Kirjoittaja Aihe: Percy Jackson: Aamuyön utu silmissäs/ raapaleita ja 1shotteja/K-11 lisää 30.1.2016  (Luettu 43827 kertaa)

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Hyvää!  :D

Sori, en viimeksi vissiinkään ehtinyt kattoo tätä. :)
  Ihanaa, kuten aina, voitko sä huonosti kirjoittaakkaan?  ???
kirjoitus virheitä ei mun silmiin näkyny, joten mulla tässä nyt ei paljoo sanottavaa oo. :)

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Nalle: Kiitos kommentistasi, piristi valtavasti :) Toivotaan, ettei niitä huonoja kirjoituksia tule jatkossakaan.

AN: Olen ollut laiska. Taas. Mutten vain ole jaksanut kirjoittaa mitään. Joulu tulee ja niin ees päin. No ei oikeesti, en voi tällä kertaa syyttää joulua. Enhän oo ees hankkinu lahjoja vielä! Hups  8)

Eniwei, koska oon saanu tälläsen supersöpöily inspiksen tänää, ja vielä käyttänyt koko illan sen kirjoittaminseen (minus kaksi tuntia) olisikin suotavaa oikea kommentti ryöppy ;)  :P

Eli shotti rakentuu Michael Bubblen Home kannattaa kuunnella, se on niiiin ihana <3

Percabeth
S
Romance, Drama

Home

Another summer day
Has come and gone away
In Paris and Rome
But I wanna go home
Mmmmmmmm

Annabeth istui Pariisilaisessa kahvilassa hämmennellen jäähtyvää makukahviaan ja keskeneräinen kirje edessään. Harmaat silmät tuijottivat kaukaisesti ikkunasta ulos. Keskikesä kukki Pariisissa ja lämmin kesätuuli ravisteli hellästi vihreitä puun lehtiä katujen varsilla. Ihmiset liikkuivat vilkkaasti, hymy huulillaan ja silmissään kesän palo. Mutta Annabeth istui sisällä kahvilassa lopettamaton kirje edessään ja surullinen hymy huulillaan.

May be surrounded by
A million people I
Still feel all alone
I just wanna go home
Oh, I miss you, you know


Atehenen tytär seisoi pöydän ääressä tutkien tarkasti piirustuksia. Vaaleat pitkät hiukset hän oli kietaissut huolettomalle nutturalle, josta ne pyrkivät tipahtelemaan uudestaan ja uudestaan.

”No? Mitäs sanot?” Annabethin vierellä seisova mies kysyi virnistäen ranskalaisessa aksentillaan. Nainen vilkaisi nopeasti miehen ruskettuneisiin kasvoihin, rusehtavan vihreisiin silmiin ja leveään hymyyn, ennen kuin käänsi katseensa takaisin piirustuksiin. Ne olivat hyviä. Taitavia ja yksityiskohtaisia. Niissä tosiaan oli mietitty kaikkea.

”Ne ovat taitavasti tehtyjä. Toivottavasti saat hankkeesi läpi.” Annabeth vastasi hymyillen pienesti. Mies virnisti jälleen, tällä kertaa helpottuneemmin.

”Kuule, Annabeth, ajattelin, jos haluaisit lähteä viettämään iltaa minun ja muun porukan kanssa.” Annabeth huokaisi hiljaa mielessään. Ei, hän ei halunnut lähteä. Ei sillä, ettei olisi pitänyt työkavereistaan ja Zach olisi ollut jotenkin epämiellyttävä tyyppi. Annabeth piti heistä kaikista oikein paljon, mutta ei silti tuntenut oloaan luontevaksi heidän kanssaan.

Annabeth halusi kotiin, Percyn luokse. Surullinen hymy hiipi naisen huulille hänen ajatellessaan omaa leväaivoaan ja tämän kujeilevaa nauruaan. Annabeth muisti edelleen sen turvallisen tunteen, joka velloi hänen rinnassaan, joka kerta kun Percy veti hänet tiukkaan halaukseen ja perhoset vatsassaan, Poseidonin pojan kumartuessa painamaan hellän suukon hänen huulilleen.

”-beth? Annabeth? Kuunteletko sinä ollenkaan?” Zach kysyi kummastuneena heiluttaen kämmentään naisen silmien edessä. Athenen tytär hätkähti hieman ja vilkaisi tummahiuksiseen mieheen anteeksipyytävästi hymyillen. ”Anteeksi, vajosin omiin ajatuksiini. Tulen mielelläni teidän kanssanne ulos tänään.” Athenen tytär vastasi ja Zach hymyili riemuissaan silmät tuikkien.

And I’ve been keeping all the letters that I wrote to you
Each one a line or two
“I’m fine baby, how are you?”
Well I would send them but I know that it’s just not enough
My words were cold and flat
And you deserve more than that

Huokaisten Annabeth pyyhki kymmenen viimeisintä lausettaan, jotka oli kolmen tunnin aikana saanut kirjoitettuaan kumittamisesta kuluneesta paperille. Hän venytteli käsiään ja vilkaisi ikkunasta syksyiseen maisemaan ja siitä takaisin kirjeeseen.

”Hei Percy,

kuinka sinulla menee? Minulla menee hyvin. Täällä on...”


Itsekseen ärjäisten Annabeth kumitti raivokkaasti viimeisetkin lauseet. Puolitoista vuotta, eikä hän ole onnistunut kirjoittamaan ainuttakaan kirjettä Percylle, saatikka sähköpostia tai tekstiviestiä. Ei edes puhelua. Ensimmäisenä kuukautenaan Pariisissa hän oli lähettänyt useita viestejä ja Percy oli soitellut piristäviä puheluita kertoen New Yorkin kuulumisia, joita Annabeth oli kuunnellut hymyillen. Sittemmin Annabethista tuli liian kiireinen, hänellä ei ollut enää aikaa vastata Percyn puheluihin niin usein, eikä kirjoittaa viestejä miehelle jota rakasti. Hän oli niin uppoutunut omaan työhönsä ja omaan niin kutsuttuun kiireellisyyteensä, ettei enää muistanut pitää yhteyttä muihin rakkaisiinsa.

Hiljaa, mutta varmasti hän etäännytti itsensä tarkoituksettomasti ystävistään ja Percyn puhelut kävivät yhä vain harvinaisimmiksi ja harvinaisimmiksi, kuten muidenkin. Nyt Percy ei ollut soittanut viimeiseen vuoteen, muut hänen ystävänsä olivat lopettaneet yhteyden pidon jo ennen sitä.

Milloinkohan hän oli havahtunut koti-ikävään ja yksinäisyyteen? Mistä lähtien hän oli yrittänyt kirjoittaa Percylle kirjettä, jonka hän ansaitsi? Kirjettä ilman latteita sanoja ja vakuutuksia ilman tarkoitusta?


Another aeroplane
Another sunny place
I’m lucky, I know
But I wanna go home
Mmmm, I’ve got to go home

Let me go home
 I’m just too far from where you are
 I wanna come home

Annabeth vilkaisi lentokoneen ikkunasta nähden vain auringon valaisemia pilviä, kun Ranska jäi menneeseen. Annabeth tiesi olevansa onnekas, muiden muassa. Totta kai hänen alallaan tarvittiin myös paljon taitoa ja tietoa, mutta ilman onnea olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niillä ei ollut paljon väliä.

