Kirjoittaja Aihe: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 40 lukua + epilogi | VALMIS  (Luettu 82355 kertaa)

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 16. luku 13.5.!
« Vastaus #40 : 13.05.2015 10:53:12 »
Moikka! Kiitoksia ihanat kommenteistanne, ja anteeksi, kun olen taas odotuttanut, mutta hairahduin kirjoittamaan välissä pari merkityksetöntä one-shottia - varmaan ihan vain omaksi mielenvirkistykseksi!

Saphira:Olen myös ihan innoissani siitä, että Scorpius ja Domie joutuivat (/pääsivät??) yhdessä simulaattoriin - niin kutkuttavaa! Kiveen kahlitun koiran vikassa luvussa Sirius antaa oman peilinpalasensa Albukselle. Sitten taas Rowlingin kirjojen mukaan ajattelin, että Harry olisi säilyttänyt oman palasensa muistona Siriuksesta. Ei välttämättä jälkimmäinen osuus mene ihan näin, mutta close enough. :D
Turkoosi topaasi: Nauroin kommentillesi.  ;D Kuolonsyöjät todellakin parantavat ryhmähenkeä kummasti!
Muffini100: "Kuolonsyöjien" henkilöllisyydet paljastuvat tässä uudessa luvussa.  ;) Kommenttisi oli ihan tarpeeksi hyvä!!
Cirilla: Totuus on, että tämän laiskiaisen pitäisi jaksaa kirjoittaa hiukan aktiivisemmin. Koitan parantaa tapani! Minä en tiedä, minkä ikäinen Loulan kuuluisi olla!!  ;D Minulle aiheuttaa huvituksen hetkiä aina, kun te bongaatte epäloogisuuksia ficeistäni. Mutta taikamaailmassahan kaikki on mahdollista...? Ehkä hän on vain vanhentanut itseään vuoden...?  :D Tämä on ihan loistavaa.

A/N: Nauttikaa tästä. Ja 3000 lukukertaa on jo nyt niin lähellä, että lupaan julkaista pienen ylläribonuksen, kun se täyttyy...! Joten klikkailkaas ahkerasti.


________________________________________________


Kuudestoista luku
Pottereiden salaliitto


Hämähäkit olivat nyt niin lähellä, että Scorpius ja Dominique pystyivät erottamaan niiden pihdeistä kuuluvan nälkäisen maiskutuksen ja näkemään niiden kahdeksan silmän verenhimoisen kiillon. Enää oli turhaa yrittää kirota yhtä, koska silloin muut kävisivät varmasti heti päälle - he tiesivät sen. Neuvottomina kaksikko odotti sydämet hakaten, mikä pedoista päättäisi hyökätä ensimmäisenä.

"Hei!" Scorpius tajusi, kun hänen muistiinsa yhtäkkiä palautui asia kuin salama kirkkaalta taivaalta. "Käärmeet! Dominique, käärmeet, hämähäkit pelkäävät käärmeitä!"

Dominiquen epätoivoinen katse syöksähti poikaan, ja hänen silmänsä suurenivat, kun hänen tajuntaansa luikerteli, mitä poika oli juuri sanonut. He tarvitsivat käärmeitä, ja vähän äkkiä sittenkin! Sillä hetkellä tytön mieli toimi täysin vaistonvaraisesti, eikä hän ehtinyt ajatella sen pidemmälle, kun hänen sauvakätensä jo kohosi kuin itsestään, ja suuhun ehtinyt loitsu karjaisi itsensä ulos.

"KÄRMESTULIOS!"

Dominiquen taiassa oli niin paljon voimaa, että käärme todellakin suorastaan syöksähti ulos hänen sauvansa kärjestä. Eikä kyseessä ollut mikään pikkukäärme, vaan hämähäkkien sekaan lennähtävä matelija oli jättimäinen kuningasboa. Hämähäkeillä kesti hetki tajuta, mitä oli oikein tapahtunut, kun niiden huomio kiinnittyi kahdesta mehevästä ihmisesta joukon uuteen tulokkaaseen. Mutta viimeistään sitten, kun käärme nosti hitaasti päätään ja lipaisi kerran kielellään ilmeisen nälkäisen näköisenä, kahdeksanjalkaisiin tuli liikettä. Hämähäkkilaumassa alkoi kuhina, kun suunniltaan olevat otukset juoksentelivat toistensa yli pyrkien pakenemaan niiden joukkoon tyhjästä ilmaantuneen lihansyöjän kuristusotetta. Boa puolestaan lähti nälkäisenä luikertelemaan hämähäkkien perään ja yritti mennessään napsia suuhunsa liian lähelle erehtyviä yksilöitä.

Scorpius tuijotti näkyä harmaat silmät voitokkaina loistaen. "Katso nyt, kun nuo luuserit pakenevat!" hän hihkui tytölle, joka oli jähmettynyt paikoilleen seuraamaan loitsunsa aiheuttamaa muutosta tapahtumien kulkuun.

Dominique ei vielä oikein uskonut, mitä oli saanut aikaan. Hän vain tuijotti kilpaa karkuun säntäävää, karvaisiin jalkoihinsa sotkeutuvaa hämähäkkilaumaa, joka vielä hetki sitten oli ollut lähellä pistellä heidät poskeensa.

"Me tehtiin se!" Scorpius riemuitsi ja puristi Dominiquen käsivartta.

Silloin Dominique tunsi jalkojensa pettävän lopullisesti, ja hän joutui tarrautumaan kiinni pojan paitaan, ettei kaatunut.
"Uups!" Scorpius huudahti yllättyneenä. Hän otti tyttöä kiinni kainaloiden alta ja nosti hänet pystyyn sulkien velton vaaleaverikön syliinsä.
"Se on nyt ohi..." hän rauhoitteli ja piteli tyttöä rintaansa vasten, koska muuten tämä olisi todennäköisesti rojahtanut maahan lehtien sekaan.
Dominique hengitti syvään ja nopeasti pojan paitaa vasten silmät tiukasti kiinni puristettuina. Häntä huimasi ja oksetti, eikä hän uskonut, että he olivat todella selvinneet hengissä.

Seinän takana toisessa simulaattorissa eriväriset marmorikuulat lentelivät ja paiskautuivat vasten eteisaulan kivilattiaa, kun valekuolonsyöjän sauvasta Artemis Flintiä kohti suunnattu kirous pirstoi tupapistetiimalaseja palasiksi pojan suojauduttua niiden taakse. Kuolonsyöjät tulittivat kahta nuorta poikaa määrätietoisesti, eivätkä antaneet piiruakaan armoa.

Albus säikähti tiimalasien rikkoutumisesta kuuluvaa korviahuumaavaa ääntä ja vilkaisi vaistomaisesti taakseen. Huomattuaan, että Flint oli vielä toimintakelpoinen, hän keskittyi jälleen omaan mustakaapuiseen vastustajaansa.

"Tainnutu!" Albus huusi, vaikka tiesi, ettei siitä olisi hyötyä. Kuolonsyöjä oli onnistunut torjumaan helposti kaikki hänen aiemmatkin kirousyrityksensä. Nytkin Albuksen sauvasta purkautunut punainen valojuova vain tuntui häviävän savuna ilmaan ennen kuin se ehti tavoittaa hänen vastustajansa.

Albukselle ei jäänyt paljon muita vaihtoehtoja, kuin yrittää puolustautua parhaansa mukaan kuolonsyöjän jatkuvalta tulitukselta. Kilpiloitsu toisensa jälkeen hän yritti liikkua sivusuunnassa seinän viertä, edeten tuskastuttavan hitaita askelia eteenpäin kohti valovuosien päässä olevaa porrassyvennystä. Hiki valui hänen otsallaan, ja hän oli jo onnistunut puremaan poskensa verille taistelun tuoksinnassa. Sivusilmäkulmastaan hän näki, että Flint oli ehtinyt jo paljon lähemmäs omaa suojasyvennystään. Albus puri päättäväisenä hampaansa yhteen ja loikkasi jälleen yhden askeleen eteenpäin.

Kuolonsyöjä tuli perässä ja teki harhautuksen, rikkoen tasaisen vuoronperäisten kirousten rytmin niin, että Albus teki vahingossa hätiköidyn hyökkäyksen ja jäi silmänräpäyksen verran jälkeen vastustajastaan. Mustakaapuinen mies vapautti sauvastaan nopean, violetin valosuihkun. Albus joutui väistämään hyökkäystä hyppäämällä sivuun. Hän menetti tasapainonsa ja lensi maahan rähmälleen. Hänen otteensa sauvasta kirposi, ja se vierähti muutaman jalan päähän hänestä. Kauhuissaan Albus pyörähti kohti kuolonsyöjää, joka oli lähtenyt nautinnollisin askelin hitaasti lähestymään häntä sauva kohtalokkaasti kohotettuna. Albus yritti kurottaa sauvaansa, mutta se oli liian kaukana. Hänen sydämensä jätti lyönnin välistä, kun hän kohtasi kuolonsyöjän ilmeettömän metallinaamion ja näki sen alla kieroon hymyyn kaartuneen suun.

Silloin kuolonsyöjän selkään osui yllättäen kirous, ja mies horjahti voimakkaasti. Hetkeen mustakaapu ei näyttänyt tietävän, missä oli tai mitä oli tapahtunut. Sen hetken Albus käytti hyväkseen ja syöksähti kahmaisemaan sauvansa takaisin. Sitten hän vilkaisi porrastasanteen suuntaan, jossa Flint taisteli edelleen oman vastustajansa kanssa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin että luihuispoika oli pelastanut hänet. Albus inhosi ajatusta heti, mutta tunsi samalla tahtomattaan hetkellistä, silmitöntä kiitollisuutta poikaa kohtaan.

"Ala tulla!" Flint karjaisi samassa saaden rohkelikkopoikaan eloa.

Albuksen vastustaja palaili jo selvästi todellisuuteen ja kohdisti sauvansa uudelleen kohti poikaa. Albus kompasteli kohti toisen kerroksen portaikkoa, jonne Flint oli jo ehtinyt, ja saavutti lopulta porrastasanteen. Hän lyöttäytyi Flintin viereen, sotien edelleen oman vastustajansa kanssa, mutta nyt pojat olivat sentään puhe-etäisyydellä.

"Pitää päästä ylöspäin!" Albus huudahti, kun kuolonsyöjä hyökkäsi taas, entistä raivokkaammin.
"No, aletaan mennä sitten!" Flint tokaisi hengästyneenä.
Albus vilkaisi nopeasti taakseen portaikkoon. "Ei me voida yhtä aikaa, matka on liian pitkä. Mene sinä ensin niin minä puolustan. Suojaa sinä sitten minua ylätasanteella", Albus huohotti.
Flint tuhahti ärsyyntyneenä, mutta kuolonsyöjien läsnäolo oli nostattanut hänen yhteistyöhalukkuuttaan kummasti. Sitten hän puuskahti: "Ihan sama!"
"No niin, mene nyt äkkiä!"

Flint kääntyi ja pyrähti juoksuun kohti portaikon yläpäätä. Albus piti huolen, ettei heihin kumpaankaan osunut kirousta. Kuolonsyöjät selvästi yllättyivät heidän liikkeestään, mikä teki Albuksen työstä helpompaa. Häntä kuitenkin huolestutti Flintin lojaalius. Olisi sitten parempi näytellä juonessa mukana, nilkki.

Kauaa hänen ei onneksi tarvinnut pelätä kohtaloaan, sillä hetken kuluttua jostain hänen päänsä yläpuolelta sinkoutui kirous kohti toista heitä jahtaavaa mustakaapua. Albus virnisti voitonriemuisena ja aikaa hukkaamatta käänsi selkänsä ja lähti juokšemaan ylös portaita. Flint seisoi toisen kerroksen porrastasanteellla ja viskoi kirouksia otsa keskittyneessä rypyssä.

Kuolonsyöjät olivat aivan heidän kannoillaan. Saavuttuaan vihdoin portaiden yläpäähän Albus tajusi, että Flintin taakse oli kuin tyhjästä ilmaantunut valkea ovi.

"Tuosta pääsee pois!" hän huusi luihuispojalle samalla, kun syöksähti tämän ohi.
Flint hätkähti ja vilkaisi olkapäänsä yli.

Helpotuksen aalto hulmahti Albuksen yli. Epäröimättä hän tarttui kahvaan ja kiskaisi oven auki. Sitten hän kääntyi vielä varmistamaan tilanteen takanaan ja näki myös Flintin kääntäneen selkänsä vihollisille ja tavoittelevan ovea. Albus näki, kuinka toinen kuolonsyöjistä nosti sauvansa viimeiseen hyökkäykseen ja tähtäsi kirouksen suoraan kohti suojatonta luihuispoikaa. Hammastaan purren Albus reagoi salamannopeasti.

"POISTUJO!" Rohkelikko loitsi sauvastaan ainoan kirouksen, joka hänelle tuli sillä hetkellä mieleen. Vaikkei hän olisi edelleenkään halunnut auttaa Flintiä, hän ei voinut antaa heidän hävitä, ei enää näin loppumetreillä.

Punainen ja valkoinen valosuihku kohtasivat toisensa ja suuren törmäysvoiman takia ne sinkosivat vastakkaisiin suuntiin, kimmoten holtittomasti päin seiniä. Flint ei pysähtynyt ja pääsi turvallisesti juoksemaan ovesta sisään Albuksen ohi. Rohkelikkopoika henkäisi katkonaisesti ja hyppäsi pojan perään. Hän kiskaisi paniikinomaisella liikkeellä oven kiinni selkänsä takana rukoillen, etteivät kuolonsyöjät seuraisi. Valo sokaisi hänet ja tuli hiljaista. Silloin jostain alitajunnan syövereistä totuus valkeni hänelle. Me olemme turvassa.

Dominiqueta hävetti se tosiasia, että Scorpius joutui kannattelemaan häntä. Hän ei kuitenkaan voinut mitään jaloilleen, joista oli jännityksen lauettua mennyt täysin tunto. Hän ei hallinnut raajojaan enää yhtään. Hänestä tuntui, ettei hänen kehossaan ollut jäljellä enää vähäisintä voiman ripettäkään.

"Anteeksi..." hän kuiskasi nolona ja nojasi päätään varovasti pojan rintaan.
"Höh. Ei se mitään. Ja kyllähän minä tiedän, että naisilta vain tuppaa menemään jalat alta minun seurassani", Scorpius kiusoitteli.
Dominique virnisti pojan paitaa vasten ja veti tämän tuoksua sieraimiinsa. Kaikki tuntui niin tutulta. "Älä yliarvioi itseäsi. Jos et satu muistamaan, niin täällä oli hetki sitten muutama verenhimoinen peto sinun lisäksesi, joten tällä kertaa et voi ottaa kunniaa itsellesi."
Scorpius virnisti. "Olen myös kuullut, että läsnäoloni aiheuttaa hallusinaatioita..."

Dominique tunsi pikkuhiljaa tunnon palaavan jalkoihinsa, kun hänen varpaitaan alkoi nipistellä inhottavasti. Hän tajusi, ettei olisi halunnut vielä irrottaa otettaan Scorpiuksesta, muttei halunnut myöskään turhaan esittää heikkoa, koska poika näkisi aivan varmasti sen läpi. Niinpä hän otti hitaasti, itseään tunnustellen jalat alleen ja astui askeleen taaksepäin vaivaantuneen muminan kera. Sitten heidän katseensa kohtasivat, ja hölmö hymy tarttui Scorpiuksesta Dominiqueen.

"Pakko myöntää, että aika hienosti hoksattu. Tarkoitan siis, ne käärmeet..." Dominique tunnusti.
Scorpius virnisti. "Tylypahkan historia ja Salaisuuksien kammio. Hämähäkit pelkäsivät basiliskia. Ei hajuakaan, mistä se tuli, enkä edes ymmärrä, miten on muka mahdollista, että olen joskus sattunut kuuntelemaan Binnsin tunneilla... Mutta neiti Weasley puolestaan saa varmasti erityispisteitä järjettömän isosta kuningasboastaan", poika kehui ja pukkasi tyttöä kevyesti kylkeen.
"Totta puhuen, en kyllä itsekään tajua, miten se loitsu tuli niin automaattisesti. Se vain ikään kuin ryöpsähti suustani."

Scorpius oli vielä sanomassa jotain, mutta silloin he tajusivat metsän pimeyden väistyvän. He vilkuilivat kummastuneina ympärilleen ja huomasivat, että heidän viereensä ilmestyi tyhjästä valkoinen ovi.

"Tuosta päästään ilmeisesti ulos", Scorpius totesi ja harppasi ovea kohti.
"Odota. Mitä me sanotaan muille?" Dominique kysyi vielä ennen kuin poika ehti tarttua ovenkahvaan.
Scorpius katsahti tyttöä ja hymyili salaliittomaisesti. "Että oli helppoa, eikä pelottanut yhtään, tietysti."
Dominique virnisti. "Joo. Hoidettiin homma ammattimaisella tyyneydellä."
"Todellakin. Loistavaa duunia, Weasley!"

Sitten poika yllättäen kohotti kätensä ylävitoseen, ja Dominique vastasi siihen naurahten. Sen jälkeen he avasivat oven ja poistuivat simulaattorista yhdessä. Oven takana loistava kirkas valo sokaisi heidät hetkeksi, mutta silmien totuttua he tajusivat olevansa samanlaisessa valkoisessa huoneessa, josta olivat lähteneet - tämä huone vain oli tyhjä. Ainoastaan iloisesti hymyilevä professori Weasley seisoi heitä vastassa ja toivotti heidät tervetulleeksi takaisin.

"Mitä piditte?" vaalea professori kysyi posket innosta hehkuen.
"No, eihän tuota nyt ihan huispaukseen suoranaisesti voi verrata, mutta vähän samaan sarjaan", Scorpius vastasi ympäripyöreästi.
"Olivatko hämähäkit pelottavia?"
"Olivat", Dominique vastasi todenmukaisesti.
Victoire hymyili ja vilkaisi pergamenttejaan. "Totta puhuen, teillä meni kyllä vähän tiukille ja meinasin jo pistää tilanteen poikki, mutta voi, kuinka sitten lopulta saitte minut melkein hihkumaan riemusta. Loistavaa ajatustyötä, Scorpius, ja vielä pahimmassa mahdollisessa hetkessä!"
Scorpius kumarsi syvään ja hänen kasvoillaan hehkui ylpeä hymy. "Mitä muuta voit Malfoylta odottaa?"
"Ratkaisunne oli erittäinkin kekseliäs ja erilainen. Ja Dominique, mikä upea käärmemanaus! En ole varmaan vielä koskaan nähnyt vastaavaa tehokkuutta oppilaalta. Nämä simulaattorit tosiaan tuovat teistä esiin uusia puolia."
"Kiitos, sisko."
"Teidän yhteistyönne on täysin saumatonta, ja siksi päätinkin, että saatte olla ehottomasti parit myös ensi viikolla. Silloin pääsette testaamaan ihan uudenlaista ympäristöä. Tästä tulee niin jännittävää!"

