Kirjoittaja Aihe: Unohdetut haaveet | S  (Luettu 3136 kertaa)

Crepe

  • ***
  • Viestejä: 304
Unohdetut haaveet | S
« : 23.10.2009 07:33:08 »
// Alaotsikko: Harry/Draco, Harry/Ginny

Title: Unohdetut haaveet
Author: Crepe
Pairing: Harry/Draco, Harry/Ginny
Rating: S
Genre: Romance, angst
Disclaimer: Käyttämäni henkilöt ja maailma kuuluvat J.K. Rowlingille, en saa tekstistä tuottoa.
Summary: Tuona hetkenä Harrysta tuntui kuin hän ei enää ikinä kykenisi sulkemaan silmiään levolliseen uneen rakentamansa elämänsä ympäröimänä. Elämän, joka yhtäkkiä tuntui vain hatarilta onnellisuuden kulisseilta, nyt kun hän tiesi, mitä hänellä voisi sen sijaan olla, jos hän ei olisi aikoja sitten pelännyt niin kovasti.
A/N: Osallistuu Yhtyeen tuotanto –haasteeseen Tegan and Saran biisillä Relief Next To Me. Suosittelen kuuntelemaan, niin pääsee paremmin mukaan ficin tunnelmaan. En löytänyt CD-versiota biisistä netissä, mutta täällä on ihan hyvä liveversio. Kommentit ovat rakkautta!



Unohdetut haaveet

I miss you now,
I guess like I should have missed you then
My body moves like curtains waving
in and out of wind,
in and out of windows


Jos kuunteli tarkkaan, Kalmanhanaukio kahdentoista suurimmassa makuuhuoneessa saattoi ukkosen jyrinänkin yli kuulla kahden sydämen lyövän eri tahdissa. Toinen sydän löi rauhallisessa leposykkeessä, sen punahiuksisen omistajan nukkuessa levollista unta, käsi kietoutuneena vieressä nukkuvan miehen ympärille, täysin epätietoisena siitä, että sen alla sykkivä sydän hakkasi lujaa, kuin pyrkien ulos rinnasta, levottomana viimeisimpien uutisten valossa.

Tuo rauhaton sydän oli nimittäin juuri tajunnut, miksei se viimeisten kahdenkymmenen vuodenkaan kuluessa ollut osannut asettua aloilleen. Niin kauan oli kulunut sodasta ja sen tuomista raastavista tapahtumista, joiden aikana Harry oli kokenut pelkoa, menetystä, surua ja epätoivoa. Hänen sydämensä ei ollut hetkeksikään saanut vain levähtää ja sykkiä rauhassa, vaan sen oli ollut aina oltava valppaana, valmiina ottamaan uusia iskuja vastaan. Kunnes se oli melkein kulutettu loppuun.

Kuitenkin sen jälkeisinä vuosina se oli saanut runsaasti aikaa näennäisesti rauhoittua ja parantua, mutta todellisuudessa Harry oli ensimmäisestä päivästä alkaen Viimeisen Taistelun jälkeen vain pakottanut sen muottiin, jonka oli sille muovaillut edellisten kahden vuoden aikana ja antanut sen hiljakseen tukahtua ja unohtaa oman ikävänsä ja tarpeensa. Kysymättä omalta kärsineeltä sydämeltään koskaan, mitä se oikeasti halusi.

Tuohon myrskyiseen unettomaan yöhön asti, kun tuuli riepoi verhoja avoimesta ikkunanraosta ja hän viimein antoi sen löytää oman rytminsä tutuksi muodostuneen vaalean naiskäden muodostaman kuvun alla. Kirjaimellisesti yhtä paljon kuin kuvainnollisestikin. Kaksi vuosikymmentä tasaista kärsivää sykettä, jonka äänen Harry oli vaimentanut kuvun avulla, kyetäkseen jatkamaan häiritsemättä elämää, jonka oli aina kuvitellut haluavansa, jos saavuttaisi ikinä rauhan ajan. Fantasiaa, jonka oli kehitellyt kuolemanpelon ja epätoivon ajamana.

