Kirjoittaja Aihe: Percy Jackson: Aamuyön utu silmissäs/ raapaleita ja 1shotteja/K-11 lisää 30.1.2016  (Luettu 43801 kertaa)

Mansikki52

  • ***
  • Viestejä: 21
Lukasin noi nyt läpi ja kaikista tykkäsin - yllätys, yllätys ;>
Ja joo, munkin mielestä toi otsikko on kaunis ja ihana <3
Mulle on ihan sama onko Thaleia vai Thalia.
Jenkeis oli kivaa joo, tuskaa vaan toi kymmenen tunnin aikaero :D

Ja sepustuksett sikseen, nyt tulee (kerrankin?) kunnon kommenttia multa, anteeksipyyntönä siitä etten oo kommentoinut >:D

I want him (forever)
Nimi ei mitenkään sykäyttänyt, mutta teksti oli todella hyvää. Tavallaan syvää, tavallaan selkeää. Älä kysy mitä se tarkottaa :> Thaleia oli erittäin OC, mutta se ei haitannut, koska en koskaan Thaleiasta kirjoissa erityisesti pitänyt. Juonen kannalta Thaleia kelpasi muutenkin paremmin näin. Teksti oli kaunista ja haikeaa, muttei kuitenkaan surullista.

Tanssii tähtien alla
AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWS <3333 Joo rauhotun, ihana Grover/Juniper :)) Söpö ;) (rakentavat hemmettiin)

Syyllisyydestä ja syyllisyydentunnosta
Olipa surullinen. Silenan tunteita oli helppo ymmärtää, miten hän syytti Percyä, vaikka oikeasti tunsi itsensä pääsyylliseksi. Olenko vaan jotenkin syvällinen persoona, vai tarkoititko sen hylätyn varaston kuvaamaan Silenaa ja sitä miltä hänestä tuntui? Se sopi kuvaan todella hyvin ja syvensi tarinaa vähän.

Suudelman petos
Luke on kauhea! :( Hyi ku karmi noi sen touhut. Ja noi kähinät ja karheat kuiskaukset ja raapivat suudelmat saa mulle kylmiä väreitä. Loppu päätti tuon raapale/ficin hyvin.

Metsästäjä
Oi, näistä viimeisimmistä ehkä lemppari! Ihanaksi kuvasit tuon Orionin. <3 Ja teksti oli todella hyvää ja mukaansatempaavaa. Tosi kiva teksti :)

Thinking
Ihanaa! Lisää Thukea. Kai tämä "sarja" jatkuu vielä?? :)) Olen ihastunut siihen. Luke on ihana ja Thaleia söpön ujo. :))

No en nyt tiedä oliko kauhean "kunnollista" kommenttia, mutta tämän enempää ei musta saa irti :D

Ps.
Lainaus
Luke, Hermeksen poika.
Se taipuu Hermeen poika ;)

Mansikki52

  • ***
  • Viestejä: 21
Masikki52: äh, anteeksi, minä nyt täältä puutun asiaan.

Lainaus
Ps.
Lainaus
Luke, Hermeksen poika.

Se taipuu Hermeen poika  ;)
Ei välttämättä taivu. Kirjoissa saatetaan taivuttaa se noin (en muista), mutta itse miellän tuon tavan hieman vanhahtavaksi. Esimerkiksi 'Tuomas' voidaan periaatteessa taivuttaa 'Tuomaan', mutta 'Tuomaksen' on ihan yhtä pätevä ja jopa selkämpi vaihtoehto. 'Hermeksen' on hyvä vaihtoehto.

Chey

P.S. Wordini ei edes tunnista 'Hermeen', mutta 'Hermeksen' kyllä.
P.P.S. Anteeksi että taas tänne jotain tulin sorkkimaan ;D
Mikäs siinä. Saa tulla korjaamaan ;) Hermeksen vaan kuulosti niin oudolta ja oon varmaan vaan tottunut tohon "Hermeen" muotoon :)

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Mansikki52: Kiitos kommentoinnista, ihanan pitkä kommentti <3   :D Oon pähkäilly tuon Hermeen/Hermeksen sanan kanssa ties kuinka usein, mutta koska myös omakin wordini tunnistaa vain "Hermeksen" nii siihen ratkaisuun olen myös itse päätynyt.  :) Ja Silenasta ja vajasta sen verran, että kyllä, se oli aika tarkoituksellista :)

Chey: Kiits kommentista vaikka se liittyikin enemmän Mansikin kommenttiin  ;D

Ja tässä vähän tätä Percabethia kaikille jotka on oottanu sitä!  :)

S
Romance, Fluff
Annabeth/Percy


Hymy

Hymy. Percy oli täysin addiktoitunut Athenen tyttären onnelliseen, aitoon hymyyn.

Siihen, joka valtasi kauniit kasvot tyytyväisyyden loistaessa harmaista silmistä.

Siihen, joka kiipesi vaaleanpunaisille huulille värisevänä ja luottavaisena samalla kun, viimeiset kyyneleet vierivät pitkin poskia.

Kaikkein eniten Percy ihaili, rakasti, sitä hymyä, jonka Annabeth soi hänelle katsoessaan häntä lämpimästi. Rakastavasti. Kesken antiikinkreikan oppitunnin, kanoottikilpailujen tai Lipun kaappauksen. Missä vain, milloin vain. Koska tuo hymy oli täynnä välittämistä, onnea ja rakkautta.

Ja se hymy muistutti Percyä, kuinka onnekas hän oikeastaan on.
 
« Viimeksi muokattu: 28.06.2012 19:34:47 kirjoittanut LumiNalle »

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Tämä syntyi hetken vimmassa, kun huomasin rakkaan(-.-')  OneNoteni poistaneen kaikki tärkeät tarina muistiinpanoni ja hahmoesittelyni, joita olin sinne väkertänyt. Sen sijaan, minua tervehti iloisesti tuoteopastus vai mikä lienee onkaan, eikä muistiinpanoista jälkeäkäään. Kyllä ketutti. Ketutti niin paljon että sanonko vielä mitä. Ja ei, minullahan ei luonnollisestikkaan sokeana tietotekniikkaan luottavana ihmisenä kopiota niistä jossain muualla. Pahimman kiukkuni yli päästyäni oli pakko purkaa loput shottiin ja tälläne synty. Eikä enää nii paljon suututakkaan.  ;D Vähän vielä ketuttaa kun ei ole aikaa tehdä uusia muistiinpanoja vielä vähään aikaa, enkä enää ees muista kaikkea, jota olin sinne kirjoittanut. K-E-T-U-T-T-A-A!  :)

Percy
Drama?
S

Kun tietotekniikka pettää

Percy katsoi kiukkuisena tietokoneensa ruutua ja kurtisti kulmiaan pahantuulisena. Ruudusta hohkava valkoinen valo valaisi hämärän huoneen ja loi heijastuksen merensinisiin silmiin. Poseidonin poika jatkoi näytön tiukkaa tuijottamista, miettien mahdollisemman monta kivuliasta tapaa hankkiutua eroon mokomasta kapineesta. Hän voisi heittää sen ikkunasta alas, iskeä nyrkkinsä ruutuun, paiskata lattialle, upottaa ammeeseen… Harmi vain, että ainut joka kostautuisi olisi hän itse.

Silti. Houkutus oli suuri.

