Aironiskuja, K-11

[foxtrot]

Tyylilaji: syyssynkistelyä ja soutelua
Ikäraja: K-11
Paritus: Astoria/Fleur, Astoria/Draco
Yhteenveto: Eikä niissä häissä ollut rakastuneita.

A/N: Pari kuukautta vanha ja silti uusin valmistunut. Harmittaa blokki ja vähän kaikki, mutta loputtoman editoinnin jälkeen tämä on ainakin niin valmis kuin se voi olla ja tykkään siitä itse, toivottavasti joku muukin. Toimii myös itsenäisenä jatko-osana Korallinikamille (S).
Haasteet: Femme10, Rare10, FF10: sirpale

AIRONISKUJA

Yö oli kolea ja kietoi pimeyksistä punottuja köysiä Astorian kapeiden ranteiden ympärille. Ja oli niin kylmä, niin kylmä: pelkkä ajatuskin tulevasta talvesta salpasi hengen ja mursi kylkiluita, painoi sorjat sormensa silmille ja kuristi vyötärön sinelmille.

Syksy ei ollut pehmeä tai hidas tai lempeä. Ei sinä vuonna. Ei heille.

Draco ei yleensä juonut konjakkia, mutta sinä iltana hän oli avannut uuden pullon ja tarjonnut Astoriallekin. Hän kallisti pulloa yhdellä kädellä kahteen lasiin, suurpiirteisesti suunnilleen yhtä paljon molempiin. Juoma lainehti lasissa levottomana ristiaallokkona ja poltteli suussa, ei hyvällä tavalla, mutta tarpeeksi lämpimänä kuitenkin.

Polttelu oli yhtä vastenmielistä kuin se oli Astorialle ollut aina, tänään vielä kirvelevämpi muistutus siitä, kuinka he olivat molemmat palaneet ennenkin. Molemmat kokeilleet onneaan, heittäytyneet holtittomasti väärään ihmiseen väärään aikaan ja sitten, kiireesti, heidät oli työnnetty alttarille, palohaavat peitetty silkkiin, satiiniin, mustaan ja valkoiseen.

Sellaista se kai aina olisi, ja sen Draco oli kuiskannut hänelle alttarillakin: aina voi voittaa. Häviäminen vain on todennäköisempää.

Eikä niissä häissä ollut rakastuneita.

Kun Draco siirsi kätensä ensin Astorian ihon alta kuultavalle lonkkaluulle ja sitten hitaasti hänen jalkojensa väliin, Astoria ei vastustellut. He suutelivat toista kertaa, ensimmäistä sitten heinäkuuhäittensä. Astoria muisti konjakin ja hien läpi toiset sormet, kapeat ja naiselliset ja kauniit. Mutta muistaminen, niin kuin onnelliset loputkin, olivat kiellettyjä huveja joilla vain toiset lapset saivat leikkiä.

*

Soutuvene lipui hiljalleen, läikehti taivaantahran kuvajaisessa, kulki tasaisesti. Astoria sousi vaikkei osannut.

Fleur oli ensimmäisellä kerralla sanonut, ettei ’än koskaan, ettei hän välittäisi edes veneessä istumisesta, vaikka tekikin sen niin luonnollisesti että näytti itsestäänselvästi kuuluvan siihen sunnuntai-iltapäivään, joka makasi raukeana kartanon mailla ja ojenteli pitkiä sormiaan sivelemään hikeä niskaan. Fleur joka sai heinäkuun väreilemään huulillaan ja seurasi katseellaan airon lappeita, jotka vuoroin halkoivat ilmaa, vuoroin vettä ja sen kevyitä, kapeita lainelanteita.

Astoria ei voinut olla vilkaisematta Fleuria vaivihkaa. Hän teki sitä paljon, liikaa, koko ajan. Aina. Kuinka lopettaa? Oliko se edes mahdollista?

Ei tietenkään ollut, ei ainakaan sen jälkeen kun Fleur sanoi jotain niin nopeasti ettei hän kuullut ja suuteli sitten.

