinkään. Eläisimme molemmat omaa elämäämme, kaksi saman katon alla asuvaa muukalaista. Olin varma, että se riittäisi.
Mutta sitten: kalvaslinnan keittiö, Valven yön hiljaisuudessa valmistama virmajuuritee. Hänen odottamaton lempeytensä. Me kaksi myöhemmin puutarhassa, Valve auttamassa minua kitkemään rikkaruohoja naarmuisin käsin. Muita samanlaisia hetkiä punoutumassa yhteen taikuuden kaltaiseksi sidokseksi.
Oivallus siitä, että Valve ei ollutkaan se, joksi häntä ensin luulin.
269.Agnesin lähdön jälkeen minä istun pitkän aikaa ulos puutarhaan johtavilla rappusilla. Katos pitää sateen loitolla vain vaivoin, vuodattaa osan siitä jalkojeni juureen. Auringonvaloa täynnä olevat päivät vaikuttavat tässä mustassa maisemassa pelkältä kauan sitten nähdyltä unelta. Ehkä se on metsä, joka tekee kaikesta niin synkkää.
Kuuntelen vesipisaroiden ääntä ovenpieleen nojaten, katson kylmässä värisevää omenapuuta. Myös minun on kylmä, mutta tunnen sen vain hyvin etäisesti. Oloni on jotenkin kaukainen, aivan kuin en olisi täysin läsnä tässä hetkessä. Jossakin sisälläni sykkii kipu, terävämpi kuin koskaan ennen, mutta olen päättänyt olla ajattelematta sitä.
Osaan odottaa, että Valve etsisi minut etelästä saavuttuaan. Siksi pysyn tyynenä, kun selkäni takaa kantautuu äkisti tuttu taikuus ja sen perässä askelten ääni, hiljaa lausuttu kysymys:
"Mitä Agnes oikein tahtoi? Sujuiko kaikki hyvin?"
Minä suoristaudun, karistan alakulon yltäni parhaani mukaan. Valven silmät ovat tummat ja tutkimattomat hänen katsoessaan minua, osaksi kaiketi taikuuden taakan takia. Myrskyn taltuttanut loitsu häilyy yhä väsymyksenä hänen kasvoillaan. Osa minusta haluaisi pyytää häntä lepäämään, unohtamaan Agnes vielä vähäksi aikaa, mutta tiedän, ettei hän suostuisi moiseen.
"Minulla on huonoja uutisia", minä siis sanon, ja kerron Valvelle noitien viestin. Kuten arvelin, aina vain synkempi kireys valtaa hänet jokaisen uuden lauseen myötä. Päästyäni loppuun asti hän hieraisee kasvojaan käsillään, pystymättä peittämään turhautuneisuuttaan.
"Se ei ole helppoa, surmata toinen verinoita. Mätä vaikuttaisi tekevän Reinan taikuudesta jollain tapaa vahvemman", Valve sanoo hiljaisuuden jälkeen, ja katsoo sitten jälleen minua. Hänen kulmansa ovat kurtistuneet. "En silti ymmärrä, miksi juuri Agnes, kaikista mahdollisista noidista, välittäisi tällaisen viestin. Hän ei poistu mielellään suoltaan."
Valven äänestä kuultaa epäluulo. Minun sydämenlyöntini ovat aiempaa tiheämpiä, kipeitä. Kohautan olkapäitäni samalla kun pidän huolen siitä, ettei oma ääneni paljasta mitään:
"Hän sanoi olevansa utelias. Oli kuulemma sääli, ettet ollut paikalla."
"Vai niin", Valve sanoo hitaasti, kuulostamatta täysin vakuuttuneelta. Hän tarkastelee minua tutkivaan sävyyn, kuin jotakin etsien. En ole varma, mikä saa minut kohtaamaan hänen katseensa ilmeenkään värähtämättä, mutta teen niin silti. Sydämeni lyö ja lyö.
Lopulta Valve kysyy, kuin ei voisi estää itseään:
"Hän ei siis tullut hakemaan enempää salaisuuksia?"
Kysymys on niin tarkkanäköinen, niin hänenlaisensa, että minä melkein hymyilen. Valhe maistuu katkeralta suussani, mutta totuus on jotakin, jota en voi,
en mitenkään voi, sanoa ääneen. "Ei. Ei tällä kertaa."