Kolme vuotta Ranskassa työn ja yksinäisyyden kanssa. Uusi projekti ja napakymppi. Ylennys ja Rooma kutsuu. Mutta Annabeth oli väsynyt ja yksin. Hän halusi kotiin Amerikkaan. Ikävä Percyä kohtaan on yltynyt valtavaksi, eikä hän ole vieläkään saanut kirjoitettua kirjettä.

And I feel just like I’m living someone else’s life
It’s like I just stepped outside
When everything was going right
And I know just why you could not
Come along with me
'Cause this was not your dream
But you always believed in me

Uudessa asunnossaan Roomassa on tilaa. Niin paljon tilaa, että Annabeth tunsi eksyvänsä uuteen kotiinsa joka ei koskaan voi tuntua kodilta. Uusi arkkitehtuuri ja design olivat kauniita ja kalliita, mutta enää Athenen tytär ei jaksa innostua niistä.

Annabeth rojahti sohvalle ja tuijotti korkeaa lasikattoa. Toisinaan hän ei voinut ymmärtää, miksi kaikki tuntui niin tyhjältä ja merkityksettömältä. Miksi joka aamu hän joutui taistelemaan itsensä kanssa aina vaan enemmän ja enemmän jaksaakseen ottaa työnsä asiaankuuluvalla vakavuudella ja intohimolla. Hänhän eli elämää, josta on pienestä pitäen haaveillut. Hänellä oli unelma työ, hän oli kohonnut arvostettuun asemaan ja rahaakaan häneltä ei enää puutu. Silti tuntui kuin hän ei enää eläisi omaa elämäänsä.

Mutta kyllä Annabeth tietää. Tietää, että koska Percy ei ole täällä, hänen kanssaan jakamassa iloja ja suruja, juhlimassa hänen onnistumisiaan ja lohduttamassa pieleen menneestä projektista, ei hän voi olla täysin onnellinen saavutuksistaan. Aikanaan hän oli vain ollut liian itsekäs ja ylpeä saavutuksestaan päästä ulkomaille töihin, arvostettuihin kansainvälisiin firmoihin. Kaikki meni niin hyvin, hän oli saamassa kaiken mistä oli unelmoinut.

Annabeth muistaa Percyn ilmeen, kun hän innoissaan kertoi uutiset poikaystävälleen.

Hämmästynyt ja varovaisen surullinen ilme kuvasta Poseidonin pojan kasvoja Annabethin puhuessa innoissaan tulevasta työstään. Percy otti Annabethia hellästi kädestä ja hymyili pienesti.Athenen tytär keskeytti puhetulvansa kääntyessään katsomaan Percyä ja hänen innostunut ilmeensä hälveni hitaasti olemattomiin surullisten silmien edessä.

”Taidat tosiaan haluta mennä.” Percy totesi hiljaisesti puristaen samalla hieman kovemmin Annabethin kädestä. Annabeth nyökkäsi mykkänä. ”Ja tiedäthän, etten minä voi tulla kanssasi?” Percy kysyi kuin varmistaakseen. Athenen tytär aukaisi suunsa väittääkseen vastaan, mutta meren poika vain pudisti päätään. ”Tiedäthän sinä.” Ja kyllä Annabeth tiesi. Hiljaa tyttö painoi päänsä Percyn olalle tämän kietoessa kätensä hänen ympärilleen.

”Sinä tulet saavuttamaan niin paljon Annabeth, niin paljon. Minä tiedän sen.”


Another winter day has come
And gone away
In even Paris and Rome
And I wanna go home
Let me go home


Talvi Roomassa on kylmä, ei ehkä paljon eroa Pariisin talveen, mutta toisaalta Annabeth ei pitänyt Pariisinkaan talvesta, joka oli kyllä hieman kylmempi. Kuinka vain, edes 13 °C asteen lämpö ei ollut tarpeeksi lämmin Annabethille. Hän kaipasi aina vain enemmän takaisin New Yorkiin ja Kaliforniaan. 

Väristen Annabeth käveli tyylikästä toimista kohti ja toivoi pääsevänsä jo kotiin.

And I’m surrounded by
A million people I
Still feel all alone
Oh, let me go home
Oh, I miss you, you know


Kesä saapui Roomaan tuoden mukanaan pakahduttavat helteet. Ihmiset rynnivät rannoille ja jäätelökioskien kauppa kävi. Annabeth istui syrjäisellä rantakalliolla mahdollisemman rauhassa muista. Ranta kuhisi ihmisistä ja oman rauhaisan paikan löytäminen ei ollutkaan aivan helppoa.

Kapeat sormet piirsivät näppärästi uusinta luonnosta suuresta talosta, jossa oli soljuileva arkkitehtuuri, korallikoristeisia pilareita sekä avaruutta. Pysähtyessään hetkeksi katsomaan luonnostaan Annabeth huomasi sen jäljittelevän jälleen kerran merta. Huokaisten hän jatkoi piirustusta, lisäten aina uuden yksityiskohdan.

”Täytyy myöntää, että luonnoksesi ovat varsin taitavia.” Annabeth hätkähti pehmeän karheaa ääntä takanaan. Nainen käännähti nopeasti ympäri kohdaten tuikkivat merenvihreät silmät ja hieman huvittuneen hymyn. Percy…

”Voin nähdä, miksi äitisi on sinusta niin ylpeä. Hän ei lakkaa leuhkimasta saavutuksistasi, ei sitten millään.” Poseidon sanoi hieman tuhahtaen. Annabeth räpytti hämmästyneenä silmiään, ennen kuin tajusi vieressään istuvan merenjumala, eikä Percy. Hieman hätääntyneenä hän yritti nousta seisomaan kumartaakseen tälle. Äidin vihamies tai ei, Poseidon oli kuitenkin jumala ja täten hänelle kuului osoittaa kunnioitusta.

Poseidon kuitenkin heilautti vain kättään vähättelevästi ja Annabeth istuutui epäröiden takaisin. He katsoivat merta hiljaa, eikä kumpikaan ei sanonut mitään. Athenen tytär tunsi itsensä levottomaksi merenjumalan seurassa ja paloi halusta tietää syyn tämän visiittiin, muttei jostain syystä saanut sanoja suustaan.

”Huomaan, että luonnoksesi ovat nykyään meriaiheisia.” Poseidon totesi huolettomasti. Annabeth jännittyi hieman, eikä tiennyt mitä vastata, olihan se totta. ”Minusta tuntuu, että olet valmis tulemaan kotiin.” Merenjumala jatkoi noustessaan seisomaan. Merenvihreistä silmistä kuvastui voimakkaat tunteiden pyörteet. Annabeth laski harmaat silmänsä kallioon, kun ei enää kestänyt katsoa jumalaa.

”Joskus kotiin palaaminen on vaikeampaa kuin mikään muu, mutta se ole mahdotonta.”

Let me go home
I’ve had my run
Baby, I’m done
I gotta go home
Let me go home
It will all be all right
I’ll be home tonight
I’m coming back home

Annabeth käveli verkkaisesti kiireisiä katuja pitkin. Hän hengitti syvään ja vilkuili ympärilleen. New York.

Taskussaan hänellä oli luonnos, jota Poseidon oli ihastellut. Paperille oli kirjoitettu suttuisella käsialalla osoite, jonne Annabeth nyt suuntasi. Kerrostalot ja korttelit vaihtuivat toisiin, naisen kävellessä hiljaa eteenpäin. Lopulta hän pysähtyi kauniin talon eteen, josta oli hyvä näkyvyys merelle.

