Olisiko joku sattumoisin lukenut Lucinda Rileyn The Seven Sisters -sarjaa? Onko sitä suomennettu, vai oletteko lukenut englanniksi? Mitä piditte? Punnitsen tässä paraikaa itse, alanko lukemaan sarjaa ja kuulisin mielelläni, millainen lukukokemus se on finiläisille ollut.
Ingrid, minä luen paljon kaikenlaista, ja olen lukenut tuon sarjan kokonaan myös. Osan kirjoina, osan äänikirjoina kuunnellen. Se on kokonaan suomennettu, kahdeksaskin kirja tänä vuonna, eli kumpi kieli vain enemmän sinua miellyttää. Rehellisesti sanottuna, se on perus viihdekirjallisuutta. Et varmastikaan menetä mitään, jos jätät lukematta, mutta toisaalta, jos tykkäät sellaisesta, niin tuossa on ainakin valtavasti luettavaa!
Hyvinä puolina (minun näkökulmastani):
- Paksut kirjat -> ei lopu kesken
- Pitkä sarja -> sama juttu, on mukava palata tuttujen hahmojen pariin
- Paikoin ihan mielenkiintoisiakin aiheita ja mukavia henkilöhahmoja
- Useimmissa kirjoissa vähintään toinen juonilinja (nykyisyys tai menneisyys) oli hyvä ja oikeasti kiinnostava
Huonoina puolina (edelleen minun näkökulmastani):
- Todella ärsyttävää toistoa, turhaa jankkausta samoista asioista moneen kertaan (kirjat olisi voinut kustannustoimittaja tms editoida ja olisi lähtenyt varmaan satoja sivuja, eikä kokonaisuus olisi kärsinyt mitenkään - tätä ehkä tosiaan selittää se, että syöpäsairas kirjailija saneli kirjat kirjoittamisen sijaan)
- Paikoin hahmot olivat minusta vain yksinkertaisesti typeriä ja toimivat ihan hölmösti ja terveen järjen vastaisesti
- Paikoin tilanteet, hahmot ja asiat, joita kuvattiin olivat niin epäuskottavia, että jopa minulla meinasi mennä hermot
- Minun oli ekasta kirjasta lähtien vaikea kuvitella Papa Saltin motiiveja teoilleen, vaikka viimeisessä kirjassa ne kyllä sitten viimein selvisivät. Siihen mennessä olin kyllä kehittänyt ukkoon jo melkoiset antipatiat, joka vaikutti katsantokantaani vahvasti.
Nyt jos tietäisin valmiiksi, en välttämättä lukisi ollenkaan. Toisaalta en myöskään kadu yhtään, että luin, koska lukukokemus se oli siinä missä muutkin.
Muistan, että kun ekaa kirjaa promottiin, mietin toiveikkaana, että ehkä tässä olisi kiva, pitkään jatkuva sarja. No olihan se joo, mutta ei herättänyt kyllä minussa sen syvempiä tunteita. Voisi sanoa, että olisin toivonut pitäväni siitä enemmän.
Oma suosikkini taisi olla se, joka sijoittui Australiaan, Helmen sisar, ja Afrikkaan keskittyvä Auringon sisar (joskin siinä huumeriippuvuuden käsittely tuntui inhottavan kevytmieliseltä). Vähiten kiinnosti Kuun sisar, jossa en tykännyt kummastakaan henkilöhahmosta, nykyisestä kuin menneestäkään kovin paljon. Myös Myrskyn sisar jäi minulle etäiseksi, joskin viimeisissä kirjoissa Ally oli kiinnostavampi.
Suosittelen, että kokeilet yhden, ja jos jää epävarma olo, tuskin kannattaa jatkaa. Jos taas jokin sykähtää sisälläsi, niin lue ihmeessä ja nauti!
Onhan noilla kirjoilla valtavasti faneja pitkin maailmaa, niin lukijastahan se enemmän riippuu.
Lucinda Rileyn kirjoista noin yleisesti - olen lukenut niistä melkein kaikki, ja jokaisessa minua jollain tapaa ärsyttää se tapa, jolla suhtaudutaan miehiin ja heidän "pikku virheisiinsä". Riley toki oli vanhempi ihminen ja ehkä elänyt sitä aikaa, että miehet nyt vaan ovat sellaisia, mutta rakastetaan heitä nyt kuitenkin...
Toki osa näistä myöhemmin julkaistuista kirjoista on jo vanhoja ja varsin 90-luvulta lähtöisin, eli sekin selittää asiaa osaltaan.
Jossakin kirjassa otti suunnattomasti päähän, että se oli olevinaan "suuri rakkaustarina", kun käytännössä siinä oli rehvakas äijä, joka himoitsi jokaista nuorta naista, ja oli olevinaan niin suurta tähteä että. Tämä tarinan sankaritar ihastui häneen jo lapsena, tietämättä että ukko jätti jopa hänen isosiskonsa yksinäisen lapsen äidiksi ja pilasi tämän elämän, luomatta ajatustakaan koko asialle. Kun sitten nuorena ja kokemattomana sai tämän miekkosen huomion osakseen, mikä olisi voinut olla autuaampaa? Ja vaikka tarinassa olisi ollut kunnollinenkin mies, niin aina valitsi sen inhottavan tyypin, joka kohteli häntä huonosti, ja vielä kuolinvuoteella julisti että ei koskaan tule hänelle toista rakkautta...
Voin pahoin jo ajatuksesta, että tuollainen olisi jonkun mielestä romanttista ja suurta rakkautta...