Back to the business!
Univelat nukuttu pois ja lomapäivä vielä, mikäs sen mukavampaa. Kerkisin katsoa jo uusimman jakson ja Talking deadinkin. Ketä muuta järkytti oivallus, että enää neljä jaksoa jäljellä ja sitten joutuu taas odottamaan uutta kautta ties minne asti...
Spoilaa seiskakauden jaksoa 12Tuli vähän samat tunnelmat kuin
niiinalle, päästiin pitkästä aikaa tien päälle, kun pitkän aikaa on pysytty tiukasti asutuksessa ja jotenkin se vaeltelu korvessa on ollut minusta yksi mielenkiintoisimpia asioita sarjassa, kun ei yhtään tiedä, mitä seuraavaksi vastaan tulee. Se tivoliympäristö oli hauskasti keksitty ja vähän vaihtelua tuova juttu, ja siinä sai niitäkin kulkijoita listittyä vähän eri tavoin kuin ennen. Tavallaan pidin siitäkin että vaihteeksi oli ihan zombievastuksia eikä muita ihmisiä vastaan taistelua, vaikka myönnetään, että pidin käden edessä enkä katsonut tarkkaan yhtään ällöä zombintappoa.
Kuherruskuukausi oli tosi herttainen juttu ja jotenkin erityisen ihanaa siksikin, että edes hetken aikaa arvon pariskunta pääsi elämään rauhassa kahdenkeskistä aikaa ilman vastuuta lapsista ja koko kylästä. Ja taisivat ottaakin siitä kaiken ilon irti.
Ruokaakin riitti vaikka kuinka. Oli suloista, kun Rick ja Michonne oikeasti hymyilivät ja hassuttelivat ja saivat vähän rentoutua. Jo se, että Michonnen kanssa Rick pystyi oikeasti nukkumaan kertoo heidän välisestään luottamuksesta.
Rick oli taas jotenkin ihan idiootti. Kesken zombien listimisen se päätti lähteä kiipeilemään maailmanpyörässä! Seriously?!!
Jos se olisi ampunut peuran sinne aitaukseen, niin ennen kuin se olisi ehtinyt sanoa hep ja hoi, zombit olisivat syöksyneet peuran kimppuun ja syöneet sen alta aikayksikön joka tapauksessa. Olisi tappanut ne hiljaisesti ensin, niin tuskin peurakaan olisi siitä minnekään karannut. Spoilaannuin tällä kertaa vahingossa tuosta Rickin pelastumisesta, mutta ihan hyvä vain, niin en säikähtänyt, olisin muutenkin tutkinut juonipaljastuksia jos olisin kerinnyt. Tulipa ihan huvittunut olo, että se tavallaan toisti Glennin roskis-tempun.
Pikku Judith on kasvanut ihan hirveästi!
Minua jotenkin huvittaa, kun kaikkialla aina korostetaan, että kauden alun tapahtumista on vasta niin ja niin lyhyt aika, vaikka katsojille tietysti onkin mennyt jo pitkään, mutta lapsi sen kuin kasvaa että humisee.
Judithin tämänhetkinen näyttelijä on järjettömän suloinen, toivottavasti pitäisivät tuon palleron (tai ne, koska yleensä niillä on ollut kaksoset Judithin roolissa) mahdollisimman pitkään. Joku aiemmista Juditheista ei ollut minusta yhtä söpö, ja lisäksi tyttö ei ole ikinä kovin saman näköinen kuin edelliset!
Taran ja Judithin hetki yhdessä oli siitäkin kiva, että Tara sai helpottaa henkisiä paineitaan puhumalla edes jollekulle (mietin vain, että tuon ikäinen kyllä alkaa jo toistella sanoja kuin pikku papukaija!) ja että viimein näytetään, kuka koko lasta edes hoitaa... Ärsyttääköhän muita Alexandriassa, miten Rick lykkää naperonsa kenen tahansa hoiviin ja huitelee itse päiväkausia ties missä...