Athenen tytär keräsi rohkeutensa ja asteli ovelle. Hän painoi ovikelloa ja odotti lähes henkeään pidätellen. Kun asunnon sisältä kuuluivat lähestyvät askeleet, Annabeth tunsi jännittyvänsä kauttaaltaan ja kätensä lähes tärisevän. Ovi avautui ja suulle ilmestyi mies, jolla oli mustat hiukset ja merenvihreät silmät jotka tuikkivat kysyvästi.

”Percy.” Annabeth henkäisi, muttei uskaltanut liikahtaakaan.

Percyn silmät suurenivat tämän tunnistaessa ovella seisovan naisen Annabethiksi ja lämmin hymy kiipesi huulille.

”Olet tullut kotiin”

~*~

Joo kommenttia kiitos. Mitäs piditte haikailevasta romancesta?
« Viimeksi muokattu: 28.12.2012 00:31:22 kirjoittanut LumiNalle »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Jes! Ihanaa!  :o
   Ihanan pitkä, kirjotustas ei osais koirakaan haukkuu... :D Mahtavaa.

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Nalle: Kiitos kaunis <3 Ihanaa kun tykkäsit  :)

Chey: Anteeksipyyntö hyväksytty   :D Toivoinkin vähä, että tää Percabeth sulattaisi edes muutaman sydämen, kun en näitä paljon kirjoittele. Hyvä, että kirjoitusasukin oli hyvä, eikä mennyt omille teilleen.

Heeh, arvasin, että tuosta lopusta sanotaan :P Mutta siihen sen verran, että se jäi avoimeksi jotakuinkin tarkoituksella. Siinä ei kerrottu Percyn tunteista, jotka Annien paluu aiheutti, koska sitten olisi ollut suorastaan mahdotonta lopettaa siihen ;) Mutta koska mun mielestäni Percy on niin hyvä sydäminen ihminen, ettei se käännyttäisi Annabethia oveltaan, vaikka olisikin hieman katkera ja vihainen yhteydenpidon puutteesta, mitä onkin luultavasti. Se on jätetty täysin lukijan mielikuvituksen varaan.

Ja ehkä sitä Percabethia tulee enemmänkin, näin joulun kunniaksi  :)

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 360
  • Aliquando insanire iucundum est.
Hei aww <3

Tosiaan, anteeksi epäaktiivisuuteni, jokainen on luettu, mutta kommentti ei irtoa...

Mutta Percabeth <3 Hei aww, tää oli sulonen ja kaikkee. Sujuvasti eteni ja muutaman kirjoitusvirheen olin huomaavinani, mutta ei kummempaa. Percabeth on aina ihanaa <3 Oli ihan järkyttävän kaunis koko shotti ja oli mukava lukea pidempää vaihteeksi. Tosiaan, lisää tällä parituksella, yksi kappale shippereitä täällä hei :>

Mutta tosiaan, hyvää tekstiä, jatka samaan malliin! :)

Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Ja ehkä sitä Percabethia tulee enemmänkin, näin joulun kunniaksi  :)

Ihanaa! Percabeth, on mun ehoton suosikki. :) :D


Guépard

  • *
  • Viestejä: 1
heih, täällä uusi lukija joka on täysin rakastunut näihin sun shotteihin/raapaeisiin <3<3<3<3 en tajua miksen ole ikinä aiemmin tajunnut lukea percy jackson ficcejä, onneksi satuin vilkaisemaan! Olet ihan loistava kirjoittaja ja näissä on kaikissa aivan ihana tunnelma saatu aikaseksi c: luin nää kaikki nyt tässä kahen päivän sisällä millon nyt kerkesin (yöllä... Owo) ja awwwwws. Ton vimpanki kohalla meinasin ruveta pillittämään (mua esti vaan se että oon autossa perheen kanssa...) eikä se ollu eka millon teki mieli itkeä koska noi sun tunnelmat on onnistunu niin hyvin ja noi henkilötki tuntuu ihan aidoilta. Parituksista tykkään ehkä enitenn perus percy/annabethista mut luen ihan kaikkea muutaki innolla :33 mitäs muuta piti sanoa? No, ei nyt tuu just mieleen ainakaan mitään rakentavaa, mutta tiedätpä ainakin että tällä on tällänenkin lukija^^

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
AN: Kiitos kaikille, jotka ovat viitsineet kommentoida. :) It makes me happy.

S
Drama, Romance
Warning: Kliseitä, kliseitä, kliseitä.

Viimeinen valssi


Hidas valssi soi tanssisalissa ja vieraat tanssivat. Iloinen nauru ja rupattelu kuuluivat vaimeana terassille, houkutellen nuorukaista takaisin sisälle liittymään tanssiin. Naisilla oli kauniit pitkät ja näyttävät iltapukunsa yllään ja miehillä viimeisen päälle räätälöidyt frakit. Tänä iltana kaikilla oli kevyt mieli ja hyväntekeväisyysjuhlat tulisivat keräämään paljon voittoa. ”Äiti on varmasti onnessaan.” Percy ajatteli hymähtäen hieman huvittuneesti nojatessaan marmoriseen kaiteeseen.

Huokaisten nuorukainen kuitenkin ojentui, siisti hieman mustaa takkiaan ennen kuin suuntasi kulkunsa takaisin sisätiloihin. Siniset silmät tarkkailivat näennäisen rentoutuneena salin tanssijoita, sekä seinustoilla seisovia rupattelevia vieraita. Kappale vaihtui ja Percy hymyili kohteliaasti viereensä tulleelle nuorelle naiselle. Kumartaen pienesti Percy tarttui tätä kädestä ja johdatti valssiin.

”Voi hyvät jumalat sentään…” Percy ajatteli tuskastuneena tuntiessaan tytön painautuvan ujosti hieman lähemmäs kuin olisi tarpeen, hymyn kuitenkin säilyessä hieman väkinäisesti huulilla. Kappale päättyi ja Percy erkani helpottuneena tanssikumppanistaan. Hän avasi suunsa pahoitellakseen poistumistaan, kun huomasi toiveikkaan ilmeen tämän kasvoilla. ”Hitto, olet aivan liian hyväsydäminen.” Percy sätti itseään aloittaessaan vielä yhden tanssin iholle liimatuvan neidin kanssa.  Kesken kaiken hän kuitenkin tunsi kevyen kosketuksen olallaan ja vilkaisi kummastuneena taakseen. Hänen serkkunsa Thalia seisoi hänen takanaan mustassa iltapuvussaan hymyillen hieman omahyväisesti.

”Anteeksi keskeytykseni,” Thalia vilkaisi nopeasti Percyn tanssipartneriin, ennen kuin käänsi katseensa takaisin nuorukaiseen. ”Mutta joudun varastamaan komean serkkuni seuraani.” Tämän sanottuaan Thalia vetäisi Percyn mukanaan ja jättäen nuoremman naisen seisomaan orvon näköisenä keskelle salia. Percy heitti pahoittelevan hymyn tälle, mutta seurasi kuitenkin kuuliaisesti serkkuaan.

”No niin, voit kiittää minua myöhemmin sankarillisesta pelastamisestasi.” Thalia aloitti heidän keinuessa hiljaa kappaleen tahdissa.

