Kirjoittaja Aihe: Axis Powers Hetalia, Suojelevan sateenvarjon alla | S, oneshot  (Luettu 1578 kertaa)

Catharina

  • ***
  • Viestejä: 10
Title: Suojelevan sateenvarjon alla
Characters: Tino/Suomi, Ludwig/Saksa, Ivan/Venäjä (Paritukset saatte ihan vain tyytyä kuvittelemaan)
Rating: S
Fandom: Axis Powers Hetalia
Genre: Angst. Ja tuplaläjäys historiaa. Oneshot
Disclaimer: En omista Hetaliaa tai sen hahmoja enkä valitettavasti Suomen historiaakaan.
Summary: Entisistä kumppaneista tuli vihollisia ja Saksa poltti mennessään isoja aukkoja myös Suomen sisimpään.

A/N: Kaikki näyttävät tyystin unohtaneen Saksan avun merkityksen Suomelle varsinkin jatkosodassa. Kun en löytänyt ainoatakaan tekstiä,  jossa aihe olisi mainittu, päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Olisin kyllä halunnut kirjoittaa tämän englanniksi, mutten luota omaan kielitaitooni.

Joulukuu 1917

Suomi oli vapautunut Venäjän ikeen alta, Ivanin myönnettyä hänelle viimein lähinnä muiden valtioiden painostuksen edessä itsenäisyys heikkona hetkenään. Ero ei sattunut, vaikka Tino olikin asustanut yli sata vuotta toisen luona. Aluksi Ivan oli ollut oikeastaan mukava vastoin Suomen pelkoja, oli antanut hänelle enemmän omaa tilaa ja oikeuksia kuin Berwald koskaan. Ja, loppujen lopuksi, Berwald ei ollut vastustellut paljoakaan Ivanin viedessä hänet. Aluksi Tino oli kaivannut Ruotsia, mutta pikkuhiljaa kaipuu oli laimentunut Venäjän sekä oman autonomisen asemansa vaatiessa hänen huomiotaan. Vaikka lopulta, viime vuosikymmeninä Ivan oli tiukentanut otettaan Tinon kurkun ympäriltä, alkaen koko ajan ahneemmin syödä Suomen oikeuksia ja etuja, joita oli itse pienemmälle valtiolle suonut. Eikä nyt itsenäisenä seisova Tino surrut eroaan Ivanista, jonka violetit silmät olivat loppua kohden käyneet aina hullummiksi.

Ei hän olisi ehtinyt surrakaan, uudella itsenäisellä valtiolla oli edessään ajat, jotka tulisivat repimään Suomen kappaleiksi.

1918

Tino tarvitsi apua kipeästi. Hänet raastettaisiin kahtia, hän hajoaisi ja hiipuisi hiillokseksi, jonka ensimmäinen paikalle osuva voisi lakaista palamaan kituliaasti omaan takkaansa. Ja Suomi tiesi tuskallisen selkeästi, että Ivan odotti innokkaasti näkevänsä miten uusi valtio hajoaisi heti alkutekijöihinsä, jonka jälkeen tämä voisi kaapata Tinon takaisin itselleen - Tinon, joka olisi osoittanut, ettei selviäisi yksin. Venäjä teki parhaansa vain sekoittaakseen soppaa entisestään.

Helmikuussa 1918 Suomi kääntyi Saksan puoleen. Ludwig oli avustanut häntä aiemminkin antamalla hänelle Ivanilta salaa sotilaskoulutusta, kun kukaan muu valtio ei ollut uskaltanut Venäjän pelossa niin tehdä - ei edes Berwald, joka oli ilmoittanut että oli kyllä myötämielinen Suomelle, muttei voisi antaa mitään apua itsenäistymiseen. Ludwigin tiukan ja kurinalaisen asekoulutuksen tarkoituksena oli valmistaa Tino vapaustaisteluun päästäkseen irti Ivanista. Sen sijaan hän sai taistella nyt vain itseään vastaan ja se riipi rikki hänen sydämensä. Suuriruhtinaskunnasta oli muuttunut itsenäistymisen myötä vain suuronnettomuus.

