Kirjoittaja Aihe: Alku (S, oneshot, James & Lily)  (Luettu 2085 kertaa)

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Alku (S, oneshot, James & Lily)
« : 08.06.2012 13:26:04 »
Nimi: Alku
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: S
Paritus: James/Lily
Tyylilaji: Draama
Tiivistelmä: Ei sen näin pitänyt mennä. Lily on vasta kaksikymmentä, ei ollenkaan valmis vanhemmaksi! Jamesista puhumattakaan.
A/N: Osallistuu FF100:n kohdalla 001.Alku., hahmoni haasteessa on siis Harry Potter.

Lily Evans ei yleensä tuijotellut itseään peilistä. Hän oli huoleton ja itsevarma, pelkkä lyhyt vilkaisu eteisen pieneen kasvopeiliin aamuisin riitti kertomaan, kehtasiko sen näköisenä lähteä töihin. Ja yleensä Lily kehtasi, ei pieni hiusten sotkuisuus ketään haitannut. Nyt hän kuitenkin seisoi hänen ja Jamesin makuuhuoneen kokovartalopeilin edessä pitkään ja tarkasteli vartaloaan. Tarkemmin sanottuna vatsaansa. Oli lauantai, ja kerrankin hänellä oli vapaapäivä silloin kun Jamesin täytyi lähteä töihin.

 Lilystä oli kummallista ajatella, että he olivat jo niin kovin aikuisia. Ei Lily tuntenut itseään aikuiseksi. Ei hän halunnut olla sellainen, joka jutteli vain työvuoroista, palkkapäivistä ja omakotitalon korkeasta vuokrasta. Ei hän ollut koskaan kuvitellut asuvansa kaksikymmentävuotiaana jonkun miehen kanssa yhdessä. Ei varsinkaan James Potterin kanssa, tuon sietämättömän lurjuksen, joka oli vieläkin yhtä sietämätön, mutta vähemmän lurjus kuin kouluaikoina. Sitä paitsi Lily rakasti sitä hölmöä miestä, joten kaikki omituiset päähänpistot tuntuivat paljon siedettävämmiltä.

Tällä hetkellä Lilyn ajatukset pyörivät selvittämätöntä väkkärää ympäriinsä, eikä hän olisi jaksanut pysytellä väkkärän perässä. Maha oli kasvanut. Ehdottomasti se oli kasvanut. Ei niin paljon, että kukaan muu olisi huomannut sitä, mutta Lily huomasi sen. Selvä kumpu siinä kohti, jossa aikaisemmin oli ollut paljon tasaisempaa. Kun hän oli sivuttain, se näytti vielä suuremmalta hänen yöpaitansa alla. Lily melkein tunsi vatsansa kasvavan, ihan niin kuin se olisi voinut joka sekunnilla suurentua ja suurentua, kunnes olisi koko naapurustolle selvää, ettei se ollut vain pientä lihomista.

Se ei nimittäin ollut mitään pientä lihomista. Eikä suurtakaan. Lily Evans ei ollut sellainen tyttö, joka lihoisi helposti. Hän pystyi hotkimaan yhtä paljon rasvaista roskaruokaa kuin James ja Sirius yhteensä, eikä hän siltikään lihonut. Hän oli ollut saman painoinen seitsemäntoistavuotiaasta asti. Ja nyt hänen vatsansa alkoi työntyä esiin kuin mikäkin- mikäkin- Lily ei edes keksinyt yhtään vertausta, niin kiihtynyt hän oli. Häntä huimasi ja kuin vaistomaisesti hän painoi kätensä vatsalleen. Peilikuvassa näkyi tyttö, jonka punaiset hiukset levisivät sotkuisena verhona kasvojen ympärille, ja kasvoilla oli säikähtänyt ilme. Pelokas ja epäilyksettä, peruuttamattomasti raskaana oleva Lily Evans.

"Meille tulee vauva", Lily sanoi kokeeksi ääneen ja yhtäkkiä hän voi pahoin, eikä se ollut aamupahoinvointia. Vauva! Hän oli vasta kaksikymmentä. Ei hän ollut valmis äidiksi! Ja kaikki tiesivät, ettei James Potter ollut valmis isäksi.