Rakkautta, jonka olin kuvitellut riittävän, Harry ymmärsi, syyllisyyden tehdessä jokaisen iskun sydämessä vain kivuliaammaksi. Sillä niin paljon kuin Harry rakastikin vaimoaan ja lapsiaan, se ei millään riittänyt, kun kaipuu viimein otti hänestä vallan, ja hän myönsi itselleen, kuka oli piileskellyt hänen alitajuntansa syövereissä niin sinnikkäästi, kenties kauemmin kuin hän osasi kuvitellakaan. Henkilö, joka oli jäänyt hänen menneisyyteensä sodan myötä, mutta pysynyt hänen muistoissaan yhtä sinnikkäästi kuin vihreät välähdykset, tuskanhuudot, punaiset käärmemäiset silmät ja kimeä, julma nauru.

Kenties vain erilaisten tunteiden sävyttämänä, toisin kuin hän oli luullut ja väittänyt itselleen.

I can’t untangle
what I feel and what would matter most
I can’t close an eye,
can’t close and eyelid

Now there’s just no point
in reaching out for me


Koko yön kirkkain salama välähti ikkunan takana ja käsi poistui hänen hakkaavan sydämensä päältä, kun Ginny heräsi ja venytteli valtavan haukotuksen saattelemana. Harry sulki silmänsä ja lähestulkoon pidätti hengitystään.

”Harry?” Ginny mumisi unisesti.

”Mm?” Harry äännähti hiljaa vastaukseksi. Hetken kuului vain tuulen ulvontaa ja sateen ropinaa kattoa vasten, kun hän odotti kysymystä, jota ei tullut. Yleensä Ginny kysyi häneltä, miksi hän oli vielä hereillä. Tämä oli ehkä viimeinkin kyllästynyt kuulemaan vastaukseksi kyseessä olevan vain uusi painajainen, sillä kysymyksen sijaan Harry kuuli takaansa vain raskaan huokauksen.

Ikään kuin se olisi itsestään selvää, että kaksikymmentä vuotta, tai edes koko loppuelämä olisi tarpeeksi aikaa unohtaakseen kokonaan kauheudet, joihin Harry oli joutunut osallistumaan monien vuosien ajan pelkkänä teini-ikäisenä. Unohtamaan niin tyystin, että edes painajaiset eivät enää häiritsisi heidän idyllisen normaalia avioelämäänsä.

Salama välähti ja Ginny käänsi kylkeä. Harry nousi ylös, asetti lasinsa paikoilleen ja käveli ulos huoneesta sulkien oven huolella perässään. Hän nojautui hetkeksi sitä vasten ja päästi oman raskaan huokauksensa ulos. Unesta oli turha haaveillakaan, kun hän oli niin levoton, ettei pystynyt sulkemaan silmiäänkään.

Tuona hetkenä Harrysta tuntui kuin hän ei enää ikinä kykenisi sulkemaan silmiään levolliseen uneen rakentamansa elämänsä ympäröimänä. Elämän, joka yhtäkkiä tuntui vain hatarilta onnellisuuden kulisseilta, nyt kun hän tiesi, mitä hänellä voisi sen sijaan olla, jos hän ei olisi aikoja sitten pelännyt niin kovasti.

Oli kuitenkin viimeinkin liian myöhäistä, Harry ajatteli kävellessään käytävän läpi, istahtaessaan ikkunalaudalle ja painaessaan otsansa vasten viileää lasia. Tämä näyttämö oli nyt hänen elämänsä ja jos hän särkisi sen, löytyisikö sen takaa enää mitään?

In the dark,
I’m just no good at giving relief
In the dark,
it won’t be easy to find relief
And I’m not proud
that nothing will seem easy about me

But I promise this,
I won’t go my whole life
telling you I don’t need


Harry katseli alas pimeälle ja sateiselle aukiolle ja siveli ikkunan viilentämää salamanmuotoista arpeaan. Oli ollut naiivia ajatella, että vaikkei sitä ollut särkenyt kahteen vuosikymmeneen, hän voisi vain kuitata menneet vakuuttamalla itselleen, että ”kaikki oli hyvin”. Niin kauan kun Harry eläisi, hän tulisi olemaan sodan arpeuttama mies, ja hän vihasi sitä. Hän vihasi oman mielensä synkkiä sopukoita ja rauhatonta sydäntään.