Dominique ja Scorpius vilkaisivat toisiaan hieman vaivaantuneesti hymyillen. Molemmat miettivät mielessään, mitä toinen mahtoi olla mieltä siitä, että heidän yhteinen työskentelynsä näillä näkymin saisi jatkoa. Professori Weasley ei kuitenkaan tuntunut huomaavan mitään erikoista, vaan saattoi heidät uudelle ovelle ja päästi heidät menemään.

"Menkää nyt syömään, mutta älkää vielä paljastako muille, mitä heillä on edessään, ettei yllätys mene pilalle!" hän sanoi ja iski silmää ennen kuin sulki oven heidän takanaan.

Viimeisten joukossa simulaattoriin astunut Rose saapui suureen saliin vain vartti ennen lounaan päättymistä. Hän jutteli kiivaasti Tom Waterhousen kanssa, jonka parina hän oli ollut hämähäkkisimulaattorissa. He olivat lopulta selvinneet ehjin nahoin, mutta Rosen oli ollut pakko tunnustaa itselleen, että Tom oli tehnyt suurimman työn. Hän oli mennyt paniikkiin hämähäkkien loputtoman virran edessä, ja vastaiskun suunnittelu oli jäänyt täysin Tom-raukan harteille.

Rohkelikkopöydän luona Rose kiitti hymyillen poikaa seurasta ja jatkoi matkaansa edemmäs, minne hänen kirjava ystäväjoukkonsa oli linnoittautunut.

"Moikka! Hengissä selvitty, ihmeen kaupalla. Miten teillä meni?" Rose kysyi ensi sanoikseen ja rojahti uupuneena istumaan Dominiquen viereen.
"Selvitty myös, mutta pientä hankaluutta aiheutti yhteistyökyvytön työpari", Albus totesi happamana.
"Mikä simulaattori teillä oli?"
"Kaksi kuolonsyöjää kimppuun eteisaulassa. Ei mitään ihan kevyttä leikkiä. Ja Flint korvensi hermoja jo valmiiksi..."
"Kröhöm. Flint kyllä sanoi, että oli auttanut sinua pahassa kohdassa", Scorpius kommentoi kuivasti.
Albus irvisti. "No, olisin minä pärjännyt itsekin."
"Niin varmaan..." Scorpius tokaisi.

"Entäs miten teillä meni, Scorp ja Domie?"
Kysytyt katsahtivat toisiaan, ja salaliittomainen hymy karkasi molempien kasvoille.
"Loistavasti!" Scorpius ilmoitti.
"Ei minkäänlaista ongelmaa", vaalea tyttö säesti.
Rose katsoi heitä kohottaen kulmiaan epäuskoisena.
"Lukit saivat kyytiä. Luikkivat pakoon kuin jästiarmeija", poika vielä vakuutteli ja iski Dominiquelle silmää.
Rose huokaisi. "No, siinä tapauksessa hieno juttu teille. Entä Sierra ja Will?"

Sierra kertoi, että hän oli suoriutunut kuolonsyöjäsimulaattorista pienestä alkukankeudesta huolimatta ihan kelvollisesti. He eivät olleet paljon jutelleet luihuispoika Richardsonin kanssa, mutta yhteistyötä he olivat silti onnistuneet tekemään. "Ne kyllä ihan selvästi ampuivat tahallaan ohi... Olisin ehtinyt kuolla muutamaan otteeseen, jos kaikki kiroukset olisi tähdätty oikein", hän paljasti, mutta vaikutti silti tyytyväiseltä suoritukseensa. Professori Weasley oli teroittanut, ettei heidän tarvinnut onnistua ensimmäisellä kerralla.

Will tuijotteli kysyttäessä nolona kämmeniään. "Meillä ei mennyt ihan kauhean hyvin..."
"No?"
"No, Vanessa ikään kuin pyörtyi nähtyään hämähäkit, ja me jouduttiin keskeyttämään."
"Et ole tosissasi!"
"Totta se on!" Albus nauroi, "Hienohelma ei ole ennen kahdeksanjalkaista nähnyt, ja ritari-Will joutui pelastuspuuhiin. Kuolen henkisesti pelkästä mielikuvasta!"
Scorpius yhtyi Albuksen räkätykseen, mutta Sierra taputti hymy huulillaan punastunutta rohkelikkopoikaa kannustavasti selkään. "Ensi kerralla sitten, Will."

Sitten suuren salin oviaukkoon saapui henkilö, joka käänsi väkisinkin ruokailevien oppilaiden päät. Albus vilkaisi oven suuntaan, ja tunnistaessaan tulijan hänen hymynsä vain leveni entisestään. Hänen silmälasipäinen isänsä käveli heitä kohti Rohkelikko- ja Puuskupuhpöydän muodostamaa kujaa pitkin tarmokkain askelin. Myös tummahiuksisen miehen kasvoilla näkyi leveä virnistys.

"Hieno poistokirous, Al!"
"Se olit sinä!" Albus huudahti ja hyppäsi seisomaan.

Virne syveni Harryn kasvoilla, ja hän tukisti poikansa kuritonta hiuspehkoa saavuttuaan tämän luokse.

Albus läpsäisi isänsä käden pois. "Et sitten yhtään helpommalla viitsinyt päästää!"
"Pitihän minun nyt nähdä, mihin oman jälkikasvun rahkeet riittävät."
"Oikeaa isä-poika-aikaa..." Albus tuhahti loukkaantuneena.
Harry muksautti häntä olkapäähän leikkisästi nyrkillään. "Hyvinhän sinä pärjäsit. Alkoi olla jo ihan otteet kunnossa pienen alkuhaparoinnin jälkeen."
"Joo, pienen alkuhaparoinnin, joka johtui ihan kokonaan eräästä nimeltä mainitsemattomasta luihuisesta..."
"Meillä oli hauskaa Kitsiksen kanssa, kun mietittiin, että eihän meidän tarvitse tehdä mitään, kun te teette selvää toisistanne ihan omin voimin. Mutta korjaantuivathan ne näkemyserot sitten hyvinkin joutuisasti, kun lopulta astuimme esiin." Harry iski silmää.
"Flint on ääliö..."
"Onneksi sinä et ole koskaan", Harry totesi ja katsoi poikaansa merkitsevästi. "Äidiltä terveisiä."
"Kiitti. Kerro takaisin."

Sitten joku tökkäsi Harrya selkään. Mies kääntyi ympäri ja näki takanaan punahiuksisen, ilkikurisesti hymyilevän tytön.

"Hei, iskä."
"No, siinähän se reipas rohkelikkotyttö onkin! En nähnyt sinua missään, niin ajattelin jo, että oletko myöhästynyt ruoalta", Harry sanoi ja halasi nuorimmaistaan lämpimästi.
"En ihan. Meillä vain venyi taikahistoria, kun Binns unohti päästää meidät pois", Lily kertoi.
Harry nauroi. "No, se ei tietysti yllätä ketään."
"Olitko tarpeeksi ilkeä Alille?" hänen tyttärensä kysyi ja katsoi isoveljeään arvioiden.
"Vähintäänkin!" Harry vakuutti.
"Siis mitä? Tiesitkö sinä tästä?"  Albus älähti.
"Ehkä..." Lily sanoi, mutta hänen virneensä paljasti kaiken.
"No just, onpa reilua..."
"Kuulehan, rakas serkkumme Victoire olisi nirhannut minut omin käsin, jos olisin mennyt paljastamaan sinulle jotain etukäteen", heidän isänsä muistutti, eikä Albuksen auttanut kuin mumista itsekseen jotain perheiden sisäisistä salaliitoista.

"Kuinkas Lilyn koulu on sujunut?" Harry tiedusteli.
Lily katsoi isäänsä silmät loistaen. "Oi, hyvin! Kaikista ennustuskokeista ja taikaeläimistä tähän mennessä Upeat."
"Hienoa!" Harry onnitteli ja taputti tytärtään hyväksyvästi olkapäälle.
"Meinasitkohan sinä koskaan opiskella mitään oikeaa?" Albus piikitteli.
"Hah! Kysyy Kaato-Potter, paraskin puhuja!" Lily tuhahti ja näytti kieltään.
"No, mitä vikaa huispauksessa muka on?"
"Oi, tuleepa kotoisa olo", Harry huokaisi ja naurahti, "Meillä onkin ollut oudon rauhallista viime aikoina."
« Viimeksi muokattu: 07.09.2020 11:14:46 kirjoittanut Siunsäe »

Muffini100

  • ***
  • Viestejä: 18
  • They say I´m crazy. I think I´m free.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 16. luku 13.5.!
« Vastaus #41 : 13.05.2015 17:55:43 »
Oijjoijoijoijoijoijoijoijoi ❤️❤️ Harry...

//Outoo, mun viestissä tuli vaan noi... ? Kummallista

Joo, mut siis toi Alin ja Harryn naljailu... Tuo mieleen oman kodin, ja sen ah-niin-välillä-ihanan-yhteishengen.

Lainaus
"Oi, tuleepa kotoisa olo," Harry huokaisi ja naurahti, "Meillä onkin oudon rauhallista viimeaikoina."

Juu, selvä meiän koti.  :D

En tainnut bongailla kirjoitusvirheitä... Ei kun joo! Ahaa!

Lainaus
Albus virnisti voitonriemuisena, ja aikaa hukkaamatta käänsi selkänsä, ja lähti juokšemaan ylös portaita.
Juoksemaan, siis.

Oisin voinu lainalla koko luvun, mut...  ;D

Kiitus! Jatkoa!

<3: lla, Muffini100
« Viimeksi muokattu: 14.05.2015 11:09:22 kirjoittanut Muffini100 »
"If you don´t stand for something, you´ll fall for nothing. At least that´s what they said to me."

Until the very end.

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 16. luku 13.5.!
« Vastaus #42 : 13.05.2015 19:08:57 »
Dom ja Scorp <3 Ehkä kohta päästään vielä läheisempiin tunnelmiin.

3000 meni muuten rikki ;)

Kiva kun Albus ja Flint onnistuivat tekemään yhteistyötä. Ja tuli vaan mieleen, että jos ( ja kun) Scorpin muisti palautuu, niin millasetkohan on Flintin ja Scorpiuksen välit? Pystyykö Scorp edelleenkin näkemään Flintissä hyviä asioita vai onko vuosien vihamielisyys liikaa? Ja mitä Flint oikeasti ajattelee?

Harry oli ihana tuossa lopussa ja Victoirella on kyllä hyvät suunnitelmat Dominiquen ja Scorpiuksen yhteensaattamiselle. :D
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Saphira, olet aivan oikeassa, ja kuten tuli luvattua, postaan nyt huikean 3000 lukukerran ylityksen kunniaksi pienen (ontuvan) ekstrapätkän teidän iloksenne. Olen tosi onnellinen, että Ranskis on saavuttanut näin paljon kiinnostusta, enkä olisi alun perin uskonut, että tästä edes kovin moni innostuisi.  ;D

A/N: Seuraava lyhyt pätkä on kirjoitettu joskus sata vuotta sitten (ok, korjailin sitä vähän tänään), ja ihan alun perin tämä oli tarkoitettu KKK:n epilogiksi. Jätin tämän kuitenkin kesken, koska tämä ei olisi lopulta sopinut yhtään käyttötarkoitukseensa ja oli muutenkin täyttä hömppää.  ::) Säästin tämän rääpäleen kuitenkin, ja voin sen nyt julkaista hupileimalla varustettuna. Tapahtumat sijoittuvat siis Ranskiksen aikajanalta katsottuna viime kesälle. Jengi on lähtenyt porukalla Orapihlajasauvan keikalle, joka (jos kukaan nyt enää sattuu muistamaan) esiintyi myös edellisenä vuonna Tylypahkan joulutanssiaisten jatkoilla!
Mielipidettä voi heittää, jos vaikka joku olisi mieluummin nähnyt tämän epilogina lopullisen sijasta.  :D

__________________________________________


Bonustarina
Kaksi kuukautta sitten


Albus, Camilla, Will ja Rose seisoskelivat baaritiskin luona. Satapäisen yleisön aiheuttama melu vaikeutti hieman heidän keskusteluyrityksiään, joten he vain tyytyivät nauttimaan toistensa sanattomasta seurasta ja juomistaan sekä kuuntelemaan väliaikamusiikkia.

Yhtäkkiä Albus hätkähti, kun joku kosketti hänen olkapäätään.

"Wuhuu! Mikä meininki?" Dominique kiljui ja hyppäsi Albuksen kaulaan pussaten tätä poskelle.
"Paljonko sinä olet oikein juonut?" Albus kysyi ja pyyhki poskeaan, johon oli painautunut punainen huulipunajälki.
"Älä ole tylsä, Al! Lämppäri oli ihan loistava!" Dominique hehkutti ja ripustautui seuraavaksi Rosen kaulaan.
Rose nauroi ja halasi ystäväänsä tiukasti. "Ihanaa, kun olet noin energinen, hani! Minnekäs hukkasit Scorpiuksen?"
"Äh!" Dominique huojui ja heilautti kättään nenäänsä nyrpistäen. "Se halusi kuulemma pyytää naiskitaristilta nimmaria. Yritti kovasti väittää, että se oli niin karismaattinen soittaja, mutta milloin Scorp nyt olisi ymmärtänyt mitään musiikin päälle... Sano minun sanoneen, että ainoa karismaattinen osa, joka vetosi siihen hurmuriin, olivat ne luonnottoman pitkät sääret!"

Toiset nauroivat, ja Dominique tyytyi hörppäämään juomaansa viileästi.
"Etkö ole yhtään mustasukkainen?" Will tiedusteli.
Dominique tyrskästi liioitellusti. "Minäkö? Mistä muka? Uskokaa pois, kyllä se routa porsaan kotiin ajaa."

Albus virnisti tietäväisesti ja kaappasi vieressään seisovan tummaverikön kainaloonsa.
"Onneksi sinä et aiheuta syytä mustasukkaisuuteen. Oliko se keulakuvamies sinun mielestäsi komea?"
Oluttuoppia kädessään pitelevä Camilla katsoi poikaa jäänsinillä silmillään ja hymyili viattomasti. "No, ei..."
"Sitähän minäkin." Albus hymyili tyytyväisesti.
"Minä odotan vain sitä Orapihlajasauvan rumpali-Johnnya", Camilla jatkoi ja iski silmää.
Albus kohotti kulmiaan. "Vetääkö hän sitten vertoja komeista komeimmalle poikaystävällesi?"
"Ei tietenkään", Camilla vastasi hymyillen.

Albus kumartui painamaan suudelman tyttöystävänsä huulille.

Silloin he kuulivat Dominiquen kirkaisun ja heti perään kolahduksen. Albus ja Camilla irrottautuivat toisistaan nähdäkseen, kuinka blondi tyttö keikkui yllättäen Scorpiuksen sylissä kasvoillaan järkyttynyt ilme. Hänen siiderilasinsa oli tippunut maahan.

"Mitä sinä teet!" Dominique kiljui.
"Varmistan, ettei sinun elämäsi ole yllätyksetöntä, rakkaani", Scorpius ilmoitti ja hamuili Dominiquen kaulaa huulillaan.

Dominique läpsi poikaa naamalle pakottaen tämän laskemaan itsensä alas. Lopulta Scorpius joutui irrottamaan otteensa tytöstä ilmeisen pettyneen näköisenä.

"No, tuliko nimmaria?" Rose tiedusteli.
Scorpiuksen silmät suurenivat selvästi innostuneena tytön kysymyksestä. Hän venytti t-paitansa kaula-aukkoa ja esitteli rinnuksiinsa kirjoitettua sotkuista tuherrusta. "Tuli tosiaankin! Ja vielä ihan nappikohtaan", hän selosti ja iski silmää.
"Minusta tuossa kyllä lukee 'mene kotiisi kasvamaan, poika'", Dominique sanoi tihrustettuaan kirjoitusta.
"Mitä?" Scorpius älähti, "Ei varmasti lue!"
Dominique kohotti kulmiaan. "Ihan sama se minulle on, että olet taas mennyt nolaamaan itsesi."

Albus pudisteli päätään nauraen. Hänestä oli välillä vieläkin vaikea käsittää, kuinka kirjavan nipun ystäviä hän omisti, ja kuinka oudolla tavalla he olivat kaikki lopulta päätyneet yhteen. Sitten hän katsahti kylkeään vasten nojaavaa luihuistyttöä. Camilla oli ehkä suurin ihme kaikista. Pari vuotta sitten hän ei olisi koskaan uskonut, että tulisi ikinä elämässään tutustumaan yhtä ihmeelliseen tyttöön. Hän puristi tyttöystäväänsä vahvemmin itseään vasten. Tuntiessaan kiristyvän otteen lantiollaan Camilla kääntyi katsomaan poikaa. Huomatessaan Albuksen vakavoituneen ilmeen hänenkin kasvoillaan karehtinut virne hiipui.

"No, mikä nyt on?"
Albus pudisti päätään. "Se vain... että eihän enää anneta minkään tulla meidän väliimme?"
"Hölmö..." Camilla hymähti ja pukkasi poikaa kylkeen pehmeästi. "Mitä vain voi tapahtua. Elämä on sellaista..."
Albus hymyili ja hänen kätensä etsiytyi tytön käteen.
Camillan kirkkaat silmät sädehtivät, kun hän jatkoi: "...Mutta minulla on ainakin ihan hyvä näin."

Albus henkäisi ja oli sanomassa vielä jotain, mutta silloin lavan suunnalta alkoi kuulua voimistuvaa kiljuntaa. Pian illan juontajan ääni kajahti salissa voimakkaana.

"No niin, hyvät noidat ja velhot! Jos en aivan väärin meneillään olevaa tunnelmaa aisti, niin taidatte olla jo aika kypsiä illan huipennusta varten?"

Scorpius ja Dominique yhtyivät yleisön villiin kiljuntaan.

"Pidemmittä puheitta toivotetaan tervetulleeksi... ORAPIHLAJASAUVA!"

