Title: Kipupiste
Author: Reincarnate
Genre: fluff, memoryff, ficlet, romance
Pairing: Severus/James
Rating: S
Disclaimer: I do not claim the characters seen in this fiction as my own, they are the property of their creator J.K. Rowling and only hers. I have made the text sincerely for my own joy and it will not be used for any other purposes. I have not and will not get any money or other wares from it.
A/N: JOO TUOTA NOIN. Osallistuu haasteeseen
12+ virkettä VII. Sanat olivat järjestyksessä:
hattu, kynnet, kylmä, heijastus, kuoria, kevätpäivä, menetys, tyhjä, kalla, uurre, askel, vastahakoinen, sudenkorento, valkoinen, kaipaus, tuska, maailma, ajatus, uhka, polku, jäätikkö, huulirasva, taivaankansi, posteljooni, elämä. Tykkäisin kaikkien muiden kirjoittajamassojen tavoin kommenteista, jotta voisin seuraavlla kerralla ehkä kirjoittaa tekstiä josta juuri sinä pitäisit ehkä enemmän. :--)) Onnea sen kanssa.
KipupisteKarkeakankainen fedora-hattu on edestä kuurassa, Jamesin kostean hengityksen hyväiltyä sen pintaa kerta toisensa jälkeen viileänä syysaamuna. Severuksen epätavallisen pitkät kynnet kirjovat männyn vanhaa kaarnaa hitaasti, kun silmät seuraavat tummatukkaisen pojan kävelyä. Kylmät väreet juoksevat Severuksen selällä, hänenkin hengityksensä höyryää kevyesti. Pieni muiston heijastus, kun kauempana James heilauttaa mustia suortuviaan pois silmiltä.
Nuori orava juoksee pellon laitaa juuri kuorimansa tammenterho poskissaan, auringonvalo viistää vähitellen eloon heräävää luontoa. Tämä on yksi niistä harvoista kevätpäivistä, joina Severus on ollut sanalla sanoen tyytyväinen. Lumi menettää päivä päivältä jalansijaansa, pian ruoho läikkyy sen lävitse, yhä vaalean värittömänä, mutta kohta jo vihertäen. Tyhjyys palaa.
Severus näki viime viikolla yhdessä professori Verson kasvihuoneista paljon kalloja, kirkkaan valkoisia morsiamen ja kuoleman omia kukkia. Nuori mies havahtuu, kun hänen kyntensä liikkuvat jäykästi kaarnassa, uurteet ovat syviä. Severus astuu askeleen mielessään, hän tahtoo kyetä muuhun, enempään. Hänen kehonsa on vastahakoinen, ei tahdo tehdä samaa.
Menneen kesän viimeinen sudenkorento lentää kohti järveä, sen kuulasta, heijastavaa pintaa ja rannan suojaisia kaislikoita. Ylhäällä pilvet seilaavat valkoisina, Severus saa jalan irti maasta, se ei ollutkaan juurtunut kiinni. Kun mieli tajuaa päässeensä niskan päälle, se antaa kaipauksen sivellä pieniä kirveleviä pisaroita joka puolelle. Tuskallista, Severus nielaisee palan kurkussaan.
Miehen maailma käännähtää, heilahtaa, kun James hiljalleen kääntyy pois ystäväjoukostaan, katse kohtaa katseen ja silmälasipäinen hymyilee hennosti. Severuksella ei ole ajatuksia päässä, ei mitään. Onko päänsisäinen tyhjyys uhka tällaisessa tilanteessa? Pitäisikö olla vakaa, löytää polku ajatukselta toiselle, jotta pysyy koossa?
Pieni lätäkkö on yön jäljiltä Siperian jäätikkö, ainakin yhtä vaarallinen. Severus on jälleen jumissa, paikoillaan ja James askeltaa kohti, levittää huulirasvaa sormenpäällään, kuin hidastetussa filmissä.
Severus ei muista mitään, hän on selällään kuurasta rapisevassa nurmikossa, katse vaeltaa sinisellä taivaankannella ja hän tietää että myöhästyy taikajuomientunniltaan. Hymy ei herpaannu, se sinnittelee nuoren miehen huulilla, kuin koira polkupyöräposteljoonin perässä.
Taas kerran James eli.
