Kirjoittaja Aihe: Twilight: My Dear, My Soulmate (EPILOGI 12.6.) | K-11, E/B, romance, drama  (Luettu 29039 kertaa)

E_Bella

  • Vieras
Vs: My Dear, My Soulmate (4. luku 11.5.)
« Vastaus #40 : 12.05.2010 17:44:48 »
Aaaws, Jarper oli ihana  ♥  Heittelee nyt pullamuruilla Edwardia. :D
Edwardin ajatukset oli kivoja. Sellasia... edwardmaisia, tai mikä lie sana onkaan. :D
Aaahs, se Lucas ottaa päähän, ärsyttävä tyyppi. >::: (((
Joo, järkevä paloi liki 20 asteeseen. Kesä tulee, ihanaa....  ♥ _
Jatkoa kiitus (:

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: My Dear, My Soulmate (4. luku 11.5.)
« Vastaus #41 : 12.05.2010 19:10:06 »
Jasper <3

Tosi hyvä luku taas, aina pakko sanoa se.  ;D

Taistelu kiristyy, Edward VS. Lucas

Onnistuit hyvin tuossa Edwardin "pohdinnassa", se oli edwardmainen. (:

Anteeksi, lämpö sulattaa järkevät kommentit, joten tyydyn vain pyytämään jatkoa, enkä selittämään tähän tämän enempää kaikkea.. (:
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: My Dear, My Soulmate (4. luku 11.5.)
« Vastaus #42 : 14.05.2010 13:44:33 »
Kiitos! En taaskaan malta vastailla erikseen jokaiseen kommenttiin, koska on suuri vääryys istua sisällä tälläisella säällä, mutta oon silti yhtä iloinen saadessani teidän ihania kommentteja, kuin lapsi karkkikaupassa. :D Tässä luku viisi! (:



Luku 5 – Vaihda lääkitystä, Eddie

Edward's PoV

Edward, anteeksi. En pystynyt enää koko yönä keskittymään lukemiseen, mieleni ei antanut tilaa millekään muulle kuin Bellan ajatukselle. Ajatukselle! Hän oli jälleen raottanut suojattua mieltään minulle. Siitä huolimatta, että Bellan yritysten mukaisesti he eivät peuhanneet yhtään sen hiljempaa – tai siis Lucas ei ollut hiljempaa – tunsin suunnatonta onnellisuutta. Ja lisäksi minua ihmetytti, miksi Bella oli ajatellut niin. Älysikö hän minun olevan rakastunut häneen? Vai ajatteliko hän vain muuten häiritsevän yötäni?

Vihdoin aamu alkoi sarastaa, ja vaihdoin näön vuoksi vaatteeni. Pukeuduin kuten tavalliset seitsemäntoistavuotiaat, tummiin farkkuihin ja rentoon kauluspaitaan. Kulutin peilin edessä ehkä hiukan tavallista enemmän aikaa – en kuitenkaan läheskään niin paljon kuin vaikkapa Rosalie – ja syy oli selvä minullekin. Totta kai halusin näyttää mahdollisimman hyvältä Bellan nähden. Pöyhin hiukseni tarkoituksellisesti huolettoman näköisiksi. Sitten laskeuduin alakertaan, eikä siellä näkynyt muita kuin televisiota kyllästyneen oloisesti tuijottava Emmett. Hän hädintuskin huomasi minua.

Se nyt olisi ollut aivan liikaa toivottu.
Eddie! Olen kuullut villiä huhua...
Pyöritin kyllästyneesti silmiäni. Hän ei takuulla jättäisi tätä ajatusten tasolle.
Muut taitavat olla vielä laittautumassa, hän mietti. Sitten hänen päähänsä ilmestyi mielikuva pynttäytyvästä Lucasista. Siinä Bella kiharsi tämän hiuksia, ja hän itse puuteroi kasvojaan. Em teki sen aivan tahallansa, mutta en voinut estää naurunpurkausta.
Mikä nyt niin hauskaa on? kuului useammankin vampyyrin päästä. Toisten ajatukset olivat silkkaa uteliaisuutta, toisten ajatuksista taas oli havaittavissa kyllästyneisyyttä. Rosalien ja Lucasin tietenkin.

”Edward”, Emmett sanoi. ”Olet outo. Sain kyllä jo Jazzilta diagnoosin oireisiisi. Oletko harkinnut lääkitystä? Tai vaihtaa lääkitystä, Eddie? Varmaan olisi sinulle hyväksi. Muutkin täällä talossa tulevat vielä hulluiksi sinun sekoilujasi seuratessaan. Miksi hymyilet koko ajan idioottimaisesti? Paitsi nyt. Miksi näytät noin vihaiselta?” hän höpötti, ja tajusi vasta – turhan myöhään – Bellan läsnäolon. Ei se mitään nöyryyttävää ollut, eihän Emmett paljastanut mitään mikä ei olisi ollut jo jokaisen tiedossa. Mutta minua hävetti silti hiukan.
”Ai huomenta Bells! Ei nukuttanut viime yönä, ha?” Emmett kysyi hymyillen velmusti.
Jälleen kerran – jos se vain olisi mahdollista – Bella melkein punastui.
”Huomenta Emmett... ja Edward. Ei nukuttanut, kuten vampyyreillä yleensäkään”, hän tokaisi.
”Et varmaan kyllä nukkuisi vaikka nukuttaisikin. Äänistä päätellen”, Emmett jatkoi.
Minun teki mieli lyödä häntä, mutta se ei aiheuttaisi mitään vahinkoa. Entä jos repäisisin häneltä vaikkapa korvan irti? Ihan vain Bellan puolesta, sillä hän vaikutti juuri nyt siltä nöyryytetymmältä osapuolelta.
”Osoita valitukset Lucasille”, Bella mutisi ja liihotti istumaan pienen välimatkan päähän isosta kermanvalkeasta sohvasta, jolla minä ja Em löhösimme.

Pikkuhiljaa väkeä alkoi valua alakertaan odottamaan kouluunlähtöä. Jasper saapui seuraamme, ja pian Lucaskin tuli, astellen Bellan viereen ällöttävän maireasti hymyillen. Hänen puolustuksekseen sanottakoon, että itsellänikin olisi hankala olla hymyilemättä, jos Bella olisi minun. Huomasin, että Bella ei tarvinnut paljon aikaa laittautumiseen – Aliceen ja Roseen verraten – mutta näytti silti säteilevältä. Ryankin saapui sohvalle seuraksemme, ja odottelimme siis Feliciaa, Rosalieta ja Alicea.
”Lucas”, Emmett tokaisi kiinnittäen tämän huomion. ”Olisi kai ajankohtaista – ainakin viimeyöstä päätellen – kerrata talon paneskelusäännöt.”
Mitkä hiton paneskelusäännöt? Ei meillä ollut sellaisia. En ollut ainoa hyvin yllättynyt vampyyri huoneessa, ja kaikki odottivat kauhulla Emmettin jatkavan.
”Sääntö yksi, jota toistaiseksi olet noudattanut. Sitä harrastetaan yöllä. Sääntö kaksi. Melun määrä pyritään minimoimaan.”
Vilkaisin Bellaa, joka oli haudannut kasvonsa käsiinsä. Hän selvästi katui sitä, että pyysi Emmettiä valittamaan Lucasille.
”Sääntö kolme”, Em päätti vielä jatkaa. Huomasin hänen miettivän kuumeisesti, koska hänellä ei edes ollut kolmatta sääntöä. ”Vain minä ja Rose saamme -”
Hädintuskin ehdin erottaa silmilläni Rosalieta, joka liisi yläkerrasta sohvan eteemme hypäten Emmettin syliin tukkiakseen tämän suun.

