Kirjoittaja Aihe: Epätoivoisten sielujen paratiisi, K-11  (Luettu 4158 kertaa)

Sleepless

  • ***
  • Viestejä: 98
Epätoivoisten sielujen paratiisi, K-11
« : 04.10.2008 21:09:33 »
// Alaotsikko: Narcissa, angst&deathfic, K-13

Nimi: Epätoivoisten sielujen paratiisi
Kirjoittaja: Sleepless
Ikäraja: K-11
Varoitukset: itsetuhoisuus
Genre: Angst, deathfic
Disclaimer: Rowlingin omaa.

Summary: Narcissa on jäänyt epätoivonsa vangiksi. "Ja silti peilistä häntä katsoi kaunis, arvonsa tunteva nainen, joka seisoisi loppuun asti omilla jaloillaan, aina siihen saakka kunnes ne pettäisivät."

A/N: En ole koskaan aikaisemmin kirjoittanut Narcissasta, ja tälläistä tekstiä syntyi tällä kertaa. (Tarkemmin ajateltuna en ole koskaan kirjoittanut yhdestäkään Pottereiden naishahmosta, Lunaa lukuunottamatta.) Kommentteja, kaikenlaisia, kaipailisin. :)



***


Narcissa veti puisen, mutta virheettömän valkoiseksi maalatun laatikon auki ja otti sieltä hivenen vapisevin käsin pyöreän, kultaisen käsipeilin. Nainen kohotti leukaansa ja tarkasteli kasvojaan, kuljetti tummanpunaiseksi maalattua sormenkynttään hitaasti pitkin leukansa kaarta ja poskipäitä. Narcissa oli kaunis nainen. Hän oli liian vanha ollakseen raikkaan tuikkivasilmäinen ja ripsiään räpsyttelevä kaunotar, eivätkä hänen poskensa enää hehkuneet nuoruuden intoa, mutta hänen olemuksessaan oli nykyisin arvokkuutta, joka häivytti kaikki virheet naisen ulkonäössä. Hiukset olivat vaaleat ja valuivat pitkinä puoleenselkään, ne olivat Narcissan kauneuden alku ja juuri. Alusta alkaen häntä oli ihasteltu hänen hiustensa tähden; kapea vyötärö, pitkät sääret ja kauniit kasvot unohtuivat hopeanhohtoisiksikin sanottujen hiusten loisteessa. Ne eivät milloinkaan menettäneet hohdettaan, eivät edes silloin, kun kaikki muu niiden kantajassa oli jo aikapäiviä sitten kadonnut, sammunut kuin kevyt henkäys olisi käynyt kynttilän yli.

Narcissa oli ehostanut kasvonsa lähes täydellisiksi, särkymättömiksi. Sinisiä silmiä korostivat tummat rajaukset ja ripset kaartuivat pitkinä varjoina intensiivisen katseen ylle. Huulet oli maalattu punaisiksi, hehkuviksi. Meikki korosti naisen kauneutta ja peitti jopa silmien ympärille kerääntyneet viivat, jotka kertoivat omaa tarinaansa siitä, mitä ne silmät olivat nähneet ja kokeneet. Mutta kalpeuden Narcissa oli jättänyt kasvoilleen, hän ei ollut sivellyt poskiinsa punaa tai nipistellyt niitä saadakseen ne hohkaamaan tervettä väriä, niin kuin joskus nuorempana. Hän antoi kasvojensa jäädä sellaisiksi, ainoastaan kivun ja turtumuksen värittämiksi.

Narcissa nousi hitaasti kampauspöytänsä ääreltä ja asteli huoneen perälle, missä sijaitsi oudoin kiemuroin koristeltu kokovartalopeili. Hän tutkisteli itseään makuuhuoneeseen asetettujen kynttilöiden utuisessa valossa. Vihreä leninki korosti hänen hienostunutta vartaloaan, helmat laskeutuivat kauniisti ja korsetinnyörit kiristivät valmiiksi hoikan uuman entistäkin kapeammaksi. Narcissa tiesi olevansa liian laiha, liian hento. Luut työntyivät esiin hänen lantioltaan, nilkoistaan ja ranteistaan; solisluiden kuopat syvenivät päivä päivältä, eikä Narcissa muistanut, milloin hänen poskensa olisivat olleet yhtä kuopalla. Ja silti peilistä häntä katsoi kaunis, arvonsa tunteva nainen, joka seisoisi loppuun asti omilla jaloillaan, aina siihen saakka kunnes ne pettäisivät.