Lopulta Ludwig suostui avunpyyntöön, vaikka suomalainen tiesikin että syyt liittyivät lähinnä Saksan omaan etuun. Arthurin toimet huolestuttivat Ludwigia ja saksalainen myös halusi valvoa samalla Ivania. Tinolle pääasia oli, että hän saisi apua. Apua tuhotakseen ja alistaakseen toisen puolen itsestään? No, hänellä ei ollut vaihtoehtoja, ellei halunnut palata Venäjän luokse. Eikä Tino välittänyt nähdä Ivanin vahingoniloista virnettä seisoessaan epäonnistuneena tämän edessä.

Viimein hirveä katastrofi sai päätöksensä ja valkea puoli pääsi juhlimaan voittoaan toukokuussa. Voitosta kuului kiitos myös Saksalle, joka oli kouluttanut ja avustanut sotilaallisesti menestyksekästä puolta. Ivan saisi tyytyä vääntelemään käsiään, kun Suomen valtio oli kaikesta huolimatta pysynyt kasassa ja katsoi nyt kasvot vakavina tulevaisuuteen. Huolettomuuden aika oli ohi, hänen oli aika oppia huolehtimaan itsestään. Sisällissota jätti pitkät arvet Tinon sieluun, jotka eivät ottaneet parantuakseen ennen kuin tuli aika viimein nousta mahtavaa Venäjää vastaan.

Elokuu 1939

Saksan siniset silmät mittailivat arvioiden pettävän herttaisesti hymyilevää Venäjää. ”Me hyödymme tästä molemmat, kyllähän sinä sen ymmärrät”, Ivan totesi ääni niin makeana, että se ihan tihkui hunajaa, ”Sinä saat aivan rauhassa laajentaa alueitasi ja annat myös minulle rauhan toteuttaa tiettyjen maiden kanssa suunnitelmiani”. Ludwig ymmärsi toki sopimuksen kummallekin edulliseksi, hänen ei tarvitsisi pelätä Ivanin tukevan Arthuria ja Francisia, jotka eivät arvatenkaan hyväksyisi hänen pieniä toimiaan oman etunsa hyväksi muutamien valtioiden kohdalla. Vakava saksalainen nyökkäsi hitaasti hyväksymisen merkiksi.

Saksa ja Venäjä löivät lukkoon sopimuksen, jonka nojalla Ivan saisi viedä monien muiden valtioiden lisäksi Suomen mukanaan ilman Ludwigin vastustelua.

Joulukuu 1939

Se oli epäreilua. Hirvittävän epäreilua, eikä kukaan tuntunut välittävän. Ivan oli lopulta hyökännyt Suomeen pitkien ja pieleen menneiden keskustelujen jälkeen. Vaikka mies lasketteli oikein taitavasti luikuria ja väitti Suomen aloittaneen sodan, tiesi pieni valtio itse kaiken sen olevan pelkkää teatteria; Ivan oli odottanut kauan tätä hetkeä. Tino ymmärsi seisovansa ja kaatuvansa aivan yksin Ivanin edessä. Kaikki uskoivat, tiesivät, heiveröisen Suomen murtuvan saman tien ylivoimaisen vastuksen edessä eikä vähiten voitokas Venäjä itse.

Tällä kertaa ei Ludwig häntä auttaisi, se oli varmaa. Tino oli pyytänyt Saksalta, kuten monilta muiltakin, välttämätöntä apua. Ludwigin välit Ivanin kanssa suorastaan kukoistivat, eikä tämä välittänyt avustaa Tinoa - päinvastoin. Feliciano oli kuitenkin silminnähtävän avoimesti Suomen puolella, minkä suomalainen ei uskonut ilahduttavan paljoakaan Ludwigia. Vastapainoksi Ruotsi tuli kuitenkin viimeinkin Tinon avuksi, vaikkei mies ollut ollut kovinkaan paljon entisen vaimonsa tukena sitten heidän eronsa. Monet muutkin maat toki tukivat Suomea ja olivat hengessä mukana, mutta varsinaisesti Tino seisoi Ivanin edessä yksin. Paljon hyvää tahtoa, muuten ei lähes mitään.

Tino tarttui valkeaan lakanaan, jota parempaa hänellä ei varusteiden puutteiden takia ollut ja puristi hampaansa yhteen. Jos Venäjä välttämättä halusi tätä sotaa, hän saisi sen kyllä. Taistelutta ei edes tämä pieni Suomi antautuisi. Ehkä hän marssisi yksin tuhoonsa, kuten kaikki uskoivat, mutta ainakin hän tulisi kaatumaan ylväästi jos vain mahdollista.

