Kirjoittaja Aihe: Twilight: Rebel of Rosefield (VALMIS) | K-11, E/B, kaikki ihmisiä  (Luettu 28771 kertaa)

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Ficin nimi: Rebel of Rosefield
Kirjoittaja: makeaavettä
Beta: -
Tyylilaji: Draama, Romantiikka
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Keskeisimmät hahmot Meyerin, muu minun sepittämääni.
Fandom: Twilight
Päähenkilöt: Bella ja Edward, kaikki ihmisiä.
Yhteenveto: Bella muuttaa kylään mukanaan lapsi ja suorasukaiset käytöstavat, ja saa tervetuliaislahjaksi roimasti paheksuntaa. Edward on kylän nuori pormestari. Sijoittuu noin 1940-luvulle.
Varoitukset: Pientä kiroilua. Toistaiseksi ei mitään sen kummempaa.

Tässä tulee traileri, kunnon lukua sitten vähän myöhemmin. Kouluhommatkin kaatuu päälle, mutta julkaisen tämän ihan uhallani.  :D


Rosefield on pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa...
Eikä kenelläkään ole luurankoja kaapissa...
Mikä tärkeintä, kukaan ei saa poiketa massasta.

Aika valita uusi pormestari.

”Näillä valtuuksilla, sinä Edward Masen, olet nyt Rosefieldin uusi pormestari. Toivon sydämestäni kaikkien kyläläisten puolesta, että pidät Rosefieldin kurissa ja nuhteessa, kuten minäkin olen nämä 50 vuotta pitänyt.”

Täydellisyys säilyy...


”Tahdotko sinä, Tanya Remick, ottaa Edward Masenin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”

Kunnes eräänä päivänä tuuli tuo mukanaan jotain odottamatonta.

”Umm, voinko auttaa, rouva?”
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!”
”Mut-mutta teillähän on lapsi?”

Ja tämä odottamaton ei ole suvaittavaa.

”Herra Masen, tämä nainen ei ole hyväksi kylällemme. Hän lietsoo muita käyttäytymään sopimattomasti.”
”Eihän lietso. Kuvittelette vain omianne. Poistuisitteko, kiitos?”

Mutta kumman houkuttelevaa, siitä huolimatta.

”Mitä taas, herra pormestari?”
”Neiti Swan, minua vain kiinnostaisi tietää, millä tulette toimeen?”
”Suhteilla!”

Toiset vain ovat sulkeutuneita...


”Asiani eivät kuulu muille. Varsinkaan pormestareille.”

… toiset avoimia senkin edestä.


”Kuule, minun pitäisi kai häätää sinut kylästäni. Mutta en halua.”

Paljastuksia kummaltakin suunnalta...


”Edward... Oletkin ihan siedettävä. Ehkä jopa mukava.”
”Ohhoh, kiitos tästä kohteliaisuudesta!”

Unohtamatta luvattomia tekoja.

”Bella, olen naimisissa... mutta mitäs sitten!”

Makeaavettä – ensimmäistä kertaa – esittää:


Rebel of Rosefield
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 18:26:22 kirjoittanut Beyond »
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
« Vastaus #1 : 07.04.2010 18:45:43 »
oi! vaikuttaa jännältä ja kiinnostavalta, tosin ilme muuttu todella happamaks ku tuli toi edwardin ja tanyan hääjuttu, tuli mieleen vampyyrien se puolustus-juttu et huulet nous hampaiden päältä :D ja oisin voinu muristaki mut en viittiny :D mä niin vihaan edward/tanya paritusta :D mutta joo kirjottele jatkoa heti kun koulultasi ehdit! :)

minnamoi♥ (minnjou)
"Disco is back, motherfuckers!"♥

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
« Vastaus #2 : 07.04.2010 18:54:14 »
Juu, tuota noin.. :D
Mitäs pitäisi sanoa? En saa oikein mitään aikaiseksi.. :D
Traileri herätti kylläkin mielenkiintoni ja jään seurailemaan. Pitäähän tuon Tanyankin änkeä tuohon Bella/Edward paritukseen. :D Eihän se muuten ole mitään.
Mutta jään innolla odottelemaan jatkoa ja olen pahoillani etten pysty nyt parempaan. :D

ninnni~
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

alba

  • Vieras
Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
« Vastaus #3 : 07.04.2010 18:54:28 »
Kiintoisaa, kiintoisaa :D Jään ehtottomasti seuraamaan tätä heti kun ilmestyy.

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
« Vastaus #4 : 07.04.2010 20:30:30 »
Kiitos kommenteista ja kiva kuulla että tällä on jo (ainakin toistaiseksi) lukijoita. :)

Voisin muutes mainita jo heti alkuun ficin ideaa kummasteleville, että se on saanut inspiraatiota elokuvasta Pieni suklaapuoti. Bellan tilanne on tavallaan osittain samankaltainen, mutta muu onkin sitten minun keksimääni. Mutta ei, ficciin ei kuulu suklaapuotia. :D

Innostuinkin kirjoittamaan kokeisiinluvun sijaan, hups. Tässä ois erittäin lyhkäinen luku yksi. Voisi sanoa prologiksikin. En halunnut jaaritella kovin ajasta jolloin Bella ei vielä ollut kuvioissa, ja ensi luvussa on tapahtunut sitten jo vajaan vuoden harppaus. Sitä seuraavaa lukua saa sitten odottaa vähän pitempään, tässä on koeviikko meneillään ja sen jälkeen hullu jakso - ei jää paljon aikaa kirjoittamiselle.  :(

Luku 1

EPoV

Heräsin auringonsäteisiin, jotka luvatta tunkeutuivat läpi silmäluomieni. Verhot olivat jääneet taas auki, niiden sulkeminen unohtui helposti, kun oli parempaakin tekemistä. Minua hymyilytti, kun katselin uinuvaa kihlattuani. Tanya oli isäni ehdotus, mutta ihme kyllä – minä ihastuin häneen samantien. Se kylläkin saattoi johtua ulkonäöstä. Hän oli kaunis, hyvin kaunis. Ei hän vastannut naisihannettani, niitä naisia joita ihailin poikamiesaikoinani. Kaunis siitä huolimatta, tuumin mielessäni silittäessäni hänen punertavanvaaleita hiuksiaan. Kosketuksestani hänen silmäluomensa revähtivät auki, ja kohtasin katseellani jäänsiniset silmät. Huuleni kaartuivat hymyyn, kun Tanya haukotteli makeasti.