”Ja mikähän sai sinut kuvittelemaan minun tarvitseneen pelastusta?” Percy kysyi hymyillen hurmaavasti kumartuen samalla lähemmäs naista. Thalia pyöritteli silmiään serkulleen, muttei voinut estää hentoa punastusta kiipeämästä kasvoilleen tuntiessaan jäntevän kehon vasten omaansa ja kuuman hengityksen korvansa juurella.

”Älä viitsi, ilmeesi näytti kuin olisit syönyt jotain hyvin hapanta ja kenties haistanut jotain vielä pahempaa.” Thalia tuhahti vieden kätensä leikkimään Percyn niskahiuksilla.

”Tuo oli ilkeästi sanottu hänestä, hän ei haissut pahalta.” Percy mumisi.

”No, ehkä sinun olisi sitten pitänyt pitää ilmeesi kurissa. Olen varma, että ainakin suurin osa lähellänne tanssivista vieraista luuli samaa kuin minä.” Thalia virnisti kiusaten.

Kappaleen loputtua he suuntasivat kohti salonkia pysähtyen välillä juttelemaan vieraille. Thalia, joka seisoi Percyn käsipuolessa, huokaisi hiljaa turhautuneena ja yritti huomaamattomasti nykiä Percyä liikkeelle. Percyä huvitti Thalian lyhyt pinna ja hyvästeli parin, jonka kanssa jutteli. ”Pinna kireällä?” Hän kysyi serkultaan virnuillen pienesti. Thalia mulkaisi tätä kuivasti kirvoittaen hilpeän naurun tyrskähdyksen nuorukaisen huulilta.

He istuutuivat lähekkäin mukavaan sohvaan ja siemailivat tarjoilijoiden antamista shampanja laseista. Pian heidän seuraansa liittyi Thalian veli Jason, heidän serkkunsa Nico sekä heidän ystävänsä, suosittu seurapiiriperhonen Silena Beauregard. Seurue jutteli hyväntuulisesti satunnaisista asioista aina seurapiiri juoruista opintoihin ja muista arkisimmista asioista.

Aika lipui nuorien ohitse aivan heidän huomamaattaan, kun Thalia yllättäen nousi ripeästi seisomaan henkäisten samalla terävästi. Muut vilkaisivat kummastuneena mustahiuksiseen tyttöön, kun tämä vilkuili hieman hätäisenä ympärilleen.

”Mitä nyt Thals?” Percy kysyi hämmentyneenä.

”Minä aivan unohdin Annien!” Thalia vastasi hätäisesti ennen kuin lähti kulkemaan kohti aulaa. Muut vilkaisivat edelleen hämmentyneinä Thalian perään ja sitten hihittävään Jasoniin.

”Jas? Mistä Thalia puhui?” Silena kysyi pehmeästi ja asetti siron kämmenensä blondin nuorukaisen käsivarrelle. Jason lopetti hihittelynsä kuin seinään ja katsoi suoraan Silenan silmiin.

”Jason? Jason!” Nico napsautti sormiaan toisen silmien edessä. ”Älä sentään kuolamaan ala.”

Jason hätkähti nolostuneena ja pyyhkäisi vaistomaisesti suutaan saaden ystäviensä virnistykset ratkeamaan nauruksi.

”Niinpä niin, naurakaa vaan.” Jason nurisi tyytymättömänä.

Lopulta Silena keräsi heistä ensimmäisenä itsensä kokoon ja yritti hillitä nauruaan. ”Niin, kerro toki, minne sisaresi noin kiireellä lähti.”

”Kuten tiedätte, näihin hyväntekeväisyysjuhliin sai tuoda mukanaan avecin, mikäli tahtoi. Ja Thalia toi,” Jason virnisti ja muut vilkaisivat toisiaan yllättyneinä. Thalia ei koskaan tuonut mukanaan avecia. ”Mutta näyttää siltä, että rakas siskoni unohti seuralaisensa olemassa olon tyystin ja lähti nyt etsimään häntä.” Jason lopetti tarkkaillen tyytyväisenä ystäviensä hämmästyneitä ilmeitä.

”Kenet Thals toi?” Percy kysyi uteliaana. Jason vain kohautti olkapäitään ja heilautti kättään vähättelevästi. ”Jonkun kaverinsa yliopistolta.”


Percy raahautui väsyneenä pois vieraiden täyttämistä huoneistoista, kohti itäsiiven keittiötä. Hiljainen piano musiikki kantautui avoimien ovien ja ikkunoiden kautta keittiöön, kun Percy laahusti jääkaapille. Hän otti vesipullon, avasi sen ja joi ahnaasti samalla kääntyen. Ja hän oli tukehtua veteen huomatessaan, ettei ollutkaan yksin keittiössä. Ikkunan lähellä, keittiö tasoon nojaten seisoi kaunein nainen, jonka Percy oli koskaan nähnyt. Yönsinisessä mekossaan, vaaleilla kiharoillaan ja pistävän harmailla silmillään tämä oli varsin näyttävä kokonaisuus.

Pärskiessään erittäin epäedustavasti vettä henkitorvestaan Percy vilkuili hieman varautuneesti vieraaseen, joka seurasi hänen yskimistä huvittuneena joskin hieman huolestuneena.

”Kuka sinä olet?” Percy kysyi selvittyään yskästään ja laski pullon tasolle.

”Kovin kohteliasta ja ei se taida sinulle kuulua.” Tyttö vastasi sarkastisesti laittaen kätensä puolustavasti puuskaan.

”Kun ottaa huomioon, että tämä on minun kotini ja sinä olet minun keittiössäni, niin kyllä se taitaa minulle kuulua.” Percy vastasi väsyneenä ja istuutui keittiö saarekkeen jakkaralle tuijottaen edelleen kiinteästi naista edessään. Percy seurasi kiinnostuneena, kuinka väri näytti katoavan naisen kasvoilta tämän tajuttuaan olleensa töykeä talon isännälle. Huvittuneena Percy pani merkille sisäisen kamppailun, jota nainen tuntui käyvän itsekseen. Lopulta tämä vain huokaisi ja mutisi anteeksi pyynnön.

”Anteeksi, en tainnut oikein kuulla.” Percy vastasi virnistellen.

Nainen mulkaisi häneen varoittavasti. ”Älä koettele onneasi, vaikka rikas oletkin.”

Percy huokaisi alistuneena, jälleen kerran raha otettiin puheeksi, sillä syyteltiin ja tuomittiin. ”Tyypillistä.” Percy ajatteli.

”Paina puuta.” Nuorukainen sanoi lopulta viitaten tuoliin. Nainen vilkaisi sitä ensin epäröiden, sitten taakseen puutarhaan, ennen kuin asteli penkille kuitenkin.

”Joten aiotko kertoa nimesi?”  Percy kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

”Annabeth.” Nainen vastasi lyhyesti vilkaisten häneen.

”Annabeth. En ole tainnut nähdä sinua aiemmin, mistä perheestä tulet?” Annabeth pyöritteli silmiään Percylle, tämän olettaessa heti hänen kuuluvan johonkin varakkaaseen sukuun.

”Et aio kertoa vai?” Percy virnisti. ”Ei se mitään, meillä on paljon aikaa tutustua toisiimme.”

”Mikä saa sinut luulemaan, että me tulemme enää näkemään?” Annabeth kysyi nostaen kulmaansa. Percy pysähtyi ihailemaan Annabethin kauniita kasvoja ja kurottautui pyyhkäisemään hiussuortuvan pois tämän kasvojen edestä.

