Okei, ensiksi, vau, miten hieno lainaus inspiraationa! Pysäytti oikein miettimään ja jotenkin kouraisi sydämestä. Huhhuh!

Myös pakko sanoa, että vau, mikä teksti! Sanoit todella paljon hyvin vähäeleisesti, elegantisti. Kaikki hienosti nivoutui lopussa yhteen, kun Harry pyysi Dracoa palaamaan kotiin. Koska ensinhän olin hieman, että no, miksikäs Harry nyt Dracon viereen istuisi Iskunkiertokujan hämyisässä kapakassa. Mutta sittenhän selvisi, että ehkäpä heillä olikin hieman monimutkaisempi menneisyys yhdessä. Olen myös Meldiksen kanssa samaa mieltä, että Harry saattoi nähdä ministeriössä Dracon ja sitten seurata häntä kapakkaan.

Tämä oli hyvin hempeä, surullinen ja kaunis fikki. Kiitos tästä lukukokemuksesta!

Moi Sisilja! Mielestäni olet kyllä oikeassa tuon Joelin tyttären kohtalon suhteen. Itsekin tuli useasti pohdittua sarjaa katsoessa, että itse varmasti kuolisin heti. Sitten tietty heräsi kysymyksiä siitä, että olisiko se huono vai hyvä asia. Ainakin Joelin pessimistisyys ja suoranainen viha maailmaa kohtaan oli todella samaistuttavaa, koska itse olisin varmasti ihan samanlainen, jos ikinä selviytyisin noin pitkälle zombiapokalypsissa.

Kiva kuulla, että pidit tarinasta! Itsekin odotan innolla, mihin kakkoskausi vie. Tarinan olisi mielestäni voinut hyvin jättää vain ykköskauteen, jossa Joel ja Ellie elävät tyytyväisinä yhdessä, toisistaan turvaa hakien. Mutta onhan pelillekin jatko-osa, joten kakkoskausi on ymmärrettävästi tulossa. Kiitos paljon kommentistasi! <3

Hei Larjus! Itsekään en ole peliä vielä pelannut, vaikka hyllyssä se odottaakin. Sarjaa oli pakostakin katsottava, kun se oli niin iso juttu ja spoilereita tuli vastaan ihan sama millä alustalla sitä olikaan. Kiva kuitenkin kuulla, että tarinaan pääsi sisään vaikka ei peli tai sarja olekaan niin tuttu!

Olit kyllä poiminut juuri ne tunteet, joita toivoin tällä tekstillä saavuttavani. Toisaalta lähes apaattiseksi vetävä lohduttomuus, mutta myös pieni toivonkipinä kaiken keskellä. On kyllä totta, että valinnan seuraukset olisivat nekin mielenkiintoista seurattavaa! Ehkäpä jokin toinen tarina? Tässä täytyi oikein asettua syvästi Joelin mielenmaisemaan ja antaa hänen "viedä".

Kiva kuulla, että lukukokemus oli mukava, kaikesta synkkyydestä huolimatta! Kiitos paljon kommentistasi! <3

Nyyhti, mukava nähdä täällä myös eriäviä mielipiteitä sarjan lopusta. Ymmärrän kyllä tunteesi, sillä tarina olisi voinut päättyä minustakin myös toisella tavalla. Kiva kuulla, että tämä kuitenkin kuvasi Joelin mielenmaisemaa ja oli, kuten sanoit, tunnelmapalanen! Kiitos paljon kommentistasi! <3

Nimi - Rinnassa kukkii kevät
Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - K11

Paritus - Albus Severus Potter/Scorpius Malfoy, Scorpius Malfoy/Rose Weasley + mainintoja muista
Tyylilaji - synkistely, haikailu + ehkä pienesti romantiikka
! Varoitukset - kamalaa angstaamista, päihteitä

Tiivistelmä - Hänestä tulee aave, joka oksentaa verisiä terälehtiä Scorpiuksen ja Rosen yhteiselle parivuoteelle, joka on vuorattu punaisella silkillä ja neljä kuukautta vanhoilla vihkivaloilla, ja joka piinaa heidän öitään ulvomalla kuin hullu kuuta.

Kirjoittajalta: Halusin kirjoittaa jotain keväästä ja kolmannesta sukupolvesta, johon en ole vielä ikinä 14 vuotta kestäneen fikkausurani aikana kajonnut, hui! Jostain syystä TROPES-haasteesta saamani hanahaki-trope huusi minulle juuri Albus Severus/Scorpiusta, jännä! Minulla ei ole paukkuja aloittaa uutta rapsusarjaa juuri nyt, mutta halusin kertoa tämän tarinan jatkismuotoisena, joten päädyin mikroihin! 20 osaa on vain arvio, voi olla että näitä tulee siis lisääkin. Kaikenlaiset (kiltit) kommentit otetaan ilolla vastaan. ♥

Ps. Fikki on myös AU, koska en ole lukenut/nähnyt Kirottua lasta, enkä sitä ikinä todennäköisesti tule tekemäänkään. u_u

FF100 (Kevät), Mikroficci-haaste, TROPES-haaste (hanahaki)

---

Albuksen rinnassa asuu kevät.

Se kukkii - kasvattaa krookuksia, leskenlehtiä ja valkovuokkoja; ne tukehduttavat häntä päivä päivältä enemmän ja enemmän, kunnes jossain vaiheessa hän on hengetön. Hänestä tulee aave, joka oksentaa verisiä terälehtiä Scorpiuksen ja Rosen yhteiselle parivuoteelle, joka on vuorattu punaisella silkillä ja neljä kuukautta vanhoilla vihkivaloilla, ja joka piinaa heidän öitään ulvomalla kuin hullu kuuta.