Valve katsoo minua vielä tovin, kunnes nyökkää aiempaa rauhallisemman oloisena. Näen hänen vilkaisevan sateen kerääntymistä jalkoihini. "Edda pyysi kertomaan, että hän on leiponut piiraita. Keittiössä lienee pian tarjolla maistiaisia."
Kultainen Edda. Nousen ylös hiukan jäykästi. Koska Valve seisoo yhä paikallaan, en voi olla kysymättä häneltä:
"Tuletko sinäkin?"
Minun pitäisi tietää paremmin. Sydäntäni vihlaisee silti, kun Valve pudistaa päätään, jälleen etäisenä. "Ehkä myöhemmin. Minulla on töitä."
"Hyvä on."
Muistathan kuitenkin levätä, melkein lisään, mutta puren hampaani viime hetkellä yhteen. Katson kuinka Valve kääntyy kannoillaan, katoaa kohti yläkertaa. Minä lähden kävelemään toiseen suuntaan. Pian olemme molemmat poistuneet omille tahoillemme, toisistamme kauas. Pelkurit, Agnes epäilemättä sanoisi.
Eddan leipomat piiraat ovat herkullisia. Syön niitä hänen seuranaan tulisijan ääressä ja yritän olla ajattelematta noitaa ja salaisuuksia, Valvea. Silti tunnen kivun sykkivän sisälläni samaan tahtiin sydämenlyöntieni kanssa, kaiken aikaa.
En nuku seuraavana yönä kovinkaan hyvin.
270.Kun ilmestyn aamulla keittiöön Eddan luo, pääni tuntuu olevan täynnä sakeaa sumua. Heräsin paljon myöhempään kuin tavallisesti, mutta oloni ei ole silti lainkaan levännyt. Ilman Eddan huolestunutta ilmettäkin tiedän näyttäväni harvinaisen kurjalta.
"Huomenta", mumisen ja istun omalle paikalleni hytisten kylmästä. Viluisuuteni vaikuttaa vain pahentuneen yön aikana. "Anteeksi, että olen myöhässä."
"Voi, teillä ei ole mitään anteeksipyydettävää, Alisa-neiti. Pieni hetki, puuro valmistuu aivan pian."
Edda touhuaa kattiloiden parissa, kohentaa tulisijaa. Minä nojaudun kiitollisena lähemmäs lämpöä hohkavia liekkejä: tunnen, kuinka ne tuovat hiukan väriä kalpeille kasvoilleni. Keittiön täyttää pian puuron pirteä porina, sen kotoinen tuoksu. Suljen silmäni ja keskityn rauhaan, joka huoneessa vallitsee. Juuri nyt jäisin kovin mielelläni tähän hetkeen ja unohtaisin kaiken muun.
Ryhtyessäni lusikoimaan puuroa Edda sanoo kuitenkin anteeksipyytävän oloisesti:
"Isäntä pyysi kertomaan teille, että hän on tänään koko päivän poissa. Hänen työhuoneessaan on teille tehtäviä kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyen."
Minulta kestää hetki ymmärtää hänen sanansa. "Maagintöiden takiako?"
Edda epäröi. "Tavallaan. Valve-herra lähti tapaamaan hovin tietolähteitään keskustellakseen heidän kanssaan Suonoidasta. Hän aikoi myös tehdä tiedusteluja taikaolentojen parissa tämän tekemisistä."
Suuni puristuu tiukaksi viivaksi. Se ei kuulosta lainkaan turvalliselta - mitä jos Edmund saa asian selville ja ajattelee, ettei Valve noudata heidän sopimustaan?
"Isäntä tapaa tietolähteensä hovin ulkopuolella. Hän on kyllä varovainen, Alisa-neiti", Edda sanoo lempeään sävyyn, vaistoten huoleni. "Hän ei halua vaarantaa sen enempää itseään kuin ketään muutakaan. Mutta hän ei voi myöskään antaa asian olla, ei täysin."
"Tiedän sen", minä mumisen. Jatkan puuron syömistä, vaikka aiempi rauhan tunteeni onkin kadonnut. Luvassa on siis jälleen yksinäinen päivä. Eilisen jälkeen sen pitäisi olla, tietyllä tapaa, helpotus, mutta en saa itseäni vakuuttuneeksi siitä. On sitä paitsi hankalaa opiskella yksin.