Ja siinä samassa sali räjähti korviahuumaavaan rumpuintron ensitahteihin. Albus, Camilla, Will ja Rose vyöryivät Scorpius ja Dominique etunenässään päälavaa kohti, eikä kukaan heistä enää siinä vaiheessa pidätellyt raivokasta riemuaan.
« Viimeksi muokattu: 07.09.2020 11:22:05 kirjoittanut Siunsäe »

Cirilla

  • Welhon tytär
  • ***
  • Viestejä: 303
Vaude!

Hyvää tekstiä ja laadukasta.

Tuo bonuskin oli söpöä luettavaa, herkullinen osanen.

Sori, en osaa kommentoida yhtään enempää tyhjentävästi :D

Cirilla
Maailma on kaunis. Kiitos mielikuvituksesta ja taiasta.

Muffini100

  • ***
  • Viestejä: 18
  • They say I´m crazy. I think I´m free.
 ;D ;D Täydellistä Fluffystä riippuvaisille
HEi hei! Mä pääsin erilaisten ihme bilsan ja  matikan kirjojen keskeltä tänne näin! Hurraa sille.. Tää on tooosi paljon kivempaa luettavaa.... Täs on oikein toooosi kiinnostava juoniki... En oikein saanut siitä bilsan kirjan juonesta kiinni, mut ei se haittaa!!!!

// Ei helvetti. Taas. Kirjotin KERRANKIN pitkän kommentin ja se painu jonnekki huitsin nevadaa. Kiitos taas, padi. No jaa, yritän uudelleen.

Ihana luku ❤️ Ihanaa Fluffyä.

Kirjoitusvirheitä en löytänyt, mutta yksi kohta pisti silmään. Ihan paras ❤️
 
Lainaus
Albus pudisteli päätään nauraen. Hänestä oli välillä vieläkin vaikea käsittää, kuinka kirjavan nipun ystäviä hän omisti, ja kuinka oudolla tavalla he olivat lopulta päätyneet yhteen.

Ehdottoman samaa mieltä.

Jos tää kommentti sit vaikka onnistuiskin ❤️
Jatkoa?!  ;D

<3:lla
 Muffini100

Ps.  Julkaisutahtisi on jotain TOOOSI ihanaa. Jatka samaan malliin!

//Taisi kirjottaa aika monesi sanan ´toooosi´. uuups.
« Viimeksi muokattu: 29.05.2015 15:44:57 kirjoittanut Muffini100 »
"If you don´t stand for something, you´ll fall for nothing. At least that´s what they said to me."

Until the very end.

Minimiant

  • ***
  • Viestejä: 8
Heipä hei :) Palasin takaisin ylppäreiden ja päädykoekirjojen jälkeen lukemaan tätä ja pakko sanoa että tätä on miljoona kertaa mukavempaa lukea kuin  koulukirjoja. Niissä kun on niin kauhean tylsä juoni  ;)  Kuitenkin, asiaan. Oli oikein mukava löytää tää uudestaan tänään ja nähdä, että oot just päivittänyt tätä. Hihkuin riemusta täällä, vaikka jouduinki kolme tai neljä lukua lukemaan ennen bonusta, jos nyt oikein muistan. Vähän olin jääny jälkeen, mutta et sä musta niin helpolla eroon pääse :D

En jaksa ruveta kommentoimaan kuinka mahtavaa sun kirjotus on luvusta toiseen, koska a) sun kirjotus on mahtavaa, b) mä en muista kaikkia mun lempikohtia enää ja c) tästä viestistä tulis sellanen romaani, ettet sä jaksais lukee :D Joihinki kohtiin on pakko kuitenkin kommentoida ja kyseessähän on tää mun lempiparitus Scorpius/Dominique (en tiiä mikä on se oikee "nimi" tälle parille, oon nähnyt monenlaisia nimiä), joten siihen nää mun kommentit tulee liittymään. Kun jatkoin tätä ficciä, niin ensimmäiset fiilikset mulla oli, että pitääks mun ettiä sut ja kertoo hyvin selkeästi, miksi Scorp ja Dom kuuluu yhteen ja miks Scorpan pitäis alkaa muistamaan asioita. Onneks Scorppa sai jotain tuntemuksii, et suunta on jo oikee. Minä tykkään! Kai siin välis jotain muutakin tapahtu (vai tapahtuks noi jo enne tätä, en muista kun oon niin innoissani näist kahdesta (tavallaa kolmesta) viimisest pätkäst),  mut se et Scorppa suuteli Domii... Se oli yllätys ja kun mä ehdin jo huolestuu et Scorpan ja Sierran retkest Tylyahoon. Kuitenki toivoin, et se suudelma olis palauttanu jotakin muistoi, kuten ensisuudelman tai jotakin tälläst, koska se olis mielenkiintoista saada tietää, mitä Scorppa ajattelee siitä ja millassii tuntemuksii se aiheutti sillo ja miten se muiston palautuminen vaikuttaa nykyhetken tunteisiin Sierraa ja Domii kohtaan. ( Ja tietenki se edistäis mun haaveita, että Scorppa unohtaid Sierran ja palais Domin kans yhteen :D) En oikee osaa selittää tota muistojuttuu, mut toivon et tajusit siitä jotakin. Nää selitykset ei oo ihan mun vahvinta lajia.

Vicille suuri kiitos! Kyllä professori Weasleyhyn voi luottaa, hän laittaa Tylypahkan ykkösparin takaisin yhteen! Tästä voi siis päätellä, että olen todella innoissani siitä, että Scop ja Dom ovat pari ja haluan lukea lisää heidän seikkailuistaan simulaattorissa. Scorpius oli ihanan ritarillinen pelastaessaan Domin ja Victoire on oikeassa, kun sanoo että heidän yhteistyönsä toimii. Jotenenki tän viimisen luvun tunnelma oli paljon rennompi ja ilosempi, kun Scorppa ja Domin välit ovat mahdollisesti lämmenneet ton simulaattorin myötä. Ja  kun Sierraa ei siinä ollut kauheesti :D pakko onnitella sua, että oot luonu mahtavan OC:n, vaikka en Sierrasta pidäkkään yhtään. Pakko sanoa, että vaatii taitoa luodatollanen hahmo, kenestä ilmeisesti suurin osa ei tykkää ja sit vielä pitää mukana koko tarinan verran. Itekkin oon niitä luonut ja oon alkanu itte niitä vihaamaan, joten on ollut vaikea pitää tarinassa mukana :D

Mitähän muuta mun pitikään sanoo? Ainakin se, että mä en jaksa odottaa seuraavaan kertaan kun Dom ja Scorppa on simulaattorissa. Haluun jo tietää mihin ne joutuu ja miten ne selvittää sen tilanteen ja ja ja... tää lista jatkuis vaiks kuinka pitkälle. Ja sit olis niin paljon kaikkia tilanteita mun mielessäni, jotka haluaisin lukea sun kirjottamana tähän ficciin liittyen, kai osittain Kiveen kahlittuun koiraankin ja siihen Scorpius/Dominique ficciin (Kultasieppikö se oli vai mitä mahdan muistaa :D) liittyen. Haluun et Scorpp ja Dom viettää jossain aikaa kahdestaan ja puhuis niiden muistoista, jos niitten välit on vaiks vähän jo lämmenny ja se auttais Scorppaa paranemaan, koska mitään sellasta suurta edistystähän tossa Scorpan tilanteessa ei oo tapahtunu vai oonks onnistunu skippaamaan jotakin näinkin tärkeää? Kuitenkin, tää on sun ficcis ja mä voin vaa haaveilla, että onnistun telepaattisesti vaikuttamaan sun inspiraatioos, et saisin vastauksii mun kymyksiin ja mun haaveet toteutuis :D Kuitenkin, tähän loppuun vielä että tää ficci on mahtava kaikessa ihanuudessaan, hauskuudessaan ja ärsyttävyydessään (Sierra, Flint) ja sä kirjotat niin hyvin, et en mä vaan ahmin näit sun ficcejäs. Mietin et voisin lukee KKK:n uudestaan ja sit sen toisen lyhyen nyt ainakin, kun oon näin Scominique fiiliksis täl hetkel :D ja sekää ei viel riitä, vaa samalla sä kasvatat mun halua alkaa kirjoittaa taas itekkin, mun en mä taida :D katon noit mitä mun koneel on ja luen näit sun ficcei, ni toteen vaa et parempi jättää hommat niil, jotka osaa ja jaksaa panstaa näin paljo. Jatkoa siis odottelen innolla!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 17. luku 1.6.!
« Vastaus #47 : 01.06.2015 18:27:41 »
Moi moi!

Cirilla: Kiitoksia paljon! :)
Muffini100: hyvä, että on ollut taas onnistunutta tekstiä!
Minimiant: Voi jestas, en kestä! Rikoit varmasti kaikkien aikojen pisimmän palautteen ennätyksen, mitä olen koskaan saanut mihinkään ficciin.  ;D Luin ylistystä suunnilleen kyynel silmässä. Tulet varmasti saamaan hyvin piakkoinkin jo toiveillesi täyttymystä!

A/N: Taas joudun heti pyytelemään anteeksi, kun päivittelyssä on kestänyt, mutta nyt voin luvata, että 18. osaa ei tarvi odottaa näin kauan! Perusteluina yritän vähän puolustautua lakkiaisjuhlan järjestelyillä, jotka ottivat oman aikansa.  ;D
Ranskiksen juonessa käy nyt pieni käännös, ja meininki muuttuu jännäksi! Seuraavat kaksi lukua ovat Dominiquen synttäreiltä, ja aika yllättäviä käänteitä on luvassa. Pääsette taas syyllistämään minua, koska olen niin ilkeä...

_______________________________________________


Seitsemästoista luku
Totuus, ja vain ja ainoastaan Totuus


Korkokengät kopisivat velhokoulun kivilattiaa vasten, kun Rose talutti Dominiqueta kuudennen kerroksen läpi. Blondi tyttö käveli hiukan haparoiden, mikä johtui hänen silmiensä peitoksi sidotusta huivista. Oli ilta, ja tytöt olivat laittautuneet parhaimpiinsa, kumpaisellakin hiukset kiharrettuina ja huulet punattuina.

"Onko tässä nyt mitään järkeä, Rosie, kun me molemmat kuitenkin tiedämme, minne sinä olet minua riepottelemassa..." Dominique valitti horjahdettuaan jälleen kerran koron sattuessa epätasaiseen kohtaan.
Rose tirskahti. "Tietysti on!"

Vaalea tyttö huokaisi kyllästyneenä, mutta hymy oli salaa hiipinyt hänenkin huulilleen. Vaikkei hän sitä ääneen tunnustanutkaan, jännitys kuumotteli kaikesta huolimatta hänen poskipäitään.

"No niin. Pysähdytäänpä tähän", Dominique kuuli Rosen sanovan ja seisahtui paikoilleen tottelevaisesti. Hän kuuli erinäisiä askelten ääniä ja sitten ovenkahvan äänen ja heti perään saranoiden narinaa, kun ovi avattiin.

Sitten hän tunsi parhaan ystävänsä käden tarttuvan uudelleen hänen käsivarteensa ja taluttavan hänet sisään huoneeseen. Hän ei edelleenkään nähnyt mitään, mutta hänen nenäänsä kiemurteli jostakin makea tuoksu, ja hän kuuli ympäriltään muiden ihmisten hiljaista liikehdintää. Silloin Rose nykäisi huivin pois hänen silmiltään, ja huoneessa kajahti korviahuumaava huudahdus:

"PALJON ONNEA, DOMINIQUE!"

Dominique nauroi ja räpytteli silmiään äkillisessä kirkkaudessa. Ensimmäiseksi hän näki iloiset ystävänsä, jotka seisoivat kaaressa hänen edessään ja taputtivat. Käsissään heillä oli kaikilla oli lasit, ja monien poskilla hehkuva puna kieli jo nautitusta alkoholimäärästä. Rose halasi ystäväänsä lämpimästi ja asetti hänen päähänsä vaaleanpunaisen timanttikruunun. Albus työnsi hänen käteensä kuohuviinimaljan.

Dominique silmäili ympärilleen. Tarvehuone oli koristeltu (tai oikeammin toivottu) täydelliseksi juhlapaikaksi. Siellä täällä oli pehmustettuja tuoleja rykelmissä, keskellä huonetta oli pöytä boolimaljoineen ja kakkuineen, seinillä roikkui ilmapalloja ja yhdessä nurkassa oli ilmeisesti tanssilattiaksi tarkoitettu tyhjä tila. Musiikki soi seinille kiinnitetyistä kaiuttimista. Alkoholia sisältäviä pulloja tuntui pilkistävän joka pöydästä ja nurkasta. Dominique hymähti itsekseen, sillä huone oli niin Scorpius Malfoyn näköinen, kuin vain mahdollista. Ja samalla se oli myös hänen näköisensä.

"Hyvää syntymäpäivää, juniori. Olet nyt viimein tasavertainen meidän muiden kanssa - joskin silti alati hivenen jäljessä. Kohottakaamme siis malja tälle nuorelle naiselle!" Albus sanoi juhlallisesti, ja Dominique naurahti.

"Kippis!" He kilistivät lasejaan yhteen.

Dominique kilisti Rosen ja Willin kanssa ja hörppäsi sitten kuplivaa juomaa antaen sen kuohua hetken suussaan nautinnollisesti. Hän maistoi makean persikkaisen aromin.

"Kiitos", hän henkäisi ja antoi säkenöivän katseensa kiertää ystävissään.

Paikalla oli heidän ydinporukkansa lisäksi Rohkelikon huispausjoukkueen Tom, Loula ja Mark sekä kolmikko Hugo, Louis ja piskuinen Lily. Pikkusisarusten kutsumisesta Albus ja Rose olivat käyneet aluksi tiukkaa sananvääntöä, mutta Albus oli saanut vakuutettua huolehtivaisen punapään siitä, että kyseinen kolmikko oli takuuvarmasti jo nauttinut alkoholia ennenkin. "...Ja sitä paitsi, mikä nyt olisi sen turvallisempaa rellestysseuraa, kuin omat isoveljet ja -siskot?" Tästäkin perustelusta Rosella oli noussut eriäviä mielipiteitä, mutta lopulta hän oli antanut periksi.

Rose ei ollut ainoa, joka koki outoja tuntemuksia nähdessään pikkuveljensä nauttimassa alkoholia. Dominiquen oli pakko hieraista silmiään, kun hän äkkäsi Louiksen, joka seisoi hieman sivummalla seuranaan kuka muukaan kuin Scorpius. Blondi poika kaatoi parhaillaan Dominiquen pisamanaamaisen pikkuveljen kädessä olevaan snapsilasiin tuliviskipaukkua. Nähdessään meneillään olevan toimituksen Dominiquen silmät suurenivat, ja hän marssi suoraa päätä kaksikon luo.

Salaliittomainen, lievästi humalainen virnistys Scorpiuksen kasvoilla kuihtui, kun hän tajusi vaaleaverikön läsnäolon.
"O-ou, korppikotka lähestyy", poika kuiskasi nuoremmalle - kuitenkin niin kovaa, että myös Dominique kuuli.
Dominique pysähtyi poikien eteen ja asetti kädet lanteilleen. "Ja tämä korppikotka haluaisi tietää, mitä täällä oikein tapahtuu."
Scorpius katsoi tyttöä viattomasti. "Täällähän vain juhlitaan syntymäpäiväsankaria, joka muuten näyttää tänään erityisen hehkeältä."
"Mielistely ei nyt auta. Aiotko sinä tosiaan juottaa minun pikkuveljelleni tuliviskiä?" Dominique tiukkasi.
Scorpius ja Louis vilkaisivat toisiaan ja virnistivät.
"Älä huoli, sisko, kyllä tästä riittää sinullekin", Louis sanoi ja tarjosi hänelle shottilasiaan.
Nyt Dominique kohdisti järkyttyneen katseensa pikkuveljeensä. "Oletko sinä juonut tuota ennenkin?"

Taas yksi poikien välillä vaihdettu salaliittomainen virnistys.

Silloin ymmärrys valaisi Dominiquen kasvot. "Sinä! (hän osoitti Scorpiusta) Sinä olet hakenut Louikselle viinaa!"
Pojat vain virnistelivät edelleen hölmösti. Dominique pudisti päätään järkyttyneenä ja katsoi blondia syyllistävästi. "Miten sinä olet kehdannut?"
"No, meillä on kuulemma ollut hyvä kauppasopimus veljesi kanssa jo ennen muistinmenetystäni, joten en nähnyt ongelmaa jatkaa toimivaksi todettua bisnestä", Scorpius totesi liikemiesmäisesti.
Nyt Dominique räpytteli silmiään perin juurin tyrmistyneenä. "...jo ennen muistinmenetystäsi?"
Louis kohautti hartioitaan poikamainen hymy kasvoillaan.
Tyttö tuijotti molempia vuoron perään. Sitten hän hieroi ohimoaan tuskaisesti ja huokaisi. "Minun on pakko saada Rosen boolia..."
Scorpius kohotti kulmiaan yllättyneenä, muttei uskaltanut sanoa mitään.
"Tai oikeastaan, ihan sama. Anna se tänne!" Dominique voihkaisi ja tarttui Scorpiuksen kädessä olevaan lasiin ja vetäisi yhdellä nykäisyllä viskishotin huiviinsa.

Sitten vaalea tyttö henkäisi syvään ja asetti lasin takaisin Scorpiuksen käteen. Hämmentynyt Scorpius oli kysymässä jotain, mutta ennen kuin poika ehti sanoa mitään, Dominique nosti kätensä ilmaan.

"Tehkää mitä lystäätte. Minä menen nyt tuonne", hän sanoi ja huitoi epämääräisesti selkänsä taa.

Sitten hän poistui ja jätti pojat seisomaan paikoilleen kuin tatit. Scorpius ja Louis tuijottivat toisiaan hetken kummalliset ilmeet kasvoillaan. Sitten Louis kohautti olkiaan.

"Ota nyt tuosta selvää."

Scorpius repesi nauramaan, pukkasi nuorempaansa olkapäähän ja täytti oman shottilasinsa uudelleen. Sitten pojat kilauttivat lasinsa yhteen ja kulauttivat juomat kurkkuunsa.

Juhlat jatkuivat aika pitkälti rennoissa merkeissä, ja jossakin vaiheessa päädyttiin pelaamaan perinteistä pullonpyöritystä. Koko värikäs juhlajoukkio oli kerääntynyt istumaan tanssilattialle rinkiin. Musiikki oli loihdittu soimaan hiljemmalla, ja jokainen oli täyttänyt oman boolilasinsa valmiiksi. Dominique oli saanut syntymäpäiväsankarina kunnian aloittaa. Hänen pyöräytyksensä oli osunut Williin, joka oli valinnut tehtävän.

