Totisesti. Onnistuinpa pyyhkimään pölyt osastolleen vajonneesta, koskettavasta helmitekstistä! Wau. Löysin Didymea ja muita Voltureita käsittelevän ficin, vaikka en rohjennut toivoa pääseväni sellaista lukemaan. Uskoisin saaneeni inspiraatiota ja motivaatiota kirjoittamaan samaisista tapahtumista Aron näkökulmasta...
Suosimiani korulauseita ei ollut ripustettuna, mutta henkilöidet mielet, tunteet – etenkin tukahduttava suru olivat vahvasti esillä. En kirjoittaisi tällä tavalla, mutta kirjoitustyyli sopi ficciin kuin nenä päähän eikä siinä ollut mitään häiritsevää. Pienet kielioppivirheet haittasivat vähän, joten listaan muutaman esimerkiksi korjauksin varustettuna. =)
”Rauhoitu Marcus.”--
”Rauhoitu
, Marcus.”
”Hän on poissa.” Vaalea mies huohotti polvillaan maassa
”Hän on poissa”, vaalea mies huohotti polvillaan maassa.
Hän painoi päänsä tumman miehen rintaa vastaan, käheästi mies itki.--
Tässä ei ole varsinaista typoa tai kielioppimokaa, mutta voisi miettiä voisiko lauseen kirjoittaa sujuvammin.
Marcus oli rakastunut Aron pikkusisareen eli Didymeen yhtä palavasti kuin Romeo konsanaan. Miltei kaikki rakastivat Didymea, jolla oli erityiskyky saada kaikki hyvälle mielelle ja pitämään itsestään. Mutta keräilijämäinen isoveli ei pitänyt vampyyrittaren kykyä järin hyödyllisenä. Didymen ja Marcus aikoessa jättää Volturit, Aro ei hyväksynyt niin sanotun veljensä päätöstä, sillä Marcus omasi hänen silmissään arvokkaamman lahjan. Kyvyn nähdä keskinäiset suhteet. Niinpä hän odotti oikeaa hetkeä ja tappoi Didyme-polon. Kenties hän välitti toisesta jollain tasolla, muttei niin paljon että olisi asettanut vampyyrittaren onnen etusijalle. Aron ohuilla hymyillä leikittelevä vino hymy paljasti vampyyrin syyllisyyden, vaikka hän lohdutteli kovin uskottavasti. Marcus ei tajunnut eikä koskaan tullut tajuamaan veljensä olevan murhan takana. Hänestä tuli pelkkä pahaan depressioon uponnut tyhjä kuori, jonka ikuisuudessa ei ollut pikkiriikkisenkään onnea. Hän ei voinut olla enää koskaan onnellinen.
Mikäli pitäisi kaivella vielä lisää hyviä puolia, voisi mainita tapasi käsitellä Voltureiden surua. Lohduttivat toisiaan, mutta ei oltu väännelty mitään pakkopulla parituksia. Hienoa työtä!