Hän vihasi sitä, ettei ollut kyennyt koskaan olemaan kunnolla onnellinen tässä normaalissa ydinperheasetelmassaan, eikä ollut onnistunut lopultakaan unohtamaan Draco Malfoyta.

Salama valaisi aution aukion ikkunan takana ja Harryn mieleen tulvi muistoja pojasta, nykyisin miehestä, jota hän oli luullut vihaavansa. Koko ajatus hänestä, heistä, oli niin mieletön ja järjenvastainen, että se oli järkevä tavalla, jota mikään normaali Harry Potterin elämässä voisi ikinä olla. Ginny tiesi sodan kauheuksista, menetyksistä ja epätoivosta, muttei ikinä ollut ollut myrskyn silmässä, koskaan katsonut Lordi Voldemortia silmästä silmään.

Draco Malfoy oli mies, joka oli uhrannut nuoruutensa väärille valinnoille ja peloille, ja oli todellakin katsonut silmästä silmään vuosisadan pahinta velhoa. Mitä ikinä muuta Draco olikin, hän oli mies, joka varmasti tiesi, mitä painajaiset olivat.

Mies, jonka ympärillä Harryn pakkomielteet olivat pyörineet jo pimeyden ja epävarmuuden mustaamina kouluaikoina, jonka valintoja Harry oli halveksinut, mutta jota hän ei ollut koskaan osannut pitää täysin pahana. Mies, joka oli lakkaamatta ollut Harrylle haaste, joka oli saanut Harryn veren kiertämään.

Mies, joka ei ollut poistunut Harryn mielestä edes taikamaailman vähitellen palatessa paremmille uomille, ihmisten alkaessa hitaasti parantua ja toipua menetyksistään. Mies, jota hän oli salaa suudellut nuo muutamat kerrat ennen kuin hän oli palannut takaisin odottavan Ginnyn luokse.

Harry muisteli sydän hakkaen niitä hätäisiä, kiihkeitä suudelmia, jotka hän oli pistänyt traumojen ja tilapäisen hulluuden piikkiin, joita hän oli pitänyt perustavanlaatuisina virheinä ja muuten täysin merkityksettöminä. Sillä mitä se muka tarkoitti, että noina turtina aikoina hän tunsi niiden suudelmien aikana enemmän kuin koskaan muulloin? Ettei hän aikuisikään kasvaessaankaan muuttunut millään muotoa eri ihmiseksi, jonka on helpompi saada lohtua jostain tutusta ja turvallisesta? Jostain, jota hän oli 16-vuotiaana kuvitellut haluavansa enemmän kuin mitään.

Harry muisteli Dracon raivokkaita ja pilkallisia kasvoja, kun hän oli jyrkästi pannut pisteen heidän touhuilleen ja kertonut, että olisi parasta, jos he eivät tapaisi enää. Kasvoja, jotka hän myöhemmin näki aviomiehen ja isän ominaisuudessa. Hän ajatteli heidän teitänsä, jotka erkanivat hänen päätöksestään, ja tiesi, että vaikka hän aina syytti maailmaa siitä, että hän oli heille vain Poika Joka Elää, hän oli itsekin määrännyt käytöstään jo kauan sen perusteella, mitä kuvitteli häneltä odotettavan. Hän ei ollut itselleenkään enää pelkkä ihminen, vaan Harry Potter, Valittu. Eikä Valittu voi rakastua entiseen vihamieheensä, kuolonsyöjään.