"Kaikki käy niin pitkään, kunhan se ei ole Scorpius Malfoy, joka saa päättää tehtävästä", poika sanoi, ja muut nauroivat.
"Mutta minähän olen meistä ainoa, jolla on edes vähän luovuutta pelissä!" Scorpius puolustautui.
Will katsoi platinahiuksista poikaa kulmat koholla. "Niin tosiaan. Esimerkiksi se 'heitä paita pois ja käy kuiskaamassa tuhma sana vahtimestari Corstoyn korvaan' oli hirmu luova!"
Scorpius nauroi. "Mitä hittoa? Olenko oikeasti keksinyt jotain noinkin mahtavaa?"
Albus virnisti. "Joo. Viime talvena. Ja voi että, kun meillä silloin oli hauskaa!"
"Ehkä teillä oli joo..." Will mutisi.
"Miten sinä edes suostuit?" Sierra kysyi nauruun tikahtumaisillaan.
Will kohautti olkiaan. "En tosiaan muista enää. Enkä ylipäänsä ymmärrä, miten tuo idiootti saa minut aina suostuteltua kaikkeen."
"Tuliviskiä ja kermakaljaa oikeassa suhteessa." Scorpius virnisteli.
"No niin!" Dominique keskeytti hymyillen. ”Will valitsi tehtävän, ja tehtäväsi on juoda tuo drinkki kerralla loppuun."
Will naurahti hivenen helpotusta äänessään. "Helppo homma!" Sitten hän tarttui omaan boolilasiinsa ja joi sen tyhjäksi.

Seuraavaksi pullo pysähtyi Scorpiuksen kohdalle.

"Tehtävä", Scorpius sanoi heti.
"Turha toivo, Scorp! Et pääse pussaamaan ketään", Will nauroi, ja vaaleahiuksisen pojan jännittynyt ilme vaihtui pettyneeksi.
"Mutta saat tehtäväksesi tehdä saman tehtävän, minkä seuraava tehtäväntekijä saa."
Scorpius katsoi poikaa kulmat kurtussa ja koetti sisäistää kuulemaansa.
Rose hymyili innoissaan. "Aika kekseliästä, Will!"

Yllättyneenä Scorpius kumartui pyöräyttämään tyhjää tuliviskipulloa, joka osui nyt Hugon kohdalle. Hugo vilkaisi Scorpiusta haastavasti ja lausui:
"Tehtävä."
"Hei! Joudunko nyt siis tekemään saman tehtävän, johon Hugon laitan?" Scorpius hoksasi.
Will nyökkäsi virnuillen.

Aluksi Scorpius näytti hämmentyneeltä, mutta sitten hänen kasvoilleen levisi pahaenteinen virnistys.

"Hugo, sinun tulee suudella huispausjoukkueemme naispuolista jahtaajaa, ja lopuksi hänen pitää vielä antaa arvio siitä, kumpi meistä oli parempi."
Loulan suu loksahti auki. "Hei! Ei tuo ole reilua! Et voi antaa minullekin tehtävää!"
Scorpius kohotteli kulmiaan. "Otin pieniä erivapauksia, kulta. No niin, ykköslyöjä, pusua kehiin!"

Hugo mutristi suutaan, mutta näytti silti jollain kierolla tapaa sisäisesti tyytyväiseltä. Hän kumartui vieressään istuvan Loulan puoleen ja katsoi tätä ensin viipyilevästi syvälle silmiin. Loula henkäisi jännittyneenä. Hugo sipaisi hänen poskeaan viettelevästi ja kosketti sitten huulillaan kevyesti tytön huulia. Hitaasti hän jatkoi suudelmaa rohkeammin ja leikittelevän pehmeässä rytmissä. Loula rentoutui pikkuhiljaa ja sulki silmänsä. Lopulta, kun he erkanivat, koko rinki oli unohtunut paikoilleen tuijottamaan toimitusta. Hugo kosketti tytön poskea vielä uudemman kerran ja iski silmää. Loulan kasvoille oli suudelman aikana noussut kevy puna, ja hän katsoi poikaa hämmentyneenä.

Scorpius rikkoi hiiskumattoman hiljaisuudella rykäisemällä kuuluvasti. Loula hätkähti ja kääntyi katsomaan blondia poikaa, joka parhaillaan hivuttautui ringin läpi hänen luokseen.

"Olisi minun vuoroni", Scorpius ilmoitti virnistäen.

Ja ennen kuin Loula ehti sanoa mitään hän tarttui itsevarmasti tytön leukaan ja veti hänet suudelmaan. Loula henkäisi yllättyneenä, kun tunsi vanhemman pojan huulet huulillaan. Scorpius siveli tytön poskipäitä samalla, kun syvensi suudelmaa entisestään. Scorpiuksen kasvoilla näkyi kevyt hymy. Muut virnuilivat, mutta Dominique seurasi tilannetta ilmeettömänä. Kun kaksikko lopulta irrottautui toisistaan, Loula joutui haukkomaan henkeään.

"Sepäs oli..."
Scorpius virnisti tietäväisenä. "Olin odottanut tätä kauan, kulta."
Tummaihoinen tyttö katsoi poikaa järkyttyneenä. "Oliko ihan pakko kertoa?"
"Älä väitä, ettet olisi pukukopin tiiviissä tunnelmassa huomannut, kuinka välillämme kipinöi", Scorpius lausui runollisesti ja heitti tytölle lentosuukon.
Loula kavahti inhoten kauemmas. "Sinuun en koskisi pitkällä tikullakaan!"
Ennen kuin tilanne riistäytyisi käsistä Will kiirehti luotsaamaan peliä eteenpäin: "No niin, Loula, aika julistaa voittaja!"

Loula pudisteli päätään ja vilkaisi Hugoa, joka selvästi kävi tiukkaa, sanatonta kamppailua Scorpiuksen kanssa. Tyttö hymähti ja osoitti sormellaan nuorempaa, ruskeahiuksista poikaa.
"Hugo, tietysti."

Hugo kumarsi kiitokseksi muiden taputtaessa ja esitteli sitten hauiksiaan itsevarma hymy kasvoillaan.

Myös Scorpius kumarsi syvään ja virnisti. "Oppipoika on ylittänyt senseinsä taidot. On siis minun aikani astua sivuun", hän lausui juhlallisesti.

Naureskeleva Hugo pyöräytti pulloa, joka päätyi tällä kertaa osoittamaan Dominiqueta. Vaaleahiuksinen tyttö katsoi nuorempaa serkkuaan arvioiden.

"Minä otan totuuden."
Hugon silmissä välähti. "Selvä... Onko sinulla ja Tomilla suhde?" hän kysyä pamautti ja viittasi kohti joukkuetoveriaan, jonka kasvot muuttuivat hetkessä punaisiksi.

Dominiquen suusta pääsi ääni, joka kuulosti siltä, kuin hänen keuhkoistaan olisi poistunut kerralla kaikki ilma. Hän tunsi kuumotuksen niskassaan, ja vaistomaisesti hänen katseensa hakeutui Scorpiukseen, jonka kasvoille oli noussut kummallinen ilme. Sitten hän kääntyi katsomaan Tomia, joka vaihtoi hänen kanssaan katseen, josta oli vaikea lukea yhtään mitään. Dominique näki pojan kasvoilla kuitenkin pienen toivon pilkahduksen, ja äkkiä hänelle tuli outo olo. Hän ei haluaisi satuttaa Tomia, eikä siksi yhtään tiennyt, mitä vastata.

"Öö... Minkälainen suhde? Me ollaan kavereita." Hän yritti pelata aikaa.
"Sinä tiedät varsin hyvin, millaista suhdetta minä tarkoitan."

Hitto. Dominique puri huultaan vaikeana. Mutta vilkaistuaan uudemman kerran ringin toisella laidalla istuvaa platinapäistä poikaa, hän äkkiä tajusi käsissään olevan mahdollisuuden. Ja totuuden kertominen jäi toissijaiseksi. Hän selvitti kurkkuaan ja kohtasi Tomin katseen.

"Noh..." hän aloitti ujosti, "Ei kai meillä nyt varsinaisesti mitään juttua ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mihin suuntaan asiat kehittyvät."
Tytön sanat kuultuaan Tomin kasvoille levisi yllättynyt ilme.
Hugo virnisti. "Hyväksyn vastauksen."

Dominique hymyili Tomille. Sivusilmäkulmastaan hän näki, kuinka Scorpius vaihtoi hermostuneena asentoaan, ja sisäisen tyydytys valtasi tytön mielen. Silti hän tunsi pienen syyllisyyden pistoksen rinnassaan. Tom-parka. Olet ihan kamala ihminen, Dominique.

Sitten olikin hänen vuoronsa pyöräyttää pulloa. Hänen sydämensä sykähti uudemman kerran, kun hän tajusi pullon osoittavan kohti Sierraa.

"Totuus", tummahiuksinen tyttö valitsi hetken mietittyään.

Dominique yllättyi. Voi kappas vain, kuinka herkullinen tilanne meillä tässä nyt onkaan. Hän siemaisi juomaansa nautinnollisesti maistellen ajatusta mielessään.

"Hmm..."

Sisimmässään hän olisi kaikista eniten halunnut kysyä tytöltä Scorpiuksesta, mutta hän tiesi kyllä, että se saisi hänet kuulostamaan mustasukkaiselta eksältä muiden korvissa. Mutta nyt olisi myös oiva tilaisuus urkkia ranskalaistytöltä tietoja hänen hämärästä henkilöllisyydestään. Dominique punnitsi vaihtoehtoja mielessään. Sitten hän sen keksi. Kysymyksen, jolla hän pystyisi sekä saamaan selville valehteliko tyttö että satuttamaan Scorpiusta samaan aikaan.

Hän nosti tyytyväisen katseensa Sierraan ja kysyi: "Minkä takia erosit ranskalaisesta poikaystävästäsi juuri ennen kuin tulit tänne?"

Sitten hän nojautui taaksepäin seuraamaan tilanteen kehittymistä nautinnollisena. Louis vaihtoi hänen kanssaan nopean katseen, ja pojan silmät kiiluivat salaliittomaisesti. Sierra oli jo aiemmin paljastanut Dominiquelle, Roselle ja Camillalle, että hänellä oli ollut pitkäaikainen poikaystävä ennen lähtöään Isoon-Britanniaan. Kuitenkin Louiksen kaivelemien tietojen mukaan mistään poikaystävästä ei ollut merkkiäkään.

Sierran ilme oli muuttunut peitellyn järkyttyneeksi. Hän henkäisi ja tuijotti Dominiqueta kuin tämä osoittaisi häntä taikasauvalla suoraan sydämeen. "Mutta tuo on henkilökohtaista!"
”Miksi sinä kysyt tuota?" Scorpius älähti.
Dominique kohautti olkapäitään. "Oletko koskaan pelannut totuutta ja tehtävää?"
Tieto siitä, että hän oli saanut ajettua tumman ranskattaren ahtaalle, vaivutti hänet lähes eufooriseen tilaan.

Mutta sitten Sierra jopa hiukan yllättäenkin onnistui kokoamaan itsensä. Kun hän kohtasi uudelleen Dominiquen katseen, hänen olemuksensa tavoitteli tyyneyttä.
"Minulla ja Marcolla meni poikki, koska hän petti minua", hän totesi.

Silloin Dominiquen teki mieli kiljua. Valehtelija! Ei ole mitään Marcoa!
Mutta sen sijaan hän vain katsoi tyttöä hymyillen ja sanoi imelästi: "Selvä on."

Camilla katsoi ranskalaista ystäväänsä hivenen huolestuneena. Hänelle uutinen oli ilmeisesti tullut yllätyksenä. Scorpius taas näytti siltä, että hänellä olisi jotain keskusteltavaa tytön kanssa. Louis puolestaan vilkaisi Dominiqueta yllättyneenä. Dominique pyöräytti silmiään vastaukseksi. Hän ei tajunnut, mitä peliä tyttö oikein luuli pelaavansa.

"Voidaanko pitää tauko?" Sierra kysyi kohta, "Minun olisi pakko käydä vessassa."

Muut mumisivat hyväksyvästi, ja moni - Louis etunenässä - ilmoitti tarvitsevansa boolilasiinsa täydennystä.

Myös Dominique nousi ylös ja seurasi vaivihkaa Sierraa vessan suuntaan viivytellen, antaen tytölle hiukan etumatkaa. Saavuttuaan ovelle hän pysähtyi hetkeksi odottamaan ja avasi sitten oven hiljaa. Sisältä kuului heikkoa nyyhkytystä. Yllättyneenä Dominique astui sisään naistenhuoneeseen ja kohtasi Sierran, jonka kasvot punoittivat ja silmäkulmissa näkyi kyyneleitä. Tumma tyttö kääntyi säikähtäneenä kohti Dominiqueta ja yritti nopeasti kuivata silmiään paperilla. Mutta sillä hetkellä Dominique ei tuntenut hitustakaan sääliä itkua tihrustavaa tyttöä kohtaan, vaan astui rohkeasti askeleen lähemmäs häntä.

"Miksi sinä valehtelit?" hän tiukkasi.
Sierra henkäisi pelästyneenä. "En minä valehdellut!"
"Etpä niin. Muuten vain sinulla ei oikeasti edes ole ollut mitään poikaystävää! Ja miksi sinä ylipäänsä pillität täällä? Käykö valehtelu omantunnon päälle? Vai tuliko kenties paha mieli, kun Scorpius-kulta taisi vähän loukkaantua paljastuksestasi?"
"Mistä sinä oikein puhut?" Sierra katsoi Dominiqueta järkyttyneenä ja perääntyi askeleen.

"Sinä voit luulla olevasi kovinkin nokkela, kun onnistut huijaamaan kaikkia ystäviäni, mutta minä näen sinun lävitsesi", Dominique sanoi hyytävästi. "Minä tiedän sinusta asioita."
Tummahiuksinen tyttö tuijotti häntä sanattomana, mutta hänen säikähtänyt ilmeensä alkoi pikkuhiljaa muuttua vakavammaksi.
Raivostunut Dominique valeli lisää sytykettä roihuavaan tuleen. "Minä en tiedä, mikä sinä olet, mutta saan sen kyllä selville!"

Silloin Sierran silmissä välähti vaarallisesti. Yllättäen hän syöksähti vaaleaverikköä kohti ja runnoi hänet väkisin vasten viileää kaakeliseinää. Rytäkässä Dominiquen kruunu irtosi ja tipahti lattialle kolahtaen. Ruskeahiuksisen tytön silmissä kipinöi. Hän puristi kipeästi Dominiquen kaulavaltimoa samalla, kun kumartui lähelle toisen korvaa ja puhui kylmällä, uhkaavalla äänellä:

"Nyt kannattaisi kuunnella tarkkaan, prinsessa."
« Viimeksi muokattu: 07.09.2020 11:47:10 kirjoittanut Siunsäe »

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 17. luku 1.6.!
« Vastaus #48 : 01.06.2015 21:08:39 »
Apuaaa, ei tuollaseen kohtaan saa jättää!!!
Aivan mahtavaa, kun asiat edistyy - kaikin puolin. Scorp taitaa alkaa ihastumaan Domiin uudelleen. Ja nyt Sierrasta paljastuu ehkä jotain. Oi, en malta oottaa. :3

Bonustarina oli myös ihana. :)

Ja pääsit siis ylioppilaaksi? Onnea! (:

Takaisin asiaan: onkohan Sierra jokin ihmeej agentti tai kaksoi- tai tripla-agentti? (okei, nyt meni jo liian kaukaa haetuks xD)
Ja miksi Sierra alunperin lähti Ranskasta, jos edes on sieltä? Onko hän kuolonsyöjä tai jonkin muun samantyyppisen järjestön tai lahkon jäsen?
Onko hän selvittänyt jo valmiiksi nykyisten kavereidensa taustat? Ja mitä hän oikein tekee oikeasti???

Olit oikeassa, nyt tosiaankin alkoi jännät tapahtumat. (=
Sé onr sverdar sitja hvass!

Cirilla

  • Welhon tytär
  • ***
  • Viestejä: 303
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 17. luku 1.6.!
« Vastaus #49 : 02.06.2015 00:17:31 »
Oho, jäipä jännään kohtaan.

Lopussa mulla silmät vaan lensi riveiltä toisille,joten en tiedä sainko kaiken oikeasti luettua :D taas hyvää tekstiä ja mukavaa juonenkäännettä. En malta odottaa, mitä mahtaa "Sierrasta" paljastua. Seon kuitenki joku veemäinen ämmä. Hyi.

No vaan. Rakentavat kommentit on lomalla kuten minäkin.

Kiitos!

Cirilla

// ja onnea lakituksesta! :)
« Viimeksi muokattu: 02.06.2015 22:19:06 kirjoittanut Cirilla »
Maailma on kaunis. Kiitos mielikuvituksesta ja taiasta.

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 586
  • Hannibalin täti
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 17. luku 1.6.!
« Vastaus #50 : 02.06.2015 20:48:17 »
Pitänyt kommentoida tätä monesti uudestaan, mutta jäänyt vaikka lukenut olen kaikki osat. Joten kommakampanjasta nappaaminen antoi hyvän sysäyksen.

Tässä riittää juonenkäänteitä, jotka pitää lukijat jännityksessä. Sierrasta pidin alkuun, mutta nyt en enää. Ehkä se johtuu noista, mitä on valehdellut, en oo varma. Mitähän siitä vielä paljastuu?

Scorpin ja Domin yhteenpaluuta odottelen.

Kiitän taas ja onnittelut ylioppilaaksi pääsystä.

P.S.Oletko huomannut yksärisi, jotka laitoin?

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Uncaring

  • Slytherin
  • ***
  • Viestejä: 284
  • "I'm not small, it's the world that's too big!"
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 17. luku 1.6.!
« Vastaus #51 : 02.06.2015 23:57:14 »
Sori, tästä tulee ihan valehtelematta pelkkä tagikommentti, mutta hitto jäi jännään kohtaan!

Olen avannut tämän ficin joskus aikoinaan, mutta silloin en ollut vielä järin innostunut kolmannesta sukupolvesta saati vaihto-oppilasficeistä, sillä niitä on paljon ja olen lukenut niitä paljon. Usein ne ovat olleet kyllä hyviä, sitä en kiistä, mutta usein teemaltaan ja tyyliltään hyvin samanlaisia. Tässä on kuitenkin jotain, joka sai minut lukemaan vielä pari lukua ensimmäisen lisäksi ja sitten olin jo koukussa. Sierra on hahmo, josta on helppo olla pitämättä koska olen Dominiquen kannattaja, mutta Artemis on mielestäni onnistunut ja erottuvan värikäs persoona. Scorpius on loistava, samoin Will. Al on sellainen, että häneen en ole vielä onnistunut takertumaan kunnolla, mutta aika näyttää.