”Muistatko mikä päivä tänään on?” tiedustelin.
”Ööö, toki. Sinun kastajaiset? Virkaanastujaiset? Mitkä lie”, Tanya mumisi vastaukseksi.
Naurahdin vain, pörrötin hänen tukkaansa ja nousin sängystä. Pitäisi vetää parhaat päälle, ajattelin irvistäen.
”Otatko teetä?” huikkasin samalla makuuhuoneeseen päin, kun saavuin keittiöön.
”Joo... Eipäs, mitä sanoisit jos mentäisiin brunssille? Päivän kunniaksi”, Tanya vastasi.
”Hyvä idea”, myönnyin ja asettelin kipot takaisin petroolinsinisiin keittiökaappeihin. Saranat narisivat, taisivat olla öljyn tarpeessa.

Kuljimme Tanyan kanssa käsikynkässä kohti lähimpää ravintolaa. Kylän ainoaa ravintolaa, itse asiassa. Mutta siellä leivottiin parhaimmat voisarvet, mitä olin eläessäni syönyt. Avasin herrasmiehen tavoin oven Tanyalle, ja pieni tuulikello kilahti ilmoittaen asiakkaista. Maksoin meidän molempien ruoat, ja pian jo istuimme pikkuruisessa pöydässä annostemme kera. Katselin paheksuvasti Tanyan lautasta, eritoten tavaraa lautasella. Hän söi niin tavattoman vähän. Kuten kaikki muutkin kylän naiset.

”Et sinä lihoisi, vaikka ottaisitkin kaksi tuulihattua yhden sijaan”, mutisin.
Tanya vain vilkaisi minuun vinosti hymyillen, ja syventyi jälleen lautasen antimiinsa. Kuin puhuisin seinille. Huokaisin hiljaa, ja tarkastin kellon. Tällä menolla tulisi kiire. ”Tähteitä köyhille”, mutisin puoliääneen, ja keräsin loput annoksestani lautasliinaan. Komensin Tanyan matkaani, ja ulos päästyämme nakkasin nyyttini sisällön kohti puluparvea.

”Näillä valtuuksilla, sinä Edward Masen, olet nyt Rosefieldin uusi pormestari. Toivon sydämestäni kaikkien kyläläisten puolesta, että pidät Rosefieldin kurissa ja nuhteessa, kuten minäkin olen nämä 50 vuotta pitänyt”, sopotti minun edeltäjäni. Viimein hän lopetti puheensa, ja minä tartuin valtakirjoihin sun muihin muodollisuuksiin lämpimästi hymyillen. Isä luultavasti oli minusta ylpeä, vielä haudassakin. Hetken kuluttua tuttuni syöksyivät onnittelemaan, Tanya ensimmäisenä. Sitten minua halasi paras ystäväni Emmett, joka sai äkkilähdön sisareni Alicen komennuksesta johtuen. ”Onnea velikulta”, Alice sirkutti tärykalvoja puhkovalla äänellään, jottei pienuudestaan huolimatta jäisi vaille huomiota. Emmettin vaimo, Rosalie kätteli sovinnaisesti. Jasper, Rosalien veli – ja minun hyvä ystäväni kuulemma oli vuoteenomana flunssasta johtuen. Pyöritin silmiäni, todennäköisesti hän piileksi Alicea. Alice oli muuttanut kyläämme vasta äskettäin, ja Jasperilla oli käsitys, ettei parhaan kaverin siskoon kosketa. Hyvä on, ehkä olin antanut hänen olettaakin niin. Ylipirteä Alice ei tainnut edes huomata pihkaantunutta Jasperia, pahuksen seinäruususta.

Kaksi kuukautta myöhemmin


Seisoin kirkon alttarin juurella katseeni kohdistettuna sisäänkäynnille. Samassa uruista alkoi tulvia kaunista musiikkia, meidän häävalssimme. Katseeni suli hymyyn, kun Tanya lipui sisään. Hän näytti todella kauniilta, valkoisessa tyllihörhelössään, hiukset löysällä nutturalla, jonka alta laskeutui huntu. Pian hän saavutti minut, ja yhdessä polvistuimme alttarille.

”Tahdotko sinä, Tanya Remick, ottaa Edward Masenin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”

Siinä vaiheessa säpsähdin huomaamattani. Minä en ollut koskaan jaksanut kuunnella puheita. En näköjään omissa häissänikään. Ei se minun vikani ollut, papin ääni oli vain tylsän laahaava ja puhe niin kliseinen, kulutettu luritus. Mietteeni keskeytti minulle kohdistettu kysymys. Vain sana 'tahdon', ja me olimme nyt mies ja vaimo. Tuli aika poistua kirkosta romanttisiin hevoskärryihin. Ne olivat todennäköisesti vain esimakua tulevasta, joka tunnettiin myös nimellä Alicen häälahja.

Mitään perinnettä ei unohdettu, ja siinä sivussa Alice oli luonut tusinan uusia virikkeitä. Juhlatilat olivat koristeltu ylettömästi. Sitä alkuperäistä kolkkoa betonilaatikkoa – jolle Alice oli maiskuttanut kieltään paheksuvasti, mikä enteili aina huonoa – ei olisi tunnistanut millään samaksi. Seinät olivat vuorattu silkkipaperiin, ja pöydät näyttivät pelottavan arvokkailta. Satiinipäällysteisistä tuolista puhumattakaan. Alice oli maininnut maljapuheessaan, ettei sotkijoille hyvä heiluisi – huonekalut olivat ilmeisesti vuokralla. Vaikka koristeilla oli leikitty liikaa, kokonaisuus toimi pöytäkoristeita myöten.

Lopulta juhlat tulivat päätepisteeseensä, ja oli hyvästien aika. Toinen toistaan enemmän juopunut kävi meidän puheillamme vielä kerran. Useasti se oli myös ensimmäinen kerta – mistä Alice oli vieraslistan koonnut? Puhelinluettelostako, vai kerrostalojen nimitauluista? Kun Alice jäi toimittamaan lahjansa kakkosvaihetta – tilan siivoamista – seuranaan Rosalie ja Emmett, me poistuimme Tanyan kanssa hotelliin. Häämatkalle lähtisimme vasta huomenna, päämääränämme Pariisi. Tanya oli Alicen tavoin huvittavan hullaantunut ranskalaiseen kulttuuriin.