Heillä oli pelkkiä eksymiskarttoja, toinen toistaan sotkuisempia umpikujareittejä ja hylättyjä vaihtoehtoja. Astorian äiti ei koskaan antaisi hänen elää toisen naisen kanssa, ei, sillä heillä oli puoliso valmiina ja mitä kaikki sanoisivat, Astoria oli Greengrass ja Daphne teki kuitenkin kuinka tahtoi. Piti nyt edes yksi tytär naittaa kunniallisesti.

Eikä Fleur olisi koskaan ikinä milloinkaan se toinen nainen.

Ei sillä että Astoria sitä osaisi ikinä pyytääkään.

*

Kuukausia myöhemmin Astoria harhaili kotonaan eksyneenä silkkiaamutakkinsa poimuihin, ja kello oli taas kerran jo aikaa sitten kompuroinut kahdentoista yli ja aloittanut kierroksensa alusta.

Dracon kevyt uni leijui olohuoneessa. 

Kapean kartanotien ja yönmustaamien ikkunaruutujen läpi itseään peilaili kylmä kuu, joka oli kääntänyt kasvonsa lattiaan. Hitaasti Astoria antoi sen peilailla itseään jalkapöydistään, yhtä kalpeana kuin aina ennenkin. Vieläkin se sama kuu, se joka oli tehnyt seittejään heidän sormiensa lomaan ja solminut ne sormet kiinni toisen niskaan. Olkapäille, kaulakuoppaan, rinnoille, vyötärölle selkään kyynärvarsiin –

Fleur oli ollut ensin Daphnen kanssa. Se oli ollut vain impulsseja toistensa perään, kiukkuista, nopeaa. Sellainen suhde, joka alkoi ja loppui väläyksessä. Sitten Fleur jatkoi eteenpäin, myöhemmin Daphnekin.

Se oli loppunut, koska he itse olivat päättäneet niin. Ja sen välähdyssotkun ansiosta Astoria oli tavannut Fleurin. He eivät olleet ikinä ajatelleet lopettamista, ja se tieto kirveli suolaisenkatkerana hänen haavoissaan.

Astoria näki vieläkin kirkkaasti silmissään ne aironiskut, jotka olivat halkoneet lammen pintaa ja rikkoneet sen. Jokainen veto oli pisaroinut hikenä hänen niskaansa pitkin selkään, tuntunut sormissa. Hän oli soutanut keskelle lampea, pysähtynyt, nostanut airot ylös ja katsonut Fleuria viimeinkin silmiin. Vene oli lipunut itsekseen, hitaana ja ajatuksenkeveänä, melkein pintaa rikkomatta.

Muisto niistä iskuista sai hänet tuntemaan ne kovina ja vaativina kämmenselissään. Säpäleisinä puunsirpaleina, jotka tarttuivat sormiin kranaattihaavoiksi; arviksi jotka jäisivät kuiskimaan salakavalasti väärillä hetkillä mutta katso mitä meillä olisi voinut olla.

Draco tiesi, millaista se oli. Sen enempää kumpikaan heistä ei voinut – uskaltanut – toivoa nyt.

Astoria kaatoi itselleen toisen lasin konjakkia pölynhalaamasta pullosta, joka sopi jo nyt olohuoneen pöydälle aivan liian hyvin. Lasi oli raskas kädessä, niin raskas ettei hän enää ennen pitkää ehkä jaksaiskaan sitä. Ja hän epäröi, harppoi ikkunalle, heitti sen itselleen avoimeksi oveksi yöhön ja juotti ruusut juovuksiin.

Se talvi pitäisi vain kestää.

