Kirjoittaja Aihe: Unessa olen onnellinen, S  (Luettu 2471 kertaa)

onetoysoldier

  • dinosawr
  • ***
  • Viestejä: 66
  • VIVA LA VIDA
Unessa olen onnellinen, S
« : 24.10.2009 22:29:27 »
// Alaotsikko: Severus / Lily, one-shot, angst

Title: Unessa olen onnellinen
Author: onetoysoldier
Pairing: Severus/Lily
Genre: Angst
Rating: S
Summary: Severus ajautuu rajamaille.
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, en saa tästä mitään rahallista korvausta etc.
Warnings: No ei itseasiassa ole, koht. surullista tekstiä.
A/N: Kiitos ystävälle rakkaalle ja tämän äidinkielenopettajalle upeasta otsikosta, josta lähti sitten idea. Ensimmäinen järkevä angsti-teksti, eli siis puutteita löytyy tottakai. Koittakaa nyt nauttia.



Christina Aguilera - Hurt
Seems like it was yesterday when I saw your face
You told me how proud you were but I walked away
If only I knew what I know today

I would hold you in my arms
I would take the pain away
Thank you for all you've done
Forgive all your mistakes
There's nothing I wouldn't do
To hear your voice again
Sometimes I want to call you but I know you won't be there

I'm sorry for blaming you for everything I just couldn't do
And I've hurt myself by hurting you
Some days I feel broke inside but I won't admit
Sometimes I just want to hide 'cause it's you I miss
You know it's so hard to say goodbye when it comes to this

Would you tell me I was wrong?
Would you help me understand?
Are you looking down upon me?
Are you proud of who I am?
There's nothing I wouldn't do
To have just one more chance
To look into your eyes and see you looking back

I'm sorry for blaming you for everything I just couldn't do
And I've hurt myself
If I had just one more day, I would tell you how much that
I've missed you since you've been away

Oh, it's dangerous
It's so out of line to try to turn back time

I'm sorry for blaming you for everything I just couldn't do
And I've hurt myself

By hurting you


***

Hitaasti Severus avasi huoneistonsa oven. Hiukan lämpimämpää ilmaa virtasi hänen kasvoilleen.
Hänen aamulla sytyttämänsä takkatuli oli ilmeisesti hiipunut jo tunteja sitten. Ei sillä että se olisi ennen loimunnut pitempään. Hän aina vain jaksoi masentua siitä tosiasiasta että hänen huoneistossaan oli koleaa ja pimeää.
Päivä oli ollut oppilaiden osalta levoton, eikä Severus halunnut muuta kuin painaa päänsä kohtalaisen pehmeään tyynyynsä ja upota alitajuntaansa.
Jälleen hitaasti liikkuen, sytyttämättä kynttilöitä, hän pudotti viittansa harteiltaan, riisui kaapunsa päältään ja kaivautui peittojen alle lämpimään koloon, sulkien raskaat silmäluomensa ja rentouttaen vartalonsa täysin, antautuen alitajuntansa vietäväksi.

Tällä kertaa se oli erilaista. Severus seisoi keskellä metsää. Hän kuuli laulua, kaunista, hyvin kaunista laulua, joka turrutti hänen mielensä, laittoi hänen jalkansa liikkeelle. Kuin hypnoosissa hän kompasteli juurakoiden ja lehtien ylitse kohti tuota jumalaista ääntä, joka kietoi kultaisia köysiään hänen ympärilleen.
Ja siinä, pienellä kivellä, istui hän, leiskuvanpunaisine hiuksineen, smaragdin lailla välkkyvine silmineen, huljuttaen vaaleita jalkojaan iloisesti solisevan puron vedessä.
Kun hän avasi suunsa ja alkoi taas laulaa, Severus olisi voinut vaikka vannoa että se oli maailman kauneinta laulua mitä hän oli koskaan kuullut.
Hitaasti hän istahti naisen vierelle, katsoi tarkkaan jokaista piirrettä hänessä. Lily.
Lily hymyili täydellistä, lämmintä hymyään, valkoisine, välkehtivine hampaineen. Silmät tuikkivat ikuista naurua, posket punoittivat ilosta. Punakutrit valahtivat hänen olkapäiltään alas, kun hän kurotti katsomaan puron pohjaan.
Severuskin kääntyi myös katsomaan, mutta hän ei nähnyt muuta kuin heidän kuvajaisensa veden pinnassa. Hän katsoi inhoten omaa, rumaa naamaansa - isoa nenää, kelmeää ihoa ja rasvaisia hiuksia - ja käänsi katseensa pois, keskittyen tuijottamaan sienellä kiipeilevää koppakuoriaista.