Istuimme väsyneinä juhlinnasta hevoskärryissä, jotka poukkoilivat ikävästi mukulakiveyksestä johtuen. Pidin Tanyan kädestä kiinni ja vähän väliä vilkuilimme toisiamme. Itse asiassa 'tuijotimme' olisi parempi ilmaus. Tanya oli kuun kelmeässä valossa huikaisevan kaunis. Silitin hänen pehmeää poskeaan, ja tunsin sen punastuvan sormieni alla. Nyt vielä kauniimpi, ajattelin mielessäni. Ja hän oli minun.
« Viimeksi muokattu: 07.04.2010 20:35:18 kirjoittanut makeaavettä »
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
« Vastaus #5 : 07.04.2010 20:52:35 »
Jatkoa tulikin näin pian jo ;p
Olet onnistunut kirjoittamaan hyvin 1900-luvun tyylillä, ainakin mitä itse olen siitä ajanjaksosta saanut käsityksen ;D
Virheitä ei silmiini osunut, mutta minua häiritsi hiukan, koska tuntui, että teksti eteni kauhean nopeasti.  :-\ En tiedä kuvittelinko sen vai kuuluiko sen mennä niin nopeasti, mutta toivottavasti seuraavat luvut menevät hiukan rauhallisempaan tahtiin. =)

Mutta kuvailu oli todella hyvää ja tekstiä oli helppoa lukea. ;) Toivottavasti saat jossain välissä taas kirjoiteltua seuraavan luvun kasaan. ;)

ninnni~
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
« Vastaus #6 : 07.04.2010 21:40:22 »
oho! saitki ekan luvun jo nyt! :) tosi jännältä kyllä vaikuttaa tää edelleen :D mutta tapahtumat kulkee hirmusen nopeest :/ ja älä ota tätä loukkauksena, mutta kuvottaa toi viimenen lause minkä edward ajattelee: "Ja hän oli minun." ... onneks trailerin perusteella bellan ja edwardin välit tulee joskus läpenee<3 en maltakkaa odottaa :D noo juu jatkoa vaan heti ku ehit!

minnamoi♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
« Vastaus #7 : 07.04.2010 21:55:33 »
minnamoi, en ota tietenkään - mua itseäkin kuvottaa kirjottaa mutta no can do :D

NiNNNi
, kiitos!  :)

Ja molemmille; tässä luvussa ne tapahtumat menikin nopeasti, ihan tarkoituksella. En halunnut jumittaa ficin kannalta aika merkityksettömissä tapahtumissa, mutta ne piti saada kerrottua alta pois. Seuraavissa luvuissa sitten pureudun tapahtumiin tarkemmin.  :)
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

E_Bella

  • Vieras
Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
« Vastaus #8 : 07.04.2010 22:09:47 »
Lukaisin täm nopeasti läpi, kun `aika mennä nukkumaan`. Hmph.
Ehkä hieman nopeasti meni asiat, mutta kun sen tuossa selitit äsken, niin sen kyllä ymmärsin. (itsekään koskaan kirjota mitään turhaa, blaablaa, kun tiedän millaista se on lukea...) :D
Mutta tykkäsin ja todella hyvin kirjoitat 1900-lukua ja muutenkin helppolukuista tekstiä. :)
Ilmoittaudun lukijaksi. ;)
Että jatkoa vain tänne päin, sitten kun saa! ;D

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
« Vastaus #9 : 08.04.2010 12:38:57 »
Arvatkaa mitä tein koko eilisillan?  :D Oikeastaan mulla on jo kolmosluvustakin puolet kirjoitettu. Alunperin tämä luku kakkonen olisi ollut pidempi, mutta kun yksi tapahtuma venyi liikaa, niin piti pätkäistä tästä kohti katkia - ja se siirtyi seuraavaan lukuun. Joka tapauksessa, tässä luku 2, Bellan ja Edin ensitapaaminen.  :)

Luku 2

Kahdeksan kuukautta häiden jälkeen

BPoV

”Äiti, takapuoleni on puutunut”, tyttäreni Vanessa, tuttavallisemmin Nessie, ruikutti.
”Uskon sen, rakas, mutta tämä on halvin tapa matkustaa”, ja epämukavin, täydensin mielessäni. Pörrötin Nessien luonnonkiharaa tukkaa, ja mietin missä olimme menossa. Kauanko pitäisi antaa vielä tämän möykkyisen tien raastaa ahteriani ruvelle. Ainoa asia, minkä tiesin, oli päämäärämme. Pieni idyllinen kylä nimeltä Rosefield. Itse asiassa, en tiennyt kylästä muuta kuin sen nimen. Joka kuulosti pienen ja idyllisen kylän nimeltä. Tässä sitä oltiin menossa, tuntemattoman maitokuskin kärryissä, kohti tuntematonta.

Lopulta näkökenttääni alkoi ilmestyä pieniä rakennuksia. Kaikki näytti tässä auringon loisteessa juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Aurinko oli jo laskemassa, ja se loisti kauniisti suurien tammien takaa luoden varjoja ympärilleen. Käännyin Nessieen päin, ja huomasin tämän torkkuvan kylkeeni nojaten. Tönäisin häntä lempeästi, ja tyttö säpsähti hereille silmiään räpytellen. ”Perillä ollaan”, tokaisin.

Huikkasimme kiitokset, ja laskeuduimme kärrystä. Väänsin kasvoilleni hymyntapaisen, kun mies ajoi pois, vaikka teki mieli irvistää olotilasta johtuen: paikat olivat totaalisen jumissa ja puutuneet. Nostin, kuten äiti lapsensa nostaisi – jottei kenelläkään ei olisi varaa tuomita minua nuoren ikäni takia kyvyttömäksi äidin rooliin – Nessien selkääni ja kasasin laukut käsivarsilleni. Nessie kietoutui kaulaani kuristavalla otteella, ja jos erehdyin kauhistelemaan äskeistä oloani, se ei ollut mitään tämän rinnalla. Vuokra-asuntoomme oli matkaa vain kivenheiton verran, tai niin ainakin maitokuski väitti – mutta yksikin askel teki tuskaa.

EPoV

Olin lähtenyt kävelylle, karistaakseni työhuolet harteiltani. Se nimittäin onnistui parhaiten juuri silloin, kun aurinko oli laskemaisillaan, ja vieno kevättuuli hiveli kasvojani. Tuijottelin kengänkärkiäni, kunnes korviini kantautui jotain puhetta. Ei se ollut puhetta, se oli äkäistä puhinaa ja manailua. Käänsin uteliaana katseeni, ja näin uskomattoman ilmestyksen.

Mitä olinkaan sanonut Tanyan ulkonäöstä? Huikaisevan kaunis, todella kaunis, niinkö? No, tähän naiseen verrattuna Tanya ei ollut mitään. En ollut koskaan nähnyt kauniinpaa naista. Hänen ihonsa oli kermanvaalea, ja ruskeat hiukset olivat kuin sulaa suklaata, jota valui puoleen selkään saakka. Hän oli täydellinen versio ihanteistani, ja vielä roimasti enemmän. Ja juuri nyt hän vaikutti olevan todella avun tarpeessa.