Elokuu 1940

 Elettiin välirauhan aikaa. Nimitys ei ollut virallinen, mutta Suomi ei uskonut rauhan olevan lopullinen. Ivan oli toki voittanut, muttei vaikuttanut lainkaan tyytyväiseltä. Tino taas oli hävinnyt eikä luonnollisesti itsekään ollut tyytyväinen asioiden laitaan, vaikka tiesikin päässeensä näyttämään Venäjälle, ettei ollut vain typerä, heikko valtio, jonka voisi liiskata tuosta vain.

Joku koputti ovelle. Tino laski hetki sitten aloitetun olutpullon käsistään pöydälle noustessaan jaloilleen. Oven takaa paljastuivat Ludwigin totiset kasvot. Toinen tervehti niukkasanaisesti Tinoa ja pyysi päästä sisään, ”Minulla on ehdotus, joka voisi auttaa sinua.” Vain aavistuksen epäröiden Suomi päästi Saksan sisään.

Tino viittoi toista istumaan siniseen nojatuoliin ja rojahti itse samanlaiseen vastapäätä vierastaan. ”Haluatko?”, suomalainen kysyi tarjoten hetki sitten avaamaansa pulloa Ludwigille. Jotenkin hänenkin täytyisi rentoutua, kun Ivan hönki koko ajan niskaan ja puuttui tuon tuosta hänen tekemisiinsä. Saksalainen pudisti päätään ja risti kätensä syliinsä. Tino pani ohimennen merkille, että toisella oli moitteeton ryhti kun hän itse lojui uupuneena nojatuolissaan.

”Me molemmat tiedämme, ettei Ivan aio jättää tätä teidän kahden välistä selkkaustanne tähän”, Ludwig aloitti. Suomen huulilta pääsi painokas huokaus:” Tietenkin. Miksi sinä luulet, että nimitän tätä lyhyttä lepotuokiota välirauhaksi? Ivanin ja minun välit ovat kylmät kuin keskitalven pakkaspäivät. Kuten hyvin tiedät, hän painosti viime kuussa järjestelmällisesti Baltian maat muuttamaan luokseen ja minulle käy vielä samoin jos tämä jatkuu.” Saksa nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, ”Sen takia olenkin täällä. Sinä tarvitset apua Ivania vastaan ja minä tarvitsen suhteitasi Venäjään ja Norjaan.”

Tino tuijotti pitkän aikaa silmät kaventuneina toista puristaen rystyset valkeina olutpulloa käsissään. Saksalta ei ollut herunut hänelle apua talvisodan aikana, mutta ilmeisesti nyt toinen oli heittänyt hylkivän asenteensa romukoppaan. Lopulta suomalainen rentoutui, otti ryypyn ja taipui:” Kerro lisää.” Hän oli yksin, eristettynä lännestä ja tarvitsi vahvan liittolaisen kestääkseen sodan, joka hänen ja Ivanin välillä varmasti vielä syttyisi. Se että Venäjä oli arvatenkin maireasti hymyillen käynyt poimimassa Eduardin, Raivisin ja Torisin itselleen, oli jo tarpeeksi iso syy hänelle huolestua omasta tilanteestaan. Ludwig olisi riittävän vahva, että hän voisi harkita tätä.

 Marraskuu 1940

”Me molemmat tajuamme tilanteen”, Ivan ärähti voimatta täysin kätkeä harmiaan. Ludwig pysyi tyynenä kotiinsa neuvottelemaan saapuneen vieraansa edessä. ”Meillä on sopimus ja tahdon sen nojalla vapaita käsiä sen niskoittelevan Suomen suhteen”, Venäjä vaati eikä istunut sijoilleen Ludwigin pyynnöstä huolimatta. Saksalainen nousi lopulta itsekin ylös ja soi miehelle jäykän hymyn. ”Valitettavasti en voi myöntyä tähän pyyntöön, Ivan hyvä.” Ludwig ei halunnut tilanteen muuttuvan Itämeren seudulla miksikään, tämä asianlaita sopi hänen suunnitelmiinsa mainiosti.

Tieto Ludwigin kannasta välittyi kuun lopulla Tinolle, joka ei voinut muuta kuin korkata taas yhden pullon ihan vain helpotuksesta.