Ja mietin sitäkin, että olisipa tapaus, kun tuollaisessa zombien ja muutenkin sotatoimien valtaamassa maailmassa pikkutyttö kuolisi siihen, että tukehtuu korun osaan, jonka tunkee suuhunsa... Ei kai se Tara noin helposti särkyvää korua noin pienelle kokonaan antanut!
Oceansiden värvääminen tavalla tai toisella on siis seuraavana ohjelmistossa. Tämä osa kautta menee niin hitaasti, kun kaikki tietävät kuitenkin, että se all out war tulee kuitenkin tapahtumaan, ja aikaa silti kulutetaan vitkasteluun ja suostutteluun... No, ensi kaudella sitten varmaan jo soditaan.
Jadisin kanssa neuvottelu ja "kissa takaisin" -vaatimus sai virnistelemään. Mutta eikö ketään Rickin pölvästiporukasta epäilytä, että Neganilla olisi joku tarkkailija vahtimassa niiden tekemisiä? Jos niillä oli neuvotteluissa mukana Alexandrian kaveriporukkaa, se tarkoittaa, että Rick ja Michonne ovat tulleet kotiin ruoka- ja aselastin kanssa ja jatkaneet matkaa sieltä. Tässä ohjelmassa kaikki ovat tyhmempiä kuin mitä oletan. Jos olisin Negan, todellakin laittaisin vahdin jonnekin lähipuuhun tarkkailemaan kiikareilla, minkä verran ne oikeasti tuovat tavaraa ja minkä verran antavat Pelastajille, saati että tietäisivät muutenkin vähän, mitä siellä aitojen takana touhutaan. Jos olisin Rick, epäilisin tässä vaiheessa jo kaikkea niin, että Negan saattaa olla selvillä asioista.
Minua myös harmittaa edelleen pahan kerran, että ne ilmeisesti todella vetävät tuonkin Eugenen juonikuvion helpoimman kautta. Ehkä sitä vain itse kehittelee päässään mutkikkaampia juonia, jotka toimisivat varmasti yhtä hyvin tai paremminkin. Ilmeisesti se nyt kuitenkin menee niin, että naiset olisivat halunneet päästä eroon Neganista myrkkykapselilla ja ettei Eugene uskaltanut ottaa riskiä, että jokin menisikin pieleen, nyt kun hän on Neganin silmissä hyvässä valossa. Josh vitsaili, kun häneltä kysyttiin, mitä hän sillä tabletilla oikein sitten teki, että no, söi sen itse niin sai sikeät yöunet.
Nyt pelkään entistä pahemmin, että Rosita tapattaa Sashan tällä typerällä itsekkäällä missiollaan.
Näyttelijät puhuivat Rositan surusta ja siitä, miten lyhyt aika vasta on kaikesta ja että eri ihmiset käsittelevät surua eri tavoin ja että "antakaa nyt vähän armoa Rositallekin", mutta olen silti sitä mieltä, että kaikkihan tuolla ovat menettäneet läheisiä ja mikä Rositasta sen erikoisemman tuossa suhteessa muka tekee...
Spoilaa seiskakauden sneak peekia jaksosta 13Innostuin, kun ensi jakson sneak peekissa näytettiin taas Carolia, joka selvästi on elpynyt takaisin toimintatarmoiseen suuntaan nähtyään Darylia pitkästä aikaa. Vaikuttaa tosiaan siltä, että se näki Darylin läpi ja lähti kysymään Morganilta, mikä on oikeasti homman nimi. Tulin iloiseksi, että Carol näytti taas vähän enemmän ärhäkältä ja reippaammalta omalta itseltään. Jos se vaikka sai harlekiini-romaanit luetuksi loppuun mökistä ja kaipaa viimein vähän actionia itsekin.
En malta odottaa. Ja nyt jotenkin odotan myös tosi innolla Morganin ja Carolin kohtaamista. Se edellinen hyvästijättöhetki oli niin herttainen!