Ok, lupaan kommentoida myöhemmin lisää, mutta tässä nyt tuli hieman mainintaa hahmoista! :')

- Uncaring


avatar by raitakarkki, banneri ibin

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 18. luku 3.6.!
« Vastaus #52 : 03.06.2015 13:28:33 »
Hei taas! Tasapuolinen kiitos makeista palautteistanne.  :-*

Saphira: Kiitos onnitteluista, lukio vihdoin ohi! Hajoilin ihanille Sierra-teorioillesi. XD Eihän sitä tiedä, millaiseen FBI-meininkiin tämäkin kehittyy! Sierra ei ole mikään yksiselitteinen hahmo, ja arvaan (tiedän), että seuraavat luvut hämmentävät käsitystä hänestä entisestään.
Cirilla: Kiitoksia lakkionneista.  :D Tähän asti olen yrittänyt saada teidät pitämään Sierrasta, mutta nyt kyllä viimeistään tuli revittyä se vihon viimeinenkin kiltteyden kiiltokuva... Itse silti edelleen jaksan tykätä hänestä. Hän on loistavin hahmo, jonka olen koskaan onnistunut kehittelemään. Teillä ei tietenkään ole vielä mitään hajua hänen loistavuudestaan.  ;D
Keiju: Kiitoksia, ja ihana kun jaksatte onnitella kommentoinnin lomassa! Mukava ylläri nähdä sinua täällä pitkästä aikaa. Yksärit huomattu ja kävinkin jo kommentoimassa uutukaistasi. ;)
Uncaring: Kiva, kun tulit jättämään puumerkkisi tänne, uudet tuttavuudet lämmittävät aina kaikista eniten. Albuksesta minulle itselleni on kai rakentunut niin vahva kuva, että on mahdollista, että hän jää sen takia lukijoille vähän etäiseksi. Hänen persoonansa on niin selkeänä mielessäni... Mutta vastedes yritän avata vähän lisää hänen sielunmaailmaansa. :) Ja Team Dominique jyrää!

A/N: Hah, ettepä odottaneetkaan minua takaisin näin pian! Dominiquen synttärit oli alun perin pakko kirjoittaa kerralla valmiiksi, joten siitä syystä jätin tahallani pari päivää julkaisuväliä, ja vielä vähän hioin tätä jälkimmäistä osaa. Tässähän nyt taas käy niin, että pyöräytän maljakon kerralla ympäri ja kenelläkään ei ole hajuakaan, mitä luvussa 19 tulee tapahtumaan. Arvailuja saa toki heittää. :) Olette kaikki loistavia ja tämä lomalainen on saanut taas kirjoitusintonsa takaisin.
~Siunsäe


_________________________________________________



Kahdeksastoista luku
Puolitiehen jäänyt valssi


Dominique tunsi kylmän hien nousevan otsalleen. Sierra tuijotti häntä tummat silmät leimuten. Ote hänen kurkkunsa ympärillä kiristyi.

"Sinuna keskittyisin ainoastaan ja vain omiin asioihini ja pikkuisen suitsisin tuota mustasukkaisuutta!" tyttö sihisi ja muistutti myrkkykäärmettä, joka valmistautui hyökkäykseen.

Sydän hakkasi Dominiquen rinnassa, pulssi tuntui hetkessä kohonneen taivaisiin. Hän yritti hapuilla sauvaa mekkonsa helmoista mutta muisti kauhukseen jättäneensä sen makuusaliin talteen. Hän ei ollut arvannut, että tulisi tarvitsemaan sitä omissa juhlissaan ystäviensä ympäröimänä.

Mutta sitten Sierra irrotti äkisti otteensa, ja Dominique vaipui lavuaarin reunaa vasten. Hän puristi kylmää posliinia pysyäkseen pystyssä ja haukkoi henkeään.

"Uhkailetko sinä minua?" Hän tuijotti tyttöä järkyttyneenä, eikä vielä kunnolla tajunnut tilanteen saamaa täyskäännöstä.
"En niin kauan kuin käyttäydyt kiltisti."
"Minä kerron Roselle, että kiristät minua."
Sierran kasvoille levisi myrkyllinen virnistys. "Oi! Luuletko tosiaan, että Rose uskoo sinua? Tai kukaan muukaan? Jos oikein muistan, niin sinähän olet ollut se, joka on lähiaikoina uhkaillut minua."

Dominique tuijotti tyttöä äimistyneenä, eikä tiennyt, mitä sanoa. Yhtäkkiä hän oli umpikujassa, johon Sierra oli hänet ajanut. Tummatukkaisen tytön leimuava katse oli pelottava, eikä siitä osannut yhtään arvata, mitä tämä aikoi tehdä seuraavaksi. Dominique tunsi itsensä turvattomaksi autiossa vessassa.

"Kuka sinä oikein olet?" Hän kuuli äänensä värisevän.
Sierran silmissä välähti kummallinen katkeruuden ja ylpeyden rajamailla häilyvä pilkahdus. "Enkö juuri käskenyt sinun pitää huolta omista asioistasi?"
"Minä en pelkää sinua."
"Et ehkä niin. Mutta olisi aika surullista, jos Scorpiukselle kävisi jotain..."
Tytön sanat kuullessaan Dominique värähti. Vaistomaisesti hän odotti uutta hyökkäystä, jota ei kuitenkaan koskaan tullut.

Sillä silloin Sierran hyinen katseensa lämpeni silmänräpäyksessä, ja hän väläytti Dominiquelle ystävällisen, lähes siirappisen hymyn.
"Toivon, että olemme saavuttaneet mukavan keskinäisen yhteisymmärryksen. Ehdottaisinkin, että ottaisimme nyt nätit hymyt huulillemme ja menisimme takaisin sinun loistaviin juhliisi ja käyttäytyisimme aivan kuin tätä välikohtausta ei olisi koskaan ollutkaan", hän sanoi ja otti merkitsevän askeleen kohti ovea sulkien Dominiquelta pakoreitit.

Dominique oli jäykistynyt lavuaaria vasten, eikä kyennyt liikkumaan, vain tuijottamaan tyttöä inhon ja kauhun vallassa. Hän ei käsittänyt, miksi toinen käyttäytyi niin uhkaavasti, mutta se oli kuitenkin varmaa, että hän oli osunut arkaan paikkaan, koska tyttö oli reagoinut hänen sanoihinsa niin rajusti. Dominique hengitti syvään, itseään rauhoitellen, ja astui varauksellisen askeleen eteenpäin. Hänen oli päästävä ulos huoneesta, pois tästä tilanteesta. Sanomatta sanaakaan hän käveli nopeasti tummahiuksisen tytön ohitse ja avasi vessan oven sydän pamppaillen. Juuri ennen kuin hän astui ulos hän tunsi käsivarressaan kipeän nipistyksen ja sävähti. Hän sai kuitenkin pidettyä katseensa maassa, eikä kääntynyt katsomaan tyttöä kauhistunut ilme kasvoillaan, kuten Sierra oli todennäköisesti odottanut.

Heidän palattuaan tarvehuoneeseen Sierra kaikkosi oitis omille reiteilleen. Ennen lähtöään hän heitti Dominiquelle katseen, joka oli kaikkea muuta kuin lämmin. Jäätyään omilleen Dominique henkäisi syvään, yrittäen tasata kiihtyneen hengityksensä.

Minun on pakko saada olla hetki yksin.

Hän haki täyden lasin boolia ja vetäytyi istumaan seinän vierustalle erään pöydän ääreen. Pullonpyöritys oli selkeästi hävinnyt boolimaljan houkutukselle, ja moni juhlavieras näytti kerääntyneen pieniin ryppäisiin nautiskelemaan alkoholia ja jauhamaan merkityksettömiä keskusteluja. Peli jatkuisi ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa.

Dominique hörppi booliaan väkinäisesti ja tuijotti kaukaisuuteen tyhjä katse silmissään. Hän oli onnistunut järkyttämään Sierran mestarillista naamiota, muttei ollut onnistunut riisumaan sitä. Mitä tumma tyttö oikein noin raivoisasti yritti salata? Miksi hänen henkilötietonsa eivät täsmänneet? Ja miksi ranskatar ylipäänsä oli Tylypahkassa? Kukaan ei uskonut Dominiqueta, ja häntä pidettiin lähinnä vainoharhaisena - siinä Sierra oli valitettavasti oikeassa. Jopa Rose oli ottanut rakastettavan vaihto-oppilaan siipiensä suojiin. Kipeä ajatus kaihersi Dominiquen mieltä. Scorpius uskoisi minua. Hän uskoisi minua, jos olisi kunnossa. Mutta Scorpius ei tuntenut enää edes itseään, joten miten hän voisi tuntea Dominiquen saati uskoa hänen hullulta kuulostavia teorioitaan. Ennen muistinmenetystään Scorpius oli ollut se henkilö, jolle Dominique oli voinut luottaa kaikki ongelmansa ja hullunkurisimmatkin ajatuksensa, koska poika oli arvostanut niitä kaikkia, eikä ollut koskaan kyseenalaistanut yhtäkään.

"Juhlakalu on ollut niin kiireinen koko illan, etten ole ehtinyt edes kunnolla toivottaa onnea."

Dominique säpsähti. Hän kääntyi katsomaan puhujaa ja tunnisti heti muotoon suitut platinahiukset ja lumenvaaleilla kasvoilla karehtivan ilkikurisen virneen. Scorpius istuutui pöytään hänen viereensä, ja Dominique tunsi heti olonsa paljon turvallisemmaksi.

"Ajattelikos tehdä sen nyt?" tyttö kysyi ja yritti vaikuttaa mahdollisimman normaalilta.
"No, vähän niin kuin. Onneksi olkoon."
"Kiitos. Ja kiitos näistä juhlista."
Scorpius heilautti kättään. "Pieniä uhrauksia. Sinä ansaitsit kunnon juhlat."

Dominique naurahti ja painoi katseensa käsiinsä. Hän pyöritteli boolilasia kädessään hajamielisesti, eikä keksinyt enää mitään sanottavaa. Vaikka äskeisen välikohtauksen jälkeen hän tunsikin nyt olonsa rauhallisemmaksi pojan läsnäollessa, Scorpius ei kaikesta huolimatta ollut enää se sama Scorpius. Pojalle ei ollut enää niin luontevaa puhua. Väkinäinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, eikä kumpikaan osannut käynnistää keskustelua uudelleen.

Lopulta Dominique selvitti kurkkuaan. "Oletko... tai onko muistisi alkanut palailemaan?"
Scorpius kohautti olkapäitään. "En minä tiedä... Ei kai. Enemmänkin sanoisin, että se ei enää vaivaa minua niin paljon."
"Ai?"
"Joo. Tarkoitan siis, että enää ihan joka päivä joku ei kerro minulle asioita itsestäni, jotka minun pitäisi tietää tai muistaa. Minulla on oikeasti hyviä ystäviä, ja huispaus sujuu, ja alan pysyä tunneillakin kärryillä aina silloin, kun jaksan keskittyä."

Dominique naurahti, koska hänen ilmeisesti kuului. Todellisuudessa hänen orastanut hyvä tuulensa oli hetkessä pyyhkiytynyt pois. Poika ei ilmeisesti tajunnut, miten herkällä alueella liikkui.

Scorpius jatkoi, kuin ei olisi huomannut tytössä mitään outoa. "Olen oikeastaan jo aika hyvin päässyt irti siitä, mitä en muista. En enää koko ajan yritä palata vanhaan tai syytä itseäni siitä, etten vain yksinkertaisesti muista. Pystyn keskittymään tulevaan."

Minä en. Dominique ajatteli katkerana ja hörppäsi juomaansa piilottaakseen happaman irvistyksen.
"No, sepä hyvä", hän totesi kuivakasti.

Scorpius vilkaisi häntä kurtistaen kulmiaan. Sitten hän selvitti kurkkuaan ja sanoi: "Niin, ja... minusta on hieno homma, että me ollaan parit Victoiren tunneilla."
Dominique vilkaisi poikaa oudoksuen. "Mistä tuo nyt tuli?"
"No, en yhtään tiedä, mitä sinä siitä ajattelet, mutta minusta viimekertainen simulaattori oli niin hieno kokemus, ettei mitään rajaa. Ja minusta me oltiin oikeasti hyvä tiimi. Tiedän, että olen vähän vältellyt sinua tähän asti, mutta minusta olisi oikeasti kiva tutustua paremmin. Vaikka sitten simulaattorissa hämähäkkien keskellä, jos ei muuten."
Dominique hymyili. "Siinä ei kyllä paljon ehtinyt tutustua..."
"Älä nyt. Otettiinhan me läheisempääkin kontaktia, kun sinä lankesit käsivarsilleni koitoksen uuvuttamana."
"Edelleen lupaan pysytellä jaloillani vastedes."
"Älä lupaile liikoja. Enkä minä välitä, vaikka niin kävisi uudelleen", Scorpius sanoi iskien silmää.
Dominique tunsi poskiaan punoittavan. Väkisinkin hänen mieleensä tuli muutaman viikon takainen Tylyahossa vietetty ilta, joka oli päätynyt heidän kahden osalta samaan sänkyyn. "Turha toivo, hurmuri. Ei tule tapahtumaan."
"Sehän nähdään!" Scorpius virnisti.

Dominique katsoi pojan harmaisiin silmiin ja epäröi. Hän olisi halunnut kysyä niin monia asioita. Hän olisi halunnut kuollakseen tietää, mitä Scorpius oikeasti tunsi häntä kohtaan. Dominique tunsi platinapään hyvin ja näki, ettei tämä selvästikään paljastanut kaikkea. Hän pystyi aistimaan jännityksen, joka heidän välillään vallitsi aina, kun he olivat kahdestaan. Sen lisäksi hän olisi halunnut  tietää, mitä Scorpiuksen ja Sierran välillä oli. Vaikka hän pelkäsikin, että vastaus satuttaisi enemmän kuin tietämättömyys.

Hän olisi halunnut puhua pojalle epäilyksistään Sierraa kohtaan. Hän olisi halunnut kertoa, kuinka tyttö oli hetki sitten kiristänyt häntä vessassa. Ja kuinka Sierra oli uhkaillut satuttavansa Scorpiusta. Hän olisi jopa halunnut paljastaa pojalle, kuinka paljon häntä juuri nyt ahdisti ja pelotti pojan puolesta.

Mutta Dominique ei saanut sanaa suustaan. Hän vain tuijotti poikaa ja yritti telepaattisesti viestittää hänelle kysymyksensä, sillä ääneen puhuminen tuntui liian ylivoimaiselta. Scorpius ei uskoisi häntä, vaikka hän juottaisi itselleen totuusseerumia ja kertoisi sen jälkeen kaiken, mitä oli saanut selville. Poika oli niin tumman ranskattaren lumoissa, ettei hän suostuisi näkemään tytössä mitään pahaa. Turhautuneena Dominique hörppäsi juomaansa ja vilkaisi tanssilattiaa, jolla Rose ja Will hoippuivat.

"Onko kaikki OK?" Scorpiuksen kysymys ei olisi voinut tulla oikeampaan kohtaan.

Dominique katsoi loistavan harmaisiin silmiin, joista hänen oli kerta kerralta vaikeampi irroittaa katsettaan. Ja sitten hän teki ratkaisun, jota ei vielä silloin tiennyt tulevansa myöhemmin katumaan. Hän ei puhunut.

"On. Kaikki on ihan hyvin", hän vastasi ja hymyili.
"No, hyvä. Näytät vähän poissaolevalta noin niin kuin ollaksesi synttärisankari."
Dominique naurahti. "Tässä Rosen boolissa on jotain kummaa... Miten huispaus sujuu?"

Ja niin hän sai harhautettua Scorpiuksen polulle, josta ei ollut paluuta; hänen lempipuheenaiheeseensa. Dominiquen mielestä oli katkeran huvittavaa, että poika oli täysin oma vanha itsensä niin pitkään, kun kyse oli huispauksesta, juhlimisesta, keppostelusta tai hänen isosiskostaan Victoiresta. Mutta omiin ystäviinsä hän ei todellakaan suhtautunut kuten ennen. Saati sitten Dominiqueen.

Scorpius olisi voinut puhua harrastuksestaan loputtomiin - varsinkin kevyessä humalatilassa. Ja Dominique olisi voinut viettää pojan kanssa kahdenkeskistä aikaa vaikka kuinka kauan, mitä poika taas ei tuntunut tajuavan, sillä tarpeekseen selostettuaan hän nousi ylös hieman huojuen ja oli selvästi lähtöaikeissa.

"Mutta nyt olen pidätellyt päivänsankaria jo liian kauan", hän totesi. "Saanen kuitenkin saattaa teidät vielä tanssilattialle ja pyöräyttää kanssanne lyhyen valssin?"
Dominique katsoi poikaa yllättyneenä.
"Valssin?" hän kysyi huvittuneena.
"Tai polkan. Ripaskakin käy."
Dominique nauroi ja pudisti päätään. "Oletpa sinä monilahjakkuus."
"Mitä vain tanssia neiti halajaa, osaan sen", Scorpius vakuutti ja ojensi kätensä ylevästi.
"Tässä boolissa on pakko olla jotain..." Dominique sanoi ja tarttui pojan käteen.

Platinahiuksinen poika virnisti ja lähti johdattamaan häntä kohti Willin ja Rosen kansoittamaa tanssinurkkausta. Sillä hetkellä Dominique tajusi, ettei jaksanut hetkeen huolehtia kieroilevasta Sierrasta tai yhtään mistään muustakaan. Rosen vaaleanpunainen booli oli petollisen huomaamatta kuohahtanut hänen päähänsä, ja Scorpiuksen lämmin käsi tuntui yllättävän hyvältä hänen omassaan. Hän halusi hukuttautua orastavaan huolettomuuden hekumaan. Hän ei edes huomannut, että kauimmaisessa pöydässä istuva tummahiuksinen tyttö oli syventynyt tarkkailemaan heidän viatonta tanssiaan.