Ruumiinavauksessa Albus Severus Potter tullaan julistamaan kuolleeksi yksipuolisesta ja epätoivoisesta rakkaudesta, eikä hän lepää rauhassa.



Albus on aina rakastanut kevättä.

Hän rakastaa puiden ja kukkien loistoa, hän rakastaa auringonpaahdetta iholla, hän jopa rakastaa alkukevään vetistä loskaa ja räntäsadetta ja takatalviakin. Toukokuu on erityisesti hänen lempikuukautensa. Ehkä siksi, koska silloin on Scorpiuksen syntymäpäivä, ja he viettivät kyseisen päivän aina yhdessä. Kahdestaan.

Vaan ei enää. 10. toukokuuta Scorpius Malfoy ja Rose Weasley-Malfoy kertovat vauvauutisia koko suvulle isoissa juhlissa Malfoyn kartanon pihalla onnesta loistaen, ja Albukselle tulee niin paha olo, että hän menee syrjäiselle kukkapenkille ja oksentaa ruusupuskaan mustaa tuliviskin makuista verta.



Pyhän Mungon spesialistiparantajat sanovat, että parannuskeinoa kiroukseen ei ole. Albus odotti kyseistä vastausta, eikä hän ole yllättynyt siitä laisinkaan.

He ehdottavat, suorastaan maanittelevat, Scorpiukselle totuuden kertomista. Albus kieltäytyy, sillä se on vihoviimeinen asia, jonka hän haluaa tehdä.

Ehkä hanahakin kirous on sopivan dramaattinen tapa mennä - onhan hän Potter. Albus on aina halunnutkin kuolla marttyyrina.



Albus nukkuu paljon, mutta samalla niin vähän ja käy välillä oksentamassa vessassa. Hän asuu kolmestaan isän ja Lilyn kanssa, James heilautti kättään ja muutti omilleen jo neljä vuotta sitten. Äiti lähti jo ennen sitä; hän asuu nyt Lunan kanssa Saukkonummella ja he kai jahkailevat edelleen ollako vai eikö olla julkisesti yhdessä. Albus näkee häntä nykyään ehkä kerran kuukaudessa.

James tulee eräänä aamuna kahville, ja hän paukuttaa Albuksen ovea niin kauan, kunnes hän tulee avaamaan. He katsovat toisiaan vähän aikaa ennen kuin Albus yskäisee terälehtiä lattialle.

“Mitä vittua, Al?” James älähtää.



Ensin James kiroilee ja ravaa ympäri huonetta. Sitten hän vaatii Albusta kertomaan isälle ja äidille. Sitten hän osoittaa Albuksen rintaa taikasauvallaan ja mutisee karkottamisloitsun. Neljänneksi hän puhkeaa vihaiseen itkuun ja vetää Albuksen syvään halaukseen.

“Ei helvetti”, James sanoo Albuksen kaulaan. Hän toistaa sanan helvetti kuusi kertaa putkeen, ja Albus pyöräyttää silmiään, vaikka nekin ovat märät ja apeat.

“Kuka se on?” James kysyy sitten, vaikka tietää jo vastauksen.

Yök, haggista! En ole ikinä maistanut, mutta voin oikein kuvitella, miltä se maistuu ja pelkkä ajatus pelottaa, lol. Olipa tämä ihana pikku suupalanen näiden kahden aamusta. <3 En muista olenko ikänä lukenut Percy/Oliveria tai Percystä hirveästi ylipäätään, mutta tämä oli oikein suloinen ja tykkään kovasti sinun tyylistä kirjoittaa (en nyt yhtään muista olenko lukenut sinulta mitään aikaisemmin?), näin pienesssä tekstissä oli hirveästi tosi kivoja ja erilaisia sanavalintoja. Kiitos, pitääpä mennä kurkkaamaan lisää tätä paritusta!

Oi, miten nätti tämä olikaan. ^^ Menin vasta jälkikäteen lukemaan tuon lainauksen, joka itsessään upea, mutta sai tähän jonkin suuremman tuntua, kuten sanoitkin alkutiedoissa. Hirveästi houkuttaisi tietää siitä suuremmasta, mutta toistaalta saa pistää mielikuvituksen kierroksille ihan itse. Rakastan sellaista Dracoa, joka haluaisi jättää menneisyyden taakseen, mutta se ei millään onnistu. Tässä oli sama fiilis, Draco oli lähtenyt kauas pois, mutta sitten elämä vain ajoi hänet takaisin, kotiinkin lopulta. <3 Tuli todella tunne joka hetkellä, että Draco pyrki pitämään viileän ulkokuorensa kasassa, mutta sisällä liikehti. Jopa äitiään halatessaan, tuntui, että vaikka Draco vaikutti irtaantuneensa myös äidistään ja oli kohtauksessa viileä, niin kuitenkin hän ihan ensiksi palasi kartanoon. Jokin siinä vielä painoi.

Hih, minä ajattelin, että Harry on ministeriössä aurorina ja Dracon sinne mentyä, hän seurasi tätä baariin saakka. Loppu oli aivan ihana, sanoit niin paljon kaikkea tosi vähällä. Menin ihan sekaisin, kun Harry sanoi, että hänellä on ollut ikävä ja heti oli selvää se iso ja pitkä tarina näiden kahden välillä. Varsinkin, kun Harry lopulta pyysi Dracoa palaamaan kotiin, ahh, en kestä. <3 Siinä oli erityisen suuren tarinan tuntu.
Kiitos tästä tosi paljon!