No niin, ja sitten seuraavaan aiheeseen, eli lyhyt (// LOL, tulipa tosiaan "lyhyt"
) katsaus
Walker Stalker Coniin.
Pitää toivoa, että se tulee Lontooseen toistekin, koska silloin mä todellakin olen sinne menossa, maksoi mitä maksoi.
Kyllä se tulee, ensi maaliskuussa, päivät jo julkistettiin. Ja sen voin taata, että se maksaa.
Ala säästämään rahaa ajoissa.
Näin yleisesti sanoen, tapahtuma antaa eniten fanille, joka on niin innostunut teemasta, että jaksaa seisoa jonossa pitkiä, pitkiä aikoja ja viihtyy väkijoukossa (jopa tungoksessa), on joko aktiivinen juttelemaan kaikkien mahdollisten ventovieraiden kanssa tai viihtyy todella hyvin yksinään (tai sitten pitää lähteä omalla kaveriporukalla), on valmis siihen, että kaikki maksaa erittäin paljon ja että kaikesta maksamisesta huolimatta ei pakosti saa sitä mitä haluaa. Mukaan kannattaa ottaa reilusti vettä ja evästä, koska kesken jonon et pääse ostamaan mitään, ja kaikki syöminenkin on aika kallista, tietenkin.
Tuo tapahtuma on käytännössä iso messuhalli, jossa tähdillä on omat pöytänsä, joihin jonotetaan että saa nimmarin ja hetken jutteluaikaa, sen lisäksi ammattivalokuvausmahdollisuus suosikkinsa kanssa, ja myyntipöytiä joissa on kaikkea aiheeseen jotenkin liittyvää (ja paikoin muutakin) fanitavaraa. Ja kaikki mitä teet, maksaa ja todennäköisesti paljon maksaakin. Luin jo netistä, että jotkut ovat pettyneet ja lähteneet pois, koska rahat ovat loppuneet kesken, eikä ole ollut "mitään tekemistä" sen lisäksi, että olivat käyneet valokuvassa. Myyntipöydistä moneen kävi maksukortti, mutta kaikki muu pelataan kylmällä käteisellä. Ja hinnat olivat kuulemma nousseet viime vuodesta. Tähdillä oli (heidän kunkin omista toiveista riippuen) tarjolla mahdollisuus nimmariin, selfieen tai molempiin (usein yhteishinta, muttei kaikilla) tai vain johonkin niistä, ja vapaaehtoiset koettivat kieltää tai estää ihmisiä ottamasta itse kuvia pöydissään olevista tähdistä, eli periaatteessa vain rahalla sai muiston käynnistään. (Minä kyllä sain aika hyvin etäkuvia aika lailla kaikista, kun katsoin sopivan hetken enkä mennyt siihen jos joku oli estämässä, tai pyysin nätisti anteeksi jos olin jo kerinnyt ottaa ja joku tuli sanomaan ettei saa.
) Viime vuonna nimmarin hintataso oli ollut tähdestä riippuen 30-70£ ja tänä vuonna se oli 40-90£. Esimerkiksi saattoi olla että nimmari 45£, selfie 45£ tai molemmat yhteishintaan 75£, summat vaihtelivat suuresti per henkilö. Joillakin luki "no selfie" ja joillakin sai selfien ilmaiseksi kun oli ostanut nimmarin. Isojen tähtien nimmarit yksistään olivat jotain 70£ tai ylikin, sivuhahmoilla oli halvempia. Rahastustahan se on, mutta itse ajattelen sen niin, että et oikeastaan maksa siitä nimmarista sinänsä, vaan siitä että saat henkilökohtaisen hetken suosikkinäyttelijäsi kanssa. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että on VIP- ja tavalliset jonot, joista otetaan suunnilleen vuoron perään faneja tapaamaan tähteä. Ensin menet rahastajan luo, joka ottaa rahasi, sitten saat valita useista vaihtoehdoista mieleisesi valokuvan (tai jos raaskit ostaa monta niin kuvat, tai jos halusi johonkin omaan juttuun nimmarin niin sekin maksoi erikseen), vapaaehtoinen kirjoittaa lapulle nimesi ja/tai toiveesi, mitä haluat että kuvaan kirjoitetaan nimmarin lisäksi (tosin minulle ja varmasti monille nuo kirjoittivat kuvaan jotakin muutakin omin päin, esim. "Jesus loves you!"