Varsinkin, kun ajatukseni ovat edelleen kovin sumeita: olen kai niin väsynyt huonosti nukutun yön jäljiltä. Edda vaikuttaa päättelevän samoin, sillä hän sanoo:
"Tänään ei ole paljoakaan tehtävää, Alisa-neiti. Voisitte aivan hyvin nukkua vielä vähän, jos tahdotte."
Puserran suupieleni hymyyn. "Kiitos, Edda, mutta minulla ei ole hätää. Menen nyt tekemään Valven tehtävät, ja tulen avuksesi myöhemmin."
Edda näyttää siltä kuin haluaisi väittää vastaan, mutta lopulta hän vain nyökkää.
Varmoista sanoistani huolimatta jätän keittiön lämmön taakseni vastahakoisesti. Pergamentinpalat ja sulkakynä odottavat saapumistani Valven työhuoneessa taikuuden keskellä. Tällä kertaa en löydä tavaroiden joukosta minulle osoitettua viestiä, vaikka etsin.
Istahdan alas ja alan käydä läpi tehtäväpinoa. Se tapahtuu kovin hitaasti. En kykene keskittymään kunnolla Valven kirjoittamiin sanoihin, vaikka kuinka yritän. Tavut, joita luen tässä vaiheessa yleensä jo helposti, karkaavat ulottuviltani kuin ne olisivat hiekkaa sormieni välissä. Lisäksi huoneessa on paljon viileämpi kuin keittiössä, mikä tekee minusta väistämättä kömpelön. Saan vain vaivoin otteen mustepullosta, jonka melkein tönäisen nurin. Mustetta läikkyy pöydälle silti.
Tuijotan turhautuneena aiheuttamaani sekasotkua, ja päätän luovuttaa tältä päivältä. Olen istunut Valven tehtävien ääressä paljon pidempään kuin kuvittelin, ja silti saanut aikaan vain vähän. Hän huomaa sen epäilemättä palattuaan, mutten jaksa välittää asiasta juuri nyt.
Edda ei selvästikään halua rasittaa minua tänään millään ylimääräisellä. Saapuessani takaisin keittiöön hän antaa tehtäväkseni vain muutaman kevyen askareen, jotka teen omasta mielestäni kuten aina ennenkin. Kun kysyn, voisinko auttaa vielä jossakin, Edda luo minuun äitimäisen tiukan katseen - saman, jonka hän on varannut aiemmin pelkästään Valvelle.
"Teidän on parempi levätä loppupäivän, Alisa-neiti: olette kalpea kuin aave. Olonne vain huononee, jos rasitatte vielä itseänne."
"Voin ihan hyvin", yritän selittää, mutta Edda ei kuuntele vastalauseita. Hän leppyy vasta, kun lupaan, että menen lukemaan kalvaslinnan kirjastoon.
Niin minä lopulta istun lukusalin lattialla pino kirjoja seuranani. En ole varma, mikä sai minut kuvittelemaan, että pystyisin keskittymään siellä yhtään enempää kuin Valven työhuoneessakaan. Lehteilen sivuja, mutta innottomasti, pysähtymättä pitkäksi aikaa mihinkään. Oloni on raskas ja samaan aikaan etäinen. Olen jo miltei tottunut siihen, miten kylmän väreet kulkevat lakkaamatta ihollani.
Lasken sylissäni olevan kirjan huokaisten lattialle, halaan polviani. Ehkä Edda on oikeassa, ja minun pitäisi todella mennä lepäämään. Mutta se tarkoittaisi huoneeni katon tuijottamista ennen mahdollista unta, sitä, että joutuisin todella kuuntelemaan omia ajatuksiani. Tiedän, että päätyisin vain toistamaan mielessäni yhä uudestaan ja uudestaan Agnesin sanoja, vaikka se ei johda mihinkään.
Kaipaus. Kykenemätön vastaamaan tunteisiisi. Pelkuri.Kulmani kurtistuvat. Kohotan katseeni kirjaston hyllyriveihin viedäkseni ajatukseni toisaalle, tietämättä tarkkaan, mitä oikein etsin. Ehkä jokin kuvakirja voisi -
SATUJA. Tuttu selkämys pilkistää äkisti esiin muiden alahyllyllä olevien teosten joukosta.