Narcissa katsahti ikkunasta ulos. Taivas oli luonnottoman sininen; naisen silmiä särki, kun hän kohtasi päivänvalon kirkkauden. Hän tiesi haluavansa odottaa vielä muutamia tunteja. Niin kauan, kunnes aurinko laskisi, kunnes pimeys nielisi kaiken.

Lucius saapuisi kotiinsa yömyöhään. Narcissan sydäntä kirveli; kuin joku olisi valuttanut sitruunaa hänen haavoihinsa. Lucius ei ollut hyvä mies. Hän oli kylmä ja kankea, kuin susi, joka kerran palelluttuaan ei enää osaa pysytellä lämpimänä, vaan kasvattaa itselleen turkin, jonka läpi eivät pääse kylmyys tai viima. Lucius oli kaikkea, eikä kuitenkaan mitään. Hänen vaaleat, mustalla nauhalla solmitut hiuksensa, kuninkaalliset piirteensä ja jyrkät sanansa tekivät hänestä joidenkin mielestä komean ja ihailtavan, mutta Narcissaa se kaikki iljetti. Ensin hän oli uskotellut itselleen rakastavansa miestään, olevansa kaiken tämän erikoiskohtelun ja ihailun arvoinen. Myöhemmin, vuosien kuluessa, Dracon synnyttyä, Luciuksen lahjat ja romanttisuus vaihtuivat selittämättömään välinpitämättömyyteen, kuin joku olisi nostanut naamion miehen kasvoille. Kaikki entinen unohtui, mutta Narcissan sydän ei särkynyt. Sillä hän ei ollut koskaan todella rakastanut Luciusta, eikä sellainen sydän, jossa ei ole sijaa tunteille, voi särkyä.

Oli ollut hetkiä, joina Narcissa oli vihannut miestään syvästi ja katkerasti, mutta nykyisin hän ei enää osannut tuntea kuin väsynyttä sääliä miestään kohtaan, joka ei ollut koskaan osannut tehdä oikeita siirtoja elämässään. Oli julmaa, että Lucius luultavasti kuolisi ymmärtämättä, mikä elämässä todella oli tärkeää. Hän kuolisi, hänet haudattaisiin loisteliaasti ja ikuisella kunnioituksella, mutta kuinka moni todella arvosti Luciusta niiden korusanojen takana? Ei yksikään.

Niin, Narcissa sääli miestään, mutta tiesi, ettei voisi pelastaa tätä. Liian kauan aikaa oli jo kulunut. Aivan liian kauan siitä, kun Lucius vielä oli ollut saavutettavissa. Nyt oli liian myöhäistä.

Narcissa ei ollut voinut pelastaa miestään, mutta se, ettei hän ollut onnistunut pelastamaan poikaansa, satutti häntä eniten. Draco oli hänelle niin rakas. Ainoa ihminen maailmassa, jota Narcissa rakasti puhtaasti ja vilpittömästi, koko sydämestään. Lucius oli myynyt sydämensä Voldemortille, mutta Narcissa ei koskaan. Hänen sydämessään ja ajatuksissaan oli ollut aina tilaa vain yhdelle; hänen rakkaalle pojalleen. Kauniille, suloiselle Dracolle, jonka lapsuus oli ollut Narcissan elämän onnellisinta aikaa.