) ja sitten menet kuvasi kanssa tähden luo, juttelet hetken, kenties tähti halaa, kättelee, antaa läpsyn, ottaa selfien tai muuta vastaavaa, ja sitten seuraava kehiin. Tässäkin sivusta seuraten joillakin se hetki oli tosi lyhyt, ja toisten kanssa jäivät jopa keskustelemaan pidempäänkin.
Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ensi kertaa Lontoossa ja se oli ollut järjettömän kaoottinen, koska porukkaa oli niin paljon eikä asioita oltu osattu organisoida vielä kunnolla. Juttelin monien kanssa, jotka olivat olleet viime vuonna, joten tosi moni asia oli selvästi nyt paremmin. Tapahtumatilaa oli hankittu enemmän, ja pääsylippuja oli myyty tuhat vähemmän per päivä tänä vuonna, joka selvästi näkyi siinä, että siellä mahtui paremmin kulkemaan. Edellisvuonna Normanin nimmarijono oli ollut ihan käsittämätön massa, joka täytti koko yläkerran puoliskon. Yksi tyttö kertoi kaveristaan, joka oli jonottanut Normanin nimmaria seitsemän tuntia (käytännössä koko päivän) eikä silti saanut sitä! Tänä vuonna siihen oli myyty neljä ryhmää nimmarijonon pääsylippuja, jotka olivat menneet sekunneissa loppuunmyydyksi, joten todella moni jäi ilman Normanin nimmaria tai kuvaa. Samoin Jeffrey Dean Morgan oli niin suosittu, että sillekin oli ennakkomyydyt nimmarijonoliput. Andrewilla oli kuvaukset Lontoossa samalle päivälle joten hän oli vain osan päivää ja ei kirjoittanut nimmareita ollenkaan, mikä oli monen Rick-fanin kohdalla suuri pettymys. Käytännössä hänet tapasivat vain ne, jotka olivat onnistuneet saamaan valokuvausajan Andrewin kanssa. Plus tietysti paneelikeskustelussa hänet näki, kuka riittävän lähelle pääsi. Toki siinäkin oli screenit, joilta näkyi suurennettuna, niin parvekkeilta ja sivustakin pystyi katsomaan. Eräs nainen epäili, että viime vuonna Melissa McBride järkyttyi siitä ruuhkasta niin, ettei siksi tullut tänä vuonna, tiedä hänestä pitääkö paikkansa. Oli sääli, ettei hän ollut, koska jos vielä olisin tavannut Melissankin, olisin ollut ihan onnessani!
Coniin myydään erilaisia lippuja: joko pelkkä la/su peruslippuja (general admission) tai viikonloppu-peruslippu, jotka käytännössä vain oikeuttavat sisäänpääsyyn. VIP-lipulla pääsee puolitoista tuntia aiemmin sisään eli käytännössä paremmalle paikalle nimmarijonossa, sekä nimmari- ja valokuvausjonoissa on omat jonot eri lipputyypeille, joista otetaan vuoron perään tai vipit ensin, ja pääsee istumapaikalle paneeleihin, sekä saa jotain julisteita ja hienomman lapun kaulaan muistoksi. Golden VIP sisältää myös kaksi valokuvaa tähtien kanssa ja jotain lisäetuja ja Platinum VIP (jos on valmis maksamaan toista tonnia) neljä kuvaa, parhaat paikat paneelikeskusteluihin, t-paidan, lounaan jne. Platina-vippiä näytti olevan monella pyörätuolilaisella, eli ehkä siitä kannattaa maksaa lähinnä silloin, jos on muuten heikot edellytykset päästä minnekään jonon ja ruuhkan keskellä, plus sattuu olemaan rikas.