 22.6.1941

Ludwigin unettavan tasainen ääni soljui radiosta pieneen huoneeseen, jonka sekä pöydällä että lattialla lojui karttoja, kirjoja ja muita papereita. Ei sillä että Suomella olisi ollut juuri aikaa radiota kuunnella, edellisenä yönä alkaneet tapahtumat soljuivat kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin. Ludwig oli käynyt Ivanin kanssa ensimmäiset ilmataistelut aamuyöstä ja Tino tiesi tuskallisen selkeästi itsekin seisovansa sodan kynnyksellä. Ehkä hänellä oli vielä pieni mahdollisuus estää tai edes lykätä sotaa. Oli varhainen aamu unettoman yön jälkeen; ei ollut aikaa nukkua ja nähdä mukavia unia kun maailma vyöryi jälleen kohti sekasortoa.

Oman nimensä kuuleminen Saksan puheissa särähti Suomen korvaan ja hän jäi suu auki kuuntelemaan radiota. ”Mitä Herran tähden Ludwig oikein kertoilee”, Tino älähti. ’Im bunde’ eli ’liitossa’ oli toinen sanonut. Näinkö Saksa saattoi hänet hurjan kiusalliseen tilanteeseen? Kuka hänen puolueetonta linjaansa enää uskoisi? Suomalaiselle tuli kiire kertomaan kaikille, ettei hän todellakaan ollut hyökkäämässä minnekään eikä varsinkaan Ludwigin rinnalla. Suojelisi vain aluettaan.

Oh, Ivan ei tästä tulisi riemastumaan.

Kesä 1941

” Sinunkin olisi parempi tulla. Me voitamme tämän sodan joka tapauksessa”, Ludwig totesi. Tino kieltäytyi ties monennen kerran, Saksa oli koettanut saada häntä toistuvilla pyynnöillä liittymään Leningradiin piiritykseen. Ja yhtä useasti Suomi oli kieltäytynyt. Vaalea saksalainen huokaisi ja koetti yritti vielä viimeisen kerran saada Tinoa mukaan. Tämä ei heltynyt.

Ludwig käänsi selkänsä Tinolle ja otti muutaman askeleen poispäin. ”Et varmasti tulisi?” hän kuitenkin kääntyi vielä kysymään, vaikka he kummatkin tiesivät vastauksen. Tino jäi katsomaan miten Ludwig loittoni ja kulki tietämättään kohtaukseen, joka tulisi muuttamaan siihen asti Saksalle myönteisen sodan suunnan.

 6.12.1941

Itsenäisyyspäivä keskellä sotaa. Tosin tällä hetkellä Tino tunsi harvinaisen varmasti että tulisi pysymään itsenäisenä. Kaikki oli mennyt loistavammin kuin hän olisi odottanut, vaikkei alun perin ollutkaan innolla heittäytynyt tähän taistoon. Ilmeisesti liiankin loistavasti, sillä Arthur päätti ilahduttaa Suomea pienellä visiitillä. Toisin kuin pikkuveljensä Amerikka, mies oli päättänyt tehdä mieliksi Ivanille, joka osasi halutessaan olla hyvinkin painostava.

Englanti kertoi varsin tylyin sanoin Tinolle, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja kuin julistaa sota toiselle, koska tämä oli jatkanut hyökkäystä vastoin hänen ohjeitaan. ”Tämä maa-alue ei ole koskaan kuulunut sinulle, enkä minä suo sympatiaa valtiolle, joka käy valloitussotaa. Ei, älä yritäkään leikkiä tällä kertaa uhria”, Arthur kiihkoili antamatta Tinolle puheenvuoroa, ”Sinusta tulee yhtä suuruudenhullu kuin Ivanista jos jatkat tällä menolla. Ehkäpä ylimääräinen sotatila minun kanssani auttaa luomaan maailmallesi oikeita mittasuhteita.”

Suomi katsoi synkkänä Englannin perään. Hän oli pieni maa eikä hänen suotu olevan mitään enempää. Virallisesti hän sanoi tämän valloittamisen olevan etuna kun tulisi aika istua Ivanin kanssa yhteiseen neuvottelupöytään. Mutta ehkä pieni puoli hänestä oli todella niin suuruudenhullu kuin Arthur väitti, jokin kuiski hänen korvaansa lupauksia Suur-Suomesta.

Arthur toteutti hyvin pienessä mittakaavassa uhkauksensa, mutta pakotti kuitenkin pari päivää myöhemmin Tinon pysäyttämään hyökkäyksensä.

