Kirjoittaja Aihe: Percy Jackson: Aamuyön utu silmissäs/ raapaleita ja 1shotteja/K-11 lisää 30.1.2016  (Luettu 44065 kertaa)

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Nalle: Kiitos kommentista, ihanaa että pidit <3

AN: en tiiä miks, mutta viime aikoina oon ollu oudon kiinnostunut kirjoittamaa Percystä töissä :P Joten arvaatte varmaan, mitä tuleman pitää...

S
Percy, OC
Drama, Friendship

Numerot numerot

Percy tuijotti läppärin ruutua saamatta mitään kuitenkaan aikaiseksi. Päivän tilaukset olivat vielä tekemättä, myymälä siivoamatta eikä kotiin lähdöstä ollut puhettakaan vielä pitkään aikaan. Tämä oli taas näitä päiviä, kun mikään ei ottanut sujuakseen ja aivot löivät tyhjää. Kirjaimet ja numerot olivat silkkaa sotkua näytöllä, eikä Percyn lukihäiriö ja AD/HD auttaneet asiaa. Percy sekoitti trendikkään hallitussa sotkussa olevia hiuksia entisestään ennen kuin painoi kasvonsa käsiinsä.

Huokaisten Percy nousi tuolilta ja käveli myymälän puolelle. Anastacia nojaili tylsistyneen näköisenä tiskiä vasten ja hyräili hiljaa kaiuttimista kuuluvan biisin mukana. Percyn askeleet kuultuaan nainen vilkaisi nuoreen mieheen ja hymyili.

”Hiljainen ilta vai?” Percy kysyi hymyillen ystävällisesti työkaverilleen. Anastacia nyökkäsi ja kullanruskeita hiuksia tipahteli nutturalta vihreiden silmien eteen. Rennosti hymyillen Anastacia sipaisi hiukset takaisin ojennukseen ennen kuin kumartui ottamaan tiskin alta nivaskan papereita.

”Tässä, ole hyvä. Nämä tulivat tänään,” nainen sanoi hihitellen samalla kun Percy voihkaisi.

”Numeroita, numeroita, numeroita…” Percy mutisi selatessaan papereita läpi.

”Noh, sellasta se on myymäläpäällikkönä,” Anastacia vastasi hilpeästi ja tanssahteli kauemmas Percystä tämän mäiskäyttäessä leikkisästi naista papereilla. Tuima ilme suli pian huvittuneeseen hymyyn Anastacian hilpeän naurun täyttäessä valoisan myymälän.

Oven kilahdus kertoi uudesta asiakkaasta. Anastacia rykäisi edelleen hieman nauraen ja vaistomaisesti pöyhi hiuksiaan ja ojenteli vaatteitaan ennen kuin asetteli asiakaspalvelijahymynsä kasvoilleen.

”Alahan mennä nyt, herra myymäläpäällikkö, nuo numerot eivät laske itse itseään,” Anastacia huikkasi silmää iskien Percylle ennen kuin kiiruhti asiakkaan luokse.

Percy hymähti huvittuneena, ennen kuin vilkaisi alistuneesti papereita.

~*~

Ja kommentteja palvotaan lähes fanaattisesti <3

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Ääähhh... Osaan vaan kuvitella miltä tollanen lasku pino tuntus... Varsinki omassa käessä... XD
Painas varmaa ihan hemmetisti. XD Okei, kyllä mä tiedän että laskut on vaan paperin palasia joilla on
nimet ja numerot. c: Toivottavasti jatkelet pian tykkäsin luvusta. :))

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Kiitos Nallelle kommentoinnista, I like!  :D

Ja työpäivä raapaleet senkun jatkuu :P Mutta tällä kertaa kurkkaamme Silenan työpäivään  ;)

S
Drama, AU
Silena

Villapaidat, farkut ja viikkaukset

Silena hyräili hiljaa radion kappaleen mukana samalla kun taitteli paksun pehmeää villapaitaa siistiksi neliöksi. Tasoitteli vielä rypyt. Varmisti että sivut olivat yhtä pitkät ja taitos nättinä. Lopuksi Silena laittoi kokotarran reunaan ja asetti paidan pidon päällimmäiseksi.

Tyytyväisesti hymyillen hän mittaili viikkaamaansa kasaa ennen kuin vilkaisi viikkaamatonta kasaa. Vaaleat villapaidat olivat rytättynä kassan viereen henkareineen päivineen. Tyytyväinen hymy vaihtui lannistuneeseen huokaisuun. Lopulta Silena päätti ryhdistäytyä ja otti uuden paidan tarmokkaasti käsittelyynsä.

Muutamien minuuttien kuluttua Silena sai viimeisenkin villapaidan viikattua nätisti ja lajiteltua kasan koon mukaan. Tyytyväisesti myhäillen Silena taputti kasaa.

”Silena!” Afroditen tytär kääntyi hymyillen työkaverinsa puoleen, joka lähestyi häntä rullaportaiden luota suuri musta tavaralaatikko käsissään.

Tracy tiputti laatikon pöydälle ja huokaisi teatraalisesti helpotuksesta. Sitten nainen vilkaisi hämmästyneenä siistiä vaatepinoa, ennen kuin nosti katseensa Silenaan ja rypisti mietteliäänä kulmiaan.

”Mitäs nuo ovat?”

”Nuo on tuonne esittelypöytään,” Silena vastasi.

”Eikös A-pöytään tullut nuo mustat farkut tuolta hyllystä ja nuo villapaidat farkkujen tilalle hyllyyn?” Tracy kysyi hämmentyneenä. Silena tuijotti viikkaamaansa vaate kasaa hetken lasittunein silmin, ennen kuin sulki silmänsä kiroten hiljaa.

”Ja eikös nuo B-pöydän takit…” Tracy jatkoi höpöttämistään samalla kun Silena avasi viikkaamiaan vaatteita kiukkuisena ja repi kokotarroja irti.

Ja ei kun uudestaan henkaroimaan.

~*~

Olen poikennut tavoistani ja poistanut pienen oneshottini tältä kohdalta. Yksinkertaisesti vain sen takia, että useampaan otteeseen luettuani sen uudelleen, olen tullut siihen tulokseen, ettei se ole tarpeeksi hyvä.
« Viimeksi muokattu: 01.05.2013 13:58:36 kirjoittanut LumiNalle »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
hmmm.... Kiva, voi että ois ärsyttävää ku kävis tolleen niinku Silenalle. ;c
Connor taas... hmm... Mitenkäs sen nyt sanos... Outoo... xd

Mutta joo tykkäsin, varsinki tuosta Silenan osasta. Saipahan neuvon että kannattaa tietää mitä pitää tehdä eikä kuunnella omia neuvojaan. c;

Mansikki52

  • ***
  • Viestejä: 21
Yrh, lueskelen näitä aina välillä ja yritän saada vähän kiiinni mutmut..

Toi Faijan BMW :<< Pakko myöntää, että vaikka en ollut laulua koskaan kuullutkaan, niin heti arvasin, että huonosti tässä käy. Siis siinä vaiheessa kun pistin laulun Youtubesta  ;D Mut silti mun sydän pamahti vähän, kun pääsin loppuun ja pakko myöntää, että pari kyyneltäkin tirautin ;<

Ja Maailman ihanimmassa virheessä on ehdottomasti Percy ja sen lapsi :> Koska en voi kuvitella Poseidonia tollaseks, tai ainakaan nuoreks mieheks, ja sitä sanaa tossa kyllä toisteltiin :D Ihana <3

//Ooh, tässä ylöspäin plärätessäni lukaisim ohimennen ton Silena/Charlesin ja awwwws... Ihana <3 Ja toi Percy siellä välissä <33
« Viimeksi muokattu: 28.08.2012 08:57:40 kirjoittanut Mansikki52 »

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Kiitos kommentoinnista, I like edelleen  :)

Tää on ollut mun mielessä jo muutaman päivän. Idea lähti siis Calvin Harrisin biisistä We'll be coming back Tarina ei sinänsä siihen liity, mutta muutamat lauseet ovat olleet todella suuressa osassa tämän inspiraatiossa. Oon sitte vihdoin tänää saanu aikaseks ruveta jotain kirjoittamaan ja ylläri ylläri se venyi yöhön saakka kaikkine sivu sähellyksineen... Idea on siis se, että tässä kaksi "aikaa" mennyt ja ns. nykyisyys, missä nää on sitte puoliverisiä. "menneessä" he ovat ihan tavallisia. Ainakin lähes. Ja sitten tässä on myös flashbackeja, jotka on sitten kursivoitu.

