Kuinka maailmaa muutetaan [S, Pansy/Draco]

[onkonälkä]

Nimi: Kuinka maailmaa muutetaan
Kirjoittaja: Onkonälkä
Paritus: Pansy/Draco
Ikäraja: S
Tyylilaji: Romance, Drama



Kun tapasin sinut, oli taivas harmaa kunnes se hiljalleen muuttui siniseksi kevään myötä ja heijastui mustajärvestä saaden silmäsi näyttämään sinisiltä.
Kun rakastuin sinuun, ja kerroin sen sinulle, kalpeat poskesi punertuivat ja kylmät silmäsi lämpenivät.
Kun me istuimme yömyöhään korkeimmissa torneissa, kävi taivaalla kaikki maailman värit sen tummuessa tähdiksi piilottamaan suudelmamme.

Kyynärvartesi oli yhtä valkea kuin muukin ihosi, kunnes teit suurimman virheesi ja se mustui käärmeen muotoon. Minä tein samoin vain rakkaudestani, tummasta pelosta eroa kohtaan.

Kun muutin kanssasi asumaan, oli kauluspaitasi valkoinen, kuten piha-aitamme, jonka maalasit vihreäksi ja valkopyykkiin lipsahti punainen sukka.
Kun minulla oli ollut jo viikkoja huono olo, ilmestyi raskaustestiin sininen viiva, jonka ei kuulunut olla siinä. Ei vielä.
Kun kerroin sinulle, puuterini juovittui kyynelistä ja silmäni oli violetti seuraavan viikon.
Kun pyysit anteeksi, olivat kyynelet sinun kasvoillasi ja silmäsi itkusta punaiset.
Kun lapsi kasvoi, oli pöytäliina vaaleanvihreä, kunnes se tahriintui mansikkamehuun kuumana kesäpäivänä.

Kun poika aloitti koulun, olivat toiveemme vihreät ja hopeiset, mutta kotiin saapuva kirje huokui sinistä. Kipu jota tunsit oli silti pienempää kuin punainen.
Kun hän muutti pois kotoa, jäi jälkeen sininen huone täynnä sinisiä julisteita.

Kun me tapasimme, olivat hiuksesi aivan vaaleat ja minun lähes mustat. Kun me vanhenimme yhdessä, sekoittuivat värit siistiksi harmaaksi, jonka värinen oli taivas kun ensi kerran kohtasimme, ja jonka värinen oli taivas kun tiemme erkanivat.

Hauta-arkkusi oli silmissäni väritön.

[DragonHeart58]

*ihastunut huokaisu*

Tää oli yksinkertaisesti kaunis. Tarinaa lukiessa ei voinut muuta kuin todeta, että tässä tosiaan on sitä kirjoittamisen ja kuvailun taitoa, joka maagisuudellaan ja kauniilla kielellään saa ainakin mut vaan ihmettelemään, kuinka kauniisti joitain arkisempiakin asioita voi sanoa. Mielestäni sopivan pituinen, eteenkin näin iltalukemiseksi. En kielivirheitäkään huomannut, mutta en mä niitä sen pahemmin edes jäänyt etsimäänkään
Joitain lempparikohtia siellä oli:
 
Kun me istuimme yömyöhään korkeimmissa torneissa, kävi taivaalla kaikki maailman värit sen tummuessa tähdiksi piilottamaan suudelmamme.
*tuijottaa mykistyneenä ja ihastuneena*

Kun me vanhenimme yhdessä, sekoittuivat värit siistiksi harmaaksi, jonka värinen oli taivas kun ensi kerran kohtasimme, ja jonka värinen oli taivas kun tiemme erkanivat.
Tosi kauniisti osasit kuvailla tän kohdan. Haikeaa mutta kaunista

Kiitos kovasti, pidin tosi paljon! Anteeksi kommentin mahdollinen tönkköys, aivot alkaa olla jo vähän hitaalla

-DragonHeart58

[Iloinen Sipuli]

Kuten DragonHeart58 jo sanoi: yksinkertaisesti kaunis.

Tää oli melkein kuin runo. Kun-sanan toisto sopi ja toi kauniin runomaisen vaikutelman. Lauseet olivat kauniita ja kielikuvat luovia ja olit osannut ilmaista kaiken jotenkin tosi sulavasti, esim. tämä

Kyynärvartesi oli yhtä valkea kuin muukin ihosi, kunnes teit suurimman virheesi ja se mustui käärmeen muotoon. Minä tein samoin vain rakkaudestani, tummasta pelosta eroa kohtaan.

