Kirjoittaja Aihe: Vastarinta 3/? 10.2. || K-11  (Luettu 5218 kertaa)

misstm

  • Vieras
Vastarinta 3/? 10.2. || K-11
« : 13.12.2010 18:13:53 »
// Alaotsikko: 3. luku 10.2, Ginny/Harry, Ron/Hrm, K-11

Nimi: Vastarinta
Author: misstm
Beta: ei ole vielä
Ikäraja: K-11 //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: drama, adventure, humour, romance, angst
Summary: Mitä tapahtuu Ginnylle, Lunalle ja Nevillelle sillä aikaa, kun Harry etsii ja tuhoaa hirnyrkkejä Ronin ja Hermionen kanssa?
Paritukset: Harry/Ginny, Ron/Hrm, sivuosassa useita ns. virallisia parituksia esim. Tonks/Lupin ja Bill/Fleur
Warnings: ei ainakaan trailerissa mitään.
A/N: elän kommenteista ^^ Ajattelin ensin, etten kirjoita traileria, mutta onhan se hyvä tapa houkutella lukijoita *smirk* Nojoo, ei kummoinen, mutta eka traileri, jonka olen koskaan kirjoittanut. Toivottavasti tykkäätte tästä ja siitä ficistä kanssa :)
Gin nappasi ylimääräisen S:n pois ikärajasta


Olipa kerran…
”Oikein hyvä, herra Longbottom, todella nokkelaa!”

… kaksi ystävätärtä…
”Auh! Luna, sinä seisot varpaallani!”
”Oi, anteeksi. Oletko varma, että se olen minä? Se voi olla esimerkiksi ruttusarvinen niistaisiki, joista tulee todella painavia paritteluaikaan.”

… ja yksi poika…
”Minä en nyt kyllä tiedä…”
”Et tietenkään, Neville. Mutta sinä et olekaan tyttö.”

… jotka päättivät…
”Oletko nyt aivan varma?”
”Vitsailetko?”

…muuttaa asioita…
”Tämä ei voi jatkua näin!”
”Hyvin sanottu.”

… kun kukaan muu ei siihen ryhtynyt…
”En minä uskalla, ja sitä paitsi näin ehkä säilymme hengissä.”

… tai no, melkein kukaan muu.
”Oletko kuullut heistä?”
”En.”

Ole valmis…
”Luotatko minuun?”
”No en oikein, mutta menköön nyt tämän kerran.”
 
… kun suuri seikkailu alkaa.
 ”Kuulin huhuja, joihin liittyy olennaisesti Harry Potter kumppaneineen, lohikäärme, maahinen ja Irvetan ryöstäminen.”
”Mahtavaa! Ja nyt, miten höynäytämme Kalkarosta?”

Tammi-Helmikuussa 2011…
”Täällä on kylmä!”
”Olemme ulkona. Talvella. Oikeasti, mieti vähän.”

… misstm esittää…
”Minä en rupea tähän, ei käy, ei!”
”Sinun on pakko, ole niin kiltti?”

… Ginny Weasleyn...
"Se pieni punapääpaholainen!"

... Luna Lovekivan...
"Tylypahkan virallinen Neiti Kesäheinä."

 ... ja Neville Longbottomin...
"Ei ehkä se terävin kynä laatikossa, mutta rohkea. Tavattoman rohkea ja lojaali."

... tarinan.
”Pyytäkää se kolmikko huoneeseeni. Heidän pikku kapinansa loppuu tänään.”

Vastarinta. FandomNano 11.

”Ei hätää, Neville. Se on vain kuristuskarkki.”
« Viimeksi muokattu: 03.05.2015 12:04:44 kirjoittanut zougati »

Siiseli

  • vurrain
  • ***
  • Viestejä: 622
  • sunshine mixed with a little hurricane
Vs: Vastarinta
« Vastaus #1 : 16.12.2010 19:32:35 »
Uu mama. Oi miksi fandomnanon aikaan julkaistaan monia hienoja tekstejä, joita pitäisi ehtiä seuraamaan oman kirjoittamisen yhteydessä. Amm, minä rakastuin. <3

Tässä on kolme kiehtovaa hahmoa, Luna, Ginny & Neville. Ja ficistä tulee varmasti todella mielenkiintoinen ja seuraamisen arvoinen, ainakin traileri kieli siitä. Täytyy jäädä taustalle seuraamaan ja odottamaan innolla tammikuun alkua, että pääsen lukemaan lisää kolmikon toilailusta 8)

- Siiseli

kiitos täti Gin
ava by lady dynamite<3


kurkista lippaaseen

Nelxis

  • Eetvartin Emäntä
  • ***
  • Viestejä: 257
Vs: Vastarinta
« Vastaus #2 : 16.12.2010 19:40:02 »
Uu.. minä ainakin kiinnostuin. Neville ja Luna on niin best. Odotan tätä innolla! Traileri vaikutti kiinnostavalta nimittäin.

misstm

  • Vieras
Vs: Vastarinta
« Vastaus #3 : 17.12.2010 06:01:45 »
Kiitos, Siiseli ja Nelxis :D Kiva että tykkäsitte ja kommentoitte.

misstm

  • Vieras
Vs: Vastarinta
« Vastaus #4 : 04.01.2011 08:18:46 »
Nimi: Vastarinta
Author: misstm
Ikäraja: K-13
Genre: draama, angst, humour
Paritukset: Ginny/Harry, Ron/Hermione, Neville/Hannah, Fred/Angelina ja muita virallisia parituksia.
Summary: Mitä tapahtuu Lunalle, Ginnylle ja Nevillelle sillä aikaa, kun Harry ja tämän ystävät etsivät ja tuhoavat hirnyrkkejä?

A/N: siinä se nyt on. Jännittää, sillä tämä on itse asiassa toinen pidempi ficcini ikinä, joten rakentavaa palautetta kaipaisin. Mutta arvostan kovasti myös niitä, jotka ilmoittavat lukeneensa ja pitäneensä/inhonneensa. Eli siis lyhyesti sanottuna, elän edelleen kommenteista.


Vastarinta, osa 1: Paluu Tylypahkaan

Neville luki pergamentinpalalle raapustamansa tekstin vielä kertaalleen läpi ja varmisti, että oli muistanut pakata kaikki tarpeelliset tavarat matkalaukkuunsa. Poika heitti päällimmäiseksi vielä muutaman puhtaan puseron ja päätti sitten sulkea laukun.
”Mummi!” nuori Rohkelikko huudahti kääntäen päätänsä hiukan, jotta ääni tavoittaisi keittiössä oleskelevan vanhan rouvan korvat paremmin, ”Minä menen nyt!”
Neville vetäisi takin päälleen ja astui ulos talosta raikkaaseen syysilmaan. Lehdet olivat alkaneet punertaa jo ja katu oli täynnä suuntaan tai toiseen ryntäileviä ihmisiä. Poika räpylöi takkinsa nappeja ja nielaisi vaikeasti, hän ei ollut koskaan pitänyt väkijoukoista, varsinkaan liikkuvista sellaisista ja nyt hänen piti raivata tiensä jatkuvasti elävän lauman läpi King’s Crossin asemalle. Tylypahkan juna lähtisi pian ja tapansa mukaan Nevillelle alkoi tulla kiire, jos aikoi ehtiä mukaan, eikä myöhästymistä todellakaan katsottaisi hyvällä, sillä hän oli aloittamassa jo seitsemättä ja viimeistä vuottaan koulussa. Poika kiristi askeleidensa tahtia, mustat kengät harppoivat kadulle kertyneiden sadelammikoiden yli ja oikaisivat ruohikoiden poikki, sormet pyörittelivät taskuun jäänyttä kolikkoa levottomasti. Olisi hauskaa istua kasvitiedon tunneilla taas ja kuvitella, että kaikki oli aivan normaalisti.