Sen pitemmittä puheitta, enjoy!

k11
Thalia, Annabeth, Luke
Warning: hahmon kuolema, väkivaltaa, hieman verta.
Paritus: Ei oikeastaan, mutta pienoinen Thuke havaittavissa
Genre: Draama, seikkailu, fantasia, jonkinmoinen toiminta olevinaa, ja pienta fluffromancea löytyy myös.

We'll be back for you

Melua.

Kirkumista.

Tulta.

Kuolemaa.

Thalia kääntyi nopeasti ympäri, miekat kalahtivat yhteen ja välähdys verisen kiiltävissä miekoissa. Äristen Thalia painoi miekkaansa eteenpäin, jalat lipsuivat hiekkaisessa maassa. Naisella ei ollut aikomustakaan kuolla tänään, nyt, tässä mittelössä. Ei pelkkää kurjaa likaista miestä vastaan, joka osallistui sotaan vain verenhimossaan. Hampaat irvessä Thalia kiepautti miekkansa ympäri, miehen painavamman seuratessa hallitsemattomasti perässä. Toinen kalahdus ja Thalia iski vastustajan olkaan. Korvia riipivä karjaisu, viuhahdus ja uusi ulvahdus. Thalian miekka oli iskeytynyt sydämeen.

Thalia juoksi kohti vuoren rinnettä ja etsi katseellaan ystäviään. Marc ja Hailey olivat päällisin puolin kunnossa, muutama haava siellä täällä. Thalian oli vaikea erottaa, oliko veri heidän päällään heidän omaansa vai vihollisen. Kirkkaan siniset silmät skannasivat kärsimättömästi sota-alueen, tuskan ja menetyksen surun paistaessa niistä. Oliver makasi kaatuneen puunrungon päällä liikkumattomana, kuolleena. Nuoren pojan toinen käsi oli vääntynyt kummalliseen asentoon ja toisesta ei ollut tietoakaan. Pojan lävitse oli isketty vihreä lippu, voiton merkiksi.

Barbaarit.

Murhaajat.

Raakalaiset.


Thalia otti epäröivän askeleen kohti poikaa, pysähtyi sitten. Sivusta hyökkäsi parrakas mies kuluneessa haarniskassa. Miehellä ei ollut toista silmää. ”Eikä pian ole viimeistäkään, ” Thalia ajatteli raivostuneena ja hyökkäsi.

~*~

Vuoren huipulla seisoi yksinäinen hahmo. Nuori mies. Sinisillä silmillä ja hiekan värisillä hiuksilla. Rohtuneet huulet puristuivat kapeaan viivaan, kun terävät silmät seurasivat rinteen tapahtumia. Käsi puristui nyrkkiin pienen kristallipallon ympärille. Hän tunsi jäisen lämmön hohkavan pallosta ja nosti se kasvojensa eteen.

Pieni, kirkas kristallinen pallo säteili kylmää valoa ja salamat räsähtelivät sen sisällä. Pieni ja voimakas. Kuolettava.

Tunteeton katse palasi takaisin rinteelle. Takaisin tuohon tuttuun naiseen.

~*~

”Mitä tekisit jos saisit käsiisi Salamakristallin?”  Thalia kysyi rikkoen rauhallisen hiljaisuuden. He makasivat raukeina kesäpäivän päätteeksi kukkaniityllä, ja katselivat vielä valoisaa taivasta.

”Salamakristallia ei ole olemassa hölmö.” Luke vastasi naurahtaen.

”Mutta entä jos onkin? Entä jos tuolla jossain tosiaan on joku mahtava kristalli, jonka voima on niin suuri, ettei sitä ole tarkoitettu ihmisten käsiin? Ja jos silti saisit sen, mitä tekisit?” Thalia intti heilutellen pisamaisia käsiään ilmassa.

Luke mietti hetken hiljaa, ennen kuin vilkaisi vierellään makaavaa nuoren naisen alkua. Tämän sysimustia hiuksia ja taivasta kuvastavia silmiä. Jopa ruskeissa talonpojan housuissa ja joskus valkoisessa paidassa nainen näytti Luken silmään upealta. Kauniilta.

”Tekisin sen, jota rakastan onnelliseksi.” Luke vastasi lopulta.

 Thalia vilkaisi nuorukaiseen uteliaana, mutta hymyili tälle lopulta lämpimästi.


~*~

Thalia raivasi raivoisasti tietä eteenpäin rinnettä. Hengitys rahisi kurkussa ja raajat tuntuivat painavan tonnin. Kyljessä olevaan haavaan sattui ja nilkkaan osunut sivallus hidastutti naisen juoksua. Kiukun kyyneleet valuivat pitkin punaisia poskia Thalian nähdessä ystäviensä kaatuvan taistelussa kotinsa puolesta.

”Thalia!” Thalia vilkaisi olkansa ylitse ja näki parhaan ystävänsä juoksevan hänen luokseen. Annabethin miekan terä oli katkennut ja olkasuojain roikkui selässä. Harmaat silmät myrskysivät tunteista, mutta kapeat kasvot olivat täydellisen ilmeettömät.

Yhdessä he juoksivat rinnettä pitkin, iskien kaiken pois tieltään. Kylä heidän takanaan paloi liekeissä, ihmisten avun huudot kaikuivat heidän korvissaan ja katkeruus täytti mielen. He olivat menettäneet kotinsa. Ystävänsä. Perheensä.

~*~

Vaaleat hiukset hulmusivat tuulessa iloisen naurun kiiriessä pitkin metsää. Luke juoksi ystävänsä perässä huvittuneena ja yritti saada tytön kiinni. Annabeth lällätti nauraen ja juoksi purolle, hyppi vaivattomasti liukkaiden kivien päälle ja toiselle puolelle Luken seuratessa liukastellen perässä.

Päästyään toiselle puolelle puroa nuorukainen kiristi vauhtiaan ja kaappasi tytön syliinsä nauraen. Kapeat sormet kutittivat lanteilta ja Annabeth haukkoi henkeä naurunsa lomasta. He kaatuivat ruohikkoon painien. Yllättäen nauru loppui kuin seinään kahden hyvin tähdätyn omenan osuessa heidän takaraivoihinsa. He älähtivät hämmästyneinä ja vilkuilivat ympärilleen. Pian uusi omena osui Annabethia otsaan ilkikurisennaurun saattelemana. Maassa istuvat teinit vilkaisivat ylös ja näkivät Thalian puun oksalla virnistellen käsissään kaksi uutta omenaa.


~*~

Nuorukainen katsoi rauhallisesti kun kaksikon edetessä eteenpäin, korkeammalle. Silmät tuikkivat arvioivasti ja käsi puristi kristallia.

~*~

”Thalia, odota!”

Thalia kääntyi väsyneen näköisenä ja laski kantamansa vesisankon maahan. Luke juoksi innostuneena naisen luokse ja pysähtyi hengästyneenä tämän eteen.

”Muistatko, kun puhuimme Salamakristallista? Jonka huhutaan täyttävä kaikki toiveet ja antavan hallitsijalleen jumalalliset voimat?” Thalia nyökkäsi happaman näköisenä.

”Minä olen matkustellut ja kysellyt. Etsinyt kaikkialta ja – ” Luke selitti innoissaan, kunnes Thalia keskeytti töykeästi.

”Senkö vuoksi sinä katosit? Lähdit vain, et sanonut kenellekään mitään. Jätit meidät tänne yksin, huolissamme, selviämään talven ongelmista.” Thalia tiuskaisi ja risti kätensä puuskaan.

”Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä me olemme joutuneet kokemaan, koska sinä jätit meidät yksin!” Thalia huusi lopulta kiukkuisena. Nainen nosti sankonsa maasta ja juoksi pois.

”Mutta… minä –” Luke yritti huutaa avuttomana tämän perään. Siniset silmät tummuivat vihasta ja käsi hakeutui housujen taskuun. Luke puristi kristallin vihaisesti nyrkkiinsä ennen kuin kääntyi kannoillaan.


~*~

Vuonna 2005 nuori tyttö, juoksi kujia pitkin, likainen reppu selässä ja musta hieman risainen tuulitakki, musta t-paita ja farkut yllään. Tyttö sulautui parhaansa mukaan varjoihin, yrittäen välttää helvetinkoiria ja drakoneja. Siniset silmät vilkuilivat ympäriinsä epäilevinä, ennen kuin hän astui sivukujalle.

Thalia jähmettyi paikalleen kuuntelemaan. Takaa kuului juoksu askeleita ja kovaa töminää. Thalia kääntyi. Tytön silmät suurenivat hämmästyksestä, kun kulman takaa juoksi poika, hieman häntä vanhemman näköinen takanaan kiukkuinen helvetinkoira.

”Älä töllistele siinä vaan juokse!” Poika huusi hänelle kiireesti ja vetäisi edelleen hieman järkyttyneen ja ällistyneen tytön perässään. He juoksivat käsi kädessä pitkin kujia kunnes lopulta huomasivat kapeat portaat. He suuntasivat kohti portaita, puskivat oven läpi ja paiskasivat sen kiinni päästyään tunkkaiseen ja ahtaaseen varastotilaan. He tuijottivat toisiaan hämärässä silmät suurina. Thalia kuunteli tarkasti hirviön askeleita, tämän nuuskiessa ja äristessä huteran oven toisella puolella. Lopulta löntystävät askeleet kaikkosivat kun otus luovutti ja päätti etsiä iltapalansa muualta.

Vaaran kaikotessa Thalia käänsi huomionsa jälleen edessään istuvaan teiniin, joka tutki häntä haalean sinisillä silmillään. Thalia pani merkille pojan ilkikurisen pilkkeen tämän silmissä ja hiekan vaaleat hiukset.

Pojassa oli jotain tuttua.

~*~

Thalia ja Annabeth olivat viimein saavuttaneet lähes vuoren huipun. Kylmä tuuli vihmoi ja kohmetti heidän kätensä ja jalkansa. Thalian sormet tuntuivat jäykistyneen miekan kahvaan tämän tarpoessa uupuneena pitkin polkua kohti Lukea. Aamuaurinko valaisi vuoren huipun ja oli sokaista naiset, kun he vihdoin pääsivät perille.

He näkivät Luken edelleen jyrkänteellä katsovan heihin kylmä ilme kasvoillaan. Thalia pysähtyi, huohotti raskaasti ja paransi otettaan miekan kahvasta. Thalian katse lipui Luken kasvoista tämän siistiin olemukseen, nuorukainen oli seissyt jyrkänteellä koko sen ajan, kun muut olivat taistelleet hengestään, kodistaan ja perheistään. Tuo samainen nuorukainen oli myös syy, miksi he olivat hyökkäyksen kohteena. Luke tiesi, että kyläläiset olivat juuri nyt heikoimmillaan, kylmä talvi oli verottanut paljon heidän ruokavarastojaan, tuonut sairauksia ja kuolemaa mukanaan. Ja silti Luke auttoi vihollista. Lopulta Thalian katse tavoitti kristallin, joka hehkui Luken kämmenellä.

Thalia pystyi tuntemaan armottomuuden aallot, jotka säteilivät kristallista. Voiman.

Etäisesti Thalia kuuli Annabethin henkäisevän, ennen kuin nosti katseensa takaisin sinisiin silmiin.

~*~

Thalia ja Luke istuivat huterassa majassa syöden ruoan tähteitä, jotka olivat onnistuneet näpistämään. Yllättäen he kuulivat meteliä, joka muistutti epäilyttävästi hirviön karjuntaa. Teinit vilkaisivat toisiinsa, ennen kuin kömpivät kurkkaamaan ulos majasta. Ulkona oli pimeää, mutta he erottivat silti selvästi kolme hirviötä jahtaamassa noin seitsemänvuotiasta tyttöä.

Luke vilkaisi Thaliaan nopeasti ja hiljainen sopimus oli tehty. Nopeasti he nappasivat aseensa ja juoksivat tytön luokse.

~

Thalia ja Luke istuivat seinää vasten ja tuijottivat avoimen uteliaina edessään kiusaantuneena kiemurtelevaa lasta. Harmaat silmät katsoivat uhmakkaasti takaisin, vaikka uhmakkuuden takaa paistoikin pelko.

”Mikä sinun nimesi on?” Luke kysyi lopulta. Tyttö tuijotti vakaasti takaisin, kuin arvioiden kannattiko heihin luottaa, ennen kuin vastasi.

”Annabeth.”

~*~

Salamakristalli. Monien tarujen ja iltasatujen kristalli. Siitä puhuttiin ja juoruttiin. Mutta koskaan kukaan ei ollut oikeastaan saanut sitä käsiinsä. Aiemmin se oli ollut vain satu. Legenda. Haave.

Mutta nyt se oli Lukella. Hänen rakkaalla ystävällään, joka oli unohtanut itsensä. Antoi kristallin voiman vietellä hänet ja vaipui synkkään totuuteen. Salamakristallia ei ollut tarkoitettu ihmisille. Se oli liian voimakas. Se kutsui ihmisen ahneutta luokseen kuin seireeni, hymisi hiljaisia merkityksettömiä lupauksia ja toteutti karmeimmat toiveet. Koska ihmisillä ei ollut tarpeeksi tahtoa hyviin tekoihin. Ei silloin, kun valta on vaihtoehtona.

”Luke – ” Thalia aloitti, mutta keskeytti epäröiden. Mitä hän sanoisi? Haastaisiko hän nuorukaisen suoraan? Pyytäisikö lopettamaan? Anelisi säästämään ne harvat, jotka olivat vielä elossa?

Luken siniset vallasta sokaistuneet silmät keskittyivät pienen hapuilun jälkeen Thaliaan ja nainen tunsi kylmät väreet selkäpiissään. Annabeth vinkaisi, Thalia vilkaisi tyttöön nopeasti. Vaaleat kasvot olivat menettäneet värinsä kokonaan ja suurista silmistä tipahteli kyyneleitä.

”Luke… Riittää. Lopeta jo, ole kiltti.” Thalia sanoi pehmeästi. Nainen seisoi avoimena, kädet rennosti sivuilla. Miekka osoitti maahan. Luken silmät siristyivät epäilevästi.

”Tule takaisin.” Annabeth sanoi ja asteli eteenpäin, kohti nuorukaista. Luke jännittyi ja vetäytyi puolustavaan asentoon. Annabeth pysähtyi Thalian ja Luken keskelle. ”Tule takaisin meidän luokse.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Luke vastasi huokaisten: ”En voi.”

”Mikset?” Annabeth tiukkasi, mutta Thalia sulki silmänsä tietäen täysin, mitä nuorukainen tarkoitti.

Säälivä hymy kiipesi Luken huulille tämän kohottaessa kristallin heidän nähtäväksi. Annabethin silmät laajenivat ja tyttö otti tahtomattaankin askeleen eteenpäin, tuntien voiman kutsun. Harmaat silmät tuijottivat lähes hypnotisoituina kristallia. Thalia huudahti varoituksen, saaden vaaleamman hätkähtämään todellisuuteen. Niin kaunis, niin voimakas…

”Se on paljon voimakkaampi, kuin minä.” Luke sanoi ihaileva sävy äänessään katsoessaan kristallia kädessään. ”Se lupaa paljon enemmän kuin kukaan muu.”  Nuorukainen nosti katseensa takaisin ystäviinsä. Viileästi hän vei kätensä miekan tupelle ja veti esiin miekan.