Varjot väistyivät hetkeksi Narcissan kasvoilta, kun hän hymyili muistellessaan kaikkia niitä kultaisia päiviä. Dracon jalanjälkiä kuumalla hiekkarannalla, kömpelöin käsin piirrettyjä maalauksia, joita hän oli esitellyt äidilleen, kasvot loistaen kirkkaammin kuin tuhat aurinkoa. Viileitä iltoja, joina he olivat istuneet sylityksin nurmikolla ja katselleet puutarhaan. ”Katso äiti, nuo ruusut aivan säihkyvät!”, oli Draco sanonut, ja Narcissa oli nauranut, puristanut poikansa tiukasti itseään vasten. ”Sinä olet niitä kaikkia säihkyvämpi, kultaseni.”

Niitä hetkiä ei edes Luciuksen varjo ollut voinut pimentää. Ei Voldemort, eivät Kuolonsyöjät, ei synkkenevän maailman kuristava silmukka. Narcissalla oli ollut jotain, joka piti hänet ehjänä, rakastavana. Hänellä oli ollut Draco.

Oli ollut yhtä tuskaa nähdä oman poikansa kärsivän. Jokainen päivä sen jälkeen, kun Draco oli saanut tehtävän, oli Narcissan elämä ollut selviytymistaistelua, jatkuvaa pyristelyä ulos vankilastaan, kartanosta, johon Lucius oli hänen sulkenut. Hänet oli suljettu pois ulkomaailmasta, jätetty yksin riutumaan pelon ja surun kourissa. Jo kuuden kuukauden ajan hän oli herännyt sängystään siihen kirvelevään, rinnan ympärille puristuneeseen tunteeseen, minun poikani on tuolla aivan yksin, hän saattaa kuolla enkä minä voi auttaa häntä. Narcissan viha Luciusta kohtaa leimahti uudelleen liekkeihin, ja viimeisenä, epätoivoisena keinonaan hän karkasi Severuksen luo, anomaan apua. Pelko Dracosta sai hänet nöyräksi, hän oli valmis tekemään mitä tahansa poikansa puolesta. Mutta se ei ollut riittänyt, mikään ei ollut riittänyt.

**

Oli aika. Taivas ulkona oli alkanut tummeta, aurinko kerätä säteitään pois maailman nurkista ja koloista. Se keräsi ne yhteen, yhteiseksi, valtavaksi valopalloksi ja laskeutuessaan nukkumaan se vangitsi katseet punertavalla loistollaan, joka ei milloinkaan sammuisi. Ja vaikka Narcissa oli uskotellut itselleen muuta, hän oli aina rakastanut aurinkoa. Enemmän kuin kuuta, enemmän kuin pimeyttä.

Narcissa asteli uudestaan kampauspöytänsä luo, avasi laatikon ja paljasti sen kätköistä pienen, mustan kristallipullon. Myrkyn, jota hän oli säilyttänyt itseään varten. Myrkyn, joka lopulta vapauttaisi hänet.  Hän oli viivytellyt, karttanut, yrittänyt unohtaa. Mutta siellä se aina oli odottanut häntä, odottanut tätä hetkeä. Ja nyt Narcissa oli valmis kuolemaan. Hän oli enemmän kuin valmis, hän janosi sitä.

Narcissa tiesi, että jos Draco selviäisi, tämä oppisi elämään ilman äitiään. Ja jos ei selviäisi, Narcissa joisi myrkyn silmänräpäyksessä.
Mutta yhtä kaikki, hän oli väsynyt. Aivan liian väsynyt. 

Viimeisenä Narcissa laittoi Dracolle kirjoittamansa kirjeen kampauspöytänsä alimmaiseen laatikkoon. Hän tiesi, että vain Draco voisi löytää sen. Hän oli varmistanut asian. Luciukselle hänellä ei ollut mitään sanottavaa.

Narcissa laskeutui varovasti suurelle katosvuoteelleen makaamaan. Hän oli asetellut sängylle punaisten ruusujen terälehtiä, sillä hän rakasti ruusujen tuoksua. Hän halusi nukahtaa niiden tuoksuun. Vihreän leninkinsä Narcissa oli vaihtanut vaaleaan silkkimekkoon, sillä se oli hänen vanhin mekkonsa. Se oli muisto hänen nuoruutensa ajoilta, muisto kesästä ja onnellisuudesta.