”Minä en luule, vaan tiedän” Percy vasta vinkaten silmäänsä. Juuri kun Annabeth aukaisi suunsa vastatakseen Percy hiljensi hänet.

”Shh. Kuuletko? Viimeinen tanssi alkaa.” Sen sanottuaan hän nousi ja kiersi saarekkeen ympäri.

”Mit-? Ei. Ei,ei,ei. En aio tanssia kanssasi.” Annabeth yritti vastustella saaden nuorukaisen nauramaan.

”Totta kai sinä tanssit, siitä ei ole epäilystäkään.”

”Ei, en edes osaa tanssia.” Annabeth vinkaisi Percyn tarttuessa häntä käsivarresta ja saattaen keskemmälle keittiötä. ”Tanssisalissa on varmasti monia naisia, jotka haluaisivat kuollakseen tanssia kanssasi, miksi sinun pitää kiusata minua?” Annabeth sanoi epätoivoisena.

”Aivan varmasti on, olenhan hätkähdyttävän komea.” Percy nauroi.  ”Tulehan nyt.”

Ja niin Annabeth huomasi keinuvansa pehmeän musiikin tahtiin, Percyn jäntevä ja lämmin vartalo painautuneena hänen omaansa vasten. Annabethin sydän jyskytti kiivaasti rinnassa, kuuntelematta laisinkaan hänen käskyjään rauhoittua. Percy hymyili aavistuksen verran katsellessaan naisen hennosti punoittavia kasvoja ja haparoivia liikkeitä.

Musiikin päätyttyä Percy painoi kasvonsa hetkeksi Annabethin hiuksia vasten ja veti aivan lähelleen.  ”Hyvää yötä neiti Annabeth.” Hän mutisi hiljaa, ennen kuin hipaisi huulillaan naisen poskea. Percy suoristautui ja astui askeleen kauemmas hieman pökertyneen oloisesta naisesta ja virnisti veitikkamaisesti, ennen kuin asteli ulos keittiöstä. 

Annabeth seisoi hetken paikallaan, ennen kuin liikahti kohti eteisaulaa, seuraten muiden vieraiden innostunutta spekulointia illan juhlista.

”-nie! Annie! Annabeth!” Annabeth kuuli parhaan ystävänsä huutavan peräänsä, muttei vaivautunut pysähtymään. Hän oli edelleen hieman äkäinen tämän katoamisesta.

Pian hän tunsi jämäkän otteen käsivarrellaan ja pysähtyi katsomaan suoraan Thalian pahoitteleviin silmiin.

”Anna anteeksi, ei ollut tarkoitus unohtaa sinua.” Thalia sanoi matalalla äänellä ja veti häntä kauemmaksi väkijoukosta. ”Korvaan tämän kyllä.”

Annabeth risti kätensä rinnalleen mulkoillen samalla ystäväänsä syyttävästi. ”Sinä tiedät, etten ole koskaan ollut tälläisissä juhlissa. Enkä olisi edes halunnut tulla tännekään.” Hän sanoi syyttävästi. Thalia Huokaisi syvään ja vilkaisi ovelle. ”Sanoinhan jo olevani pahoillani. Korvaan tämän kyllä. Ostan sinulle huomenna suklaacroissantin. Pussillisen.” Thalia houkutteli. Annabeth tuhahti hiljaa, mutta Thalia huomasi kiinnostuneen pilkkeen tämän silmissä.

”Ei riitä.”

”No entäs pussillinen croissanteja ja leffamaraton minun piikkiini? Hmm?” Thalia sanoi parhaimmallaan koiranpentuilmeellään. Hän pystyi näkemään Annabethin epäröinnin. ”Ja suolakeksejä.” Hän lisäsi.

Lopulta Annabeth tuhahti hymyillen ja kääntyi kävelemään ulko-ovelle, Thalia kannoillaan. ”Hyvä on. Mutta sinä maksat. Ja minä valitsen kaikki elokuvat.” Hän kuuli Thalian voihkaisun takanaan ja hymyili ilkeästi. ”Sen lisäksi ostat puolitusinaa vaahtokarkkeja, etkä unohda niitä suolakeksejä.” Annaneth kääntyi katsomaan ystävänsä kärsivää ilmettä. ”Ai niin, ja tästä hyvästä saat myös osallistua kanssani tiedekerhon syyskaudelle.” Hän lisäsi vielä enkelimäinen hymy huulillaan joka suli nauruksi nähtyään Thalian kauhistuneen ilmeen. ”Mutta Annabeth…” Thalia nurisi, avatessaan autonsa lukot, mutta Annabethin tiukka katse sai hänet vaikenemaan ja alistumaan kohtaloonsa.   


”No…” Thalia sanoi hetken päästä heidän ajaessaan kohti yhteistä asuntoaan. ”Tapasitko ketään mielenkiintoista?” Annabeth hätkähti hieman ja vilkaisi syrjäsilmällä ystäväänsä. ”En, enpä oikeastaan.” Hän vastasi ja käänsi katseensa ikkunaan. ”Et vai?” Thalia virnisti huomaten punoituksen Annabethin poskilla. Annabeth upposi penkillä hieman ja tuijotti itsepäisesti ikkunasta ulos. ”En.”

Thalia nauroi hyvän tuulisesti uskomatta sanaakaan ystävänsä puheesta. ”Oletko aivan varma.”

”Olen.”

”Näinköhän.”

”Lopeta nauraminen.”

”Kerro totuus sitten.”

”Ole hiljaa.”

~*~

Hmm... Alunperin tästä piti tulla raapale, mutta se vähän venyi. Ja tässä tätä Percabethiä sitten oli kaikille siitä pitäville. ;) Seuraavaan kertaan ja muistakaahan kertoa mielipiteenne!
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:23:01 kirjoittanut Kaapo »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Ihana, kiinnostava, erikoinen, joo, mä en osaa kuvailla näitä sun tekstejä mitenkään.
Ne on vaan niin mahtavia että ei mun taidot kuvailemiseen riitä. :)

Cheo

  • joan jett's slave
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Ava by Vanilje
Olen maailman surkein kommentoija, tiedetään mutta voi luoja tuo edellisin ficcisi! :D No siis tuohan oli Percabethiä enkä Percabethistä oikeastaan niin paljon välitä mutta kun tuo ficci oli melko AU niin se sai koko homman tuntumaan jotenkin mielenkiintoisemmalta. Percy, Thalia, Jason ja Nico yhdessä niinkuin kunnon serkusten pitäisikin! Rikas Percy? Ja Thalia yliopistossa! Ihanaa!

Kaikkein mielenkiintoista oli kuitenkin ehkäpä nuo monet paritukset joita panin merkille. Erityisen mielenkiintoista oli Thalian ja Percyn tanssi, kaikki niskahiuksilla leikkimiset ja hurmaavat hymyt ja erityisesti se fakta että myöhemmin Percy flirttailee Annabethille kuin pikku peto. Annabethille, joka tuli juhliin Thalian seuralaisena! Jonka takia muuten aluksi luulin että Thalia ja Annabeth olisivat lesbopari hahaha :D Tästä saisi oikeasti vaikka mitä ihmissuhdedraamaa ja jos sinulle tulee joitain jatkokertomuksia mieleen niin kirjoita ihmeessä kakkososa!
"I've read this script and the costume fits
so I play my part."