Lilystä tuntui, että hänen pitäisi kertoa jollekin. Jollekin naiselle, sellaiselle, joka ymmärtäisi. Samassa hän tajusi, ettei hänellä ollut ketään, kenelle kertoa. Äiti oli liian kaukana. Alice Longbottom, joka oli kouluaikoina ollut hänen paras ystävänsä, kertoi nykyään kaiken miehelleen. Lilyn työkaverit eivät olleet niin läheisiä. Lily teki toisen kauhistuttavan havainnon sinä aamuna. Hänen ystäväpiiriinsä kuului nykyään vain James ja hänen ystävänsä.

Lily istuutui sängynreunalle ja alkoi itkeä.

*

James Potter löysi vaimonsa nukkumasta kun tuli töistä. Kello oli kolme iltapäivällä, mutta Lily makasi vieläkin yöpaitasillaan pedatulla sängyllä sykkyrässä ja hengitti syvään ja rauhallisesti. Hänen poskillaan oli kyynelten jättämiä raitoja ja James säikähti. Mikä oli vialla? Hän ei kuitenkaan syöksynyt ravistelemaan Lilyä hereille, vaan istuutui varovasti Lilyn viereen ja tönäisi häntä hellästi. Lily hätkähti ja pomppasi istumaan.

"Mitä sinä täällä teet, eikö sinun pitäisi olla töissä?" hän kysyi hämmentyneenä. Jamesia tunsi suurta hellyyttä Lilyn takkuisia hiuksia ja unista katsetta kohtaan. Lily vilkaisi seinäkelloa ja sitten Jamesia, ja yhtäkkiä hänen silmänsä suurenivat melkein koomisesti ja hän näytti siltä kuin olisi juuri muistanut jotakin kammottavaa.

"Mikä hätänä?" James kysyi. Lily nousi seisomaan sängynreunalta ja tuijotti edelleenkin Jamesia. Se oli häiritsevää, ja James alkoi toden teolla huolestua. Lily vaikutti jotenkin sekavalta. "Mitä on tapahtunut?"

"Meille tulee vauva", Lily sanoi, eikä se todellakaan ollut mitään mitä James oli odottanut hänen sanovan. Lily naurahti hermostuneesti ja istuutui vähän matkan päässä olevalle sohvalle. Hän ei katsonut Jamesiin päin kun hän sanoi uudestaan. "Meille tulee vauva."

James ei ollut odottanut niin monia tunteita hyökyvän esille. Ensimmäinen oli pelko. Oliko Lily ihan kunnossa? Saisiko hän pukeutua noin kylmästi, entä jos vauva vilustuisi? Saiko hän pomppia tuolla lailla yhtäkkiä vain pystyyn, niin kuin hän juuri nyt pomppasi sohvalta? Hänen vaimonsa ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, nyt hän käveli ympäri makuuhuonetta ja Jamesin täytyi itsekin nousta ja pysäyttää Lily tarttumalla tätä hartioista. Hänen oli pakko kokeilla Lilyn vatsaa. Hän ei tuntenut mitään erikoista, ehkä se oli vähän suurempi kuin tavallisesti, ehkä.

Seuraava tunne oli valtava riemastus.

"Meille tulee vauva!" James huudahti ja virne levisi hänen kasvoilleen. Lily katsoi häneen varautuneesti. "Ajattele, nyt, pieni käärö josta kasvaa isompi käärö ja lopulta ei käärö ollenkaan, pieni ihminen joka on vähän meidän molempien näköinen ja joka oppii pelaamaan Huispausta ennen kuin oppii kävelemään, ja jolla on sinun hiuksesi ja minun silmäni ja…"

Nyt Lilykin hymyili, vähän varautuneesti, mutta hymyili kuitenkin.

"Voimme ostaa hänelle pieniä vauvanvaatteita ja hänen sormensa ovat niin pienet, mutta hän hymyilee aina kun näkee meidät ja hän takertuu pienellä nyrkillään meidän sormiimme ja jokeltelee iloisesti", Lily jatkoi ja yhtäkkiä hänen hymynsä muuttui virnistykseksi.

"Meille tulee vauva", hän sanoi, eikä hän enää pitänyt asiaa maailmanloppuna. James ja Lily halasivat toisiaan, ja heidän välissään olevassa mahassa kasvoi hiljaa pienenpieni Harry Potter.

*

Sirius ei meinannut antaa vauvaa takaisin, kun sai sen syliinsä. Sillä oli niin suloiset vihreät silmät ja se katseli niillä Siriusta kuin olisi tunnistanut hänet, niin kuin olisi miettinyt jo siinä iässä syntyjä ja syviä enemmän kuin hänen kummisetänsä mietti koskaan. Sirius höpötti vauvalle niitä näitä ja hymyili korvasta korvaan, kun pieni poika näytti kuuntelevan ja nauttivan saamastaan huomiosta.