Kohensin ryhtiäni, ja yritin kasata itseni. Palauttaa edes ilmeeni hiukan inhimillisemmäksi. Astelin rivakasti naisen luo, joka kantoi lasta selässään. Pikkusisartaan? Päätin kuitenkin rouvatella, tuskin tuollainen upeus vapaana oli.

”Umm, voinko auttaa, rouva?” sönkötin muutaman metrin päästä. Sitten tyttö nosti katseensa, ja näin maailman kauneimmat silmät. Täydellisen suklaanruskeat, suuret kuin metsäpeuralla.
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!” Hän vastasi hyvin äkäisellä äänen sävyllä, mikä säikäytti minut. Ja neiti?! Edward, komensin itseäni. Olet onnellisesti naimisissa!
”Mut-mutta teillähän on lapsi?” kysyin tökerösti. Hitto, pasmat menivät ihan sekaisin.
”Niin on. Nessie kolme vuotta.”
”Saako kysyä äidin nimeä?” Hienoa Edward, onnistuit puhumaan mongertamatta.
”Bella”, hän töksäytti tomerasti.
”Anna minä nyt kannan osan laukuistasi”, anelin jälleen.
”Saan kyllä itsekin”, Bella puhisi mutta kuitenkin tyrkkäsi puolet kantamuksistaan minulle.

Kävelimme hetken hiljaisuudessa. Ihmettelin hiukan, miksei Bella ollut kysynyt minun nimeäni. Olin kai tottunut siihen, että aina piti työni takia olla esittelemässä itseään. Päätin kuitenkin avata keskustelua, ja sitä paitsi minua kiinnosti suunnattomasti tietää, mitä tyttö täällä teki.
”Oletko muuttamassa? Tänne kylään siis?”
”Olen. Kuinka niin?”
”Mietin vain. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mitä te teette työksenne?”
Bella hymyili vinosti. ”Sitä sietääkin pahoitella. Toistaiseksi en tee mitään. Äläkä teitittele, kiitos.”
Kohotin kulmiani hämmästyneesti. Tyttö tulisi loiseksi, kerjäämään kadun kulmille? No, en panisi pahakseni vaikka hän...
”Entäs sinä, mitä teet työksesi herra-jonka-nimeä-en-tiedä?” Bella kysyi keskeyttäen likaiset ajatukseni.
”Edward. Ja olen kylän... pormestari”, vastasin vaikeana. Oli Bellan vuoro hämmästyä.
”Tuon ikäisenä?” hän päivitteli.
”Kaksikymmentäkolme vain”, sanoin virnistäen. ”Äiti tuon ikäisenä?” Jatkoin varomattomasti. Minun sietäisi tosiaan ajatella, ennen kuin avaan suuni.
”Kaksikymmentäkaksi, jo”, hän vastasi hymyillen ilkikurisesti. Äidiksi yhdeksäntoistavuotiaana? Epätavallista kyllä, muttei mahdotonta. Syy tuskin olisi tavallinen, ei perhettä sen ikäisenä perustettu. Sen verran tilannetajua Edwardilta löytyi, ettei ruvennut tiedustelemaan tarkemmin. Vielä.

BPoV

Olin juuri päästänyt rumimman kirouslitanian huuliltani, kun kuulin äänen edestäni. Nostin nolona päätäni, ja näin komean miehen. Komeimman miehen, mitä elämä oli silmieni eteen tuonut.  Huikaisevan vihreät silmät, kuparinruskea hiuspehko ja raamikkaat, sopivan lihaksikkaat piirteet. Soimasin itseäni, kirota nyt tuollaisen komistuksen kuullen, mutta toivoni romahti yhtä nopeasti kuin se oli syttynytkin, kun huomasin miehellä näyttävän sormuksen vasemmassa nimettömässä. Niinhän sitä sanottiin, että parhaat miehet ovat aina varattuja. Hittolainen.

”Umm, voinko auttaa, rouva?” mies kysyi minulta. Sitten hänen silmänsä revähtivät apposen auki, ja minä säikähdin itseäni. Oliko minun ulkonäössä jotain vinksallaan?
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!” vastasin turhankin äkäisenä, samalla kun koitin säilyttää tasapainoni.
”Mut-mutta teillähän on lapsi?”
”Niin on. Nessie kolme vuotta”, vastasin tyynesti, vaikka teki mieli potkaista arkaan paikkaan. Odotin jo lapsella täytyy olla isä -saarnaa tulevaksi.
”Saako kysyä äidin nimeä?”
”Bella”, töksäytin hämmentyneenä siitä, kuinka nopeasti poika sivuutti aiheen. Epätavallista.
”Anna minä nyt kannan osan laukuistasi”, mies pyysi ja päätin suostua, vaikka mumisin jotain vastustelevaa.

Mielessäni myllersi ristiriitaiset tunteet. Mies vaikutti hyvin kohteliaalta ja mukavalta, ja kaikki ulkonäköä kuvaavat sanat olivat liian pliisuja hänen suhteen. Toisaalta en ihmettelisi, vaikka hän paljastuisi kusipääksi kuten kaikki edellisetkin. Päätin kysyä jotain hänestä, ainakin nimen, mutta hän keskeytti aikomukseni.
”Oletko muuttamassa? Tänne kylään siis?”
”Olen. Kuinka niin?”
”Mietin vain. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mitä te teette työksenne?”
Kasvoilleni vääntyi huomaamattani vino hymy. Luvassa olisi luultavasti paheksuntaa, mutta koska paheksunnan herättäminen oli itseasiassa aika mukavaa – sillä lapsen nuorena äitinä siltä ei voisi kuitenkaan välttyä – vastasin:
”Sitä sietääkin pahoitella. Toistaiseksi en tee mitään. Äläkä teitittele, kiitos.” Ja tietysti mies hämmästyi. Päätin vaihtaa puheenaihetta.
”Entäs sinä, mitä teet työksesi herra-jonka-nimeä-en-tiedä?” tiedustelin.
”Edward. Ja olen kylän... pormestari.”
Edward, sepä kaunis nimi... Pormestari?! Anteeksi kuinka?
”Tuon ikäisenä?”
”Kaksikymmentäkolme vain”, Edward virnisti. ”Äiti tuon ikäisenä?” hän jatkoi. Kummallista, hänen äänestään ei tihkunut yhtään sitä paheksuntaa, jonka tavallisesti saatoin maistaa jopa kielelläni.
”Kaksikymmentäkaksi, jo”, vastasin hymyillen. Hymyily oli helppoa tässä seurassa – harvoin tästä aiheesta saattoi keskustella näin mutkattomasti.