Myöhemmin yöllä Albus ja Camilla loikoilivat sylikkäin punaisella säkkituolilla ja seurailivat raukeina tarvehuoneen tasaantunutta meininkiä. Ilta oli liukunut jo pitkälle aamuyöhön, mutta siitä huolimatta Will ja Rose jaksoivat yhä edelleen pyöriä tanssilattialla, ja kuin ihmeen kaupalla heidän seuraansa olivat jossain välissä liittyneet myös Hugo ja Louis, jotka hoippuivat vasten toisiaan erittäinkin mielenkiintoisessa asennossa. Camilla, jonka pää lepäsi Albuksen rinnan päällä, naurahti huvittuneena.

"Ei kai tuota nyt voi oikein tanssiksi kutsua. Muistuttaa lähinnä sinua ja Scorpia viime vuoden huispauspokaalin jatkoilla."
"Ne olivat hyvät bileet ne", Albus totesi hymyillen.
"Paitsi Willin osalta."
"Kaikille ei sovi Albuksen erikoinen, ja valitettavasti nuoren Longbottomin oli se opittava kantapään kautta."
"Oletko nauttinut montakin Albuksen erikoista tänä iltana?" Camilla kysyi ja vilkaisi poikaa virnistäen.
"No, nyt kun mainitsit, niin en vielä nimellisissä määrin. Totta puhuen en voinut viimeksi itsekään kovin hyvin seuraavana aamuna."
"Mikä saattoi osaksi johtua siitä, että nukuimme tyrmissä herra Lipevän työhuoneen edessä."
Albus tyrskähti. "Ja vanha kunnon Slipper potki meidät aamulla ylös ja antoi rankkua! Miten me oikein sinne päädyttiin?"
Camilla kohotti kulmiaan merkitsevästi. "Saattoi olla, että meillä oli yritystä minun huoneeni suuntaan."
"Tosiaan... Jos en ihan väärin muista, niin Scorp ja Domie olivat lukinneet meidän makuusalin oven."
Camilla hymähti ja kääntyi ympäri Albuksen sylissä niin, että heidän katseensa kohtasivat. Hän katsoi pojan sameisiin silmiin ja siveli tämän poskea hellästi.
"Pitäisikö meidän suunnitella sitä minun huonettani tänäkin iltana?" hän kysyi samettisella äänellä.

Albus urahti ja tarttui tytön leukaan vetäen tämän kasvoja lähemmäs itseään. Sitten hän painoi pehmeän, viipyilevän suudelman punatuille huulille. Camilla sulki silmänsä nautinnollisesti.

"Toivottavasti ei tänään jäädä puolitiehen", Albus sanoi ja silmäili tytön kasvojen vaaleaa ihoa, joka loi terävän kontrastin tämän sysimustiin hiuksiin.
"Oi, ei mitään huolta. Vaikka sinä meinaisitkin uupua kesken matkan, niin älä huoli: minä kyllä huolehdin sinutkin loppuun asti", Camilla sanoi, ja samaan aikaan hänen kätensä vaelteli jossain aivan omilla reiteillään.
Albus virnisti. "Mitähän sinä mahdat tuolla tarkoittaa?"

Mutta Camilla ei ehtinyt kuin avata suunsa vastaukseen (tai suudelmaan - kummasta lopulta olikaan kyse, sitä emme koskaan saa tietää), sillä heidän kahdenkeskinen rauhansa rikkoutui, kun paikalle pölähtivät yllättäen Will, Rose, Louis ja Tom.

"Oletteko nähneet Dominiqueta?" Rose aloitti yrittäen artikuloida sanojaan selkeiksi. "Hän on kadonnut."
"Täh? Miten niin kadonnut?" Albus kysyi.
"Ei mitään tietoa. Kukaan ei ole nähnyt synttärisankaria vähään aikaan."
"Pyh. On kuitenkin karannut luutakomeroon sen keikaroivan platinapään kanssa", Camilla tuhahti.
"Olisikin! Mutta ainakin viimeksi, kun katsoin, Scorpius istui tuossa pöydässä Sierran kanssa", Rose selitti ja kääntyi osoittamaan taakseen, jossa kyseiset henkilöt näkyivät istuvan pöydän ääressä syventyneinä verkkaiseen keskusteluun.
"Ja niin näyttäisi olevan edelleen", punapää totesi aivan kuin asialle olisi tarvinnut sanallisen vahvistuksen.

Albus kurtisti kulmiaan ja katsoi kermakaljatuoppia kanniskelevaa Tomia. "Eikö hän ollut sinun kanssasi jossain vaiheessa?"
Tom nyökkäsi. "Joo. Me istuttiin ja juteltiin, ja oikeastaan Domie vaikutti kyllä vähän hermostuneelta ollakseen niin kännissä. Me höpöteltiin ihan normaalisti, ja sitten hän lähti käymään vessassa. Enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen", poika selitti ohuesti sammaltaen.
"Eikä kukaan ole", jatkoi Louis, jonka silmät jo pahasti harittivat. Hänellä oli selvästi pystyssä pysymisvaikeuksia, koska hän nojasi Tomiin, jolla oli niin ikään ongelmia paikoillaan seisomisen kanssa.

Albus unohti hetkessä mehevät suunnitelmansa Camillan kanssa, kun huoli serkusta valtasi mielen. Hän työnsi hellästi tyttöystävänsä sylistään ja nousi seisomaan. "Oletteko aivan varmoja, että hän on kadonnut? Domie ei muuten vain jättäisi omia juhliaan ilmoittamatta kenellekään."
"No, ei niin. Minä tarkistin jo meidän huoneenkin. Ei mitään", Rose sanoi huolestuneena.
"Oletteko kysyneet noilta kahdelta?" Albus kysyi ja osoitti sivummalla istuvia Scorpiusta ja Sierraa.
Muut pudistelivat päätään.
Albus huokaisi. "No, mennäänpä kysymään."

Ja niin joukkio saapasteli huolettoman näköisen kaksikon pakeille. Scorpius kääntyi katsomaan ystäviään, ja hänen katseensa olisi aivan yhtä hyvin voinut kuulua juuri talviuniltaan heränneelle maahiselle.

"Näyttäisi siltä, että päivänsankari on kadonnut", Albus ilmoitti.
Kaksikko vilkaisi toisiaan, ja Sierran kasvoille levisi huolestunut ilme. "Ai, Dominiqueko? Miksi?"
"Ei ole tarkkaa tietoa. Oletteko nähneet häntä?"
Sierra katsoi Scorpiusta, joka vilkaisi tyttöä ilmeettömänä. Molemmat pudistivat päätään.
"Ei ole näkynyt. Harrastin jossain vaiheessa hänen kanssaan tanssimista, ja sen jälkeen muistan tämän herrasmiehen kaapanneen hänet hellään huomaansa." Scorpius viittoili laiskasti Tomia kohti.
"Sierra, oletko ihan varma, ettet sinäkään ole jutellut hänelle? Onko hän ollut jotenkin outo tai vaikka sanonut olevansa väsynyt?" Rose kysyi.
Sierra pudisti päätään surullisena. "Olen pahoillani, Rosie, mutta kertoisin, jos tietäisin yhtään mitään. Minä ja Dominique emme muutenkaan ole kovin lämpimissä väleissä, joten en ole tänä iltana paljon muuta hänelle sanonut kuin toivottanut onnea."
"Niin, no Sierra kai nyt varmaan vähiten tietää, missä se blondi luuraa", Camilla kommentoi happamasti. Albus hivutti sormensa tytön sormien lomaan ja puristi rauhoittavasti. Naiset muuttuivat aina niin kummallisen kiivaiksi laskuhumalassa.

"Mitä me nyt tehdään?" Rose kysyi hätääntyneenä. Will puristi tytön kainaloonsa.
"Ei panikoida. Tähän on varmasti joku hyvä selitys. Domie on varmaan vain mennyt nukkumaan... jonnekin..." Will sanoi ja painoi huulensa tytön hiuksiin.
"Jonkun jätkän vieressä varmaan. Ei kai se pysty olemaan ilman miestä yhtäkään yötä", Camilla näpäytti.
"Onko sinun pakko olla aina noin ilkeä?" Rose tiuskaisi ja sinkosi roihuavat silmänsä luihuistyttöön.
"Ihan tässä vain tosiasioita latelen."

Albus ja Will vaihtoivat tietäväisen katseen ja hivuttautuivat vaivihkaa hieman erilleen toisistaan vetäen tyttöystäviään mukanaan.

"Domie ei ole sellainen. Ja sitä paitsi, jos hän jonkun luona yönsä viettäisi, se olisi varmaan tässä tilanteessa Tom", Rose sanoi ja viittasi kohti lihaksikasta rohkelikkopoikaa.
Tomin kasvot punehtuivat, ja hän hieraisi niskaansa vaivaantuneena. "No, enpä nyt tiedä..."
Scorpius vilkaisi joukkuetoveriaan kummallinen ilme kasvoillaan.
"No, minusta on ainakin outoa, ettei hän sanonut edes minulle tai Tomille mitään", Rose sanoi.

He katsoivat toisiaan neuvottomina. Kukaan ei tuntunut kuulleen tai nähneen mitään erikoista, ja silti tyttö oli kadonnut kuin maan nielemänä. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä, ja kaikki olivat juoneet liikaa ajatellakseen selkeästi. Albus haukotteli äänekkäästi.

"Minä ehdotan, että mennään nyt koko porukka nukkumaan ja katsotaan asiaa huomenna uusin silmin. Jos me painutaan nyt rehtorin kansliaan herättämään Minny, saadaan koko porukka jälki-istuntoa. Dominique on varmaan vain nukahtanut jonnekin ja todennäköisesti kömpii jo huomenna keskuuteemme, kunhan ensin paikantaa itsensä."
"Eikö me voida kertoa edes Victoirelle?" Rose nyyhkäisi.
"Vici se vasta meidät jälkkäriin pistääkin, jos me paukataan häiritsemään sen pyhää kauneusuniriittiä. Sitä paitsi, minne isosisko nyt Tylypahkasta voisi hävitä?" Louis sanoi.
"En minä saa unta, kun en tiedä, missä Domie on..." Rose valitti, ja Will sulki hänet lohduttavaan syliinsä.
"Tulet minun kainalooni", poika kuiskasi.
"Voidaanko mennä meidän huoneeseen yöksi, jos Domie vaikka tulee takaisin?"
Will nyökkäsi. "Miten vain haluat."

Albus ja Will vaihtoivat syvästi huolestuneen katseen vielä ennen kuin lähtivät luotsaamaan tyttöystäviään kohti tarvehuoneen ovea. Myös Scorpius ja Sierra nousivat ylös, ja Albus pisti sivusilmäkulmastaan merkille, kuinka Scorpius tarjosi tummahiuksiselle tytölle kättään, johon tyttö vaivihkaa tarttui. Tukevan humalatilan saavuttanut Louis puolestaan lähti hoipertelemaan vastakkaiseen suuntaan (kaataen matkalla muutamat pöydät) herättääkseen kaksi säkkituoleihin sammahtanutta ystäväänsä.

Alitajuisesti moni tajusi, että toisin olisi toimittu, ellei Rosen petollinen booli olisi sumentanut heidän harkintakykyään. Kuka nyt tahallaan katoaisi omista juhlistaan? Huoli kaihersi jokaisen vieraan mieltä, eikä sinä yönä nukuttu hyvin.
« Viimeksi muokattu: 08.09.2020 16:48:52 kirjoittanut Siunsäe »

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 18. luku 3.6.!
« Vastaus #53 : 03.06.2015 16:04:16 »
Mitä mitä?! Mihin ihmeeseen Dominique on kadonnut? O.O
Epäilen kyllä Sierraa... ehkä sillä on joitain kätyreitä auttamassa! :D Tai jos Dom halusi itse kadota, mikä ei kyllp kuulosta kovin todennäköiseltä...
Sierrasta taisi tulla aika mustasukkainen, kun näki Scorpin ja Domin tanssivan.
Mihinköhän Dom ois voitu piilottaa... Oi tää käy entistäkin jännittävämmäksi! (:
Ihanaa, että laitoit näin nopeasti jatkoa, koska tuo tilanne jäi vaivaamaan ja nyt tämä mysteeri jää mietityttämään. :D
Sé onr sverdar sitja hvass!

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 18. luku 3.6.!
« Vastaus #54 : 03.06.2015 17:19:19 »
Okei, ehkä minäkin voisin pitkästä aikaa kommentoida tätä. Eka pidin tarkoituksella taukoa, kun jostain syystä hävettää kommata liian tiuhaan, ja sit tää vaan jotenki jäi... Mut nyt palasin taas tämän pariin. Ja onneksi palasin! Tunnelma alkaa tiivistyä ja homma menee mielenkiintoisemmaksi. Ihana ratkaisu laittaa Dominique ja Scorpius työpareiksi siinä simulaattorihommassa!
Simulaattori-idea on kieltämättä aika hyvä. Joskin mä nyt sitte pessimistisenä tyyppinä aloin odottaa, että millonkohan ne menee rikki ja aiheuttaa jonku katastrofin...
Toivottavasti jatkat pian, jätit niin kutkuttavaan kohtaan... : )

Muffini100

  • ***
  • Viestejä: 18
  • They say I´m crazy. I think I´m free.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 18. luku 3.6.!
« Vastaus #55 : 04.06.2015 10:59:06 »
Anteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksianteeksi
Pistin seinälle jättikokoisen lapun, jossa luki, että MUISTA KATTOO RANSKIS - SIUNSÄDE! -
 ja arvaatkaa, muistinko?
-No en tietenkään.
Ja tietenkin tänne oli tullu 2 ihanaa lukua.... Jep jep...
No mutta, asiaan.

Luku 17:
Sierra on ihan idiootti. Tuo oli ainoa asia mikä tuli mieleen kun pääsin luvun loppuuun. Se on kyllä sellainen kiva tunne, kun tajuaa, että seuraavakin luku on tullut...
Mutta, olin ihan varma, että minun tuurillani tämä jäisi tähän kohtaan, ja pitäisit muutaman vuoden tauon... Luojan kiitos olikin jatkoa... ;D Tuo kun tytöt menee vessaan...
On mahdollista, että olen vähän puolueellinen, mutta MITÄ HELVETTIÄ SIERRA ITKEE? Siis ihan totta, ei sillä ole mitään oikeutta itkee kun sehän on tuollainen huijari/valehtelija... (Puolueellinen...)
Poikien juominen... Auts.. Ainakin omaa mielenterveyttäni järkyttäisi se, että ystävä myy pikkuveljelle viinaa... Onneks Dominique onkin vähän rennompi kuin itse olen...
Kirjoitusvirheiä löysin yhden kappaleen...
Lainaus
Scorpius nauroi. "Mitä hittoa? Olenko oikeasti keksinyt jotain noinkin mahtavaa?"
Albus virnisti. "Joo. Viime talvena" Ja voi että, kun meillä silloin hauskaa!"

Tuonne on sekaan mennyt mukaan yksi  lainausmerkki liikaa. Punaisella pistin (punakynä sauhuamaan...) ;) Siinä pitäisi olla piste.

Lainaus
"Mutta saat tehtäväksesi tehdä saman tehtävän, minkä seuraava tehtäväntekijä saa."
Scorpius katsoi poikaa kulmat kurtussa ja koetti sisäistää kuulemaansa.
Rose hymyili innoissaan. "Aika kekseliästä, Will!"
Täytyi tuo lause muutaman kerran lukea, kun en oikein ensimäisellä kerralla sisäistänyt... Ehkä nämä muutama päivä kesästä on tylsyttänyt aivoni... (Pitäisikö huolestua?!) Tai sitten olen vain yksinkertainen...


Luku 18:

Jestas, Sierra on kiero. Siis toi vessakohtaus... (Toi kuulostaa niin VÄÄRÄLTÄ!)
 Olin ihan sata varma, että se tekee Domille jotain ja Dom on kadoksissa ja löydetään jostain huitsin Nevadasta kuolleena/puol kuolleena.  Juu, anteeksi, vilkas mielikuvitus...  ;D Anyways, luku oli tosi kiinnostava ja Domin tunteet oli kuvattu täydellisesti...
Teksti oli yhtä hyvää kuin aina (eli täydellistä) ja en tainnut löytää kirjotusvirheitä... Odotas...

Eip, en löytänyt... Mutta lukiessa löysin kyllä ehdottomasti parhaan kohdan:

Lainaus
"Olen pidätellyt päivänsankaria jo liian kauan", hän totesi, "mutta saanen silti saattaa teidät vielä tanssilattialle ja pyöräyttää kanssanne lyhyen valssin?"
Dominique katsoi poikaa yllättyneenä.
"Valssin?" hän kysyi huvittuneena.
"Tai polkan. Ripaskakin käy."
Dominique nauroi ja pudisti päätään. "Oletpa sinä monilahjakkuus."
"Mitä vain tanssia neiti halajaa, osaan sen", Scorpius vakuutti ja ojensi kätensä ylevästi.
"Tässä boolissa on pakko olla jotain..." Dominique sanoi ja tarttui pojan käteen.

Samaa mieltä, Dom! Scorp on monilahjakkuus... Saisinko oman? *puppyeyes*
Ja siinä boolissa on ehdottomasti jotain!
 Mutta ihanaa kun Scorp haluaa selvitellä välejä... Ehkä heistä tulee vielä pari?? *toiveajattelua*
Camillan ja Albuksen löhöilyt.. ja vihjailut sen puoleen... Ei herranjumala... Liian hauskaa...
No, taidan lähteä pakkaamaan, maanantaina puoli kolmelta (aamulla) lähtö mökille Joensuuhun viideksi viikoksi... Ja siellä kun ei vaatteita oikein voi pestä, niin pitää pakata koko vaatekaapin sisältö... *huoh*
Lupaan kyllä seurailla, vaikka seuraava kommentti  tuleekin kännykällä, kone kun ei saa tulla matkaseuraksi... *nyyh*
KIIITOS! Jatkoa saa tulla, ainakin yksi uskollinen lukija palveluksessanne!

-Muffini100
"If you don´t stand for something, you´ll fall for nothing. At least that´s what they said to me."

Until the very end.

