Kirjoittaja Aihe: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x6 7.1. -15  (Luettu 2022 kertaa)

Vyra

  • Vieras
Hetalia/ Du ska, S, one-shot x6 7.1. -15
« : 22.09.2014 17:31:35 »
Ficin nimi: Du ska
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Hetalia
Ikäraja: Sallittu
Paritus/Päähenkilöt: Suomi ja Ruotsi. Hyvin, hyvin lievä SuFin. Et edes huomaa sitä, jos et etsi.

A/N: Ihan näin heti alkuvaroituksena, että kaikkien kielitieteilijöiden kannattaa nyt panna silmät kiinni, jotta välttyvät henkiseltä tuskalta. Tässä one-shotissa nimittäin menee ei vain yksi vaan kaksi kieltä täysin päin mäntyä!

Eli hei taas teille, jotka jätitte silmät auki! Tämä on tällainen pieni, todella juoneton ja lyhyt pätkä joka tuli mieleen kun yritin lukea ruotsin testiin. Sijoittuu ajallisesti siihen aikaan kuin Suomi oli osa Ruotsia.

Tässä muuten on sitten sitä ruotsia myös, mutta en ota mitään takeita onko se kieliopillisesti oikein vai ei. Jopa tämän fikin nimi on outo, koska siinä opiskellessa pohtiessa ainoa edes vähän sopivan kuuloinen nimi oli "du ska" (*gaps* ei verbiä!) ja se ehti pinttyä mun päähän ennen kuin keksin parempaa. Joten se on nyt tän nimi.

Mitähän muuta miun piti selitellä? Ai niin, se suomikaan ei sitten ole oikeaa tässä. Ihan oikeasti.


Du ska

Se oli hyvin kaunis päivä. Aurinko paistoi lämpimästi ensimmäisiä kertoja pitkän talven jälkeen ja pikkuhiljaa vihertyvä nurmi oli tarpeeksi kuivaa, että sen päällä pystyi istumaan miellyttävästi ja nauttimaan pitkään kaivatusta lämmöstä. Linnut lauloivat vielä toistaiseksi lehdettömissä puissa ja vain ikivihreiden kuusten ja mäntyjen oksat toivat jotain väriä talven kalpeuttamaan maastoon. Kaksi nurmikolla istuvaa valtiota eivät kuitenkaan olleet enää kovin kiinnostuneita ulkoilman nauttimisesta, vaikka sen takia he olivat alun perin tulleet ulos. Heillä kummallakin oli omat ongelmansa ja Suomen ongelma oli se, että hän oli itsepäisellä tuulella ja lisäksi vihainen.

Tarkemmin ajatellen se oli myös Ruotsin ongelma.

”Varför du talar inte svenska?” ruotsalainen kysyi kärsivällisesti suomalaiselta, joka oli ristinyt käsivartensa rinnalleen ja ottanut kasvoilleen itsepäisimmän ilmeensä.

”Kosk’ mua ei kiinnost’ se piirunkaan vertaa”, Suomi vastasi.

”Men jag vet, du kan tala svenska jättebra”, Ruotsi totesi sillä kielellä, jota hän yritti saada suomalaisen puhumaan. Ehkä Suomi vain kuvitteli puhuvansa sitä huonosti ja tarvitsi pienen rohkaisun.

”Mä sanoin jo, mua ei kiinnost’ ny”, Suomi vastasi ja vältteli miehen katsetta. Heidän ongelmansa oli alkanut noin puolituntia aiemmin, kun Ruotsi oli ottanut puheeksi sen asian josta hänen johtajansa ja aatelisensa olivat valittaneet jo jonkin aikaa. Suomi oli virallisesti osa Ruotsia, oli ollut jo jonkin aikaa, mutta silti Suomi sinnikkäästi puhui omaa kieltään vähän väliä. Ruotsia itseään asia ei haitannut yhtään. Hänen mielestään suomalaisen kieli oli kiehtovaa ja hän ymmärsi kuitenkin sitä itsekin niin pitkään kun Suomi vain puhui selkeästi. Sitä paitsi Suomi osasi käyttää sitä kieltä erittäin värikkäästi tarpeen vaatiessa. Ruotsi oli todistanut tätä asiaa itse henkilökohtaisesti, kun suomalainen oli ensimmäisen kerran hänen läsnä ollessaan vahingossa lyönyt varpaansa sängynjalkaa vasten.

Joten Ruotsin puolesta Suomi saisi puhua suomea sydämensä kyllyydestä eikä hän koskaan kyllästyisi kuuntelemaan sitä, mutta ruotsalainen halusi myös miellyttää johtajaansa. Joten hän oli varovasti ehdottanut suomalaiselle kumppanilleen että jos hän voisi tästä lähtien puhua vain ruotsia silloin kun he olisivat ihmisten ilmoilla.

Se oli ollut hänen ensimmäinen virheensä.

Hänen toinen virheensä oli ollut todeta, että Suomi osasi ruotsia jo muutenkin joten hänen olisi aivan sama käyttää sitä. Suomi ei ollut pitänyt siitä kommentista juurikaan.

Hänen kolmas ja kaikkein kohtalokkain virheensä oli ollut todeta, että suomi oli muutenkin niin outo kieli, että ei kukaan edes ymmärtäisi mitä Suomi halusi sanoa. Suomi oli suuttunut sen jälkeen ja Ruotsi oli välittömästi toivonut voivansa ottaa sanansa takaisin. Hän ei ollut tarkoittanut sanoa sitä sillä tavalla, mutta mitä enemmän hän yritti asiaa korjata, sitä vaikeammaksi se vain muuttui. Lopulta hän oli vain yrittänyt suostutella Suomea puhumaan ruotsia kaikkien mielenrauhan vuoksi, mutta mitä enemmän hän suostutteli, sitä enemmän suomalainen alkoi murtaa omaa kieltään kunnes ruotsalainen ei enää kyennyt ymmärtämään sitä.

Ruotsilla ei ollut enää mitään käsitystä siitä, mitä Suomi hänelle sanoi. 

Luultavasti se oli jotain ikävää.

”Finland, jag vet du vill inte det men du måste”, Ruotsi sanoi ja Suomi tuhahti.

”Kuules ny, kloppi, mä en aijo ruveta huastelemahan sil’ kielel, vaik’ sä kuink yrittäis. Mä mielin jo unhoittaa tän aiheen, et jätä se jo!” Suomi sanoi äkäisesti, ”sä et voi tajuta, mut’ mä en jätä mun kieltäin. Mä huastelen mitä mä haluun ja sun siniveriset suavat painuu vaik’ suohohon. Ei mua kiinnost’ sit pätkän vertahan.”

”Jag… Jag kan inte förstå dig”, ruotsalainen mutisi ja tunsi olonsa pahaksi. Hänen olisi pitänyt vain pitää suunsa kiinni heti alusta lähtien ja suomalainen saattaisi silti hymyillä hänelle sen sijaan että puristaisi huuliaan äkäisesti yhteen ja välttelisi edes vilkaisemasta häntä kohti.

”Niinpä, sehän se sun ongelmas oli”, suomalainen totesi, ”meil’ päin pruukataan…”

”Det var svenska”, ruotsalainen keskeytti tunnistaen edes yhden sanan suomalaisen puheesta pitkästä aikaa. Suomi vaikeni häkeltyen ja jopa vilkaisi kerran Ruotsia kohti ennen kuin muisti taas, että hänen oli tarkoitus olla vihainen miehelle ja kääntyi äkäisesti toiseen suuntaan.

”Finland?” ruotsalainen kysyi vaimeasti, kun suomalainen ei suostunut sanomaan enää mitään. Ruotsin olo alkoi olla entistäkin huonompi ja häntä ei oikeastaan enää edes kiinnostanut mitä kieltä Suomi puhuisi, kunhan hän puhuisi hänelle edes jotain. Ei sillä edes ollut mitään väliä, mitä hänen johtajansa halusi. Se mies oli vain ihminen ja kuolisi ennen kuin Ruotsi ehtisi edes huomata. Mutta Suomi oli valtio kuten hänkin, kuolematon kuten hänkin ja Ruotsin toiveiden mukaan aina hänen seuranaan. Suomi ja hänen tahtonsa ja toiveensa olivat siis loppujen lopuksi huomattavasti tärkeämpiä.

”Förlåt”, ruotsalainen lopulta mumisi hetken hiljaisuuden jälkeen ja tuijotti maata jalkojensa juuressa, koska ei uskaltanut katsoa enää Suomea tai nähdä miehen vihaista ilmettä, ”snälla, Finland, tala med mig.” Suomi pysyi hiljaa eikä kääntynyt katsomaan ruotsalaista, joka nielaisi ja mietti mielessään että antaisikohan suomalainen hänelle anteeksi, jos hän lukitsisi itsensä jonnekin pimeään huoneeseen ja antaisi kaikki alueensa hänelle.

”Sä oot lahopää”, suomalainen totesi hetken päästä ja Ruotsi oli aika varma, että se oli loukkaus vaikka hän ei ymmärtänytkään. Hän kuitenkin otti kaikki loukkauksetkin ilolla vastaan, jos ne tulivat ulos Suomen suusta.

”Anteeksi”, hän sanoi surkealla äänellä siirtyen käyttämään suomea siinä toivossa, että se auttaisi tilanteeseen. Hänen aksenttinsa oli todella vahva ja usein sai suomalaisen naureskelemaan hyväntahtoisesti, mutta nyt Suomi oli vain hiljaa. Hetken kumpikaan ei taaskaan sanonut mitään ja Ruotsi alkoi todella kääntyä sille kannalle että hänen sietäisi kadota maan päältä puhtaasti sen takia, että oli saanut maailman täydellisemmän henkilön suuttumaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa aikeitaan, kun suomalainen huokaisi hiljaa ja viimein kääntyi ympäri.

”Saat anteeksi”, hän sanoi paljon rauhallisemmalla sävyllä ja palasi puhumaan sellaista suomea, jota Ruotsikin ymmärsi, ”Sverige, du måste förstå mig, finska är min språk! Jag kan inte glömma de.” Suomen ääni oli aina Ruotsin mielestä kaunein ääni maailmassa, mutta hän ei voinut sille mitään, että se tapa jolla suomalainen pyöritteli ruotsinkielisiä sanoja kielellään, sai Ruotsin valtion lähes sulamaan siihen paikkaan. Se vaikutti häneen jopa silloin, kun hän oli lähes masentunut suomalaiselle aiheuttamansa raivon vuoksi.

”Sverige?” Suomi kysyi hieman huolestuneena ja laski kätensä hellästi isomman miehen olkapäälle, kun ruotsalainen pysyi hiljaa eikä vastannut hänelle.

”Suomi”, Ruotsi viimein sanoi jättäen oman kielensä käytön hetkeksi kokonaan ja tietämättään ilahduttaen suomalaista todella paljon, ”sinä saat puhua mitä haluat. Kaikki kuulostaa kuitenkin niin kauniilta sinun suustasi. Anteeksi. En halua, että unohdat kieltäsi. Se on todella kaunis kieli. Haluan kuulla sitä lisää.” Suomi katsoi häntä hieman hämmentyneenä, mutta sitten hänen ilmeensä suli ruotsalaisen kovasti ikävöimään lempeään hymyyn. Ruotsi ei ollut varma, johtuiko hymy siitä tavasta jolla hän takelteli suomenkielen sanojen takia vai niiden merkityksen vuoksi, mutta hän ei välittänyt. Suomi hymyili taas. Se oli tärkeintä.

”Oho, en ole aikoihin kuullut sinun puhuvan noin paljoa kerralla”, suomalainen totesi hämmästyneenä.

”Minä tarkoitin sitä”, Ruotsi totesi vakavana ja vilkaisi miestä varovasti. Suomi vastasi hänen katseeseensa tutkivasti ja hymyili sitten hieman nähdessään että valtio todella puhui totta. Suomalainen oli vuosien aikana kehittynyt mestariksi Ruotsin ilmeiden tulkitsemisessa ja hän tiesi hyvin, että mies sillä hetkellä sekä pahoillaan että tosissaan. Suomi hymähti ja näytti unohtaneen aikaisemman vihansa kokonaan, vaikka Ruotsi tiesi hyvin ettei itsepäinen suomalainen ollut antanut periksi senttiäkään.

”Tack”, hän sanoi, koska ruotsalaisen sanat merkitsivät hänelle jopa enemmän kuin niiden sanoja edes arvasi, ”minä menen laittamaan päivällistä.” Nopeasti hän nousi ylös nurmikolta ja käveli heidän taloaan kohti hyräillen jotain suomeksi puoli ääneen. Ruotsi katsoi hänen peräänsä niin merkillinen ilme kasvoillaan, että jopa Suomen olisi ollut vaikeaa tulkita sitä, jos hän olisi sattunut kääntymään ympäri ja nähnyt sen.

”Jag älskar dig så mycket”, hän kuiskasi itsekseen. Joku päivä hän vielä sanoisi sen Suomelle ääneen. Joku päivä hän tuntisi olevansa tarpeeksi hyvä niin täydelliselle olennolle ja hän viimein voisi sanoa sen. Mutta sitä odotellessa hän voisi opetella sanomaan sen suomeksi.

Koska Suomi pitäisi siitä.


A/N: Mun oli ensin tarkoitus laittaa Suomi puhumaan selkeästi jotain murretta, mutta sitten menin sekaisin (mulla on itellä seka-murre) ja lopulta siitä tuli tuollaista. Mutta hyvä puoli on se, että tuota ei ainakaan kukaan ymmärrä!
Tärkein vitsi oli kuitenkin: bruka (-ar,-ade,-at) = olla tapana. Pruukata = olla tapana (ainakin jossain murteessa)
Mun headcanonissa Suomi puhui enemmän ruotsia ollessaan osa Ruotsia, mutta höpisi silloin tällöin huvikseen suomeksi. Samoin mie ajattelen että valtiot osaavat aika hyvin puhua useampia kieliä, koska muutamassa sadassa vuodessa ehtii hyvin oppia varsinkin jos kaikki kaverit puhuvat jotain muuta kieltä kuin ite. Mutta jos kieltä murtaa paljon tai puhuu nopeasti, muiden on vaikeampaa ymmärtää.

Se oli sellainen pikkuinen. Toivottavasti edes joku tykkäsi eikä hermostunut täysin kieliopin heittämisestä ikkunasta alas.
« Viimeksi muokattu: 07.01.2015 22:01:31 kirjoittanut Vyra »

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot
« Vastaus #1 : 22.09.2014 21:21:04 »
Pelastit mun päivän!

Alku oli lupaava ja kertoi sopivasti kuinka kaikki on kaunista ja hienosti, mutta sitten tuli ihanasti draamattinen käänne kun tulee esiin kahden valtion ongelmat. Nää aiheet missa joku valtio ei ole itsenäinen vaan osa jotain toista ja asusteleekin toisen luona on tosi mielenkiintoisia juuri sen takia että siitä tilanteesta voi tuoda esille molempien osapuolien ajatukset ja tunteet.

Näissä hahmoissa on myös äärimmäisen ihanaa kun voi juuri leikitellä kielillä tai jollain perinteillä mitä kyseinen valtio sitten ikinä noudattaakaan. Tässä tuli myös hyvin esille se että valtiolla voi olla vaikeuksia kun yrittää olla mieliksi omalle kansalleen/päättäjilleen ja yrittää sitten tasapainoilla myös sielunkumppaninsa kanssa.



”Kosk’ mua ei kiinnost’ se piirunkaan vertaa”, Suomi vastasi.
Tästä tuli mieleen jotenkin teinien kieli.

Sitä paitsi Suomi osasi käyttää sitä kieltä erittäin värikkäästi tarpeen vaatiessa. Ruotsi oli todistanut tätä asiaa itse henkilökohtaisesti, kun suomalainen oli ensimmäisen kerran hänen läsnä ollessaan vahingossa lyönyt varpaansa sängynjalkaa vasten.
Vaikkei jotain kieltä osaakkaan on sitä usein silti tosi siistiä kuunnella varsinkin jos joku puhuu sitä sujuvasti. Värikäs oli kerrassaan nerokas kuvailemaan tuota miten jossain tapauksessa kieltä voi käyttä.