Valokuvaus (photo op) toimii täysin liukuhihnajuttuna. Liput kuvaukseen ostetaan netistä ennakkoon (ja voitte uskoa, että niistäkin suosituimmat myyvät HETI loppuun!) ja hinnat ovat tähdestä riippuen jotain 35-95£ ja yhteiskuvista enemmän, esim. koko castin kanssa pääsi kuvaan jos oli valmis maksamaan melkein tonnin...
Ja tuo toteutuu käytännössä niin, että lunastat lipun, menet oikeaan aikaan oikeaan jonoon (siihen oli varattu iso halli, jonka lattia oli raidoitettu teipillä, ja se oli täynnä, kirjaimellisesti
täynnä porukkaa koko päivän!!!) ja kun pääset hallin toiseen päähän, siellä on valokuvaaja, tähti ja muutama vapaaehtoinen. Annat lipun, lasket laukun pöydälle, menet viereen, kuva otetaan että räps, otat laukkusi ja poistut vauhdilla, ja kun olet kiertänyt hallin siihen asti, missä tulostimet ovat, nappaat siitä omasi ja poistut tieltä niin pian kuin suinkin, ettet tuki reittiä. Siinä ei todellakaan ole aikaa kuin ehkä sanoa hei. Kuulemma vapaaehtoiset/turvamiehet alkavat huutaa tai poistavat sinut ripeästi, jos jäät vitkastelemaan.
Ohjeissa lukee, että teoriassa on mahdollisuus toivoa jotain erikoista asentoa tms, mutta käytännössä se ei kyllä aina toiminut, vaan lähinnä ihmisillä oli sellaisia "seison julkkiksen vieressä" -kuvia. Minulla kävi tässäkin ihmeellinen tuuri; olin saanut hankituksi yhden viimeisistä kuvista sunnuntaille Tom Paynen kanssa, ja katselin miten se jono eteni ripeästi edelläni; ihmiset menivät Tomin kainaloon (suunnilleen seisoi käsi valmiina ojossa siinä), kamera räpsähti, seuraava kehiin, ja niin edelleen. Kun tulin siihen, Tom katsoi minuun ja sen ilme oikein kirkastui, se hymyili ja sanoi: "Hei taas! Sehän olet sinä." Ja se oikein rutisti minua syliinsä kuvassa. En voi uskoa, että sen ihmistungoksen jälkeen, mikä siellä oli, se muisti minut edelliseltä päivältä ja sanoi vielä heippa kun lähdin!!! Tuo oli oikein huippuhetki minulle koko tapahtumassa.
Kun nyt siis puhutaan siitä, että koko tämä juttu meni minun osaltani kuin jossain unessa tai mielikuvituksessa, en tiedä kannattaako edes mennä sinne uudelleen toiste, kun tuskin tätä paremmin mikään pystyy enää menemään.