271.En ole tohtinut koskea Valven lahjaan sen jälkeen, kun hän antoi sen minulle. Nyt kuitenkin nousen, otan kirjan varovasti käteeni.
Niin tehdessäni muistot hyökyvät välittömästi pintaan: häkeltynyt onneni tajutessani, että Valve oli todella hankkinut sen minua varten, hänen ahdistuksensa äidin sanojen takia. Kuinka kovasti olin halunnut Valven uskovan, että satukirja merkitsi minulle enemmän kuin hän ymmärsi.
Hänen hartioidensa kireys, kun huuleni hipaisivat hänen poskeaan.
Tunnen suupielteni kohoavan surumieliseen hymyyn. Karistan muistikuvat pois ja istahdan alas, alan selailla kirjan sivuja. Kaikesta huolimatta kuvat ovat yhä kovin kauniita. Jonkin aikaa minä vain katselen niitä, unensävyisiä värejä, kunnes valitsen umpimähkään yhden sadun:
Hiisiprinsessa. Minulla on hämärä muistikuva isästä lukemassa samaa tarinaa joskus kauan sitten.
Alan käydä Hiisiprinsessaa läpi lause lauseelta. Pystyn keskittymään siihen hiukan paremmin, koska kieli on paljon Valven kirjoja yksinkertaisempaa. Lisäksi huomaan pitäväni aidosti tarinasta. Epäselvät kohdat täydennän itse kuvituksen avulla ja sillä, mitä muistan isän kertoneen.
Sadussa hiidet huijaavat ihmisten valtakunnan prinsessan omaan valtakuntaansa, joka on kuin kylmä ja kolkko versio metsänpimeästä. Heidän kuninkaansa haluaa tehdä prinsessasta hiisien kuningattaren, mutta ei voi tehdä niin ilman tämän aitoa suostumusta, taikuuden maailman sääntöjen takia.
Koska myöskään paluu ihmisten maailmaan ei ole noin vain mahdollinen, prinsessa solmii hiisien kanssa sopimuksen: nämä asettavat hänelle kolme erilaista tehtävää, joista hänen on suoriuduttava. Mikäli niin tapahtuu, prinsessa voi lunastaa vapautensa - muussa tapauksessa hänen on jäätävä hiisien maahan kuningattareksi.
Kuten arvata saattaa, tehtävät ovat ensisilmäyksellä mahdottomia. Prinsessan on vastattava oikein virvatulen esittämään arvoitukseen, solmittava kaulaketju aamukasteesta ja saatava kiinni maahan putoava tähdenlento. Hän on kuitenkin nokkela ja sisukas ja suorittaa tehtävän toisensa jälkeen. Tähdenlennon hätääntynyt valo polttaa hänen sormiaan, mutta hän rauhoittaa sen lapsuutensa tuutulaululla.
Täydellisinä epätoivon hetkinä prinsessa saa myös apua salaperäiseltä muukalaiselta, joka on todellisuudessa hiisikuningas. Siinä vaiheessa tajuan muistavani tarinan lopun. Tehtävät suoritettuaan prinsessa ei lunasta pelkästään vapauttaan, vaan rikkoo myös vuosisatoja vanhan kirouksen. Hiisien maa on todellisuudessa ihmisten asuttama kuningaskunta, jonka noita langetti varjoihin, muutti sen asukkaat hirviömäisiksi olennoiksi. Yksikään heistä ei voinut kertoa synkästä kohtalostaan.
Ehtona kirouksen murtumiselle oli, että joku kirottuun kuningaskuntaan kuulumaton suorittaisi noidan vaatimat tehtävät. Kukaan ennen prinsessaa ei ollut onnistunut siinä.
Isän kertomassa versiossa hiisikuninkaasta tuli kirouksen murtumisen myötä lempeäsilmäinen ihmiskuningas, johon prinsessa oli huomaamattaan rakastunut jo tämän auttaessa häntä. Niinpä entinen hiisien valtakunta, valoon palannut, sai kun saikin kuningattarensa.