Hänen kolmas ja kaikkein kohtalokkain virheensä oli ollut todeta, että suomi oli muutenkin niin outo kieli, että ei kukaan edes ymmärtäisi mitä Suomi halusi sanoa.
Osui ja upposi, ei ihme jos suomi päätti aloittaa kiukuttelun, jos jonkun jotain tärkeeä asiaa aletaan arvostelemaan on ihme että henkilö puhuu ollenkaan, saati että kykenee olla viskomatta kaikella mahdollisella tätä arvostelijaa.


Samoin mie ajattelen että valtiot osaavat aika hyvin puhua useampia kieliä, koska muutamassa sadassa vuodessa ehtii hyvin oppia varsinkin jos kaikki kaverit puhuvat jotain muuta kieltä kuin ite. Mutta jos kieltä murtaa paljon tai puhuu nopeasti, muiden on vaikeampaa ymmärtää.
Kamalin vaihtoehto jos yrittää pysyä jonkun selityksen perässä on se jos se puhuu älyttömän nopeasti ja sekoittelee oman kielensä murteita samalla. Mitäs sitä muuta vuosisatojen aikana kun opettelemaan kieliä, ja kielethän on siitä mukavia että ne kehittyy ja muuttuu koko ajan.
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

hamsu

  • ***
  • Viestejä: 373
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot
« Vastaus #2 : 23.09.2014 18:29:29 »
Oi Suomi, ihanan itsepäisyysfikin oot kirjottanu. Ei tälle voinut kuin hihitellä hyväntahtoisesti, ja sen ilon määrä kun tajusin ummartavani kaiken tuon ruottin mitä tuola oli :)
 ruotsi parka mahtaa olla kamalaa kun ei enää ymmärrä mitä toinen sannoo ja pitäs onnistua jotenkin vielä saamaan välit kuntoon.
Lainaus
Ruotsi oli todistanut tätä asiaa itse henkilökohtaisesti, kun suomalainen oli ensimmäisen kerran hänen läsnä ollessaan vahingossa lyönyt varpaansa sängynjalkaa vasten.
Onko suomella useinkin tapana lyödä varpaansa sängynpäätyyn?  :D värikäs kieli, heti alkoi mun silmissä  kirosanat värittyä punaisella ja kelttaisella ja ruskan väreillä, voin kuvitella sitä rutinaa ja muuta asiaan kuuluvaa ärhentelyä kaikille jotka vain sattuvat kohdalle väärään aikaan :D 
Pruukata = olla tapana.. meillä se vain lausutaan ruukata, eli p- tippuu pois. Nuo suomen murthet käänsin automaattisesti omalle murthelle, eikä se häirinnyt.. ja mistäpä sitä tietää sillä suomihan saattoi ihan vain kiusallaa puhua eritttäin sekavasti, jotta olis oikein vaikia ymmärtää. kiusa se on pienikin kiusa :D
Lainaus
Suomi hymähti ja näytti unohtaneen aikaisemman vihansa kokonaan, vaikka Ruotsi tiesi hyvin ettei itsepäinen suomalainen ollut antanut periksi senttiäkään.
  piti vähän aikaa miettiä ja kelata tapahtumia päässä, mutta niinhän se vain menikin, ruotsihan se tuli vastaan epätoivoisena ja lähes masentuneena. 

Pidin tästä hirmuisen paljon :)


   hamsu
ps. Viron ilme jos olisi joutunut ruotsille tulkiksi ;D olisiko suomi sitten vaihtanut saameen?

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot
« Vastaus #3 : 24.09.2014 21:56:22 »
Kuolotar:
Lainaus
Pelastit mun päivän!
Yay! Tavoite saavutettu!
Kiitos kommentista <3

hamsu: Kiitos! Musta Suomen itsepäisyyshetket on ihania. Vaikka tietenkin hän on luonteeltaan hieman erilainen ollessaan Ruotsin vallan alla kuin mitä hän on itsenäisenä. Hän oli niin kiltti ja naivi ja sitten pam! Venäjä. (tai siis, niin mun headcanonissa kävi...) Ja Ruotsi on niin hänen pikkusormensa ympärillä.

Lainaus
Pruukata = olla tapana.. meillä se vain lausutaan ruukata, eli p- tippuu pois
Jänniä nuo murteet... En mie ees tiijä mistä mie oon tuon pruukata napannut. Pohjanmaalta? Olin siellä pari kesää sitten. Ei se ainakaan oikeasti mun lappi-kainuu-savo-karjala murteeseen kuulu (tai sitten kuuluu, en vaan omaksunut sitä. Ookko sä muuten pohjosest ku sie lissäät välil hoota sanoihi? Ei tarvitse kuin vain ajatella murteita ja heti lipsahtaa kirjakielestä kirjotuskin pois.

Lainaus
ps. Viron ilme jos olisi joutunut ruotsille tulkiksi ;D olisiko suomi sitten vaihtanut saameen?
Saanko mä varastaa tämän idean? Snälla?


Okei, mulla oli taas hieman tylsää ruotsin tunnilla, joten raapustelin pari ideaa vihkonlaitaan ja niin syntyi vielä uusi one-shotti! Ajattelin että sehän menee kivasti tässä samassa kun on kuitenkin samaan aikakauteen sijoittuva, samoilla hahmoilla ja nimikin on samaa kaavaa. Mie näköjään aattelin käydä sitten kaikki ruotsin apuverbit läpi. Mun tietojen mukaan niitä on viisi. Jos joku tietää muitakin, niin kertokkaa.


Nimi: Du Får
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Hetalia
Hahmot/pari: Suomi ja Ruotsi. Jälleen hyvin lievää SuFiniä, jos sattuu katsomaan tarkkaan.
A/N: Juonta ei oo tässäkään ja samalla tavalla vain lyhyt pätkä kuten edellinenkin, mutta jospa tää jotakuta ainakin ilahduttaisi. Denna innehåller inte svenska nu. Förlåt.

Du får

Tukholman kadut olivat täynnä elämää ja kiireisiä ihmisiä matkalla minne sitten olivatkaan menossa. Hevosten kaviot kopisivat mukulakiviä vasten ja rattaiden pyörät pomppivat hieman samalla kun ihmiset antoivat niille tietä. Kauppiaat huutelivat päivän tarjouksiaan, mutta Ruotsi tuskin edes vilkaisi mitä he olivat myymässä. Hän piti katseensa tiukasti eteenpäin ja vain vilkaisi välillä hieman sivulleen nähdäkseen oliko toinen valtio vielä hänen mukanaan.

Suomi oli täysin Ruotsin vastakohta sinä päivänä. Siinä missä ruotsalainen vain halusi päästä nopeasti perille ja hoitaa asiansa palatakseen taas nopeasti kotiinsa hieman Tukholman ulkopuolella, suomalainen oli haltioissaan ja olisi varmasti mielellään katsonut kaikkea lähempää. Jossain muussa tilanteessa Ruotsi olisi mielellään tarjonnut Suomelle mahdollisuuden kunnolliseen kiertokäyntiin pitkin Tukholman katuja, mutta nyt tuleva kokous painoi hänen mieltään ja ilmeensä pysyi vakavana ilman normaalia pientä huvittaneisuutta suomalaisen innon takia.

”Kaikki näyttää niin erilaiselta”, Suomi sanoi ihmetellen, ”sitä taitaa olla jo jonkin aikaa, kun minä olin täällä viimeksi.” Ruotsi nyökkäsi lyhyesti. Yleensä hän hoiti valtioasiat yksin eikä suomalaisen tarvinnut sotkeentua niihin, mutta tällä kertaa kuningas oli vaatinut myös Suomen läsnäoloa tapaamisessa eikä Ruotsi voinut muuta kuin huolestuneena ihmetellä syytä sellaiseen muutokseen. Suomi kyllä vietti paljon aikaa myös hänen kanssaan kuninkaanlinnassa, mutta yleensä he asustelivat omassa kodissaan kaupungin ulkopuolella, joten lähes huomaamatta oli ehtinyt kulua hetki suomalaisen Tukholmassa käyntien välillä.

”Viisi vuotta”, ruotsalainen mumisi puoli ääneen ja Suomi vastasi myöntävällä äännähdyksellä.

”Heh, aika kuluu nopeasti välillä”, hän totesi aivan kuin viisi vuotta olisi ollut vain vuorokausi. Tosin hänen elämässään se melkein olikin juuri sitä. Ruotsi vastasi murahtamalla jotain myöntävää ja jatkamalla matkaansa tasaisesti kohti päämäärää. Hän toivoi, että hänen kuninkaansa halusi vain nähdä Suomen. Joskus ihmiset olivat oudon uteliaita valtioita kohtaan ja halusivat vain jutella. Ruotsi katui vieläkin sitä päivää, jona oli pitkän suostuttelun jälkeen suostunut esittelemään Tanskan yhdelle prinsseistään. Se ei ollut päättynyt kovin hyvin ja Ruotsi vieläkin ihmetteli, miksi hän ei ollut vain raahannut Norjaa paikalle ja väittänyt häntä Tanskaksi. Norja olisi tietenkin suuttunut ja Tanska luultavasti hyökännyt hänen kimppuunsa heti kun olisi saanut norjalaisen katoamisen selville, mutta tulos olisi kuitenkin ollut selkeästi parempi.

Ruotsi ehti kävellä vielä vähän matkaa pyöritellen ajatuksiaan mielessään kunnes hän tajusi, että kukaan ei seurannut häntä enää. Hän pysähtyi välittömästi ja kääntyi ympäri etsien tuttua suomalaista katseellaan mutta ei nähnyt häntä. Ehkä Suomi oli vain pysähtynyt katsomaan jotain ja unohtanut seurata häntä, Ruotsi ajatteli lähtiessään kulkemaan takaisin päin etsien miestä samalla katseellaan. Katu oli täynnä ihmisiä ja eläimiä, joten Suomi saattoi aivan hyvin olla jossain aivan lähellä.

Kymmenen minuutin etsimisen jälkeen Ruotsi ei ollut enää yhtään niin rauhallinen. Hän käveli nopeammin ja hänen silmistään loisti huoli, kun hän käänteli päätään hätääntyneen oloisesti ja yrittäen vain löytää suomalaisen, joka oli kadonnut kuin tuhka tuuleen sanomatta mitään.

”Anteeksi”, Ruotsi sanoi ja pysäytti yhden kadulla kävelevistä miehistä tarttumalla tätä lujalla otteella kiinni hartiasta, ”oletko nähnyt erästä miestä. Hän on jonkin verran minua lyhyempi, vaaleat hiukset, siniset silmät ja hän puhuu paljon.” Tuntematon mies katsoi häntä hieman varuillaan ja luultavasti säikähtäneenä nähdessään pitkän miehen vakavan ilmeen. Hän kuitenkin sai kerättyä rohkeuttaan tarpeeksi vastatakseen.

”En, herra”, hän sanoi nopeasti pudistaen päätään ja jatkaen matkaansa välittömästi kun Ruotsi päästi hänestä irti. Murahtaen ruotsalainen jatkoi suomalaisen etsimistä kysymällä seuraavalta ohikulkijalta saman kysymyksen.

Tuntia ja kuutta säikäytettyä siviiliä myöhemmin Ruotsi alkoi olla jo todella hätääntynyt ja huolissaan. Kukaan ei ollut nähnyt Suomen tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä ja valtio oli jo ajat sitten unohtanut että hänen olisi pitänyt tavata kuninkaansa jokin aika sitten. Millään muulla ei ollut enää väliä kuin sillä että hän löytäisi Suomen elossa ja kunnossa. Ihmiset eivät voineet vahingoittaa valtiota, mutta silti pieni ääni Ruotsin mielessä muistutti häntä siitä että suurvalloilla oli aina paljon vihollisia ja liian monet tiesivät kuinka tärkeä Suomi oli hänelle. Oliko joku muista valtioista siepannut Suomen kiristääkseen Ruotsia? Ruotsi yritti tukahduttaa sen pienen kalvavan äänen mielessään ja vain epätoivoisena hokea mielessään, että kukaan ei voisi siepata hänen suojeluksessaan olevaa valtiota keskellä päivää hänen pääkaupungissaan. Suomen oli pakko olla turvassa.

Viimein hän löysi edes yhden henkilön jolla näytti olevan jonkinlainen käsitys, kenestä Ruotsi puhui.

”Puhelias, vaalea mies?” likaiseen mekkoon pukeutunut ja huivin hiustensa suojaksi kietonut nainen kysyi ja näytti hieman yllättyneeltä, ”näin yhden sellaisen satamassa. Hän sanoi olevansa… Mikä se nimi oli? Tinu?”

”Tino”, Ruotsi korjasi ja oli heti helpottuneempi, vaikka hän ei ymmärtänytkään mitä ihmettä Suomi teki satamassa. Sellaiset paikat eivät koskaan olleet minkään päiväretken ykköskohde.

”Ja, hän oli siellä vielä hetki sitten”, nainen myönsi ja Ruotsi murahti hänelle lyhyen kiitoksen ja lähti kävelemään nopeasti satamaa kohden. Muutaman askeleen jälkeen hän kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja kääntyi katsomaan naista, joka oli jäänyt tuijottamaan hänen jälkeensä.

”Oliko hän kunnossa?” mies kysyi terävästi ja nainen nyökkäsi nopeasti ennen kuin pakeni paikalta. Ruotsi jatkoi matkaansa hieman paremmalla mielellä, mutta ei voinut olla ihmettelemättä miksi Suomi oli katsonut hyväksi ideaksi mennä satamaan. Aikoiko suomalainen karata, oliko hän tyytymätön ja päättänyt jättää Ruotsin? Ilkeä pieni ääni ruotsalaisen mielessä oli palannut takaisin mukanaan uusia epäilyjä. 

Suomi ei jättäisi minua, Ruotsi ajatteli sinnikkäästi, hän on onnellinen. He vierailivat usein suomalaisen mailla ja Ruotsi piti tarkasti huolen, että miehellä oli kaikkea mitä hän vain voisi koskaan tarvita ja Ruotsi teki parhaansa tullakseen paremmaksi ja vahvemmaksi valtioksi, jotta hän voisi joskus viimein sanoa olevansa tarpeeksi hyvä Suomelle.

Viimein hän saapui meren äärelle eikä hänellä mennyt kauaa huomata Suomi, joka istui tynnyrin päällä ympärillään useita merimiehiä. Hän jutteli heille iloisesti ja naurahti välillä, kun joku miehistä huomautti jotain. Ruotsi näki jo kaukaa, että kaikki oli hyvin ja hän huokaisi hiljaa tuntien sydämensä keveäksi ensimmäisen kerran sitten sen kun oli huomannut Suomen kadonneen. Hän kuitenkin kiirehti miesjoukon luo.

”Fin… Tino”, hän kutsui ja suomalainen nosti katseensa hymyillen häneen.

”Berwald!” hän huudahti iloisena ja näytti sitten vasta muistavan, että ei ollut maininnut ruotsalaiselle mitään katoamisaikeistaan, ”tuota… Anteeksi.” Merimiehet Suomen ympärillä katsoivat Ruotsia uteliaasti ja hämmästykseen ruotsalainen huomasi, että heissä kaikissa näytti olevan jotain etäisesti tuttua. Häneltä meni hetki keksiä, että he olivat kaikki suomalaisia.

”Hei, onko tämä se ruotsalainen josta puhuit?” yksi kysyi katsoen Suomea, mutta osoittaen sormellaan Ruotsia. Hän puhui hieman erilaista murretta kuin Suomi yleensä, mutta kuitenkin selkeästi suomea.

”On”, Suomi vastasi tyytyväisesti.

”Katos, olit oikeassa”, toinen mies totesi ja virnisti hieman, ”iso ja pelottavan näköinen kaveri.”

”Hän on varmasti kiva apu väittelyssä”, kolmas totesi, ”ei ihme, että pidät hänestä.”

”Tuota, hän ymmärtää suomea”, Suomi sanoi ja kaikki merimiehet räjähtivät nauramaan heidän valtionsa liittyessä hetken päästä mukaan.

”Tietenkin ymmärtää”, yksi heistä totesi naurettuaan tarpeeksi, ”hänen ilmeitään on hauska seurata.” Ruotsi yritti kovasti ymmärtää, mitä hänen ympärillään oli tapahtumassa, mutta ainakin Suomella näytti olevan hauskaa. Hetken naureskelun jälkeen suomalainen valtio käänsi huomionsa taas häneen.