Percyn kovalla työllä väsätyt koulumuistiinpanot olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen Microsoftin ohjelmasta ja sen sijaan, että olisi löytänyt kallisarvoiset, A:n arvoiset muistionsa, hän löysi tuote-esittelyn. Kuin ei olisi koskaan käyttänytkään tuotetta aiemmin. Ja Percyä vitutti. Vitutti ohjelman kaatuminen, vitutti muistiinpanojen katoaminen ja ennen kaikkea se, että hän tyhmänä oli luottanut vain tietokoneeseen. Joten ei, hänellä ei ollut samoja tietoja ylhäällä jossain toisessa ohjelmassa saatikka paperilla.

Ehkä kaikkein eniten Percyä otti päähän se, mitä hän tiesi Annabethin sanovan hänelle, kun kuulisi asiasta. ”Älä koskaan luota vain tietokoneisiin…” ja pälä pälä. Athenen tytär myhäilisi tyytyväisenä ollessaan jälleen kerran oikeassa ja saarnaisin saman virren uudelleen voitonkiilto silmissään. Eikä Percy oppisi siltikään.

Ja ne muistiinpanot. Percyllä oli mennyt ikuisuus väsätä ne. Hän ei ollut varmasti koskaan aiemmin viettänyt niin paljon aikaa koulutyön parissa. Eikä hän enää muistanut puoliakaan kirjoittamastaan.

Edelleen vihaisena ja turhautuneena tuhisten Percy sulki koneensa ja heittäytyi sängylleen. Nosti maantiedon kirjansa lattialta ja avasi sen umpimähkään.
Ehkä jos hän lukisi, niin huominen koe ei menisi niin penkin alle?

Tuskin.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:20:45 kirjoittanut Kaapo »

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Töissä kuulin kyseisen biisin, josta sanat on napattu ja oli pakko kirjoittaa tälläne. Oon värkänny tätä nyt parikin päivää, tai lähinnä iltaa ja nyt on kiire taas töihin joten oikoluku on mitä on. Virheistä toki saa ilmoitella. Ja voit kommentoida vaikket virheitä löytänytkään.

Rachel, Percy
Drama, friendship
S

Ystävä

Kumpaa sinä pelkäät,
melua vai rauhaa?

Rachel vilkuili hämmentyneenä Percyä. Poseidonin poika makasi leveästi ruohikolla silmät suljettuina. Pitkät tummat ripset loivat varjoja pojan kalpeille poskille auringon paistaen lämpimästi kirkkaalta taivaalta. Ilma oli tyyni, tuuli ei suhissut puissa ja oli lähes tukahduttavan kuuma. Rachel leyhytti kädellään punoittavia kasvoja ja yritti samalla nykiä hiestä märkää toppiaan irti nihkeästä ihosta.  Percy ei kuitenkaan näyttänyt kärsivän kuumuudesta ja tuntui suorastaan imevän auringon lämpöä täysin siemauksin. Mutta hyvä niin, saisipa poika ainakin hieman väriä kasvoilleen.

Huokaisten Rachel lysähti itsekin selälleen ja suojasi kädellään silmiään auringolta. Percy. Percy, Percy, Percy. Aina Percy. Poika ei edes tajunnut, kuinka moni asia, oli hänestä kiinni. Kuinka moni ihaili, luotti ja kaipasi häntä. Kuinka moni suri, koska poika ei koskaan avautunut kenellekään. Ei todellisuudessa. Avoimet hymyt ja ystävälliset naurahdukset, ne olivat yleisiä, kaikille tarkoitettuja eleitä. Eleitä, joiden tarkoitus oli hämätä, pitää liian tunkeilevat kysymykset loitolla. Suojella yksityisyyttä. Percy ei jaellut yksityisiä, salaisia hymyjä tai tietäviä katseita joidenkin kanssa. Ei, koska kukaan ei koskaan tiennyt mitään merkittävää.

Percy piti monet asiat sisällään, ei jakanut niitä muille, kieltäytyi näkemästä toiveikkaita hymyjä ja kysyviä katseita. Joskus Rachel ajatteli, ettei edes Sally tuntenut poikaansa niin hyvin, kuin luuli. Koska totuus oli se, että muut tiesivät Percystä vain sen, minkä poika tahtoi muiden tietävän.

Kumpaa sinä kaihdat,
yksinäisyyttä vai laumaa?

Rachel oli monesti miettinyt, kuinka ristiriitainen persoona Percy oli. Poika ei tuntunut pitävän melusta, mutta ei halunnut täydellistä hiljaisuutta. Tuntui riippuvan paljon tämän mielialasta, mikä oli melua ja mikä hiljaisuutta. Joskus ne olivat täysin päinvastaista. Eikä Rachel ollut vieläkään päässyt selville, pitikö Percy muista. Toisinaan hän oli huomaavinaan Poseidonin pojan katseessa nurkkaan ahdistetun eläimen, vaikka lähistöllä olisi ollut vain muutama ihminen, mutta toisinaan Percy näytti katsovan heitä suuren ihmetyksen vallassa. Kuin poika ei olisi tiennyt mitä ajatella muista. Ehkä tämä ei tiennytkään. Ehkä Percy oli aivan yhtä eksyksissä, kuin muutkin, kun kyse oli Percystä itsestään.

Percy oli kuitenkin seurallinen ihminen. Poika hakeutui usein muiden seuraan, vaikka usein yrittikin jäädä taka-alalle, yleensä epäonnistuen. Percyssä vain oli sitä jotain, mikä sai muut huomaamaan hänet.  Niin hyvässä kuin pahassa. Poseidonin poika hämmensi Rachelia. Tyttö oli tottunut olemaan hyvä ihmistuntija ja näyt täydensivät sitä mitä hän ei harvoin osannut itse päätellä. Mutta meren lapsen kohdalla kaikki oli toisin. Percy oli ailahtelevainen, rauhaton ja ennalta arvaamaton. Kuin meri.

Miksi sä itket,
kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Rachel muisti elävästi sen illan, kun ajatteli vihdoin pääsevänsä hieman lähemmäs oikeaa Percyä. He olivat viettäneet kokonaisen viikonlopun yhdessä, mikä oli jo sinällään suuri saavutus Rachelille. Percy oli oikeasti halunnut viettää aikaa hänen kanssaan, vapaaehtoisesti ja selvästi nauttinut ajastaan. Poseidonin poika oli hakenut hänet lauantaiaamuna Paulin Priuksella ja vienyt hänet pitkälle ajelulle New Yorkin keskustan ulkopuolelle, muutamille laitakaupungeille ja lopulta rannikolle. Koko matkan he olivat jutelleet satunnaisesti jostain mitättömästä asiasta tai olleet rauhallisessa hiljaisuudessa ja vain nauttineet toistensa seurasta.

Sunnuntaina Percy kutsui Rachelin kanssaan kaupungille. Rachel oli ollut innoissaan. Percy oli pyytänyt häntä, ei Annabethia, ja toista kertaa peräkkäin. He olivat viettäneet koko päivän kaupoilla. Percy oli seurannut kiltisti perässä Rachelin juostessa innoissaan käsityöliikkeissä, vaatekaupoissa ja muissa mahdollisissa putiikeissa. Rachel oli nauttinut päivästään eikä voinut estää tyytyväisyyden tunnetta Percyn tarjotessa hänelle lounaan sievässä kuppilassa, joka oli ollut hieman syrjäisemmällä seudulla, eikä niin ruuhkainen.