En enää muista, mitä mieltä olin tarinasta lapsena. Nyt olen siitä lumoutunut, tavalla jota en osaa kunnolla selittää. Liikutan ääneti huuliani lukiessani samalla kun etenen tarinassa, unohtaneena täysin oikean maailman ympäriltäni. En ole nähnyt minkään tekstin tapahtumia mielessäni aiemmin näin selvästi: prinsessan rohkeutta täynnä olevan ilmeen hänen kohdatessaan virvatulen, aukion, jolla hän kurkottaa kohti putoavaa tähdenlentoa. Hiisikuninkaan synkänsurullisen katseen.
Tahdon tietää, onko tämän version loppu sama kuin muistoissani. Mutta ennen kuin ehdin sadun viimeisille sivuille, lukemani ylle lankeaa varjo. Nostan katseeni hätkähtäen, ja näen Valven tarkastelevan minua kaukaa korkeuksista. Olin niin syventynyt tarinaan, etten huomannut hänen saapumistaan.
272."Oh." Räpyttelen hämilläni silmiäni, yritän palata takaisin todellisuuteen. Pääni on yhä täynnä prinsessan suorittamia tehtäviä, keskusteluja, joita tämä käy salaperäisen muukalaisensa kanssa. Se saa Valven ilmestymisen tuottaman järkytyksen himmenemään hiukan. "Hei."
"Hei. Tarkoitukseni ei ollut pelästyttää."
"En minä sitä... Edda sanoi, että olit etsimässä uutta tietoa Reinasta. Osasiko joku kertoa jotakin?"
"Hädin tuskin mitään." Tällä kertaa Valve kuulostaa Reinasta puhuessaan synkän sijasta pelkästään väsyneeltä. Hän jatkaa, ennen kuin ehdin kysyä:
"Hovin tietolähteitteni mukaan kuninkaanlinnan käytävät ovat täynnä juoruja ja kuiskailuja noidasta, mutta ilmeisesti vain harva on todella nähnyt hänet. Jotkut epäilevät, että Reina on pelkkä tarina. Edmund vaikuttaa varjelevan häntä katseilta huolellisemmin kuin kultaa aarrekammiossaan. Mikäli se on totta, Reinan vaikutusvalta häneen lienee suurempi kuin oletimme. En pidä siitä, mitä se saattaa merkitä."
"Ei hän voi piileskellä ikuisesti", minä sanon otsa rypyssä. "Varsinkin, jos Agnesin mainitsemia surmia tapahtuu lisää."
"Niin. Juuri nyt emme voi muuta kuin odottaa."
Valve katsoo vieressäni olevaa kirjapinoa ja sitten sylissäni olevaa satukokoelmaa. Näen hänen ilmeensä muuttuvan: hän ei kai huomannut aiemmin, mitä luen. Minulla on epämukava tunne, että myös Valve muistelee parhaillaan hetkeä, jona antoi kirjan minulle. Ehkä hän katuu koko asiaa?
Vedän satukokoelman hiukan lähemmäs itseäni, suostumatta ajattelemaan samoin. Valve on kuitenkin keskittynyt tutkimaan, mitä satua olen parhaillaan lukemassa. En ole varma, mistä hän tunnistaa sen, yksittäisestä lauseestako vai esillä olevan aukeaman kuvasta:
"Hiisiprinsessa."
Jokin määrittelemätön Valven äänessä saa minut katsomaan häntä aiempaa tarkemmin. Hänen kulmansa ovat kurtistuneet. "Se on sinulle tuttu satu?"
"Mmm. Siitä on tosin kauan, kun olen viimeksi kuullut sen." Valve vaikuttaa siltä kuin aikoisi sanoa Hiisiprinsessasta vielä jotakin, mutta muuttaa sitten mielensä. Näen hänen epäröivän, siirtävän katseensa kirjasta minuun. "Minä... Edda kertoi, ettet ole voinut tänään hyvin. Onko niin yhä?"
Tuijotan Valvea hämmästyneenä, ymmärtämättä heti hänen sanojaan. Lopulta oivallus tavoittaa minut. Senkö takia hän on kirjastossa, kysyäkseen vointiani?
Sisimpäni valtaa kivun ja ilon ja hämmennyksen sekoitus. Miksi hän välittäisi siitä
nyt, kaikkien näiden päivien jälkeen? En uskalla toivoa, että jokin on äkisti muuttunut. Ehkä hän on paikalla vain, koska Edda käski hänen tehdä niin.