”Ai hei muru. Tuliko ikävä?" Emmett kysyi häneltä leveästi hymyillen.
”Sinun ei tarvitse selostaa – mitä ikinä aioitkaan selostaa – muille”, hän murisi.
”Oletpa vihainen! Ensimmäinen koulupäivä on ihan turha... Mitä jos skipataan se?” Emmett ehdotti ajatellen täysin sopimattomia minun kuultavakseni.
Kaikki muut läsnäolijat tunsivat Jasperin ajatusten mukaan olonsa erittäin epämukavaksi.
Paitsi Ryan.
”Menkää tekin hotelliin”, hän nauroi. Tekin?
”Jos nyt sinne kouluun”, Rosalie vastasi jäätävällä äänensävyllä, nousi ylös kohentaen vaatteitaan ja lähti astelemaan kiivaasti kohti autotallia.

”Kahdella autollako?” Ryan tiedusteli minulta.
Vastasin myöntävästi, ja lopulta päädyimme siihen, että minun harmaalla volvollani matkustivat minä, Alice, Jazz ja Em. Alice antoi Felician kokeilla hänen keltaista Porcheaan, ja siihen kyytiin menivät myös Ryan, Bella ja Lucas. Rosalie halusi ajaa yksin punaisella Corvetellaan. Moinen autovalikoima ei enää herättänyt niin paljon hämmennystä, kuin muutama vuosikymmen sitten. Lääkäreille – siis Carlislelle – maksettiin hyvin palkkaa 2050-luvun Alaskassa.

Ajoimme automme vieretysten lukion parkkipaikoille, ja nousin muiden kannoilla autosta. Palautin vielä mieleeni peitetarinan Felician, Ryanin, Lucasin ja Bellan suhteen. He olivat Rosalien ja Jasperin tädin lapsikatras, jotka olivat päätyneet Carlislen ja Esmen huostaan, sillä heidän äitinsä oli joutunut vieroitukseen. Se oli ainoita järkeenkäypiä syitä, miksi lasten lukumäärä olisi kasvanut yhdeksään. Luonnollisesti Lucas ja Bella eivät voineet olla sisaruksia, eivätkä myöskään Felicia ja Ryan. Niinpä Bella ja Ryan olivat kaksoset, aivan omia lapsia, mutta Lucas ja Felicia olivat adoptoituja. Minua mietitytti ja ihmetytti, miten tämä adoptiotarina upposi vieläkin ihmisiin. Matthew sen sijaan saisi pitää matalaa profiilia, sillä juneaulaisten keskuudessa hänen olemassaolostaan ei edes tiedetty.

”Jokainen valmiina?” Alice kysyi hymyillen leveästi. Hän oli iloinen päästessään taas ihmisten ilmoille – päästessään aiheuttamaan ihailua vaatetuksellaan.
Myötäilevää mutinaa.
”Sitten mennään”, hän hihkaisi ja hän lähti liihottamaan ihmisten vauhdilla, mutta kuitenkin hyvin keijumaisesti kohti sisäänkäyntiä. Rosalie, Emmett, Felicia ja Lucas olisivat jo kakkosluokkalaisia, minä, Alice, Jazz, Ryan ja Bella aloittaisimme ensimmäisen luokan. Astelimme kaikki yhtenäisessä joukossa kohti suurta juhlasalia, ja saimme osaksemme paljon katseita. Kateellisia, kummastelevia, ihailevia. Ajatuksia sorisi siellä täällä, ja yritin tukkia niiltä korvani. Eritoten sellaisilta, jotka omistivat miespuoliset oppilaat. Jotka olivat hyvin haltioissaan Bellan ulkonäöstä.

Me jouduimme ryhmittäytymään toiselle puolen salia, eli eroamaan ”sisaruksistamme”. Tosin minulle se oli erittäin mieluisa käsky, mitä kauempana Lucasista - kunhan vain Bella oli lähelläni - sen parempi.
”Onko tämä sinulle ensimmäinen kerta Alaskassa?” kuiskasin Bellalle.
”Tässä lukiossa kyllä”, hän mutisi.
”Okei”, vastasin koittaen miettiä jotain muuta puheenaihetta. Puhusin mielelläni Bellan kanssa niin paljon kuin suinkin mahdollista, mutta en tiennyt mistä aiheesta olisi turvallista jutella.
”Olen pahoillani Emmettin puolesta. Hän nyt on sellainen”, tokaisin kun en muutakaan keksinyt.
”Älä muistuta, kiltti”, Bella vastasi kääntäen katseensa lattiaan.
Huono puheenaihe.

Rehtori pölisi samaa vanhaa – ainakin koulunsa useampaan otteeseen käyneelle –  ja lopuksi ilmoitti luokkajaon. Kohtalonkaupalla, uskomattomalla tuurilla ja toiveajattelulla päädyin Bellan kanssa samalle luokalle. Tuntimme määräytyisivät enimmäkseen kurssivalintojemme perusteella, mutta pakollisia kursseja suoritettiin osittain oman luokan kanssa. Saisin siis ainakin hiukan kahdenkeskeistä aikaa hänen kanssaan. Sitten salissa pistettiin kiertoon paperinivaskoja, joista piti kerätä omat ainevalintakortit ja lukujärjestykset. Hätäisten päätelmieni mukaan meillä, siis minulla ja Bellalla olisi ensimmäinen tunti biologiaa.

”Biologiaa sinullakin?” kysyin Bellalta.
”Jep”, Bella vastasi. ”Istutko vieressäni luokassa?” hän jatkoi hymyillen kujeilevasti.
”Toki, en oikein tunne vielä muita... Kaikki on niin uutta ja jännittävää”, sanoin jäljitellen tavallisten ykkösluokkalaisten äänensävyä, saaden Bellan nauramaan. Astelimme vaitonaisina luokkaan, ja asetuin takimmaiseen nurkkapöytään, Bellan seuratessa minua.