Aamuauringon ensisäteet saivat miekan kiiltämään. Luke, joka seisoi selin aurinkoon, näytti syntisen kauniilta ja vaaralliselta valon säteillessä tämän takaa voimakkaana ja kirkkaana. Kristalli toisessa ja miekka toisessa kädessään Luke näytti Thalian mielestä aivan kuoleman enkeliltä.

”Luke! Älä kuuntele sitä!” Thalia parkaisi kauhuissaan nuorukaisen kohottaessa miekkansa kohti Annabethia. Thalia ponkaisi paikoiltaan kohti miestä, yrittäen epätoivoisesti ehtiä Luken ja Annabethin väliin.

Miekat kalahtivat. Kaksi välähdystä auringonvalossa, sivallus ja askel taaksepäin. Annabeth seisoi paikallaan kauhusta kankeana, voimatta uskoa Luken todella hyökänneen hänen kimppuunsa. Luke perääntyi ja kohotti hämmästyneenä kätensä poskelleen, josta valui verta. Sitten nuorukaisen ilme muuttui vihaiseksi ja hän hyökkäsi kohti Thaliaa. Thalia, joka oli jo ennestään väsynyt yritti estää parhaansa mukaan Luken miekan iskut, mutta mies oli aina ollut häntä hieman parempi miekan kanssa.

Lopulta Thalian voimat kuluivat loppuun ja Luke sai iskettyä miekan naisen käsistä. Thalia perääntyi uupuneena mahdollisimman kauas miehestä, tämän seuratessa lähes villi hymy kasvoillaan. Luke ei ollut enää järjissään, se ei ollut enää Luke, joka piteli miekkaa ja astui  lähemmäs Thaliaa, valmiina päättämään naisen elämän.

Yllättäen Luke päästi tuskaisen ulvaisun ja kompuroi hieman ennen kuin kääntyi hurjastuneenä. Thalia näki Annabethin miehen takana sotaisa ilme kasvoillaan. Tyttö oli survaissut katkennen miekan Luken olkapäähän, saaden tämän pudottamaan kristallin maahan. Hetken Luke aikoi hyökätä Annabethin kimppuun, ennen kuin tajusi kristallin puuttuvan. Mies kääntyi hätääntyneenä ja kompuroi kristallin luokse. Thalia, joka oli sillä aikaa onnistunut saamaan miekkansa takaisin säntäsi nuorukaisen perään Annabeth kannoillaan.

Luke hyväili kirkasta palloa kämmenellään, ennen kuin nosti terävän katseensa takaisin tyttöihin.

”Ettekö ymmärrä? Ette saavuta yhtään mitään? Kristalli on minun. Kaikki minkä ikinä haluankaan, on minun! ”

”Kerro meille, mitä sinä sitten haluat!” Thalia huusi raivoisana.

”Eikö meillä ole enää mitään väliä? Etkö sinä aina halunnut perheen? ”Nainen kirkui nyt. Kyyneleet valuivat jälleen poskilla kimaltavina pisaroina. Luke jähmettyi paikalleen ja hetken Thalia ehti nähdä sinisissä silmissä tutun pilkkeen. Vanhan Luken.

Thalia ei jäänyt odottamaan toista tilaisuutta vaan hyökkäsi kohti. Luke torjui miekan, heikosti ja hämmentynyt ilme kasvoillaan. Kuin hän olisi ollut unessa ja herännyt kesken kaiken. Hämmentyneet silmät katsoivat Thaliaa ennen kuin katse muuttui jälleen utuiseksi. Thalia yritti epätoivoisesti iskeä joko kristalliin, tai käteen, joka piteli miekkaa, riisuakseen miehen aseista.

Mutta joka kerta kun hän tai Annabeth yrittivät lähestyä kristallia, Luke muuttui aggressiivisemmaksi ja iski vastaan entistä suuremmalla voimalla. He eivät yksinkertaisesti päässeet käsiksi kristalliin.

”Luke!” Annabeth parkaisi miehen upottaessa miekkansa tämän kylkeen. Nuorukaisen silmät laajenivat järkytyksestä ja hän kompuroi taaksepäin, tajuten vasta nyt, keitä vastaan hän oikeastaan taisteli. Kirkkaat silmät katselivat ympärilleen kauhuissaan, hän näki palavan kylän, ruumiita ja sotivia asukkaita ja tunkeilijoita.

”Ette voi hyökätä suoraan kristallin kimppuun. Se hallitsee minua.” Luke sai sanottua vaivoin, ennen kuin katse sumeni jälleen ja kasvot muuttuivat vihamielisiksi. Luke otti uuden askeleen kohti naisia, jonka jälkeen tämän kasvot vääntyivät kivusta. Luke perääntyi hieman, päätyen aivan jyrkänteen reunalle. Hän huohotti raskaasti.

Thalia seurasi valppaana ja hämmentyneenä Annabethin viereltä, pitäen samalla kangasta tämän haavaa vasten.

”Minä – minä en halunnut olla yksin.” Luke sopersi hiljaa taittuessa kaksinkerroin. Thalia kurtisti kulmiaan, ymmärtämättä toisen puheita. Luke jatkoi mumisemistaan hiljaa, kuin puhuen itselleen tai jollekulle muulle, jota muut eivät nähneet. Kun Luke vihdoin suoristautui, Thalian oli vaikea arvata, oliko mies järjissään vai ei.

”Sinun on lyötävä minut, jos haluat tuhota kristallin. Sillä se ammentaa voimansa minusta.” Luke kuiskasi surullisena. Thalia nielaisi vaikeasti ja kuuli Annabethin nyyhkäisevän.

”Ei se mitään, kunhan lupaatte, että ette jätä minua yksin.” Luke sanoi hymyillen. Se tuntui väärältä Thalian mielestä. Kuinka Luke pystyi hymyillen kertoa että Thalian täytyisi tappaa hänet. Kuinka Luke pystyi noin vain alistumaan siihen?

Luke katsoi tarkasti Thalian kasvoilla vaihtuvia ilmeitä, ennen kuin sanoi kuivan huvittuneena: ”Se ei tunnu niin pahalta, koska se olet sinä. Ja koska se pelastaa sen mikä vielä on pelastettavissa.” Luke vastasi ja vilkaisi kylään. Thalia muisti kuolleet ystävänsä, perheensä ja kaikki kylä lapset, jotka murhattiin armottomasti ja nousi miekan avulla uudelleen seisomaan. Viha paloi naisen sinisissä silmissä.

Hetkeksi Luken silmät lasittuivat, ennen kuin hän irvisti ja ravisti päätään. ”Vauhtia.”

Thalia ryntäsi uudelleen kohti miestä ja iski miekan tämän sydämeen. Luke korahti, ennen kuin valui elottomana Thalian syliin. Voipuneena Thalia piteli vanhan ystävänsä ruumista sylisään ja halasi sitä epätoivoisena. Hän oli edelleen vihainen kaikkien niiden menetettyjen elämien puolesta ja Luken elämän puolesta. Annabeth raahautui väsyneenä heidän luokseen ja nojasi Thaliaan.

”Älä huoli sisko, me löydämme hänet vielä. Ja silloin emme jätä häntä yksin.” Annabeth kuiskasi Thalialle, ennen kuin sulki silmänsä.

Ja Thalia itki.

~*~

Kolme puoliveristä istui nuotion äärellä, nauraen ja jutellen. Thalia nojasi Luken kylkeä vasten samalla kun poika veisti puusta palloa salamakuvioilla. Annabeth kertoi juttuaan nauraen ja katseli kahta ystäväänsä onnellisena. Sillä hetkellä he eivät tarvinneet muita. Se oli he kolme, eikä keitään muita. Aina he. Ystävinä. Perheenä. Ikuisesti. Läpi ajan.

~*~

Joo elikkäs kommenttia vaan kehiin  :)
« Viimeksi muokattu: 08.09.2012 12:13:59 kirjoittanut LumiNalle »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
 Ihanan pitkä!  :D Joo, olin täällä taas ihan innoissani, tosin huomenna on bilsan koe joten...
Voisko Harry Potter tai joku sellanen tulla taikomaan sen pois?  ??? En tykkää yhtää bilsasta...
Joo, mutta tykkäsin varsinki tästä:

”Älä töllistele siinä vaan juokse!” Poika huusi hänelle kiireesti ja vetäisi edelleen hieman järkyttyneen ja ällistyneen tytön perässään.