Illalla, kun vielä oli valoisaa, he kävelivät hiljaa puistossa väsyneinä. Kummatkin olivat levollisia, sanoja ei silloin tarvittu. He olivat viettäneet onnistuneen viikonlopun ilman mitään, mikä olisi muistuttanutkaan kumpaakaan Percyn toisesta elämästä. Hetken he olivat voineet leikkiä tavallisia nuoria, jotka viettivät mielellään aikaa keskenään ja olivat ehkä jopa enemmänkin. Hetken aikaa Annabethia ei ollut olemassa.

Heidän ohitseen juoksi pieni tyttö nauraen, ehkä neljän tai viiden vanha. Platinan vaaleat kiharat hulmusivat tytön kipittäessä huimaa vauhtia odottavan isänsä luokse. Lapsen nauru oli ollut helisevää ja täynnä onnellisuutta ja pienet posket punoittivat raittiista ilmasta. Rachel katsoi ihaillen tytön perään ja toivoi voivansa ikuistaa lapsen paperille sillä hetkellä. Mutta vilkaistuaan Percyyn, hän näki surua. Hän näki vuodattamattomia kyyneleitä ja toteutumattomia toiveita.

Olet syvää vettä,
luoksepääsemätön vuori

Silloin, tuona valoisana iltana Central Parkissa Rachelista tuntui, kuin Percy olisi raottanut yksityisyyttään hieman, ehkä tahtomattaan, ja jakanut hänen kanssaan jotain tärkeää ja ainutlaatuista. Poseidonin poika ei ollut sanonut mitään, ei selittänyt suruaan, mutta oli sallinut Rachelin nähdä sen. Silloin hän ei sulkenut Rachelia pois. Ja se teki tytön onnellisemmaksi, kuin poika koskaan saattoi arvatakaan.

Siitä oli nyt pari viikkoa, kun he olivat viettäneet viikonlopun yhdessä ja kumpikaan ei ollut sanallakaan viitannut Percyn hetkelliseen sanattomaan avautumiseen. Sen sijaan he olivat keskittyneet nauttimaan vain toistensa seurasta. Percy oli hakeutunut Rachelin seuraan useammin kuin ennen, mikä sai tytön pohtimaan pojan tarkoitusperiä. Toiveistaan huolimatta Rachel ei ollut tyhmä eikä sokea ja huomasi kyllä, ettei Percy tavannut häntä romanttisessa mielessä, vaikka kuinka tyttö sitä toivoi.

Percy oli myös sulkeutunut jälleen.  Ei sanoja, ei katseita, ei edes turhautuneita huokauksia, jotka olisivat paljastaneet edes jotain merenlapsen oikeista ajatuksista. Hetken aikaa Rachel oli ollut erityinen omasta mielestään, mutta nyt hän tipahti rymisten maan pinnalle. Ei ollut mitään erityistä, ei ollut mitään mitä Rachel olisi saanut tietää ja muut ei. Ei todellisuudessa. Rachel oli vain nähnyt surun, mutta ei tiennyt miksi.

Unohdettu ullakko,
olet titaaninen kuori

Toisinaan Rachelista tuntui kuin muut olisivat tosiaan unohtaneet oikean Percyn. Percyn, joka ei salannut mitään, kertoi tunteistaan ja rakasti muita. Vaikka, mistäs Rachel sen tiesi, ehkei kukaan ollut koskaan ennen tuntenut oikeaa Percyä, sitä poikaa, joka piilotteli utuisen mutta kovan kuoren alla. Silti Rachel oli kuitenkin varma, ettei Poseidonin poika ollut aina näin sulkeutunut.

Ehkä Sally muisti sen pienen pojan. Ehkä, niin vahva kuin nainen olikin, Sally ei halunnut nähdä tätä puolta Percystä. Sulkeutunutta ja varautunutta, joka kaihtoi uteliaita katseita. Ehkä Sally eli itsekin valheessa.

Miksi sä itket,
kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Eilen Percy tuli Rachelin luokse. Eilen Percy hymyili hänelle hyvän tuulisesti ja merenvihreät silmät tuikkivat salaperäisesti, kuin tietäen jotain. Mutta ehkä se oli vain tytön omaa hupsua mielikuvitusta. Eilen he kuitenkin viettivät iltansa Rachelin huoneessa, nauraen ja jutellen. Rachel imitoi liioitellusti elämäänsä Clarionin naisopistossa ja Percy oli nauranut katketakseen. Radiosta tuli kepeitä kesäklassikoita ja ikkunasta virtasi viileä tuulenvire. Täydellistä.

Kunnes Percyn katseeseen syttyy jälleen sama surumielinen pilke. Percy ei sano mitään taaskaan. Tällä kertaa poika ei reagoi mitenkään, jatkaa vain hymyilyään Rachelin jutuille ja nauraa vedet silmissä. Ja Rachel ei kysy. Rachel jatkaa pelleilyään ja yrittää pitää hymyn pojan huulilla vaikka ei ole enää varma, ovatko kyyneleet pojan poskilla aidosti naurun kyyneleitä vai etsiikö poika vain syytä itkeä. Rachel ei välitä, oli syy kumpi vain, tyttö antaa Percyn itkeä. Ehkä se on juuri sitä, mitä poika tarvitsee. Syyn itkeä ja ihmisen joka on lähellä, muttei kysy. Ja Rachel ajattelee, että ehkä Percy luottaa häneen eniten. Ehkä Rachel on kuin onkin Percylle se tärkein, vaikka vain ystävänä, mutta kuitenkin.

Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän

Ajan kuluessa Rachel alkoi epäillä, ettei Percy tahallaan sulkeutunut aivan kaikilta pois. Ehkä Percy oli vain muuttunut, ihan oikeasti. Ehkä Percy ei osannut kertoa enää, ehkä poika enää tiennyt kuinka. Tai ehkä muut olivat muuttuneet ja Percy pysynyt samanlaisena ja kauhistunut muutoksia. Ehkä muut olivat tulleet kuuroiksi pienille pyynnöille ja sokeiksi vihjeille. Ehkä muut vain sulkivat silmänsä siltä, mitä eivät halunneet nähdä.

Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän

Percy oli kuitenkin monimutkainen ihminen, aina kun luuli tuntevansa hänet, ymmärtävänsä pojan ajatuksia, teki Percy jotain mikä sai muut hämmennyksiin. Poseidonin poika tuntui edelleen olevan täynnä salaisuuksia, niitä joita poika tuntui haluavan kertoa muille, muttei koskaan kertonut ja salaisuuksia joita Percy varjeli tiukasti. Oli kuin jumalatkaan eivät välillä ymmärtäneet salaisuuksia ja tietoa joita Percy kantoi mukanaan. Poseidonin poika puhui aivan omaa kieltään, tämän kehon kieli ja mieli olivat yhtä aikaa sekä sopusoinnussa että täydellisessä ristiriidassa keskenään.

Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla
Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla

Joten ei, Rachel ei ymmärtänyt Percyä alkuunkaan. Ei vaikka kuinka yritti ja halusi uskoa pystyvänsä siihen joku päivä. Mutta kuitenkin, hän yritti. Eikä lakannut yrittämästä vaikka muut olivat luovuttaneet jo kauan aikaa sitten. Ja ehkä se olikin syy miksi Percy hakeutui hänen luokseen, syy miksi Percy näytti nauttivan hänen seurastaan. Hän ei kysellyt, mutta yritti silti. Halusi selityksen, yritti ymmärtää, mutta ei painostanut liikaa. Sillä Rachel uskoi, että Percy tarvitsi häntä. Hänen tukeaan ja ystävyyttään. Percy tarvitsi jonkun, joka olisi siinä vierellä, vaikka ei ymmärtäisikään.