”Ensimmäisellä tunnilla käymme hiukan kurssin sisältöä läpi – ihmisbiologiaa siis. Ensimmäinen aiheemme on verenkiertoelimistö, ja siispä selvitämme omat veriryhmämme!” Auts. Itsehillintäni oli kyllä kunnossa, eikä muutama tippa verta tekisi minua hulluksi, mutta en tiennyt Bellasta. Käännyin hänen puoleensa huolestuneena, ja vastaanotin rohkaisevan hymyn.
Älä huoli. Minulla on epänormaalin hyvä itsehillintä. Siis vampyyriksi.
Jo kolmas kerta muutaman päivän sisään, kun kuulin hänen ajatuksensa. Tunsin suunnatonta iloisuutta.

Biologian opettaja Mr Nelson jakoi jokaisen työparin pulpetille neuloja, laseja ja pipettejä, ohjeistaen samalla kuinka veriryhmät selvitettäisiin. Minua huvitti tilanne, aivan kuin tämä pari saisi yhtikäs mitään selvitettyä. Mietin, kuinka pääsisimme tilanteesta, koska eihän meillä ollut mitään näyttöä siitä, että olisimme tehneet kokeen.
”Bella”, kuiskasin niin hiljaa, ettei kukaan muu voisi sitä kuulla. ”Esitä voivasi pahoin.”
”Miksi?” hän kuiskasi, mutta samaan aikaan rupesi räpyttelemään silmiään ja hieroi otsaansa kämmenselällään.
”Mr Nelson!” huusin. ”Bella voi pahoin, voinko viedä hänet terveydenhoitajalle?”
”Toki. Verestäkö se johtuu?”
”Niin kai”, mutisin yrittäen hillitä naurunpuuskaani.
”Tulethan itse sitten takaisin tunnille?”
”Mitä suotta, tiedän jo veriryhmäni.”
”Jaa”, Nelson vastasi kurtistaen kulmiaan. Bella nousi tuoliltaan liioitellun vaivalloisesti, ja minä nostin hänen kätensä olkapäilleni, ja tuin häntä vyötäröltä. Sen lähemmäksi en häntä – ainakaan hetkeen – pääsisi. Bellan tuoksu oli edelleen huumaava, tosin nyt ei polttavalla tai raastavalla tavalla, hänen ihonsa tuntui ohuen paidan alla silkinsileältä ja se hohti hyvin, hyvin hienoista lämpöä. Eivät vampyyrit lämpimiä olleet – päinvastoin – lukuun ottamatta metsästyksen jälkeistä olotilaa tai joitakin outoja mielialoja. Ei Bellakaan ollut lämmin, mutta tuntui hiukan vampyyrien tavallista ruumiinlämpöä lämpimmämältä.

Bellan analysointi jäi sikseen, kun luokasta ulos päästyämme hän irrottautui hienovaraisesti otteestani. Tosin hän jäi suhteellisen lähelle minua seisoskelemaan.
”Miksi meillä piti lähteä tunnilta?”
”Miten olisit lavastanut veriryhmätulokset?”
”Ööö... Olisin väittänyt, että sinä joit veremme?” Bella ehdotti naureskellen, ja minä pukkasin häntä kylkeen. Koko ehdotus oli sekä koominen, että mahdoton.
”Mistä hyvästä tuokin tönäisy tuli?” Bella tiedusteli ja muksautti samantien minua vielä kovemmin - ei kuitenkaan niin kovasti että olisi käynyt kipeää - käsivarteeni.
”Mitä nyt tehdään? Menemme terveydenhoitajalle?”
”Hyvä idea. Kun hän kuuntelisi sydämenlyöntejä, saattaisi tulla hienoinen järkytys.”
”Minun on erittäin hankala uskoa, ettei sinun sydämesi lyö”, mutisin hiljaa, ajattelematta pahemmin sanomisiani. Tai paremminkin niiden seurauksia.
Sitten kohtasin kultaiset, suuret, yhä syvät silmät, ja muistin niiden ruskeuden kuin eilispäivän. Tuijotimme hetken vain toisiamme, kuin jossakin transsissa tai – Emmettin sanoin – aineissa.

En tiedä kauanko vain seisoskelimme kaikessa hiljaisuudessa, hiljaisella käytävällä, mutta havahduin kun muut oppilaat pääsivät tunneiltaan. Bella räpäytti silmiään pari kertaa, ja aistin hyvin nolostuneen ilmapiirin välillämme. Sitten kuulin jotain Alicen ajatuksia, ja pian hän pyrähtikin jo viereemme.
”Hei! Nyt on ruokailu, ymmärrättehän? Ruo-kai-lu! Keskeytinkö jotain?” hän sopotti kohottaen hämmästyneesti kulmiaan.
”Et keskeyttänyt”, mutisin.
”Et yhtikäs mitään”, Bella myötäili.
Alice katsoi meitä kuin kajahtaineita spitaalisia, kun lähdimme kulkemaan hänen kannoillaan kohti ruokalaa.

Suuri, kymmenen istuttava pöytä oli vallattu jo Emmettin ja Ryanin toimesta, kun saavuimme sinne. Lucas hymyili teennäistä hymyään Bellalle, kun tämä istuutui hänen viereensä. Sitten hän ajatteli tarkoituksellisesti jotain lällällää:n tyylistä, kiusatakseen minua. Väläytin leveimmän tekohymyni ja sitten aloin repiä omenasta kuorta pois. Vain pieni puristus, ja omena olisi musertunut kämmeneeni, mutta sen sijaan taiteilin omenan kylkeen kovertamalla irvinaaman. Näytin salakavalasti taideteostani Lucasille, ja sain vielä omenaakin rumemman katseen osakseni häneltä. Sitten tuhrin kaiverrukseni tunnistamattomaksi sutuksi, ja laskin omenan tarjottimelle. Katsahdin Emmettiin päin, ja tämä oli ilmeisesti seurannut touhujani, sillä hän työnsi parhaillaan täytekeksejä silmäkulmiinsa, rutistaen kulmalihaksiaan siten että keksit pysyivät jopa paikoillansa. Hän näytti idioottimaiselta, ja sai meidät jälleen kerran nauramaan. Ja myös jälleen kerran Rose palautti hänet maanpinnalle.

Ruokailun jälkeen oli luvassa vielä kaksi tuntia matematiikkaa. Siinä ryhmässä olisi Bellan lisäksi myös Jazz. Kun saavuimme luokkaan, minä ja Jasper valitsimme vierekkäiset pulpetit, ja Bella meni aivan omasta tahdostaan istumaan minun eteeni. Se kyllä sopi hyvin, voisin vaikka leikkiä olevani taas kymmenvuotias ja tökkiä häntä lyijykynällä selkään. Tai sitten en. Jasper virnuili, ilmeisesti tuntiessaan olotilani. Se olikin hölmön kupliva, juuri niin kuin olisin ala-asteella ja suunnittelisin tempausta ihastukseni päänmenoksi.

Bella on jännittynyt kuin peura ajovaloissa, kuulin Jasperin ajattelevan. Ja sinä ilmeisen lapsellisella tuulella. Ei hyvä yhdistelmä Eddie.
Nyökkäsin huomaamattomasti. Tässä tilanteessa minun kuuluisi saada Bella rennommaksi. Entä jos hieroisin hänen hartioitaan? Lucas ei varmaan pitäisi siitä. Entä jos ihan vain virittäisin jotain keskustelua. Se oli toistaiseksi ideoistani järkevin.