12.6.1944

Tino puri hammasta yhteen. Hän ei ollut varma tulisiko selviämään tästä, sota oli alkanut mennä hänen osaltaan nopeasti alamäkeen. Suomella oli käsillä vakava taistelu ja hän sekä aseet olivat aivan lopussa. Oltiin Tali-Ihantala-linjalla ja Ivan eteni varsin huolettomasti, varmana voitostaan. Ja varmasi Venäjä saavuttaisikin nopean voiton, jollei Tino kykenisi pysäyttämään tämän etenemistä. Hän ei voinut suostua antautumaan ehdoitta tai olisi jälleen päässyt nauttimaan olemattomista eduista, joita Venäjälle kuuluminen tuotti. Tino tarvitsi ehdottomasti apua jälleen kerran. Ja jälleen kerran hän kääntyi Saksan puoleen ja anoi aseapua tältä. Ludwig oli uupunut, mutta hyväksyi Tinon epätoivoisen pyynnön. Saksan aseavusta muodostui merkittävä tekijä Tali-Ihantalan taisteluissa, joissa Suomi onnistui helpotuksekseen pysäyttämään Venäjän etenemisen.

19.9.1944

”No niin, siihen vain nimi alle”, Venäjä hoputti valjusti hymyillen, vaikkei ollut lopputulokseen juuri sen tyytyväisempi kuin Suomikaan. Sota oli päättynyt Suomen häviöksi ja Ivan oli päässyt laatimaan rauhanehdot, jotka saivat Tinon nieleskelemään rajusti. Silti, venäläinen olisi ollut paljon onnellisempi jos olisi saanut toisen suostumaan ehdottomaan antautumiseen, joka olisi lopulta johtanut siihen, että Tino olisi palannut takaisin hänen luokseen. Suomalaiselle tämä onneton sota oli aluksi silkkaa voittoa, mutta kovasti oli ääni muuttunut kellossa, kun liittolaisensa Ludwigin häviö oli alkanut häämöttää. Saksan olisi pitänyt tietää se alusta asti; Ivan tulisi aina olemaan se suurin ja mahtavin.

Tino loi Ivaniin vielä epäröivän katseen ennen kuin hartiat lysähtäneinä suttasi nimensä paperiin. Venäjä taputti tuttavallisesti toista olkapäälle ja hymähti voitonriemuisena:” No niin, reipastuhan nyt. Sinulla on vielä tekemistä, koska Ludwigin on parempi häipyä kiireen vilkkaa Lapista vaikka väkisin.” Kuinka Ivan nauttikaan kun pääsi tästä katkerasta takaiskusta huolimatta kostamaan typerälle pikku-Suomelle. Oli parempi, kun tämä ei veljeillyt liikaa Saksan kanssa.

Syys- lokakuun vaihde 1944

Tino hymyili väsyneesti aivan yhtä väsyneelle Ludwigille, joka seisoi hyvän matkan päässä pienikokoisesti suomalaisesta. ”Me olisimme voineet toteuttaa tämän rauhanomaisesti, kuten aluksi piti”, Saksa totesi. Heillä oli ollut salainen aikataulu Ludwigin vetäytymisestä. ”Minä olisin halunnut sitä”, Tino huokaisi, ”mutta Ivan vaatii taisteluja, tiedäthän hänet. Minulla ei ole varaa langettaa ylleni uutta sotaa vain koska mieleni tekee uhmata häntä. Juuri nyt hän murskaisi minut yhdellä huitaisulla.” Ludwig kohotti leukaansa ja sanoi puoliääneen:” Hyvä on sitten.” Tinokin suoristi ryhtinsä ja tarttui aseeseensa. Jos hän olisi päättänyt, tämä ei olisi päättynyt näin.

Entisistä kumppaneista tuli vihollisia ja Saksa poltti mennessään isoja aukkoja myös Suomen sisimpään. Hän oli saanut runsaasti apua, Saksa oli pidellyt suojelevaa sateenvarjoa Suomen yllä ja silti loppujen lopuksi hän päätyi Ivanin vaatimuksesta avaamaan tulen tätä vastaan.