Ajatuksen myötä minussa kohoaa kiukku, ja keskityn siihen kiitollisena. Mikä tahansa on kipua parempi. Vastaan, terävämmin kuin aioin:
"Minulla ei ole mitään hätää. Olin aamulla vain vähän väsynyt."
"Minusta vaikutat yhä väsyneeltä", Valve huomauttaa tyynesti, äänensävyäni hätkähtämättä. Hänen tutkiva katseensa pysyy tiiviisti kasvoillani. "Ja kalpealta. On jo myöhä. Ehkä sinun olisi parempi mennä lepäämään."
Avaan suuni väittääkseni vastaan, kun samalla hetkellä kylmä värisyttää kehoani. Valve ei ole varsinaisesti väärässä: lukeminen ja hänen äkillinen ilmaantumisensa saivat minut hetkeksi unohtamaan oloni, mutta uupumukseni, sumu, ei ole silti kadonnut minnekään. Tarinan takia ne vain olivat vähän aikaa hiukan etäämmällä.
"Menen aivan pian nukkumaan. Luen vain tämän loppuun."
Yritän kuulostaa sen sanoessani arvokkaalta ja hyvinvoivalta. Vaikutelman särkee kuitenkin uusi kylmänpuistatus, jota en onnistu tukahduttamaan. Tunnen punehtuvani silkasta turhautuneisuudesta.
Valve kohottaa kulmiaan, mutta hän vastaa vain:
"Hyvä on. Nuku hyvin, Alisa."
"Öitä", mumisen ja keskityn jälleen pelkästään sanoihin edessäni, jotta minun ei tarvitse katsoa, kuinka Valve kävelee pois. Kestää hetki saada tarinasta uudelleen kiinni, mutta pian olen jälleen unohtunut sen maailmaan. Minut valtaa huojennus tuntiessani, kuinka kaikki muu katoaa ympäriltäni.
Vielä muutama sivu, ajattelen, kun silmäluomeni alkavat tuntua raskailta. Olen juuri päässyt kohtaan, jossa prinsessa on särkenyt lumouksen ja ihmiseksi muuttunut hiisikuningas lähestyy häntä. Satukirjan kuvittaja on ikuistanut prinsessan hämmästyneen katseen unenkaltaisilla väreillään, kuninkaan anteeksipyytävän mutta ihastuneen ilmeen. He tarkastelevat toisiaan kuin maailmassa ei olisi muita kuin he kaksi.
Kuningas selvästi rakastaa häntä. Vaikka tiedän sen olevan typerää, asian ajatteleminen tekee minut surulliseksi. Nojaan kirjahyllyn reunaan, liian väsyneenä istumaan: silmäni pysyvät auki enää vain vaivoin. Käännän silti itsepäisesti esiin seuraavan aukeaman, viimeiset sivut. Haluan olla varma, että tarina päättyy onnellisesti.
En ehdi kuitenkaan lukea satua loppuun, kun unen raskas aalto tavoittaa minut.
273. - 274.Havahdun hereille hätkähtäen, pää yhä unesta tokkuraisena. Kestää hetki, että muistot aiemmasta palaavat. Odotan löytäväni itseni makaamasta kirjaston lattialta, kipeänä kylmästä ja huonossa asennossa nukkumisesta. Sen sijaan allani on pehmeä vuode, painava peitto lämmittää minua kauttaaltaan. Vain olkapääni vaimea jomotus kertoo, että olen todella nukkunut jossakin vaiheessa väärässä paikassa.
Tuijotan pimeän peittämää kattoa otsa rypyssä. Onko se ollut aina yhtä korkealla? Peitto on vedetty leukaani saakka, tavalla jota en yleensä tee. Ylläni on yhä samat päivävaatteet. Minut valtaa säikähdys tajutessani, etten lainkaan muista, miten ja milloin poistuin kirjastosta. Yö peittää kaikki yksityiskohdat ympäriltäni, uni tekee ajatuksistani yhä tokkuraisia.
Samassa huoneeseen lankeaa aavistus käytävän lyhtyjen valoa. Käännän pääni sen suuntaan ja huomaan Valven seisovan ovensuussa, avaavan ovea mahdollisimman hiljaa. Hän jähmettyy nähdessään minut.