”Bella”, kuiskasin. Hän kääntyi hieman puoleeni, osoittaakseen olevansa kuulolla.
”Miten ensimmäinen päivä lukiossa on mennyt?” kysyin hymyillen vinosti.
”Voi kuule, kaikki on niin uutta ja jännittävää, ja olen sekaisin tästä tietotulvasta”, hän selitti suurieleisesti. Sarkasmin hänen äänessään saattoi maistaa.
Nauroin hiljaa, mutta minun täytyi jättää hänet rauhaan, sillä opettaja lähti kierrokselle. Kirjoitin hyvin hyvin nopeasti pari laskua ulkomuistista vihkooni, jotten saisi lusmun mainetta heti ensimmäisenä päivänä. Opettajia täytyi mielistellä saadakseen tahtonsa läpi vastaisuudessakin.

”Neiti Howard, miksi ette ole tehneet yhtäkään tehtävää?” opettaja tiedusteli kovaäänisesti kääntäen kaikkien huomion Bellaan. Hän ei ilmeisesti ollut sisäistänyt mielistelyn jaloa taitoa. Bella meni noloksi, ja vaikutti miettivän kuumeisesti vastausta. Siinä vaiheessa minä rytistelin arkin, johon olin rustannut laskuni mytyksi, käännyin heidän puoleen ja tein jälleen jotain harkitsematonta.
”Anteeksi, Herra Cox. Minä olen häirinnyt Bellaa koko tunnin, syyttäkää vain minua”, paljastin vuolaasti.
”Todellako?” hän kysyi kohottaen kulmiaan hämmästyksestä. Onneksi hän ei ollut vielä nähnyt tehtäviäni.
”Todella.” Ja aivan tottahan se oli, minä olin koko ajan Bellan kimpussa. Ihme kun hän ei vielä ollut menettänyt hermojaan, tosin se tapahtuisi varmaan pian.
Kiitos, vaikka se kyllä olikin sinun syytäsi, Bella ajatteli. Se oli neljäs.
« Viimeksi muokattu: 14.05.2010 17:09:38 kirjoittanut makeaavettä »
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: My Dear, My Soulmate (5. luku 14.5.)
« Vastaus #43 : 14.05.2010 15:46:59 »
oioioi! hirmu ihana luku! <3 tykkäsin tosi paljon noist Edwardin ajatuksista tökkii Bellaa kynällä jne! :D ja Emmett oli kyl niin täydellinen Emmett! :D virheitä ei ollu ja käytit tosi hyvin erilaisii sanoja :)  tosin ton sopottaa sanan huomioin kyl tai sillai ku oot kirjottanu sen edelliseenki ficciin kai pari kertaa ni se sit paisto sielt tekstist :D joo ja tosi ihana ku edward laskee noit kertoi ku bella "näyttää" mielensä sille :) empä nyt kirjottele enempää ku ulkona on niin ihana sää<3

minnamoi♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Deph

  • Herkuttelija
  • ***
  • Viestejä: 589
Vs: My Dear, My Soulmate (5. luku 14.5.)
« Vastaus #44 : 14.05.2010 16:33:20 »
Ihana luku ! <3
Voi että rakastan sun tekstiäs, kun kirjoitat niin hyvin. Selkeästi, mutta silti kuvaillen :D Ja ennen kaikkea tekstissä on niitä hauskoja juttuja. Edward ei ole ihan samanlainen Edward kuin kirjoissa ja taidan tykätä tästä Eddiestä enemmän :D Lyijykynällä tökkiminen (siis se ajatus) xD
Virheisiin en edes muistanut kiinnittää huomiota (jos niitä edes oli).
Emmett on superihana ja hauska itsensä :D !
Jatkoa vain.

Deph
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Samuli Putro - Olet puolisoni nyt

Avatar Irkku

jennumiu

  • ***
  • Viestejä: 234
    • We still are made of greed
Vs: My Dear, My Soulmate (5. luku 14.5.)
« Vastaus #45 : 15.05.2010 00:22:53 »
ihana luku , taas kerran <3  :)
hihi, voin niin kuvitella edwardin tökkimässä bellaa kynällä  :D
ja jotenkin suloista , kun eddie laskee noita kertoja, kun kuulee bellan ajatukset  ;)
jatkoa vaan tulemaan

jennumiu  :-*
This is the way the world ends
Not with a bang but a whimper

Sarkku

  • Green Day holisti
  • ***
  • Viestejä: 175
  • ava by NiNNNi
Vs: My Dear, My Soulmate (5. luku 14.5.)
« Vastaus #46 : 15.05.2010 20:45:49 »
Hyvä luku taas kerran  ;)
Jatkoa piakkoin

Sarkku
Do you know what's worth fighting for?
When it's not worth dying for?

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: My Dear, My Soulmate (5. luku 14.5.)
« Vastaus #47 : 16.05.2010 11:20:14 »
Awww, so sweet. <3
Eddie on niin sulonen mustasukkasena.. x)
Lucasille tulee kyllä tiukat paikat jos yrittää Edwardia vastaan pitää puolensa..
Tekstisi on sujuvaa ja virheetöntä.
Jatkoa toivoisin taas. (:
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: My Dear, My Soulmate (5. luku 14.5.)
« Vastaus #48 : 16.05.2010 22:04:49 »
Superkiitollinen MV täällä kiittelee taas teidän ihanista kommenteista. Ne on aina ihania, mutta minkäs teet. :D

Nyt sitten luku viitosta ja sen jälkeen tuskailemaan matikan pariin. Näillä näkymin tähän ficciin tulee vielä tämä + neljä lukua ja epilogi.



Luku 6 – Lyöntejä

Bella's PoV

Muutamassa päivässä oli sattunut kaikenlaista. Ajatusten paljastelu Edwardille alkoi valitettavasti olla kohdallani arkipäivää, ja valehtelematta vietin hänen seurassaan likimain yhtä paljon aikaa kuin Lucasin kanssa. Edward oli lähes jokaisella oppitunnilla kanssani, istui ruokalassa viereeni ja teki pieniä, kohteliaita eleitä – ja usein. Availi ovia puolestani, otti syyt niskoilleen juttelustamme oppitunneilla, veti minulle pöydästä tuolin kuin tarjoilija, ja sen sellaista. Olin hiukan hämmentynyt. Aivan niin kuin Edwardin kaltainen mies voisi olla ihastunut minuun, se vaihtoehto ei tullut kysymykseenkään.