Siksi Rachel ei lakannut yrittämästä. Koska hän oli ennen kaikkea Percyn ystävä.
« Viimeksi muokattu: 04.07.2012 21:16:41 kirjoittanut LumiNalle »

Cheo

  • joan jett's slave
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Ava by Vanilje
asdfdgkgls siis munhan on pitänyt kommentoida näitä moneen otteeseen mutta ajanpuutteen ja oman kykenemättömyyteni takia en ole sitä pystynyt tekemään ;D Piti nyt kuitenkin tulla kommentoimaan joitain omia suosikkejani sillä tää topahan on kovin pullistunut sitten viimeks kun tänne kirjoittelin.

Nyt ekaks voisin sanoa että älä missään nimessä kirjoita Thaleia, kirjoita Thalia niinkuin olet tehnytkin! Mä itse olen tottunut just tohon englanninkieliseen muotoon ja musta on muutenkin ihan tyhmää että se nimi on suomennettu. Okei, ehkä Thaleia on joku komedian muusa mutta se ei ole sama kuin meidän Thalia Grace. Meidän Thalia on nimetty Thaliaksi, ei Thaleiaksi. ihan sama kuin pottereiden george oiskin joku yrjö!

Okei sitten ficceihin!

Meeting: Ensinnäkin kiitoksia kiitoksia Thukesta! :D Vieläpä näin hyvin kirjoitetusta Thukesta! Se on oikeasti meikäläiselle aika harvaa herkkua. Olit todella hyvin onnistunut kuvaamaan Thalian juuri sellaisena millaisena minä hänen hahmoonsa rakastuin: itsenäisenä, vahvana ja kuitenkin tavallaan tunteidensa vietävänä. Tai siis en oikeasti osaa selittää, niin kuin silloin kun hän yrittää tukahduttaa huolen tunnetta ja kun hän punastuu Luken tultua. Oon aina Thukessa tykänny siitä mitä Luke saa Thaliassa aikaan. Muutenkin tässä ficissä oli todella hieno tunnelma!

Suudelman petos: Olen oikeasti todella kiinnostunut Luken ja Silenan suhteesta mutta en ole oikeasti koskaan missään lukenut siitä ainuttakaan ficciä tai mitään! ;D Tässä ficissä kiteytyi tavallaan juuri se mitä olen ajatellut heistä. Oli muutenkin kiva tarkastella Lukea tästä suorastaan vinksahtaneesta näkökulmasta: Luke on vallalla ja voimalla pelaava mielisairas kusipää :D Pidin myös tämän ficin kontrasteista. Luke virnistelee ja suutelee ja kehuu mutta kuitenkin se suudelma oli täynnä katkeruutta, vihaa ja pelkoa. Mielenkiintoista! Antaa ajattelemisen aiheitta.

Nuo sammalenvihreät simät kyllä vähän hämmensivät sillä minun muistaakseni Silenan silmät on kuvattu sinisiksi kirjoissa?

Hymy: Tää oli oikeasti todella söpö ja sai hyvälle mielelle. Lopetus oli loistava ja mulle tuli sellainen tunne että kannattaa arvostaa pieniä asioita. En oikeestaan koskaan lue Percabethiä mutta tää oli sopivan lyhyt joten päätin lukasta ja se kannatti. Ehkä jopa ymmärsin mikä ihmisistä on niin hienoa siinä parituksessa ;D ... Ehkä.

Anyway, kiitos näistä ja kirjoitahan lisää! ;)
« Viimeksi muokattu: 11.07.2012 13:17:15 kirjoittanut Cheo »
"I've read this script and the costume fits
so I play my part."

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Heyy Cheo, kiva ku oot käyny kommentoimassa :D

Hyvä kun tykkäsit Thukesta! Thalia ja Luke on mulle vähän vaikee paritus, koska (jos joku ei ole vielä tajunnut xDDD)  tykkään paritella Percy eniten muille, just esim. thalialle xDD Mutta ihan hyvin se ilmeisesti onnistu, jay!

Tuo suudelman petos liittyi tavallaan kahteen aiempaan kirjoittamaani Silena/Luke raapaleeseen, mutta tavallaa taas ei, sillä teema on aikalailla sama.
En muista oonko jo selittänyt jotain tuosta Silenan silmien väristä, mutta olikohan se niin, etten itse muistanut, että oliko niitä kuvailtu mitenkään ja sitten päätin että ne ovat nyt sitten sammaleenvihreät näissä miun ficeissä, ihan vaan koska miun mielestä se on kaunis väri.  :)

Mutta joo, siirrytäämpä nyt tähän uusimpaan luomukseeni...

Okei okei, tunnustan, tapasin erään aikas ihanan ihmisen tässä pari päivää takaperin ja hän sain hymyn huulilleni aika pitkäksi aikaa. Olin ihan päästäni pyörällä loppu päivän ja seuraavankin ja olo oli varsin ihastunut. Joten päätin kirjoittaa siitä percabethia xD

Romance, fluff
s
Percy/Annabeth


Suunnitelma

Annabeth makasi selällään punkassaan kädet niskan takana ja tuijotti utuisesti yllä olevaa sänkyä. Harmaat silmät olivat sameat ja katsoivat kaukaisuuteen mitään näkemättä. Nähden kuitenkin kokonaisen uuden ruusun punaisen maailman täynnä unelmia ja lapsellisia toiveita. Merenvihreät silmät piirtyivät tytön verkkokalvoille, sitä seurasi vastustamattoman hurmaava hymy ja iloisen remakka nauru. Poseidonin poika oli seurannut Annabethin uniin ja täyttänyt ne naurettavan ihanilla lupauksilla.

Annabeth ei koskaan myöntäisi sitä ääneen, mutta toivoi unien olevan totta, toivoi tulevan tuovan suhteen ja onnen. Annabeth halusi Percyn niin kiihkeästi omakseen, että tarve yllätti jopa tytön itsensä. Hän, joka aina ajattelee ensin aivoillaan, analysoiden tilanteen ja pohtien onko järkevää lähteä leikkiin mukaan. Hän, joka ei koskaan uskonut kenenkään saavuttavan hänen kiinnostustaan, ei uskonut kenenkään pääsevän lähellekään Lukea, saati enemmän. 

Ja silti, se oli hän joka heräsi aamulla kolme tuntia aiemmin kuin tarvitsisi vain jotta ehtisi nähdä Percyn lähtevän aamu-uinnilleen, se oli hän, joka odotti viisi minuuttia kreikankielen oppitunnin alkamisen jälkeen nähdäkseen Percyn juoksevan paikalle hengästyneenä kasvot punoittaen nolostuksesta sekä juoksusta ja se oli hän, joka valitsi melonnan lukujärjestykseen aina vain uudelleen ja uudelleen vaikka olikin täysin surkea siinä ja najadit mitä todennäköisemmin vihasivat häntä ja yrittivät tahallaan kaataa hänen kanoottinsa.

Sen kaiken ja enemmän Annabeth teki, koska oli aivan pyörällä päästään eräästä tietystä merenlapsesta ja halusi tämän omakseen.

Mutta ei vielä. Se ei kävisi päinsä vielä.

Koska poika oli yhtä tietämätön kuin aina, eikä nähnyt ympärillään olevia merkkejä ja vihjeitä.

Ei se kuitenkaan mitään, sillä Annabethilla oli suunnitelma.

