Kadut, Percy/Fred, S, albumi+FF100

[Käreitär]

Otsikko: Kadut (siis ei ne mitä on maassa, vaan katua-verbin yksikön toinen persoona)
Kynäillyt: Käreitär
Oikoluku: Muutako Wordia niin en käytä vieläkään
Paritus: Percy/Fred
Ikäraja: S
VAROITUKSET!!: insesti
Muuta: Tehty mätsäämään Nightwishin Beauty of the Beast - kappaleeseen. Laitan sanat loppuun. Biisistä jätin käyttämättä Chirstabel - osion koska se on pyhä, sitä ei voi liittää mihinkään muuhun ajatukseen, kuin mihin Tuomas sen on tarkoittanut. Ja sitten tämä myös mätsää FF-100 sanaan Kuukaudet. Ja otsikko ei siis tarkoita katuja vaan katua verbiä.

Kadut

Long Lost Love

Percy nosti katseensa virran kuljettamista lumpeenlehdistä. Vaikka ei sillä ollut väliä mitä hänen silmänsä katselivat, hänen mielensä ohjasi tätä laivaa nyt. Aivot käsittelivät vanhoja kuvia, sanoja, tekoja.

Kuinka hän nyt katuikaan kaikkia niitä pahoja sanoja, ilkeitä lyöntejä ja vihaisia katseita. Jokainen riita oli päättynyt kuitenkin odotukseen sovinnosta. Jokainen paitsi viimeisin. Percy muisti veljensä ilmeen kun hän löi oven kiinni perässään. Siinä ilmeessä ei ollut jäljellä mitään siitä hellyydestä, joka joskus oli vieraillut noilla piirteillä. Ja silti Percy rakasti veljeään täydestä sydämestään tuollakin hetkellä. 

Kun hän pääsi vihdoin sopimaan viimeisen riidan, oli jo liian myöhäistä.

One More Night To Live

Fred yritti nukkua, saada unen lohtua. Mutta se tuntui mahdottomalta. Muistot eivät jättäneet häntä rauhaan. Muistot kauneimmista suudelmista vintillä. Muistot ihanasta kosketuksesta joka jätti hänet aikaa sitten.

Monta kertaa Fred oli katsonut ovelle sen auetessa, odottaen näkevänsä veljensä oviaukossa. Jouluna, kun tämä oli käynyt kääntymässä Rymistyirin kanssa, oli hän ollut itsensä irvikuva.

Ironisia kommentteja, vinoja silmälaseja. Hitaasti syttyvää, kiihkeästi palavaa veljeään Fred kaipasi ja rakasti. Ja odotti.
 
***
Kylmät sadepisarat takoivat punaisia hiuksia. Molemmat kehot taistelivat kylmänväreitä vastaan, heikkoutta ei ollut.

“Miksi sinä et usko meitä! Ministeri valehtelee!”
”Ministeri ei valehtele, vanhempamme ja Dumbledore valehtelivat!”
”Etkö voisi tulla kotiin, takaisin?”
”Sinun luoksesi voisin tulla milloin tahansa, mutta missä on koti? Ei siellä ainakaan, missä minua ei arvosteta.”
”Sitten minun täytyy tulla toimeen ilman sinua.”

***


Kotiinpaluu ei tunnu suloiselta, kun sen joutuu tekemään rakastettunsa haudan kautta.

Beauty Of The Beast

Long Lost Love

Trees have dropped their leaves,
Clouds their waters
All this burden is killing me

Distance is covering your way,
Tears your memory
All this beauty is killing me

Oh, do you care,
I still feel for you
So aware,
What should be lost is there

I fear I will never find anyone
I know my greatest pain is yet to come
Will we find each other in the dark
My long lost love


One More Night To Live

Safely away from the world
In a dream, timeless domain
A child, dreamy eyed,
Mother's mirror, father's pride

I wish I could come back to you
Once again feel the rain
Falling inside me
Cleaning all that I've become

My home is far but the rest it lies so close
With my long lost love under the black rose
You told I had the eyes of a wolf
Search them and find the beauty of the beast

All of my songs can only be composed of the greatest of pains
Every single verse can only be born of the greatest of wishes
I wish I had one more night to live

A saint blessed me, drank me deeply
Spitting out the misery in me
Still a sinner rapes 1000 saints
Sharing the same hell with me

Sanest choice in the insane world:
Beware the beast but enjoy the feast he offers


Christabel

"Oh, sweet Christabel. Share with me your poem.
For I know now, I'm a puppet on this silent stage show.
I'm but a poet who failed his best play.
A Dead Boy, who failed to write an ending
To each of his poems."