Olin tehnyt johtopäätökset, että Edward olisi vain poikkeuksellisen kohtelias. Tai haluaisi ärsyttää Lucasia tahalteen, sillä heidän välillä oli kai jotain kitkaa. Mutta Edward ei kyllä vaikuttanut sellaiselta, joka käyttäisi sodassa viattomia välikappaleita. Vaikka minä en kyllä ollut viaton, sinne päinkään. Olin pahimman luokan pettäjä, tosin konkreettisesti en ollut tehnyt mitään, mutta pääni sisällä senkin edestä. Nykyään olin enemmän kuin vain kiitollinen kilvestäni, sillä vähintään joka toinen ajatuksistani koski Edwardia, hänen kultaista luonnettaan, hänen jumalallista ulkomuotoaan. Häpesin myöntää, mutta ajattelin toisinaan Edwardia kun olin Lucasin seurassa.

Niin, minä en tosiaankaan ollut viaton. Lisäksi olin toivottoman rakastunut tähän Edwardiin, josta ennen tiesin vain kasvot. Kasvot, joihin ihastuin ensisilmäyksellä. Mutta ihmeitä tapahtui, tapasin nämä kasvot jälleen, ja sisältö oli sitäkin kauniimpi. Rakastuminen oli hyvin luonteva askel. Minkä tunteilleen mahtoi, mutta silti minua vaivasi hirvittävä syyllisyys. Toinen tunteista vahvin oli toivottomuus. Edward ei ikinä voisi rakastua minuun. Olin poikkeuksellisen tylsä vampyyriksi. Minun pitäisi olla suunnattoman kiitollinen siitä, että Lucas huoli minut. En kylläkään ollut. Miksi Lucas ei voinut vain kyllästyä minuun? Niin kuin... Niin kuin... minä häneen?

Olin kyllästynyt Lucasiin. Tuttuun ja turvalliseen Lucasiin. Lucasiin, jolla ei loppupeleissä ollut minulle sen suurempaa merkitystä kuin vaikkapa Ryanilla. Lucasiin, jota rakastin kuin sisko veljeään. Jollain tasolla enemmän, mutta lähinnä kai muodon vuoksi. Nyt tiesin, mistä Felicia oli puhunut. Tiesin, miltä hänestä tuntui tavattuaan Ryanin. Ei mikään ihme, etten ollut tuntenut niin aiemmin. Vampyyreilla on vain yksi oikea, ainoa sielunkumppani, sanottiin.

Minun sielunkumppanini oli – toivottomuuden hyökyaalto hukutti minut – Edward. Ja kun pulikoin pinnalle, syyllisyys paiskasi minut vielä rajummin kohti pohjaa. Lucas, voi Lucas. Miten selviäisit – selviäisimme – tästä ikinä? Meillä oli ikuisuus kärsittävänä. Minulla syyllisyydentunnosta, Lucasilla hylätyksi tulemisen tunteesta. Ja samalla tiesin, että en osaisi jättää häntä vielä vuosiin. Tai ainakaan kuukausiin. Teko olisi elämäni rankin ja vaikein. Lucas, jota ilman olisin kuollut ja kuopattu, ruumiina multakeon alla, muistona minusta kivi ja musta maa, ei enää ketään läheistä joka kävisisi istuttamassa orvokkeja haudalleni. Vaikka minulle oli tuomittu lapseton elämä, minulla sentään oli läheisiä, jotka pysyisivät luonani ikuisesti. Kukaan heistä ei ansaitsisi sellaista kohtaloa, joka Lucasille vaikutti lankeavan. Mutta vääryydessä ei pitäisi elää, se kiduttaisi jokaista osapuolta.

Näitä synkkiä mietteitä ajattelin letittäessäni hiuksiani. Kun sidoin niitä, olin yhä niin ajatuksissani että ponnari napsahti poikki. Kirosin pienesti, ja sain tovin tonkia pesupussini uumenista toista kumilenkkiä. Sitten asettelin sinivalkoraidallisen lippalakin päähäni, ja loikin alakertaan ylläni pelivaatteet, tummansiniset housut ja valkoinen liivi, jonka alta pilkotti trikoopaita.

Okei, tultuani vampyyriksi urheilu – liikunta yleensäkään – ei ollut enää niin kauheaa. Päinvastoin, toisinaan voimaa oli ihan mukava päästä purkamaan. Silti ajatus tulevasta baseballmatsista ei kuulostanut erityisen houkuttelevalta. Se oli kuulemma hyvin perinteistä Culleneille, ja ”perinteet täytyi jakaa uusien perheenjäsenten kesken”. Niin Carlisle oli sanonut.

Ulkona ukkosti ja salamoi vimmatusti, ja se olikin tarpeen kun vampyyrit löivät mailalla pallon kaukaisuuteen, luodin tuntivauhdilla. Koska Emmettin sanojen mukaan heillä olisi uskomaton kotikenttäetu meihin amatööreihin verraten, oltiin päädytty sekajoukkueisiin. Jotka olivat kuulemma arvottu. Epäilin viimeistä väitettä hiukan, sillä joukkuejako oli seuraava; sinisiin kuului minä, Emmett, Matthew, Felicia, Alice – ja yllätys yllätys, Edward. Punaisiin kuului Rosalie, Carlisle, Jasper, Ryan, Esme ja Lucas. Joukkueet ainakin kuulostivat hyvin tasapuolisilta.

”Joko mennään?” Emmett kysyi kärsimättömästi.
”Ovatko kaikki paikalla?” Nopea vilkaisu läsnäolijoihin, ja Carlisle mutisi sitten myöntyvästi.
”Ketkä tulevat minun Jeeppiini? Muut menevät juosten. Välineitä ei jaksa – tai no toki jaksaa, muttei huvita – kantaa.”
”Ketä nyt matkaseuraksi haluat”, Carlisle mutisi ylienergiselle pojalleen.
”Saanko itse päättää?” Emmett hihkaisi, ja tämän huulille muodostui kiero virne. ”Siinä tapauksessa, mukaani tulevat Bella, Edward, Alice ja Jasper!” hän julisti.
Miksi hän minut halusi? Miksei hän pyytänyt Rosalieta? Enhän edes ollut virallisesti, enkä edes epävirallisesti hänen perheenjäsen.
Kuin vastaukseksi kysymykseeni hän kääntyi puoleeni, virnisti leveästi ja sanoi:
”Bella, sinua on niin mukava nolostuttaa!”
Siinä meni viimeisetkin intressit hypätä Emmettin Jeepin kyytiin.
”Älä huoli, minä pidän siitä huolen ettei sinua kiusata”, Edward sanoi hiljaa, ja hymyn kuuli hänen äänestään.
Ei tietenkään niin hiljaa, etteikö Lucas olisi kuullut.
”Miksi minä en pääse vaimoni kanssa yhtä matkaa?”
”Käsittääkseni hän ei ole vaimosi”, Edward kyseenalaisti. Hän liikkui juuri nyt vaarallisilla vesillä.
”Muodollisesti ei, ja vain siitä syystä että Bellalla on yhä, viidenkymmenen vuoden jälkeenkin jonkinsortin päähänpinttymät siitä, että avioliitto on typerä muodollisuus, ja kuolemansuudelma. Niinhän se meni, Bells?”
Minua suututti. Ivan saattoi maistaa hänen puheistaan, ja asia oli – niin naurettavalta kuin se kuulostikin – yhä arka paikka minulle.
Ja mielipiteeni avioliitosta olivat jälleen kerran osoittuneet aivan todeksi. Paitsi että suhteemme teki kuolemaa muutoinkin. Mutta jos olisin mennyt Luken kanssa naimisiin, katuisin sitä juuri nyt, luultavasti. Lucasille oli tainnut jäädä jotain hampaankoloon, kun hänen kosittuaan minua olin vastannut kielteisesti. Vaikka se ei ollut mitenkään henkilökohtaista. Ainakaan silloin.