Tuo se mustui käärmeen muotoon, aivan ihana kohta! Osaat kuvailla kaiken tosi hyvin, kuten sanoin niin tämä on kuin runo.

Yhtä asiaa vaan en voi ymmärtää. Mitä ihmettä tää tekee täällä, Matami Puddifootin teehuoneessa?? Täähän oli aivan masentavinta angstia mitä oon pitkään aikaan lukenu. Siis toki tosi hyvä ja kaunis ja silleen, mutta samalla ihan lohduttoman surullinen. Tää on niin lyhyt, ja niin nopeatemponen, tää on lohduton kuvaus kauheen lyhyestä elämästä. Päivien samanlaisuus ja harmaus, ajan vääjäämättömyys, elämän lyhyys... Elämä on lyhyt, karu, tasapaksu ja melankolinen. Tiivistettynä noin kahteentoista virkkeeseen. Niin haikea tunnelma, ettei mitään rajaa.

Vaikka kauneutta, pitkiä virkkeitä ja kielikuvia riittää, vauhti on tosiaan niin hengästyttävä, että melkein ahdistaa. Elämä vilisee silmien edestä. Ei oikeastaan tunteiden kuvailua, ei pysähtymistä, vain aikaa, vääjäämätöntä aikaa. Periaatteessahan tämä vääristelee ajan kuvaa, sillä eihän se todellisuudessa ole tasapaksua. Kun miettii tästä vaikkapa 50 vuotta taaksepäin, maailma oli ihan toinen. Paljon on muuttunut jo vaikka viimeisessä kymmenessä. Samaten, miksi seuraavat vuosikymmenet olisi odotettavissa tälläistä tasapaksua harmautta? Tuolla on tulevaisuus, jota emme voi tällä hetkellä millään käsittää.

Äääh, nyt menee jo ihan liian filosofiseksi, pääasia että tämä oli tosi hyvin kirjoitettu pikku ficci! Musertavasta haikeudestaan huolimatta. (Itse laittaisin varmaan jonnekin iskunkiertokujalle). Mutta kaunis, runollinen, osaat kyllä todellakin kirjoittaa.

-Iloinen Sipuli

[onkonälkä]

Kamalan suuri kiitos kommenteistanne!

DragonHeart58, kiitos kamalasti! Ihana kommentti Eikä tönkköydessä ole mitään vikaa, sitä käy kaikille

Iloinen Sipuli, kiitos sinullekin! Mietin, että onko tämä enemmän onnellinen vai vähemmän onnellinen teksti, mutta yleisesti muihin angst-teksteihini verrattuna sopi paremmin onnelliseksi, jollaiseksi tämän oikeastaan tarkoitinkin. Perushyvä elämä, jonka onnenhetkiä vahvistavat muutamat surulliset päivät. Koen myös Dracon ja Pansyn melko tunteettomiksi hahmoiksi, siitä tunteiden kuvailun puute. Suurkiitokseni!

[mustalintu]

Oi että tää oli tosi ihana! Haahuilin tosi pitkään aihealueessa etsimässä gayparituksia, mutten lopulta voinut vastustaa tämän avaamista; ja kannatti c:
Adjektiivit, jotka tuli mieleen tätä lukiessa ovat raikas, mutta kuitenkin haikea ja surumielinen. Surumielisyys tässä oli vähän niinkuin pieni karvainen mörkö kaapissa; sitä säikähtää aluksi, mutta kun sitä vähän aikaa sulattelee, muuttuu se hellyyttäväksi €: Kerrontatyylisi tässä oli tällaista huoletonta ja "kaikesta selviydytään" meiningillä Pansyn näkökulmasta. Ihastuin noihin tuollaisiin pieniin yksityiskohtiin kuten vihreään aitaan ja pöytäliinaan, joka likaantui :DD

Tykkäsin kovasti ja jäi tosi hyvä maku tästä parituksesta, jonka lukemista olen vältellyt, jättebra!

[onkonälkä]

Suurkiitos, mustalintu !! Kamalan kiva kommentti, ja tuo on kiva kuulla, että se tietynlainen haikeus ja surumielisyys kuitenkin edes jotenkin esiintyy myös hellyyttävänä