Ginny sipaisi kamman hiustensa läpi vielä kerran ja suoristi paitansa helman. Pisamakasvoinen tyttö vilkaisi itseään peilistä ja mutristettuaan suutaan hyväksyvästi tarttui veljiään kädestä. Molly touhotti kolmikon ympärillä silmissään haikea katse ja äidin pehmeä käsi kohosikin viimein Ginnyn poskelle, sormet silittivät ihoa hellästi.
”Minun pieni tyttöni, pian jo täysi-ikäinen”, nainen totesi äänellä, jonka läpi kuulsivat pidätetyt kyyneleet.
”Kyllä minä pärjään, äiti.”
”Niin”, kaksosista toinen puuttui puheeseen, ”Kyllä hän pärjää ja niin pärjäämme mekin, kiitos vain huolenpidosta.”
”Voi Fred, kyllä sinä tiedät, että välitän teistäkin, vaikken sitä aina muistaisikaan sanoa”, Molly huokaisi ja taputti toista punapäistä poikaa olalle.
”No hyvä on. Meidän pitää mennä nyt, että ehditään.”
Molly nyökkäsi ja nosti kätensä nyrkkiin suunsa eteen kuin halutakseen estää huuliaan värisemästä. Kolmikko heilutti äidilleen hyvästiksi ja ilmiintyi sitten suojaisaan syvennykseen lähelle tunnettua rautatieasemaa ja sen laituria yhdeksän ja kolme neljännestä.

Viidet ystävälliset kasvot hymyilivät Lunalle, kun tämä loi viimeisen silmäyksen huoneensa kattoon ja kiskaisi matkalaukkunsa alas sängyltä. Vaalea tyttö hyppelehti alakertaan vievät portaat pari askelmaa kerrallaan ja kurkkasi olohuoneeseen, jossa hänen isänsä istui kumartuneena pergamenttiliuskan ääreen. 
”Meidän pitäisi lähteä nyt”, Luna kuiskasi. Hänestä oli ikävää keskeyttää isänsä työt, mutta tulenpunainen juna ei odottaisi ketään.
”Aah, totta kai, tyttö kulta” Ksenofilius nousi ylös ja hörppäsi loput tiivijuurimehustaan jättäen punareunaisen kupin keikkumaan vaarallisesti korkean paperipinon päälle. Muutama pisara tumman fuksian väristä nestettä valui pitkin kupin reunaa ja muodosti epäsäännöllisiä lammikoita valkoiselle pinnalle.
”Kerro herra Potterille terveiseni, kerrothan, päivänpaiste?” vaalea mies suukotti tyttärensä otsaa ja sipaisi yhden löysältä ponihännältä karanneen kiharan takaisin oikealle paikalleen korvan taakse, ”Ja muille ystävillesi myös.”
Luna hymyili ja nyökkäsi. Suupielet yhä ylöspäin kaartuneina vaaleaverikkö pyyhkäisi katseellaan huonorakenteisen talon alakertaa sanoakseen sille näkemiin, iski silmää tummuneelle teepannulle nurkassa ja seuraavassa hetkessä hän olikin jo parin korttelin päässä matkansa virallisesta lähtöpisteestä.

Ginny kehotti veljiään olemaan ihmisiksi ja käännähti kulkemaan toiseen suuntaan. Punapäinen tyttö asteli muiden ihmisten mukana kohti laituria yhdeksän ja vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan kiinnittänyt huomiota häneen. Weasleyn nuorimmainen nopeutti askeleensa juoksuksi ja säntäsi kivisen pilarin läpi piilotetulle laturille, jolla punainen juna puhalsi jo höyrypilviä taivaalle. Innokkaat vanhemmat vilkuttivat lapsilleen, tuleville ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jotka tuuppivat toisiaan kuin peläten, etteivät mahtuisi kyytiin. Ginny seisahtui hetkeksi, mutta huomasi tutun hahmon pienen matkan päässä ja kiiruhti tämän rinnalle.
”Hei, Neville”, tyttö huikkasi.
”Ai. Terve, Ginny”, poika vastasi hymyillen hajamielisesti, ”Tiedätkö, mitä Harry puuhaa tällä hetkellä?” tämä jatkoi hetken päästä. Ginny levitti kätensä, tytön toinen suupieli tipahti aavistuksen verran alemmas.
”Ei mitään hajua. Toivottavasti Tiedät-kai-kenen joukot eivät ole saaneet häntä kiinni. Ron ja Hermione lähtivät hänen mukaansa, olet kai kuullut, ja äiti ja isä ovat tällä hetkellä aivan hermoraunioita. Hyvä että päästivät minut lähtemään Tylypahkaan” tyttö mutisi hiljaa. Neville nyökkäsi.
”Kaipa he tietävät, mitä tekevät”, poika arveli ja olisi halunnut kysyä, miten Ginny itse jaksoi. Hän oli vaistonnut jotain orastavaa tytön ja Harryn välillä, mutta sota saattoi muuttaa asioita silmänräpäyksessä. Rohkelikkopoika päätteli kuitenkin, ettei sellainen utelu olisi kovinkaan tahdikasta, varsinkaan tällaisessa tilanteessa ja nielaisi jo kielen päälle kohonneet sanansa.
”Meidän pitäisi kai mennä, jos haluamme hyvät paikat”, Ginny totesi viimein ja astui oppilaiden muodostaman jonon hännille Nevillen seuratessa perässä.

Luna raahasi matkalaukkuaan pitkin junan ahtaita käytäviä ja vilkuili sisään pienten hyttien ovissa olevista lasiruuduista etsien ystäviään. Tyttöä ei haitannut, vaikka hän olisikin joutunut istumaan yksin, mutta olisi ollut mukavaa saada seuraa. Valitettavasti yhdenkään lasin takana eivät odottaneet ystävälliset kasvot, joten vaalea tyttö veti yhden tyhjän hytin oven auki ja asettui istumaan pitkälle penkille. Hänellä oli reilusti aikaa olla ystäviensä kanssa Tylypahkassa ja nyt kukaan ei ainakaan häiritsisi Saivartelijan lukemista. Luna kaivoi lehden uusimman numeron esille ja käänsi sen ylösalaisin. Hänestä oli paljon hauskempaa lukea tekstejä väärinpäin, se kehitti hänen isänsä mukaan aivokapasiteettia ja oli kaiken lisäksi mielenkiintoista. Juna vihelsi kimeän lähtömerkkinsä ja alkoi rullata hitaasti eteenpäin jättäen taakseen Lontoon ja sen raskaan liikenteen ja kummallisen jästimaailman.

”Mikä idiootti”, Neville totesi synkällä äänellä, kun pitkään mustaan kaapuun pukeutunut kuolonsyöjä oli poistunut ravintolavaunusta. Hän ja Ginny olivat istuneet koko matkan siihen asti vaunuosaston kovilla penkeillä käyden aina välillä hakemassa lisää vettä oikeuttaakseen oleskelunsa. Juna oli saavuttanut matkan puolivälin ja hiukan sen jälkeen vauhti oli hidastunut ja lopulta pysähtynyt kokonaan. Neville kuuli, kuinka ovia auottiin ja askeleet kaikuivat äkkiä äänettömäksi muuttuneessa junassa ja pian yksi Voldemortin kätyreistä oli astellut sisään vaunuun saaden myyjän melkein tiputtamaan kahvipannun käsistään. Miehen hiukset oli vedetty taaksepäin, mikä korosti tämän muhkeaa nenää, joka tuntui ikään kuin väreilevän, yrittävän haistaa jonkun läsnäolon. Ginny vilkaisi vastapäätään istuvaa poikaa merkitsevästi, oli päivänselvää, ketä kuolonsyöjät etsivät ja virnisti vinosti Nevillen pyöräyttäessä silmiään. Poika kohotti päätään hiukan ja teki jotain, mikä yllätti hänet itsensäkin.
”Hän ei ole täällä, ääliö”, hänen äänensä kajahti selvänä ja muutama nuorempi oppilas perääntyi vaistomaisesti rohkelikon ja tuntemattoman miehen välistä. Kuolonsyöjä kurtisti kulmiaan ärsyyntyneenä, naputteli taikasauvansa vartta paljonpuhuvasti, mutta kääntyi kannoillaan ja poistui käytävään pamauttaen hentorakenteisen oven kiinni perässään.
”Miksi sinä noin sanoit?”, Ginny kuiskasi, ”Mitä olisi tapahtunut, jos se olisi päättänyt alkaa opettaa sinulle, miten kuolonsyöjien parissa tulee käyttäytyä?”
Neville kohautti harteitaan ja puristi lasiaan estääkseen käsiään vapisemasta.
”En miettinyt sitä noin pitkälle”, poika tunnusti, ”Minua ei vain huvita istua näillä penkeillä koko päivää katsomassa jotain typerystä, joka estää pääsymme kouluun.”
Punahiuksinen tyttö nyökkäsi hajamielisesti. Tuntui hyvältä ajatella, että jos Voldemort oli vaivautunut tutkituttamaan Tylypahkan junan, Harry ja kaksi muuta karannutta rohkelikkoa olivat onnistuneet kätkemään itsensä Pimeyden Lordilta ja tämän alaisilta.