Emmettin käskyä oli totteleminen, ”jollei halunnut menettää toista kättänsä kentällä”, joten minä astelin nöyrästi Jeepin takapenkille. Jasper valtasi etupenkin, ja Alice paikan hänen takaansa. Siispä minä istuin keskellä, jokaisen suloisena silmätikkuna. Olo oli kuin näyteikkunassa.
”Mitä te kaikki toljotatte?” mutisin vaivaantuneena.
”Sinun hiuksiasi”, Alice ilmoitti.
”Mietin jotain naljailtavaa äskeisestä”, Emmett sanoi.
”Olet niin kumman vihainen. Tai en tiedä, tunteesi vain kuohuvat hillittömästi”, Jasper selitti.
”Mistäköhän syystä?” tokaisin kohottaen kulmiani muka hämmästyneesti. ”Ja Jasper, et kyllä yritä manipuloida!”
En saanut kuulla vastausta, miksi Edward tuijotti minua intensiivisemmin kuin kukaan muu. Minustakin olisi mukava tietää, mitä toisen mielessä liikkui.
Ei ole reilua, että minä paljastan ajatuksiani – eikä se sitä paitsi käy helposti, mutta sinä olet aina yhtä tuppisuu, ajattelin nostaessani vastaanpanevaa kilpeäni.
Edwardin huulille levisi hymy, ja hän kumartui lähemmäs korvaani. Sitten hän kuiskasi hyvin, hyvin hiljaa, niin hiljaa että se jäi vain meidän kahden tietoisuuteen. Hänen hengityksensä kutitti korvanlehteäni, ja tunsin outoa, ennenkuulumatonta väreilyä sisälläni.
”En voi irroittaa katsettani sinusta, koska olet niin kaunis. Kaunein”, hän kuiskasi.
Minä menin sanattomaksi, vaikka Edwardin puheet olivatkin täyttä hölynpölyä.

Edward's PoV

Olisin enemmän kuin mielelläni kuiskannut Bellalle jotain syvällisempääkin – hänen ulkoinen kauneushan oli kaikessa mahtipontisuudessaan, uskomatonta kyllä, vähäistä sisäisen rinnalla – mutta ajattelin olla kohtelias, enkä hämmentää häntä täydellisesti. Olisin kyllä voinut kuiskata jotain sellaista kuin ”Mutta minun kanssani sinä tulet menemään naimisiin”. Mikä oli aivan totta. Olin taannoin päättänyt omistaa koko loppuelämäni Bellasta taistelemiseen. Tosin jos hän olisi onnellinen Lucasin kanssa, en tietenkään veisi häneltä sitä onnea. Kärttyisin kulisseissa niin kauan, että Bella tekisi omat päätöksensä.

Vaikka Bella oli niin juurtunut käsityksiinsä avioliitoista, uskoin pystyväni kääntämään hänen päänsä siinä suhteessa. Minä olin elänyt ihmisnuoruuteni 1910-luvulla, Bella yli yhdeksänkymmentä vuotta myöhemmin. Ei mikään ihme, että meidän arvomaailmat poikkesivat hieman toisistaan. Ainakin joiltakin osin. Minä olin vanhanaikainen mies. Lisäksi olin varma, että vampyyreiltä oli evätty pääsy taivaaseen. Tai no en aivan varma, ja siitä luultavasti johtuikin haluni noudattaa raamatun oppeja. Ei kai siitä haittaakaan olisi? Tosin olin kyllä vallan railakkaasti jo rikkonutkin niitä, mutta voisin koittaa pysyä edes osittain puhtaana.

Emmettin vitsailut menivät minulta ohi korvien, mitä nyt erotin jotain leikillisiä kosintoja, ja ”Snif, sain pakit Bellalta!” - ulinoita. En edes päässyt esittämään ritaria, joka pelastaa neidon hädästä – olin esittänyt sellaista useinkin viimeaikoina. Tosin en tiedä oliko se esittämistä, koska se tuli aivan luonnostaan – kun Emmett kaarsi valtavan metsäaukion reunaan Jeepillään.
”Perillä ollaan rakkaat, kohta Bells mut hakkaat!” hän julisti ja luultavasti läheltä pitikin.
Tulevaisuus muuttui aikalailla matkan aikana, Alice ajatteli. Siis Bellan tulevaisuus.
Edward tahtoo kuulla lisää, Edward tahtoo kuulla lisää, koitin ajatella. Kuka ties, vaikka sekin näkyisi Alicelle. Tosin päätösten pitäisi olla hiukan merkittävämpiä, tuskin jokainen asia Alicelle näkyi.

Aloin tulla jo kärsimättömäksi, kunnes Alice päästi minut uteliaisuudesta.
Ajattelin, että haluat kuulla lisää. Pinnaasi oli mukava venyttää, hän ajatteli ja hymyili leveästi. No, viime päivinä on tapahtunut kaikenlaista. Bella alkaa olla hyvin epävarma tulevaisuudestaan. Sinun kuvasi lisääntyvät hänen suunnitelmissaan kuin sienet sateella, ja sitä vastoin Lucas tuntuu rapisevan pikkuhiljaa pois. Hän ei ole enää yhtään varma, onko Lucas se, jonka kanssa Bella haluaa loppuelämänsä viettää. Niin ja automatkalla Bella myös suunnitteli kostavansa Emmettille kentällä. Ei nyt muuta merkittävää, hän ilmoitti ja loikki sitten kohti Esmeä ja syöttölautasta.

Lopulta peli saattoi alkaa, ja me asetuimme paikoillemme. Me siniset olimme ensin ulkokentällä, ja minut passitettiin nopeiden jalkojeni ansiosta takakentälle. Ennen kuin Alice heitti ensimmäisen syötön, Esme huudahti lyöntipaikaltaan:
”Yritetään välttää tällä kertaa tappelua, ettemme antaisi itsestämme jonkin sortin luolamiehen kuvaa!”
Ei ollut hankala arvata, kenelle hän viestin tarkoitti. Ajauduimme Emmettin kanssa usein leikkimieliseen tappeluun. Vilkaisin Bellaa, joka oli sentterinä muutaman sadan metrin päässä minusta, ja hymyilin leveästi. Bella esitti pettynyttä, vaikka epäilin hänen kyllä kostavan Emmettille jollain tavoin taannoiset nöyryytykset.