[Sakura]

Ihana nimi! Jo se maalaili mieleeni vaikka mitä kauniita kuvia, joiden päälle teksti sitten piirsi vähän synkempää tunnelmaa. Soutamisessa on kyllä oma fiiliksensä. Ja tässä fikissäkin oli sellainen, vähän viipyilevä ja jotenkin tukahtunut, hillittyä epätoivoa, kuin hiljaisen hellepäivän ilta. Vaikka alussa kylmästä puhuttiinkin :-D Tuli mieleen Sovitus-elokuva tai Evelyn Wauhgin Mennyt maailma. Mä nyt jotenkin juutuin tuohon nimeen ja se alkoi määrittää vahvasti koko fikkiä. Toisaalta mun on hieman vaikea kuvitella Astoriaa soutamaan, mutta toisaalta tuohon soutamisen tuottamaan tunnelmaan (ja muutenkin) hän sopii. Astoria ei kai edes voi olla kovin OC, kun kirjoissa hänestä ei pahemmin kuulla - pidin tästä sun tulkinnastasi ja nuoren "kartanonrouvan" epätoivosta, perheen asettamista pakotteista jne.

Ensimmäisestä osasta pidin tässä eniten, rakastuin Dracoosi. Se oli jotenkin erilainen mutta kuitenkin sopiva, dracomainen mutta kuitenkin inhimillinen, tehnyt virheitä ja alistunut kohtaloonsa mutta kuitenkin kantoi vastuunsa. Kai. Ei liian täydellinen, ei myöskään mikään paskamainen Lucius Jr. Jos lähtisin lainailemaan suosikkikohtiani, niin voisin laittaa tähän tuon ensimmäisen osan kokonaisuudessaan.

Mä oikeastaan taisin tulkita tämän enemmän Astorian ja Dracon avioliiton kuvaukseksi kuin Astorian ja Fleurin suhteen kuvaukseksi. Jotenkin se jäi irrallisen oloiseksi, erityisesti tuo että Fleur oli ensin ollut Daphnen kanssa. Tässä mua varmaan auttaisi tuon Korallinikamien lukeminen, pelkän tämän tekstin valossa tuntuu aikamoiselta sattumalta että Fleur on ensin ollut Daphnen kanssa ja sitten Astorian. Ja jotenkin tuo kohta "Fleur oli ollut ensin Daphnen kanssa" jne. tuntui hieman turhalta pohjustukselta eikä tuonut tähän mun tulkintaani oikein mitään. Mutta edelleen, jos olisin lukenut Korallinikamat (ihana nimi muuten), niin en ehkä sanoisi näin... Lopusta taas pidin oikein paljon, se sitoi kokonaisuuden yhteen ja palautti ajatuksen alkuun; että mikään ei oikeastaan muuttuisi ja pitäisi vain kestää, jotenkin ihanan karua.

Sulla on todella kaunis kirjoitustyyli, sanoilla leikittelevä mutta luonteva. Hallittuja hienoja sanoja, jokaisella oma paikkansa kokonaisuudessa ja tunnelman luomisessa. Äh, on kyllä aina vaikeaa löytää sanoja kuvaamaan toisen kirjoitustyyliä, mutta pidän tästä. Sen vain näkee että on sana hallussa. Törmäsin myös muutamiin erityisen hienoihin ja tuoreisiin kuvauksiin, taivaantahrat, eksymiskarttoja, juottaa ruusut juovuksiin, palohaavat peitetty silkkiin, satiiniin, mustaan ja valkoiseen ym.

Lasi oli raskas kädessä, niin raskas ettei hän enää ennen pitkää ehkä jakasaiskaan sitä.

Tuolta bongasin yhden ylimääräisen a:n :-D

Kiitos tästä, pidin ja onneksi luin vaikkei paritus ollutkaan niitä jotka ensimmäisenä kiinnittävät huomioni. Kaunis teksti ja katkerankaunis tunnelma!

[foxtrot]

