Nimi: Yksinäinen yönsä on
Kirjoittaja: Vlad
Beta: Mustekehrääjä (pus♥)
Ikäraja: S
Fandom: Sherlock (BBC)
Paritus: Johnlock
Genre: angst
A/N: Pitkästä aikaa sain aikaiseksi Sherlockia ja tällainen sieltä syntyi. Ajallisesti sijoittuu canonissa jonnekin kakkos- ja kolmoskausien väliin, ehkä hippusen lähemmäs kolmoskautta. Paritusketjuhaasteeseen osallistuu ja kommentteja arvostetaan suuresti. Tätä oli ihan kiva kirjoittaa, vähän erilaista Sherlockia kun mun muut tekstit, koska tää on musta niitä parempi.
Tummaseinäisessä asunnossa pienen englantilaisen kaupungin laitamilla oli hiljaista Sherlock Holmesin valvoessa unettomana. Hänen tummat, villeinä kiharoina poskipäille taipuvat hiuksensa olivat hiestä kosteat ja elohopeanharmaissa silmissä asui katse, joka olisi voinut käydä pelokkaasta jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin Sherlock Holmes. Tämä ei koskaan suostuisi myöntämään kenellekään pelkäävänsä, ei edes Johnille – varsinkaan Johnille. Harmaiden silmien pelokkaalle katseelle oli kuitenkin syynsä, kuten kaikelle tässä maailmassa oli looginen selityksensä, ja Sherlock oli henkeen ja vereen rationaalisuuden rakastaja. Tällä kertaa selitys oli puhtaan emotionaalinen, ja sen nimi oli John Hamish Watson.
Vielä vuosia myöhemmin Sherlock epäröi ja mietti, oliko sittenkään tehnyt oikean päätöksen seistessään katolla Jim Moriartyn kanssa, päättäessään hypätä, lavastaa oma itsemurhansa tietäen Johnin olevan sitä katsomassa. Tietäen repivänsä haavoja toisen sydämeen, siitä välittämättä tai korkeintaan ajatellen, että se oli vain hyväksi, koska sydän oli heikkous. Sherlock oli huomannut pohtivansa Johnia nykyään niin usein, että se esti häntä nukkumasta ilman piinaavia painajaisia tai keskittymästä mihinkään oikeasti mielenkiintoiseen – esimerkiksi täysin ilman fyysisiä merkkejä murhatun nuoren naisen ruumiiseen, jonka kimpussa Scotland Yardin parhaan tutkijat kuluttivat aikaansa vain päätyäkseen umpikujaan. Sherlock oli pitänyt oletetun kuolemansa jälkeen matalaa profiilia, hän oli auttanut Scotland Yardia salanimellä menemättä koskaan itse tapahtumapaikalle. John ei ollut kuitenkaan koskaan kokonaan unohtunut. Tämä kummitteli hiljaa nyyhkien Sherlockin mielipalatsissa, ja Sherlock oli tehnyt uuden sävellyksen täynnä varjoja, vaikka John ei koskaan kuulisi.
Sherlock ojensi toisen käsivartensa suoraksi taivuttaen sen miltei kivuliaaseen kulmaan. Mies ei kuitenkaan huomannut kipua vaan poimi matkapuhelimensa yöpöydältään. Hän istuutui selkä seinää vasten polvet tiukasti rintaansa vasten taiteltuina ja kirjoitti kolme sanaa painaen sitten lähetä.
En saa unta. SH
Irrottamatta otettaan puhelimestaan Sherlock kierähti kyljelleen vuoteellaan ja tuijotti kattoon. Etsivä halusi hoitaa John Watson – nimisen ongelman pois ajatuksistaan. Siihen oli vain yksi ratkaisu, ja se vaati tekstiviestiä ihmiselle, jolle Sherlock ei olisi missään nimessä halunnut suoda ajatustakaan. Puhelin hälytti.
Sherlock, minä en ole sinun äitisi. Hoida asiasi itse, kun olet itse itsesi ongelmiin saattanut. MH
Veljen vastaus ei kirvoittanut etsivästä muuta reaktiota kuin närkästyneen tuhahduksen, jonka jälkeen Sherlock näperteli hetken puhelimensa kimpussa ennen kuin sen näytölle ilmestyi teksti:
Haluatko varmasti poistaa viestin?
.
.
.
Viesti poistettu.
Sherlock antoi puhelimen valahtaa sormistaan ennen kuin nousi istumaan ja käveli verkkaisin askelin muutamat tummat metrit hänen ja ikkunan välillä. Sinne päästyään hän pysähtyi, sormeili leukaansa mietteliäin ilmein katse tyhjänä ennen kuin kumartui poimimaan viulunsa tummasamettisesta nojatuolista, johon oli sen edellisenä iltana jättänyt. Aistilliset sormet käänsivät viulun vireeseen, ja yhä ikkunan ääressä seisten Sherlock alkoi poimia soittimen uumenista teräviä ja kirskahtelevia sävyjä vain antaakseen niiden haipua näkymättömiin kuin kuolleet koit. Viulun soittaminen ei tuonut iloa tällä kertaa, sillä ainoa kappale, joka Sherlockin mieleen tuli, oli sävelletty Johnille joskus silloin kun kaikki oli vielä hyvin ja onnellista. Sherlock liikutti jousta kielten yli entistä kiivaammin, houkutteli myrkyllisiä ja rikinkatkuisia sointuja esiin, antoi niiden laahustaa hänen ympärillään, yritti unohtaa sen mitä ei voinut unohtaa. Johnista oli tullut osa hänen elämäänsä, jopa tiukemmin kuin hän oli alun perin ajatellut tai halunnut kuvitella. Jokainen kappale kertoi Johnista, jokainen askel – pienikin – mielipalatsissa johti suoraan Johnille varattuun siipeen ja jokainen ajatuksenreuna takertui entisen sotilaslääkärin nimen ympärille kuin lämmittävä huopa. Viulu valahti turtuneista sormista nojatuoliin, ja Sherlock käpertyi sikiöasentoon lattialle, yritti torjua johninmakuiset ajatukset ja muistot tietäen sen turhaksi. John, John, John, ajatukset tanssivat hänen ympärillään laulaen vanhaa pilkkavirttä eivätkä hellittäneet ennen kuin Sherlock otti huokaisten puhelimen jälleen käteensä.