Sitten Alice syötti ensimmäisen kerran, nopeasti ja huomaamattomasti, mutta Ryan oli yllätykseksemme hyvä lyöjä. Ehkä heillä olikin paremmat taidot kuin he antoivat olettaa. Ryanilla oli voimaa, ja pallo kiiti vauhdilla kohti metsää. Minä syöksyin vielä vauhdikkaammin pallon perään, mutta Ryan ehti ensimmäiselle pesälle. En ollut valmistautunut moiseen.
”Edward! Missä refleksisi luuhaavat?” Emmett marisi.

Peli kulki tasaisesti eteenpäin. Kaksi paloa oli tullut, mutta juoksujakin oli kertynyt. Sitten oli Lucasin vuoro lyödä, ja hän löi pallon lähes yhtä voimakkaasti kuin Ryan, kohti takana häämöttävää kuusimetsää. Syöksyin perään, ja jostain kummallisesta energianryöpystä johtuen poltin hänet leikiten. En todellakaan tiedä, mikä vinksahdus hänelle tuli, mutta Lucas näytti tulistuvan moisesta pahemman kerran. Hän kirosi, ja sitten kävellessään ohitseni löi minua käsivarteen. Hän käytti niin paljon voimaa, että se jopa teki hiukan kipeää. Sitten minä kimpaannuin hiukan, ja löin takaisin. Seuraavaksi hän löi jälleen minua. Mieleni sopukoissa kummitteli Esmen lempeät opetukset. Viisaampi lopettaa ensin. En vain jaksanut välittää. Minäkin löin, ja lopulta se meni hiukan käsirysyksi. Emmett ja Ryan kai saapuivat harmikseni erottamaan meidät toisistamme, ennen kuin isompia vahinkoja syntyisi.

”Jättäkää toisenne rauhaan!” Emmett komensi.
”Heti, kun tuo jättää minun Bellani rauhaan!”
”Miksi minun pitäisi jättää hänet rauhaan?” haastoin.
”Helvetti soikoon, hän on onnellisesti varattu ja mies tekee kaikkensa sotkeakseen meidän välit!” Lucas karjui niin että metsä raikasi.
Kyllästyin esittämään asiallista ja siveellistä, kyllästyin piilottamaan tunteeni.
”No minkä sille mahdan että olen viimeiset viisikymmentä vuotta ollut rakastunut häneen!” huusin niin kovaa, ettei kukaan voisi väittää kuulleensa harhoja.
”Kehtasit vielä myöntääkin sen!” Lucas ärjyi tempoillen Ryanin otteessa, yrittäen päästä kimppuuni. Minä olin jo rauhoittunut, joten käskin Emmettin mennä pitelemään häntä Ryanin avuksi. Hän uskoi minua, ja jäin paikoilleni hieromaan kättä, jossa tunsin hienoista jomotusta. Hän oli hitto vie käyttänyt voimaa.
”Eiköhän tämä riitä tälle erää. Palataan talolle. Edward, sinä menet Jeepillä”, Carlisle komensi määrätietoisesti.
Bella pyrähti asiaankuuluvasti Lucasin rinnalle, koittaen rauhoitella tätä. Lucasin silmät olivat yhä raivosta vauhkot. En tiennyt vielä, mitä olin juuri tehnyt. Pilannut kaikki mahdollisuuteni Bellaan, ehkä? Sotkenut heidän välinsä lopullisesti?

Paluumatka Emmettin punaisessa Jeepissä oli hiljainen. Jopa Emmett älysi olla hiljaa. Keskipenkki oli tyhjä, Bella meni juoksemalla Lucasin rinnalla. Mietin, valitsiko hän lopullisesti Lucasin puolen? Olisiko se joku yllätys? Ei tietenkään. Hehän olivat viihtyneet yhdessä jo liki viisikymmentä vuotta. Olin elätellyt turhia toiveita, kuvitellut tyhmiä. Luultavasti saisin loppuelämäkseni sekopäisen, yksinäisen vampyyrin maineen.
”Edward. Jopa uutisen jysäytit. Bella varmasti arvostaa julkista paljastustasi”, Emmett naureskeli.
”Minua ei luultavasti arvosta enää kukaan. Minähän kävin Lucasin kimppuun.”
”Ethän sinä kenenkään kimppuun ole käynyt”, Alice intti. ”Lucas tässä syypää on. Eikä edes taida pyytää sinulta anteeksi.”
”Alice, missä todellisuudessa kuvittelit Lucasin pyytävän anteeksi minulta?”
Alice vain kohautti olkiaan. Olin kyllä aina epäillytkin hänen elävän jossain eri todellisuudessa tuon ylipursuavan pirteyden ja elämänilon takia.

Saavuimme vaitonaisina talolle, ja purettuamme pelivälineet autotallin kaappeihin, palasimme sisälle. Esme seisoskeli aulassa, tuijottaen minua huolestuneesti. Carlisle oli sivujen kahinasta päätellen lukemassa, Rosalie selaili televisiokanavia päämäärättömästi, Felicia ja Ryan olivat ajatuksista päätelleen huoneessaan, kuten myös Bella ja Lucas. Ja Matthew. Tiesin että se oli epäkohteliasta, mutta pinnistelin kuuloaistini äärimmilleen ja kuuntelin heitä.

”Bella. Me emme voi jäädä tänne!”
”Lucas, järki käteen. Emme tosiaankaan lähde yhden vampyyripojan tunteiden takia.”
Kuulostipa vähättelevältä. Mutta olin siitä huolimatta tyytyväinen.
”Ei kukaan tunteilleen mitään voi. Se, että hän rakastaa Bellaa, ei tarkoita että sinun ja Bellan suhde ajautuisi karille”, Felicia lohdutti.
”Bellahan sen päättää”, Ryan myötäili.
Niin. Mitä Bella päättäisi? Hänen päätöksestään riippuisi pitkälti tulevaisuuteni, loppuelämäni. Mutta vastaukseksi sain vain silkkaa hiljaisuutta. Ei enempää ajatuksia tänään.
« Viimeksi muokattu: 16.05.2010 22:13:55 kirjoittanut makeaavettä »
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

Prumrose

  • Vieras
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #49 : 16.05.2010 23:59:16 »
Ei niiku toki ollu ihanin? :'(
Mä oikeesti itkin...
(No itseasiassa se on aika yleistä :D)
Mutta kuitenkin aivan ihana ja jätit mut odottamaan jatkoa ihan kuolettavan paljon.
KIITOOSS !! <33

~Prumrose

ps. I love Edward :')
Ja se sen paljajastus oli niiiin ihana, niikun kaikki muukin tässä luvussa.  :-*

Merkku

  • Vieras
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #50 : 17.05.2010 14:32:34 »
Sait uuden lukijan! Tää fic on aivan mahtava! I LOVE IT <3 

Jatkoa odotellen Merkku

Deph

  • Herkuttelija
  • ***
  • Viestejä: 589
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #51 : 17.05.2010 15:08:56 »
No voi luoja että oli taas niin ihanaa tekstiä! <3
Aws, Edward kertoi että rakastaa Bellaa nam<3 Toivottavasti he päätyvät yhteen ja Lucas päätyy...öö johonkin vampyyriensairaalaan koska Edward hakkaa sen melkein kuolemankieliin :D Joo mulla on hyvät suunnitelmat!
Kirjoitat niin mahdottoman ihanasti <3 Tykkään (:
Virheitä en huomannut.
Jatkoa vaan.