Athenen lapsilla on aina suunnitelma.

~*~

feedback  :D

Mansikki52

  • ***
  • Viestejä: 21
Oih, hymy oli söötti ja sen lopetus kiteytti söpösti koko jutun :) Tolle tietokonevitutusraapaleelle hekottelin vähän, koska tunne on niin tuttu ja silti raivos keskellä sait Percystä Percymäisen :D Tykkäsin Ystävästä tosi paljon. Se oli jotenkin vähän sekava, mut ehkä mun lemppari näistä uusimmista. Toi laulu on tosi kaunis ja sopi tohon tosi hyvin. Välillä tuntu että toi laulu on rakennettu ficin ympärille, eikä toisin päin. :) Haha, suunnitelma oli hauska :D Ja noilla Percyn silmillä on ilmeisen hauskaa herkutella (en valita) ja loppu, ihana :D

ps. Karkaan mökille taas reiluks viikoks et palaan sitte :)

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Okei, tän pitäs mennä 2 sivulle mutta löysin tän vasta tänää...  :(

Älä säikyttele mua Percyn kuolemalla tossa Ruusut haudalla sankarien. Itkin...
Eihä se oikeesti kuole? ??? Oon lukenu kaikki muut paitsi sen uusimman kirjan, eli Merenjumalan poika.

Mutta joo, oot tosi hyvä kirjottaa ja kuvaileminen on sulla hallussa. Jatkan näitten lukemista jos vaa muistan. :D

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Hello there! Pitkästä aikaa  8)

M: Tuo tietokonevitutusraapale naurattaa oikeastaan tässä vaiheessa jo muakin, lähinnä sen tunteen takia, mutta sen sanon että sillä hetkellä ei paljon naurattanu  :P Joo, mä tiedän että Ystävä saattoi olla pikkuse sekava, ajatus tai idea shotille oli niin helpon oloinen mutta osoittautuikin ihan muuksi sitten kun vihdoin pääsin koneen äärelle ja no...  :) Laulu on kyllä tosi kaunis, mä tiedän :D <3 Ja Percyn silmillä on todella ihana herkutella <3

C: Anteeksi pyyntö hyväksytty, tulithan tunnustamaan syntisi  ;)  :P Päivää piristi kun huomaisin kommenttisi, ja kehusi myös :D
Ja ah, tietotekniikka... tarviiko ees sanoa?  ;)

N: Sori Nalle, saatan säikytellä vielä toisteki joskus, katotaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Percy ei ole ainakaan vielä kuollut kirjoissa, jos siis et ole vielä lukenut SON:nia ja ei luultavasti kuolekkaa enne ku ihan viimeisessä jos kuolee siinäkää :) Ei siis pelkoa... Vaikka en toisaalta ihmettelis, jos Riordan tapattaa Percyn, ku se on niin sankari... ja kaikki hyvät sankarit aina kuolee :(  Toivottavasti eksyt taas pian tekstieni pariin ja kommentoit :)

AN: Joo tää seuraava on siis Percyn kirje äidilleen. Mutta en saanut tähän oikein semmoista "Percymaista" otetta. Ainakaa miusta ei tuntunut että tää vois olla Percyn käsialaa, mutta en keksinyt toista hahmoa jolla olisi ollut yhtä ihana äiti :) Joten tällä mennää.

S
Drama
Percy

Rakastan sua, äiti

Ӏiti,

toivon, että kun saat tämän kirjeen olen siellä itsekin ja voimme huokaista helpotuksesta. Toivon, että tämä kirje on turha ja voin sanoa nämä asiat pian kasvotusten suoraan sinulle. Kaikki asiat, jotka olen halunnut sinulle aina sanoa, mutten koskaan jostain syystä ole. Kuten sen, kuinka paljon rakastan sinua. Olet varmasti maailman paras äiti, Annabeth, Thalia ja Nico ovat ainakin samaa mieltä kanssani.

Tiedät varmasti, miksi kirjoitan. Olin kauan poissa, enkä vieläkään ole päässyt kotiin.

Olen pahoillani kaikesta huolesta, jonka katoamiseni aiheutti sinulle ja kaikille läheisilleni. Vannon, että herättyäni unesta, johon Hera minut vaivutti, yritin saada sinuun yhteyttä. Iiris viesti ei toiminut kun olin etsintämatkalla ja myöhemmin olin liian peloissani yrittääkseni uudelleen. En ole oikeastaan vieläkään varma, miksi. Kai pelkäsin, että jos näkisin sinut, en voisi jäädä. En pystyisi siihen, mihin on pakko. Joten tavallisen kirjeen lähettäminen tuntui helpommalta. Ole kiltti ja älä soimaa minua heikkoudestani.

Äiti, olet mahtava nainen ja minulle on ollut kunnia olla poikasi. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olet jaksanut olla tukenani ja turvanani koko pienen elämäni aikana, kestänyt katoamiseni ja aiheuttamat hankaluuteni. Tiedän, etten ole ollut mikään helppo lapsi, mutta koskaan en ole tarkoituksella satuttanut sinua. Toivon vain, että jos en palaa Kreikasta, tiedät arvostaneeni ja rakastaneeni sinua. Toivon sinun elävän loppu elämäsi onnellisena Paulin ja kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka tuottavat sinulle iloa ja tekevät sinut onnelliseksi. Silloin minäkin olen onnellinen.

Jos taas olen kotona, kun saat kirjeen, niin toivottavasti olen muistanut sanoa sinulle ”rakastan sinua, äiti”. Ehkä olenkin jo kertonut sinulle uusista roomalaisista ystävistäni ja kuka ties nauramme paraikaa minun ja heidän kommelluksille.

Haluaisin kovasti luvata sinulle, että tämän jälkeen kaikki palaa ennalleen, että tämän jälkeen voimme elää jotakuinkin normaalia elämää. Mutta en voi, monestakin syystä ja sinäkin tiedät sen. Huonolla onnella, en edes ole siellä. Olen itsekäs kun sanon tämän, mutta toivon, että jos en ole siellä ei elämäsi olisi enää samaa, toivon jättäneeni jotain hyvää muisteltavaa jälkeeni.

Minun täytyy nyt lopettaa tämä kirje, Argo on pian lastattu valmiiksi ja pääsemme suuntaamaan Kreikkaan. Annabeth on käynyt jo monesti hoputtamassa minua ja Hazel vääntelehtii vieressäni hermostuneena. Joten lopetan tähän ja lähden kohti uusia seikkailuja ystävieni kanssa. 

Mutta äiti, sanon tämän vielä kerran, koska pelkään etten saa enää toista mahdollisuutta.

Rakastan sinua, äiti.”


Comments?

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Ihana, oot oikeessa ku sanot että ei ihan sovi Percyn juttuun...  :)
Ku mä sain sähköpostiin viestin että oot jatkanu. Mä hypin sisäisesti ilosta... xd
Joo, mutta jatkan lukemista... Oli muuten silleen ihana toi viimesin, mä en ainaskaa melkee
koskaa puhu mun äitille... Kirje vois helpottaa asiaa...