A/N: Kaikki kohtaukset liittyvät siis historian tapahtumiin. Kysykää jos haluatte tietää lisää, valaisen mielelläni. Ja kommentit ovat muutenkin toivottuja
« Viimeksi muokattu: 01.06.2015 15:47:19 kirjoittanut Beyond »

Vyra

  • Vieras
Vs: Suojelevan sateenvarjon alla
« Vastaus #1 : 08.06.2010 17:58:01 »
Vuah, tässä tosiaan on iso pala historiaa (iso ja iso, historia on laaja). Ja täytyy sanoa, että  tyyli tukee vahvasti historia otetta, ehkä vähän kirjamaisestikin. Tarkoitan vain sitä, että tekstissä on aika vähän puheenvuoroja ja vaikka kerronta onkin nykymuodossa niin siitä tulee kuitenkin sellainen kuva, että asiat ovat jo olleet ja tapahtuneet (se voi kyllä johtua vuosiluvuistakin)

Sota-ajat ovat vaikea aihe kirjoittaa, ainakin minulle, mutta sinä olet saanut kirjoitettua hyvin. Tarina eteni joutuisasti vuosien kulumisesta huolimatta ja olin aistivani tyylistä eniten surua ja menetystä sekä sen pelkoa; taistelu ei ole hauska asia. Ehkä henkilöitä olisi saanut paremmin esiin pitemmillä puheenvuoroilla, mutta toisaalta pidin siitä näinkin. Tämä jätti kerronnan enemmän puolueettomalle kannalle, mikä taas sopi paremmin tyyliin.   

Sinu

  • ***
  • Viestejä: 119
Vs: Suojelevan sateenvarjon alla
« Vastaus #2 : 08.06.2010 19:28:35 »
Wou! (Ei voi muuta sanoa näin alkuun...)

Olen itse lukenut Suomen sotavaiheet niin monesti läpi, että  löysin tästä faktaa toisensa jälkeen ilman loppua. Ehkä siksi minulle heräsi kysymyksiä parista kohtaa:
Lainaus
Suomi oli vapautunut Venäjän ikeen alta, Ivanin myönnettyä hänelle viimein lähinnä muiden valtioiden painostuksen edessä itsenäisyys heikkona hetkenään.
En ole ennen kuullut, että muut valtiot olisivat painostaneet Neuvosto-Venäjää tuolloin. Ymmärtääkseni se sopi vain paremmin bolsevikkien politiikkaan. He saivat tunnustuksen uusilta valtioilta, levittivät samalla aatettaan eteenpäin (jotta myöhemmin kaikki kommunistiset valtiot haluaisivat olla yksi suuri valtio) ja tietysti parantaa imagoaan maailmalla. Olenko ihan totaalinen nipo kun takerrun moiseen? Omatuntoni alkaa kiusaamaan minua tästä edestä...
Lainaus
Tino oli pyytänyt Saksalta, kuten monilta muiltakin, välttämätöntä apua.
Suomi ei koskaan pyytänyt virallisesti apua. Länsivallat olisivat antaneet sitä (jotta olisivat saaneet jalansijaa pohjoisessa ja niin estettyä Ruotsia välittämästä malmeja sun muuta Saksaan), mutta todennäköisesti apu olisi tullut liian myöhään. (Ruotsi ei antanut joukoille lupaa kulkea alueidensa läpi.) Anteeksi tällainen pikkuseikkoihin takertuminen, mutta nuo vain särähtivät jotenkin kovaan...

Minulla on kuitenkin paljon kehuttavaakin tästä fickistä!
Ensinnäkin, kerrot tapahtumat realistisesti kaunistelematta. Se perinteinen kansallisromanttinen historian kerronta ei usein tuo ilmi noita Suur-Suomi haaveita tai muita, jotka olisivat saaneet suomalaiset itse näyttämään vääränlaisilta. Ehkä tämä tyyli yllätti minut alussa kovasti, mutta tämä sopii tähän loppujen lopuksi todella hyvin. Vähän pelkäsin, että onko tämä sellaista tekstiä, jota voisi lukea yhtä hyvin historian kirjasta, mutta onneksi tämä pelko oli turha.
Toisekseen, rakastan pieniä yksityiskohtia, jotka maustavat tätä. Otetaan esimerkkeinä tuo Neuvostoliiton Baltian maiden (onko tekstissä tarkoituksella Balkanin maiden maininta?) itseensä liittäminen,  Leningradiin piiritykseen liittyvä keskustelu, ja tietysti tuo Saksan radiolähetys:
Lainaus
’Im bunde’ eli ’liitossa’ oli toinen sanonut.
Siitähän ei pääse yli eikä ympäri, liitossa sitä silloin oltiin. Rakastuin tähän kohtaan. <3
Kolmannekseen, maat ovat omassa elementissään, vaikka sota-aikaa eletään. Saksa on aina oma harkitseva itsensä, joka tukeutuu mielummin järkeen kuin tunteeseen, sekä Venäjä tuollainen pelottava, mairea itsensä, jonka ajatusmaailmasta ei aina ota selvää, mutta josta kyllä aina näkee jos tällä on jotakin erityistä mielessä. Puhumattakaan tietenkään Suomesta!
Lainaus
Taistelutta ei edes tämä pieni Suomi antautuisi. Ehkä hän marssisi yksin tuhoonsa, kuten kaikki uskoivat, mutta ainakin hän tulisi kaatumaan ylväästi jos vain mahdollista.
Hieman ontuva ajatuksissaan, epävarma juuri tultuaan itsenäiseksi, peloissaan tulevaisuutensa puolesta, mutta silti tuo kohta oli jotenkin hyvin isänmaallinen. Sisua, sisua, sisua... Sitä tältä pojalta löytyy!