Saavuimme viimein keskustaan. Tiesin vuokra-asuntoni osoitteen, mutta minulla ei ollut hajuakaan mistä kyseinen katu löytyisi. Onneksi vieressäni käveli kylän pormestari. Tiedustelin Edwardilta talon sijaintia, ja hän lupasi saattaa minut perille asti. Huomaavaista.

”Edward!” joku kiljahti takaamme. Käännyin hitaasti, ja näin blondin naisen. Hänen hiuksensa liehuivat tuulessa, ja hän pukeutui rumasti. Anteeksi, haukuinko juuri tytön pukeutumistyyliä? Sitten tämä tapaus ryntäsi Edwardia kohti, ja kiehnäsi siinä mielestäni sopimattomasti – siihen nähden että olimme kylän aukiolla. Nosta vielä jalkaasi ja merkkaa miehesi nilkka, kehotin mielessäni.

Lopulta tyttö malttoi irrottautua Edwardin kaulasta, ja kääntyi katsomaan minua, kuin ei olisi edes aiemmin huomannut olemassaoloani. ”Ai hei! Kukas se sinä olet?” hän kysyi minulta kuin puhuisi pikkulapselle. Ehkä hän tarkoittikin Nessietä, en ihmettelisi vaikka hän sivuuttaisi minut kokonaan.

”Olen Bella, ja tässä on Nessie”, vastasin tylysti. ”Lapseni”, täydensin vielä välttääkseni lisäutelut.
”Olet äiti!” hän hihkaisi tekopirteästi. ”Sepä ihanaa. Kaunis lapsi. Missäs isä on?” hän kysyi maireasti hymyillen.
”Isä on Etelä-Amerikassa rakennustyömaalla, kai”, vastasin pirteästi, kuin kertoisin suurta ilouutista. Samalla tiesin laittavani itsestäni juorut liikkeelle, mutta en jaksanut välittää.
”Oi anteeksi, minun ei ollut tarkoitus udella”, nainen sanoi kuulostaen pahoittelevalta. Mitä hän ei varmastikaan ollut.
Vilkaisin Edwardiin, joka näytti olevan kahden tulen välissä. Poika tykkäsi ilmeisesti leikkiä herrasmiestä – ja olisi varmaan mielellään kantanut laukkuni ylös asti. Kylkeen kiehnäytyvä vaimoke – luulisin, hän ei edes esitellyt meitä – veti kuitenkin pidemmän korren, ja Edward laski laukkuni maahan. Minä sen sijaan laskin lapseni maahan, ja kumarruin keräämään laukut. Sitten nyökkäsin pienesti kiitokseksi, ja Nessie kannoillani poistuin kohti kerrostaloa, jonka ylimmässä huoneistossa minun tulisi asua.

Kun olin saanut raahattua kierreporttaissa laukkuni ylös saakka, rinkautin ovikelloa. Vuokraisäntä oli ilmoittanut minulle etukäteen odottavansa asunnossa. Hetken kuluttua ovi raottui, ja kohtasin silmäparin. Kärttyiset silmät, joiden päällä roikkui hauraat luomet. Vanha, suloinen mummeli. Mummot olivat suloisia niin kauan, kun heidän eritteet pysyivät visusti elimistössä. Näiden jääräpäinen kanssa oli ihana väitellä, heidän loukkauksensa antoivat oikeuden loukata. Ilman huonoa omatuntoa. Omatunto oli typerä keksintö. Kuinka monta kertaakaan siitä oli ollut pelkkää riesaa. Viimeksi viisi minuuttia sitten pihalla, Edwardin akan solvauksia kuunnellessa. Vihaiset pohdintani keskeytyivät lopulta.

”No, meinaatko töröttää siinä kauankin?” mummo ärähti ja könysi pois ovelta. Tartuin jälleen kantamuksiini, ja Nessie vanavedessäni astelin sisään. Onnekseni olin löytänyt asunnon, joka oli valmiiksi kalustettu. Minulla oli tapana mennä ja tulla – satunnaisista syistä – ja tällöin huonekaluista oli pelkästään vaivaa. Tosin minulla oli suunnitelmana pysytellä tässä kylässä hieman tavallista pidempään. Jos en onnistuisi sotkemaan asioitani jälleen.
« Viimeksi muokattu: 09.04.2010 14:36:02 kirjoittanut makeaavettä »
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

E_Bella

  • Vieras
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #10 : 08.04.2010 15:41:18 »
Jihhuu, jatkoa tullut! :D
Hehee, Edwardiinhan se heti ensimmäisenä törmäsi. ;)
Taas hyvin kuvailtu tuo aika. Maitokärryillä.. :D  Varmaan töyttyistä kyytiä. sD
Mutta tykkäsin ja lisää toivoisin! <3

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #11 : 08.04.2010 17:28:14 »
Jatkoa jo näin pian ;o Olet todellakin etevä kirjoittamaan. ;)
Teksti oli todella hyvää ja kiintoisa muutenkin.
Tietenkin Bella tapaa ensimmäisenä Edwardin ;) Mut jälleen Tanya kehiin pilaamaan kaikki :D Mutta en keksi oikein mitään järkevää, joten toivoisin jatkoa jälleen. ;)

ninnni~
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #12 : 08.04.2010 17:56:32 »
vooi, sait jo nyt uuden luvun! :) tosi sujuvaa tekstiä kyllä! :) ja nyt jäi mietityttämään että miten bella on sitte aikasemmi sotkenu asiansa niinku se tossa lopus siihe vittas... :)

”Oi anteeksi, minun ei ollut tarkoitus udella”, Tanya sanoi kuulostaen pahoittelevalta.

mistä bella tietää Tanyan nimen ku sille ei sitä missään kohtaa kerrottu? :D

Odotin jo ”lapsella täytyy olla isä” -saarnaa tulevaksi.

tossa katoin eka että bella alko ite puhuu, et toi kannattas olla noilla heittomerkeillä: '  tai sitte sillai kursivoituna ilman lainausmerkkejä :)

nojoo jatkoa taas odottelen :)

minnamoi♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #13 : 08.04.2010 18:14:15 »
E_Bella  ja NiNNNi , kiitos!  :D

minnamoi, ei tosiaan pitäisi olla Tanyan nimeä vielä tuossa vaiheessa. Kiitos huomautuksista, korjaan ne heti.  :) Ja voin jo vihjaista ettei se mitään kauhean ihmeellistä ole, Bella onnistuu vaan keräämään kaikkialla paheksuntaa käytöksellään.  ;)