Sitten hän tunsi kevyen kosketuksen niskassaan. Sitten hiukan lujemman, ja joku tarttui hänen leukaansa kääntäen hänen päätään. Tummat, melkein mustat silmät kohtasivat kirkkaanvihreät, ja Lily hymähti hiljaa.
”Olet kaunis, Severus.”
Severus räpäytti silmiään kahdesti.
”Et ole todellinen”, hän totesi karhealla äänellään.
Lilyn ilme muuttui surumieliseksi.
”En olisi täällä jos en olisi.”

Severus ei voinut muuta kuin tuijottaa, hukkua noihin vihreisiin silmiin. Hän muisti ne silmät, voi kyllä hän muisti. Potterin pojalla oli samanlaiset, hänessä oli paljon enemmän äitiään kuin isäänsä.
Niin paljon oli jäänyt sanomatta, niin paljon ajatuksia ja tunteita. Hän toivoi voivansa palata ajassa taaksepäin, korjata tekemänsä virheet. Mutta hän ei voinut .
”Minulla on ikävä sinua”, Severus kähähti, tuntien palan nousevan kurkussaan.
”Shh”, Lily kuiskasi hennosti ja pyyhkäisi Severuksen poskelle vierähtäneen kyyneleen. ”Olen tässä näin.”
”Tämä on vain unta”, Severus totesi niin hiljaa ettei hän melkein itsekään kuullut sanojaan.
”Usko pois Severus, tämä on sinun todellisuuttasi”, Lily naurahti. Kyyneleet kimalsivat hänen silmissään. ”Kiitos Severus, kiitos kaikesta”, hän nyyhkäisi puoliksi itkien puoliksi nauraen. ”Olet tehnyt paljon hyväkseni.”
”Teen vain sen mitä täytyy”, Severus yritti naurahtaa, mutta Lily hiljensi hänet.”Ei Severus, sinä teet sen koska sinä välität.”
Hetken Lily näytti eksyneeltä, hänen katseensa harhaili hiljaisessa metsässä. Sitten hän käänsi katseensa taas Severukseen, ja Severus näki pohjattoman surun hänen silmissään. ”Pidä hänet turvassa Severus, ja itsesi myös. Koska minäkin välitän sinusta.” ´

Sitten Lily nousi kiveltä, oikaisten sirot säärensä suoriksi. Punaiset hiukset heilahtivat voimakkaasti tämän lähtiessä astelemaan pois päin.
Sitten kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä peittäen näkökentän, eikä Severus voinut kuin tihrustaa nyyhkäystensä lomassa kauas lipuvaa, tummenevaa hahmoa. Sitten hän kuuli taas laulua.

Rajusti nyyhkien Severus pongahti istumaan sängyssään. Huone oli pimeä. Ei kuulunut äännähdystäkään, ei puron solinaa eikä lauluakaan. Hän oli tiukasti peittojen alla, mustat hiukset sotkeutuneena kyynelten kostuttamille kasvoille.
Se ei ollut ollut todellista. Vain unta, typerää, typerää unta.

***

Seuraavana iltana Severus istui työpöytänsä ääressä. Kello löi jo kahtatoista, eikä hän ollut vieläkään sängyssä. Pöydällä oli vielä iso pino korjaamattomia aineita. Silti hänen katseensa harhautui makuuhuoneen ovelle. Hän ei uskonut siihen. Se oli ollut unta. Mutta silti hän ei saanut katsettaan irti ovesta. Lily.

Hitaasti hän riisui jälleen itsensä, sujahti peitteiden alle, ja odotti kun pimeys nielaisi hänet rajusti mukanaan.
Sitten hän näki punaisten hiusten heilahtavan jossain näkökentässään.
Unessa olen onnellinen.

« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 17:52:17 kirjoittanut Vanilje »
villiydytääks?