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Nalle: Sä kun aina niin imartelet, etten tiedä miten päin olisin. Kiitos ja hyvä kun tykkäät  :-*

Cheo: Hyvä, että jaksoit lukea vaikka paritus ei ollut mieleisiäsi. :) Oon jo pitkää halunnu kirjoittaa jotai missä Percy ois rikas :D Hee, sinä huomasit paritukseni. Tätä kirjoittaessani mietin tälle ihan omaa ficciä, joka liittyisi tähän. Mutta koska en saa tehtyä mitään, etenkään jos mainostan ja lupaan, niin pysyinpä hiljaa. Mutta nyt näyttää siltä, että tähän tulee jonkunlaista jatkoa, joko täällä tai aivan omassa topicissa. :)

AN: Vuoden viimeinen shotti. Wohoo! Tästä ei voi kyllä paljon sanoa. Juonta ei ole nimeksikään.

Perchabeth
S
Drama

School fame

Hän ei ole mitenkään kauhean erityinen, Percy siis. Toki, hän on hyvän näköinen ja useampi kuin yksi tyttö olisi tahtonut päästä hänen lakanoidensa väliin. Se ei silti tehnyt Percystä kovin poikkeavaa. Hän ei ole kaikkein suosituin, (Andrew Sol on suosituin, itsekeskeinen paskiainen kultaisilla kutreillaan ja vihreillä silmillään), mutta ei hän ole kaikkein syrjityinkään. Itse asiassa hän on vasta kuudenneksi suosituin. Tai hyvän näköisin. Miten haluat sen ajatella, sama asiahan se todellisuudessa on.

No niin, kuten jo totesin, Percy ei siis ollut se kaikkein suosituin. Hän on tavallinen naapurinpoika, joka nauraa typerille jutuille, pelaa aivan liikaa x-boksiaan ja viheltelee hyvännäköisten tyttöjen perään kaupungilla (kyllä, jopa silloin, kun on minun kanssani ja luulee etten huomaa. Pojat…).

Percy ei ole myöskään kovin kummoinen opiskelija ja oikeasti, välillä en vain ymmärrä, kuinka hän edes läpäisee kurssinsa. Eihän hän edes opiskele! Tuntisin hän yleensä nukkuu tai juttelee ystäväporukkansa kanssa, joka yleensä kerääntyy hänen pöytänsä ympärille. Percyllä on tarttuva nauru ja kaikkiruokainen huumorintaju. Se jätkä nauraa joka jutulle, jopa minun huonoille yrityksilleni. Mainitsinko jo, että Percyllä on aivan mielettömän söpö hymy? Lisäksi hänellä on myös ihanat hymykuopat, jotka näkyvät silloin kun hän hymyilee aidosti. Eli aika usein.

Ennen kuin unohdan kokonaan, mitä minun piti kertoa, mainittakoon nyt vielä, että Percyllä on todella laaja kaveripiiri. Oikeita ystäviä hänellä ei ole kovin montaa. Minusta se on vähän hassua, sillä jopa Andrew jaksaa ”tuhlata aikaansa” Percyyn. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Andrew on hieman kateellinen Percylle. Andrew viettää melko usein aikaansa Percyn kanssa, silloin kun heillä on samoja tunteja.

Tarkoittaako tämä sitä, että koska Andrew viettää noin paljon aikaa poikaystäväni kanssa, Percy onkin oikeasti paljon suositumpi, kuin luulen? Luultavasti. Ehkä vain yritän huijata tässä itseäni ja teeskennellä, ettei tuo lutka juuri yrittänyt houkutella Percyä yläkertaan ja poikaystäväni ympärillä ei ole puolta cheerleader joukkuetta lääppimässä häntä.

Luulen, että pointtini hävisi jo alkutekijöissään, enkä tosiaan muista, mitä halusin sinulle oikeasti kertoa. Tai ehkä vain halusin sanoa, että pysy kaukana poikaystävästäni. Hän ei ole niin erikoinen kuin luulet. Ja vaikka ehkä olisikin, hän on varattu. Joten, pysy poissa. 

Moikka.

~*~

jooo, oli annabeth pov. Joo, kommentit on rakastettuja. hyvää uutta vuotta jokaiselle.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:23:21 kirjoittanut Kaapo »

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 360
  • Aliquando insanire iucundum est.
Heyyyy ja hyvää uutta vuotta 2013!

Tosiaan, Percabeth on rakkaus ja tosi kivoja taas on ollu, etenkin jälkimmäinen. Tykkäsin siitä, kuinka tarkasti Annabeth analysoi Percyä ja tykkäs suurimmasta osasta ja aww. Jotenki tosi sulonen, vaikkei mitää fluffyä ollukkaa.

Lisää tällasia ja vietäppä hyvä vuosi 2013!

Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Chey: Kiitos kommentista :)

Ledi: Hyvä ku tykkäsit ja kiitus kommentistasi myös.

AN: mietin pitkää, että kirjoitanko tälläisen surupalleron tänne näin vuoden ensimmäiseksi vai en. Mutta en saanut ajatusta päästäni, niin olihan se pakko kirjoittaa sitten.

Percabeth
S
Drama, Angst, Deathfic.
Warning: Hahmon kuolema

Dying In Your Arms

“Percy… Percy…” Hengästynyt ääni huohottaa hämärässä huoneessa. Nuori mies hätkähtää kevyestä unestaan ja venyttelee tuolissa nukkumisesta kipeytyneitä niskojaan nopeasti, ennen kuin siirtyy sängyn viereen. ”Annabeth.” Hän kuiskaa hiljaa ja kumartuu painamaan väsyneen suukon tämän otsalle.

”Percy, älä lähde.” Percy huokaisee lähes äänettömästi ja puristaa Annabethin kättä varovasti. 

Oikeasti Percy haluaisi lähteä. Jättää huoneen, jossa vallitsi vain tuska ja alati lähestyvä kuolema. Kuinka ihanaa olisikaan unohtaa kaikki, mikä muistutti Suuren Ennustuksen tuomasta kärsimyksestä. Niistä menetetyistä elämistä ja murskatuista unelmista. Percy haluasi jättää Annabethin.

Mutta hän ei voi. Koska hän rakastaa Athenen tytärtä. Koska nainen on hänen viimeinen linkkinsä tähän maailmaan.

Joten hän jää, eikä lähde. Hän jää Annabethin vuoksi. Hän jää sairaan ja heikon naisen vuoksi.

Kheiron sanoo, että Annabeth on hullu. Sairas. Mieletön. Hän ei voi nukkua, syödä tai liikkua kunnolla. Annabeth ei muista mitään muuta kuin Percyn. Annabeth hourailee. Hänellä on painajaisia, joita hän ei muista herättyään.

Annabethilla ei ole enää mitään muuta kuin Percy ja hänen rakkautensa. Mutta hän ei tarvitse muuta, koska ei muista.

~*~

Percy auttaa Annabethia istuutumaan parempaan asentoon, ennen kuin syöttää vastahakoiselle naiselle keittoa. Annabeth on hikinen ja väsynyt. Eikä hän saa lusikkaa itse suuhunsa. Ja Percy teeskentelee, ettei huomaa häpeää naisen kasvoilla tämän joutuessa turvautumaan miehen apuun pienimmässäkin asiassa.

Päivä päivältä Annabeth kuihtuu pois. Tummat silmänaluset kielivät painajaisista ja rasituksesta. Annabethin kauniit hiukset ovat takulla ja kuluneet.