Luna nosti katseensa lehdestään tuntiessaan vauhdin hidastuvan toistamiseen. Tällä kertaa se vähäinen maisema, mitä pimentyneen illan valossa erotti, paljasti junan tulleen pääteasemalleen. Tyttö tunki Saivartelijan rullalla takaisin laukkuunsa ja muistutti itseään, että jatkaisi lukemista vielä ennen nukahtamistaan. Hän oli nimittäin ehtinyt tavaamaan artikkelit läpi vain noin kymmenesti, eikä vieläkään tahtonut muistaa ulkoa sitä, missä puhuttiin velhomaailman taloudesta. Vaalea korpinkynsi suoristi kravattinsa ja liittyi ulkoilmaan tungeksivien oppilaiden joukkoon. Kuljeskellessaan thestralien vetämien kärryjen välissä Luna havaitsi tutun häivähdyksen punaisia suortuvia. Tyttö hymyili itsekseen ja koputti ystäväänsä selkään tervehtien tätä iloisesti.
”Luna!”, Ginny ilahtui nähdessään toisen ja teki tilaa tämän laukulle, ”Mukava nähdä.”
Neville nyökkäsi kärryihin hypähtävälle tytölle ja vilkaisi kohti pimeää metsäpolkua, jota pitkin heidän oli määrä kulkea. Poika ei oikein välittänyt pimeästäkään ja nyki kaapunsa kaula-aukkoa yrittäen saada sen löystymään.
”Niin on”, Luna totesi unelmoivalla äänellä, ”Harmi, etteivät Hermione ja pojat pääse nauttimaan viimeisestä vuodesta. Kas, hei, Hannah.”
Kärryjen ohi kulkeva puuskupuh käänsi päänsä ja hymyili pienesti häntä tervehtineelle tytölle. Hymy syveni hiukan, kun Hannahin katse pyyhkäisi Nevilleä, joka ei huomannut mitään yrittäessään löytää taikasauvaansa kaapunsa laskoksista. Hannah huokaisi ja puri huultaan jatkaen matkaansa, jolloin Luna tirskahti hyväntahtoisesti, eikä Ginnykään kyennyt pitämään naamaansa peruslukemilla.
”Mikä teille tuli?” poika mutisi. Hän oli toisaalta helpottunut, ettei sodan synkkyys ollut vienyt naurua ihmisten huulilta, mutta tuollainen tyhjälle kikattelu oli jokseenkin outoa.
”Ei mikään”, Luna vastasi nopeasti ja kumartui alemmas silittääkseen thestralin luisevaa selkää samalla, kun kärryt nytkähtivät liikkeelle.

Ginny tunsi surun vihlaisun, kun tyttö huomasi tyhjän paikan opettajien pöydässä.
”Kenestähän tulee uusi rehtori?” nuorin Weasley kysyi Nevilleltä heidän istuessaan Rohkelikoille varatun pöydän ääreen.
”Kai McGarmiwa jatkaa”, poika epäili, tämän sormet naputtelivat pöytää odottavasti. Ginny ehti jo ajatella toisen olevan oikeassa ja hymähtää helpottuneesti, kun Rohkelikkojen tuvanjohtaja nousi ylös ja asteli rehtorin puhekorokkeelle.
”Hyvä iltaa ja tervetuloa kaikille uusille oppilaillemme. Ennen kuin aloitamme lajittelun, minulla olisi muutama ilmoituksellinen asia, jotka pitäisi saada pois alta mitä pikimmiten.”
Naisen sanat aiheuttivat levotonta liikehdintää salin edessä seisovissa nuorissa, joiden kaavuissa ei vielä ollut minkään tuvan tunnusvärejä, myös muutamat vanhemmat oppilaat vilkuilivat toisiaan kysyvästi. McGarmiwa rykäisi ja sipaisi otsaansa vaistomaisesti.
”Minun tehtäväkseni on langennut ilmoittaa, etten jatka enää Tylypahkan rehtorin roolissa. Kyseessä oli väliaikainen virka, kunnes löytäisimme seuraajan viime lukukauden lopussa menehtyneelle rehtori Albus Dumbledorelle.”
”Kuka?” Ginny sihahti tarkoittamatta kysymystään sen erityisemmin kenellekään.
”Ja nyt olemme tulleet enemmän tai vähemmän”, korokkeella seisova professori jatkoi painottaen viimeistä sanaansa, ”yksimielisesti siihen päätökseen, että Tylypahkan rehtorina toimii tästä päivästä eteenpäin professori Severus Kalkaros. Professori Kuhnusarvio jatkaa edelleen virassaan taikajuomien opettajana”, nainen lopetti. Meteli, joka alkoi kuulua Luihuisten pöydästä sillä hetkellä, kun heidän tuvanjohtajansa nimi mainittiin hukkui hyvin pian muiden pöytien vastalauseisiin.
”Mitä? Mahdotonta!”  Ginny parkaisi Nevillen tuijottaessa äkillisesti puhjennutta sirkusta suu auki.
”E-ei voi pitää paikkaansa”, poika sopersi ja tökkäsi vastapäätään istuvaa tyttöä käsivarteen, ”Me ei voida sallia tätä. Mieti, mitä Harry sanoisi, jos saisi tietää, että me vain istutaan ja katsotaan vierestä kun tuo… tuo koukkunokkainen professorinkuvatus ottaa Dumbledoren paikan!”
Ginny nyökkäsi, ruskeat silmät kiiluivat päättäväisesti.
”Olet oikeassa. Meidän pitää varmistaa, että tästä lukukaudesta tulee rehtori Kalkarokselle unohtumaton.”

Nelxis

  • Eetvartin Emäntä
  • ***
  • Viestejä: 257
Vs: Vastarinta
« Vastaus #5 : 04.01.2011 10:35:39 »
Hieno luku, tykkäsin tuosta Nevillen rohkeudesta junassa. (Jossain trailerissa oli muistaakseni se kohta) En bongannut mitään kirjoitusvirheitä.

JATKOA!

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 914
Vs: Vastarinta
« Vastaus #6 : 07.01.2011 20:27:48 »
JEEEEEEE! Olen niiiiiiiin pitkään tahtonut lukea tästä aiheesta ficin, ja vihdoin joku kirjoittaa! Ihanaaaa! Kiitos kiitos olet ihana! Ja niin on myös ficin nimi. Siis uskomatonta, miten noin pieni ja yksinkertainen sana voi olla jotenkin niin osuva ja kerta kaikkiaan iskevä nimi. Oi voi, sinun sitten parempi jatkaa tämä loppuun tai nirhaan sinut :D

Eka luku oli todella herkkua. Ennen kuin sanon mitään muuta, on pakko ihailla sitä, kuinka lojaaleja tässä oltiin nimenomaan Harrylle. Neville oli älyttömän ihana puhuessaan tuossa lopussa, että “mitä Harry olisi ajatellut”. Tai siis Nevillestä itsestäänhän se on kiinni, mutta hän oli ihanan vaatimaton - juuri sellainen nevillemäinen - sanoessaan noin.