"Sinä tulet lellimään hänet pilalle", Lily huokaisi sängystään. "Minä niin arvasin sen."

"Oletko varma, että sinun kannattaa puhua juuri nyt? Sehän vie niin kamalasti voimia, parempi että ummistat silmäsi ja nukut vain", Sirius heitti takaisin ja Lilyä nauratti. Yleensä hän ei niin välittänyt Siriuksesta ja tämän piikikkäästä huumorista, mutta kun hän näki kuinka hellästi Sirius hänen vastasyntynyttä vauvaansa piteli ja kuinka ylpeänä hän katsoi poikaa, Lily tiesi, että kummi oli valittu oikein. James kärkkyi Siriuksen vieressä kädet ojossa.

"Se on minun, saan kai minäkin pidellä sitä välillä", hän mankui ja Lily alkoi miettiä, millaisia aivovaurioita tuollainen isä aiheuttaisi poikaparalle.

"Hyvä on", Sirius huokaisi ja pussasi poikaa vielä märästi otsalle. Siitä lapsi alkoi parkua täyttä kurkkua, niin, että Lily ponkaisi istumaan ja vaati lapsen itselleen. James tuli hänen vierelleen. Ovesta ilmestyi vielä Remus ja Peter, molemmat kukkia mukanaan ja hymyt kasvoillaan, ja Lily tiesi, että lapsi oli onnekas saadessaan tällaisen perheen.
I've got blisters on my fingers!

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Vs: Alku (S, oneshot, James & Lily)
« Vastaus #1 : 08.06.2012 22:47:50 »
Moikkis vaaan, siis ajattelin kommata jotain...

Tää oli jotenkin koskettava ficci! Toi Lilyn pohdinto hyvin kuvailtu ja muutenkin  hyvin kirjoitettu. Jamesin ajatuksia vauvasta se oli jotain niin sulosta ja hellyyttävää että jiisus! Mahtavasti kirjoitat enkä kirjoitusvirheitä löytänyt! ;)

Lainaus
James ei ollut odottanut niin monia tunteita hyökyvän esille. Ensimmäinen oli pelko. Oliko Lily ihan kunnossa? Saisiko hän pukeutua noin kylmästi, entä jos vauva vilustuisi? Saiko hän pomppia tuolla lailla yhtäkkiä vain pystyyn, niin kuin hän juuri nyt pomppasi sohvalta? Hänen vaimonsa ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, nyt hän käveli ympäri makuuhuonetta ja Jamesin täytyi itsekin nousta ja pysäyttää Lily tarttumalla tätä hartioista. Hänen oli pakko kokeilla Lilyn vatsaa. Hän ei tuntenut mitään erikoista, ehkä se oli vähän suurempi kuin tavallisesti, ehkä.

Seuraava tunne oli valtava riemastus.

"Meille tulee vauva!" James huudahti ja virne levisi hänen kasvoilleen. Lily katsoi häneen varautuneesti. "Ajattele, nyt, pieni käärö josta kasvaa isompi käärö ja lopulta ei käärö ollenkaan, pieni ihminen joka on vähän meidän molempien näköinen ja joka oppii pelaamaan Huispausta ennen kuin oppii kävelemään, ja jolla on sinun hiuksesi ja minun silmäni ja…"

^ihana kohta niinkuin sanoin jo hetki sitten! ;)


Lainaus
Sirius ei meinannut antaa vauvaa takaisin, kun sai sen syliinsä. Sillä oli niin suloiset vihreät silmät ja se katseli niillä Siriusta kuin olisi tunnistanut hänet, niin kuin olisi miettinyt jo siinä iässä syntyjä ja syviä enemmän kuin hänen kummisetänsä mietti koskaan. Sirius höpötti vauvalle niitä näitä ja hymyili korvasta korvaan, kun pieni poika näytti kuuntelevan ja nauttivan saamastaan huomiosta.