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Chelsey: Kiits kommentistas :D Otan osaa koneesi vuoksi.  :) Kirje oli vähän vaikea, koska jo sitä kirjoittaessa tiesin, että tästä tulee varmaan yks epäpercymäisimmistä kirjoituksistani ikinä ja vähän pelotti mitä siitä sanottaisiin.  :)

Nalle: Kiitos kommentistas sullekii, piristit päivääni  :) Tää on aika ohi aiheen, mutta mainitsenpaha nyt kuitenkin, että mulla oli myös jossai vaiheessa sillee etten pahemmi äitilleni puhunu, vaikka saman katon alla asuttii. Se oli näitä mun järjettömiä teiniangsti vuosiani. Kerra sitte rupesin aattelee kui inhottavasti oon käyttäytyny heitä kohtaa ja maalasin kaikille taulun, joihin kirjoitin jonkun lauseen, jota tarkoitin. En ole taiteellisesti lahjakas ja tauluista ei sinänsä tullu hienoja, mutta ajatushan on tärkein... vai? :) Ja pointtiaha tässä ei vissii ollu, mutta kunhan kerroin :p Joskus tuntuu itestäkii että kirje voi olla hyvä ku ei muute saa sanottua :P

Mutta joo eniwei, kuulin siis kyseisen biisin tänää autossa ja oli pakko kirjoittaa jostain syystä. Ei tullu nii hyvää ku halusin mutta.... Kai se nyt käy. Kauheeta, ku mun pitäis yrittää kirjoittaa niitä mun jatkoficcejä mutta en vaa keksi niihi mitää :( Joten näillä mennää..

S
Drama, pieni angst, friendship(? Haluisko joku valaista, luokitellaanko tää täällä genreksi?)
Percy (Thalia, Nico, Annabeth)

Faijan BMV

Lauri, jälkeen vuosien
Soitti kysyäkseen
''Kerättäiskö jengi kasaan
Ei olla nähty pitkään aikaan
Ja muistatko sen bemarin
Äijällä on se vieläkin
Miksei mentäis sillä kaupunkiin
Tehtäis kaikki niinkuin ennenkin''

”Hei Percy, dude, Thalia täs. Aattelin, että voitais nähdä taas koko porukalla joku päivä. Muisteltais menneitä ja puhuttais muuta paskaa, ok? Soittele! ”

Thalian ääni kaikui vastaajasta, jota Percy tuijotti silmät suurina. Eteinen oli pimeä ja vastaajan punainen vilkkuva valo vaihtui vihreään naisen äänen lopetettua, mutta Percy seisoi edelleen paikallaan. Kuinka kauan siitä olikaan kun hän oli viimeksi kuullut serkkunsa äänen? Kuinka kauan siitä oli kun he neljä olivat seisseet yhdessä Puoliveristen tuulisella kukkulalla ja katsoneet toisiaan hyvästellen? Lähtien kukin omaan suuntaansa elämässään.

Sinä syksyisenä päivänä he olivat luvanneet pysyä yhteydessä toisiinsa, olevansa toistensa tukena kaukaakin, mutta hitaasti ja varmasti yhteydenpito oli hiipunut ja heistä oli tullut puolituttuja toisilleen, kasvoja aamuruuhkassa, jotka unohtuvat päivän mittaan.

Epäröiden Percy nosti kuulokkeen ja näppäili numeron, josta Zeuksen tytär oli soittanut. Puhelin tuuttasi kerran, kaksi, kolmesti ennen kuin napakka ja asiallinen naisääni vastasi.  ”Thalia Grace.”

”Thalia, Percy täällä…” Poseidonin poika sanoi epäröiden äänen hiipuen loppua kohti. Nuorukainen ei yllättäen tiennyt mitä olisi sanonut ja lähes katui, että oli soittanut serkulleen. Hetken hiljaisuus langan päässä riipi Percyn hermoja ja mies oli vähällä lyödä luurin jo korvaan, ennen kuin Thalian ääni kaikui jälleen eteisessä.

”Percy! Hyvä kuulla susta! Mite sulla menee nykyään?”
Percy pystyi kuulemaan toisen virnistelevän ja huomasi rentoutuvan itsekin. Naurahtaen pienesti hän pudisteli päätään Thalialle, ennen kuin vastasi. Mitä kauemmin he juttelivat, sen hyvän tuulisemmaksi mies huomasi muuttuvansa. Percy ei ollut edes tajunnut kuinka ikävä hänellä oli ollut entisiä ystäviään.

”Mutta joo hei, sitä mä sillo olinkii soitellut, että jos tavattais taas? Sun isäpuolellas vissii on edellee se Prius? Lähetään sillä vähä kruisailemaa, niiku enne vanhaa.”

Percy epäröi sekunnin ennen kuin myöntyi virnistäen, ajatellen jo tulevaa iltaa.

Ja niin istun uudelleen
Penkkiin vanhan BMW:N
Mika ajaa tietenkin
Se on sen faijan auto
Mika meistä hiljaisin
Lauri taas kovaäänisin
Rami kantakirjamaanikko
Minä joukon romantikko

Ja niinpä Percy istui lauantai iltana Paulin vanhan Priuksen ratissa ja nauroi remakasti Thalian vitseille. Vihreät silmät tuikkivat huvittuneena kun hän vilkaisi peilin kautta takapenkillä istuviin ystäviinsä. Annabeth hymyili ja pudisteli päätään hyväntahtoisena ja asetti kirjanmerkin aukeamalle ennen kuin laittoi kirjan laukkuunsa.

”Annabeth heei, ei nyt lueta mitään, kun me ollaa täällä viihteellä!” Thalia sanoi ilkikurisesti pelkääjän paikalta ja kääntyi kurottelemaan Athenen tyttären laukkua takapenkiltä. Nico tuhahti huvittuneena nauraville naisille, kun Annabeth veti laukkua taaksepäin härnäävästi, vieden sen taas uudelleen Thalian lähelle ja taas takaisin kauas.

Percy naurahti ja kääntyi sivutielle, suuntana heidän entinen kantabaarinsa. Iloinen hymy hyytyi hieman tutun tunteen himmentäen miehen iloa. Poseidonin poika vilkaisi nopeasti Nicoon , joka katsoi häntä takaisin sama tunne paistaen läpi. Kaikki oli niin kuin ennen, niin kuin pitikin. Mutta silti mikään ei ollut enää samaa.

Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Se vielä kerran kuljettaa
Vanhan jengin juhlimaan
Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Vaikka on kaikki kohdallaan
Ei mikään ole ennallaan


Viimeksi kun tavattiin
Ramin kanssa kovaa tapeltiin
Nyt se mua selkään läimäyttää
''Nasta nähdä vanhaa ystävää''
Mika hiljainen on edelleen
Huhu kertoo että HIV:n
Se olis saanut vaimoltaan
Mutta kukaan ei kysy suoraan
Ja Lauri on nyt liikemies
Tekee miljoonia kukaties
Ei ennen juonut tippaakaan
Nyt ekana meistä sammaltaa
Ja kiroo paskaa elämää
Sanoo ettei jaksais yrittää
Ja kaikki ovat hiljaa
Harvinaisen hiljaa

Percy istui kovalla baari jakkaralla ja kulautti loput rippeet lakushotistaan ja nojasi hekotellen pöytään. Hän katsoi edessään nuokkuvaa Annabethia lämpimästi, noita vaaleita prinsessa kiharoita, joita Percyn teki mieli silittää ja vaaleanpunaisia huulia, joita hän kovasti halusi maistaa jälleen kerran. Silmät sumenivat hetkeksi miehen muistaessa heidän viime tapaamisensa.

”Senkin vitun paska! Saatanan idiootti! Etkö sä osaa tehdä mitään oikein?” Annabeth oli huutanut hänelle kiukkuisena, järkyttäen Poseidonin poikaa. Hän ei ollut arvannut naisen suuttuvan niin paljon.

