SparlingAngel, minäkään en saa sanaa suustani kommenttisi jälkeen. Kiitos taas kerran <3 (kannattaa selailla originaaleja enemmänkin, sieltä hyviä rapsusarjoja löytyy!
)
A/N: Hei taas. Näissä kahdessa tapahtuukin sitten enemmän (tai no, ehkei, mutta kuvailua ja dialogia menee!) eli valitettavasti itse "suhde" jää vähemmälle. Kun saan naputeltua jatkoa, kuvailen enemmän Elvarin tuntemuksia. Lupaan.
14.
100 sanaa
Vain pari yötä myöhemmin Elvar on jälleen astunut sisään tutusta puuovesta, kun se äkkiä kolahtaa auki hänen takanaan. Aalakin säpsähtää, mutta kasaa itsensä nopeasti.
"Pikkuveljeni tarvitsee apua!", nuorukainen huohottaa nopeasti.
"Osaatko kuvailla minulle mistä on kyse?" Aala kysyy tyynesti.
"Hän on hohkavan kuuma, putosi iltapäivällä jokeen -"
Aala keräilee jo tavaroitaan nahkalaukkuun, miehen jatkaessa yhä sekavasti kulkevaa selitystään. Hän pysähtyy vetämään henkeään, huomaten vasta sitten etteivät he olekaan kahden. Hän kurtistaa hämmentyneesti kulmiaan.
"Elvar? Mitä sinä -?"
"Terve, serkku. Olin hakemassa yrttisekoitusta kurkkukipuun. Mar on siis sairas?"
Toinen nyökkää, hyväksyen nopeasti tekaistun selityksen mukisematta. Aala astuu heidän ohitseen.
"Mennään sitten. Näytä tietä."
15.
150 sanaa
Savuisessa talossa pyörii huolestunutta väkeä. Marin äiti on polvillaan poikansa vieressä väännellen käsiään ja kyynelehtien, ulkopuoliset voivottelevat ja esittävät suruvalitteluja omaisille. Ovea auotaan ja suljetaan, kunnes Aala käskee ulkopuolisten pysyä poissa. Hän keittää vettä tulella, murentaa yrttejä kulhoihin ja koettaa viilentää polttavaa ihoa kylmillä lumikääreillä.
Pieni poika, hädin tuskin viisikesäinen, hengittää pinnallisesti, hikoilee ja heittelehtii makuusijallaan. Hänen äitinsä silittää tätä vapisevalla kädellään, vaihtaa kääreitä ja itkee.
Aala ei lakkaa yrittämästä. Hän juottaa yrttijuomaa, puristaa amuletin pojan nyrkkiin, joka on hänen käsiensä välissä ja kuiskii siihen loitsuja. Hän piirtää merkkejä pojan otsaan ja rintaan, rukoilee henkiä ja loitsii lisää.
Elvar puristaa vaitonaisena serkuistaan vanhemman, Joretin, olkapäätä. Kasvolla häivähtää apea hymy, molemmat katsovat poikaa. Joret karauttaa kurkkuaan, ääni on savusta ja pelosta käheä.
"Hän on ainoa veljeni, Iska menehtyi viime keväänä, sisko kuoli ennen kuin sai edes nimen..."
Elvar puristaa lujemmin ja katsoo väsynyttä Aalaa leposijan vierellä. Hän toivoo ihmettä, peläten pahinta.