Percy ei tiedä, mitä tehdä tai sanoa. 

Koska ei ollut mitään sanottavaa. Kaikki ei muuttuisi paremmaksi. Annabeth kärsisi loppuun saakka, eikä Percyllä ollut keinoa auttaa häntä.

”Percy?” Avuton ääni kysyy.

”Shh, kultaseni. Kaikki järjestyy.” Percy valehtelee ja suukottaa rohtuneita huulia.

~*~

Joskus Percy miettii, miksi kukaan muu ei vaivaudu tulemaan sairaalaan. Miksei kukaan muu halua auttaa.

Mutta Percy ei kysy.

Ei kysy, koska sisimmässään hän tietää.

~*~

Hengitys rahisee pahan kuuloisena kalpeassa huoneessa. Annabeth kääntää päätään vaivalloisesti epämukavassa tuolissa nukkuvaa miestä kohti.

Yksinäinen kyynel vierähtää kalpealle poskelle. Annabeth hymyilee tuskaisena.

Luiseva käsi ojentuu täristen miestä kohti.

~*~

 ”Percy… Sattuu.” Annabeth korahtaa. Percy istuu sängyn laidalle ja silittää viileää poskea lohduttavasti.

Annabeth aukoo hengästyneenä suutaan ja yrittää saada henkeä. Kipu tulvii harmaisiin silmiin, joista särmä oli jo haihtunut. Percy seuraa avuttomana vierestä naisen kamppailua tuskaa vastaan.

Yllättäen Annabeth tarttuu Percyn kasvoista kiinni ja vetää tätä lähemmäs huohottaen. Percy säikähtää, mutta siirtyy lähemmäs joka tapauksessa. ”Rakastan sinua. Kuulitko leväaivo? Rakastan sinua. Rakastan.” Annabeth korisee hengästyneenä, eikä Percy pysty estämään tulvivia kyyneleitä.

Percy vetää Annabethin varovasti halaukseen ja itkee.

Sinä yönä Percy itki enemmän kuin koskaan.

~*~

”Tapa minut.”

”Mitä?”

”Tapa minut. Tapa minut, kun en enää näe. Kun en enää voi liikkua. Kun en enää pysty puhumaan. Silloin, tapa minut.

”Annabeth!”

”Rakastan sinua leväaivo.”

”Annabeth…”

~*~

”P-Percy. Sattuu. Sattuu niin kamalasti.”

Percy nyyhkäisee ja puristaa luisia sormia. Kyyneleet sumentavat miehen näkökentän.

”Kaikki on sumuista. Tummaa.” Annabeth kuiskaa. Percy kuulee pelon tämän äänestä.

Percy tietää, että Annabeth tekee kuolemaa. Että Annabeth kuolee tänä yönä.

Percy vie tärisevät kätensä naisen kaulalle ja nieleskelee kyyneleitään. Annabeth katsoo Percyä näkemättä tätä kuitenkaan. Kuitenkin, hän nyökkää pienesti.

Percy silittää sormillaan Annabethin ihoa, yrittäen pitkittää heidän aikaansa. Hän ei tiedä, onko hänestä tekemään sitä. Pystyisikö hän viemään Annabethin hengen.

”Percy…” Annabeth kuiskaa, hoputtaen, syyttävästi, kärsimättömästi. Percy ei tiedä.

Silti Poseidonin poika ei pystynyt puristamaan sormiaan. Eihän hänellä ollut mitään muuta kuin Annabeth.

~*~

Joo, että sellasta tulevaa vuotta sitten  ;D

Heittäkäähän kommenteja tänne suuntaan ja tavataan taas seuraavaan tekstin muodossa.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:23:35 kirjoittanut Kaapo »

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 360
  • Aliquando insanire iucundum est.
Voi ei...

Mulle on uutta, että ficci herättää tunteita. Tavallisesti se angsti kattos saa jäädä sinne, mistä on tullutkin, koska olen kauhean positiivinen ihminen enkä halua pilata mielialaani lukemalla angstia. Tämä kuitenkin oli itselleni sellaista rajatapausta, ei niin hirveän tarkkaan kuvailtua angstia. Siitä kaikki tunteet kuvailevasta angstista en välitä. Tykkäsin kuitenkin, vaikkei se angst nyt suosikkigenrejä olekaan ja olet taitava kirjoittaja, koska sait minutkin tykkäämään. (Eikä se Adam Lambertin "Fever" ihan taustamusaks sopinut...  ;D )

Mutta tosi ihana oli, surullinen ja tosi hienosti kirjoitettu, kiitos tästä!

Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Ledi: Kiitti kommentista. Mahtavaa, että se herätti tunteita eikä mennyt överiksi  ;D

AN: Tän kirjoitin nopeasti äskettäin, kun luin noita aiempia kirjoitelmiani. Tää liittyy siis siihe Silena/Clarisse 1shottiin, en vaan muista nyt äkkiseltään nimeä. Olin sillee "kauheita nuo tytöt" kun luin sitä xDD Ja sitten kirjoitin sen fiiliksen pohjalta tän.

Silena/Clarisse
K11
Femme

Väärin

Suudelma. Suudelma. Hengästynyt huokaus.

”Me olemme kamalia.” Toinen suudelma. Lämmin vartaloa toista vasten.

”Oikeasti Clarisse, olemme ihan hirveitä.” Sirot kädet puristuvat tumman ruskeiden hiusten lomaan nautinnollisesti. Clarisse painautuu tiukemmin vasten Silenan pienenpää vartaloa, lukiten tämän alleen vasten ohutta patjaa. ”Jaa.” Sodanjumalan tytär ynähtää lopulta näykkiessään vaalean kaulan herkkää ihoa.

”Percy raukka” Silena huokaisee.

Clarissen nostaa päätään ilmeisen ärsyyntyneenä. ”Aiotko höpistä koko yön Percystä?” Hän murahtaa nojaten kyynärpäillään patjaan.

”En, mutta ajattele nyt. Percy joutuu valehtelemaan Chrissille meidän puolestamme.” Silena inttää silittäen vanhemman tytön kylkiä. Clarisse huokaisee turhautuneena. ”Hän ei valehtele, jättää vain kertomatta. Ja älä rupea inttämään vastaan, se on vain meidän hyötymme.” Hän tuhahtaa kyllästyneenä.

”Vieläkö haluat analysoida suhteemme vääryyttä vai jatkammeko mihin jäimme? Meillä ei nimittäin ole koko yötä aikaa.”

Silena puraisee huultaan syyllisenä ennen kuin kurottautuu uuteen suudelmaan. ” Siinä tapauksessa, sinulla on liikaa vaatetta ylläsi.” Hän kuiskaa lopulta käheästi ja Clarisse virnistää tyytyväisenä.

~*~

Joo että sellane tällä erää. Ja kyllä, mun mielestä, jos tällä parilla ois suhde, Clarisse ois ehdottomasti se dominoivampi  ;D

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Tää on vaan tämmönen... pieni. Ei oo ollu oikee aikaa kirjoittaa pitempää ja ajatuskin karkas kesken kirjoittamisen.

S
Percy/??

~*~

Aamuja

Percy katsoi unisin silmin vieressä nukkuvia kasvoja ja silitti hiljaa pehmeitä hiuksia.

Aamu aurinko lämmitti peiton alla makoilevaa paria, houkutellen toistakin heräämään uuteen päivään.