Joo, mun tyyliin lempi lause. c:

Joo, mutta toivottavasti jatkelet pian. <3

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Heh, kiitos Nalle. Kommenttisi piristi päivääni huomattavasti. Toivottavasti sun kokees meni hyvin :)

Ja tässä sitten vähän erilaisempaa kirjoitelmaani, lyhyttä tosin, mutta tästä parista tulette lukemaan vielä AUS:ssa :)

S
Afrodite/ (kuka arvaa oikein? xD )
Ihan perusmeiningillä mennään.

Want him

Afrodite katseli kuvajaisen heijastuksesta metsästävää nuorukaista.
Pojan kullan hohtoiset hiukset, jotka ylsivät olkapäille asti, hulmusivat nopeiden askelien kiitäessä räksyttävien metsästyskoirien perässä jousi valmiina.
Tumman vihreät silmät vilkuilivat terävästi ympäristöön.

Afroditen ihaileva katse lipui pitkin jäntevää ja ruskettunutta vartaloa, haaveilevan huokauksen saattelemana. Kuinka kaunis tuo nuorukainen olikaan.
Pojalla oli yllään vihreä tunika, joka ylettyi hädin tuskin puoleen väliin reisiä ja tukevat sandaalit metsästykseen.

Afrodite virnisti, ennen kuin kääntyi poispäin kuvajaisesta.

Poika oli varsin viehättävä nuori miehen alku ja selvästi tiesi sen itsekin. Afroditen oli saatava hänet.

~*~

Elikkäs, kyseessähän oli siis Adonis  :D

Ja kommenttia saa kirjoitella  8)

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Ihana, silleen toi tapa millä sä kuvailet on just sellanen josta mä tykkään. :)

Bilsankoe meni hyvin sain kympin. :) Perun sanani bilsasta, sori Bilsa... Anteeksi jos loukkasin sinua... XD
      Vähäsen mua nolotti kun pari päivää sitten menin kirjastoon ja lainasin uusiksi pari kirjaa ja se tyyppi siellä "kassalla"
pyyhki niistä kirjoista pölyä... c:  ::) Mä  hankin tällä viikolla sen Eksynyt sankari kirjan, vaikka oon kyllä jo lukenu sen ainaski kahesti kirjastosta lainattuna, tosin ja sen omistaminen ei ole sama asia.. Äiti oli kauhuissaan.
  Se toinen kirja mulla onkin jo siitä sarjasta. :))

Joo, no eipä muuta, toivottavasti jatkelet pian. :)

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
C: Heissan vaan, mukavaa, että eksyit jälleen kommentoimaan, I like  :D Aivan mahtavaa, että tykkäsit tuosta pitemmästä, olin sen kanssa ihan mielettömän epävarma, että menikö se nyt ihan överiksi ja sekavaksi :) Ja tutustuitpaha nyt sitten Adonikseenkin  ;) Kyseinen nuorukainen tulee ainakin taiteessa esille melko usein, ainakin meikälänen on häneen törmännyt monestikkin. Saa nähdä, mitä metkuja Afroditella on Adonikselle luvassa ;)

N: Heh, kiitos sullekin kommentoinnista  :D Hienoa, kun tykkäät. Hahhaa, mullekin käy aika usein niin, että kirjat, jotka lainaan kirjastosta lähinnä pölyttyvät lattialla ennen/jälkeen lukemisen x) IHan ohimennen täysin aiheesta poiketen on munkin vielä sanottava, että itsekin oon hankkinut kaikki PJ kirjat paitsi juuri tuon Eksyneen sankarin :P Mutta ei se tosiaan oo sama asia omistaa ja lainata :)

Ja sitten tähän uusimpaan. Tässä ei oikeestaan tapahdu mitään. Tää on lähinnä Jasonin mietteitä matkasta tai lähinnä sinne leiriin paluusta. Alunperin piti kirjoittaa pikkusen Jason/Percy bondingia, mutta tää lähtikii ihan eri suuntaan kehittymään... no, toisten sitte :)

S
Jason
Drama, AU

Mietteitä

Jason käveli Argon kantta pitkin mietteissään. He olivat olleet matkalla vasta pari päivää ja monia oli vielä edessä. Hän, Hazel, Frank, Percy, Piper ja Leo olivat lähteneet Uudesta Roomasta hyvin pian heidän saapumisensa jälkeen. Heillä oli mennyt puoli päivää lastata kaikki tarpeellinen laivan ruumaan ja seuraavana päivänä he olivat aloittaneet matkansa kohti Italiaa, pelastamaan Haadeksen poikaa. Heidän saavuttuaan roomalaisten leiriin Jupiterin pojan tunteet olivat olleet ristiriitaiset. Osittain siksi, että hän oli hermostunut Reynan jälleen näkemisestä ja osittain koska oli tiesi vihdoin tapaavansa kuuluisan Percy Jacksonin.

Mutta kun he vihdoin pääsivät leiriin, mikään ei sujunut, kuten Jason oli ajatellut. Oikeastaan Jason ei tiennyt, mitä oli odottanut tapahtuvan, mutta hän ei todellakaan ajatellut näkevänsä Reynaa ja Jacksonia rintarinnan ja ankarat ilmeet kasvoillaan. Olkoonkin, että Percyn katseesta pystyi havaitsemaan tälle ominaisen ystävällisyyden ja avoimuuden ja Reynankin katse tuntui pehmenevän asteen tämän huomattuaan Jasonin.

Percy ja Reyna ottivat heidät virallisesti vastaan ja hiljensivät nopeasti epäilijöiden uhittelut (lähinnä Octavian) ja hämmentyneen muminan. Reynan tarkkaavaiset silmät olivat seuranneet Jupiterin poikaa pistävästi, huomaten lähes heti Afroditen tyttären Jasonin vierellä. Aivan liian lähellä Bellonan tyttären makuun.

 Koko sen päivän aikana, jonka he viettivät roomalaisten leirissä Reyna ja Percy pysyivät lähekkäin. Edes Annabeth tai hän itse, ei saanut kaksikkoa lähtemään toistensa näköetäisyydeltä. Jason muisti Annabethin turhautuneet huokaisut ja kiukkuiset mulkaisut Bellonan tytärtä kohti ja oman hämmennyksensä. Jupiterin poika ei ollut koskaan nähnyt Reynan käyttäytyvän noin… Suojelunhaluisesti? Omistavasti? Jason ei ollut varma, kumpi sana kuvailisi tilannetta paremmin.

Seuraavana aamuna, kun he lähtivät, Reyna oli satamassa monien muiden kanssa. Tyttö seisoi jäykkänä Percyn vieressä, silmät kovina, mutta täynnä tunteita. Oliko Reyna rakastunut Percyyn? Jason ei  voinut muuta kuin miettiä.

Heidän leirillä olonsa aikana Jason oli keskittynyt vain Reynaan, mutta nyt kävellessään pitkin laivaa hän tajusi unohtaneensa Percyn kokonaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä mieltä Neptunuksen poika oli tästä kaikesta. Hän oli tavannut Percyn tasan kahdesti ennen lähtöä. Heidän saavuttuaan leiriin, kun poika oli ottamassa heitä vastaan ja seuraavan kerran ruokailun aikaan.

Jason muisti mustasukkaisuuden pistoksen nähtyään Neptunuksen pojan preettorina hänen tilallaan. Reyna hänen vierellään. Nuorukainen oli näyttänyt siltä kuin olisi kuulunut sinne. Reynan vierelle, johtamaan roomalaisia voittoon. Se taas sai kateuden itämään Jasonin sisällä, koska Jason ei tuntenut kuuluvansa kreikkalaisten leiriin. Ei sinne. Ja nyt tuo kreikkalainen oli vienyt hänen paikkansa roomalaisten keskuudessa.