Luvun alku oli jotenkin todella… hieno, näin paremman sanan puutteessa. Kun käsittelin kaikki kolme yksitellen, ja kaikkien Tylypahkaan lähtö oli niin erilainen. Nevillen kohdasta jäi jostain kumman syystä erityisesti mieleen mustat kengät, joilla hän loiskutteli menemään. En tiedä mistä tämä vahva mielikuva oikein johtuu, mutta Neville vaikutti sellaiselta tulevalta sankarilta, joka näin alussa on vielä jokin menneiden vuosikymmenien poika keskellä Lontoon vilinää. Kummallista, että yksien kenkien mainitseminen saa aikaa noin vahvan mielikuvan :D

Molly ja kakoset olivat aivan ihania. Siitä kohdasta tuli mieleen tosi vahvasti Potter-kirjat, ja erityisesti seitsemännen kirjan tunnelma.

Minun piti sanoa vielä jotain muutakin, muttei muistu enää mieleen. Siirryn siis takavasemmalle vahtaamaan jatkoa! (:
Never regret something that once made you smile.

misstm

  • Vieras
Vs: Vastarinta
« Vastaus #7 : 29.01.2011 08:48:39 »
Kiitos, Nelxis, Kiiruna ja nominal :] Mukava, että kommentoitte. Muistakin hahmoista tulee juttua tässä ficissä, mutta ajattelin Ginnyn, Lunan ja Nevillen ikään kuin päähenkilöiksi. Anteeksi kun tämän jatkon kirjoittaminen kesti. Niin ja nanossahan en enää ole mukana, mutta koska itsekkääsi pidän ideastani, niin ajattelin kirjoittaa tätä ficciä kuitenkin eteenpäin.


Vastarinta osa 2; Suunnitelma


Neville selasi taikuuden historian kirjaansa ja vilkaisi hiukan ärtyneenä vierellään kikattelevia puuskupuhtyttöjä. Poika tuhahti turhautuneesti ja käänsi sivua vaikuttaakseen haperoille paperiliuskoille painettua tekstiä lukevalta, miettien kuitenkin koko ajan jotain muuta. Hän ja Ginny olivat istuneet edellisenä iltana oleskeluhuoneessa päät lähes yhteen painettuina, sormet puristettuina sulkakynien ympärille ja mustepullon korkkia vuorotellen avaten ja sulkien, kun ideoita keksittiin ja hylättiin. Takassa loimunnut tuli oli hiipunut samaan aikaan kaksikon kekseliäisyyden kanssa ja lopulta, kun Ginny oli mutissut kuivasti, että heidän pitäisi vain tunkea sontapommeja Kalkaroksen kaapuihin, Neville kokosi tavaransa ja totesi menevänsä nukkumaan. Alitajunta ei ollut tuonut ratkaisua ongelmaan unen kautta ja nyt rohkelikkopoika naputti jalallaan kivistä lattiaa koettaen keksiä edes jotakin ennen kuin professori  Binns avaisi luokan oven. Valitettavasti vierellä tirskuva joukkio ei ainakaan helpottanut pojan tehtävää ja tämä pamautti polvillaan pitelemänsä paksun opuksen kiinni kuuluvasti ja irvisti mielessään häiriötekijöille.

”Kentaurien hirmuhallinto”, Binns aloitti luokan edessä. Oppilaat olivat kaivaneet kirjoitusvälineensä esiin, jotkut kirjoittivat ylös kaiken, mitä professori sanoi, mutta Neville raapusteli pergamenttiinsa vuosilukujen sijaan ajatusviivoja, joiden perään kirjautui ajatuksia ja sotki äkeästi ne, joita ei voinut kehitellä sen pidemmälle. Esimerkiksi avoin mielenosoitus olisi tuskin kannattanut, Kalkaros olisi tajunnut heidän vastarintansa heti, eikä siitä olisi seurannut mitään hyvää. Ja kuka hullu edes olisi suostunut moiseen? Muste kului kaksituntisen selvityksen kentaurien vallantavoittelusta aikana lähes kokonaan ja pergamentti muuttui risuaitojen paraatiksi, kun lähes kaikki ylöskirjoitetut ideat joutuivat suttaamisen uhriksi. Tunnin loputtua poika heitti laukkunsa olalleen ja lähti etsimään Ginnyä, jos tyttö vaikka olisi saanut mieleensä jotain järkevää.

Luna heilutteli sulkakynäänsä ilmassa piirrellen pieniä ympyröitä kynän kärjellä. Korpinkynsi istui kirjaston oven edessä ja nyki hameenhelmaansa luisevien polvien peitoksi. Eilen illalla nimetty rehtori puistatti tyttöä ja tämä toivoi, että olisi voinut tehdä jotain, mutta kerrankin vilkasmielisen vaaleaverikön pää oli ajatuksista tyhjä. Tietysti hän voisi lakata käyttämästä rikkokireiltä suojaavaa suihkettaan tai ainakin jättää rehtorin huoneen läheiset tilat käsittelemättä, mutta siitä seuraisi harmia muillekin kuin vain itse Kalkarokselle, eikä Luna halunnut sitä.
”Mitä sinä täällä ihan yksin istut?”
Vaaleahiuksinen korpinkynsi kohotti katseensa kuullessaan tutun äänen.
”Hei, Padma”, tyttö hymyili ja nyökkäsi entiselle Albuksen Kaartin jäsenelle. Tummaihoinen tyttö istui toisen viereen ja huokaisi syvään.
”Minä en oikeasti ymmärrä Kalkaroksen nimitystä!” Padma puuskahti ja risti jalkansa kuin tehostaakseen sanojansa.
”Hmm”, Luna hymähti ja nuolaisi kuivia huuliaan, ”Ehkä kaksi huonoa johtaa yhteen hyvään.”
Intialaissyntyinen tyttö katsahti tupansa jäsentä ihmettelevä ilme kasvoillaan.
”Silti”, vanhempi korpinkynsi jatkoi sinnikkäästi, ”Olisi mahtavaa, jos AK aloittaisi taas.”
Vaaleahiuksinen tyttö painoi katseensa lattian lohkeilleeseen kivetykseen ja mutristeli huuliaan hiukan. Juuri, kun Padma oli kysymässä, oliko toinen kunnossa, tämä pomppasi kevyesti ylös ja henkäisi, että nyt oli kiire rynnäten sitten pois paikalta.

Ginny hätkähti hiukan, kun Luna tarttui häntä kaavun hihasta ja hihkaisi, että heidän oli ihan pakko puhua. Punahiuksinen tyttö kohotti kulmiaan kysyvästi ja seurasi kuuliaisesti ystäväänsä rauhallisempaan nurkkaukseen.
”Mitä?” rohkelikko levitti kätensä sivuille. Lunan silmät loistivat ja vaikutti siltä, ettei tyttö pystynyt pysymään paikoillaan enää hetkeäkään.
”Minulla on idea!”, vaaleaverikkö julistikin voitonriemuisesti, ”Tai no itse asiassa, se on Padman, mutta idea se on silti!”
”Millainen?”
”Kerätään Albuksen Kaarti uudestaan kasaan.”
Ginny puraisi kieltään, hänen olisi pitänyt itse ajatella tuota heti aluksi. He todellakin tarvitsivat apua kapinointiinsa Kalkarosta vastaan ja Albuksen Kaarti oli osoittanut uskollisuutensa Harrylle ja velhopojan ajamalle asialle jo kerran, joten mikseivät he tekisi sitä toistekin. Nyt piti enää keksiä keino, miten he saisivat toimintansa alkuun, sillä punahiuksinen tyttö oli varma, että Tylypahkan uusi rehtori oli täysin varautunut oppilaiden mielenosoitusyrityksiin ja vastarintakyhäelmiin. Ginny nyökkäsi innokkaasti ja tunsi Lunan huulilla majailevan hymyn tarttuvan omille kasvoilleen. Harry tulisi olemaan niin ylpeä heistä.

