Kirjoittaja Aihe: Ei hyvää ilman pahaa [paritukseton], S, Ficlet | Albumihaaste  (Luettu 3589 kertaa)

Puhpallura

  • Vieras
Title: Ei hyvää ilman pahaa
Author: Puhpallura
Beta: Nici
Rating: S
Pairing: Ei ole, kuten ei myöskään ole selvillä ketä ficissä esiintyvä hahmo on. Itselläni oli kuitenkin jostakin ihmeellisestä syystä mielessä Ginny, mutta kukin päättäköön itse.
Genre: Angst, ficlet
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, Josh Groban ja Charlotte Church kappaleen.
Summary: Ajatuksia tuhon keskellä.
A/N: Ficci osallistuu Albumihaasteeseen kappaleella The Prayer. Koska kappale on osaksi italiankielinen, liitän mukaan (omasta mielestäni huonosti  ::)) englanniksi käännetyt sanat. Tästä voi kuunnella kappaleen.


Kävelen raunioituneessa kylässä, enkä näe ympärilläni muuta kuin tuhoa ja sekasortoa. Ihmiset tuijottavan lohduttomana kotejaan, joista on jäljellä vain kasa kiviä. Ihmiset etsivät epätoivoisesti läheisiään, jotka ovat kadonneet taistelun pyörteissä, kysellen heistä jokaiselta vastaantulijalta.
Kadut ovat täynnä romua ja näen ruumiita, joiden lasittuneet silmät katsovat harmaata taivasta. Välillä jostakin kuuluu lohdutonta itkua, kun joku löytää läheisensä kuolleena. Näen, kuinka äiti rutistaa velttoa lastaan sylissään tuskainen ilme kasvoillaan, kuinka pieni lapsi itkee verisen ruumiin äärellä. Siinä tiivistyy kaikki sodan aiheuttama tuska.

Haluaisin vain sulkea silmäni, mutta en voi. Minun on pakko katsoa, mihin olemme päätyneet. Mutta katsoessani ihmisiä hädän keskellä, näen myös jotakin muuta. Rakkautta. Sitä löytyy, kun he halaavat toisiaan helpottuneina löytäessään rakkaansa elossa, kun he löytävät kotinsa jäännöksistä edes yhden valokuvan, joka kertoo paremmista eilisistä.
Ainoa, mitä me kaikki tarvitsemme, on jotakin, johon uskoa. Joka auttaa meidät jaksamaan seuraavaan päivään vaikeuksien läpi. Ja luulen, että se jokin, on juuri tuo rakkaus.


The Prayer

I pray you'll be our eyes
And watch us where we go
And help us to be wise
In times when we do not know

Let this be our prayer
As we go our way
Lead us to a place
Guide us with your Grace
To a place where we'll be safe
The light that you give

I pray we'll find your light
In the heart restera
And hold it in our hearts
To remind us that
When stars go out each night
The six eternal star
In my prayer
Let this be our prayer
Quanta's faith
When shadows fill our day
Lead us to a place
Guide us with your grace

Give us faith so we'll be safe.
We dream of a world without more violence

A world of justice and hope
Everyone gives his hand to his close
Symbol of peace and fraternity

The strength from which we
We ask that life be kind
E'il desire that
And watch us from above
Everyone finds love
We hope each soul will find
Around and inside if
Another soul to Love

Let this be our prayer
Let this be our prayer
Just like every child
Just like every child

Needs to find a place,
Guide us with your grace
Give us faith so we'll be safe
And the faith that
You have turned us
I feel that we save
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 00:15:26 kirjoittanut Renneto »

Luihuinen_89

  • Yksinäinen kulkuri
  • ***
  • Viestejä: 1 025
  • Käsi käsessä kuljemme yhdessä ohi esteiden!!
Vs: Ei hyvää ilman pahaa [paritukseton], K7, Ficlet
« Vastaus #1 : 27.06.2008 09:09:05 »
Aivan ihana ja niin surullinen :'(, mutta pidin tästä silti (Täytynee kuunnella tuo laulu sillä oli minulle uusi jospa se päätyisi suureen musakokoelmaani ;D)
Kaikki muuttuu, minäkin vaikkei sitä aina uskoisikkaan.

Mun ficci kokoelma

Uusi Mcr G/F
Trust Me

Puhpallura

  • Vieras
Vs: Ei hyvää ilman pahaa [paritukseton], K7, Ficlet
« Vastaus #2 : 27.06.2008 12:06:50 »
Kiitos kaunis kommentista luihuinen_89  :)

On ihana kuulla että pidit, sillä olin todella epävarma tästä.
En huomannut linkittää kyseistä kappaletta lainkaan, mutta laitoin sen näin jälkikäteen. Kappale on yksi omista suosikeistani. Niin joo, Josh Groban esittää kyseisen kappaleen Charlotta Churchin kanssa. Unohdin senkin mainita :D Mutta kannattaa muutenkin tutustua kyseisen miehen tuotantoon, minä ainakin pidän (eikä mitään mainontaa ;D)

Mutta vielä iso kiitos kommentista :)

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Vs: Ei hyvää ilman pahaa [paritukseton], K7, Ficlet
« Vastaus #3 : 30.06.2008 17:07:36 »
Ensiksi täytyy sanoa että biisi on todella kaunis! Jännä että CC laulaa englanniksi ainakin etupäässä ja Josh italiaksi. Mutta ficci sopii hyvin biisiin (tai biisi ficciin, miten vaan) tunnelmaltaan ja myös lyriikoiltaan. Kaunista, herkkää ja suloista. :)

Ja täytyy nyt vielä huomauttaa että Pairing-kohdassa pitäisi lukea että "ei myöskään ole selvillä, KUKA ficissä esiintyvä hahmo on.".
I don't know what I've done or if I like what I've begun.

Puhpallura

  • Vieras
Vs: Ei hyvää ilman pahaa [paritukseton], K7, Ficlet
« Vastaus #4 : 30.06.2008 21:36:26 »
Kiitos kommentista amorito  :)

Tuo biisi on erittäin kaunis ja usein soitettu minun soittimessani :D
Olin myös kuvitellut, että CC laulaisi italiaksi ja Josh englanniksi, mutta menee noin myös.
On kiva kuulla, että ficci sopi kappaleeseen(tai todellakin toisin päin :D) mutta kuitenkin.
Jahas, Puhpallura taas kylvämässä ketä-sanaa :D Pitääpä käydä se korjaamassa.