Nyt Jason ei kuitenkaan voinut olla miettimättä, mitä Percy tunsi?

~*~

Mulla ei oo suomenkielistä versiota uusimmista PJ:stä. Olen kyllä lukenut eksyneenn sankarin, mutten muista kuinka sana Praetor suomennettiin, joten menin ihan sanakirjan suomennokseen. Jos joku muistaa sen kirjan suomennoksen niin ois kiva jos ilmiantaisi sen :)

« Viimeksi muokattu: 06.10.2012 14:53:10 kirjoittanut LumiNalle »

Hyeena

  • Kaappihevari
  • ***
  • Viestejä: 27
  • Näillä hauiksilla on omat rajoituksensa
Hee, eksyimpäs taas pitkästä aikaa lukemaan näitä sun raapustelujasi täältä. Ja kyllä taas löytyi niin mahtavaa tekstiä että. <3 Ei muuta voi kuin ihailla.

Ensinnäkin tuo Ystävän varjolla. Kyllä olin iloinen kun löysin finistä ficin, joka kertoo jostain PJatO-femmeparituksesta! <3 Silena/Clarisse on rakkaus. En osaa sanoa mitään järkevää, aivan ihana pätkä, idea, kerronta ja kaikki :D Meh likes.
Lisää PJatO-femmeä sulta olis kyllä kiva lukea. Koska PJatO-femme tuntuu olevan tosi rarea. Ja koska olet loistava kirjoittaja. Joku muu Silena/Clarisse pätkä, tai sitten Rachel/Annabeth tai Thalia/Annabeth vois olla mukavaa luettavaa. :D
Eli tämmöistä ehdotusta vaan, en pakota tai mitään, kunhan sanoin ~

Toisena tuo Faijan BMW. Siis voi hyvänen aika, ihan mahtava! Luin tekstiä suurella jännityksellä, koska vaikka ficci mukailikin biisiä, en muistanut sanoja niin hyvin että olisin muistanut, kuka laulun lopussa kuolee. Laurihan se - tai siis Thalia tietysti tässä tapauksessa. En tajua, miksi tykkään aina ficeistä, joissa Thalia kuolee, vaikka mokoma on olevinaan lempihahmoni. Noh, life is strange.  ;) Ja juuri sillä hetkellä kun luin Thalian tehneen itsemurhan, iTunesin sekoituksesta pomppasi Indican In Passing. Yritä nyt siinä sitten olla itkemättä...

Ja sitten vois kommata tuohon Villapaidat, farkut ja viikkaukset - pätkään. Tosi kiva lukea juttua Silenasta, mokoma kun jää kirjoissa sen verran ohueksi hahmoksi. Raukka, joutuu viikkaamaan kaiken uusiksi. :'3

~ Hyeena
"Indica kulkee vaikka varastaen ja huoraten koko Suomen halki, jos uskollisille faneille luvattu esiintyminen on siitä kiinni. Täytyy arvostaa."
- hyhhy (YouTube)
--
Avatar by StrokeOfGenius <3

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 333
  • Aliquando insanire iucundum est.
Hehhei! Näähän on ihania! Percyt on lempikirjasarjani hyvin pitkälti ja näitä olen aina satunnaisesti stalkannut mutta kommentti on leikkiny kuollutta...


En osaa kommentoida suurempia kokonaisuuksia, joilla ei paljookaan yhteyttä toisiinsa oo, mutta kaikki on musta tosi nätisti ja sulosesti kirjotettuja. Joitain pairingeja oon kattonu hiukka kieroon mutta lopulta paljastuu aina toimiviks. Kirhjotat kauniisti kuvaillen ja moneen oon tosi paljo mieltyny.


Ja preettori se praetor on. Piti miettiä hetki kun nyt oon sen MoAn ja SoNin enkuks lukenu viimeks Percyista nii ei muistunu heti :D Mutta viimesin oli hieno ja huomasin suunnilleen sen kohan jossa alko se paritus kääntyyn Jason/Reynan puolelle enemmän kun Jason/Percyn. Ei kyllä haitannu mitään. Jasonkin oli ihmeellisen siedettävä hahmo tässä, en tykkää muuten siitää oikeestaan yhtään...


Toiveita mulla olis, Thalia/Nico, Thalia/Artemis (jostain luin jonkun tällasen, en muista oliko tästä mutta mä tykkäsin parituksesta :D) tai Thalia/joku metsästäjä, Leo/Hazel tai Leo/Piper, Percy/Nico ja Percy/Annabeth. Ei oo mitenkään pakko kirjottaa noista, mutta ehdottelin muuten vaan, koska varsinkin vanha kunnon Percabeth on ikuinen rakkaus.  ;D


Mutta lisää vaan tulemaan, ihan oon addiktoitunu näihin kun MoAn suomennosta odottelen :D


Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
aww, noi Jasonin aatteet. :D Ihaaa-naa! <3 Voi, voi mulla on tällä viikolla ainakin 3 koetta, yks niirtä on huomenna.
;( Aika varmasti mun ensimmäinen kutonen häämöttää siellä jossain jo.. :|
Parin viikon päästä mä vaihdan (taas kerran) koulua. :<
Tulee ikävä kavereita, tosin mä asun yhä niiden lähellä että. <3

Joo, no kirjotteleppas pian taas. <3

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Nalle: Heeey, kiitos kommentoinnista :) toivottavasti sun kokees menee jälleen hyvin, kuten se bilsan koe. Ja tsemiä sulle myös koulunvaihtoon. :)

Ledi: Kaunis Kiitos Suuri sulle myös kommentoinnista ja että tännekin oot eksyny lukasemaan. :) Kaikenlaiset kommentit (jotka on asiallisia)  on ilo vastaanottaa. Ja oikeesti, tosi hyvä että tykkäät ja on onnistunut nää mun kirjoitelmat (ainkain suurimmaksi osaksi.) :) Kirjoitinkin yhden toive parituksesi tässä heti äsken, mutta niistä sitten lisää myöhemmin jos inspaa. Mulle tuli tänää mielee, että kuinkakoha moni tajuaa miu selityksistä yhtään mitään, kun aina vääntelen omia sanoja tänne välillä... x) toivottavasti kaikki silti tajuaa ainakin jotenkin.

Hyeena: Kiitos sullekin :) Aina on ihana kuulla, kun jostain tykätään :) Kirjoittelen sun toiveitas myös jatkossa, jossain vaiheessa taas :) Ehdotuksia aina saa toki laittaa ja toiveita :)

Chey: Kiits sullekin paljon! :) I like ! Tuo Jasonista kertova oli enemmän AU  (jonka muistin lisätä vasta kommenttisi jälkeen) joten siinä oli tarkoituskin että Percy on vähän semmonen ku se oli siinä.


Eli siis, tän idea tuli, kun luin Ledin toiveparituksen ja ahkerana koulutyttönä käytin tietysti koulu aikaani tähän :)

Leo/Hazel
S
drama, miniromance

Katse

Leo ei saanut tyttöä mielestään. Heti heidän saavuttuaan roomalaisten leiriin, hän oli huomannut tytön. Tämän mustat, kiharat hiukset ja pähkinän muotoiset silmät. Silmät, jotka olivat ruskeat, tarkkailivat heitä valppaasti, muttei kuitenkaan samanlaisella torjuvuudella ja epäilyksellä kuin suurin osa muusta vastaan tulleista leiriläisistä.

Tyttö kääntyi ensin oikealla puolella seisovan ison pojan järkäleen puoleen, sanoi jotain, mikä sai aasialaispojan nyökkäämään lyhyesti, jonka jälkeen tyttö kääntyi toisella puolellaan seisovan pojan puoleen. Vasemmalla puolella seisova poika oli selvästi hieman vanhempi, luultavasti kuudentoista tai seitsemäntoista, kun taas tyttö vaikutti olevan jossain kolmentoista, neljäntoista paikkeilla.