Neville kuunteli tarkkaavaisesti kahden silminnähden innostuneen tytön selostusta ja yritti pysyä kärryillä.
”Me siis… kokoamme kokonaisen vastarintaliikkeen aivan Kalkaroksen nenän alla?” poika kysyi epävarmasti  Ginnyn ja Lunan hengästyneen puheen tauottua vähäksi aikaa.
”Aivan”, punahiuksinen rohkelikko totesi ja naurahti, ”Eikö ole mahtavaa?”
”Minä en oikein tiedä”, Neville myönsi.
”Et tietenkään Neville, mutta sinä et olekaan tyttö”, Weasleyn perheen nuorimmainen puuskahti ja heilautti punaiset hiuksensa pois silmiensä edestä. Luna kikatti lyhyesti.  Rohkelikkopoika kurtisti kulmiaan ja pyyhki hiukan hionneet kätensä kaavun kankaaseen.
”Kai te tiedätte, että me joudumme pulaan?” Neville huokaisi, mutta argumentin kumosi kaksi tomeraa kädenheilautusta.
”Entä sitten?” Ginnyn ääneen hiipi haastava sävy.
”Mielestäni pulaan joutuu vain jos jää kiinni”, Luna säesti.
”Ja teistä me emme jää kiinni?” Neville varmisti ja pyyhkäisi otsahiuksensa pois otsalta nähdessään kaksi lähes synkronoitua päänpudistusta.
”Me keksimme jotain, joka pitää meidät piilossa”, Ginny totesi huolettoman kuuloisesti, mutta tosiasiassa tytön aivot raksuttivat jatkuvasti.
”Kuten vaikka tarvehuone”, Luna huomautti ohimennen.
”Loistavaa”, punahiuksinen rohkelikko hihkaisi ja puraisi sitten huultaan nolona. Yksikään ohimenevistä oppilaista ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota kolmikkoon, joka poistui paikalta vähin äänin.

Severus vilkaisi äkeästi seinälle ripustettua Albus Dumbledoren muotokuvaa ja istui punaisella verhottuun tuoliin.
”Anteeksi, Severus”, koukkunenäinen mies aloitti ja nojautui hiukan eteenpäin kehyksissään, ”Tiedän, ettet erityisemmin pidä punaisesta.”
Entinen liemimestari murahti myöntävästi ja silmäili huoneen nurkasta nurkkaan.
”Ja mitä sitten?” mustahiuksinen mies puuskahti viimein ja mulkaisi maalausta, joka puhkesi nauraa hohottamaan lämpimästi.
”Sinähän se rehtori olet.”
”Hauskaa, tosiaan”, Kalkaros totesi kyllästyneellä äänellä, ”Et varmaan vieläkään paljasta, miksi halusit minusta seuraavan rehtorin?”
”Se on tärkeää Harryn kannalta”, vanha velho tokaisi ja heilautti kättään väheksyvästi, ”Sekä hänen ystäviensä. Kai tiedät, että ainakaan eräät oppilaat eivät sulata nimitystäsi?”
”Totta kai tiedän!” Tylypahkan nykyinen rehtori älähti. Albus hymähti pienesti ja korjasi silmälasiensa asentoa.
”Hyvä, että olet varautunut.”

Neville haukotteli ja pyöräytteli kirjoittamisesta kipeytynyttä rannettaan hiukan. Ginny yhtyi haukotukseen ja naurahti sitten pienesti.
”Onko pakko, kun se tarttuu?” punahiuksinen tyttö moitti leikillään ja selasi läpi listoja, joita he olivat kirjoittaneet jo muutaman tunnin ajan.
”Luuletko, että tässä alkaa olla kaikki?” Neville kysyi vilkaisten viimeisintä luetteloa. Luna kallisti päätään vasemmalle ja kohautti olkiaan.
”Kyllä me tällä määrällä alkuun pääsemme”, korpinkynsi arveli.
”Jos kaikki liittyvät”, Ginny huomautti väliin.
”Älä kiltti maalaile piruja seinille, ne eivät pidä siitä”, Luna hymyili ja kuljetti sormeaan pitkin seinää.
”Hienoa”, Neville totesi, ”Mutta kuinka me ilmoitamme kaikille näille ihmisille?”
Sanojensa vakuudeksi poika kohotti kunnioitettavaan korkeuteen kohonnutta pergamenttipinoa merkitsevästi.
”Mietitäänpä. Miten teimme sen viimeksi?” Ginny ehdotti ja kohotti toista kulmaansa.
”Niillä kolikoilla”, Luna kohautti olkiaan, ”Harmi, ettei niitä jäänyt. ”
Neville napsautti sormiaan ja hyppäsi ylös. Sanaakaan sanomatta poika harppoi makuusaleihin vievät portaat ylös jättäen jälkeensä kaksi hämmästynyttä tyttöä.

Ovi kolahti sen merkiksi, että joku oli saapunut huoneeseen ja Neville käännähti ympäri. Pojan kädet olivat vielä takin taskuissa, sormet yrittivät tavoittaa jotain, mitä siellä oli varmasti ollut vielä muutama päivä sitten.
”Ai, hei Seamus”, rohkelikko henkäisi ja mietti, voisiko kertoa toiselle jo nyt. Hetken pohdittuaan hän päätti kuitenkin odottaa, kunnes suunnitelman viimeinenkin yksityiskohta olisi mietitty.
”Hei, Neville. Mitä sinä täällä?”
”Minä, no, minä – tuota – etsin. Yhtä juttua.”
Hienoa. Neville olisi mielellään puraissut kielensä poikki, jostain syystä salailu ei koskaan onnistunut silloin, kun sen olisi oikeastaan pitänyt. Seamus kohotti kulmaansa ärsyttävän tietäväisenä ja kohautti olkiaan.
”Toivottavasti löydät sen”, poika totesi ja viskasi kravattinsa sängylle.
”Minä en kestä näitä hirttoköysiä”, irlantilainen äyskähti, ”Seitsemässä vuodessa luulisi tottuvan, mutta…”
”Niin”, Neville myötäili, ”Sanopa muuta.”
”Joka tapauksessa, nähdään taas”, Seamus huikkasi ennen kuin katosi porraskäytävään ja Neville huokaisi helpotuksesta. Toisaalta totuuden paljastamisella ei olisi ollut mitään väliä, kun toisen rohkelikon nimi oli kirjoitettu mahdollisten jäsenten listaan heti ensimmäisten joukossa, mutta oli parasta, että asia levisi hillitysti eikä juorunomaisesti oppilaalta toiselle matkalla moneen kertaan muuttuen. Turhautuneena yhä takkiaan kannatteleva rohkelikko viskasi vaatekappaleen matka-arkkuunsa ja kumartui sitten sen puoleen. Kiireisesti poika viskoi tavaransa vasten arkun reunoja ja tunnusteli tummaa pohjaa sormillaan. Viimein jokin sileä, pyöreä ja melko kova osui vasten ihoa ja sormiaan koukistamalla Neville poimi käteensä jotain, mikä näytti vanhanaikaiselta rahalta.
Ginnyn ja Lunan silmät levisivät hiukan, kun poika asetti säästämänsä kolikon tyttöjen silmien eteen.
”Onko tuo ?” Weasleyn nuorimmainen kysyi osoittaen pöydällä lepäävää rahaa. Neville nyökkäsi ja hymyili.
”Hienoa”, Luna kannusti, ”Nyt teemme tuolle vain monistusloitsun ja saamme tarvittavan määrän kolikoita hetkessä.”
”Teemme monistukset tänään, huomenna alamme jakaa kolikoita ja viikon lopussa Albuksen Kaartin olisi tarkoitus pitää ensimmäinen tapaaminen tarvehuoneessa”, Ginny suunnitteli.
”Minä en vain tiedä – saattaa herättää epäilyksiä, jos minut tavataan hiipimästä omaan tupaani yömyöhällä”, Luna keskeytti ja näytti hiukan pettyneeltä. Punahiuksinen rohkelikko kääntyi ystävänsä puoleen.
”Ainahan sinä voit nukkua minun sängyssäni, ei se minua haittaisi.”
”Mahtavaa”, vaaleahiuksinen korpinkynsi hymyili ja kaivoi taikasauvansa esiin, ”Aloitetaanko?”