Kiitos molemmille kommentoinnista

Sakura, ensinnäkin kiitän ja kumarran kehujen takia! Ihanaa, että nimi miellytti ja pidit Dracosta. Astoria soutamassa on tarkoituksella vähän sellainen out of place -juttu - tuumin itse niin, että Astoria on tuskin Greengrassin pikkuneitinä koskaan harrastanut soutelua tai muutakaan sellaista, mutta halusi nyt vanhempana jotain omaa itselleen ja Fleurille. Olet muuten oikeassa ficin teeman ja pääparituksen suhteen - nyt jälkeenpäin lukiessa huomaan, miten paljon tämä oikeasti painottui Astoriaan ja Dracoon, vaikka alun perin tästä piti tulla vain lyhyt Astoriaan ja Fleuriin keskittyvä ficlet. Hah, teksti lähti viemään ja kirjoittaja seurasi kuin pässi narussa. Ja aah, Daphne-juttu! Olisi varmaan pitänyt ihan suosiolla niputtaa tämä tiiviimmin yhteen Korallinikamien kanssa tai jotain (niin kuin itse mielessäni taisin tehdä, hups ) - Daphen mukaantulo tuntuu varmasti vähän hassulta jos tämän lukee yksinään (ja ehkä muutenkin? Hmm). Ja oi, kiitos, mukavaa jos pidit myös kirjoitustyylistä. Kiitos hurjasti kommentistasi, sain siitä irti vaikka mitä

Situli, apua tulinpa iloiseksi kun sanoit että tässä oli sun mielestä aitoutta ja että tää aiheutti jotain tunteita! Ja että tarina toimii - ehkä muistat, että olin vähän huolissani siitä. Parhaaksi vielä kehut, en nyt tiedä että onko, mutta kiitos silti heh Hei muuten ihanaa kun oot sanonut tosta Dracon juomankaatotavasta, tykkään siitä nimittäin itekin, vaikka se onkin vaan tollanen pieni juttu. Bongasit vielä ton yhden kuvailukohdankin sieltä, en muista että oliko edellisessä versiossa, ei tainnu olla? Mutta siis joka tapauksessa ei kai ollu turha lisäys Ai kamala mitä selitystä, tarkotus oli vaan sanoa, että kiitos kun kommentoit pöps, loving you too

[kanelimarja]

Hyvää huomenta kommenttikampanjasta!

Olen lukenut tämän joskus aiemminkin, mutta menin niin solmuun tämän ihanuudesta, etten osannut kerätä ajatuksiani kokoon ja kirjoittaa edes jokseenkin järkeenkäypää kommenttia, olen pahoillani siitä. Kommenttikampanjan kautta sain kuitenkin uuden tilaisuuden ja tässä sitä nyt ollaan (jes).

Alkuun taidan todeta, että minusta - ja minun fanonissani - Fleur on hyvin femme-hahmo. Enkä nyt tarkoita vain naisellista ja sellaista, vaan sulavasti nainen/nainen-paritukseen taipuvaa, enkä osaakaan lukea ficcejä, joissa Fleur/Mies on ainoa mainittu paritus. Olit kirjoittanut hahmot taitavasti, kaikki sopivat ainakin omaan fanoniini sekä canoniinkin oikein nätisti.

"Aironiskuja" on nimenä älyttömän kaunis, mutta myös moniselitteinen. Merkitys aukeaa vasta ficletin lukemisen jälkeen. Ensin mielsin sen kevyisiin kesäpäiviin ja soutuveneellä souteluun - jollaista tässä nähtiinkin - mutta "isku" on loppujen lopuksi sanana hirveän voimakas ja aiheuttaa ainakin minussa tunteen, että joku tulee kärsimään - sitäkin nähtiin. Tiivistettynä voisin sanoa, että nimi kuvaa ficletiä ja sen tapahtumia loistavasti ja on muutenkin nappivalinta.

Pidin myös kuvailustasi tavattomasti. Teksi soljuu eteenpäin vaivatta ja vie lukijan mukanaan, itse olin ainakin ihan myyty tälle ficletille ensimmäisen pienen kappaleen jälkeen. Osaat selkeästi käyttää suomenkieltä taitavasti ja saat sen näyttämään ja kuulostamaan - oi, tämä olisi varmasti ihan mahtava ääneenluettuna, jos lukija osaisi hommansa - kauniilta. Lisäksi tuo polarisaatio talven ja kesän (Dracon ja Fleurin) välillä oli taitavasti aseteltu. Vuodenajoilla leikkiminen voi olla vähän klisee, jos sitä ei hallitse, mutta sinä selkeästikin vältät turhat kliseemussutukset ja saat koko ficletin vaikuttamaan vain raikkaalta. Muuta sanaa en nyt keksi.