”Anteeksi, että katosin. Kuulin jonkun puhuvan suomea ja minun oli pakko seurata!” hän sanoi iloisesti, mutta silti hieman häveten siitä että oli huolestuttanut Ruotsin, ”sitten löysin heidät ja… No, unohdin ajankulun.”

”Ei se mitään”, Ruotsi vastasi, koska hänen mieleensä ei ollut koko aikana edes juolahtanut että hänen pitäisi olla vihainen suomalaiselle, ”tärkein, että olet kunnossa.” Suomi hymyili hänelle kiitollisena ja helpottuneena siitä, että mies ei ollutkaan vihainen, mutta hetken päästä hän muisti jotain ja hänen ilmeensä vaihtui taas hätääntyneeseen.

”Se tapaaminen!” hän huudahti ja hyppäsi alas tynnyrin päältä, ”meidän piti olla siellä jo ajat sitten!”

”Ei se mitään”, Ruotsi vastasi tyynesti. Jos kuningas halusi huutaa asian vuoksi jollekin, Ruotsi tarjoutuisi ensimmäisenä vapaaehtoiseksi, joten suomalaisen ei tarvinnut murehtia asiasta. Sitä paitsi se tapa, jolla Suomen silmät nyt loistivat ilosta, sai ruotsalaisen sydämen sykähtämään ja unohtamaan kaikki sellaiset pienet asiat kuin Ruotsin kuninkaan kanssa tapaamisen, jonka hän oli jättänyt töykeästi välistä juuri nyt.

”Todellako?” Suomi kysyi vain hieman epäillen, ”no, paras mennä sinne sitten nyt. Hei hei, kaikki!” Hän heilautti kättään merimiehille, jotka vastasivat iloisesti tervehdykseen ja käskivät miestä tulemaan joku toinenkin kerta heidän seurakseen. Kahden valtion kävellessä poispäin Suomi jutteli niitä näitä ja kertoi Ruotsille kaikki juuri kuulemansa uutiset omalta maaltaan. Miehen ääni oli kevyt ja hän oli selvästi nauttinut pienestä hukkaretkestään, joten Ruotsi huomasi suunnittelevansa mielessään miten hän toisi suomalaisen useamminkin Tukholmaan tapaamaan maamiehiään. Jos se tekisi Suomen näin iloiseksi, sen Suomi saisi.

Kävellessään Ruotsi otti kiinni suomalaisen kädestä. Osittain siksi, että sillä tavalla Suomen oli vaikeampaa kadota paikalta uudelleen ja osittain siksi että ruotsalaisesta tuntui vain todella mukavalta pitää kiinni lämpimästä, aavistuksen hänen omaa kättään pienemmästä kädestä. Suomen kädet olivat työn kuluttamat, mutta siltikin niiden iho tuntui ihmeellisen pehmeältä ja vain kevyet uurteet kertoivat kovemmista vuosista. Suomen puhuessa Ruotsi pysyi hiljaa ja vastasi vain hiljaisella muminalla tai murahduksella silloin tällöin. Mutta enempää hänen ei tarvinnut sanoa sillä Suomi ymmärsi. Jopa enemmän kuin ruotsalainen kuvitteli hänen ymmärtävän.


A/N: Mulla on siis vielä måste, vill ja kan käyttämättä...

Questacia

  • ***
  • Viestejä: 25
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x2 24.9.
« Vastaus #4 : 27.09.2014 13:24:53 »
Mä rakastan kieliä ja kaikkea niihin liittyvää, joten tästäkin ficcisarjasta pidän tosi paljon! Oon aika paljon miettinyt, että mitä kieliä maat käyttää keskenään. Mä itken sisäsesti aina kun luen SuFiniä englanniksi ja ne puhuu englantia keskenään (siis niinkuin miten mä nyt selittäisin.. tavallaan että siinä englanninkielisessä ficissä se englanti ei ole käännös ruotsista vaan ne oikeesti puhuu englantia). Suomi on kaksikielinen maa ja Suomi puhuu ruotsia Pohjoismaiden kanssa. Piste :D Tosin myös Norja ja Ruotsi osaavat vähän suomea, kun meänkieltä ja kveeniä niissä puhutaan. Ja saami myös sujuu kaikilta kolmelta edes jotenkuten.

Se mun headcanoneista ja itse ficciin (ficceihin?). Tykkäsin molempien tunnelmasta, varsinkin Du fårin. Jostain syystä tuon ajan Ruotsi (ihan oikeana maana) on tosi ihana mun mielestä.

Du ska oli tosi hauskaa luettavaa ja Suomi on niin.. Suomi. Kyllä mäkin suivaantuisin. Ja Ruotsi on suloinen ja oma ittensä. Voi raukkaa kun joutui jopa suomea puhumaan :') Jostain syystä tykkäsin paljon tuosta pruukkaus-kohdasta, vaikka mulle se olikin uusi sana (onks tää se kohta ku mä kipitän pakoon moittivia katseita?)

Voisin hyvin kuvitella myös tilanteen Du fårista. Kyllä mäkin myönnän aina vähän innostuvani, kun yhtäkkiä kuulenkin jostain suomea. Kaikki mun kaverit nauraa mulle aina. Tino ln juuri sellainen, että saattaisi lähteä seuraamaan maamiehiään ja unohtaa Berwaldin täysin. Kai sitä nyt vähemmästäkin, jos on noin puhelias valtio ja ainakaan viiteen vuoteen ei oo käyttänyt omaa kieltään (tuntui se viisi vuotta sitten vaikka kuinka lyhyeltä ajalta valtioille).

Näistä tuli jotenkin tosi ilonen mieli, niinkuin nyt sun ficeistä yleensäkin. Innolla odottelen seuraavia apuverbejä.
Wer fremde Sprachen nicht kennt, weiß nichts von seiner eigenen.
~ Johann Wolfgang von Goethe

hamsu

  • ***
  • Viestejä: 373
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x2 24.9.
« Vastaus #5 : 27.09.2014 19:58:32 »
Juu saat varastaa kaikin mokomin :D jep olen lapista, rovaniemi on vain 100 kilsaa etelämpänä kuin misä mie asun :) ja hoot tullee  melkeen automaattisesti sanoihin, ainakin puhheessa.. ja joskus kirjottaessa.

Jottain hyötyä apuverbeistäkin muualla kuin ruotsin tunnilla, ei haittaa laiskaan jos niistä jotain lyhyttä kirjotat:) 
Ruotsi parka oli jo hätää kärsimässä, miten jonkun noin puheliaan voi hukata ja vajota siinä ajatuksiinsa? 
Lainaus
Merimiehet Suomen ympärillä katsoivat Ruotsia uteliaasti ja hämmästykseen ruotsalainen huomasi, että heissä kaikissa näytti olevan jotain etäisesti tuttua. Häneltä meni hetki keksiä, että he olivat kaikki suomalaisia.
Jep, Berwald tarttee uudet lasit, eikös jossain toisessa fikissä Akseli sanonut jotain suuntaan > -jos ei erota kahta suomalaista toisistaan..< ?  ;D  Toki Suomi ja suomalaiset näyttää toisiltaan ja kieli yhdistää
Lainaus
”Hän on varmasti kiva apu väittelyssä”, kolmas totesi, ”ei ihme, että pidät hänestä.”

”Tuota, hän ymmärtää suomea”, Suomi sanoi ja kaikki merimiehet räjähtivät nauramaan heidän valtionsa liittyessä hetken päästä mukaan.

”Tietenkin ymmärtää”, yksi heistä totesi naurettuaan tarpeeksi, ”hänen ilmeitään on hauska seurata.” Ruotsi yritti kovasti ymmärtää, mitä hänen ympärillään oli tapahtumassa, mutta ainakin Suomella näytti olevan hauskaa.
ja huumori  ;D  Ruotsi ei tainnu ihan ymmärtää mille naurettiin ja miksi.   Loppu oli söpö <3

     hamsu

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x2 24.9.
« Vastaus #6 : 27.09.2014 23:18:04 »
Questacia: Kiitos! Mulla on muuten sama. Mua ärsyttää, jos (varsinkin) enkku fikeissä sanotaan tyyliin että joku sanoi jotain englanniksi ja sitten mie mietin itekseni täällä että miksi ihmeessä se sano sen just englanniksi? Esimerkiksi tosiaan Ruotsi ja Suomi (ja muut Pohjoismaat) luultavasti puhuvat toisilleen joko ruotsia tai sitten norjaa, mikä on ilmeisesti hieman lähempänä alkuperäistä skandinavia kieltä. Suomi ja Viro varmasti sekoittavat kieliään iloisesti sekaisin puhuessan toisilleen, Lovi puhuu luultavasti Espanjalle espanjaa tai sitten italiaa, jos on äkäinen. Feli puhuu Saksalle saksaa (koska Pohjois-Italiassa on alueita, jossa puhutaan saksaa), Unkari puhuu varmasti useinkin saksaa jne... Paitsi Ranska tietenkin puhuu kaikille vain ranskaa. Tän asian pohtimiseen voisi oikeasti käyttää aika paljon aikaa!

hamsu: Kiitos! Jee, arvasin oikein! Mulla on sukulaisia Lapista niin oon näköjään itekin omaksunut h-kirjaimen käytön. Toinen nuoruudesta/lapsuudesta jäänyt tapa on kainuulaisten taipumus tunkea jiitä joka paikkaan. Huomasin tässä yks päivä, että mie näköjään lausun mien mije.
Ja miten sä vielä muistit minun Akselin?! Voi pikku Aksel, pitäisi hänestäkin taas kirjoittaa. Se taisi olla joku joulujuttu, missä oli tuo kohta?

Näistä murteiden ihmeistä vielä se juttu, että kun tossa yks kesä tosiaan oli Pohjanmaalla töissä, annettiin yksi päivä tehtäväksi alasta lattiat ja tulla sitten kinnaamaan muiden kaa (nyt anteeksi kaikki pohjanmaalaiset, jos muistan nää sanat väärin). Mie siinä aikani mietin, että miks ihmeessä mun pitää avata lattia ja mennä sitten tappelemaan muiden kaa kunnes sitten ohjeet käännettiin mulle raukalle itä/pohjoissuomalaiselle, että mun pitää lakasta lattiat ja tulla sitten vetämään jotain muiden kaa (en muista enää, mitä me vedettiin.)

Taas uusi oneshotti ja sarjan perinteiden mukaisesti, mun olisi pitänyt olla tekemässä ruotsin tehtäviä mutta enpä sitten ollutkaan. No, osaanpahan apuverbit ainakin.


Nimi: Du måste
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Hetalia
Hahmot: Silti Suomi ja Ruotsi. Jälleen pieni SuFin, mutta voidaan myös ymmärtää pelkästään ystävyysmielessä, jos joku tahtoo niin tehä.


”Entä jos keskittäisimme varoja valtakunnan rajaseuduille?” yksi kuninkaan neuvonantajista ehdotti, ”paras turvata koko kuningaskunta kuin vain odottaa, että vihollinen on pääkaupungin porteilla.” Ruotsi myönsi mielessään puhujan sanoille, mutta ei näyttänyt mitään ulospäin. Valtion ei ollut aina viisasta sekaantua ihmisten asioihin ja varsinkin kaikki sotaan tai puolustukseen liittyvä oli todella herkkä aihe. Joskus Ruotsi ajatteli, että olisi ollut paras pitää valtioiden henkilöitymät salassa jopa johtajilta ja hallitsijoilta. Silloin heidän ei ehkä tarvitsisi tehdä niin paljon asioita joita he eivät halunneet tehdä. Toisin kuin nämä ihmiset, he olivat eläneet jo satoja vuosia ja tunteneet toisensa lähes niin kauan. Halusiko hän mennä sotaan jotain muuta valtiota vastaan? Ehkä hän ei halunnut, mutta jos hänen johtajansa niin päätti, hänen oli mentävä.

Ruotsi yritti unohtaa synkät ajatukset ja keskittyä sen sijaan johonkin miellyttävämpään. Se oli yllättävän helppoa, sillä Suomi istui lähes suoraan häntä vastapäätä ja suomalaisen katseleminen sai aina Ruotsin paremmalla tuulella. Paitsi tietenkin jos Suomi olisi huonolla tuulella tai surullinen, silloin Ruotsi olisi hyvällä tuulella vasta kun olisi korjannut sen mikä ikinä olikaan harmittanut suomalaista. Kuitenkin Suomen näkeminen kokouksessa sai samalla Ruotsin mietteliääksi. Ennen Suomea ei ollut erityisesti kutsuttu niihin, mutta sitten kuningas oli vaatinut suomalaisen läsnäoloa ensin vain muutaman kerran ja lopulta lähes kaikissa kokouksissa. Ruotsi ei pitänyt siitä tunteesta, jonka tämä muutos aiheutti. Suomi tietenkin oli innostunut ja utelias näkemään miten valtion asioita hoidettiin, koska hänellä itsellään ei ollut koskaan ollut omaa johtajaa ennen kuin Ruotsi oli löytänyt hänet. Mutta silti jokin siinä tavassa, jolla kuningas välillä katsoi suomalaista, herätti Ruotsissa levottomuutta.

”Rajaseuduille?” joku toinen neuvonantajista kysyi yllättyneellä sävyllä, ”miksi siirtäisimme mitään varoja rajaseuduille?” Hänen äänensävynsä oli Ruotsin mielestä ärsyttävä, aivan niin kuin olivat hänen sanansa. Ruotsi tiesi, mitä rajaseudut tarkoittivat heidän puheissaan. Ne tarkoittivat Suomea.

”Koska Suomi on aivan yhtä iso Ruotsia kuin mikä tahansa muukin lääneistä”, ensimmäisenä puhunut mies vastasi ja Ruotsi näki kuinka Suomi hätkähti hieman kuullessaan nimensä tai sitten hän hätkähti koska häntä nimitettiin lääniksi.

”Suomi ei ole mitään muuta kuin sivistymättömien moukkien kurja kotimaa”, ärsyttävä neuvonantaja sanoi. Ruotsi ei tiennyt hänen nimeään eikä edes halunnutkaan tietää, mutta hän puristi pöydällä lepäävät kätensä nyrkkiin ja yritti hokea itselleen että hän ei voinut lyödä omaa kansalaistaan. Ei vaikka kyseinen kansalainen olisi todellakin ansainnut sen.

Se oli kuitenkin Suomi, joka kahdesta valtiosta menetti malttinsa ensimmäisenä.

”Minä en ole sivistymättömien moukkien kotimaa!” hän huudahti puhuen ruotsia, jotta kaikki ymmärtäisivät häntä, ja nousi seisomaan vihainen ilme kasvoillaan. Neuvonantajalordit ja kuningas kuitenkin vain vilkaisivat häntä eivätkä näyttäneet vakuuttuneelta nuoren valtion sanoista.

”Tekosi sanoo toista”, yksi miehistä totesi kuivalla äänellä ja Ruotsi näki selvästi, miten hankala Suomen oli hillitä itseään. Suomi ei ollut aggressiivinen henkilö, mutta hänellä oli ylpeytensä ja ruotsalainen tiesi hyvin että joistakin asioista hän ei luopuisi ja joissakin hän ei koskaan antaisi periksi. Suomi avasi suunsa sanoakseen vielä jotain, luultavasti suorat sanat päin miesten kasvoja, mutta kuningas keskeytti hänet käskevällä sävyllä.

”Riittää”, hän sanoi ja katsoi valtiota, ”istu alas.” Suomi katsoi häntä takaisin suoraan silmiin ja Ruotsi näki hänen silmistään sen liekin joka hänen sisällään paloi. Aivan kuten kaikkea Suomessa, Ruotsi rakasti myös miehen sitä puolta, mutta nyt hetki ei ollut oikea. Katuen Ruotsi painoi katseensa alas pöytää kohti, kun Suomi haki tukea häneltä mustikanvärisillä silmillään.

”Finland”, kuningas sanoi varottavasti eikä Ruotsi uskaltanut nostaa katsettaan. Hän halusi olla Suomen tukena, hänen pitäisi olla Suomen tukena, mutta hän ei voinut. Ei nyt. Ei ehkä koskaan.