Seuraavana aamuna Ginny kasasi kaapunsa taskuihin monta kourallista kultaisia kolikoita, joihin oli painettu Albuksen Kaartin kirjaimet ja viesti, jonka asianomaiset kyllä ymmärtäisivät. Luna kiristi solmiotaan ja kiinnitti hiuksiinsa sinisen pinnin. Laskeuduttuaan oleskeluhuoneeseen johtavat portaat kuudennen vuoden oppilaat huomasivat lievästi hermostuneen näköisen Nevillen seisovan nojatuolien ääressä, vilkuillen kädessään pitelemiään pergamentteja kuin varmistaakseen, että ne olivat yhä siinä.
”Valmista?” rohkelikkopoika kysyi ja veti kasvoilleen jännittyneen hymyn saadessaan vastaukseksi kaksi nyökkäystä.
”Lähdetään värväämään”, Ginny totesi ja heilautti Lihavan Leidin muotokuvan pois kulkuaukon tieltä.
« Viimeksi muokattu: 30.01.2011 12:09:45 kirjoittanut misstm »

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 914
Vs: Vastarinta
« Vastaus #8 : 30.01.2011 11:49:34 »
Jeeeee jatkoa! Vihdoin (: Hommahan alkaa jo edetäkin - AK:ta kootaan jälleen. Wuhuhuu!

Tämä oli kaikin puolin oikein kiva luku. Kaikki hahmot olivat vielä omia itsejään. Ginny vähän tuollainen rämäpää, Luna ihana omituinen itsensä ja Neville sellainen, mikä hän oli ollut kutoskirjassa. Hieman ujo, ei vieläkään ihan valmis tekemään kiellettyjä asioita kiinnijäämistä peläten, mutta kuitenkin ehdottoman valmis puuttumaan väärinä pitämiinsä asioihin. Se oli tosi kiva huomata. Vaikka hän on seiskakirjan lopussakin ihan loistava ja vielä sama Neville kuin ennenkin, hänessä näkyy seitsemännen kouluvuoden muutos ja hän on sellainen… no, harrymainen. Valmis tekemään mitä vain hetkeäkään epäröimättä. Joten kiva lukea hänestä tekemässä vastarintaa ennen kuin hän on ihan sellainenkaan (:

Minua vähän ärsytti, kun suunnitelman tekeminen oli niin kamalan vaivalloista. Luulisi nyt, että AK:n perustaminen ei ollut niin vaivalloista keksiä, tai sitten muussa tapauksessa Ginny ja Neville olisivat olleet vähän vähemmän innokkaita ryhtymään siihen. Mutta ei se nyt niin paljoa häirinnyt, että olisi suoranaisesti ärsyttänyt - onhan se toisaalta niinkin, että joskus kun pitäisi keksiä jotain fiksua, ei saa millään mieleen edes niitä ilmiselvimpiä asioita.

Pakko vielä ihkuttaa sitä kohtaa, jossa Luna mietti rikkokirien varalta käyttämäänsä ainetta. Se oli niiiiin Lunaa! Ja niin suloinen mutta samalla hauska kohta. Totta kai juuri joku Luna suojaa koko koulun jollain aineella :DD
Never regret something that once made you smile.

misstm

  • Vieras
Vs: Vastarinta
« Vastaus #9 : 02.02.2011 18:14:51 »
Kiitos,  nominal :] Hyvä, että olin saanut Ginnystä edes jotenkin Ginnymäisen, kun en hirveästi ko. hahmosta pidä, mutten viitsi omaa (vähemmän mairittelevaa) näkemystäni alkaa tuputtamaan, sillä joku saattaa Weasleyn nuorimmaisesta tykätäkin. Kiitos kommentistasi ja anteeksi, kun huomasin sen vasta nyt :-X

misstm

  • Vieras
Vs: Vastarinta
« Vastaus #10 : 10.02.2011 05:54:46 »
A/N: Kolmas luku :] en ole ihan varma, mitä mieltä itse olen tästä - se tuntuu toisinaan hiukan väkinäiseltä, mutta en keksinyt, mitä voisin tehdä sille, että siitä tulisi sujuvampi. Mitä mieltä te olette?

Vastarinta, osa 3: AK värvää jälleen

Ginny naputti sulkakynänsä kärjellä huuliaan ja vilkuili päättäväisesti kahta edessään seisovaa puuskupuh-tyttöä, jotka liikehtivät kiusaantuneina.
”No, miten on?” punahiuksinen rohkelikko kohotti toista kulmaansa ja valmistautui kirjoittamaan kaksikon nimet ylös.
”En minä tiedä”, toinen tytöistä huokaisi, ”Se taitaa olla vähän liian riskialtista.”
”Niin. En minä uskalla”, toinen myönteli ja pyyhkäisi nenänsä alustaa nolostuneena, ”ja sitä paitsi, näin ehkä säilymme hengissä.”
Ginny pudisteli päätään, mutta onnistui hillitsemään kärkevän kielensä ja kääri pitelemänsä pergamenttirullan kiinni.
”Ei voi mitään”, rohkelikko totesi viileästi, ”Omapa on päätöksenne.”
Punahiuksinen tyttö tunki rullan laukkuunsa ja käänsi selkänsä puuskupuheille, jotka yrittivät hymyillä pahoittelevasti ja rohkaisevasti. Imelät, vaillinaiset irvistyksen kaltaiset ilmeet eivät todellakaan helpottaneet rohkelikon ärtymystä tai huolta. Harrysta ei ollut kuulunut mitään, eikä Ronista tai Hermionestakaan, vaikka karkumatkalle lähtenyt tyttö olikin luvannut kirjoittaa viikoittain. Ginny ei voinut kuin toivoa, että kolmikolla oli kaikki hyvin. Mutta jos mitään ongelmaa ei olisi ollut, eikö olisi ollut melko vaivatonta lähettää pöllö?  Rohkelikkotytöllä ei ollut aavistustakaan, missä hänen ystävänsä, ihastuksensa ja veljensä olivat sillä hetkellä ja oliko yksikään heistä enää edes hengissä, mikä tuntui äärimmäisen turhauttavalta. Ja sitten muutama puuskupuh alkaa valittaa, että he eivät uskalla tehdä mitään. Mielessään sadatellen Ginny harppoi ennustusluokan eteen ja tervehti jo oven edessä seisokelevaa Lunaa.

Neville nyökkäsi Dean Thomasille, joka kirjoitti juuri nimeään pojan keräämään listaan.
”Ensimmäinen tapaaminen on viikon kuluttua lauantaina. Tarvehuoneessa, sinne löytää samalla tavalla kuin viimeksikin”, hiljaisempi poika totesi ja sulki mustepullon korkin työntäen sen laukkuunsa. Dean nyökkäsi ja vilkuili ympärilleen tarkistaakseen, ettei yksikään luihuinen tai kukaan opettajista nähnyt poikia.
”Onko Ginnykin mukana?” toinen rohkelikko kysyi kuin ohimennen yrittäen vaikuttaa mahdollisimman välinpitämättömältä. Neville nyökkäsi hitaasti ja kurtisti kulmiaan toisen ilmeen kirkastuessa. Poika mietti, pitäisikö Ginnylle ilmoittaa entisen poikaystävänsä aikeista, mutta eihän asian oikeastaan kuulunut hänelle millään tavalla. Pojat vaihtoivat puheenaiheensa kiireesti huispaukseen, kun huomasivat Kuhnusarvion viilettävän kulman takaa vihreän viitan liepeet hulmuten, kasvoillaan tyypillinen innostunut ilme. Liemimestari avasi luokkansa oven ja päästi oppilaat sisään, opastaen heitä kaivamaan kirjansa esiin heti ensimmäiseksi.
”Uskokaa minua, te tulette tarvitsemaan niitä opuksia paljon tänä vuonna”, professori totesi ja Nevillen mielestä tämän silmät porautuivat hetkeksi häneen. Rohkelikkopoika ei edes tiennyt, miksi oli valinnut liemiä, sillä ei todellakaan pitänyt kyseisestä aineesta, ei vaikkei Kalkaros sitä enää opettanutkaan. Kai kyse oli jonkinlaisesta rohkeuden ja itseluottamuksen tavoittelusta. Kaikki olisi kyllä hyvin, kunhan hän vain muistaisi ajatella, ettei nykyinen rehtori pääsisi piinaamaan häntä enää. Kuhnusarvio oli itse asiassa melko mukava opettaja.