Oi ihanaa kun Siriuski löytyy ja niin hellyyttävää! :D


Lainaus
"Oletko varma, että sinun kannattaa puhua juuri nyt? Sehän vie niin kamalasti voimia, parempi että ummistat silmäsi ja nukut vain", Sirius heitti takaisin ja Lilyä nauratti. Yleensä hän ei niin välittänyt Siriuksesta ja tämän piikikkäästä huumorista, mutta kun hän näki kuinka hellästi Sirius hänen vastasyntynyttä vauvaansa piteli ja kuinka ylpeänä hän katsoi poikaa, Lily tiesi, että kummi oli valittu oikein. James kärkkyi Siriuksen vieressä kädet ojossa.

Voikko kuvitella että olin pillahtaa itkuun tossa kohtaa kun Lily ajattelee että: " ...mutta kun hän näki kuinka hellästi Sirius hänen vastasyntynyttä vauvaansa piteli ja kuinka ylpeänä hän katsoi poikaa, Lily tiesi, että kummi oli valittu oikein."
Ihana kohta :) noo oon hirvee itkupilli, itken kaikissa kohdissa, (paitti jossai Titanic elokuvas...)! :'(


No mutta tulipa tekstiä....
T:Olivia
« Viimeksi muokattu: 09.06.2012 19:36:56 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Funtion

  • Vieras
Vs: Alku (S, oneshot, James & Lily)
« Vastaus #2 : 07.07.2012 15:22:51 »
Lily Evans ei ollut sellainen tyttö, joka lihoisi helposti.
Mun mielestä ehkä lihoi olisi parempi sanavalinta tähän kuin lihoisi…

Ja kaikki tiesivät, ettei James Potter ollut valmis isäksi.
Oh la vache! Haha! Tälle oli pakko nauraa!

Jamesia tunsi suurta hellyyttä Lilyn takkuisia hiuksia ja unista katsetta kohtaan.
James, ei Jamesia.

"Ajattele, nyt, pieni käärö josta kasvaa isompi käärö ja lopulta ei käärö ollenkaan, pieni ihminen joka on vähän meidän molempien näköinen ja joka oppii pelaamaan Huispausta ennen kuin oppii kävelemään, ja jolla on sinun hiuksesi ja minun silmäni ja…"
Huispaus tulee pienellä, ei isolla.

Voih. Olipa se hieno hyvänolonficci! Sellainen leppoisa ja hyväntuulinen ja aurinkoinen. Suorastaan piristysruike heti aamuun ja mietinkin, milloin olisin viimeksi lukenut jotain iloista James/Lilya. En varmaan ikinä, haha. Tää oli siinä mielessä ehdottomasti erilainen ja suloinen.

Tää oli hyvin kevyttä lukemista. Hyvin hyvin kevyttä siihen nähden, minkälaisia koukeroita oon joskus joutunut lukemaan ja tulkitsemaan (ne tuntuu siltä kuin ne ei olisi suomea ollenkaan vaan enemmän jotain indokiinaa vaikka sellaista kieltä ei varmaan ole olemassakaan). Tää oli mun makuun aavistuksen liian yksinkertainen ja kevyt, mutta mä uskon että Finissä on monia lukijoita, jotka pitää juuri tämän tyyppisestä tekstistä ja niitä tämä varmasti palvelee. Mä oisin kaivannut enemmän rosoisuutta ja kuvailua esim. paikasta yms. ja mielenkiintoisia sanavalintoja. Mut mä kuitenkin toisaalta jossain määrin pidin siitä, miten selvä tää oli! Joskus liian koukeroiset tekstit on vaan liian koukeroisia ja mä tavallaan ihailen niitä, jotka pystyy kirjoittamaan näin yksinkertaisen kauniisti.

Mä en tiedä, oliko tää teksti jotenkin poikkeva sun muista kirjoituksista vai oliko tää nimenomaan sitä sun normaalia kirjoitustyyliäs, tän takia mun täytyykin vähän vilkaista noi sun muita tekstejä (ainakin sun yks teksti on mul tuol kirjanmerkeissä, se minkä linkkasit mulle). Ehkä sen luettuani mä voin vetää enemmän johtopäätöksiä sun kirjoitustyylistäs. Tää oli kuitenkin eheä kokonaisuus, sellainen rento arjen kuvaus mikä ei ollut liian raskasta luettavaa. Juuri tähän hetkeen tää oli passeli, sillä mun aivot on vielä unessa (niin, kolmelta päivällä) joten en olisi jaksanutkaan ruveta lukemaan mitään vaikeaa. Joten kiitos tästä kovasti! Pidin, vaikka mun kehut jäikin ehkä enemmän rivien välistä luettavaksi. Hahmot oli musta täysin IC, joten siitäkin plussaa! Merci! :)