”Sverige”, kuningas sanoi kun hiljaisuus pidentyi eikä Suomi tehnyt elettäkään totellakseen, ”käske vasalliasi istumaan alas.” Ruotsi tunsi kuinka sekä hänen kuninkaansa että hänen rakastamansa valtio katsoivat häntä.

”Finland”, hän lopulta pyysi vaimealla ja lähes tunteettomalla äänellä, ”istu alas.”

Hän kuuli kuinka suomalainen istuutui alas lyhyen epäröinnin jälkeen.

Hän tunsi petetyn katseen.

Hän ei uskaltanut nostaa omaansa myös nähdäkseen pettymyksen Suomen silmistä.

******

Yöllä Ruotsi ei voinut nukkua eikä hän saanut unta vaikka olisikin yrittänyt. Hän vain makasi sängyssä ja tuijotti kattoa seuraten samalla ensin kuinka varjot pitenivät auringon laskiessa ja sitten kuinka ne alkoivat hitaasti taas lyhetä aamun sarastaessa. Kesällä pohjolan yö oli lyhyt, mutta Ruotsi valvoi sen.

He olivat jääneet yöksi kuninkaanlinnaan. Heillä kummallakin oli siellä omat huoneet, jotka olivat itse asiassa olleet heidän jo satoja vuosia siitä asti kun linna oli alun perin rakennettu. Ruotsin omassa talossa he usein nukkuivat samassa sängyssä, koska niin he olivat tottuneet tekemään siitä lähtien kun Ruotsi oli ensimmäisen kerran tuonut Suomen mukanaan kotiinsa. Kylminä öinä toisen lämpimän kehon vierellä nukkuminen oli ollut joskus ainoa turva paleltumiselta ja jotenkin he vain olivat tottuneet siihen niin hyvin, että kumpikaan ei enää muistanut mennä nukkumaan erilleen. Vain kuninkaanlinnassa tai vieraillessaan jossain he nukkuivat erillisissä huoneissa.

Suomen läsnäolon puute ei kuitenkaan ollut se, mikä valvotti Ruotsia. Syy hänen unettomuuteensa oli se rikos jonka hän oli tehnyt suomalaista vastaan. Hänen olisi pitänyt puolustaa häntä, mutta hän ei ollut voinut uhmata kuningastaan. Epätoivoisena hän ajatteli, ettei voisi enää koskaan katsoa Suomea suoraan silmiin.

Sitten hän kuuli hiljaista kahinaa ovelta ja hetken päästä lukko naksahti auki. Vain yhdellä henkilöllä oli avain tähän huoneeseen hänen itsensä lisäksi, joten Ruotsi nousi hätkähtäen istumaan ja tuijotti ovea kohti sydän lyöden kovempaa. Kuitenkin, kun hän näki yöpukuisen Suomen kurkistavan ovenraosta, hänen sydämensä jätti lyönnin väliin. Hän on tullut huutamaan minulle, Ruotsi ajatteli nielaisten, ja minä todella ansaitsen sen.

”Aah, Ruotsi”, Suomi kuitenkin sanoi hieman yllättyneenä sen sijaan että olisi alkanut heti syyttää toista valtiota pelkuriksi ja petturiksi, ”sinäkin olet hereillä vielä.” Ruotsi pani merkille sen, että Suomi sanoi vielä eikä jo, vaikka aamu olikin jo hyvin lähellä ja jälkimmäinen sanavalinta olisi ehkä ollut luontevampi. Oliko suomalainenkin siis valvonut koko yön? Huolestuneena ruotsalainen viittoi häntä tulemaan peremmälle.

”En saanut unta”, hän selitti hiljaa Suomen sulkiessa oven perässään ja kävellessään hänen luokseen. Nyt Suomi siis huutaisi hänelle, Ruotsi ajatteli ja valmisteli itseään jo sitä varten.

Hän yllättyi todella kovasti, kun suomalainen ei huutanutkaan vaan kiipesi nopeasti sängylle ja halasi häntä tiukasti. Hän painoi poskensa ruotsalaisen olkapäätä vasten ja hetken Ruotsi epäröi ennen kuin tajusi viimein kietoa omat käsivartensa nuoremman valtion ympärille.

”Suomi?” Ruotsi hetken hiljaisuuden jälkeen kysyi käyttäen miehen suomenkielistä nimeä ruotsinkielisen sijaan.

”Olenko minä vain yksi lääneistä?” suomalainen kysyi ääni hiukan vaimeten toisen miehen vaatteita ja olkaa vasten, mutta Ruotsi kuuli sen kuitenkin hyvin ja tunsi pienen piston sisällään.

”Et”, hän sanoi suoraan sydämestään ja halasi miestä hieman lujempaa, ”sinä olet Suomi. Sinä olet valtio ja yksi meistä.” Ruotsi ei sanonut paljoa, mutta hän tiesi että se oli tarpeeksi. Suomella oli ylpeytensä eikä hän tarvinnut kaikkia ruotsalaisen sanoja pitääkseen itsensä jaloillaan. Joskus kuitenkin jopa kaikkein vahvin epäili ja tarvitsi toisen sanomaan, että kaikki oli kunnossa. Suomi ei vastannut hänelle heti mitään, mutta hän halasi Ruotsia vielä hetken ennen kuin lopulta päästi irti.

”Kiitos”, hän sanoi vaimealla äänellä ja hymyili hieman, kun Ruotsi katsoi häntä tutkivasti. Suomi ei näyttänyt vihaiselta tai petetyltä, joten ruotsalainen antoi itselleen luvan toivoa parasta.

”Sinun ei pitäisi kiittää”, hän sanoi katuvalla äänellä ja käänsi katseensa poispäin, ”minun pitäisi sanoa anteeksi.” Hetken he olivat taas hiljaa, mutta sitten Suomi huokaisi.

”Ruotsi”, hän sanoi, ”minä ymmärrän.”

”Mutta…”

”Minä ymmärrän”, Suomi keskeytti hänet hieman voimakkaammalla sävyllä, ”sinä… Tai siis me. Meidän laisemme.  Emme voi aina tehdä niin kuin haluamme.” Ruotsi katsoi taas häntä, yllättyneenä Suomen sanoista, mutta myös hieman ylpeänä ja iloisena siitä että suomalainen ei syyttänyt häntä ja ymmärsi mitä he kaikki joutuivat kokemaan. Suomella ei ehkä ollut omia johtajia, mutta hänellä oli oma kansansa.

”Minun olisi silti pitänyt puolustaa sinua”, Ruotsi vastasi.

”Lupaa minulle vain yksi asia”, Suomi sanoi vakavalla sävyllä välittämättä ruotsalaisen sanoista, ”älä anna minun kadota.”

”Sinä et tule katoamaan”, Ruotsi lupasi ja se oli helpoin lupaus jonka hän oli koskaan tehnyt. Jos Suomen asema tulisi koskaan epävarmaksi ja jos Suomi uhkaisi koskaan kadota, Ruotsi tekisi kaikkensa että niin ei kävisi. Hän asettuisi johtajiaan ja jopa kansaansa vastaan ja katoaisi itse ennemmin kuin antaisi Suomen valtion hiipua pois. Sen hän oli luvannut jo kauan sitten, kun Suomi oli liitetty Ruotsiin ja sen hän lupaisi yhä uudelleen. Suomi hymyili hänelle hieman surullisella tavalla eivätkä he sanoneet enää mitään. Heidän ei tarvinnut sillä he ymmärsivät toisiaan ilmankin.

He asettuivat nukkumaan vierekkäin. Eivät aivan kylki kylkeä vasten, mutta niin että heidän kätensä koskettivat koko ajan toisiaan. He kumpikin nukkuivat rauhassa ja herätessään he huomasivat edelleen pitävänsä toisiaan kädestä kiinni.

A/N: Lopusta tuli fluffimpi kuin luulinkaan.
Mä tiedän, että monet suomalaiset hetalistit haluais nähdän "äijemmän" Suomen, mutta minä en vaan osaa kuvitella että hän olisi ollut kovin macho ennen kuin vasta sotien jälkeen. Ei hän kuitenkaan mikään raukkakaan ollut, ei ei. Hän tappeli Ruotsin kanssa kaikissa Ruotsin sodissa. Mutta silti mulla on sellainen olo, että hänen asemansa Ruotsin "vasallina" sai hänet hieman pelkäämään tulevaisuutta. Kukapa ei pelkäisi, kun ei voi itse vaikuttaa asioihin?
Mutta seuraavat kaksi osaa (Du kan ja Du vill) sijoittuvat sitten aikaan Ruotsin ajan jälkeen. Vielä en ole aivan satavarma, mutta Du kan sijoittuu luultavasti talvi-/jatkosotaan ja Du vill 1960-luvun tienoille (ihan pieni aikahyppy). Että ehkä me saadaan machompi Suomi kanssa kuvioihin.

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x3 27.9.
« Vastaus #7 : 28.09.2014 00:42:50 »





Oih, kaksi lukua on jo ehtinyt ilmestyä,  täytyy nyt sitten kommentoida näitä kahta.

Suomi pääsi tapaamaan suomalaisia, suloista. Voi Ruotsi parkaa kun hänelle tulee hätä kun Suomi vain katoaa väkijoukkoon. Seikkailua Tukholmassa, tosin Ruotsi ei kokenut sitä seikkailuksi vaan ennemminkin paniikki etsinnäksi. Samanlaista kun lapsi katoaa kaupassa vanhemmilta kun huomi herpaantuu hetkeksi.

Mun teki mieli heittää jollain Ruotsin kuningasta päähän kuin myös neuvonantajia kun luin ton kohdan, eläydyin kai niin paljon tekstiin että aloin sääliä Suomea ihmisten julmista sanoista. Valtiolla on varmasti vaikeaa ihmisten kanssa, varsinkin sen vuoksi että valtiot elää paljon pidempään kuin ihmiset mutta he ovat kuitenkin ilmentyneet ihmisinä ja ihminen muistaa hyvin huonot kokemuksensa.


”Hei, onko tämä se ruotsalainen josta puhuit?” yksi kysyi katsoen Suomea, mutta osoittaen sormellaan Ruotsia. Hän puhui hieman erilaista murretta kuin Suomi yleensä, mutta kuitenkin selkeästi suomea.

”On”, Suomi vastasi tyytyväisesti.

”Katos, olit oikeassa”, toinen mies totesi ja virnisti hieman, ”iso ja pelottavan näköinen kaveri.”

”Hän on varmasti kiva apu väittelyssä”, kolmas totesi, ”ei ihme, että pidät hänestä.”

”Tuota, hän ymmärtää suomea”, Suomi sanoi ja kaikki merimiehet räjähtivät nauramaan heidän valtionsa liittyessä hetken päästä mukaan.

”Tietenkin ymmärtää”, yksi heistä totesi naurettuaan tarpeeksi, ”hänen ilmeitään on hauska seurata.” Ruotsi yritti kovasti ymmärtää, mitä hänen ympärillään oli tapahtumassa, mutta ainakin Suomella näytti olevan hauskaa. Hetken naureskelun jälkeen suomalainen valtio käänsi huomionsa taas häneen.
Ihana tuo "hänen ilmeitään on hauska seurata" kohta, niin mikäs sen hauskempaa kuin jutella ihan oikeilla mielipiteillä ja tarkkailla sitten toisen reaktiota.

”Anteeksi, että katosin. Kuulin jonkun puhuvan suomea ja minun oli pakko seurata!” hän sanoi iloisesti, mutta silti hieman häveten siitä että oli huolestuttanut Ruotsin, ”sitten löysin heidät ja… No, unohdin ajankulun.”
Aika on varmasti merkityksetöntä kun aikaansa saa viettää hyvässä seurassa, ja Valtiolla tätä aikaa taitaa riittääkin. Varmasti oma kieli vetää puoleensa varsinkin kun ei satu olemaan itsenäinen ja kuule sitä sen vuoksi kokoajan. Mikä tahansa kielihän on tavallaan musiikkia sen sanoman ymmärtää aina sitä paremmin mitä paremmin sitä osaa =)


Syy hänen unettomuuteensa oli se rikos jonka hän oli tehnyt suomalaista vastaan. Hänen olisi pitänyt puolustaa häntä, mutta hän ei ollut voinut uhmata kuningastaan. Epätoivoisena hän ajatteli, ettei voisi enää koskaan katsoa Suomea suoraan silmiin.
Jostain syystä olin äärimmäisen tyytyväinen kun Ruotsi katui,toisaalta hän oli aika hankalassa tilanteessa. Tässä nousi vaan mieleen että kai Valtio perjaatteessa pystyisi uhmata johtajaansa, mutta en usko että kovinkaan moni tekisi niin. Luultavasti Valtion mielentila saattaisi heittelehtiä sen jälkeen ja todennäköisesti jos joku valtio uhmaisi johtajaansa hänellä olisi siihen joku tosi hyvä syy tai sitten hän olisi ehkä luonteeltaan sellainen että se vain onnistusi, jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu silti kaukaisemmalta.

Jos Suomen asema tulisi koskaan epävarmaksi ja jos Suomi uhkaisi koskaan kadota, Ruotsi tekisi kaikkensa että niin ei kävisi. Hän asettuisi johtajiaan ja jopa kansaansa vastaan ja katoaisi itse ennemmin kuin antaisi Suomen valtion hiipua pois. Sen hän oli luvannut jo kauan sitten, kun Suomi oli liitetty Ruotsiin ja sen hän lupaisi yhä uudelleen. Suomi hymyili hänelle hieman surullisella tavalla eivätkä he sanoneet enää mitään. Heidän ei tarvinnut sillä he ymmärsivät toisiaan ilmankin.
Tässä kohdassa olin täysin että aww, Ruotsin tunteet oli niin ihanasti kuvatut. Tää on vaan niin ihana paritus=)

He asettuivat nukkumaan vierekkäin. Eivät aivan kylki kylkeä vasten, mutta niin että heidän kätensä koskettivat koko ajan toisiaan. He kumpikin nukkuivat rauhassa ja herätessään he huomasivat edelleen pitävänsä toisiaan kädestä kiinni.
Tää oli aivan täydellinen lopetus, mulle jäi tästä onnellinen fiilis ja nousi aivan aww tui kun noi kaksi on söpöjä.

Mä tiedän, että monet suomalaiset hetalistit haluais nähdän "äijemmän" Suomen, mutta minä en vaan osaa kuvitella että hän olisi ollut kovin macho ennen kuin vasta sotien jälkeen. Ei hän kuitenkaan mikään raukkakaan ollut, ei ei. Hän tappeli Ruotsin kanssa kaikissa Ruotsin sodissa. Mutta silti mulla on sellainen olo, että hänen asemansa Ruotsin "vasallina" sai hänet hieman pelkäämään tulevaisuutta. Kukapa ei pelkäisi, kun ei voi itse vaikuttaa asioihin?
Mulla itsellä on ajatuksena että Suomella on tuo "Äijempi" puolikin mutta hän ei vaan tuo sitä esiin sillä lailla kuin tarpeen vaatiessa tai olosuhteiden pakottamana. Mulla on myös jollain lailla headcanonina että Tinolla on  myös pimeämpi puoli mutta se nousee esille vain juuri silloin kun Tino on mieleltään hieman epävakaassa tilassa tai kun sen puolen on pakko päästä tilanteen takia esiin. Mun mielestä Suomi on enemmänkin iloinen ja puhelias elämänsä kulkija joka haluaa nauttia jokaisesta päivästä ja löytää niistä jotain ihanaa, ja jollain lailla mun ajatuksina toi Suomen, minä maailma muuttui kun hän joutui eroon Ruotsista ja oli Venäjän luona mutta myös sodat keikauttivat tätä minäkuva maailmaa.  Mutta se siitä ja sitä paitsi nimitys Suomineito sopii paremmin ei macholle Tinolle.
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x3 27.9.
« Vastaus #8 : 29.09.2014 18:32:49 »
Kuolotar: Oi, kiitos! Mukavaa, että pidit näistä mun pienistä "pakoilen ruotsin tehtäviä, joten kirjoitan fikin" -jutuista.
Mie oon ainakin osittain samaa mieltä tuon sun headcanonin kanssa, että varmasti Suomella on kovempi puoli mutta hänestä on varmasti paljon hauskempaa olla kiltti. Joskus joku on mulle maininnut siitä että miksi Ruotsi on hiljainen ja Suomi puhelias kun tosielämässä tämä menee juuri toisinpäin... Mutta miepä väitänkin että suomalaiset on puheliaita! Me vaan tykätään olla rauhassa, mutta sitten kun keskustelu alkaa niin kyllä sitä juttua riittää. Ulkomailla varsinkin suomalaiset tuntuu lähes räjähtävän (tai ehkä se johtuu kans siitä että me ei millään opita että How are you:n vastataan vain "I'm fine, thanks" eikä kerrota koko elämäntarinaa. Ootteko koskaan huomannut, että suomalaiset alkaa ihan oikeasti puhua jos niiltä vaan menee kysymään "kuinka voit?")