Ymmärrän miksi halusit kirjoittaa Suomen ja Saksan suhteesta tuona aikana. Voi, eihän sitä ole toki unohdettu Saksaa! Suomihan marssii Saksan rinnalla itse virallisessa sarjakuvassakin, joten se huomio kenen "puolella" Suomi todella oli on aika selvä, vaikka syyt siihen olivatkin omakohtaisia. Nykyään se on kadonnut muisto, jonka molemmat haluaisivat unohtaa...
Lopetus oli todella koskettava. Se jätti lopun hyvin auki, mutta oli silti riipivä ja surullinen. Venäjä on mahtanut nauttia asettelemastaan näytelmästä, jossa liittolaiset lopulta kääntyvät toisiaan vastaan.  
Lainaus
Entisistä kumppaneista tuli vihollisia ja Saksa poltti mennessään isoja aukkoja myös Suomen sisimpään. Hän oli saanut runsaasti apua, Saksa oli pidellyt suojelevaa sateenvarjoa Suomen yllä ja silti loppujen lopuksi hän päätyi Ivanin vaatimuksesta avaamaan tulen tätä vastaan.
Kiitos tästä! <3 Toivottavasti innostut kirjoittamaan vielä lisääkin, koska olisi kiva lukea teikäläiseltä lisää...
« Viimeksi muokattu: 08.06.2010 19:33:55 kirjoittanut Sinu »
Jag tänker banka dig gul och blå!

Catharina

  • ***
  • Viestejä: 10
Vs: Suojelevan sateenvarjon alla
« Vastaus #3 : 08.06.2010 22:06:05 »
Kiitosta ihanista, rakentavista kommenteistanne!

Sinu, ilmeisesti sinne taisi sittenkin jäädä joitakin kohtia, jotka eivät pidä paikkaansa. Sen siitä saa, kun vyöryttää mukaan reilummalla kädellä historian tapahtumia ja kuvittelee muistavansa niin hyvin, ettei viitsi tarkistaa ihan joka asiaa netistä tai kirjoista. Ehheh. No, ehkä jatkossa pysyvät sitten paremmin päässä.
Ja ämph, se Baltian maiden yhteydessä sujahtanut sammakko on todellakin ihan puhdas kirjoitusvirhe (tai ehkä paremminkin ajatusvirhe). Itseään saa syyttää, kun kirjoittaa tällaisia aamuyöstä. Noh, danke schön, riennänpä korjaamaan sen.
« Viimeksi muokattu: 08.06.2010 22:11:08 kirjoittanut Catharina »

MyrsyliuutE_96

  • C'est Gryffondor
  • ***
  • Viestejä: 587
  • Upsiding down.
    • Myrsis's site
Vs: Suojelevan sateenvarjon alla
« Vastaus #4 : 18.06.2010 21:47:08 »
Tämä oli hyvin suloinen ja samalla hieman raaka, ei tällaisia ihanuuksia saa jättää kommentoimatta, vaikka itse luinki tän varmaa viidesti ennenku kommaan.

Meinasin alkaa itkee, nii nättiä toi oli. OIkeesti, hienoa tekstiä. Rakentava jäi PCn alle ja kuoli. R.I.P.

Nautin tämän lukemisesta järkyttävän paljon.. Taas uusi suosikkiauthor.. Teitä on ihan liikaa<3
<3:llä
~Myrsis~
'Cuz I'm Behind the Broken Mirror  on my own

B. A. T.1/3+2♥