”Mitä vittua sä siinä huudat? Se oli vaan yks hiton paisti!” Percy oli vastannut tuohtuneena.

”Haista paska Jackson,” Annabeth oli tuhahtanut ja lähtenyt ovet paukkuen.


Kun he olivat sitten tänä iltana nähneet jälleen yhteenoton jälkeen, oli Athenen tytär tullut halaamaan häntä lämpimästi ja suikannut kevyen suukon poskelle.

Thalia oli edelleen sama vanha Thalia, kovaääninen, mutkaton ja itsevarma. Thalia nauratti muita jutuillaan ja kertoi elämästään raa’assa bisnesmaailmassa. Ja vaikka Thalia oli edelleen sama tuttu Thalia, oli hänkin muuttunut.

”Percsyyh… Mä vaan… Tai siis… Sitä mä vaan, että oot hyvä jätkä, oikeesti,” Thalia sammalsi Percyn vieressä, puoliksi maaten pöydällä. ”Nii että… Nii et, älä muutu, jookoh? Thää on pashka tää meidän elämä, mutta shä oot… vielä hyvä tyyppi…” Zeuksen tyttären puhe oli katkonaista, eikä Percy tiennyt johtuiko se siitä, että toinen oli sammumaisillaan vai koska nainen pidätteli itkuaan, sillä Thalia oli haudannut päänsä käsien alle. 

”S-siis sitä mä vaan, etthä on tää aika paskaa… Ja mä en jaksais enää…” Thalia nosti päätään voipuneen näköisenä ja tuijotti Percy punaisilla silmillään, ennen kuin päätti lysähtää miehen syliin. Percy silitti arasti sotkuisia hiuksia ja vilkaisi vaivaantuneena muihin seuralaisiin. Ja kaikki olivat hiljaa.

Lopulta aamu viideltä he lähtivät jälleen kukin omiin koteihinsa, naureskellen edelleen toisilleen. Kompastellen mukulakiviin, huudellen näsäviisaita kommentteja ja heiluttaen käsiään hyvästiksi. 

Viikko tästä eteenpäin
Mä Mikan kaupungilla näin
Kyyneleitä silmissään
Sanoi: ''Lauri hengen itseltään''
Se eilen löydettiin
Kuolleena Lauri löydettiin
Ei viestiä
Ei mitään


”Percy, Nico tässä, Thalia on kuollut.” Nicon ääni kuului vastaajasta.

”Itsemurha. Ei viestiä, ei mitään,” Haadeksen poika nyyhkäisi.

Percy valui pitkin seinää ja tuijotti vastaajaa.

”Percy? Ootko siellä?” Nico huhuili itkuisena. Mutta Percy ei saanut kerättyä voimia noustakseen lattialta ja nostaakseen luurin. Thalia oli kuollut, tehnyt itsemurhan ja jättänyt heidät tänne.

”Percy..?” Nicon ääni kaikui eteisessä.

--

Yeah yeah, feedback please  :D
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:21:13 kirjoittanut Kaapo »

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Mahtavaaaaa! <3[/shadow][/glow]

Tosin surullinen, en oo kuullu tota kappaletta enne... Emmä tosin tiiä jos se ees on kappale...  ::)
Mutta, joo... Ihana, niinku tavallisesti.. <3 Jotenki sillee söpö toi Annabethin ja Percyn paisti. XD
Joo, mutta hypin taas ilosta, tällä kertaa oikeasti ja kuulin alakerrasta iskän äänen: - Tyttö lopeta toi ryskääminen tuut kohta katosta läpi!  Okei, siinä välissä mä taas aloin kikattaa kauheesti ja loppuja teiän ei tartte kuullakkaa..  ;D

Jatkelen kommaamista ja lukemista.. <3 :  Nalle.

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Nalle: Kiitos <3  Ja kyllä kyseessä on Anssi Kelan biisi Mikan faijan BMW :) Annabeth ja Percy ja niitten paisti xD Joo, myönnän, en keksinyt muutakaan  :P Toivottavasti tykkäät tästä seuraavastakin!

AN: Hmm... En oikeestaan tiedä mistä tää idea synty. Varmaa, kun katoin tuota toduuden anatomiaa ja siinä oli jakso jossa joku vauva oli kateissa ja isä oli niin onnellinen ku sai sen lapsen syliinsä <3
 
Alun perin ajattelin, että kyseessä ois ollu Percy ja sen lapsi, mutta sitte se jotenki muuttu kesken kaiken nii että se ois voinu ihan hyvin olla Poseidon ja Percy. Niin että on ihan teistä kiinni, keiksi ne kuvittelette :)

S
Family

Maailman ihanin virhe

Siniset silmät tuijottivat uteliaasti nuorta miestä. Meri kohtaa meren.

Pienet sormet kurottelivat ylös kohti hämmentyneitä kasvoja.

 Vaativa äännähdys pääsee punaisilta huulilta.

Vahvat kädet nostavat lapsen ylös kehdosta.

Tyytyväinen kikatus kaikuu huoneessa.

Meren siniset silmät täyttyvät ihmetyksestä ja ihastuksesta.

Hänen lapsensa.

Lapsen kädet tavoittelevat päättäväisesti miehen kasvoja.

Pehmeät, pienet kädet tarttuvat poskista kiinni.

Mies henkäisee ihastuksissaan.

Hänen lapsensa.

Nuori mies suukottaa kevyesti lapsen untuvaista päätä.

Uusi, onnellinen, jokellus pääsee valloilleen.

Mies nauraa ja hieroo nenäänsä vasten lasta.

Haistaa lapsen tuoksua.

Ja he nauravat.

Onnellisina.

Koska se on maailman ihanin virhe.

Mansikkalimu

  • Ärsyyntynyt kakara
  • ***
  • Viestejä: 157
  • Sapienti sat.
Ööö.. mulla onkin nyt uusi suosikki. *Häpeissään piiloutuu seuraavan kulman taakse*

Kun tietotekniikka pettää
oli niin ihanan arkinen. Ja samaistuttava. Itselläni -onneksi- ei ikinä ole käynyt noin ikävästi, että koko työ olisi mennyt hukkaan. Percyllä ikävä kyllä ei ollutkaan sama tuuri. Varsinkin kun tietää taustaa eli että hänellä on lukihäiriö, voi vain arvata kuinka paljon työtä hän olikaan tehnyt saadakseen niinkin mielyttävät muistiinpanot, että jopa kymppi voisi irrota.
Onko Annabeth jotenkin tekniikkaa vastaan? Luulisi kai että viisaudentytär pitäisi noinkin "älykkäistä laitteista"... :D tuohan tosin voi olla vain mun mielipide.. vai sanottiinkko kirjoissa jotenkin niin. Siitä on jo jokunen aika, kun viimeksi luin niitä.

Suunnitelma
oli myös hyvä. Käyttäytyminen oli aivan samanlaista kuin ihastuneen nuorennaisen -mitä Annabeth onkin. Ja se loppu kruunasi kaiken pohdinnan ja surkuttelun. ;) Onneksi he ovat kuitenkin kavereita, joten toistensa näkeminen ei ole niin kovan vaivan takana. Vai oliko tässä oneshotissa ajatus, etteivät he ole kavereita? Että ihastus oli yhteydessä pelkästään ulkonäköön ja kuultuun?