Okei, mä puhun taas liikaa. Tässä uusi osa~ Kirjoitin viimeisenkin jo valmiiksi, joten saatte sen huomenna iltapäivällä kunhan kipitän kotio koulust. Aiemmista poiketen tämä sijoittuu sota-aikaan (mutta varsinaista sotaa ei mainita, joten ikäraja on silti S. ja Ruotsi esiintyy vain mainintana. Sen sijaan saatte Akselin eli mun oc Etelä-Suomen! En enää ees muista, missä kaikkialla hän on ollut, mutta jos lyhyesti kerrataan niin tein hänet alunperin Ensitapaamisen jatko-osaa varten (jota ei ole siis vielä näkynyt eikä kuulunut.) Hän edusti sisällissodan "punaisia" ja asuu Tampereella. Hei kaikki tamperelaiset!

Detta innehåller en lite svenska.

Nimi: Du kan
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Hetalia
Hahmot: Suomi ja oc-Etelä-Suomi (Aksel), Ruotsi mainintana ja jälleen lievä SuFin.


Suomi

Anteeksi, että en voi tehdä enempää.
Minulla on sinua niin kova ikävä, mutta minä tiedän että sinä olet tarpeeksi vahva selvitäksesi. Etkä vain tarpeeksi. Sinä olet vahvin henkilö jonka olen koskaan tavannut. Minä toivon, että se vähäinen apu jonka voin antaa, auttaa sinua. Minä… Minä haluaisin olla siellä itse. Minun kuuluisi olla siellä. Anna anteeksi, Suomi. Ne kaikki kerrat jolloin sinä… Anteeksi.
Voi hyvin Suomi, minä uskon sinuun.
 
För min älskade Finland, du kan göra allt du tänker om.
Min hjärta är med dig, för fri Republiken Finland

Sverige


Suomi oli niin väsynyt. Hän ei edes muistanut, milloin oli viimeksi tuntenut itsensä näin uupuneeksi, mutta silti pieni hymy viivähti hänen huulillaan, kun hän luki kirjettä joka oli pitkän matkan jälkeen viimein saapunut hänen käsiinsä. Se oli kirjoitettu paksulle paperille mustalla musteella, joka oli hyvin pysynyt selkeänä huolimatta kaikesta mitä kirjeelle oli tapahtunut ja kuinka monien käsien kautta se oli kulkenut ensin ruotsalaisten vapaaehtoisten mukana Suomeen ja sitten rintamalinjoja pitkin itse Suomelle. Suomi ei tiennyt, oliko Ruotsi vastaanottanut yhtäkään niistä kirjeistä, jotka hän oli lähettänyt takaisin. Ainakaan mies ei koskaan viitannut niihin, mutta se saattoi myös johtua siitä että Ruotsi ei ollut koskaan ollut hyvä sanojen kanssa eikä tiennyt mitä sanoa. Suomea huvitti hieman se, että jokaisen kirjeen loppuun Ruotsi aina kirjoitti jotain henkilökohtaista omalla kielellään. Aivan kuin hän ei uskaltaisi tehdä sitä suomeksi, vaikka kaiken muun hän olikin kirjoittanut juuri sillä kielellä. 

”Jahas, se on ilmeisesti meidän ’rakas’ naapurimaa, joka harjoittaa taas kirjeenvaihtoa”, Aksel totesi huoneen toisesta päästä. He kaksi olivat nyt liittoutuneet ja yhteisen vihollisen edessä muut kaunat olivat unohdetut. Suomi oli heistä se, jolla oli kaikki oikeudet, mutta hän ei kuitenkaan aikonut loukata Akselia näin riskialttiilla hetkellä ja mies teki joka tapauksessa juuri niin kuin halusi. Kuten istui täysin itseensä tyytyväisen näköisenä Suomen huoneessa jalat heitettynä kuluneen nojatuolin käsinojan ylitse. Hän oli jopa löytänyt tyynyn jostain ja tunkenut sen toisen kainalonsa alle saavuttaakseen täydellisen olotilan, joka tosin Suomen mielestä näytti enemmän siltä, että mies oli solmussa.

Joskus Suomen mielestä tuntui oudolta katsoa miestä, jonka kasvot muistuttivat niin paljon hänen omia kasvojaan. Nopeasti katsottuna heidät kaksi olisi voinut helposti sekoittaa keskenään. Jos Akselin haavat eivät olisi parantuneet arviksi hänen kasvoilleen tai jos hänen silmänsä eivät olisi olleet eriväriset ja piirteensä hieman terävämmät, he olisivat voineet helposti käydä toistensa kaksoisveljistä. Iältään Aksel näytti vain muutaman vuoden Suomea nuoremmalta, mutta todellisuudessa heidän ikäeronsa oli paljon suurempi. Aksel oli syntynyt hädin tuskin kolmekymmentä vuotta sitten kun taas Suomi oli ollut olemassa jo satoja, ehkä jopa tuhansia, vuosia.

”Mistä arvasit?” Suomi kysyi ja toinen mies tuhahti äänekkäästi.

”Sinun ilmeesi on aina ällöttävän rakastunut, kun luet sen miehen kirjeitä, kultaseni”, Aksel vastasi. Hän ei koskaan käyttänyt Suomesta valtionimeä, aina vain joko Tinoa tai sitten jotain lepertelynimeä, jonka oli ilmeisesti tarkoitus ärsyttää Suomea.

”Sinun ei tarvitse katsoa minua, kun luen kirjeitäni”, Suomi totesi tyynesti ja jatkoi käsinkirjoitettujen, huolellisten rivien seuraamista, vaikka hän oli lukenut koko kirjeen sisällön jo kahdesti.

”Seinä hakee minulle kohta lähestymiskiellon, jos tuijotan sitä vielä lisää”, Aksel vastasi sujuvasti ja venytteli sitten käsivarsiaan ja selkäänsä raukeasti, ”mitä se mies edes haluaa?” Hän ei koskaan kutsunut Ruotsiakaan nimellä.

”Lähestymiskiellon hankkiminen sinulle olisi muuten hyvä idea”, Suomi totesi ja Aksel naurahti käheästi hänen vitsilleen, ”hän pyytää anteeksi.” Jokaisessa hänen saamassaan kirjeessä Ruotsi pyysi häneltä anteeksi. Anteeksi sitä, ettei ollut voinut tehdä enempää, anteeksi ettei voinut tehdä enempää nyt ja anteeksi kaikkea. Asioiden selittäminen ei ollut koskaan ollut Ruotsin vahvin puoli, mutta jo pelkästään lyhyistä kirjeistä Suomi ymmärsi häntä. Nyt oli kulunut jo… Kuinka kauan? Sata vuotta? Kuitenkin hyvin kauan siitä, kun hän oli nähnyt Ruotsin viimeksi. Mutta Ruotsi aina kirjoitti muutakin kuin anteeksipyyntönsä, hän myös kertoi Suomelle, miten vahva suomalainen oli ja miten paljon ruotsalainen arvosti ja ihaili häntä. Se sai Suomen aina tuntemaan olonsa paremmaksi. Sellaiseksi, että elämässä oli muutakin kuin sota ja joku ajatteli häntä jatkuvasti toivoen parasta ja uskoen häneen. Yhdenkin ihmisen vain muutamalla sanalla paperille kirjoittama luottamus teki ihmeitä vaikeina aikoina.

”Jos se mies rakastaa sinua niin paljon, miksi hän ei sitten ole täällä?” Aksel kysyi kyllästyneellä, mutta myös hieman äkäisellä äänellä, ”hän vain antoi sinut pois ja sai Norjan tilalle. Kauan eläköön ikuinen rakkaus!” Suomi nosti katseensa kirjeestään ja katsoi miestä hetken ennen kuin vastasi.

”Joku on ilmeisesti lukenut historiankirjoja”, hän totesi kuivasti ja Aksel naurahti vaimeasti kohottaen samalla olkiaan, ”hän ei voi. Jos hän tulee auttamaan minua nyt, Venäjä tulkitsee sen väärin eikä kukaan meistä voi tietää mitä sitten tapahtuu. Minun on pärjättävä nyt yksin.”

”Meidän, kultaseni”, Aksel korjasi häntä nopeasti, ”meidän on pärjättävä yhdessä yksin.”

”Aivan”, Suomi vastasi ja hymyili hieman väsyneesti, mutta silti kiitollisella tavalla. Hän oli kirjoittanut samoin Ruotsille niissä kirjeissä, joista ei ollut varma oliko mies koskaan vastaanottanut niitä. Hän oli kirjoittanut, että pienikin apu auttoi ja hän oli kiitollinen siitä. Hän oli kirjoittanut, että Ruotsin tulisi pysyä poissa koska hän pärjäisi kyllä eikä muiden sotkeminen hänen sotaansa olisi viisasta. Hän oli kirjoittanut, että hän antoi kaiken anteeksi. Se ei ollut Ruotsin vika, mitä hänelle oli tapahtunut.

Aksel tuntui olevan oudon pohtivalla tuulella eikä edes kommentoinut Suomen sanoja sen enempää, vaikka yleensä hän oli puuttumassa kaikkeen. Hän vain katseli tuvan pienestä ikkunasta ulos pimenevään talviyöhön ja antoi toisen miehen kaikessa rauhassa etsiä jotakuinkin puhtaan palan paperia ja kynänpätkän käsiinsä ja aloittaa kirjeen kirjoittaminen.

”Miksi se mies kutsui sinua?” hän viimein kysyi, kun ainoa ääni huoneessa oli jo hetken ollut kynän rapina paperia vasten ja Suomen mumina välillä, kun hän mietti oikeita sanoja. Nyt hän kuitenkin keskeytti kirjoittamisen ja nosti katseensa yllättyneenä paperista.

”Kuka?” hän kysyi ja Aksel loi häneen kyllästyneen katseen joka sanoi että se oli miehen oma vika, että hän ei ymmärtänyt häntä.

”Se mies”, Aksel sanoi hieman painokkaammin.

”Ai, Ruotsi”, Suomi sanoi ymmärtäen viimein ja hän vilkaisi vielä avoimena pöydällä lojuvaa kirjettä, ”Republiken Finland.”

”Suomen tasavalta”, Aksel sanoi kääntäen nimen suomeksi, ”se kuulostaa hyvältä.” Suomi ei voinut kuin myöntää. Kaikista nimistään hän piti juuri siitä kaikkein eniten.

”Totta”, hän sanoi ja hymyili, ”paljon paremmalta kuin Suomen suuriruhtinaskunta.” Aksel virnisti.

”Myönnän”, hän sanoi.

”Kolmekymmentä vuotta sitten et olisi myöntänyt”, Suomi muistutti häntä.

”Ajat muuttuvat, kultaseni”, Aksel sanoi tuhahtaen samalla. Hän pudotti jalkansa alas käsinojalta ja nousi ylös vanhasta nojatuolista kävelläkseen ikkunan alla olevan pöydän ja vesikanisterin luokse. Mies etsi käsiinsä kaksi tinakuppia, jotka molemmat olivat patinoituneet ja täynnä kolhuja, mutta silti täysin kelvollisia tehtäväänsä. Hän täytti kummankin lähes täyteen vedellä ja käveli sitten Suomen luokse.

”Mitä nyt?” Suomi kysyi ja katsoi miestä epäilevästi, kun hän löi toisen tinakupeista hänen eteensä pöydälle melkein läikyttäen vettä kirjeitten päälle.

”Tasavallalle, kultaseni”, Aksel sanoi ja nosti oman kuppinsa ylös. Hymyillen ja ymmärtäen nyt, mitä toinen mies tarkoitti, Suomi tarttui omaan kuppiinsa ja nousi ylös pöydän äärestä.

”Tasavallalle”, hän sanoi ja ottivat kulauksen kupeistaan samaan aikaan. Se oli hyvin koruton hetki, kaksi uupunutta miestä pienessä, lähes ränsistyneessä mökissä tekemässä kunniaa kansalleen ja tulevaisuudelleen pelkillä kuhmuisilla tinakupeilla ja lämmenneellä vedellä.

Mutta se oli kaikki mitä heillä sillä hetkellä oli ja se riitti heille. He pärjäisivät.


A/N: Akselin viittaus siihen, että "Ruotsi sai Norjan" oli siis siitä että kun Ruotsi menetti Suomen Venäjälle, Tanska määrättiin luovuttamaan korvaukseksi Norja Ruotsille. Tanska oli ollut häviäjän puolella siinä sodassa ja, jos oikein muistan, jotenkin muutoinkin vaikuttanut siihen että Ruotsi-Suomi hävisi Venäjälle. Norjan luovuttaminen Ruotsille katkaisi liiton, joka oli ollut Norjan ja Tanskan välillä Kalmarin unionista lähtien ja Tanskalle jäi enää vain Islanti (joka siis tähän asti oli kuulunut Norjalle. Islanti itsenäistyi vasta paljon myöhemmin Tanskasta), Färsaaret ja Grönlanti.

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x4 29.9.
« Vastaus #9 : 30.09.2014 12:50:32 »
Minuasta Aksel on jollain lailla vaan ihana kun käyttää sanaa "kultaseni". Minusta kaikki hahmot jotka käyttävät noita hempeily nimiä ovat ihania varsinkin jos hahmo kutsuu jotakuta tiettyä tietyllä nimellä. Tai jos syy on että kutsuu toista vain ärsyttääkseen. Aksel ja Tino on vain aivan ihana kaksikko.

Aksel on mukavan energinen hahmo. Tykkäsin tässä kuvailusta mutta myöstästä tunnelmasta jossa kaksi henkilöä vain pohtii elämänsä kulkua ja tulevaisuutta, luottaen tulevaisuuteen. Tämä kaksikko oli jotenkin söpö.

Mutta miepä väitänkin että suomalaiset on puheliaita! Me vaan tykätään olla rauhassa, mutta sitten kun keskustelu alkaa niin kyllä sitä juttua riittää.
Itse olen samaa mieltä siinä että kyllä suomalaiset alkaa puhua kun se alku ujous on mennyt, tai ainakin itse juttelen mielelläni ja paljon kun on alku ujous kadonnut.

”Jos se mies rakastaa sinua niin paljon, miksi hän ei sitten ole täällä?” Aksel kysyi kyllästyneellä, mutta myös hieman äkäisellä äänellä, ”hän vain antoi sinut pois ja sai Norjan tilalle. Kauan eläköön ikuinen rakkaus!” Suomi nosti katseensa kirjeestään ja katsoi miestä hetken ennen kuin vastasi.
Tässä on jotenkin hieman tuskainen tunnelma, toisaalta on ymmärettävää että Aksel suhtautuu rakkauteen tuollalailla kun katselee historiaa. VAltioilla ei taida aina olla helppoa rakkauden suhteen varsinkin kun on sotia ja epäilyksiä.

Aksel tuntui olevan oudon pohtivalla tuulella eikä edes kommentoinut Suomen sanoja sen enempää, vaikka yleensä hän oli puuttumassa kaikkeen.
Akselin kaltaiset hahmot/ihmiset jotka haluavat puuttua kaikkeen mahdollisen tai tekevät kaiken alusta loppuun uudestaan ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Oudon pohtivalla tuulella oli kiva kuvaus.
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x4 29.9.
« Vastaus #10 : 30.09.2014 19:22:10 »
Kuolotar: Kiitos! Mä en ole koskaan kunnolla tottunut oc-hahmojen käyttöön, joten vaikka mä niistä pidänkin (ainakin välillä) mulla tulee kuitenkin outo olo aina kun käytän niitä ite. Mutta hyvä, että Akseli kelpasi!