Tarkkaavaista aineksien mittausta, sekoittamista ja hauduttamista myöhemmin tyrmissä leijaili imelä tuoksu, joka kertoi ainakin muutaman liemen onnistuneen. Neville imaisi sormenpäätään ja yritti kätkeä veren, jota tihkui jatkuvasti haavasta, jonka liian huolimaton veitsenkäyttö oli aiheuttanut. Poika yritti seisoa Deanin vieressä pää pystyssä Kuhnusarvion kurkistaessa oppilaiden patoihin tiheään tahtiin nenäänsä nyrpistellen. Hänestä he olivat tehneet kaiken oikein ja liemikin näytti melkein siltä, miltä sen piti. Neville pureskeli huultaan toivoen, että tuoksu ja koostumus olisivat oikeanlaisia, se olisi ensimmäinen kerta, kun hän olisi onnistunut liemen valmistuksessa edes kohtalaisesti.

Punurmio liikkui luokassa pitkiä käsiään levitellen näyttäen leveiden hihojen ansiosta hiukan lentoon yrittävältä kurjelta. Luna hymyili pienesti ja syventyi sitten taas kristallipalloonsa, jossa tiheä harmaa sumu kieppui sinne ja tänne muodostamatta tarkkaa kuviota.
”Professori”, vaaleahiuksinen tyttö huikkasi ja viittoi Punurmiota lähemmäs, ”Minusta tuntuu, ettei tulevaisuus halua kertoa minulle mitään tänään.”
Silmälasipäinen nainen kumartui hiukan alemmas ja tiirasi pientä lasiesinettä silmät sirrillään.
”Voi olla”, hän totesi viimein lempeällä äänellä, ”Yritä vielä kuitenkin, kultaseni. Tulevaisuus paljastaa itsensä niille, jotka selvittävät sen salaisuuksia lannistumatta.”
Luna nyökkäsi ja nojasi leukansa käsiinsä ryhtyessään jälleen tulkitsemaan epämääräistä näkymää.
”Näetkö sinä mitään?” korpinkynsi kysyi vieressään istuvalta Ginnylta, joka pudisti hänkin päätään.
”En”, punahiuksinen tyttö mutisi, ”Minä en tajua, yleensä näen aivan hyvin.”
Ginny huokaisi turhautuneena ja vastusti halua viskata koko lasikapistus ulos luokan ikkunasta. Hän oli yrittänyt katsoa Harrya ja pojan tulevaisuutta, mutta se ilmeisesti oli vielä hämärän peitossa. Päässä risteilevät ajatukset eivät tehneet työtä sen helpommaksi, rohkelikkotyttö kävi jatkuvasti mielessään läpi Albuksen Kaartin ensimmäisen tapaamisen suunnitelmaa ja kiitti äänettömästi Patilin siskoksia, jotka olivat kirjoittaneet nimensä listaan sen enempiä miettimättä. Myös Cho Chang, Lavender Brown ja Seamus Finnigan olivat lähteneet mukaan kaartin toimintaan sekä lukuisia muita, kun laskettiin myös ne, jotka Neville oli saanut värvättyä.

Päivät kuluivat nopeasti ja listat täyttyivät nimistä, mutta moni myös kieltäytyi vedoten omaan ja vanhempiensa turvallisuuteen. Lauantain edetessä hitaasti, mutta varmasti kohti keskipäivää, jolloin AK:n tapaamisen oli määrä alkaa, Neville kertasi itsekseen niitä asioita, joita piti ja joita hän itse halusi käydä läpi. Kymmentä vaille poika veti neulepuseron päälleen ja vaelteli pitkin käytäviä toimettoman näköisenä miettien alibia mahdollisten vastaantulevien opettajien varalle. Yksikään professori ei kuitenkaan törmännyt rohkelikkoon ja tämä huokaisi helpotuksesta nähdessään tarvehuoneen ovien hahmottuvan seinään edessään. Neville koputti oveen merkiksi saapumisestaan ja astui sisään. Ginny seisoi värvättyjen oppilaiden keskellä Luna vierellään ja heilautti kättään pojalle hymyn sävyttäessä vihertävät silmät tuikkiviksi.
”Hienoa, että olette kaikki päässeet tänne tänään ja haluatte olla aktiivinen osa Kalkaroksen ja varsinkin Tiedätte-kyllä-kenen vastaista liikettä”, tyttö aloitti ja silmäili jäsenet läpi ja nosti taskustaan esille kultaisen pienen kiekon, ”Kuten viimeksikin, pidämme yhteyttä näillä kolikoilla ja tapaamisia tulee olemaan ainakin alustavasti suunniteltuna viikon tai kahden välein.”
”Mitä te tarkoitatte vastarinnalla?” Seamus hihkaisi takarivistä Ginnyn pysähtyessä vetämään henkeä.
”Ei mitään väkivaltaista” Neville huomautti tajuttuaan, mitä toinen rohkelikko ajoi takaa, ”Tarkoitus on lähinnä opettaa teille puolustautumistaitoja ja ehkä tehdä muutama pieni käytännön pila professori Kalkarokselle, mutta puhtaalla pelillä mennään.”
”Puhtaalla pelillä?” Seamus toisti hiukan ivallisella äänellä, ”Kyse on Kalkaroksesta! Oliko sinusta vallan kaappaaminen Dumbledorelta puhdasta peliä?”
”Ei ollut”, Luna totesi, ”Mutta me emme ole kuolonsyöjiä, emmekä me siksi halua vajota niiden ilkimysten tasolle.”
Seamus kohautti olkiaan ja mutisi myöntyvästi.
”Muita kysymyksiä?” Ginny kysyi kuuluvasti ja kun kukaan ei sanonut mitään, tyttö rykäisi ja rullasi auki pergamentin, joka sisälsi kaikki ne asiat, jotka oli hyvä käsitellä ensimmäisellä kerralla.

Seamus huitoi käsillään ilmaa ja yritti saada Nevilleä ja Lunaa vakuuttuneiksi ideastaan loitsia koulun seinille Kalkaroksenvastaisia iskulauseita.
”Ihan totta!” irlantilaissyntyinen poika huudahti ja hyppelehti päkiöillään innostuneena, ”Voisimme kirjoittaa vaikka mitä – hävyttömiäkin juttuja. Ei kukaan opettajista keksisi, kuka on asialla, eivätkä muut edes varmasti välittäisi, jos loukkaisimme Kalkarosta.”
Luna hiveli leukalinjaansa kädellään mietteliäänä.
”Ei hullumpi idea, mutta minua hiukan huolestuttaa, miten kotitontut suhtautuisivat siihen, että joutuisivat kuuraamaan seiniä puhtaiksi teksteistä, joiden tekoon niillä ei ollut osaa eikä arpaa”, vaalea tyttö totesi. Seamus heilautti kättään vähättelevästi.
”Ne ymmärtäisivät kyllä. Mutta ajatelkaa nyt, tekstejä kuten ”AK värvää jälleen!” Eikö olisikin mahtavaa?”
Neville nyökytteli hitaasti. Ainakin he tekisivät kantansa selväksi koko koululle, mutta ketään yksittäistä jäsentä ei voisi syyttää sotkemisesta.
”Voisimme aloittaa jo tänä iltana”, Seamus jatkoi sinnikkäästi.
”Hyvä on, kai se käy”, toinen rohkelikkopoika huokaisi ja vilkaisi Lunaa hakeakseen sanoille joko vahvistusta tai eriävää mielipidettä. Korpinkynsi nyökkäsi hänkin ja poimi taikasauvansa taskustaan.
”Tänä iltana sopii oikein hyvin.”