"Olet hereillä. Tulin - tulin vain tuomaan sinulle vettä. Lähden aivan pian, älä huoli."
Valve puhuu oudon hermostuneesti, kuin epävarmana siitä, kuinka suhtaudun hänen läsnäoloonsa. Hänen kädessään on muki, jonka hän laskee sängyn päädyssä olevalle yöpöydälle. Katson huonekalua hämmentyneen kiinnostuneena, kuin kyseessä olisi juuri nyt kaikkein suurin arvoitus.
Olen melko varma siitä, ettei minun huoneessani ole yöpöytää.
Avonaisesta ovesta paljastuva valojuova tekee huoneen ääriviivoista aiempaa selkeämpiä. Kohottaudun istumaan silmiäni kiivaasti räpytellen, tiirailen ympärilleni. Kyseessä ei ole huoneeni, muttei myöskään mikään tuntematon paikka. Minun olisi pitänyt ymmärtää se jo aiemmin. Seinällä olevan maalaismaiseman lämpimät värit erottuvat himmeinä pääni yläpuolella.
"Näenkö minä sittenkin vielä unta?" kysyn hämmästyneenä, en kai sen kummemmin keneltäkään. Silmäkulmastani näen, että Valve tarkastelee minua sekä varautuneen että huolestuneen oloisena.
"Olet hereillä, Alisa. Mutta sinun olisi parempi -"
"Miksi", minä sanon hyvin hitaasti, "minä siinä tapauksessa nukun sinun sängyssäsi?"
Valve sävähtää ja kääntää katseensa pois, kuin haluten kätkeä ilmeensä. Seuraa hiljaisuus, joka vaikuttaa väsyneessä mielessäni ikuisuuden mittaiselta. Lopulta hän vastaa jäykästi, yhä minua katsomatta:
"Koska minä toin sinut tänne."
Hieron kasvojani käsilläni. "En vieläkään ymmärrä..."
"Olit nukahtanut kirjastoon. En halunnut... minun olisi pitänyt herättää sinut, mutta nukuit jo syvää unta. Ajattelin, että tämä olisi kaikki huomioon ottaen paras vaihtoehto. Toivottavasti se ei ole tehnyt oloasi epämukavaksi."
Kuuntelen hämmästyneenä, kuinka Valve kompuroi sanoissaan. Vielä enemmän järkytyn huomatessani, että hänen kasvoilleen on lehahtanut puna, selkeä jopa huoneen puolittaisessa pimeässä. Ääni pääni sisällä sanoo, että jos olisin kunnolla hereillä, ymmärtäisin miksi. Nyt olen kuitenkin vain hämmentynyt. Peiton hylkäämisen seurauksena minun on lisäksi jälleen kylmä.
"Sinäkö siis... kannoit minut tänne ylös kirjastosta asti?" Yritän parhaani mukaan olla kuvittelematta itseäni Valven käsivarsilla. "Kaikki ne portaat?"
"Se ei ollut mitään", Valve sanoo, aiempaa hiljaisemmin. Hän hieraisee niskaansa ja katsoo minua sitten äärimmäisen vakavan oloisena. Hienoinen puna koristaa yhä hänen poskipäitään. "Älä huoli. Olen ollut koko tämän ajan työhuoneessani. Olet nukkunut yksin."
Oh. On minun vuoroni punastua: en tullut edes harkinneeksi moista vaihtoehtoa. Että me molemmat... Syy Valven vaivaantuneisuuteen alkaa viimeinkin valjeta minulle. "Mutta -
miksi? Miksi et vain vienyt minua omaan huoneeseeni?"
Valve rypistää otsaansa. Hän näyttää siltä kuin ei olisi tullut ajatelleeksi, että kyseisessä asiassa saattaisi olla minulle jotakin epäselvää. "Minulla ei ole lupaa astua sisälle huoneeseesi, eivätkä linnan muut makuuhuoneet ole lämpiminä. Vaikutit kirjastossa siltä, että sinulle on nousemassa kuume, ja olet nukkunut viime aikoina ilmiselvästi huonosti. Ajattelin, että saisit levätä täällä minkään häiritsemättä."