Suurin tavoitteeni oli tietysti Normanin tapaaminen, kuten arvaatte, mutta sen varaan en paljon laskenut, koska sain kuulla koko tapahtumasta vasta kun kaikki oli jo loppuunmyytyä, mikä tietysti harmitti, kun olin sattuman kaupalla juuri silloin Lontooseen menossa muutenkin. Mutta ensinnäkin sain umpituurilla edellisellä viikolla ostetuksi VIP-lipun noin puoleen hintaan normaalista, kun jonkun kaveri ei päässytkään tulemaan. Seuraavaksi ihmeenä sain tosiaan ostetuksi sen kuvan Tomin kanssa, että vielä oli joku jäljellä (todennäköisesti tullut peruutus ja laittaneet uudestaan myyntiin) ja sitten kun lauantaina arvoin, mihin nimmarijonoon menisin ensin, tein oikean valinnan ja pääsin hyvälle paikalle aika eteen Laurenin jonoon. Lauren tuli paikalle noin tunnin ennen Tomia, joka oli toinen vaihtoehtoni. Vapaaehtoiset katkaisivat jonon aina aika ajoin ja käskivät tulla myöhemmin uudelleen, ettei ruuhka menisi liian suureksi (tämäkin viime vuodelta opittua), ja se katkaistiin juuri minun selkäni takaa, eli sain jäädä jonoon. Näin olin hyvällä paikalla katselemassa, kun muut tähdet tulivat juuri siitä ovesta sisään. Näin Andrewin ihan läheltä, ja monen muunkin! Lauren jäi juttelemaan kanssani aika pitkäksi aikaa ja oli todella sydämellinen, ihasteli "kaunista ja erikoista" nimeäni ja piteli minua kädestä. Vau. Kerroin siitä Hilltopin Finlandia-kohtauksesta ja hän oli että vau, eipä tiennytkään, pitää kysyä ohjaajalta tiesikö hän siitä. Laurenista ei saanut ottaa kuvia eikä selfietkään olleet sallittuja, mutta hänestä henki sellainen filmitähtimäinen karisma, että tapaamisesta tuli todella vaikuttunut olo. Siitä suuntasin Lennien (Morganin) jonoon, koska Lenniekin oli vain yhden päivän paikalla. Siihen oli aika pitkä jono, mutta pääsin VIP-lipulla melko lailla suoraan jonon ohi, oli vain muutama ennen minua. Lennie oli äärettömän charmikas mies, voi että. Ja kun hän kuuli että tulin Suomesta, hän yllätti kaappaamalla minut oikein kunnon karhunhalaukseen ja sanoi, kiitos kun tulit!
Vau siitäkin. Ja hänkin jäi juttelemaan aika kiireettömästi, keskustelimme Morganista ja Carolista ym. Sitten menin (oikeastaan päädyin vahingossa) Andrewin Rick-paneelin jonoon yli tuntia etuajassa ja pääsin sen myötä tosi hyville paikoille istumaan, kun se oli vielä tosi suosittu ja ihmisiä oli joka paikassa ympärillä kuin muurahaisia keossa! Näin Normanin parvekkeelta moneen kertaan aika läheltä, ja myös JMD:n. Olin jo siitäkin ihan onnessani, koska sinne nimmarijonon lähimaillekaan ei laskettu ketään ylimääräisiä norkoilemaan. Olin suunnitellut, että toisena aamuna jonotan Laurenin jonoon ja toisena Tomin, mutta kun päivän päätteeksi oli jo jono lyhentynyt ja pääsin vielä sillä VIP-lipulla melkein suoraan (ehkä kolme ihmistä oli ennen minua), menin vielä Tomin nimmarijonoon ennen kotiinlähtöä. Hänkin oli jo väsynyt varmasti siinä vaiheessa iltaa, mutta oli tosi keskittynyt silti jokaiseen ja aidosti läsnä kullekin (no, näyttelijöitähän ne ovat, ja hyvän palkan tuostakin työstä saavat!) ja juttelimme siinä, hänkin oli aivan ihanan sydämellinen ja lämminhenkinen. Siitä tapaamisesta jäi tosi hyvä mieli. Minulle hyvin mielenkiintoinen tapaaminen oli myös kirjailija M.R.Careyn tapaaminen, koska olin juuri lukenut hänen kirjansa
Maailman lahjakkain tyttö (suosittelen!) ja kun siinä ei ollut jonoa, sain rauhassa keskustella kirjasta ja sain häneltäkin nimmarin ja kuvan hänen kanssaan, peräti ilmaiseksi.
Mukava ihminen hänkin, ja kirja oli mukaansatempaava, pitää etsiä häneltä lisääkin luettavaa. Norkoilin myös vakoilemassa Normanin (ja Jeffreyn) valokuvanottoa, joka oli myös aika mielenkiintoista, siinä ainakin näki, miten se homma toimi käytännössä ja minusta oli tosi kiva katsella (ja yrittää kuvata) Normania kuitenkin kohtuullisen läheltä (ehkä 20m tai tiedä vaikka lähempääkin). Tosin sitten, kun siihen tuli muutakin porukkaa kuin me pari kolme, järjestysmies hätisti kaikki pois.