Leon katse palasi vanhempaan poikaan. Tällä oli kirkkaat merenvihreät silmät, jotka kuohuivat peitellyistä tunteista. Leo erotti helpotusta, onnea ja surua. Hermostuneisuutta ja pelkoa. Pojan vieressä seisoi samanlaiseen purppuraan toogaan pukeutunut tyttö, jonka tummissa silmissä oli ankara ilme. Parivaljakko seisoi keskellä, heitä hieman lähempänä kuin muut. Heidän olemuksensa huokuivat auktoriteettia ja vaativat kunnioitusta. Percy Jackson ja Reyna.

Hefaseuksen pojan katse napsahti takaisin tyttöön, kun tämä kurottautui nykäisemään Jacksonia kädestä. Poika vilkaisi tähän kysyvästi. Leo seurasi hypnoottisesti, kuinka kapeahkot huulet liikkuivat tytön selittäessä kiireesti jotain. Leo huomasi pojan virnistävän pienesti, ennen kuin tyttö päästi tämän kädestä irti ja he käänsivät katseensa heitä kohti.

Ruskeat silmät tuijottivat haaleampaan ja Leon sisällä kipinöi. Tyttö oli kaunis ja jollain oudolla tavalla tutun näköinen. Leo halusi hypätä laivasta ja uida perille. Haaleissa silmissä välähti, kuin tyttö olisi tunnistanut hänet jostain ja odottanut häntä. Pienen hetken ajan heidän, kahden tuiki tuntemattoman ihmisen, elämät kietoutuivat täydellisesti yhteen.

Kunnes Argon sotatorvi jyrähti tervehdykseksi ja tyttö käänsi katseensa pois. Ja hetki oli ohi.
« Viimeksi muokattu: 20.10.2012 22:40:14 kirjoittanut LumiNalle »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Aww! Rakastin! <3
    Tuo sun kirjotus tyyli on niin ihana... <3 siinä on jotain erikoista ja ihanaa että kukaan ei
koskaan ees kunnolla harjottelemalla pystyis samaan. <3

No, joo jatkelehan pian. <3

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Nalle: Awws kiitos <3 Päiväni piristyi ja sain uutta puhtia kirjoittaa <3

AN: Eli. Hmm. Tästä tuli taas vaihteeksi ihan eri, kuin alunperin piti. Olin nääs kirjoittamassa tuohon Unohduksen tuoksu-ficciini sitä jatkoa, josta joskus jo kerroinkin, mutta sitten tyssäsi jostain syystä ja ajattelin jos saisin sen inspiraation jos kirjoittelisin vähän toisenlaisia PoseidonPercy ficcejä tänne. Mutta eihän tästä tullut nyt ollenkaa sellasta :) Huups. No, ei voi mitää. Eiköhän se inspis tuu takasi jossain vaiheessa. Ja siinäkin vaiheessa kun, olin jo päättänyt, etä tästä tulee Afrodite/Percy tää muokkaantui ihan erilaiseksi... Hmm.

Tää on nyt tälläne... vähän mietiskelevä.

S
Percy, Afrodite
drama?

Meren lapset

Percy seisoi rantavedessä, joka ylsi häntä polviin asti. Yö laskeutui horisonttiin kuun valaistaessa pimeää merimaisemaa. Tuhannet tähdet tuikkivat Poseidonin lapsen yläpuolella opastaen ja vartioiden niitä, jotka osasivat etsiä. Merensiniset silmät hakeutuivat vaistomaisesti tutun tähtikuvion luokse, jonka piirteet Percy osasi jo ulkoa. Kuinka usein hän olikaan istunut mökkinsä ikkunan äärellä ja tuijottanut Zoën kuviota?

Percy kuunteli aaltojen loisketta, jonkun kahlatessa rannasta päin. Tulija pysähtyi vain hieman kauemmas hänestä. Percy haistoi suolaisessa meri-ilmassa makean parfyymin. Hän tiesi katsomattaankin, kuka hänen takanaan seisoi.

”Kaunis yö.” Tulija hymisi pehmeästi laineiden liplattaessa rauhallisesti heidän ympärillään. Percy hymähti hiljaa ja kääntyi katsomaan taakseen.

Afrodite seisoi yönsinisessä mekossaan vain muutamien metrien päässä hänestä. Nainen näytti niin kauniilta seistessään merivedessä, nilkkoihin asti ylettyvä ohut silkki helma näytti leijailevan vedessä. Rauhallisesti. Odottavasti. Percy huomasi naisen lakanneen varpaan kyntensä syvän sinisiksi. Hitaasti poika antoi katseensa nousta jälleen jumalattaren kasvoihin, pannen merkille muutoksen naisen ulkoisessa olemuksessa. Tämä oli edelleen kaunis, hyvin kaunis. Percyn oli vaikea ajatella ketään kauniimpaa, etenkin kun jumalatar tuntui muistuttavan kaikkea mitä hän piti kauniina.

Vaaleat hiukset liehuivat yötuulen mukana, luoden taianomaisen tunnelman ja silmät, jotka vaihtoivat väriä nopeammin, kuin Percy ehti ajatella, kuvastivat monia tunteita. Nyt naisen ympärillä tuntui kuitenkin leijuvan surumielinen aura. Kuten Percy, Afroditekin suri tänä yönä.

”Lady Afrodite.”  Percy nyökkäsi jumalattarelle, ennen kuin kääntyi takaisin tuijottamaan horisonttiin.

Afrodite huokaisi hiljaa ja kahlasi aivan Percyn vierelle, sanomatta kuitenkaan mitään. He seisoivat siinä pitkän aikaa, vieretysten, ihaillen merta ja sen voimaa. Hakien siitä lohtua ja turvaa. Joku voisi sanoa, että he olivat varsin yksinäinen näky. Kaksi nuorta rauhallisen meren äärellä ja tähdet ainoina opastajinaan.


Meri kutsuu lapsiaan aina takaisin. Se lohduttaa suurimman surun aikana ja työntää eteenpäin. Joskus se ottaa sinut kovakouraiseen syleilyynsä, kieputtaa syvyyksissä, niin ettet enää erota missä on taivas ja missä maa. Se nappaa sinut virtaansa ja kuljettaa mukanaan, kunnes pystyt räpiköimään tiesi pinnalle. Ja meri päästää sinut. Se huuhtoo menneen harteiltasi ja saattaa sinut rannalle. Uuden alun hietikoille.

Joskus se myrskyää ja ottaa paljon, mutta se ei ota mitään, mikä on välttämätöntä sinulle. Toisinaan se opettaa menetysten kautta. Toisinaan taas, se antaa sinulle vastauksen hentona kuiskauksena. Valaa rohkeutta ja kannustaa uskomaan huomiseen.

Meri laittaa sinut miettimään elämääsi, se kyseenalaistaa jokaisen tekosi ja virheesi. Se ei tuomitse, mutta se ei myöskään hyväksy. Se antaa vain mahdollisuuden uuteen.

Ja kun olet valmis, se päästää sinut menemään. Koska meren lapset tulevat aina takaisin. Olivat he sitten jumalolentoja tai kuolevaisia.