Minimiant

  • ***
  • Viestejä: 8
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 18. luku 3.6.!
« Vastaus #56 : 04.06.2015 12:59:25 »
Heti tähän alkuun, onnee valkolakista! Tiiän kyllä millanen kiire niistä lakkiaisista tulee, just saman sain kokee itekkin tos viime viikol :) kuitenkin tähän asiaan. Yritän olla rikkomatta pituusennätystä tällä kertaa, mutta en kylläkään lupaa mitää varmaksi, tähän ficciin kun tulee nii helposti saatuu ny kaikkee kommentoitavaa. Mä en oikee tiiä mistä alottaisin, niin paljon kaikkee tullu, et mielikuvitus laukkaa :D

Ehkä mä alotan Scorpasta. Mä en tiiä miks, mutta musta tuntuu, että Scorppa on ny ihan über sulonen, kun Dom puhuu Tomista ja sit tossa lopussa kun Rose puhuu Tomista. Voi olla, että mä vaan kuvittelen liikaa, mutta voisko olla sillai että  Scorpius tuntee taas jotain Domii kohtaa ja se ei tykkäis ees ajatuksest et Dom ja Tom olis yhdes? :D Pakko vielä lisätä, ettei mulla ole mitään Tomia vastaan, se on ihanan vaatimaton, mut Dom ja Scorppa kuuluu yhteen. Joten sori vaan Tom, mut sun pitää ettii joku toinen :D

Voi kauheeta millasseen kohtaan sä tän oikein nyt jätit. Mä en oikee tiiä mitä teoriaani uskoisin. Kuten Saphira jo tossa aiemmin sano, olis aika epätodennäköistä, että Dom olis ihan vaa itte päättäny kadota, mutta kai sekin on pidettävä mieles. Mä en oikee osaa päättää, et syyttäisinks Sierraa vai en. Sierra on niin ilmeinen syyllinen ja sä oot kuitenkin voinu keksii jonkun juonen käänteen, et täs on viel joku ulkoinenkin osapuoli mukana ja ne on napannu Domin. En mä tiiä, mitä odottaisin tulevilta luvuilta, mutta malttamattomina niitä tulen odottamaan :)

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 19. luku 9.6.!
« Vastaus #57 : 09.06.2015 13:20:19 »
Hei ystävät, ja kiitoksia jälleen!

Saphira: Ja mysteeri sen kuin syvenee.  :D
Räntsäke: Sinäkin täällä pitkästä aikaa! Simulaattoreihin palataan tietysti vielä ja ne muuttuvat (jos mahdollista) entistäkin kiinnostavimmiksi.
Muffini100: Virheet korjailtu, kiitos niistä. Boolissa tosiaankin saattoi olla jotain...  ;) Joensuu on oma rakas lapsuuden kotikaupunkini.  :D Pidä hauskaa, ja toivottavasti tosiaan pääset seurailemaan Ranskistakin!
Minimiant: Kiitos lakkionnitteluista, ja paljon onnea sinullekin! (Jos nyt siis oikein ymmärsin, että olet myös itse saanut nyt lakin) Scorp on ihan über suloinen!! Aluksi minuakin ärsytti kirjoittaa hänestä tunteettomana kylmiksenä, mutta nyt olen huomannut nauttivani tilanteesta täysin rinnoin, kun aina niin itsevarma Malfoyn perillinen onkin yhtäkkiä epävarma omista tunteistaan ja käyttäytyy sen mukaisesti... <3

A/N: Hi hii!! Tämä seuraava on niiin hyvä luku! Enpä taida selitellä yhtään enempää.  ;D
Ihanaa kesän alkua, vaikka ilmat nyt eivät suosikaan!


_____________________________________________________



Yhdeksästoista luku
Kadonnut yksisarvinen


Victoire Weasley hämmenteli aamuteetään verkkaisesti. Hänen poissaoleva katseensa oli juuttunut ikkunaan, jota vasten suuret vesipisarat hakkasivat ja valuivat hitaasti alas lasia pitkin. Taustalla näkyi harmaa taivas. Victoire huokaisi syvään. Syksy ei ollut hänen lempivuodenaikansa. Palelsi alituiseen ja koko ajan satoi vettä.

Mutta kiireettömiä viikonlopun aamuja hän rakasti. Venyteltyään raukeasti hän kantoi teemukinsa pöydän ääreen ja istuutui alas. Hän ehti juuri hörpätä ensimmäisen kulauksen ja avata aamupöllön jakeleman Päivän Profeetan, kun makuuhuoneen ovi aukesi. Victoire katsahti ovelle ja laski lehden käsistään.

Uninen Ted Lupin seisoi kynnyksellä pelkät bokserit yllään ja hieroi sinistä, sotkuista hiuspehkoaan.

"Huomenta", Victoire sanoi ja hymyili.
"Huomenta. Mitä kello on?"
"Vasta kymmenen. Aamupalaa?"
"Minua sattuu päähän", Ted valitti ja istahti pöydän ääreen. Sitten hän suukotti Victoirea suulle ja painoi päänsä tämän syliin.

Victoire katsoi surkealta näyttävää miestään, ja hymy kiemurteli hänen huulillaan. Hän ei voinut vastustaa kiusausta paijata toisen vallatonta tukkaa lohduttavasti. Ted ynähti ja hautasi kasvonsa naisen silkkiseen yöpaitaan.

"Valo sattuu..." hän vaikersi.
Victoire naurahti. "Voi... Ottiko joku kenties liikaa viiniä eilisiltana?"
"En ottanut... Olen varmaan vain tulossa vanhaksi."
Victoire taputti miehen päätä hellästi. "Laitan sinulle aamupalaa", hän sanoi ja siirsi sylissään retkottavan miehen sivuun ja nousi itse ylös.

Ted valui istumaan omalle tuolilleen, asetti kyynärpäänsä pöydälle ja nojasi päänsä käsiinsä. Victoire voiteli paahtoleipää työtason ääressä selin häneen, mutta oli täysin tietoinen miehen viipyilevästä katseesta itsessään. Hänellä oli päällään vain lyhyt, silkkinen yömekko, ja kiharat hiukset leijuivat vallattomana pilvenä hänen selässään. Hän oli jo pitkään harkinnut, uskaltaisiko lyhentää tukkansa polkaksi, sillä elämä olisi paljon helpompaa ilman ainaista nutturanvärkkäystä. Ted oli kuitenkin esittänyt jyrkän vastalauseensa idealle, mikä myös hiukan jarrutteli häntä.

Victoire sai leivät valmiiksi, kaatoi teetä mukiin ja asetti aamiaistarjoilun pöydälle väsyneen miehen nenän eteen.

"Ole hyvä", hän sanoi ja nosti oman mukinsa huulilleen.

Ted tarttui heikon näköisesti paahtoleipäänsä ja puraisi. Sitten hän avasi Päivän Profeetan ja syventyi tutkimaan sitä.

Victoire asteli ikkunan luo ja nojautui ikkunalautaa vasten hörppimään teetään. Hän tuijotti tylsistyneenä ulos synkeää maisemaa. Vain parin tuuman päässä hänen silmistään sadepisarat iskeytyivät lasia vasten. Huoneessa kuului Teddyn suun tasainen mussutus, joka välillä katkesi sanomalehden sivun kääntymisen rapinaan.

Nainen huokaisi syvään. "Olen miettinyt, oliko virhe tänne opettajaksi näin nuorena. Olen kaikki talvet kiinni entisessä koulussani, enkä näe edes omaa perhettäni puhumattakaan ystävistä. Kesä menee aina niin nopeasti... Onko tässä oikeasti mitään järkeä?" hän pohti puoliksi itsekseen.
"Mistä tuo nyt tuli? Tämä sääkö sinua masentaa?" Teddy kysyi suu täynnä paahtoleipää.
"En minä tiedä. Tämä on vasta toinen syksyni täällä, enkä ole enää yhtään varma, jaksanko tätä loputtomiin."
"Lopeta sitten", sinihiuksinen mies totesi tyynesti.
"Sanot sen niin kuin se olisi ihan pikkujuttu. En minä voi lopettaa noin vain. Olen tehnyt päätöksen, myynyt kämppämme ja suunnitellut siirtäväni elämäni tänne."
"No, sitten jää."
Victoire katsahti miestä tuimasti. "Sinä se et sitten ymmärrä yhtään mitään! Kun kysyin sinulta tästä työstä, sain ihan eri kuvan. Mikä oikein saa sinut niin kovasti pitämään tästä?"
Ted kohautti hartioitaan ja käänsi Profeetan sivua. "Tämä on ollut minulle aina niin kuin koti. Kun McGarmiwa tarjosi paikkaa, tuntui luonnolliselta ajatella muuttavansa tänne. Hyvät ilmaiset ruuat ja kaikki."
Victoire huokaisi ja kääntyi katsomaan alhaalla avautuvaa Tylypahkan sisäpihaa, jolla näkyi käyskentelevän muutama oppilasrykelmä. "En minäkään nyt tarkoita, etten viihtyisi täällä. Minerva on reilu pomo, ja Slipperiä lukuun ottamatta kaikki työkaveritkin ovat mukavia. Usein vain mietin, teinkö sittenkään oikean ratkaisun..."

Silloin hän kuuli, kuinka tuolinjalat narisivat lattiaa vasten. Ja ennen kuin hän ehti kääntyi ympäri hän tunsi viileiden käsien kiertyvän vatsansa ja reitensä ympärille ja pehmeiden huulien painautuvan kaulaansa vasten. Syvä, lämmin hengitys hiveli hänen herkän ihonsa pintaa.

"Olit jokseenkin turhan hyvännäköinen tässä nojaillessasi", hän kuuli Tedin madaltuneen äänen korvassaan. Miehen vartalo oli kaartunut hänen ylleen, ja tutut huulet alkoivat painella polttavia suudelmia hänen niskaansa.

Victoire huokaisi ja taivutti päätään taaksepäin sulkien silmänsä. Hän laski teemukin kädestään ikkunalaudalle. Viileät kädet olivat nyt pujahtaneet hänen mekkonsa alle ja hyväilivät hänen sisäreittään ja rintojaan. Mies painoi itseään häntä vasten, ja hänen hengityksensä kiihtyi.

"Eikös sinulla pitänyt olla huono olo?"

Ted mumisi jotain käsittämätöntä vastaukseksi.
"Mmm... Eikö työpaikassanne ole muka mitään asiaa, joka saisi kiinnostuksenne pidettyä korkealla, tulevaisuuden rouva Lupin?" hän kysyi ja kosketti naista niin, että tämä henkäisi terävästi.

Victoire kääntyi ympäri ja nojasi alaselkänsä vasten ikkunalautaa. Hän kohtasi miehen tummentuneiden silmien katseen ja hymyili.

"No, nyt kun muistutit, niin tämä jatkuva ilmainen hotelli oman tulevaisuuden aviomieheni kanssa on kyllä yksi kiinnostusta erityisen voimakkaasti stimuloiva tekijä."
"Sitähän minäkin", Ted kuiskasi virnistäen ja sipaisi naisen kurittomat hiukset pois kasvojen tieltä.

He uppoutuivat hengästyttävään suudelmaan. Ted tarttui Victoiren reisiin ja nosti hänet ikkunalaudalle. Teemuki läikähti uhkaavasti. Victoire kietaisi jalkansa miehen lantion ympäri ja veti tätä lähemmäs itseään. Tedin kädet vaeltelivat hänen ihoaan pitkin yöpaidan alla ja nostivat silkkistä kangasta alati yhä ylemmäs. Heidän hengityksensä kiihtyi entisestään, ja Victoire upotti sormenpäänsä Tedin hiuksiin pienesti tukistellen niitä samassa tahdissa, jossa toinen häntä hyväili. Hän huokaisi syvään, kun tunsi miehen hampaiden uppoavan kaulaansa. Jollain perverssillä tavalla hän nautti siitä tosiasiasta, etteivät oppilasparat osanneet aavistaakaan, miksi heidän professorinsa käytti korkeakauluksisia paitoja päivästä toiseen.

Victoire oli juuri ehtinyt pujauttaa kätensä Tedin boksereiden vyötärönauhan ali, kun huoneen oveen koputettiin terävästi. He molemmat säpsähtivät, ja suudelma jäi puolitiehen. Teemuki putosi lattialle kolahtaen. He kääntyivät katsomaan kohti ovea kuin olisivat jääneet kiinni itse teosta, ja Victoire vetäisi kätensä pois kyseenalaiselta alueelta. Koputus toistui, nyt entistä voimakkaampana, ja he vilkaisivat toisiaan neuvottomina.

"Merlin!" Victoire henkäisi ja tuijotti Tediä huohottaen.
"Ei välttämättä", mies sanoi virnistäen.

Sitten Ted astui askeleen taaksepäin päästäen naisen alas ikkunalaudalta. Victoire laski helmansa alas ja yritti epätoivoisesti tasoitella tukkaansa. Ted katsoi häntä kysyvänä. Hänen hiuksensa olivat jossain välissä muuttuneet mustiksi.

"Meinasitko avata?"
"No, tietysti meinasin! Voi olla jotain tärkeää", Victoire sihahti ja kirosi. "Helvetin teemuki!"
"Mitä minä teen?" mies kysyi.
"Mene piiloon. Makuuhuoneeseen!" blondi määräsi.

Ted luikki kuuliaisesti makuuhuoneeseen ja veti oven kiinni perässään. Victoire huokaisi ja yritti turhaan rauhoittaa poskiensa kuumotusta sekä kiihtynyttä hengitystään. Hän vilkaisi itseään peilistä irvistäen tyytymättömänä. Turha toivo. Kaikki olisi niin pitkään hyvin, kunhan oven takana vain ei olisi itse McGarmiwa. Hän tarttui kiireesti penkin reunalla roikkuvaan aamutakkiinsa ja vetäisi sen ylleen. Sitten hän riensi puiselle ovelle ja avasi sen.

Hän katsoi tulijaa yllättyneenä, ja samalla helpotuksen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. "Rose! Mitä sinä täällä teet?"
Punahiuksinen tyttö seisoi hänen ovellaan ja näytti siltä, ettei ollut aivan varma, pitäisikö hänen edes olla siinä. "Enhän keskeyttänyt mitään, Victoire?"
"Et tietenkään", nainen valehteli, "Onko jokin hätänä? Tule sisään."

Hän oli lähes varma, että Rose kieltäytyisi kutsusta, mutta yllättäen tyttö nyökkäsikin ja käveli tottelevaisesti sisään hänen editseen. Victoire kurtisti kulmiaan. Joku tosiaan taisi olla hätänä. Tyttö istuutui pöydän ääreen ja vilkuili hermostuneena Tedin puolitiehen jäänyttä aamiaista sekä lattialla lojuvaa teemukia ja lätäkköä sen ympärillä.
 
Victoire sulki oven hänen jäljessään. "Mikä nyt on vialla? Jos se liittyy viime viikon pistariin, niin en ole vielä tarkastanut niitä."
Mutta Rose pudisti päätään onnettomana ja naurahti. "Ei, ei mitään sellaista. Mutta... Saattaa olla, että Dominique on kadonnut."
"Mitä?" Victoire kysyi ja istui alas tyttöä vastapäätä.
Rose nyökkäsi, eikä näyttänyt enää tietävän, miten jatkaa. Hän näpläsi kaapunsa kangasta outo ilme kasvoillaan. "Niin... Meillä oli eilen... illanvietto... ja Domie oli mukana... mutta hän katosi jossain vaiheessa, eikä ole tullut vieläkään takaisin. Ajattelin, että hän olisi ehkä voinut olla täällä."
Victoire katsoi tyttöä kummastuneena ja pudisti päätään. "Ei häntä ole näkynyt kuin viimeksi simulaattoritunnilla. Oletko nyt ihan varma, ettei hän ole jossain muualla?"
"No, tarkistin jo Rohkelikkotornin ja suuren salin... Missä muuallakaan hän voisi olla?"
"Kysyit Scorpiukseltakin?"
"Domie ei ollut Rohkelikon poikien makuusalissa, jos sitä tarkoitat. Ja se olisi muutenkin aika epätodennäköistä..."
"Eivätkö heidän välinsä ole yhtään lämmenneet?" Victoire kysyi harmissaan.
"Eipä kai. Ei ainakaan minun tietääkseni."

Silloin makuuhuoneen ovi avautui, ja Ted astui keittiöön muina miehinä. Victoire henkäisi äänettömästi, mutta rentoutui nähdessään, että mies oli sentään vetänyt ylleen paidan ja rennot olohousut. Rose taas näytti jäykistyneen paikoilleen säikähdyksestä.

"Hei, Rose. Mitä kuuluu?"
"I-ihan hyvää..." Rose sopersi hämmentyneenä. Hän käänsi äkkiä katseensa pöydällä lepäävään Profeettaan.
"Dominique on kateissa", Victoire sanoi ja katsoi Tediä huolestuneena.
"Onpa kummallista." Ted istuutui pöytään heidän seuraansa ja vetäisi aamupalalautasen eteensä. Rosen kasvoja näytti valaisevan ymmärrys, kun hän näki miehen jatkavan ruokailuaan tyynen oloisena, ja hänen poskilleen levisi puna.
"Oliko niin rajut bileet?" Ted tiedusteli.
Rose punastui entistä rajummin. "Ei ollut mitään bileitä."
"No, tietenkin oli. Al haki minulta tuliviskiä.”
"Teki mitä?!" Victoire tulistui. Myös Rose tuijotti miestä yllättyneenä.
"Dominiquella oli kuulemma syntymäpäivät", Ted selitti tyynesti, aivan kuin se olisi riittänyt vastaukseksi.
"Ja päätit antaa heille vähän menojuomaa? Milloin sinusta on oikein tullut noin... leväperäinen?!" vaalea nainen tiukkasi. "Annat oppilaalle alkoholia!"
Rose tuijotti kaksikkoa sen näköisenä, että olisi mielellään kaikkoontunut pois heidän perheriitansa keskeltä.
Ted kohautti hartioitaan. "On heidän viimeinen vuotensa. Minulle asia on niin pitkään OK, kunhan eivät jää kiinni."
Victoiren silmät suurenivat. "Ted, tuo on täysin vastuutonta!"
"Sanoo professori pimeyden voimilta suojautuminen, joka taannoin vietti oppilaidensa kanssa kosteaa iltaa Tylyahossa", mies sanoi virnistäen ja hänen mustiin hiuksiinsa piirtyi ilkikurisia punaisia raitoja.
Victoire tuhahti ja laittoi kätensä puuskaan. "Omathapan ovat potkusi", hän mutisi.