Siinäkin vietin kuitenkin mukavan puolituntisen.
Seuraavana päivänä en mennyt niin ajoissa jonoon, vaan nukuin rauhassa vähän pidempään, kun ei ollut enää sellaista nimmaria, jota olisin tarvinnut, paitsi tietysti Norman, johon ei käytännössä ollut minkäänlaista mahdollisuutta. Lauantainahan olin kahdeksalta jonossa oven ulkopuolella, kun ysiltä oli VIP-sisäänpääsy, eikä jono ollut vielä mitenkään kohtuuttoman pitkä siinä vaiheessa, varmaan olin ensimmäisten sadan tai 150 joukossa kuitenkin. Tähdethän eivät todellakaan tulleet paikalle vielä siihen aikaan, vaan siinä oli ensin ulkona jonossa odottamista, sitten sisällä jonossa odottamista ja Lauren taisi tulla aika lailla ensimmäisten joukossa joskus kymmenen pintaan. Norman ja JDM vasta varmaan vielä tunnin myöhemmin. Viihdyin kuitenkin hyvin, tutustuin ihmisiin siinä odotellessa ja takanani jonossa ollut tyttö oli tosi hyvä bongaamaan näyttelijöitä kun he tulivat ja vinkkasi aina minullekin.
Sunnuntaina tosiaan vain tutkailin myyntipöytiä (en kuitenkaan ostanut paljon mitään), hengailin ja juttelin ihmisille ja varmistin paikkani kaikissa paneeleissa, joista useimpiin pääsin hyvälle tai erittäin hyvälle paikalle! Vain viimeiseen, joka oli Negan ja Saviours -paneeli, oli jono jo valmiiksi pitkä edellisen ollessa kesken, joten kun siitä porukka purettiin, joutui väkisinkin aika kauas, mutta sain siihenkin kuitenkin istumapaikan, vaikkakin kauemmas. Se oli yhtä suosittu kuin Rickinkin oma. Tapahtuma päättyi tähän paneeliin, ja liukenin siitä heti sen loputtua, etten jäisi keskelle ruuhkaa. Menin vielä kurkkaamaan yläkertaan, jos saisin edes viimeisen kaukaisen silmäyksen Normaniin ennen lähtöä, ja yksi vapaaehtoisista kysyi, tahdonko tavata hänet. Siellä oli vielä viimeinen maksettujen nimmareidenkin jono pahasti kesken, joten en heti tajunnut mitä hän tarkoitti, mutta tyttö viittasi sen linjan ohi, minkä yli ei saanut mennä, ja sanoi että mene tuonne jonoon, he eivät voi taata mitään, mutta päästivät muutamia mukavia ihmisiä sinne, siinä toivossa jos Norman vielä ottaa jokusen vastaan ilman ennakkolippuakin. Meitä oli siinä varmaan alle 30 yhteensä, ja odotimme ja juttelimme siinä ehkä noin tunnin, katselimme Normania ja jonon etenemistä ja uskomatonta mutta totta, että todella pääsimme vielä sitten tapaamaan Normania ja sain nimmarin, yllättävän paljon keskusteluaikaa, ja peräti kolme eri halaustakin! Norman piteli minua kädestä, katsoi silmiin ja sanoi nimeni! Voi että! <3 Ja antoi minulle karkkipussin.
Hatunnoston arvoinen suoritus sinänsä, että niin pitkän ja rasittavan päivän jälkeen reilusti yliajalla hän vielä todella käytti aikaa meihin jokaiseen ja jaksoi keskittyä jutustelemaan ja tekemään jokaiselle hetkestä erityisen. Ja siinäkin minulle vielä tuli vähän pidempi aika olla kuin muille, uskomatonta mutta totta. Kyllä totisesti oli metrolle kävellessäni sellainen olo, että tapahtuiko tämä oikeasti vai näinkö unta!