[aabi]

ou mai gaad tuo loppu ! :0. aivan mainiota. Todella nerokkaita lauseita ja ajatuksia. Äärimmäisen viihdyttävää lukemista.  Ficistä olisin toivonut aavistuksen pidempää, mutta tykkäsin kyllä näinkin.

[Celeporn]

Tykkäsin ficin nimestä - etenkin sen jälkeen kun minulle selvisi, että kyseessä onkin verbi.

Tekstissä oli kauniita ajatuksia ja ihanaa haikeutta, mutta jotenkin käytetty kieli oli minusta paikoitellen liian kankeaa runollisen angstiseen sisältöön. Tulkinnanvaraisempi olisi minusta toiminut paremmin, hetkittäin kun tuli sellainen olo, että tässä selitellään liikaa. Makuasiahan tuo, mutta minua yleensä risoo suunnattomasti se, jos sanotaan suoraan, että tämä henkilö rakasti tuota henkilöä. (etenkin, jos se vielä tekee sen täydestä sydämestään... *puistatuksia*) Myös sana aivot häiritsi minua kaikessa kliinisyydessään kovasti, kun näin lyhyessä tekstissä kiinnittää huomiota jokaiseen yksityiskohtaan.

Kappalejaosta tykkäilin kovasti, pidin siitä, ettei tarina edennyt kronologisessa järjestyksessä, vaan että kohtaukset soljuivat toistensa ohi, limittäin ja lomittain. Sopi loistavasti tähän katumusteemaan - aloitetaan lopusta ja sitten edetään miten sattuu. Olisin ehkä kaivannut tähän jonkin angstittoman kohtauksen, jossa olisi muisteltu vain kaikkea sitä kaunista, mitä joskus oli, olisi tuonut ehkä vielä vähän lisää syvyyttä, mutta toisaalta tämä toimi kyllä tällaisenaankin.

Dialogi-pätkä oli varsin paperinmakuinen, en tykännyt.
Sen sijaan lopetuslause hipoi jo täydellisyyttä, se veti pisteet kotiin ja paikkasi monet pienet puutteet, jotka lukiessa hämäsivät, ja jätti lukijalle päällimmäiseksi tunteeksi ihailevan hiljaisuuden ja sen angstin.

[Voldemort]

Jaa, minusta tämä oli vaan niin kertakaikkisen söpö, että en edes tuntenut ohimenevää ällötystä ikuisesta rakkaudesta niin kuin yleensä. Tässä on myös hyvä selitys sille, miksi veljekset olivat niin suuttuneita Percylle. Minua se hämmästytti kirjassa, kun olen itse enemmänkin sellainen keskitien kulkija mitä perheriitoihin tulee. Riidoissa on kaksi osapuolta ja olen kuvitellut, että sisarukset pitävät enemmän yhtä kuin lapset ja vanhemmat jopa silloin, kun selkeästi ovat eri mieltä. En voisi kuvitella itse kääntäväni selkääni veljelleni, vaikka se olisikin riitaantunut vanhempieni kanssa.

[Taki]

Voi vitsi, tämä oli tosi ihana <3 Tuo loppulause tosiaan oli aivan upea, ja oli tämä muutenkin äärimmäisen taidokasta tekstiä. Tarpeeksi helppolukuista, mutta erittäin tunnelmallista.

Jouluna, kun tämä oli käynyt kääntymässä Rymistyirin kanssa, oli hän ollut itsensä irvikuva.

Ihana kohta. Tuo 'itsensä irvikuva' vaan oli jotenkin niin hieno ilmaisu Toisaalta tuo 'kääntymässä' pisti jotenkin silmään kamalan arkisena/puhetyylisenä ilmauksena, joka ei jotenkin sovi tähän kauniin angstiseen tunnelmaan. Jotenkin koen tuon sanan kauhean arkipäiväisenä, tyyliin 'käynpäs tossa kääntymässä'.

Hitaasti syttyvää, kiihkeästi palavaa veljeään Fred kaipasi ja rakasti.

Tämäkin oli aivan ihana kuvaus ja mielestäni sopiikin Percyyn oikein hyvin.

Tykkäsin dialogikohdastakin, minusta se oli hyvin onnistunut.

Oikeesti tänään musta ei irtoa mitään rakentavaa eikä muutenkaan tule mitään mieleen vaikka ficci olisi kuinka vaikuttava ja ihana o.O Ärsyttää itseänikin. Mut joo, tosi hyvä ficci, Taki kiittää

[Beelsebutt]

Voi angsti, mikä ficci! :E

Pari sanavalintaa tuntui hieman keinotekoisilta, mutta kokonaisuudessaan ficci oli minusta kaunis ja surullinen. Koskettava ja jotenkin herkkä. Tykkäsin hurjasti <3


Varsinkin viimeinen lause sai nieleskelemään kyyneleitä