Seuraava ja (toistaiseksi) viimeinen oneshotti! Tämä sijoittuu ajallisesti 1950-60 luvulle eli itsenäisiä ollaan jo. Tämä on myös itseasiassa yksi mun vanhoista ideoista sillä tämän pätkän alkuperäinen luonnos oli tarkoitettu samoin Ensitapaamisen jatko-osaa varten. Ajattelin nyt sitten viimein kirjoittaa sen oikeasti ylös, koska se palvelee oikein mainiosti tällaisessa one-shotti sarjassa.


Nimi: Du vill
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Hetalia
Hahmot: Suomi ja Ruotsi + muut Pohjoismaat / suloista SuFiniä


Suomi oli hämmästynyt siitä, että hän silti muisti oikean reitin. Reilun sadan vuoden jälkeen hän olisi kuvitellut eksyvänsä heti, mutta hän oli näköjään ollut väärässä. Tietenkin Tukholma oli kasvanut paljon ja muuttunut niiden vuosien aikana, kun suomalainen oli ollut poissa, mutta vanhakaupunki oli silti lähes täysin sama. Kadut olivat samoja ja mukulakivet hänen jalkojensa alla tuntuivat samoilta kuin kauan, kauan sitten. Oli vanhakaupunkikin silti muuttunut. Enää eivät hevosrattaat kolisseet katuja pitkin, ilma tuoksui paljon paremmalta ja viimeistään ihmisten vaatteet ja käytös kertoivat Suomelle, että hän ei ollut astunut ajassa taaksepäin.

Hän oli hermostunut. Joku olisi saattanut nähdä sen siitä tavasta jolla hän käveli lyhyin askelin ja puri hieman huultaan samalla kun näpräili takkinsa hihaa toisella kädellään. Hän myös katseli ympärilleen, mutta hänen katseensa oli enemminkin etsivä kuin utelias. Hän oli tullut Tukholmaan sinä aamuna laivan mukana. Hänellä ei ollut mukanaan matkatavaroita, vain muutama kolikko rahaa ja passi, jonka hän oli tunkenut housujensa taskuun. Hän oli tullut hetken mielijohteesta, sillä hän oli jo pitkään kiusannut itseään ajatuksella siitä että hänen pitäisi nähdä Ruotsi. Tavata jo pitkään kaipaamansa mies ensimmäisen kerran yli sataan vuoteen.   
 
Suomi ja Ruotsi eivät olleet nähneet toisiaan sitten sen viimeisen yhteisen taistelunsa. Ensin Suomi oli joutunut Venäjän taloon, jossa hänen oli ollut vaikeaa ottaa yhteyttä kehenkään. Sitten hän oli saanut hieman enemmän vapauksia ja luvan muuttaa omalle maalleen, mutta silti yhteydenpito muiden valtioiden kanssa oli ollut tarkkaan rajattua ja hänen liikkeensä seurattuja. Itsenäisyyden jälkeen Suomi oli ensimmäisenä saanut tunnustamiskirjeen Ruotsilta, mutta tapahtumat olivat pian vieneet hänet mukanaan eikä hän ollut ehtinyt tavata toista valtiota. Asioiden ollessa viimein hieman paremmin, hänen oma johtajansa oli kieltänyt tapaamiset. Suomen tulisi olla varovainen ja liika tuttavallisuus länteen päin voitaisiin tulkita Venäjällä väärin.

Mutta johtajat vaihtuivat ja säännöt muuttuivat. Enää Suomi ei nojannut itään vaan alkoi hakea tukea ja kehitystä lännestä. Siitä oli nyt pari kuukautta, kun yhteistyö Euroopan valtioiden, myös Ruotsin, kanssa oli alkanut kehittyä ja koko sen ajan Suomi oli ajatellut tätä tapaamista.

Hänellä oli ollut ikävä Ruotsia. Kuusisataa vuotta yhdessäoloa oli jättänyt jäljen, jota ei voinut pyyhkiä pois. Mutta silti hän oli myös epäröinyt pitkään. Hän oli muuttunut niin paljon, joten tunnistaisiko Ruotsi häntä enää? Suomi oli nyt itsenäinen ja kantoi arpia omista taisteluistaan, joten mitä ruotsalainen nyt ajatteli hänestä. Oliko hän ikävöinyt häntä yhtä paljon kuin hän oli ikävöinyt Ruotsia? Heidän kirjeenvaihtonsa oli sisältänyt monia lyhyitä kirjeitä, mutta sanat eivät olleet kirjoitettuna sama asia kuin suoraan sanottuna. Muutaman kuukauden suomalainen oli pyöritellyt näitä kysymyksiä mielessään kunnes lopulta päättänyt, ettei aikaileminen auttanut yhtään ja noussut ensimmäiseen laivaan, joka Helsingistä lähti Tukholmaan.

Tukholma näytti kauniilta. Suomen mielestä Helsinki oli myös kaunis, mutta hänen pääkaupunkinsa, kuten koko maansa, oli vielä kehittyvässä tilassa. Suomella ei ollut selkeää päämäärää mielessään, koska hän ei ollut suunnitellut asiaa niin pitkälle. Ensin hän oli aikonut mennä suoraan sinne, missä oli asunut Ruotsin kanssa yhdessä, mutta sitten hän oli tullut ajatelleeksi että ehkä taloa ei edes ollut olemassa. Joten niin suomalainen oli päätynyt vanhaankaupunkiin, siihen paikkaan mikä olisi ainakin varmasti edelleen sama kuin yli sata vuotta sitten.

Hän antoi jalkojensa viedä hänet minne halusivat ja keskittyi vain katselemaan ympärilleen. Kuinka kauan menisi ennen kuin Ruotsi huomaisi hänet? Oliko mies edes omalla maallaan? Suomi pureskeli alahuultaan ajatellessaan, että hän olisi juuri valinnut sen päivän kun Ruotsi olisi kokouksessa tai matkalla jossain aivan muualla ja sitten Suomen pitäisi taas koota rohkeuttaan toista tapaamisyritystä varten. Eikä hän tietenkään ollut uskaltanut soittaa Ruotsille etukäteen.

Jossain vaiheessa Suomi huomasi päätyneensä kuninkaanlinnan pihalle eikä hän ollut siellä yksin. Hän katseli hieman hämmentyneenä ihmisjoukkoa, josta hän erotti keskustelua ainakin ruotsiksi ja saksaksi ja oli myös varma, että kuuli muutaman sanan suomeksikin. Häneltä meni hetki keksiä, että kello oli lähes puolenpäivän ja olisi vahdinvaihdon aika. Ihmiset olivat tietenkin kerääntyneet linnan pihalle katsomaan sitä. Suomi itse ei ollut edes muistanut koko asiaa ja unohtanut samoin myös siirtää kellonsa tunnin taaksepäin, mutta hänellä ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä, joten hän päätti liittyä turistien joukkoon ja katsoa vahdinvaihdon. Ainakin se olisi nostalgista, Suomi ajatteli itsekseen ja muisteli niitä monia kertoja kun oli itse osallistunut siihen Ruotsin kanssa.

Vartijat valmistautuivat ja pian ratsukot ilmestyivät portista sisälle. Suomi seurasi heitä ensin puolihuolimattomasti katseellaan ihmisten takaa, mutta sitten yksi mies kiinnitti hänen huomionsa. Aluksi hän jähmettyi ja unohti hetkeksi kokonaan kaiken muun paitsi tuijottamansa miehen, mutta sitten hän alkoi työntyä väkijoukon läpi eturiviin. Hän ei edes välittänyt tai huomannut siitä, että työnsi muutamaa ihmistä sivuun hieman epäkohteliaasti ja nämä mulkaisivat häntä pahasti. Hänen oli vain nähtävä Ruotsi paremmin.

Perinteinen vartijanpuku päällään ja hevosen selässä istuen Ruotsi näytti täsmälleen samalta kuin viimeksi kun Suomi oli hänet nähnyt. Oikeastaan hän näytti niin paljon samalta, että Suomi epäili hetken näkevänsä jännityksensä vuoksi harhoja. Mutta sitten Ruotsi huomasi hänet ja Suomi tiesi ettei mies ollut harha.

Ruotsin siniset silmät katsoivat suoraan häneen ja pienellä liikkeellä hän pysäytti hevosensa. Kumpikin valtio pysyi paikoillaan aivan kuin mitään muuta ei olisi ollut ja katsoi toisiaan osittain epäuskoisena ja osittain riemastuneena. Mutta sitten muut vahdit liikahtivat ja hetki särkyi, kun Ruotsin täytyi liittyä takaisin muodostelmaan. Suomi huokaisi ääneen, hän ei ollut edes huomannut pidättäneensä hengitystään, ja katsoi kuinka ruotsalainen valtio otti paikkansa paraatissa. Ruotsi ei näyttänyt tunteitaan kasvoillaan, mutta siitä tavasta, jolla hänen katseensa pysyi enemmänkin Suomessa kuin muissa vahdeissa hänen ympärillään Suomi tiesi, että hän oli levoton. Myös miehen tapa puristaa sormiaan nyrkkiin ja sitten taas vapauttaa ne, kertoi Suomelle että jos tilanne olisi ollut jokin muu, Ruotsi seisoisi jo hänen vieressään. Mutta valtio ei voinut keskeyttää vahdinvaihtoa ja hämmentää ihmisiä ryntäämällä ratsullaan suomalaisen luokse, joten hän pysyi paikoillaan ja hevonen heilutti äkäisesti päätään aistiessaan ratsastajansa yllättävän levottomuuden.

Suomi seurasi paraatia hetken, mutta sitten hän vastasi taas Ruotsin katseeseen. Hän ei ollut ihan varma, mitä hän oli tekemässä, mutta hitaasti hän siirsi katseensa linnaa kohti ja sitten taas uudelleen Ruotsiin. Ruotsalainen nyökkäsi tuskin huomattavalla tavalla ja Suomi tiesi, että hän oli ymmärtänyt viestin. Hän kääntyi ja puikkelehti ihmisten ohitse kohti linnan ovea. Tällä kertaa hän varoi työntämästä ketään pois tieltään eikä saanut osakseen pahoja katseita.

Päästyään ovelle hän astui nopeasti sisään ja lähti heti kävelemään opaskylttien ohjaamalle reitille. Koska vahdinvaihdon aikaan ihmiset eivät yleensä kiirehtineet kuninkaanlinnan turistikierrokselle, oli lipunmyyjäkin käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja lähtenyt hakemaan kahvia. Suomi tunsi vain pienen omantunnon pistoksen mentyään sisälle maksamatta, mutta toisaalta hän oli asunutkin tässä linnassa ja hänellä ei ollut edes rahaa mukanaan.

Hän käveli hetken pitkin samettinarujen ohjaamaa polkua linnan huoneita pitkin, mutta sitten hän pysähtyi yhden käytävän kohdalle ja vilkaisi nopeasti sivuilleen varmistaakseen ettei paikalla ollut muita. Todettuaan tilanteen turvalliseksi hän kumartui narun alitse ja livahti sisään yhdestä ovesta, joka oli suljettu ja turisteilta rajattu. Hänen onnekseen ovi ei kuitenkaan ollut lukossa, joten hän pääsi helposti sinne minne halusi.

Suomi muisti siltikin linnan pohjapiirroksen ja hän oli kävellyt siellä ympäriinsä niin monta kertaa, että hänellä ei ollut mitään vaikeuksia löytää etsimäänsä. Hetken kävelyn jälkeen ja onneksi törmäämättä yhteenkään ihmiseen matkalla hän seisahtui oikean oven eteen ja tuijotti ovenkahvaa hetken ennen kuin totesi, että olisi täysin älytöntä jänistää enää tässä vaiheessa. Hän työnsi oven auki ja astui huoneeseen.

Se ei ollut kovin iso huone, mutta heti nähdessään sen Suomi tunsi monien muistojen pyrkivän takaisin pintaan. Se oli ollut hänen huoneensa. Ikkunasta avautui näkymä merelle kohti hänen omaa maataan ja kaikki huonekalut olivat hänelle hyvin tuttuja sillä mikään huoneessa ei näköjään ollut muuttunut sitten sen kun hän oli viimeksi ollut siellä. Aivan kun pelkällä oven avauksella hän olisi palannut ajassa reilun sata vuotta taaksepäin. Hän epäili vahvasti, että se asia oli Ruotsin ansiota.

Uteliaana Suomi kumartui sängynpäädyssä olevan kirstun eteen ja työnsi sen auki. Se oli täynnä hänen vanhoja vaatteitaan ja tavaroitaan. Käsi aavistuksen haparoiden hän silitti tutuntuntoista kangasta ja katsoi hopeoituja nappeja vanhassa takissaan. Joskus hän oli pukeutunut näihin ja kulkenut Ruotsin mukana minne vanhempi valtio sitten olikaan ollut menossa. Myös hänen vanha miekkansa oli arkussa, mutta siihen Suomi ei koskenut. Hän oli saanut aseista jo tarpeekseen.

”Miksi sinä säästit tämän kaiken?” hän kysyi ääneen ihmetelleen. Kirstussa oli varmasti se kaikki vähä omaisuus, joka Suomelta oli jäänyt jälkeensä, mutta Ruotsi oli säästänyt sen kaiken ja pitänyt hänen huoneensa koskemattomana. Tai ei aivan koskemattomana, Suomi huomasi noustuaan taas ylös. Hänen käyttämänsä nojatuoli oli siirretty nurkasta ikkunan eteen ja sen vieressä pöydällä lojui avonainen kirja, kynä ja kasa paperia aivan kuin jollakin olisi ollut tapana istua siinä ja viettää aikaa samalla kun aina välillä tuijotti ulos ikkunasta merta kohden. Uteliaana Suomi käveli lähemmäs ja kallisti päätään nähdäkseen kirjan nimen.

”Fänrik Ståls sägner”, hän luki ääneen kirjan nimen ja vilkaisi sitten papereita, jotka olivat osittain kirjan alla. Varoen ettei tiputtaisi niitä, hän veti yhden paremmin esiin ja huomasi vasta sitten, että se oli keskeneräinen kirje.

Suomi

Anteeksi, että en ole voinut auttaa enempää.
Minä olen niin ylpeä sinusta, sinä olet nyt vahvempi kuin minä olen koskaan ollut. Minä…


Loppu kirjeestä oli sutattu aivan kuin kirjoittaja ei olisi osannut päättää, mitä kirjoittaisi ja sitten hylännyt jokaisen ajatuksen kunnes jäljellä ei ollut kuin suttuista ja lukukelvotonta mustetta paperilla. Aivan kirjeen alalaidassa oli kuitenkin vielä muutama rivi ruotsiksi ja Suomi luki sen hitaasti.

Jag älskar dig. Jag älskar dig så mycket. Varför fick jag inte säga det? Jag saknar dig så mycket, min kärlek Finland. Snälla, jag vill se dig igen…

“Finland”, ääni sanoi ovelta ja Suomi melkein tiputti kirjeen käsistään hätkähtäessään.

”…Hej”, hän sanoi kääntyessään ympäri. Ruotsi tuijotti häntä outo ilme kasvoillaan ja hän oli hengästynyt. Ilmeisesti hän oli juossut koko matkan tänne asti heti, kun oli vain saanut siihen mahdollisuuden. Suomi ei olisi ihmetellyt, vaikka hän olisi jättänyt hevosenkin linnan ovelle.

”Se olet todellakin sinä”, hän kuiskasi ja asteli lähemmäs kohottaen kätensä aivan kuin haluaisi koskettaa suomalaista, mutta epäröi silti. Suomi nyökkäsi hänelle rohkaisevasti ja ruotsalainen painoi kätensä hänen poskeaan vasten.

”Sinä olet kasvanut”, hän sanoi edelleen kuiskaten aivan kuin ei siltikään täysin luottaisi siihen, että Suomi tosiaan seisoi hänen edessään. Hänen kätensä vapisi hieman.

”Minä olen itsenäinen nyt”, Suomi totesi laskien katseensa lattiaa kohti ja Ruotsi nyökkäsi.

”Se…”, hän sanoi etsien oikeita sanoja, ”se sopii sinulle.” Suomi hymyili ja nyökkäsi, koska miten hän voisi edes olla eri mieltä. Hetken Ruotsi vielä tuijotti häntä outo katse silmissään, mutta sitten hän kappasi miehen syliinsä ja halasi häntä.