Koska en tietenkään ollut tiennyt valmistautua ennakkoon, en ollut tehnyt mitään henkilökohtaisia lahjoja tähdille vietäväksi, mutta olin ottanut Fazerin suklaata mukaan ja jaoin "sinivalkoista" suklaata, jota etenkin Lauren oikein jäi tutkimaan ja kyseli Suomesta ja sanoi, että kunhan käy tauolla, hän maistaa sitä.
Etenkin Norman oli saanut tosi paljon fanilahjoja, piirustuksia ja tavaroita, joita hän oli laitellut seinälleen koristeeksi ja joitakin jakoi eteenpäin faneilleen (todennäköisesti se minunkin saamani karkkipussi oli joltakulta saatu) ja hän myös yllätti fanejaan päivällä tuomalla ison pinon pizzoja ja jakamalla niitä nälkäisille jonottajille!
Se oli oikeasti tosi herttainen ja hauska tyyppi ja sellainen, jonka seurassa oli todella rentoa ja kotoisaa olla ja jutella. Oikeastaan nuo kaikki miehet olivat sellaisia maanläheisiä ja tuttavallisia, mutta Laurenin seurassa tuli sellainen vaikuttunut olo, kuin juttelisi jollekin tosi suurelle filmitähdelle; hänessä oli sellaista säteilyä ja karismaa, että harvoin olen missään moiseen törmännyt. Vähän kuin olisi jutellut jollekin Audrey Hepburnille tai vastaavaa, melkein tärisin jälkeenpäin. Näin periaatteessa kaikki tähdet, jotka siellä olivat, osan kauempaa ja tärkeimmät läheltäkin! Jonkunlainen kuva taitaa myös olla jokaisesta saatu. Eivät minua niin kauheasti mitkään Simonit, Kuvernöörit ja Dwightit kiinnostaneetkaan. Eugenen ja Abrahamin näyttelijät olivat suosittuja ja hauskoja miehiä, heidän luokseen oli aina pitkät jonot, muttei minulla ollut rahaa tai edes tarvetta yrittääkään jokaisen nimmaria hankkia. Nimmaritavoitteenani oli Tom, Lauren ja Lennie ja salaisena haaveena Norman, ja uskomatonta kyllä, kaikki toteutuivat! <3 Lisäksi pääsin esittämään kysymyksen Kharylle eli Ezekielille paneelissa, mikä oli myös tosi siistiä! Jälkikäteen ajattelin, että hih, pääsin itse "testaamaan" kaikki Carolin miehet; Darylin, Morganin ja Ezekielin!
Oli siis erittäin hieno kokemus, mutta olin myös erittäin - suorastaan uskomattoman - onnekas monessa suhteessa. Olisi ihan yhtä hyvin voinut käydä niinkin, että olisin nähnyt isoja tähtiä vain paneeleissa tai sattuman tuurilla kaukaa ohikulkiessa, jos olisi ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Todennäköisintä olisi ollut, etten olisi edes saanut koko tapahtumaan lippua tai varsinkaan päässyt valokuvaukseen niin viime tipassa. Olin ottanut tapahtumasta selvää sen verran ennakkoon, etten todellakaan odottanut moista menestystä osakseni. Yksi suurimpia iloja tapahtumassa oli myös muihin faneihin tutustuminen ja juttelu heidän kanssaan. Ihmiset olivat tosi kivoja, auttoivat toisiaan ja cosplay-asuissa tulleet poseerasivat muiden kanssa ja zombie-asuiset hiippailivat ihmisten taakse nuuhkimaan ja säikyttelemään!
Ai niin, olisi siellä ollut vielä sellainen "zombie-käytävä" missä olisi voinut käydä kammottelemassa itseään, mutta en kyllä varmasti olisi mennyt sellaiseen. Niitä zombeja oli muutenkin joka paikassa.
Otin paljon videopätkiä haastatteluista, mutten ole vielä kerinnyt niitä purkamaan, voin palata niihin aiheisiin vielä myöhemmin, jos teitä kiinnostaa kuulla.
Huh, tulipas tästä nyt melkoinen selonteko!