Deph
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Samuli Putro - Olet puolisoni nyt

Avatar Irkku

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #52 : 17.05.2010 15:27:05 »
Aawww, Edward paljasti tunteensa. <3

Lucas on ärsyttävä, ei Bella ole hänen Bellansa.

Teksti oli sujuvaa, ja tuohon tekstiin uppoutuu niin hyvin, että virheitä on mahdotonta nähdä.
Eikä niitä varmaan olekkaan. (;

Harmi, että peli jäi lyhyeksi, kiitos Lucasin..

Bella on luonteeltaan niin kiltti, että varmasti tuottaa vaikeuksia pamauttaa vampyyrille, jonka kanssa on viettänyt aika paljolti aikaa, ettei suhde enää toimi.
Mutta kyllähän Bells siitä varmaan selviää, mitä sitä ei Eddien vuoksi tekisi.. C;

Taas oli hyvä luku, ja niin kuin aina, toivon taas jatkoa.  <3
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

jennumiu

  • ***
  • Viestejä: 234
    • We still are made of greed
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #53 : 17.05.2010 20:52:01 »
ihana edward <3
Lainaus
Edward tahtoo kuulla lisää, Edward tahtoo kuulla lisää, koitin ajatella
hihhih (==
joo ja toi lucas potkastaa si jonnekki huitsin nevadaa, ja sitte eddie ja bells on onnellisesti yhdessä <3  ;D
jatkoa pian

jennumiu  :-*
This is the way the world ends
Not with a bang but a whimper

iituska

  • ***
  • Viestejä: 98
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #54 : 19.05.2010 19:17:06 »
Luin tämän ficin kaikki tähän mennessä ilmestyneet luvut putkeen, ja pidin niistä! :D Olet hyvä kirjoittamaan ja koko ficin idea & juoni on mielenkiintoinen. Lucasista en oikein pidä, sehän on selvää  :P Toivottavasti Edward saa vielä Bellan omakseen, edes jossain vaiheessa.
Aion tietenkin jäädä seurailemaan, ei epäilystäkään.
Ei kun jatkoa vain!

iituska

Lilijana

  • Vieras
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #55 : 19.05.2010 19:47:30 »
Ääh. Pakko minun on tulla sanomaan.
Vihaan Edwardia tässä. Hemmetin suhteidenrikkoja. Lucas parka.
Ja Bellakin on kyllä sellainen pettäjänaikkonen, että...
 Siis pointtinin on, että vaikka yleisesti ottaen tykkään pelkistä vakioparituksista, en voi sietää tuota, mitä Edward tekee Lucaksen ja Bellan suhteelle. Ja sitten tyhmä Edward ei edes tajua olla pahoillaan, vaan kehtaa vihata Lucasia, vaikka olisi itsekin tämän sijassa raivoissaan. Viettelee toisen miehen naisen ihan tarkoituksellisesti ja julmasti. Noi ovien avaukset sun muut on minun mielestäni ihan tarkoituksellista manipulaatiata ja ärsyynnyin ihan hirveästi tuohon Edwardiin. Ei noin saa tehdä kenellekään. Säälittävää ja inhottavaa ja raukkamaista ja ties mitä muuta.
Bella onneksi tajuaa hävetä. Kyllästynyt Lucakseen, saanko kysyä, että mikä siinä Edwardissa muka niin erikoista on? Ja Lucashan on suloinen ja Bella on ollut hänen kanssaan ihan onnellinen, ennen kuin Edward tuli kuvioihin. Niiden suhde toimisi loistavasti, jos Edwardia ei olisi.

Okei, eli minulla on jotain pahasti hampaankolossa tuollaisia ihmisiä vastaan :D Mutta teksti on sujuvaa ja helppolukuista ja tätä on todella kiva lukea noiden hahmojen ärsyttävyydestä huolimatta. Toivon kovasti, että Bella tulee järkiinsä, eikä hylkää Lucas-parkaa. Edward saa minun puolestani suksia suolle.
Jatkoa jään odottelemaan.

Midnight-Sun

  • Vieras
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #56 : 19.05.2010 20:04:01 »
Pidän tästä todella, toivon että jatkat ja jatkat ja jatkat...
Tarina on hieno, enemmän actionia saisi olla ;)
E ♥ B !

Love, mid

Eltsu

  • ***
  • Viestejä: 75
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #57 : 19.05.2010 23:43:44 »
Ihana luku ja fikti itsesäänki! Toivottavasti B & E sais nyt toisesa ja silleen jatkoo innolla odotan.
If you can live forever what do live for? Twilight<3

kuppi_kahvia

  • ***
  • Viestejä: 67
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #58 : 21.05.2010 00:08:34 »
oi löysimpä ihanan ficin :) ♥ pitää jäädä seuraamaan :D
i feel i can fly

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: My Dear, My Soulmate (6. luku 16.5.)
« Vastaus #59 : 21.05.2010 12:41:26 »
Heiii kiitos aivan hirrrmuisesti jälleen kerran maailman parhaista kommenteistanne! (:

Mulla starttaa ens viikolla viimeinen koeviikko, ja oon valmiiksi jo ihan ulalla. Luultavasti istun nokka psykologiankirjassa kiinni seuraavan viikon, joten ei varmaan ihan heti kuulu uutta lukua. :--(

Prumrose, kiitos itsellesi, ja hei oot varmaan eka tyyppi jonka mä saan itkemään. :D
Merkku, oii kiitos ja ihana kuulla :)
Deph, haha! :D Ja kiitos! <3
Vanamo, kiitos! :>
jennumiu, kiitos suloisesta kommentista! :D
iituska, kiva kuulla! :)
Lilijana, kyllä minuakin irl tälläiset tyypit ärsyttävät ja kovasti, mutta loppupeleissähän se on Bellan syytä. Tunteille kai ei mitään voi - ainakaan tässä ficissä - mutta kyllä Bella voisi olla kuuliainen ja elää öh... kurjuudessa? ja ihmiselämään on siinämielessä hiukan hankala rinnastaa, vampyyreilla kun käsittääkseni on joku maaginen sielunkumppanuus! :D Ja kiitos kommentista, tälläiset pintaa syvemmältä raapaisevat kommentit herättävät aina ajatuksia. (:
Midnight-Sun, kiitoskiitoskiitos! :)
Eltsu, kiitos! :D
kuppi_kahvia, kiva kuulla että tykkäät! :>

dream as if you'll live forever
live as if you'll die today