Mycroft, lähetä tekstiviesti. SH
Suunnitelma alkoi muotoutua Sherlockin terävässä mielessä, vaikka totta kai hänen hyödytön ja ärsyttävä veljensä pilaisi vielä senkin ajatuksen joko kieltäytymällä kokonaan auttamasta tai esittämällä turhia ja kaiken lisäksi typeriä kysymyksiä. Tauko viestin lähettämisen ja vastauksen saapumisen välillä oli tällä kertaa kaksi kertaa pidempi kuin edellisellä kerralla ja Sherlock alkoi jo miettiä vastaisiko Mycroft ollenkaan. Tämä kun ei välittänyt tekstiviesteistä vaan käytti niitä ainoastaan silloin, kun ei voinut puhua. Holmesin veljeksistä nuorempi piti enemmän tekstiviesteistä, ne olivat hyvin yksinkertaisia. Varsinkin Mycroftin kaltaisten ihmisten kanssa tekstiviestit helpottivat kanssakäymistä suunnattomasti, kun Sherlock ei halunnut käyttää aikaansa ja energiaansa epäolennaisista asioista jahkaamiseen.
Miksi ja kenelle? MH
Typerä kysymys. Tiedät kyllä ja jos et tiedä, niin opettele kiinnittämään ympäristöösi huomiota. SH
Sherlock, minä en edelleenkään ole sinun äitisi. Tai sinun kuriirisi. Kirjoita hänelle itse, jos niin kovasti haluat ottaa hänelle yhteyttä. MH
Tiedät kyllä, miksi en tee niin. Lähetä ’Tavataan hautausmaalla’. Älä mainitse minua. SH
Saatuaan viestin kirjoitettua ja lähetettyä Sherlock näpäytti poista-näppäintä, hän ei halunnut säilyttää keskustelujaan veljensä kanssa – ne saivat hänet vain huonolle tuulelle. Huokaisten Sherlock käänsi katseensa seinällään roikkuvaan alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään. Aikaisemmin se oli ollut puhdas, nyt pöly kuorrutti tummat kehykset kuin tomusokerihuntu - Sherlock ei välittänyt siivoamisesta, oli aina ollut Johnin tehtävä huolehtia siitä ettei Sherlock täysin hautautunut tomuun. Ilman Johnia ja tämän villapaitoja Sherlockin luona oli aina ankeaa. Etsivä ei kuitenkaan halunnut myöntää kaipaavansa ystävänsä villapaitojen tuoksua ja tämä puleerausta ja huseerausta, kuinka jääkaapissa oli taas uusi purnukallinen silmiä, ja rouva Hudsonin hysteeristä huudahdusta, kun jonkin kaapin päällä nökötti uusi koe, jonka Sherlock oli tehnyt ihmisten ruumiinosilla.
Puhelin hälytti.
”Mycroft? Minulla on kiireitä, olen sopinut tapaamisesta Maryn kanssa. Mikäli asia on kiireellinen, soita. JW” MH
Sinuun ei voi koskaan luottaa. SH
Sherlock poimi kiukkuisesti jupisten viulunsa ja houkutteli ketterästi murheellisen sävelmän tanssahtelemaan ilman poikki pölyhiukkasia väistellen. Soittoonsa uppoutuneena Sherlock keskittyi vain musiikkiin ja sormien liikkeeseen kielillä ja vaihtelevaan rytmiin, jolla jousi kulki viulun yli maanitellen apaattisen soinnun toisensa jälkeen esiin puisista syvyyksistä, joihin vain todellinen taituri pystyi sukeltamaan saaden soittimensa soimaan kuin enkeli. Vain Johnille sävelletyillä kappaleilla oli voima satuttaa. Kaikki muut kappaleet olivat harmittomia, nuottien kuvia horjuvilla viivoilla, kauniita kuin kedolla kasvavat kukkaset. Vain Johnin kappaleilla oli voima repiä sielua myöten kappaleiksi. Vain ne kappaleet pystyivät räjäyttämään kaiken Sherlockin silmien eteen, muistuttamaan kuina mies oli vain puolikas ilman villapaitaan pukeutuvaa armeijalääkäriään, ja kuinka pöly kertyi viikon toisensa jälkeen huonekalujen hartioille, koska Sherlock ei jaksanut siivota.
Sherlock poimi puhelimen käteensä.
Hyvää yötä, John. SH
Rohkeutensa keräten Sherlock painoi lähetä ja alkoi maanitella saman surullisen kappaleen säveliä viulustaan kuin hetkeä aikaisemmin. Harmaat silmät painuivat kiinni ja viulu valui väsyneen etsivän otteessa kohti lattiaa vain osuakseen kovaan kivipintaan Sherlockin vaipuessa rauhattomaan uneen.
Puhelin hälytti hiljaa tekstiviestin merkiksi.