Lopuksi voisin lainailla vielä pari lempikohtaani, joista en osaa kirjoittaa kuin ihkutusta, sillä ne nyt vaan ovat niin... no, ihania.

Heillä oli pelkkiä eksymiskarttoja, toinen toistaan sotkuisempia umpikujareittejä ja hylättyjä vaihtoehtoja. Astorian äiti ei koskaan antaisi hänen elää toisen naisen kanssa, ei, sillä heillä oli puoliso valmiina ja mitä kaikki sanoisivat, Astoria oli Greengrass ja Daphne teki kuitenkin kuinka tahtoi. Piti nyt edes yksi tytär naittaa kunniallisesti.

Tämä on vain yksinkertaisesti kaunis ja jotenkin karu samaan aikaan rikkaasta kielestä huolimatta. Ja sopii mielestäni loistavasti yhteen tämän kanssa:

Kuukausia myöhemmin Astoria harhaili kotonaan eksyneenä silkkiaamutakkinsa poimuihin, ja kello oli taas kerran jo aikaa sitten kompuroinut kahdentoista yli ja aloittanut kierroksensa alusta.

Nyt minä väistyn takavasemmalle, kiitän lukukokemuksesta ja teeskentelen tämän kommentin olevan rakentava.

[Beelsebutt]

Niin, se talvi Astorian pitäisi kestää, mutta entä sitä seuraava? Ja ne kaikki sen jälkeen?

Jaajoo, heippa! Aloitan vuoden kommentointiurakan tästä ficistä, joka mun on pitänyt kommentoida jo useiden kuukausien ajan. Mut ehkä saan anteeksi, kun oon tätä kampanjoinut kommentoitavaksi muille, ostanut itselleni lisää aikaa?

Mutta takaisin ficciin!

Ai, että tää on ihana. Tää on tasapainoinen ja vaikka pari henkilökohtaiseen mieltymykseen istumatonta sanaakin löytyi, tää on aika lailla täydellinen ficci Oot löytänyt paljon kauniita sanoja kuvaamaan — ei rumaa, mutta surullista tilannetta. Miten Astorian tasainen arki järkkyi niistä aironiskuista, Fleurista, mutta kun ei voi niin ei voi. Astoria on selkeästi perhettään kunnioittava tytär, toisin kuin Daphne, ja alistuu tilanteeseen, koska ei voi muutakaan. Mitä kaikki sanoisivat. Mutta tuosta lopun tilanteesta, ahh, nyt täytyykin quotettaa:

Lasi oli raskas kädessä, niin raskas ettei hän enää ennen pitkää ehkä jaksaiskaan sitä. Ja hän epäröi, harppoi ikkunalle, heitti sen itselleen avoimeksi oveksi yöhön ja juotti ruusut juovuksiin.

Aivan ihana kohta, jossa sun tyyliin kuuluvalla tavalla kerrotaan kiemuraisesti asia sanomatta sitä koskaan kuitenkaan ääneen. Juoksevia metaforia metaforien perään <3 Joo, mut tässä kohtaa mä haistan jo vähän kapinaa ja ehkäpä tuleva kesä on sitten kuitenkin Astorialle onnellisempi!

Pst. Pakko myöntää, että ekalla kerralla, kun nopeesti silmät viiletti riviltä toiselle, luin että Dracolla oli kapeat, naiselliset ja kauniit kädet — enkä epäillyt yhtään!


Kiitokset tästä hani, tää on valtavan ihana <3
-Bbuttis


Ahh, täytyy vielä kerta kiellon päälle lainata yks kohta:

Sitten Fleur jatkoi eteenpäin, myöhemmin Daphnekin.

[FractaAnima]

Ah, miten miellyttävää kuvailua. Tunnelma oli käsinkosketeltava ja pidin jokaikisestä kielikuvasta, joita olit viljellyt tekstisi sekaan. Nam nam nam, lisää tällaista. Niin ja kiitoksia paljon tästä lukukokemuksesta.

-Frac, joka rakastaa kuvailua

Ps. You are in my kommenttiterttu.