Ficin nimi: Murtovaras
Kirjoittaja: Satunnainen raapustelija
Beta: Maissinaksu
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Mukana: Ed, taustalla Roy/Riza
Genre: slice of life
Summary:
Ed arveli, että päästäkseen hänestä eroon eversti allekirjoittaisi mitä hän vain ikinä keksisikin pyytää.A/N: Iso kiitos Maissinaksulle, ilman apua (ja painostusta
) en tätäkään ficciä olisi saanut aikaiseksi <3
***
Ed hyppäsi ikkunasta sisään, pudisteli pölyt vaatteistaan ja vilkuili ympärilleen. Eversti ei ollut vielä kotona, aivan kuten hän oli arvellutkin. Hyvä.
Hän kääntyi ympäri ja sulki ikkunan takanaan. Ajatteli hän Lingistä mitä tahansa, ainakin prinssinkutale oli opettanut hänelle muutaman hyödyllisen tempun, kuten miten tulla ikkunasta sisään yhtä helposti kuin ovesta. Oppitunti oli tosin maksanut hänelle kolmen ruokalajin aterian.
Ed käveli asunnon läpi ja katseli ympärilleen. Eversti ei tosiaan asunut kovin häävisti. Asunto oli kalustettu niukasti ja yksinkertaisesti, siellä oli vain välttämätön. Ei kuvia, ei koriste-esineitä, ei mitään henkilökohtaista. Huonekalut olivat siistejä mutta kuluneita, asunto puhdas mutta persoonaton. Ainoat todisteet siitä että talossa tosiaan asui joku, olivat sanomalehti pöydällä ja kahvipurkki hellan vieressä.
Ed lysähti istumaan toiseen ruokapöydän tuoleista ja katseli kelloa keittiön oven yläpuolella. Se näytti puolta seitsemää. Eversti tulisi varmaan pian kotiin ja Ed saisi tämän allekirjoittamaan raporttinsa ja kertomaan uudet tiedot viisasten kivestä, jos sellaisia oli. Hän onnitteli itseään kekseliäisyydestään. Jos hän olisi mennyt everstin toimistoon, niin kuin Al oli ehdottanut, hän ei olisi päässyt sieltä pois tuntikausiin. Everstin paskiainen harvoin otti hänet heti vastaan, tämä joko istui turhanpäiväisissä kokouksissa tai ilmoitti tekevänsä muut paperityöt alta pois ennen kuin suostui keskittymään häneen.
“Armeijassa on muitakin alkemisteja kuin sinä, Teräs”, oli everstin lempilausahdus. “Opettele odottamaan vuoroasi.”
Niinpä Ed oli jättänyt Alin hotellille - haarniskat olivat epäkäytännöllisiä asuntoihin murtauduttaessa - ja mennyt suoraan everstin kotiin. Hän oli kerran käynyt sen ovella hakemassa joitain papereita ja tiesi missä se oli, vaikkei ollutkaan koskaan käynyt sisällä. Ed arveli, että päästäkseen hänestä eroon eversti allekirjoittaisi mitä hän vain ikinä keksisikin pyytää.
Ed ei tiennyt, kauanko oli istunut hämärässä keittiössä, kun ovi viimein kolahti ja joku harppoi sisään. Hän nojautui taaksepäin tuolissaan ja loi kasvoilleen hävyttömän virneen.
“Riza...”
“Roy, minä en ole vielä riisunut edes takkia”, vastasi luutnantin huvittunut ääni. “Odota, kun otan kengät jalasta, niin minä...”
“Siitä on niin kauan, kun olemme olleet yhdessä... Riza...”
Edin virne hävisi nopeammin kuin ruoka Lingin vatsaan. Hän istui jähmettyneenä paikoillaan kuunnellessaan everstin ja luutnantin ääniä eteisestä. Hän silmäili epätoivoisesti olohuoneen ikkunaa, josta oli tullut sisään. Olisivatko luutnantti ja eversti niin toistensa lumoissa, etteivät näkisi hänen kävelevän käytävän läpi?
Luultavasti eivät.
“Riza...” nyt kuului ääni moiskahtava ääni, jonka Ed tunnisti, vaikka oli itse tehnyt sen vain kerran. Hänen korvansa helottivat punaisina kuin kirsikat hänen kuunnellessaan esimiehensä ja tämän lähimmän alaisen suutelevan eteisessä. Voi hyvä jumala, entä jos he päättäisivät tehdä muutakin kuin suudella?
“Roy, hillitse itsesi”, luutnantti nauroi. Hän kuulosti hengästyneeltä. “Muistathan, että meillä on vieras?”
Edin tuoli kolahti lattialle. Hän ehti juuri tarttua ikkunaan, kun lasi hänen sormiensa alla kuumeni polttavaksi ja hän kiskaisi sormensa pois kuin pahanteosta kiinni jäänyt lapsi.
Eversti ja luutnantti seisoivat oviaukossa. Luutnantti hymyili hänelle tapansa mukaan ystävällisesti, mutta everstin ilme oli kuin kissalla, joka oli juuri saanut hiiren satimeen.
“No mutta Teräs. Ei ole kohteliasta rynnätä tiehensä sanomatta edes päivää. Ei varsinkaan, kun on juuri murtautunut toisen kotiin.”
Ed pani kätensä puuskaan ja mulkoili esimiestään. Tämän virne ei värähtänytkään. “Miten te tiesitte?”
“Talossa on portinvartija, joka näki sinun kiipeävän palotikkaita ylös”, luutnantti vastasi everstin puolesta ja asteli tämän ohitse keittiöön. “Hän oli jo kutsumassa poliisia, kun tulimme paikalle. Sitä paitsi Alphonse näytti hyvin syylliseltä, kun kysyimme, mikset ollut toimistossa tänään."
“Ehkä sinä opit tästä taas jotain, Teräs”, sanoi eversti, joka ilmiselvästi nautti tilanteesta. Ed mulkoili tätä raivokkaasti. “Ainakin sen, ettei esimiehen kotiin ole soveliasta murtautua.”
“Lakatkaa kiusaamasta häntä, eversti”, Hawkeyen ääni kuului vaimeana keittiöstä. “Ed, onko sinulla jotain papereita näytettävänä? Katsotaan niitä samalla kun syödään illallista.”
Kylmä hiki hiipi Edin niskaan. “Minun pitää mennä. Al odottaa. Katsotaan papereita huomenna.”
“Älä höpsi”, eversti sanoi ja napsautti taas sormiaan. Metallinen ikkunalauta hohkasi punaisena. “Sinä liityt seuraan. Sitä paitsi veljesi, joka muuten on surkea valehtelija, pärjää vallan mainiosti kirjastossa loppuillan.”
“Sinä...” Ed ei keksinyt tarpeeksi pahaa loukkausta. “Sinä...”
“Kyllä, lähin esimiehesi”, Roy sanoi ja virnisti kuin susi. “Tule nyt. Saat auttaa kuorimaan porkkanat. Uskon, että terästäsi on siinä apua.”
“Se on ase! Ei mikään kuorimaveitsi!”
“Minun taloni, minun sääntöni, Teräs.”
“Everstinkutale!”
“Ed, osoita kunnioitusta vanhempiasi kohtaan.”
“Luutnantti, älä sinäkin aloita!”
“Ja pesehän kätesi.”