~*~

Mietin pitkään, laitanko tuollaisen "jaksotusmerkin" mikä lienee ( ~*~) ennen kuin tulee tuo osio, missä puhutaan merestä, vai en. En sitten laittanut.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2012 19:06:22 kirjoittanut LumiNalle »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Awws...
    Jotenki silleen tulee tosta niin kuin... Silleen oudosti tulee mieleen oikeesti mieleen että vois tapahtua.
Kirjotus tyylis ei vaihdu kun vain parempaan päin. <3 Tai, no ei sen mun mielestä kyllä pitäs vaihtua ollenkaan mutta, joo...
     Hyppelisin ilosta jos kello ei ois noin paljon. Mutta oikeesti kun mä saan sähköpostiin viestin että oot laittanut uutta viestiä mä hyppelen sisäisesti ilosta.
    Tuli tossa lainattua yhelle ainakin tulevalle PJ fanille kaikki kirjat. Hän luki ne alle 2 viikossa. :D

 Kirjotteles pian niin täältä seuraillaan. : D

Hyeena

  • Kaappihevari
  • ***
  • Viestejä: 27
  • Näillä hauiksilla on omat rajoituksensa
Voi aww, aivan uskomattoman ihana pätkä. <3 Meren lapset... hyvä nimikin vielä kaiken lisäksi. Kirjotelmasta välittyi tosi hyvin semmonen jännä, sanoisinko yksinäinen tunnelma. Rauhallinen. Ääh, en osaa edes sanoin kuvailla, oli niin hienoa tekstiä että. :D

Lainaus
Meri kutsuu lapsiaan aina takaisin. Se lohduttaa suurimman surun aikana ja työntää eteenpäin. Joskus se ottaa sinut kovakouraiseen syleilyynsä, kieputtaa syvyyksissä, niin ettet enää erota missä on taivas ja missä maa. Se nappaa sinut virtaansa ja kuljettaa mukanaan, kunnes pysyt räpiköimään tiesi pinnalle. Ja meri päästää sinut. Se huuhtoo menneen harteiltasi ja saattaa sinut rannalle. Uuden alun hietikoille.
^ Paras ~
"Indica kulkee vaikka varastaen ja huoraten koko Suomen halki, jos uskollisille faneille luvattu esiintyminen on siitä kiinni. Täytyy arvostaa."
- hyhhy (YouTube)
--
Avatar by StrokeOfGenius <3

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Hyeena: Kiitos kommentista :) ihanaa, kun tykkäsit. <3

Nalle: Kiitos sullekin <3

AN: Oon ollu ihan kauhean laiska ja saamaton. Ei oo ollut minkäänlaista intoa nyt viime aikona kirjoittaa yhtään mitään. Yhden pienen osan sain värkättyä (I Deserve)Better Than You ficciini, mutta sen jälkeen en ollutkaan kirjoittanut sanaakaan. Hyi minua. Muutamia ideoita pohdin mielessäni, mutten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Olin lukenut muita ficcejä inspiksen toivossa, käynyt läpi koulu/työpäiviä, koulutehtäviä, lukenut entisiä vanhempia tuotoksiani ja kuunnellut musiikkia inspiraation toivossa, mutta ei :/ Kunnes tänään! VICTORY!  8) Ja tämän biisin pohjalta syntyi seuraava shottini. Voi olla hieman sekava, koska en halunnut paljastaa henkilöitä ihan heti ;)


Drama, Romance
S

Lonely Night

Askel. Askel. Pysähdys.

Hengitys syvään. Uusi askel.

Karhea hiekka tuntuu pehmeältä jalkojen alla.

Askel. Toinenkin. Pysähdys.

Epävarma vilkaisu taakse. Menneeseen.

Yö. Usva. Meri.

Ikuisuus.

Hiljaisuus. Odotus.

Epävarmuus.

Mitä sinä haluat?

Askel.

Viileä meri vesi kutittelee varpaidenpäitä.

Kuu. Valo. Yö. Hopea.

Artemis.

Meri.

Hän. Rakkaus.

Askel.

Meri muuttuu rauhattomaksi.

Tule, tule.

Ei, mene pois!

Tule tänne, lähemmäs.

Päätä.

Ikuisuus, ystävyys?

Rakkaus, meri, hän?

Hengähdys. Askel. Päätös.

Horisontissa meri kohtaa taivaan.


~*~

Joooten? Mitäs tykkäsitte?

Paritus oli siis Thalia ja Percy <3 Toki, tän voi ajatella myös ihan platoniseksi sisarus/serkus rakkaudeksi. Ja jos oiken randomiksi haluaa vetää, niin jopa Poseidon/Thaliaksi... Hmm... pitäisiköhän sellainen kirjoittaa?

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 203
Hahhaa, olenpas ollut ahkera... ainakin melkein. Uusi shotti on nimittäin tässä, eikä mennyt kuin kaksi päivää. :) Yay!

Ainiin, joo, kommentoikaahan hei!

Phoebe
S
Drama
Kuolemien maininta

Summary: Nico ei ollut ainut, jonka luottamuksen Percy petti.

Odotus

Thud. Thud, thud, thud.
Terävät nuolet iskeytyvät kiinni maalitauluun. Ruskeissa silmissä paloivat kiukkuisesti kapeiden sormien virittäessä jälleen yhden hopeisen nuolen jouselle. Huulet puristuivat tyytymättömäksi viivaksi. Thud.

Ärtyneenä Phoebe käveli maalitaulun luokse ja veti nuolet irti kovakouraisesti. Hiton Jackson. Hiton Thalia ja hiton pässi. Keitä nuo puoliveriset ja satyyri luulivat olevansa? Etenkin se poika. Kuka hän luuli olevansa, karata nyt etsintäretkelle, kun Zoe oli valinnut hänet matkaan mukaan, ei Jacksonia. Ei sitä Poseidonin poikaa.

Pojan vika kaikki oli muutenkin. Jos se hyypiö ei olisi sotkenut asioita koululla, blondi tyttö ja Artemis eivät olisi päätyneet siepatuksi. Thalia ja nuorempi tyttö olisivat liittyneet Metsästäjiin ja kaikki olisi hyvin. Mutta Jacksonin piti pilata kaikki olemassa olollaan. Kaikki oli pojan vika.

Tyytymättömänä Phoebe käveli Artemiin mökkiin ja heitti aseensa pöydälle. Hän istui tuolille turhautuneesti huokaisten. Phoebe ei ollut naiivi, eikä tyhmä. Hän oli elänyt liian kauan ollakseen sellainen. Joten Phoeben oli vaikea niellä se tosi asia, että Jacksonia ei voitu syyttää kaikesta, ei vaikka tämä olikin saastainen poika. Jos se ei olisi ollut Jackson, se olisi ollut Thalia, Bianca tai joku muu.

Kiukku ja huoli kuplivat Phoeben rinnassa hänen ajatellessaan siskojaan, jotka olivat joutuneet lähtemään kaksin muiden matkaan. Ei sillä, etteikö Phoebe uskonut heidän pystyvän huolehtimaan itsestään ja toisistaan hirviöitä ja poikaa vastaan. Phoebe värähti pelkästä ajatuksesta. Satyyristä ei ollut haittaa, mutta Poseidonin poika oli voimakas, Phoebe myönsi sen. Ja pojat olivat ääliötä ja irstaita pettureita. Jackson tuskin oli poikkeus.

Hän halusi olla siellä, suojelemassa ja tukemassa sisariaan. Zoe oli hänen vanhin ystävänsä, jota hän kunnioitti ja rakasti ja Bianca oli niin nuori, vasta-alkaja. Tyttö tarvitsi kokeneempia siskojaan vielä, ettei tekisi liian äkkinäisiä päätöksiä.

Phoebe nousi äkisti tuolista kaataen sen kumoon. Hän asteli pihalle kiihtyneenä, mulkoillen jokaista leiriläistä, joka osui hänen tielleen. Tytön askeleet veivät hänet tuuliselle rannalle. Hän oli levoton.
Phoebe halusi syyttää jota kuta, muttei ollut varma ketä.  Jackson oli luonnollisesti syypää moneen vastoinkäymiseen, mutta rehelliset vihreät silmät vainosivat Phoebea joka kerta, kun hän lisäsi uuden syyn pojan niskoille.

”Aaaargh!” Phoebe kiljui lopulta.  Turhauttavaa! Turhauttavaa, turhauttavaa, turhauttavaa! Miksei kaikki voinut vaan mennä hyvin? Miksi Stollin idioottien piti mennä keppostelemaan juuri lähtöpäivänä? Miksi Artemis käski heidät tänne? Miksi Phoebe ei saanut olla etsintäretkellä mukana? Miksi!

”Sinun on parempi tuoda siskoni takaisin Jackson, ” Phoebe ajatteli vihaisena, ”tai joudut tekemisiin minun kanssani. ”

Myöhemmin Phoebe kiistäisi koskaan ajatelleenkaan poikaa millään tavalla vähemmän vihamielisesti, saatikka luottavansa ripauksen verran rehelliseen katseeseen, joka kuvastui merenvihreistä silmistä. Myöhemmin hän kiroaisi Jacksonin alimpaan helvettiin kahden sisaruksensa menettämisestä.