Ja voisinpa mainita tässä, että tuo yhteenvedon "1900-luvun alku" on oikeastaan turhan laaja ja harhaanjohtava ilmaus. Aikakausi on paremminkin laman jälkeisiä vuosikymmeniä, ficci sijoittuu 40-50-luvun paikkeille.
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

_Lollipop

  • *
  • Viestejä: 2
  • <3
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #14 : 08.04.2010 19:48:42 »
Pidin kovasti. Kirjotat hyvin. Ilmottaudun lukijaks, ehdottomasti!
Jatkoa odottelen  :)

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #15 : 09.04.2010 14:26:19 »
sori vähän viilaan vielä pilkkua mutta:

Odotin jo lapsella täytyy olla isä-saarnaa tulevaksi.

tossa pitäis olla väli ennen tota viivaa! :D oli pakko ilmottaa ku jäi toi häiritsemään :D mutta muuten toi on nyt vähän selkeempää ku ei ollu niit lainausmerkkejä! :)
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Blinky

  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
« Vastaus #16 : 09.04.2010 15:42:39 »
minnamoi, korjattu!  :D Kiitos kun jaksat huomauttaa, vihreistä oppii jne.  ;)

_Lollipop , kiva kuulla!  :D

Yleisesti ottaen, onhan tää välillä vähän semmosta ylläripylläri, Edwardhan se siellä -tekstiä, mutta sovitaanko että tässä on kyse vaikka kohtalosta?  ;)

Koeviikosta päästiin, ja mulla on tässä vaihteessa aikaa kirjoittaa. Siispä nyt jo kolmatta lukua kehiin, tahti kyllä kokee kovan kolauksen kun seuraava jakso alkaa, muttamutta... En onnistu koskaan pimittämään näitä lukuja, pahus.  :D



Luku 3

”Avaimet ovat tuossa pöydällä. Sinä tiedät vuokranmaksumenetelmät sun muut tarpeelliset, ja jos jotain asiaa tulee niin tiedät myös mistä minut löytää”, mummeli kälätti. Nyökkäsin vain pienesti, ja katsoin hiljaa hänen peräänsä kun hän poistui asunnostani. Minun asunnostani, ajattelin tyytyväisenä. Seisoin paikallani vielä hetken, leikitellen ajatuksella että kaikki oli jälleen uutta ja jännittävää, tuntematonta myös. Sitten levitin matkalaukkujemme sisällön parisängylle, jolla minä ja Nessie nukkuisimme yhdessä tulevat yöt. Järjestellessäni tavaroita tarkastelin samalla asunnon yksityiskohtia; keltaiset keittiökaapit, koristeelliset mahonkipuiset sängynpäädyt, kullankeltaiset kaakelit ja kylpyammeen tassujalat. Asunto vaikutti hyvin ylelliseltä, mikä oli hämmentävää, sillä vuokra oli hyvin alhainen.

Kun viimein olin purkanut tavaramme, ja pimeys oli vallannut talon sillä välin, napsautin valokatkaisijasta ja astelin ikkunan ääreen. Kaikki näytti kovin lohduttomalta, kun aurinko ei paistanut. Muut saivat voimaa kukin mistäkin, minä auringosta. Vilkuilin kadulle – ikkunastani oli hyvät näköalat – ja katseeni pysähtyi erääseen puistonpenkkiin, tarkemmin sanottuna siinä istuvaan hahmoon. En olisi tunnistanut häntä, jos hän ei olisi kääntänyt katsettaan minun suuntaani. Tuhahdin, mutta samalla minut valtasi suuri halu mennä hänen luokseen.

Kun Nessie tuhisi jo onnellisesti sängyssään, ja Edward istui edelleen taivasalla, päätin käväistä hänen luonaan. Yritin vakuutella itselleni, että tein sen silkkaa ystävyyttäni – Edwardhan saattoi olla vaikka sammunut silmät auki, ja humalaisesta piittaamattomuus oli  julmaa heitteillejättöä. Sepitin mielessäni puolikymmentä muuta tekosyytä, kun astelin varovasti kierreporttaissa kohti uloskäyntiä.

Olin kietonut yöasuni päälle aamutakkini, ja oven avattuani viima puski kaikella voimallaan päin kasvojani. Värisin, ja hiippailin rivakasti kohti Edwardia. Hän tuijotteli yhä ikkunaani. Mielessäni käväisi, oliko hän tosiasiassa joku perverssi tirkistelijä, mutta karistin ajatukset nopeasti. Liian puhtoinen sellaiseen.

”Miksi istut puistonpenkillä, kun on jo melkein puoliyö?” tiedustelin häneltä saavuttuani puhe-etäisyydelle. Edward säpsähti – hän ei ilmeisesti ollut huomannut minua vielä.
”Miksi tulet tiedustelemaan sitä minulta?” hän kysyi vinosti hymyillen.
”Tulin lähinnä tarkastamaan, oletko sinä elossa vai onko vaimosi – saanen olettaa – nirhannut sinut ja nakannut kylmästi puistonpenkille”, mutisin.
Edward naurahti. ”Juuri nyt Tanya ei varmaan panisi moista pahakseen. Istun tässä, koska en jaksa hänen vainoharhaisia höpinöitään.”
Kohotin kulmiani kysyvästi, kehottaen häntä tarkentamaan.
”En saisi puhua vieraille naisille. Itse asiassa, en saisi katsoakaan muihin naisiin päin.”
”Mustasukkaisuus on sairaus, tiedätkös.”
Edward vain hymyili ja tuijotti minua suoraan silmiin. Ajattelin leikkiä mukavaa naapuria – ja luultavasti suututtaa Tanyan entisestään, mutta aivan uhallani silti esitin Edwardille kysymyksen.
”Lähdetkö teelle? Tai kahville, kumpaa juotkin?”
”Vietätkö tupareita kello yhdeltätoista?”
”Vaikka sitten niin”, tokaisin ja kohautin olkiani. Hämmästyksekseni Edward nousi penkiltä, ja lähti kävelemään kohti ovea. Minun asuntoni ovea.

Väänsin avainta lukossa, mahdollisimman hiljaisesti jotten herättäisi Nessietä, ja irvistin oven narinalle. Saranat kaipasivat öljyä. Astuin Edward kannoillani sisään, ja nostin etusormeni suun eteen, merkkinä hiljaisuudesta. Sitten hipsin sängyn ohi keittiöön, ja kun Edwardkin saapui sinne, suljin oven varovaisesti.