I’ll tell you now,
I guess like I should have told you then
that thunder moves like damn drawers
slamming in my frame,
slamming in my framework

I can’t untangle
what I know and what should matter most
I can’t close an eye,
can’t close an eyelid


Harry tiesi, etteivät päätökset hänen elämässään olleet olleet helppoja, eivätkä toisenlaiset valinnat olisi kenties koskaan olleet parempia tai tehneet häntä onnellisemmaksi. Mutta hän oli tuskin koskaan edes kysynyt itseltään, mitä hän itse oikeasti halusi vaan käyttäytynyt vain ennaltamäärättyjen suunnitelmien mukaisesti.

Vaivautumatta edes selittämään Draco Malfoylle, miksi hylkäsi tämän kun he kumpikin olisivat vielä tarvinneet enemmän. Ottamatta ikinä selvää, mitä tällä olisi voinut olla tarjottavanaan.

Harry puristi kätensä nyrkkiin ja tunsi hukkuvansa sekaviin ajatuksiinsa, monimuotoisiin tunteisiin ja kauan sitten tukahdutettuun intohimoon. Hän ei voisi enää jatkaa elämäänsä näin. Oli ehkä liian myöhäistä kääntää elämäänsä ylösalaisin eikä hän ikinä kävelisi pois lastensa luota. Kenties hän vielä jopa jatkaisi elämäänsä Ginnyn kanssa, kenties. Hän ei kuitenkaan voisi enää elää tukahduttaen haaveitaan ja kompromisoida omaa onneaan. Jatkaa kuolleen miehen elämää hautaan asti, vaikka oli saanut sinä yönä Kielletyssä metsässä vielä mahdollisuuden elää.

Now there’s just no point
in reaching out for you


Harry ajatteli Jamesta, Lilya ja Albusta. Draco Malfoyta, jolla oli nyt Astoria ja Scorpius. Miestä, joka oli avannut hänen eteensä uusia mahdollisuuksia, joiden eteen hän oli lyönyt portin. Vaikka hän avaisi tuon oven vielä uudestaan, hän ei tulisi löytämään Dracoa sen takaa. Liian kauan aikaa oli kulunut sen jälkeen, kun Harry oli tehnyt päätöksensä.

Ukkosen jyrinä loppui viimein, mutta sade hakkasi yhä Kalmanhanaukion kahdentoista ikkunoihin yhdessä niistä loppumattomista öistä, joina Draco Malfoy oli hänen saavuttamattomissaan.
« Viimeksi muokattu: 27.12.2014 18:04:00 kirjoittanut Renneto »
You mustn't be afraid to dream a little bigger, darling.

HERMOPRINCESS

  • Vieras
Vs: Unohdetut haaveet | K-7
« Vastaus #1 : 23.10.2009 14:40:03 »
Hyvä tarina  :)

Crepe

  • ***
  • Viestejä: 304
Vs: Unohdetut haaveet | K-7
« Vastaus #2 : 23.10.2009 16:51:52 »
HERMOPRINCESS: Kiitti  :)
« Viimeksi muokattu: 24.10.2009 15:15:25 kirjoittanut Crepe »
You mustn't be afraid to dream a little bigger, darling.

Rins

  • Tribuutti
  • ***
  • Viestejä: 1 920
  • Team Peeta
    • The pieces of my heart
Vs: Unohdetut haaveet | K-7
« Vastaus #3 : 23.10.2009 21:16:01 »
Yleensä mä tarinoissa arvostan sitä kun saadaan tapahtuun paljon, mutta tässä sä sait pelkästään tunteiden avulla mut ihan hämilleen ihastuksesta.

Ihan järjettömän kaunis, kiitos (:



Joitakin unelmia ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

Bannerin tehnyt Lady Dynamite

Crepe

  • ***
  • Viestejä: 304
Vs: Unohdetut haaveet | K-7
« Vastaus #4 : 25.10.2009 00:06:50 »
teinirinsessa: Ymmärrän, mitä tarkoitat, sellaisia tarinoita minäkin useimmiten tykkään mieluummin lukea. Hienoa, että tämä oli kuitenkin poikkeus ja tykkäsit kuvailustani. Kiitos paljon kauniista sanoistasi, ilostutit päivääni kovin. :)
You mustn't be afraid to dream a little bigger, darling.