"Niin, Dominiqueko siis katosi omien juhliensa jälkeen?" Ted kysyi kohdistaen huomionsa takaisin Roseen ikään kuin äskeistä sananvääntöä ei olisi ollutkaan.
Rose hätkähti ja selvitti kurkkuaan. "Niin, tai oikeastaan jo juhlien aikana. Me ei löydetty häntä enää illalla, eikä hänestä ole näkynyt jälkeäkään sittemmin. Ei ole käynyt vaihtamassa edes vaatteitaan."
"Meidän pitää ilmoittaa rehtorille", Victoire totesi.
Rose katsoi opettajiaan säikähtäneenä. "Mutta ei me voida kertoa synttäreistä!"
Ted kohotti kulmiaan viekkaasti. "Emme tietenkään. Tehän jäisitte kiinni."
"Ja sitä kautta myös sinä", Victoire jatkoi myrkyllisesti.
Ted katsoi avovaimoaan viattomalla ilmeellä. "Kulta... Et voi tehdä sitä minulle."
Victoiren silmät muuttuivat viiruiksi. "Ansaitsisit kyllä sen.... Mutta minulla on niin suuri huoli omasta sisarestani, etten viitsi pitkittää etsintöjä teidän lurjusten rankaisutuokiolla, vaikka se tuottaisikin minulle suurta nautintoa."

Sitten Victoire nousi ylös. "Puen vain päälleni. Sillä aikaa mene sinä, Rose, herättämään kaikki eilisillan asianosaiset ja paimenna heidät rehtorin kansliaan. Tavataan siellä."
"Kaikkiko?" Rose loi häneen tuskaisen katseen.
Mutta Victoiren ääni oli järkkymätön. "Heti." 

Jonkin ajan kuluttua rehtori McGarmiwan työhuoneeseen oli kerääntynyt hyvin sekalainen seurakunta eri tupien oppilaita. Rose oli kaikesta huolimatta uskaltanut hiukan uhmata Victoiren tahtoa, eikä ollut viitsinyt herättää Loulaa ja Markia, koska he olivat lähteneet juhlista jo paljon enne Dominiquen katoamista. Rehtorin kansliaan oli asetettu puolikaarimuodostelmaan tuoleja, joilla väsyneet ja paikoin huonovointiset oppilaat nuokkuivat. Kaikki näyttivät siltä, etteivät aivan tienneet, miksi olivat paikalla. Taustalla seisoskelivat Victoire ja Ted oven molemmin puolin kuin vartijat konsanaan.

"Minulla on huono olo..." Lily piipitti vieressään istuvalle isoveljelleen, joka kumartui hänen puoleensa erittäin hitaasti ja varoen kuin pienikin liike tuottaisi tuskaa.
"Niin minullakin", Albus kuiskasi. Hänen kasvonsa olivat täysin ilmeettömät.

Kaikki kuitenkin tiesivät, että heidän piti edes yrittää esittää normaalia McGarmiwan tarkkojen silmien alla, sillä muuten he joutuisivat pulaan. Rehtori kylläkin kaarteli heidän ympärillään sen näköisenä, ettei joutunut paljoa arvailemaan, mitä nuorisojoukko oli puuhannut. Iäkäs nainen nyrpisti nenäänsä vanhan viinan katkulle.

"Te siis kerrotte minulle, että Dominique Weasley on kadonnut eilen yhteisestä illanvietostanne?" hän kysyi ja iskosti veitsenterävät kissansilmänsä Albukseen.
Albus kohensi ryhtiään rehtorin pistävän katseen alla. "Olet ymmärtänyt oikein, Minny."
Naisen katse tuntui terävöityvän entisestään Albuksen kommentin jälkeen. "Kiitoksia, herra Potter. Ja muistuttaisin edelleen, että puhuttelemme toisiamme kohteliaasti, ellette halua päästä viettämään jälki-istuntoa vahtimestari Corstoyn seurassa."

Albus irvisti, mutta piti mölyt mahassaan. Hän oli liian huonovointinen jatkaakseen väittelyä.

"Mihin aikaan neiti Weasley tarkalleen ottaen katosi?"
Nuoret vilkuilivat hermostuneina toisiaan.
"Noh..." Louis aloitti, "Ehkä siinä suunnilleen kolmen aikaan."
"Kolmen?" McGarmiwa kysyi kohottaen kulmiaan.
Rivissä istuvat nuoret yrittivät hymyillä viattomasti.
"Ja kukaan teistä ei ole nähnyt häntä sen jälkeen?"
Kaikki pudistelivat päätään (kaikki paitsi Lily, jolla oli niin huono olo, että pelkäsi oksentavansa pienestäkin kehonliikkeestä).

"Eikä professori Weasleyllä ole tietoa hänen olinpaikastaan?" rehtori kysyi ja katsahti vuorostaan Victoirea, joka myös pudisti päätään vaaleat kiharat heiluen. Poikkeuksellisesti hän ei ollut viitsinyt taltuttaa niitä. Oli kuitenkin teoriassa vapaapäivä.

"Viimeisen kerran olen nähnyt siskoani, kun hän osallistui loppuviikon oppitunnilleni", nuorempi nainen kertoi otsa huolestuneessa rypyssä.

McGarmiwa nyökkäsi. Sitten hän kääntyi ympäri ja asteli kohti jalustalle asetettua työpöytäänsä kasvoillaan mietteliäs ilme. Kun hän lopulta kääntyi takaisin kohtaamaan nuorisorivin, oppilaat olivat ehtineet vetää monta huojentunutta, viinankatkuista hengenvetoa. Nyt he kuitenkin jännittyivät taas paikoilleen. Rehtori oli jokseenkin tavallista pelottavampi esiintyessään omassa kammiossaan.

"Selvä on. Kuka on nähnyt neiti Weasleyn viimeisen kerran?"
Kaikki kääntyivät katsomaan siilitukkaista Tomia.
"Minä, rehtori McGarmiwa", poika vastasi yltiökohteliaasti. Scorpius pyöräytti silmiään huomaamattomasti.
"Ja missä yhteydessä, herra Waterhouse?"
"Olimme juh... tai siis illanvietossa. Ja istuimme juttelemassa pöydän ääressä."
"Missä osassa linnaa tarkalleen ottaen olitte, herra Waterhouse?" McGarmiwa kysyi ja sivalsi tiukkaakin tiukemman tuijotuksen pojan läpi.
Tom vilkaisi hermostuneena Albusta ja Scorpiusta, jotka viestittivät kilpaa hänelle sanattomia uhkauksia silmillään. "Me oltiin, öö... Rohkelikon poikien makuusalissa, rehtori."
Scorpius näytti perin juurin huojentuneelta pojan vastauksen kuultuaan.
McGarmiwa kohotti kulmiaan kiinnostuneena. "Todellako?"
Tom nielaisi ja nyökkäsi hitaasti.
"Hyvä on, herra Waterhouse. Huomasitteko neiti Weasleyn käytöksessä mitään tavallisuudesta poikkeavaa?"
Tom vilkaisi ympärillään istuvia nuoria ja selvitti kurkkuaan. "Krhm... Hän oli ehkä hieman huolestuneen oloinen, mutta muuten täysin normaali puhelias itsensä."
"Huolestuneen oloinen?" McGarmiwa jatkoi tenttaustaan.
"Niin. Kysyin kyllä, oliko jokin vialla, mutta hän sanoi olevansa vain lasku... väsynyt, rehtori."
McGarmiwan silmät muuttuivat viiruiksi, ja hänen äänensä oli samettisen pehmeä. "Hyvä on."

Sitten hän kääntyi kohti oven luona seisovia Victoirea ja Tediä. "Professori Lupin, saanen pyytää teitä tiedustelemaan asiaa muilta opettajakunnan jäseniltä sekä aaveilta? Ja professori Weasley, voisitteko ystävällisesti tiedottaa asiasta koulun oppilaille esimerkiksi tupien ilmoitustaulujen kautta? Nopein tapa löytää neiti Weasley on saada ihmiset tietoisiksi hänen katoamisestaan. On erittäin epätodennäköistä, että hän olisi poistunut Tylypahkan tiluksilta, joten löydämme hänet varmasti pian."

Ted ja Victoire nyökkäsivät vakavina. Oppilaat vaihtoivat huolestuneita katseita.

"Minä voin lähettää pöllön herra ja rouva Weasleylle, tarkoittaen nyt siis Dominique Weasleyn vanhempia", McGarmiwa sanoi vilkaisten lähes epätoivoisena edessään istuvaa Weasley-katrasta.

"Te voitte nyt poistua. Kiitoksia ilmoituksestanne. Kehotan teitä kaikkia pitämään silmänne auki ja raportoimaan pikimmiten minulle tai jollekin opettajista, jos kuulette jotain ystävästänne."

Vaitonaiset oppilaat valuivat peräkanaa hitain liikkein ulos rehtorin kansliasta. Heti lumottujen portaiden alapäässä Lily henkäisi tukahtuneesti.

"Taidan oksentaa", hän sopersi ja pinkaisi saman tien juoksuun kadoten kulman taakse. Albuksen mielestä oli epätodennäköistä, että pikkusisko ehtisi ajoissa vessaan asti. Häntä itseään ei onneksi oksettanut, mutta herättyään hänelle oli iskenyt järjetön päänsärky, johon hän ei ollut ehtinyt ottaa lääkettä, koska Rose oli repinyt heidät niin äkkiä ylös.

"Nukkumaan..." Albus huokaisi ja katsoi väsyneesti Scorpiusta ja Williä.
"Miten te voitte nukkua, kun Domie on kadonnut?" Rose kysyi loukkaantuneena.
"Usko pois, Rose, vaikka haluaisimmekin heti pistää etsintäpartiot pystyyn, niin nyt on pakko vain levätä", Will sanoi tyttöystävälleen, joka mutristi suutaan tyytymättömänä.

Vasta muutaman tunnin kuluttua edellisillan juhlakansa jaksoi paikoin raahautua lounaalle suureen saliin. Ja vasta tuolloin he jaksoivat edes kunnolla huolestua Dominiquesta.

"Isosiskoa ei ole tainnut pahemmin näkyä?" Louis kysyi istahdettuaan alas Albuksen, Scorpiuksen, Willin, Rosen, Camillan ja Sierran seuraan.
Albus pudisti päätään synkkänä. "Ei ole ei. Entäs Lily ja Hugo?"
Louis huitaisi kättään. "Kuolleet."
"Lily-parka ei näyttänyt aamulla kovin hyvältä."
"Mitä nyt Marielta kuulin, niin siellä se edelleen tekee tutkimusta vessan kaakeleista."
Albus huokaisi. "Pikkusiskolla on vielä paljon opittavaa."

Silloin heidän eteensä pöydälle laskeutui yllättäen harmaa pöllö. Nuoret seurasivat lintua ihmeissään, kun se tepasteli kovin itsetietoisen näköisenä Louiksen eteen ja tiputti kynsissään pitelemänsä kirjeen punahiuksisen pojan lautaselle. Pöllö näytti siltä, kuin olisi ollut onnellinen päästessään kantamuksestaan eroon. Louis katsahti kirjettä, joka tärisi heikosti. Punainen sinetti tuntui olevan ainoa asia, mikä sai kuoren pysymään kiinni.

"Mutta eihän sunnuntaina pitäisi tulla postia", Rose aloitti.
"Suu kiinni, Rose, se on minun äidiltäni", Louis totesi kyllästyneenä ja tarttui kuoreen.
"Varo, Louis, se on -"

Mutta poika oli jo ehtinyt repäistä sinetin rikki, ja kuoren sisältä kovasti ulos pyristelevä vaaleanpunainen pergamentinpala lennähti ulos.

"Räyhääjä!" punahiuksinen poika henkäisi ja peitti korvansa juuri parahiksi, kun falsettiin noussut naisääni alkoi kiljua niin, että koko sali hiljeni.

"LOUIS! Mitä tämä oikein tarkoittaa? Olemme aamukahvilla ja rehtori McGarmiwa lähettää meille pöllön, jossa kerrotaan, että Dominique on kadonnut omilta syntymäpäiviltään! Olemme isäsi kanssa todella 'uolissamme! Missä 'än on? Olitte tietysti kaikki aivan 'umalassa, 'imputin kakarat! Jos 'än ei löydy kahden päivän sisällä, tulemme aivan varmasti etsimään 'änet ITSE. Lähetin kirjeen myös Victoirelle. 'Änen on löydyttävä! Miten tämä on edes mahdollista? Vastaa minulle 'eti ja ALA ETSIÄ SISARTASI."

Sitten kirje putosi maahan ja repiytyi itsestään palasiksi. Fleur Delacourin ääni kuitenkin kaikui edelleen salin korkeista seinistä.

"Huh. Äitinne on ainakin yhtä kipakka kuin tyttärensä", Scorpius totesi kunnioitusta äänessään.

Louis tuijotti paperisilppua kumma ilme kasvoillaan. Sitten hän mutristi suutaan. "Äidillä on taas hysteriavaihde päällä."
"Tulevatko he oikeasti tänne?" Rose kysyi huolestuneena.
"Hitot tulevat. Isä saa yleensä hänet taltutettua alkuhalvauksen loivennuttua."
"Oletteko te kaikki ranskalaiset tuollaisia, mirriseni?" Scorpius kysyi ja kääntyi vieressään istuvan Sierran puoleen.
Sierra virnisti. "Tiedäthän sinä minut."
"Niin niin, ja siksipä kysyinkin, että onko tuo ylitemperamenttisuus jokin kansallispiirre?"

"Minua kiinnostaisi tietää, minne Domie on oikein mennyt." Rose huokaisi synkkänä.
Will asetti kätensä tytön hartialle. "Kyllä hän varmasti löytyy. Älä huoli."
Rose katsoi poikaa ja hymyili surullisesti. "Niin varmaan. Mutta ei tämä ole yhtään hänen tyylistään."
"No, mutta nyt ainakin opettajat ovat tietoisia asiasta ja kohta varmaan myös koko koulu", Camilla sanoi. Myös häntä oli lopulta alkanut kummastuttaa tytön katoaminen, vaikka hän oli ensin ajatellut sen olevan vain huomionkeräystemppu.
"Pitäisikö meidän tehdä jotain? Lähteä vaikka etsimään häntä?" Sierra ehdotti.
"Minä ainakin haluaisin", Rose sanoi.
Albus nyökkäsi. "Se olisi kyllä fiksua. Jakaannuttaisiinko vaikka etsintäryhmiin?"
"Minä, Sierra ja Louis voidaan olla yksi ryhmä", Scorpius ennätti sanomaan.
"Joo. Me voidaan tarkistaa tarvehuone vielä uudelleen, ja sitten vaikka tähtitorni ja kuudes ja viideskin kerros", Louis jatkoi.

"Selvä. Me voidaan sitten Willin kanssa etsiä alemmat kerrokset ja huispauskenttä, ja tytöt voivat tarkistaa varmuuden vuoksi Korpinkynnen ja Luihuisen oleskeluhuoneet. Eikö niin?" Albus kysyi.
Rose ja Camilla nyökkäilivät hyväksyvästi.
"Kolutaan koko linna läpi. Kyllä me nyt yksi laumastaan kadonnut yksisarvinen löydetään!"
"Kutsuitko juuri myös itseäsi yksisarviseksi?" Camilla kysyi huvittuneena.
"Kyllä. Ja minä olen meistä se, jolla on pisin sarvi", Scorpius vastasi ja iski tytölle silmää.
Camillan kasvoille levisi inhotus, ja hän nousi ripeästi ylös pöydästä. "En kestä sinua enää hetkeäkään. Minä lähden tarkistamaan ne tyrmät..." hän mumisi ja poistui paikalta niine hyvineen.

Dominique ei ollut varma, missä oli. Kaikki oli sekavaa ja painavaa. Ajatusten rihmat tuntuivat sotkeutuvan toisiinsa ennen kuin yhdestäkään sai kiinni. Hän yritti avata silmänsä, muttei ollut varma, oliko onnistunut. Hänen ympärillään oli vain pimeyttä, ja hän tunsi kulkevansa hämärän rajamailla. Hän ravisti päätään, mutta liike tuntui omituiselta, kuin hän olisi heiluttanut jonkun toisen päätä, kuin hänen kehonsa olisi roikkunut irtonaisena kaukaisuudessa. Jostain mustuuden keskeltä hän näki valonpilkahduksen. Aivan kuin hän olisi tuntenut tuon henkilön... Oliko se Louis, joka asteli auringonsäteillä? ...Vai oliko sittenkään? Ei... Nuo punaiset hiukset kuuluivat hänen isälleen.

Isä! Tule hakemaan minut, isä!

Mutta isän hahmo sotkeutui tunnistamattomaksi, niin kuin joku olisi heittänyt kiven veteen ja rikkonut peilikirkkaan pinnan. Ja samalla aurinko hiipui sammuksiin. Oli taas vain pimeys. Eikä Dominique osannut tuntea, oliko enää olemassa vai ei.
« Viimeksi muokattu: 08.09.2020 16:47:24 kirjoittanut Siunsäe »

Cirilla

  • Welhon tytär
  • ***
  • Viestejä: 303
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 19. luku 9.6.!
« Vastaus #58 : 09.06.2015 23:56:03 »
Ää,voi ei!

Näköjään en ole jaksanut/muistanut kommentoida edellisen luvun jälkeen.voi minua. Noh yritänpä repiä kasaan jonkunlaisen kommentin.

Tämähän menee todella jännittäväksi! Ensin tuo Sierran veemäisyys ja sen menneisyys ja nyt Domien katoaminen. Saa nyt nähdä että miten tässä lopulta käy. Mietin aluksi että voiko Domie olla siellä tyttöjen salapiilossa (vai mikä se oli) vai onkohan se jossain muualla. Sierrasta en yhä edelleenkään tykkää, yöh...

No niin tämmöisen kommentin kasasin. :)

Cirilla
Maailma on kaunis. Kiitos mielikuvituksesta ja taiasta.

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 19. luku 9.6.!
« Vastaus #59 : 10.06.2015 15:04:54 »
Mitä Dominiquelle on tejhty, kun se on noin sekavassa mielentilassa?
Repesin tuolle Scorpiuksen yksisarvisvertaukselle... xD
Tuossa Fleurin räyhääjässä oli "Missä hän on?" mikä pitäisi varmaan olla "Missä 'än on?"
Victoiresta ja Tedistä oli mukavaa lukea, vähän vaihtelua :)
Mie kyllä ihmettelen, että miks McGarmiwa ei oo jo antanu jälki-istuntoa Albukselle, kun Albus puhuttelee noin epäkunnioittavasti :D

// Luin äsken KkK:ta, kun tuntui etten muidtanut joitain asioita (esim. tuo Rosen ja Dominiquen piilopaikka, joka minustakin kuulostaa  sopivalta paikalta pitää Dom piilossa, mutta tietääkö Sierra siitä?), niin heräs kysymys, että mitä Siriuksen ruumiille tehtiin?
« Viimeksi muokattu: 10.06.2015 16:45:46 kirjoittanut Saphira »
Sé onr sverdar sitja hvass!