”Mikä Nessien oikea nimi on?” Edward tiedusteli minulta.
”Vanessa”, tokaisin irvistäen kun etsin kaapista kaipaamiani tavaroita. Omasin surkean muistin, ainakin siihen nähden että olin jo unohtanut minne laitoin mitäkin.
”Se kuulosti söpöltä kolme vuotta sitten”, jatkoin vielä. Edward nyökkäsi, ja näytti aivan siltä kuin pidättelisi nauruaan.

”Teetä vai kahvia?” kysyin Edwardilta heilutellen paketteja tämän nenän edessä.
”Teetä, kiitos”, hän vastasi. Napsautin sähkölieden päälle, ja laskin vettä emaalikattilaan. Odotellessani veden kiehumista, istahdin pienelle jakkaralle ja haroin hiuksiani. Yritin keksiä jotain puhuttavaa, mutta jälleen kerran Edward ehti ensin.

”Kerro jotain sinusta. Olen utelias. En kyllä juorua kenellekkään”, hän maanitteli kulmiaan kurtistaen.
”Et niin, sillä vaimosi tekee sen puolestasi.”
”En edes Tanyalle”, Edward vannoi ja väläytti suloisen hymyn. Niin suloisen, että oli melkein mahdotonta kieltäytyä. Voisin toki sepittää jotain omasta päästäni, tai kertoa kaunistellun version totuudesta, mutta en halunnut heti ensimmäisenä päivänä leimaa otsaani.
”Asiani eivät kuulu muille. Varsinkaan pormestareille”, tokaisin. Vastaukseksi sain pettyneen katseen, joka vaihtui nopeasti Ole kiltti, jooko? -katseeksi, joka toimii vain koiranpennuilla tai pikkulapsilla.

”Lopeta tuo murjotus. Kasva aikuiseksi!” komensin katkaistakseni kiusallisen hiljaisuuden. Sitten huomasin veden kiehuvan, joten sammutin lieden ja kaadoin kahteen mukiin höyryävää vettä. Toisen niistä tyrkkäsin Edwardin nenän alle, kuten myös teepussivalikoimani. Sanaakaan sanomatta hän valitsi sieltä yhden summanmutikassa, nakkasi sen mukiinsa ja alkoi tuijottaa minua häiritsevästi.

”Älä tuijota, se on epäkohteliasta”, pyysin ja peitin kasvoni käsilläni. Lapsellista, mutta lapsellista oli tuijottaminenkin. Edwardin käytöksestä tuli mieleen Nessie.
”Yritän vain selvittää mitä salaat.”
”Ja tuijottamallako se selviää?”
”Silmäsi ovat niin syvän ruskeat, että ei olisi mikään ihme.”
Jostain syystä punastuin mokomasta, vaikka ei edes ollut mitään punastumisen aihetta. Pahus, tämä mies sai minutkin käyttäytymään kuin lapsi.

Halusin päästä – jälleen kerran – kiusallisesta tilanteesta, ja päätin vaihtaa puheenaihetta.
”Kerro jotain Tanyasta”, töksäytin. Hienoa Bella, et sitten mitään parempaa keksinyt. Edward katsoi minua huvittuneena, ja samalla selvästikin pohti taka-ajatuksiani. Joita minulla ei ollut, kai.
”Nohh, menin hänen kanssaan naimisiin suunnilleen kahdeksan kuukautta sitten. Hän on omalaatuinen persoona. Aika räväkkä, ja häikäilemätön. Silti ihan rakastettava. Mustasukkaisuusongelma taisi tullakin jo ilmi. Toisina päivinä se kyrsii niin, että-” Edward keskeytti puheensa äkkiä.
”Edward... Oletkin ihan siedettävä. Ehkä jopa mukava”, päätin kehaista – tyytyväisenä siitä etten ollut ainoa kenen sapen Tanya sai kiehumaan.
”Ohhoh, kiitos tästä kohteliaisuudesta! Sillä ei varmaan ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä juuri selostin vaimostani?”
”Ei tietenkään. Mutta tiedäthän sinä, samanlaiset mielenkiinnonkohteet yhdistävät ja niin pois päin...”
”Onko sinun mielenkiinnonkohteesi tehdä Tanyalle jotain, mitä en julkea ääneen lausua?”
Vastaukseksi siihen kohotin vain juhlavasti teemottiani, ja ryystin juomaa liioitellun äänekkäästi.

Kun Edward oli juonut teensä, ja kuulemma ”uskaltaisi jo uhmata henkeään”, saattelin hänet ulko-ovelle.
”Öitä. Toivon ettei vaimosi nylje sinua, koska käväisit tupaantuliaisissani”, tokaisin Edwardille.
”Hyvää yötä”, Edward vastasi vinosti hymyillen. Tuo hymy alkoi tulla jo hyvin tutuksi minulle. Sitten katselin Edwardin perään, kun hän asteli katua pitkin. Seisoin ovella niin kauan, että hän katosi pimeyteen. Lopulta astelin kylmyydestä hytisten takaisin sisälle, ja käperryin Nessien viereen, lämpivän untuvapeiton alle.

Uneeni tunkeutui häiritsevää ääntä. Kuin taukoamaton summeri. Nopeasti tajusin sen ovikelloksi. Kuka oikein tulee tähän aikaan aamusta häiritsemään? Katsahdin kärttyisenä kelloa, ja se olikin jo kymmenen. Siitä huolimatta, liian aikaista minulle. Häirikkö ei kuitenkaan luovuttanut, ja en voinut muuta kuin mennä avaamaan. Ikkunoista tulviva valo poltti sarveiskalvojani, ja kompastuin pari kertaa jalkoihini ennen kuin pääsin ovelle asti.

Kun tempaisin narahtelevan oven kärttyisenä auki, ilmeeni muuttui entistä hämmästyneemmäksi. Ovella seisoi keijukaista muistuttava pieni nainen. Tyttö pikemminkin, mutta kasvonpiirteet kielivät hänen olevan jo ikäiseni. Mustat hiukset sojottivat sinne sun tänne, tahallisesti tietenkin. Kaikki hänen ulkomuodossaan oli huoliteltu, ja kokonaisuus oli hyvin suloinen ja siro.