Tyytyväisesti huokaisten Percy kömpi lähemmäs toisen peiton alle kietoutunutta kehoa ja kietoi kätensä tämän ympärille. 

Percy haistoi tutun sitrushedelmien tuoksun ympärillään ja hymyili.

”Rakastan sinua.”

~*~




LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
HEISSAN!  ;D

Tässähän meni useampikin viikko, kun en ole jaksanut kirjoittaa yhtikäs mitään ja tämäkin topa jääny lievästi sanottuna vähemmälle huomiolle. Joten päätinpä sitten tänä yönä repästä ja kirjoittaa jotain. Woohoo!  :D

Toivottavasti ihmiset ei oo iha kokonaa unohtanu tätä ja jaksaa lueskella ja mielellää vielä kommentoida vielä  ;)

Hazel, Percy
S
Drama

Sinun muistosi

Hazel vilkaisee ujosti vieressään istuvaa nuorukaista. Leirinuotion liekit luovat varjoja Percyn kasvoille ja liekit tanssivat sameissa silmissä. Pluton tytär arvaa ystävänsä kadonneen jälleen kerran omaan maailmaansa, utuisiin muistoihinsa, joita ei ollut.

Muistaakohan Percy jotain? Hazel pohtii. Näkeeköhän Percy silmissään ihmisiä, joilla ei ole nimiä? Kuuleeko hän heidän puheensa, joka sekoittuu uniin ja livahtaa takaisin todellisuuteen ennen kuin hän ehtii ymmärtämään viestin?

Tummaverikkö kääntää päänsä ja tarkkailee hiljaisena Neptunuksen pojan kasvoja.

Uneksiikohan Percy? Ovatko muistot vaihtuneet uniin, sekoittaen todellisuuden valheeseen?

Miettiiköhän Percy koskaan äitiään? Yrittääkö hän muistaa miltä tämä näyttää, pälyileekö poika väkijoukossa hetkellisesti tutun näköisten ihmisten perään miettien: ”oliko se hän?”

Ehkä Percy muistaa tunteen, kosketuksen, kun äiti silittää lapsensa hiuksia iltaisin. Toivottaa rauhallisella äänellä hyvän yön ja suukottaa kevyesti otsaa. Ehkä Percy muistaa koulupäivien jälkeisen tuoksun, kun äiti paistaa pojalleen lettuja jälkiruoaksi. Sinisiä lettuja. Hazel ajattelee.

Ehkä Percyllä on sisaruksia. Hazel tajuaa hätkähtäen. Ehkä tuolla jossain istuu sohvalla yksi, tai useampi, lapsi katsoen illan lastenohjelmia yksin. Ehkä lapsi miettii, missä isoveli on, miksei hän ole täällä katsomassa iltasatuja hänen kanssaan?

Olikohan Percyllä paljon ystäviä? Tyttöystävä?
Etsivätkö he poikaa epätoivoisesti? Ovatko he kuolevaisia vai puoliverisiä? Tunsikohan Percy heidän kaltaisiaan? Kääntääkö siellä jossain vaaleahiuksinen tyttö harmailla silmillä ja terävällä katseella jokaisen kiven ja kolon ympäri etsiessään Percyä?

”En tiedä Hazel. Ainut asia, jonka muistan, on tyttö, jolla on viisaat harmaat silmät ja vaaleat hiukset. Tiedäthän, sellaiset pitkä ja prinsessamaiset?” Percy oli selittänyt hieman kiusaantuneena ja naurahtanut.

Löytävätköhän he Percyn? Hazel miettii. Yllättäen Pluton tytär tunsi mustasukkaisuuden pistävän kyljessään. Toivottavasti eivät. Hazel huomaa ajattelevansa kauhukseen. Mutta hän ei voi kieltää sitä, etteikö hän pelkäisi Percyn lähtevän. Hän ei halunnut menettää poikaa, josta oli tullut niin lyhyessä ajassa hänelle hyvin tärkeä. Hazel ei halua menettää Percyä heille.

Entä jos heitä ei enää olekaan? Hazel rypistää otsaansa. Percyhän ei muista, voi siis hyvinkin olla, ettei siellä jossain enää ole ketään, joka kaipaisi poikaa. Ehkä, Hazel ajattelee, ehkä he ovat jo kuolleet. Mutta Neptunuksen poika ei vain muista sitä.

Tai ehkä heitä ei ole koskaan ollut olemassakaan? Jos muistot, jotka niin usein karkaavat Percyn ulottuvilta, eivät olekaan oikeita. Harhakuvia, jotka paikkaavat puuttuvan, kunnes nekin unohtuvat.

Kuitenkin katsoessaan nuorukaisen uupunutta hymyä ja silmiä, jotka näyttävät yhtä aikaa niin viisailta ja kokeneilta, että Hazel tietää, ettei Percy kuvitellut mitään. Jossain tuolla tosiaan istuu huolestunut äiti keittiössä tee muki kädessään, miettien poikansa kohtaloa. Tyttö prinsessan kutreilla makaa selällään sängyllään ja tuijottaa apaattisesti huoneen kattoa ja toivoo löytävänsä Percyn pian.

Hazel tuntee palan kurkussaan. Hän ei halunnut menettää Percyä kenellekään. Pluton tytär tietää sen olevan itsekästä, mutta hän ei halua jakaa poikaa. Hän toivoo hiljaa, että Percy unohtaisi vaalean prinsessansa ja jäisi leiriin heidän, hänen, luokseen.

Mutta kun Percy kääntää katseensa Hazeliin ja hymyilee lämpimästi silmät tuikkien toivosta, Pluton tytär ymmärtää tekevänsä kaikkensa auttaakseen poikaa löytämään heidät. Sillä haluaa hän mitä tahansa, hän ei voi olla vastaamatta sanattomaan pyyntöön, joka merkitsee koko elämän verran Percylle. Ja ehkä monelle muullekin. Hazel tuumaa, eikä ajatus tunnu enää niin kauhealta.

~*~

No?No?No? Mitäs piditte?  ;D

JA aaaaaaaaaaaaaaa Mä niiiiiiiiiin tykkään hymiöistä, voisin tunkea niitä joka lauseeseen! :D

Ellizia

  • ~Lonely heart~
  • ***
  • Viestejä: 388
  • I May be dead, but I'm still pretty
Ihana. Rakastan tätä! Kirjota pian lisää, eikös joo?

Lizzia
If you can't say something nice, say nothing at all. - Bambi

Ava by: Auroora

Quintus

  • roomalainen
  • ***
  • Viestejä: 34
Enpä oo lukenu sitten yhtikäs mitään piiitkään aikaa, eli sitten kivikauden, mutta pitkästä aikaa mukava lukea vähän Percyä. Jos jotain kommenttia vielä sais aikaiseksi niin... Tykkäsin paljon tuosta School Famesta (hössöttävä Annabeth) ja myös toi Dying In your Arms oli hyvä, vaikka aiku surku :(
Ja Silena/Clarisse, lol ;D
Muista, että olet ainutlaatuinen. Kuten me kaikki muutkin.

Divin

  • ***
  • Viestejä: 3
Eikä :D näitähän jää lukemaan useammaksi tunniksi kun lukee kaikki kerralla. Tykkäsin varsinkin tosta viimeisimmästä os:stä, mutta toinen suosikki on myös School fame. Jotenkin vaan rakastan tota mustasukkaista Annabethiä ja myös tota Percystä haaveilevaa Hazelia :)