”Minulla oli sinua niin ikävä”, hän kuiskasi suomalaisen korvaan, ”anna anteeksi.”

”Ei ole mitään anteeksi annettavaa”, Suomi vastasi ja halasi miestä takaisin aivan yhtä lujaa kuin tämä halasi häntä. Ruotsi tuoksui niin tutulta ja turvalliselta ja Suomi halusi vain unohtaa kaiken muun. Hetken he vain seisoivat siinä paikoillaan hiljaa, mutta sitten Suomi tunsi ruotsalaisen hartioiden vavahtavan kätensä alla ja muutaman pisaran tipahtavan olalleen. Häneltä meni hetki tajuta, että Ruotsi itki ja sillä hetkellä hän ymmärsi, kuinka paljon mies oli oikeasti kaivannut häntä ja kuinka paljon yli sadan vuoden takainen menetys oli häneen sattunut.

”Hysh, ei se mitään”, suomalainen kuiskasi painaen kasvonsa tiukemmin toisen miehen rintaa vasten, ”minä olen tässä nyt. Kaikki on hyvin.” Hän silitti kädellään miehen selkää ja antoi hänen itkeä rauhassa.

”Jag älskar dig”, Ruotsi kuiskasi hetken päästä ja Suomi hymähti, koska hän oli tiennyt sen jo kauan vaikka ruotsalainen ei ollutkaan sanonut sitä ääneen.

”Minä rakastan sinua myös”, hän vastasi.

*****

Myöhemmin Ruotsi vei hänet kotiinsa ja selitti hänelle, että myös muut Pohjoismaat olivat siellä. Heillä oli kokous sillä Tanska oli saanut mielestään hyvän idean ja vaatinut kaikkia koolle. Ruotsi oli paennut tanskalaisen aiheuttamaa sekasortoa pääkaupunkiinsa hetkeksi ja ajatellut että vahdinvaihtoon osallistuminen saisi hänet tuntemaan olonsa hieman paremmaksi. Norja oli yrittänyt saada yhteyden myös Suomeen, koska he halusivat hänetkin mukaan uuteen sopimukseensa, mutta norjalainen ei ollut saanut sinä aamuna mitään yhteyttä häneen eikä kukaan ollut tiennyt missä hän oli. Hieman nolostuen Suomi myönsi, että oli aamulla hetken mielijohteesta ja kenellekään kertomatta lähtenyt Tukholmaan. Hänen pomonsa oli luultavasti jo hieman äkäinen asiasta.

”Nor, se ei ole minun vikani, jos Sveen tavarat päättävät rikkoa itsensä”, Tanska kuului sanovan äänekkäästi, kun Ruotsi avasi kotiovensa.

”Ei vaikka sinä edesautoit sitä rikkoontumista hyvin vahvasti?” Norja kysyi sarkastisesti ja Suomi hymyili hieman kuullessaan norjalaisen äänen eteiseen. Pohjoismaista hän oli ainoa, joka oli tavannut Suomen kasvotusten sota-aikana, vaikka sitten vain muutaman kerran ja hyvin lyhyen aikaa.

”Danmark”, Ruotsi mutisi astuessaan olohuoneeseen, jossa kolme valtiota istui odottamassa häntä, mutta hän oli liian onnellinen sillä hetkellä suuttuakseen kunnolla vaikka Tanska olisi polttanut koko talon hänen poissa ollessaan. Tanskakin huomasi muutoksen miehen olemuksessa välittömästi ja katsoi häntä epäillen.

”Hei Sve”, hän sanoi hieman kummastuneena, ”keksitkö sinä vastauksen maailmankaikkeuden kysymyksiin vai miksi olet yhtäkkiä noin hölmön iloinen? Et ole ollut noin iloinen sitten sen, kun Fin…”

”Me emme puhu siitä!” Norja ärähti ja hiljensi tanskalaisen ennen kuin mies ehti sanoa ajatuksiaan loppuun. Tanska vaikeni heti ja näytti jopa hieman syylliseltä, mutta Ruotsi ei kuitenkaan ehtinyt vastata hänelle sillä Suomi päätti astua esiin hänen takaansa juuri sillä hetkellä.

”Hei”, hän sanoi ja hymyili valtioille, jotka nyt tuijottivat häntä lähes yhtä epäuskoisena kuin Ruotsi oli tuijottanut vielä muutama tunti sitten. Hiljainen hetki kesti kuitenkin vain vähän aikaa, kun Tanska hyppäsi huudahtaen ylös tuolistaan ja ryntäsi halaamaan häntä.

”Se on meidän Finny!” hän huusi riemastuneena, ”se olet todellakin sinä! Ei ihme, että Sve näyttää siltä kuin olisi saanut kaikki joululahjansa kerralla.”

”Hauska nähdä taas”, suomalainen vastasi ja antoi tanskalaisen halata häntä. Norja ja Islanti olivat myös pian hänen ympärillään, vaikka heidän tervehdyksensä olivatkin hieman maltillisempia. Kaikki Pohjoismaat näyttivät iloisilta ja selittivät kilvan Suomelle, miten hienoa oli nähdä hänet taas ja miten hän oli kasvanut ja näytti hyvinvoivalta. Suomi hymyili heille onnellisena ja tyytyväisenä sekä siitä että näki ystävänsä niin pitkän ajan jälkeen uudelleen ja myös siitä että he niin avoimesti hyväksyivät hänen asemansa itsenäisenä valtiona. Hänen sydäntään myös lämmitti tieto siitä, että he kaikki olivat seuranneet hänen elämäänsä parhaansa mukaan ja toivoneet parasta, vaikka heillä itselläänkin oli ollut vaikeaa.

”Meidän perheemme on taas koossa”, Tanska sanoi hetken päästä ja pyyhkäisi pienen kyyneleen silmäkulmastaan.

”Kukaan ei halua olla samaa perhettä sinun kanssasi”, Norja totesi, mutta vain hieman totisella äänellä ja Tanska nauroi ennen kuin halasi häntäkin ihan vain siksi, että tunnelma oli sillä hetkellä niin onnellinen.


A/N: Tanskan haluama sopimus oli viittaus Pohjoismaiden neuvostoon, joka perustettiin (muistaakseni) 1950-luvulla. Norja itsenäistyi Ruotsista 1905, joten hän oli jo hetken ollut "omillaan". (itseasiassa Ruotsi-Norja liitto oli unioni, jossa kummallakin maalla oli omat juttunsa ja periaatteessa vain ulkopolitiikka ja kuningashuone olivat yhteiset. Norjalaiset äänestivät itsenäisyydestään ja ovat sen jälkeen äänestäneet tosi monta kertaa EU:ta vastaan). Islanti oli myös jo itsenäinen oltuaan ensin vuoteen 1918 autonominen osa Tanskaa ja sen jälkeen unionissa Tanskan kanssa kunnes itsenäistyi sotien jälkeen -44. Ei jestas, politiikka on vaikeaa.
Okei, toivottavasti tykkäsitte! Tämä oli mun suunnitelmien mukaan viimeinen, mutta tossa äsken kattelin että mun pitäis ilmeisesti noi prepositiot opetella kans... Ei kai kellään ole mitään lisää SuFiniä vastaan?

hamsu

  • ***
  • Viestejä: 373
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x5 30.9.
« Vastaus #11 : 05.10.2014 18:33:56 »
sorisorisori mulla on jääny kommentointi mutta olen lukenut (vaivoin) puhelimella.  Ja toki mie Aksun muistan, sehän on mitä mielenkiintoisin hahmo. Hivenen ilkikurisempi mitä Tino, tulee Preussi mieleen Akselista, sellaisia vekkuleita molemmat :D

Du måste
Ruotsilla on kovat omantunnon pistot. Ja ihan syystä. Ehkäpä nyt ymmärrän miksi sitä suomi kuttuu sitä toisinaan naisen nimellä, (näin yleistäen naisten avuttomuuden roolin, anteeksi siitä) osasi kyllä suurennella mielessään asian suuremmaksi, kuin mitä se loppupeleissä sitten olikaan. Suomen pelko katoamisesta, sitä tuskin tarvinnee pelätä, sen verran itsepäisestä kansasta on kyse. Mutta tokihan kaikki tarvitsee joskus lohdutusta ja varmistusta asiasta. Ja olihan Tino nyt melko äijä kun nieli kiukkunsa ja alistui "Susanin" tahtoon, eikä ruvennu rettelöimään ;D mie ny  näemmä dissaan ruottia ihan kunnolla.

Du kan
Olipa  uupunut aloitus. Sellainen ei  ahdistunut mutta väsynyt, väsynyt sotaan. Suomi parka. Mutta hei näkyihän Akseliakin siellä kommentteineen.
Lainaus
Seinä hakee minulle kohta lähestymiskiellon, jos tuijotan sitä vielä lisää”, Aksel vastasi sujuvasti ja venytteli sitten käsivarsiaan ja selkäänsä raukeasti
:D korutonta huumoria, ainakin tuossa yhteydessä. Kauankohan ne sitten on tuossa mökissä olleet jos tuo lohkaisu ei juuri hymyä saanu Tinolta kirvoitettua. Aksel kuin tylsistynyt pikkuveli
Lainaus
Hän pudotti jalkansa alas käsinojalta ja nousi ylös vanhasta nojatuolista kävelläkseen ikkunan alla olevan pöydän ja vesikanisterin luokse. Mies etsi käsiinsä kaksi tinakuppia, jotka molemmat olivat patinoituneet ja täynnä kolhuja, mutta silti täysin kelvollisia tehtäväänsä. Hän täytti kummankin lähes täyteen vedellä ja käveli sitten Suomen luokse.

”Mitä nyt?” Suomi kysyi ja katsoi miestä epäilevästi, kun hän löi toisen tinakupeista hänen eteensä pöydälle melkein läikyttäen vettä kirjeitten päälle.
”Tasavallalle, kultaseni”, Aksel sanoi ja nosti oman kuppinsa ylös. Hymyillen ja ymmärtäen nyt, mitä toinen mies tarkoitti, Suomi tarttui omaan kuppiinsa ja nousi ylös pöydän äärestä.
”Tasavallalle”, hän sanoi ja ottivat kulauksen kupeistaan samaan aikaan. Se oli hyvin koruton hetki, kaksi uupunutta miestä pienessä, lähes ränsistyneessä mökissä tekemässä kunniaa kansalleen ja tulevaisuudelleen pelkillä kuhmuisilla tinakupeilla ja lämmenneellä vedellä.
pitkä lainaus mutta niin surullisen kaunis kohta.

Du vill
Tino otti sitten härkää sarvista kiinni, eikä Tinon päätä varmasti olisi mikään kääntänyt, kun kerran jotain päättää tehdä. Mukavan rauhallista päämäärättä kävelyä ja menneisyyden pohdintaa. Ihanaa että valtiot ymmärtävät toisiaan pitkän tauon jälkeen. Mitenköhän Berwaldilla on silmät päässä seiso, kun näki suomen  turistilaumassa :D Eikö se olisi jotenkin pitänyt "tuntea" suomi, ko tämä on hänen alueellaan?  noo samapa tuo, taiteilijan vapauksia.
Mitä tanskalta jäi sanomatta? Toki tanskalla on hyviä ideoita.. niiden toteutus on sitten hieman eri asia... Ihanat lempinimet :) Tosi mukavaa et pohjoismaatkin tuli töhän loppuun, eikä mua akaan haittaa vaikka näitä tulee lisääki ;)


    hamsu

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x5 30.9.
« Vastaus #12 : 06.10.2014 18:21:05 »
Pohjoismaat ovat yhdessä tosi söpöjä!

Olit kuvannut suomen jännityksen aidon tuntuiseksi, kukapa ei jännittäisi tavata kaivattua rakastaan monien vuosien tai tässä tapauksessa vuosikymmmenten jälkeen. Ikävä vie lopulta vaikka meren yli rakkautensa luokse. Ja sitten tuo Suomen ja Ruotsin kohtaaminen voi aww kun pikkuiset on söpöjä! Mikään ei voi olla parempi tapa kohdata kuin sattuman kaupalta jossain paikassa, se tekee kaikesta jotenkin niin paljon romanttisempaa. Suomen kuvitellessa näkevänsä harhoja minun kävi häntä hieman sääliksi, sillä erot ovat aina ikäviä ja pitkän ajan kuluttua toinen henkilö on voinut muuttua onneksi Berwald oli oma itsensä. Pienen perheen tapaaminen oli ihanasti kuvattu =) sitä lukiessa tuli iloinen fiilis.

Minun mielestäni Oc hahmoja on helpompi ja luontevampi kirjoittaa, mutta sitten kun hahmo esiintyy jossain ficissä. Niin ainakin minulle tulee hieman vaikeuksia saada hahmojen kemia toimimaan juonen kannalta niin että myös alkuperäiset hahmot pysyvät itsenään. Mutta se niistä Oc hahmoista. Politiikka on oikea labyrintti, kaikkinen sääntöinen ja sopimuksineen.


”Nor, se ei ole minun vikani, jos Sveen tavarat päättävät rikkoa itsensä”, Tanska kuului sanovan äänekkäästi, kun Ruotsi avasi kotiovensa.

”Ei vaikka sinä edesautoit sitä rikkoontumista hyvin vahvasti?” Norja kysyi sarkastisesti ja Suomi hymyili hieman kuullessaan norjalaisen äänen eteiseen. Pohjoismaista hän oli ainoa, joka oli tavannut Suomen kasvotusten sota-aikana, vaikka sitten vain muutaman kerran ja hyvin lyhyen aikaa.
Tanska on taas oma riehakas itsensä jonka pitää aina vähän ärsyttää ruotsia, no tekevälle sattuu ja tapahtuu.

”Hei Sve”, hän sanoi hieman kummastuneena, ”keksitkö sinä vastauksen maailmankaikkeuden kysymyksiin vai miksi olet yhtäkkiä noin hölmön iloinen? Et ole ollut noin iloinen sitten sen, kun Fin…”

”Me emme puhu siitä!” Norja ärähti ja hiljensi tanskalaisen ennen kuin mies ehti sanoa ajatuksiaan loppuun. Tanska vaikeni heti ja näytti jopa hieman syylliseltä, mutta Ruotsi ei kuitenkaan ehtinyt vastata hänelle sillä Suomi päätti astua esiin hänen takaansa juuri sillä hetkellä.

”Hei”, hän sanoi ja hymyili valtioille, jotka nyt tuijottivat häntä lähes yhtä epäuskoisena kuin Ruotsi oli tuijottanut vielä muutama tunti sitten. Hiljainen hetki kesti kuitenkin vain vähän aikaa, kun Tanska hyppäsi huudahtaen ylös tuolistaan ja ryntäsi halaamaan häntä.

”Se on meidän Finny!” hän huusi riemastuneena, ”se olet todellakin sinä! Ei ihme, että Sve näyttää siltä kuin olisi saanut kaikki joululahjansa kerralla.”

”Hauska nähdä taas”, suomalainen vastasi ja antoi tanskalaisen halata häntä. Norja ja Islanti olivat myös pian hänen ympärillään, vaikka heidän tervehdyksensä olivatkin hieman maltillisempia. Kaikki Pohjoismaat näyttivät iloisilta ja selittivät kilvan Suomelle, miten hienoa oli nähdä hänet taas ja miten hän oli kasvanut ja näytti hyvinvoivalta. Suomi hymyili heille onnellisena ja tyytyväisenä sekä siitä että näki ystävänsä niin pitkän ajan jälkeen uudelleen ja myös siitä että he niin avoimesti hyväksyivät hänen asemansa itsenäisenä valtiona. Hänen sydäntään myös lämmitti tieto siitä, että he kaikki olivat seuranneet hänen elämäänsä parhaansa mukaan ja toivoneet parasta, vaikka heillä itselläänkin oli ollut vaikeaa.
Ihana kuvaus kaikki joululahjansa kerralla varsinkin kun Suomi on joulupukki. Ryhmä hali olisi ollut pohjoismailla tosi söpö mutta ehkä islannin, norjan ja ruotsin on vaikea ryhmähalailla ellei tunnelma satu olla juuri oikea. Pohjoismaat ovat todellakin pieni pohjoinen perhe.

Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x5 30.9.
« Vastaus #13 : 16.11.2014 19:43:11 »
Aawwwww<3

Unohdin kaikki järkevät kommenttini tuon viimeisen osan loppukohtauksen takia. Suomen ja Ruotsin kohtaaminen sadan vuoden jälkeen oli niin ihana ja samalla vähän haikea/surullinen, en osaa selittää.
Ja Tino pääsi viimein perheensä luo <3<3

Rakastin noita kohtia, joissa Suomi oli kapinallinen :D Ensin se kohta, jossa Suomi oli suuttunut Ruotsille ja sitten se, jossa oltiin kuninkaan luona. Oisin voinut nirhata sen neuvonantajan, joten en yhtään ihmettele Suomen reaktiota. Go Tino!!

Ja sitten Ruotsi. Voiko olla mitään ihanampaa kuin Ruotsin huoli, kaipaus ja rakkaus Suomea kohtaan? Kirjeet olivat suloisia<333

Tää nyt meni tämmöseks ihkutukseksi, heh heh...
Ja ilmotathan jos julkaiset sen Jatkotapaamisen? ;)
Sé onr sverdar sitja hvass!

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x5 30.9.
« Vastaus #14 : 07.01.2015 22:01:00 »
hamsu: Kiitos!
Lainaus
Eikö se olisi jotenkin pitänyt "tuntea" suomi, ko tämä on hänen alueellaan?
Joo, mutta siellähän oli Islanti, Norja ja Tanskakin samalla alueella. Mä jotenkin ajattelin, että Ruotsi parka oli niin puutunut, että ei enää tunnistanut vielä neljännen valtion ilmaantumista paikalle. Suomi vähän niinkun hukkui sen kaiken muun sekaan, joten Ruotsi tunnisti hänet vasta kun oli tosi lähellä.

Kuolotar: Kiitos! Pohjoismaista on aina mukava kirjoittaa.

Saphira: Kiitos! Joo, kyllä mä ilmotan mutta se ei varmasti tule tapahtumaan vielä pitkään aikaan...

Mä heräsin tänä aamuna ja päätin yhtäkkiä että nyt pitää kirjoittaa jotain suloista, hieman kliseistä ja kivaa SuFiniä. Mä en ole ehtinyt kirjottaa aikoihin mitään, joten olin hieman yllättynyt kun sain tänään aikaan _kaksi_ oneshottia!
Tämä muuten sijoittuu ajallisesti sinne jonnekin ekan oneshotin (Du ska) jälkeen eli sen sijaan että aika jatkuisi kivasti eteenpäin niin nyt hypitäänkin sinne tänne.
Varoituksena se, että tämä oikeasti sisältää ruotsia, joka on luultavasti täysin päin mäntyä. Jos katsotte tarkkaan niin voitte huomata ne kohdat, missä mun taito loppui/kyllästyin katsomaan sanakirjaa.


Nimi: Jag ska inte
Ikäraja: Sallittu
Hahmot/pari: Ruotsi ja Suomi / lievä SuFin, jos oikein yrittää.

Ruotsi huokaisi syvään ja kiinnitti vain hieman huomiota mieheen, joka näytti selvästi kauhistuneelta. Ruotsi ei tiennyt miehen nimeä tai sitä, miksi hän edes oli niin lähellä jos Ruotsi kerta aiheutti hänessä niin paljon pelkoa. Sitä hän ei kuitenkaan enää ihmetellyt miksi mies pelkäsi häntä, vaikka hän käyttäytyi aivan niin kuin muutkin eikä ollut tehnyt pienintäkään uhkaavaa elettä miehen suuntaan. Oikeastaan hän ei ollut edes katsonut pelokasta miestä kunnolla.

Niin kauan kuin Ruotsi saattoi muista, hän oli herättänyt totisella ilmeellään ja ankaralla olemuksellaan pelkoa sekä ihmisissä että myös muissa valtioissa. Hän ei ollut kovin tyytyväinen asiasta, mutta ikävä kyllä hän ei voinut muuttaa itseään ja harva uskalsi tulla niin lähelle että huomaisi hänen olevan oikeasti aivan harmiton eikä pelottavuus yltänyt paljoa ulkokuorta syvemmälle.

Joskus se silti vaivasi häntä. Se että niin monet näyttivät pelokkailta hänen läsnä ollessa ja niin monet käänsivät katseensa poispäin sen sijaan että olisivat suoraan katsoneet häntä silmiin. Kokoukset olivat kaikkein pahimpia sillä joskus Ruotsi näki muiden väistävän hänen tieltään tai luovan häneen pelokkaita katseita ja se todellakin satutti häntä hieman, vaikka hän oli jo tottunut.

Poikkeuksia tietenkin oli myös. Tanska ei yleensä välittänyt hänen pelottavuudesta pätkääkään, mikä tosin oli myös huono asia koska Ruotsi olisi mielellään nähnyt tanskalaista valtiota paljon vähemmän. Norja oli myös immuuni hänen ulkomuodolleen, mutta Norjan kanssa oli vaikea keskustella koska kaupanpäällisiksi sai aina Tanska.

Ja sitten oli Suomi.

Ruotsi tunsi pienen hymyn nousevan huulilleen ajatellessaan toista valtiota, joka odotti häntä kotona, ja tuntematon mies hänen vieressään säikähti vielä enemmän luullessaan hymyilyä irvistykseksi. Ruotsi ei edes huomannut.

****

”Finland?” Ruotsi kutsui päästyään viimein kotiin pitkältä matkalta, ”jag är hemma. Du här?” Kaikki näytti olevan kunnossa ja siistissä järjestyksessä juuri niin kuin oli ollut myös ruotsalaisen lähdettyä pari päivää aiemmin. Hän myös kuuli pian lähestyviä askeleita ja tunsi toisen valtion tutun läsnäolon koskettavan mieltään.

”Sve, välkommen tillbaka! Var resan okej?” Suomi tervehti hymyillen ja ääntäen ruotsia omalla oudolla tyylillään, jota Ruotsilla oli oikeastaan ollut jo ikävä.

”Ja”, hän murahti ja laski laukkunsa alas saadakseen viitan yltään, ”hur mår du? Allt bra?”

”Ja, ja”, Suomi vastasi, ”allt är bra. Du vill äta nu? Jag har… Tota, puuroa. Förlåt, jag kan inte minnas riktig ord för det.” 

”Det okej”, Ruotsi vastasi muistaen hyvin mitä oli tapahtunut viimeksi kun hän oli ehdottanut Suomelle pelkästään ruotsin puhumista eikä hän halunnut toistaa sitä tapahtumaa, ”du kan tala på finska också.”

”Joo”, suomalainen vastasi puolihuolimattomasti ja käveli ruotsalaisen edellä keittiöön. Ruotsi jätti miekkansa ja laukkunsa ovelle. Laukun hän voisi hakea myöhemmin eikä sen purkamisella ollut niin kiirettä ja miekkaansa hän ei tarvinnut kotona. Paitsi jos Tanska tuli käymään kylässä, mutta siinä tapauksessa se oli juuri oikealla paikalla oven vieressä mistä Ruotsi saisi sen nopeasti käsiinsä.

Suomi jutteli niitä näitä ja Ruotsi kuunteli hänen pirteää ääntään samalla kun kauhoi puuroa puukuppiinsa tulisijan viereen nostetusta padasta ja istuutui alas syömään. Suomalaisella itsellään oli jo kulho edessään ja lusikka kädessään, joten Ruotsi päätteli että hän oli joko ollut syömässä ruotsalaisen saapuessa tai sitten hän oli ollut juuri aloittamassa. Miten sitten olikin, nyt suomalainen jatkoi kuitenkin ateriaansa täysin tyytyväisenä.

Ruotsi katseli häntä vaiti. Välillä tuntui niin oudolta, että joku tässäkin maailmassa oli niin rauhallinen ja luonteva hänen seurassaan. Että joku hymyili hänellekin juuri noin ja istui hänen vieressään luottavaisena aivan kuin maailmassa mikään ei olisi väärin tai huonosti.

”Fin”, hän sanoi yllättäen melkein itsensäkin. Suomi keskeytti puhumisen heti ja katsoi häntä uteliaana.

”Vad?” hän kysyi selvästi yllättyneenä siitä, että Ruotsi oli puhunut mutta samalla kuitenkin valmiina kuuntelemaan mitä tahansa mies halusikin sanoa.

”Varför du inte fruktar mig?” hän kysyi ja moitti itseään heti hiljaa mielessään. Ei tällaisia asioita vain kysytty! Hänen pitäisi vain olla iloinen ja antaa kaiken mennä niin kuin oli mennyt tähänkin asti. Suomi katsoi häntä hetken hämmentyneenä, mutta hymyili sitten.

”Miksi minun pitäisi?” Suomi kysyi selvästi sen verran yllättyneenä, että vaihtoi kieltä, ”tai siis, kyllähän minä alussa hieman pelkäsin, koska sinä olet aika totinen välillä, mutta sitten minä opin tuntemaan sinut ja huomasin että mitään pelättävää ei ole.” Suomi mietti hetken ja sen aikaa Ruotsi pysyi aivan hiljaa. Häntä ei haitannut suomen puhuminen, mutta hän oli silti erittäin iloinen siitä että tällä kertaa Suomi käytti sellaista puheenpartta, jota hänkin ymmärsi.

”Etkä sinä edes tee koskaan mitään ilkeää kenellekään”, suomalainen jatkoi, ”paitsi Tanskalle, mutta hän tavallaan ansaitsee sen ja Norja lähettää aina kiitokset jälkeenpäin, joten se on kai okei.”  Ruotsi katsoi häntä pitkään, mutta sitten hän hymyili.

”Tack”, hän sanoi vaimealla, mutta silti kiitollisella äänellä. Joskus hän vielä keksisi kuinka saisi puettua sanoiksi kaiken sen, mitä hän tunsi, mutta tänään ei ollut vielä se päivä eikä Ruotsi keksinyt mitä muuta olisi sanonut.

”Jag ska inte frukta dig”, Suomi sanoi hetken päästä. Ruotsi ei vastannut, mutta suomalainen tiesi että hän oli kuullut. Muiden oli ehkä vaikea tietää, mitä mies ajatteli, mutta Suomi oli oppinut lukemaan pienintäkin elettä. Nyt Ruotsin toinen suupieli oli kääntynyt hieman ylöspäin hymyn merkiksi ja hänen asentonsa oli paljon rennompi, joten Suomi tiesi että mikä ikinä toista valtiota olikin sitten vaivannut, se ei vaivannut enää.

He eivät puhuneet enää hetkeen sen jälkeen, mutta heille kummallekin myös rauhallinen hiljaisuus oli miellyttävää ja joskus sanoja ei edes tarvittu niin paljoa.

A/N: Heh, huomasitteko miten "ovelasti" aloitin näiden nimeämisen käyttäen silti apuverbejä? Eli seuraavakin on hyvin varmasti "Jag *apuverbi* inte". Seuraava voisi kyllä olla ehkä Jag vill inte...
« Viimeksi muokattu: 15.09.2015 18:17:36 kirjoittanut Vyra »

hamsu

  • ***
  • Viestejä: 373
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x6 7.1. -15
« Vastaus #15 : 08.01.2015 18:31:35 »
Luin tämän aamula juuri ennen ammatillisia ruotsintunteja. Ihana päivänpiristys tunneille(missä sitten olikin hymy koko ajan korvissa).

Ruotsi miettimässä omaa pelottavuuttaan? Kuka muuten tuon alun ruotsipelkääjä oli? liian lähelle kassajonossa ajautunut? hevoskauppias?  Ei kaikki silti kyseistä valtiota pelkää muut pohjoismaat ovat hyvä(?) esimerkki siitä. Suomi oli kyllä söpö kysyessään lupaa puhua omaa kieltään, niinkuin se mitään lupia tarvis siihen.
Ruotsi ja ruotsin keskustelunaloitustaidot. vaikka oikeastaanhan se saattoi ollakin vain hyvä että kysyi suoraan, selkeän kysymyksen.  Mukavaa et ruosillekin jää positiivisia muistoja suomenkielestä ja ymmärtää nyt mitä toinen puhuu.  ;D
Du ska  oli kyllä myös ihana humoristísuudessaan ja jotain syystä näen viron ja akselin nauravan tuolle muistolle yhdessä. miten ne siihen on käsiksi päässy = arvoitus. ideaa saa hyödyntää....  ^v^
 
Lainaus
Du vill äta nu? Jag har… Tota, puuroa.
tuo kohta oli luettava useampaan kertaan,  :D laitoitko Tinon tahalleen takeltelemaan vai pongasinko lopun sanakirjan käytölle? ihan sama rakastuin tuohon kohtaan joka tapauksessa, koska voin samaistua siiheen niin hyvin.

Lainaus
Kokoukset olivat kaikkein pahimpia sillä joskus Ruotsi näki muiden väistävän hänen tieltään tai luovan häneen pelokkaita katseita
Surullista. Tuli myös hieman venäjä mieleen tuosta katseen väistämisestä.

lievä SuFin, jos oikein yrittää.
minusta tässä saa käyttää melko taitavasti mielikuvitusta että pystyy lukemaan niin ettei tässä olisi SuFiniä. tai sitten mut on aivopesty näkemään sitä ja monia muitakin parituksia vaikka missä ^^ Kenenkään ei tarvi loukkaantua - vain minun mielipie
Tiedäpä kuinka sitte kuinka paljon aiheessa tuli pysyttyä tässä kommassa..

    hamsu

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x6 7.1. -15
« Vastaus #16 : 10.01.2015 12:52:42 »
Mukavaa kun tähän tuli jatkoa.

Enpä olekaan ennen tullut ajatelleeksi, että Ruotsia haittaisi se, että moni pelkää häntä. Onneksi Suomi onnistui kuitenkin vakuuttamaan Ruotsin.
Ruotsi on kyllä ihana ajatellessaan Suomea ^^

Tulevatko seuraavat mahdolliset osat liiittymään aikaisempiin osiin? Eli esim. jos kirjoittaisit tänne vaikkapa "Du får inte" -oneshotin, niin liittyisikö se "Du får" -tarinan tapahtumiin? Toivottavasti tajusit jotain tuosta selityksestä. :D
Sé onr sverdar sitja hvass!

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia/ Du ska, S, one-shot x6 7.1. -15
« Vastaus #17 : 15.09.2015 16:31:37 »
Miten en oo kommentoinut tätä viimeisintä osaa joka on ilmestynyt?

No korjaan nyt asian. Tämä ruotsin näkökulmasta kirjoitettu luku on oikein hyvä ja pidin tästä. Yksi syy miksi pidin tästä oli se kun kuvattiin juuri tuota kuinka Ruotsi on hieman pelottava muiden mielestä. Pelottavien henkilöiden näkökulmasta on mielenkiintoista lukea juuri sen vuoksi että pääsee katsomaan asiaa heidän näkökulmastaan ja tässä ficissä oli todella onnistuttu kuvaamaan tuota Ruotsin ajatusmaailmaa. Tässä tuli niin hyvin se että ulkokuori ei kerro sitä mitä sisimmästä löytyy =) Tässä oli kiva tunnelma ja tämä oli oikein söpö!

Kokoukset olivat kaikkein pahimpia sillä joskus Ruotsi näki muiden väistävän hänen tieltään tai luovan häneen pelokkaita katseita ja se todellakin satutti häntä hieman, vaikka hän oli jo tottunut.
surullista että Ruotsi on joutunut tottumaan tuohon no ehkä aika muuttaa asiat.

Norja oli myös immuuni hänen ulkomuodolleen, mutta Norjan kanssa oli vaikea keskustella koska kaupanpäällisiksi sai aina Tanska.
Nauroin tälle kohdalle :) Joskus tosirakkaudesta on hieman haittapuolia vaikka  yleensä siitä seuraa vain hyvää.

Joskus hän vielä keksisi kuinka saisi puettua sanoiksi kaiken sen, mitä hän tunsi, mutta tänään ei ollut vielä se päivä eikä Ruotsi keksinyt mitä muuta olisi sanonut.
Miten olisi tunteiden kertominen ja se yksi kaunis lause joka on aivan yhtä upea jokaisella kielellä mitä tästä maailmasta löytyy. Voi teitä miehiä!

Kuolotar

Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!