”Tervehdys! Toivottavasti en häiritse”, tyttö sirkutti. ”Olen Alice Masen! Asun vastapäisessä asunnossa. Ajattelin tulla tervehtimään uutta naapuriani! Nimesi oli..?”
Tyttö sopotti niin kovaa vauhtia etten ehtinyt edes suuta avata.
”Öh, olen Bella.”
”Hei Bella! Mukava tutustua”, Alice jatkoi ja tarttui käteeni veivaten sitä niin, että luultavasti sain hiusmurtumia.
”Haluatko kutsua minut peremmälle?” hän kysyi leveästi hymyillen.
No voi kyllä haluaisin, jos antaisit suunvuoroa!
”Tule vain”, vastasin ja työnsin oven kunnolla auki. ”Mutta varo, lapseni nuk--”
”Herttileijaa kuinka suloinen tapaus!” hän kiljaisi. Tytöllä ei ilmeisesti ollut mitään tilannetajua, hienotunteisuudesta puhumattakaan.
”Eikö vain, ja tapaus yrittää nukkua.”
”Voi anteeksi. Innostuin vain. Nuo kiharat ja kaikki”, Alice selitti pahoittelevasti. Sitten Alice käänsi katseensa minuun, ja tarkasteli hyvin epämiellyttävästi häikäilettömästi ulkomuotoani.
”Heräsin juuri”, puolustelin.
”Tuollaisissa vaatteissa nukkumista sopii hävetä.”
Tirskahdin Alicelle. Mitä väliä sillä oli, minkälaisissa vaatteissa yöni vietän, kun kukaan ei ole katsomassa.
”Nessie ei välitä pukeutumisestani, joten sillä ei ole väliä.”
”Jaa-a, eikö sinulla käy miesvieraita?”
”Muutin tänne eilen. Siinä ajassa en ole ehtinyt vielä moisia hommaamaan”, vastasin ja samalla mieleeni tulvahti eilinen vieraani. No, pieni valkoinen valhe vain.
”Siihen ei luulisi kauaa menevän. Ulkonäköäsi ajatellen”, Alice tuhahti saaden minut jälleen punastumaan.
”Vaikka ulkonäköäsi voisi kyllä hioa. Ainakin pukeutumisen saralla”, hän jatkoi vielä.
”Omistatko oman vaatekaupan, kenties?” arvelin silmiäni pyöritellen.
”Mistä arvasit!” Alice kiljahti riemastuneena. Sitten hän taputti käsiään yhteen, ja alkoi höpistä jotain odottamatonta: ”Meistä tulee varmasti hyvät ystävät. Tulet tänään kaupalleni, uusimme hiukan sinun vaatetustasi ja asuntosikin kaipaisi jotain väriä... Hienot huonekalut, mutta jotain puuttuu.”
Sitten tyttö ryntäsi vaatekaapilleni, ja tutki sen sisältöä kulmat kurtussa. ”Ei hyvä, ei hyvä”, hän mutisi ja minua alkoi pelottaa.

Olin saanut Alicen rauhoitettua jotenkuten, ja istuimme pienen ruokapöytäni ääressä. Olin tarjonnut hänelle teetä, ja tällä menolla saisin siitä kohta yliannostuksen.
”Kerro itsestäsi”, Alice pyysi.
”Olen Bella Swan, kaksikymmentä kaksi vuotta. Minulla on lapsi, Vanessa, kolme vuotta. Isästä ei kannata kysyä mitään. En oikein osaa asettua aloilleni, saa nähdä kauanko täällä viivyn.” Kauanko pystyisin viipymään, ennen kuin minut ajettaisiin pois. Ei minua koskaan oltu ajettu sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jossain vaiheessa syrjiminen ja perätön juoruilu alkoi kyrsiä aina liikaa.
”Mitä teet työksesi?” Alice uteli. Tämä nainen vaikutti jotenkin vilpittömän ystävälliseltä, että tiputin vahingossa peitekuoreni melkein kokonaan.
”En mitään. Perin sievoisen summan rahaa isältäni, toistaiseksi tulen toimeen ilman työntekoa. Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa Nessien kanssa, lapset varttuvat niin nopeasti”, vastasin. Se oli aivan totta, mutta lisäksi minua pelotti, että jos laittaisin lapseni päivähoitoon, häntä kiusattaisiin minun maineeni takia.
Alice vain nyökytteli tyynesti, eikä hänestä ainakaan huomannut mitään paheksunnan merkkejä. Nainen vaikutti itsekin niin erikoiselta tapaukselta, ettei tuo ollut mikään ihme.
”Kerro sinä vuorostaan itsestäsi”, käskin silkkaa uteliaisuuttani.
”Noh, olen Alice Masen, kuten tiedät. Asun vastapäätä sinua seuranani lihava kissavanhus. Minulla on alhaalla katutasossa oma putiikki. Rakastan juhlia, sisustusta ja eritoten vaatteita. Olen ylipirteä ja kuulemma raivostuttavan energinen tapaus, ainakin veljeni mielestä. Paras ystäväni on Rosalie, sinun pitäisi tavata hänetkin. Rosalien mies on taas veljeni paras ystävä.”
Puhetulva tyyntyi lopulta, ja istuimme hyvin hyvin vähän aikaa hiljaisuudessa.
”Kiitos teestä. Taidan mennä laittautumaan töitä varten. Jos sinulla ei kerta ole mitään ohjelmaa, eihän, niin voisit tulla käymään työpaikallani. Pukeudu ja siistiydy, ja ota Vanessa mukaan. Hei hei!” Alice kujersi ja oli jo ovella menossa.
”Hei hei... Ja Nessie, ei Vanessa!” huudahdin perään ja kuulin oven narahtavan kiinni.
dream as if you'll live forever
live as if you'll die today

En-nu

  • Vieras
Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
« Vastaus #17 : 09.04.2010 16:31:41 »
ihana ja kiinnostava idea :)

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
« Vastaus #18 : 09.04.2010 20:20:28 »
miten oot näin nopee kirjottaa? :D vihdoinkin saatiin muitakin kuvioihin alice♥ :D niin alicemaista tunkea heti ekalla tapaamisella suoraan vaatekaapille arvostelemaan sen sisältöä! :D odottelen innolla että emmettkin astuu kuvioihin! :D  no juu, alko vaa mietityttää että jos muistin oikein ni aikasemmassa luvussa (ykkönen tai kakkonen) kirjotit muistaakseni et bella asuu kerrostalossa (ja sen yläkerrassa?) mut sit tässä luvussa vaan kirjotit et se odotti ulkona niin kauan et edwardii ei enää näkyny, kunnes se meni sisälle ja nukkumaan, tai siis siitä ois käsittäny et bella ois asunnu enemmänki jossai rivarissa tai omakotitalossa ku kerrostalossa, jos käsität mitä meinaan :D jatkoa jälleen odottaen,

minnamoi♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Sarkku

  • Green Day holisti
  • ***
  • Viestejä: 175
  • ava by NiNNNi
Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
« Vastaus #19 : 09.04.2010 20:24:13 »
Vähän HYVÄ!!!!  :o
Toivottavasti jatkat pian...
Do you know what's worth fighting for?
When it's not worth dying for?