Kalkaros hieraisi otsaansa ja mulkaisi ärtyneenä kehyksissään hohottavaa Dumbledoren muotokuvaa. Entinen liemimestari ei voinut käsittää, miten kukaan pystyi olemaan noin hyväntuulinen heti aamusta, oli kyseessä sitten maalaus tai lihaa ja verta oleva henkilö.
”Mikäs sinua naurattaa, mikäli saan tiedustella?” mies kysyi pisteliäästi ja kavahti lävitseen katsovaa sinisten silmien tuijotusta.
”Sinulla on mainioita oppilaita johdettavanasi, Severus”, Albuksen kuva virkkoi ja korjasi vinoon valahtunutta hattuaan.
”Kuinka niin?”
”Et ikinä usko, mitä ne lapset ovat nyt keksineet.”
Pahat aavistukset heräilivät pikkuhiljaa, kun Kalkaros hylkäsi työhuoneensa ja harppoi kierreportaat alas. Heti oven edessä seisoi liikkumaton oppilasmuuri, joka osoitteli ja tirskui, jotkut supisivat keskenään silminnähden kiihtyneinä.
”Olisiko pitänyt sittenkin liittyä?” mies kuuli erään neljäsluokkalaisen rohkelikon kuiskaavan ystävälleen, joka kuitenkin pudisti päätään.
”Me olemme liian nuoria, AK ei halua kuin 15 vuotta täyttäneitä.”
AK? Kalkaros kirosi mielessään ja raivasi tiensä oppilaiden välistä aitiopaikalle. Kivistä seinää koristi kirkuvanpunainen teksti, joka julisti ”Kalkaros haisee!” . Toisaalla näkyi sinistä hohtava julistus ”Me emme hyväksy tyranniaa” ja päätä kääntämällä saattoi havaita keltaisen kirjoituksen ”Liity sinäkin vastarintaan!”. Kalkaros ärähti oppilaille, että näiden olisi parasta häipyä tupiinsa välittömästi, elleivät halunneet kärsiä mittavista pistemenetyksistä ja mulkoili hajaantuvaa, yhä naureskelevaa laumaa kylmästi. Tämä oli todellakin ehkä huonoin mahdollinen tapa aloittaa aamu.
”Minähän sanoin: mainiota.”
Professori murahti läheisellä, puhtaaksi jätetyllä seinällä roikkuneisiin kehyksiin lennähtäneelle Dumbledorelle.
”Sinun ei tarvitse sentään vastata tästä”, mies tokaisi levittäen käsiään paljonpuhuvasti. Dumbledore nyökytteli ja tiirasi uutta rehtoria tiukasti silmälasiensa yli.
”Ilmeisesti minuna olemisessa on etuoikeutensa – silloinkin, kun olen kuollut.”

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 914
Vs: Vastarinta 3/? 10.2
« Vastaus #11 : 11.02.2011 22:44:00 »
En ole ihan varma, mitä mieltä olen tästä luvusta. Tai no totta kai pidin tosi paljon, oli mukava lukea ja oli kiva kun tapahtui kaikkea, mutta silti olin ehkä vähän pettynyt.

Dumbledore oli aivan loistava! Minusta hänen ja Kalkaroksen vuoropuhelu on ylipäätään aivan loistavaa, ja on ollut ihan älyttömän hyvä idea ottaa heidätkin mukaan tähän ficciin. He tuovat sellaisen kivan — vaikkakin vähän jännän — vastapainon tähän ficciin, kun lukija kuitenkin tietää Kalkaroksen oikean taustan. On hyvin ristiriitaista lukea tyypeistä, jotka tosissaan vastustavat Kalkarosta, ja nähdä kuinka Kalkaros vain ottaa kaiken tyynesti vastaan tietäen, ettei voi paljastaa todellista puoltaan. Tämä ficci siis tosiaan syventää hänenkin hahmoaan, ja hyvin yllättävällä tavalla! Plus Dumbledoren kommentit ah <3

Se, mihin tässä petyin, oli nimenomaan tuo AK. Olisin kaivannut vähän enemmän niitä ideoita, joita siellä kehiteltiin, ja muutenkin vähän yksityiskohtaisempaa kuvausta itse tapaamisesta. Lisäksi se, miten seinäkirjoituksiin päädyttiin, oli vähän yllättävä ratkaisu. Jotenkin se tuli kovin yllättäen puheeksi, ja sitten se oli hirmu huono idea, mutta — siltä se tuntui — vain yhden henkilön innon takia niitä päätettiin laatia koko koulu täyteen. Ehkä olisin odottanut jotain “sivistyneempää” keskustelua, vaikka kyse nuorista onkin.

Mutta muuten luku oli jälleen mielenkiintoinen, ja oli kiva lukea värväyksen ongelmista. Siitä, kuinka säälittävän tyhmiä ihmiset Ginnyn mielestä olivat, kun eivät ryhtyneet vaarantamaan henkeään :D Saatoin loistavasti kuvitella Ginnyn vain kääntämässä selkänsä kieltäytyjille ja marssimassa pos, haha :D
Never regret something that once made you smile.

Nelxis

  • Eetvartin Emäntä
  • ***
  • Viestejä: 257
Vs: Vastarinta 3/? 10.2
« Vastaus #12 : 14.02.2011 08:30:21 »
Nyt kun olen kipeänä (ystävänpäivänä, höh) niin sain viimeinkin aikaiseksi luettuja ficcejä, ja heti tuli parempi olo. Tykkäsin tuosta luvusta. Jatkoa.

JustMe...

  • Vieras
Vs: Vastarinta 3/? 10.2
« Vastaus #13 : 27.02.2011 12:36:39 »
Ööh, ton kolmannen luvun otsikko oli kiva AK värvää jälleen  ;D Hih hih...
Mut joo pidin juonesta ja Neville on tässsä mukavan oloinen, vaikka
yleinsä en kyseisestä henkilöstä kauheesti pidä  :P 

  Jatkoa?

prinessa

  • ***
  • Viestejä: 64
Vs: Vastarinta 3/? 10.2
« Vastaus #14 : 12.03.2011 17:08:26 »
Uuuu jotskin erilaista!
 Tämä vaikuttaa kivalta vaikka jotenkin toivoisin hahmoihin enemmän syvyyttä ja, että toisit heidän tunteitaan vielä vähän enemmän esille, mutta hyvin tuokin on kirjoitettu.
 Viime luku ei minusta ollut mitenkään väkinäinen, pidin siitä kovasti. Kalkaroksen ja Dumbledoren keskustelut ovat kivaa luettavaa, joten jatkoa tahtoisin.

~prinessa

I!kku

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 58
  • I solemnly swear that I am up to no good.
Vs: Vastarinta 3/? 10.2. || K-13
« Vastaus #15 : 25.07.2011 21:50:39 »
JES!

Eksyinpä kerrankin tänne ja löysin jotain hienoa! Idea on jotain upeaa ja kirjoitat hyvin, vaikka kirjoitusvirheitä onkin.
Myhäilin itsekseni seinäkirjoituksille sekä Kalkaroksen ja Dumbledoren keskustelulle... :)

Jatkoa? :D

~I!kku

P.S. Voldu listi rakentavan R.I.P.

...Ylpeenä kutsuu Stadiks
siks leimasin kylkeeni IFK
Rakkaudest lajiin En gång, Alltid
Laskin käteni Tölikän asfalttii
ja vannon sen henkeen ja vereen
Helsinki Malminkartanost mereen.

ava by annabella

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Vastarinta 3/? 10.2. || K-13
« Vastaus #16 : 31.07.2011 19:23:58 »
Moi tuota kommentoin vähän myöhässä mutta siis Tämä ficci on loistava! Pidän kovasti tämäntapaisista ficceistä joissa kerrotaan tylypahkan elämästä kun Harry ei enää käy koulussa. Oli siis oikein mukavaa löytää tämä ficci, Toivon siis sydämmeni pohjasta että jatkat tätä. No minusta on kiva lukea rehtori Kalkkaroksen ja muotokuva Dumbledoren keskusteluja, joten toivottavasti niitä tulee lisää. Minusta on myös hauskaa kun Albuksen Kaarti värvää uudelleen, toivon että saamme lukea pian lisää kun tämä rohkea jengi sabotoi kuolonsyöjä opettajiaan ja Kalkkarosta vastaan! Jatkoa odotellen


Kuolotar
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!