Kuume? Osa minusta tahtoisi väittää vastaan, mutta ehkä Valve on oikeassa. Oloni on hiukan huojuva, eikä pelkästään väsymyksen takia. Kylmät väreet ovat alkaneet jälleen aaltoilla selkärankaani pitkin. Vedän peiton tiukemmin ympärilleni ja yritän olla välittämättä ahdistuksesta, jonka kuumeen ajatteleminen minussa välittömästi herättää.
Vasta sitten huomaan kiinnittää huomiota Valven muihin sanoihin. "Mitä tarkoitat, sinulla ei ole lupaa astua huoneeseeni?"
"Etkö muista? Olen langettanut huoneeseesi suojaloitsun. Sisään ei pääse, ellet salli sitä.”
Totuus on, etten ole tullut miettineeksi huoneeni suojaloitsun olemassaoloa enää pitkään aikaan. "Sehän on sinun oma loitsusi. Mikset vain poistanut sitä?"
"
Poistanut?" Valve katsoo minua kuin olisin juuri loukannut hänen maaginkunniaansa. "Huoneesi on sinun. Minulla ei ole suostumustasi astua sisään, enkä siis voinut mitenkään tietää, olisitko halunnut minun rikkovan yksityisyyttäsi sillä tavoin. Asia olisi toinen, mikäli huoneeseesi meneminen olisi ollut täysin välttämätöntä, mutta niin ei ollut. Minä en riko lupauksiani noin vain, Alisa."
Valve on aidosti tuohtunut. Näen hänen pudistavan päätään, kuin jo pelkkä ajatus hänestä rikkomassa omia periaatteitaan olisi täysin järjetön.
Minut valtaa niin suunnaton hellyys, etten ole kestää sitä.
Hölmö. Kuinka minun on mahdollista jatkaa etäisiä päiviä, jos sinä teet jotakin tällaista? Totta puhuen en ole vieläkään täysin vakuuttunut siitä, etteikö tämä kaikki ole sittenkin pelkkää unta. Ehkä minä ennen pitkää herään kirjaston lattialta kylmästä hytisten. Se olisi paljon uskottavampi vaihtoehto.
Siitä huolimatta sanon:
"Nyt kun olen kerran hereillä, voin kyllä mennä nukkumaan omaan huoneeseeni."
"Ei. Jää." Sanat vaikuttavat karkaavan Valven huulilta ennen kuin hän ehtii estää. Minä räpäytän yllättyneenä silmiäni. Valven suupielet pusertuvat yhteen, mutta lopulta hän jatkaa tyyntä äänensävyä tavoitellen:
"Tarkoitan, on jo aamuyö, etkä ole täysin kunnossa. Lepää vain täällä."
"Mutta entä sinä?"
Valve melkein hymyilee. "Minulla on töitä tehtävänä. Ei ole mitenkään tavatonta, että nukun työhuoneessani. Tämä on vain yksi yö muiden joukossa."
Se selittäisi, miksi hän on ollut viime aikoina niin uupuneen oloinen. Huomaan olevani kuitenkin liian väsynyt kiistelemään asiasta. Kurottaudun juomaan hiukan Valven tuomaa vettä ja vajoan sitten takaisin sänkyyn, vedän peiton tiiviisti ylleni. Valve lähtee vasta kun on varma, että olen asettunut jälleen makuulle. Käytävän valo katoaa huoneesta hänen jäljessään.
Jos tämä on sittenkin uni, kunpa minun ei tarvitse herätä kirjaston lattialta aivan vielä. Toivon niin jopa huolimatta sumusta, joka on vallannut jälleen pääni. Käperryn peiton alla pieneksi, pakoon aiemmin tuntemaltani kylmältä. Suupieliäni nykii silti ylöspäin hymy. Tällä kertaa sillä ei ole mitään tekemistä surun kanssa.
Valven sänky on suuri kuin saari. Sille mahtuisi helposti kaksi ihmistä.
Se on viimeinen ajatus ennen nukahtamistani.
**
A/N: Crystedia lainatakseni, voi näitä minun hupsuja lapsia. :,) Tämän ja seuraavan osion piti alun perin olla yksi iso kokonaisuus (en kyllä taas tiedä, millä logiikalla...), joten seuraavalla kerralla jatketaan samoissa tunnelmissa. Alisan huoneen suojaloitsu mainittiin muuten aivan tarinan alkuvaiheessa, raapaleessa 16.