En uskaltanut edes lukea Faijan BMW: tä, koska olen kuullut laulun ja kuunnellut sanoja, enkä halua surullisia loppuja mihinkään... paitsi ehkä pahiksille, jos niillekkään 8)

Kyllähän mä näitä lueskelen, vaikken välttämättä aina kommentoisikaan. :))
Be who you are and say what you feel, because those who mind don't matter and those who matter don't mind.
- Dr. Seuss
ava: raitakarkki

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Jotenki tosta viime jutust tuli mielee Percy ja sen lapsi.. xd
Vois hyvinki olla... Vois se tosin olla Poseidon ja Percy mutta joo.
On kyllä ihana..  :D Toivottavasti kirjottelet pian. En pääse nyt pariin päivää
lukemaan sori vaa..  :-[

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Chey: aww, kiitos kommentistasi  :)
Mansikkalimu: Uusi suosikki, jee :) Suosikit saa vaihtua, sillähä tietää että onnistunu muissakin :) Annabeth ei ole tekniikkaa vastaa, ainakaan mun mielessä, mutta ajatus oli lähinnä se että aina pitäisi olla viisaasti kopiot jossain ;) Ja suunnitelmassa he ovat kavereita, mutta itsehän lukia sen saa oikeestaa päättää ku sitä ei sillee siinä sanottu.  Ja voi, no ehkä sä joskus vielä luet Faijan BMW:n ja kerrot mielipiteesi siitäkin :)
Nalle: Hey, kiitos sullekin kommentoinnista I like :)

AN: En tiiä, mistä tää idea tähän pikku raapaleeseen tuli. Oikeastaan ideaa ei sinällään ollut, vain ajatus joskus aiemmin, mutta tarkoitus ei siis ollut kirjoittaa sellaista. Mutta kun sitten avasin wordin, nii en keksinyt muutakaan. :) Mutta hey, toivottavasti kelpaa, koska mulla on varma tunne, että tuutte vielä kuulemaan Percyn töistä hampurilaisravintolassa ;)

S
Percy

Kaksi tuntia

Huokaisten Percy ottaa tarjottimet pesukoneesta ja vie ne salin puolelle kassojen alle.
Vielä kaksi tuntia ja hän pääsisi kotiin. Percy hieraisee väsyneenä silmiään ja ojentaa mustaa lippaansa, jossa on hampurilaisketjun logo.
Sinisessä työpaidassa komeilee juustopurilaisen kuva ja mainosteksti.

Kaksi tuntia. Jumalat, se on pitkä aika odottavalle.

Ovi käy. Poseidonin poika nostaa katseensa ja pakottaa huulilleen hymyn, joka tuntuu ja näyttää väkinäiseltä.

Percyä väsyttää. Häntä ei kiinnosta myydä lastenaterioita kuusihenkiselle perheelle, joiden lapset eivät osaa päättää mitä haluavat syödä ja juoda.
Eikä hän jaksaisi millään olla kohtelias luultavasti nelissäkymmenissä olevalle naiselle joka näyttää kuusikymppiseltä ja käyttäytyy kuin pummidiiva.

Percy huokaisee, vilkaisee kelloa epätoivoisen näköisenä ja pakottaa hymyn takaisin huulilleen. Hän ojentaa kuitin naiselle ja kääntyy tekemään ranskalaisia.
Vielä kaksi tuntia...

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Hahhaa...  ;D Saapahan tietää miltä tuntuu olla töissä.
Joo, mutta ihanasti kirjotettu. <3 Mulla o vähä kiire nyt ni.. :)
Toivottavasti jatkelet pian. :))

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Nalle: Vooi kuule, jos vaan keskittymiskykyni riittäisi ja en olisi aina niin väsynyt kun rupean kirjoittaa, hukuttaisin sinut ja muut Percyn elämään töissä... jotka jostain kumman syystä peilaavat varsin paljon omia ajatuksiani töistä xD Enemmän tai vähemmän aina :P Kiitos hei puumerkistäsi :)

Tää on tälläne pikku raapustus, joka toivottavasti onnistui, koska olen nyt väsynyt ja todella todella hidas ajatusmaailmaltani tällä hetkellä. Ajatukset jotenki rupes tökkimään kesken kaiken, toivottavasti se ei näy tässä.

S
Silena/Charles
Drama, romance

Hetki ja tunne

Silena vilkaisi ujosti sivulleen, hennon punan kohoten siroille poskipäille. Charles istui rennosti nojaten kiveä vasten ja vihelteli radion mukana. Silena värähti viileästä, tuulen aiheuttaen laineita järvellä ja tuoden veden tuoksun rantaan. Hefaistoksen poika katsahti tyttöä, ennen kuin venytteli leveästi käsillään ja kietoen lopuksi toisen kätensä Silenan ympärille. Afroditen tytär hymisi tyytyväisenä ja painautui lähemmäs lämmintä kehoa.

Charles silitteli hajamielisenä Silenan käsivartta, tuijottaen samalla järvelle. Kesä olisi kohta ohi, suurimmalle osalle puoliverisiä se tarkoitti lähtöä kotiin. Kuten myös Silenalle. Pian hänen rakkaansa joutuisi pakkaamaan laukkunsa ja astelemaan kohti ulkomaailman vaaroja. Eikä Hefaistoksen poika pitänyt siitä. Hän olisi halunnut olla siellä myös, suojelemassa tyttöystäväänsä. Mutta hänen oli jäätävä leirille.

Charles oli suunnitellut tekevänsä Silenan viimeisistä päivistä leirissä ikimuistoisia. Jotta tyttö ei unohtaisi häntä, ihastuisi toiseen. Jättäisi häntä. Koska hän rakasti Afroditen tytärtä. Eikä hän halunnut menettää Silenaa.

Tuleva sota titaania vastaan huolestutti, se oli varjo jokaisen leiriläisen yllä. Kaikki huolehtivat rakkaistaan, ystävistään. Perheistään. Monet miettivät, kuinka jatkaa, jos oma läheinen kuolisi. Monet rukoilivat vanhempiaan, muita jumalia, ketä tahansa, säästämään heidät. Mutta tietenkin, heidän vanhempansa olivat yhtä kuuroja heidän rukouksilleen kuin aiemminkin. Joten heidän viimeiseksi toivokseen jäi Percy Jackson. Nuori teinipoika maailma harteillaan. Ja Charles tiesi, ettei ollut ainut, joka joskus epäili, epäili heidän mahdollisuuksiaan teini johtajanaan.

Mutta siihen asti, kunnes heidän aikansa tulisi, kunnes sota tulisi, Charles aikoi tehdä kaikkensa, jotta Silenan olisi hyvä olla. Hän aikoi olla tytön luona, tämän vuoksi hän lähtisi minne vain. Kääntyisi vaikka jumalia vastaan, jos se oli tytön toive.

Charles rakasti Silenaa ja kaikista tulevaisuuden epäilyistä huolimatta, hän aikoi nauttia tästä täydellisestä hetkestä ja tunteesta.
~*~

Jooh, iskekäähän vaan ne puumerkkinne :)

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Nyt mä oon tosi väsyny 2 tunnin treenejen jälkeen mutta ihana! <3
Voi ku joskus joku vielä tuntis muaki kohtaa tollee. <3 Jos niin olis ni mä tekisin kaikkeni...
MInkäköhä eteen.... XD <3 Luin täällä ihastuksissani tän uusiks ja uusiks ainaski 3 kertaa ja sitte
aloin kirjotella tätä. Nojoo alan varmaa kohta nukkumaan ni. Hyvää yötä. <3