Kaikki oli valmista. Narcissa huokaisi syvään, katseli vastapäistä seinää, jolla laskevan auringon säteet kisailivat, ja kuunteli hengitystään,  keuhkojensa tasaista nousua ja laskua. Kaikki olisi kohta hyvin. Silti kyyneleet valuivat Narcissan silmistä, tahrasivat valkoiset tyynyt, eikä hän tiennyt miksi. Pelkäsikö hän sittenkin kuolemaa?

Vain hieman tärisevin käsin Narcissa avasi mustan pullon korkin. Hän tiesi, että piti käsissään elämänsä viimeistä, ohutta oljenkortta, eikä hän epäröinyt tarttua siihen. Narcissa kohotti pullon huulilleen ja antoi myrkyn valua suuhunsa; se poltti ja kirveli, mutta hän tiesi, ettei sitä kestäisi kauan.

Kun myrkky alkoi vaikuttaa ja huone Narcissan silmissä sumentua, hän hymyili ja toivotti kuoleman tervetulleeksi. Hän ei ollut yksin, hän oli pääsemässä vapaaksi. Sulkiessaan jo sokeutuneet silmänsä Narcissa kuvitteli mielessään Dracon, enkelikiharaisen poikansa, jonka kanssa hän vielä joskus leikkisi vihreässä puutarhassa auringon alla.

Kun sydämen syke hidastui ja lopulta pysähtyi, ei onnellisuus Narcissan kasvojen juonteissa ollut enää teeskentelyä.

**


A/N: Kommentteja? (Poistin omasta mielestänikin erittäin kamalan loppulauseen tästä ficistä, se tuntui minusta irralliselta ja tämä on mielestäni nyt parempi näin.)
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 22:42:56 kirjoittanut Renneto »
"Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi."

Sometimes I need to die to feel alive.

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #1 : 09.10.2008 17:53:50 »
Ficcikillasta toivotan hyvää iltapäivää! Varaudu kommentteihin tulevan viikon aikana. ;)

Narcissa on oikein sopiva hahmo tällaisiin ficceihin, siis joko angstisiin ja synkkiin tai sitten väkivaltaisiin tai PWP-tyyppisiin. Ottaen huomioon ettet ole koskaan Narcissasta kirjoittanut, tämä on melko tarkalleen sellainen kuvaus kuin miksi olen hänet aina mieltänyt: kaunis, arvokas ja ylpeä nainen, joka kuitenkin salaa jotain synkeämpää totuutta. Pidän kuitenkin aina Cissy-ficeissä siitä, jos hänelle annetaan jokin inhimillinen ja lämmin puolensa, kuten tässä äidilliset tunteet:

Lainaus
Dracon jalanjälkiä kuumalla hiekkarannalla, kömpelöin käsin piirrettyjä maalauksia, joita hän oli esitellyt äidilleen, kasvot loistaen kirkkaammin kuin tuhat aurinkoa. Viileitä iltoja, joina he olivat istuneet sylityksin nurmikolla ja katselleet puutarhaan.
Voin nähdä nämä kohtaukset silmissäni, ihastuttavan aitoa ja liikuttavaa.

Lopetuslause on... en tiedä, ei se nyt mikään klisee ole, mutta jotenkin siirappinen ehkä. Ei se nyt mitenkään pilaa muuten hyvää tunnelmaa, mutta kenties hitusen banaali muuten aika arvokkaan sävyiseen tekstiin. Kuvauksesi on joka tapauksessa kaunista, mutta tämän enempää sitä ei enää pidä ollakaan, muuten tulisi jo ähky. :) Kiitos tästä, pidin kovin.
I don't know what I've done or if I like what I've begun.

Sleepless

  • ***
  • Viestejä: 98
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #2 : 09.10.2008 23:07:09 »
Kiitos, amorito :)
Kuinka ilahduinkaan kun huomasin, että tähän oli kommentoitu, vaikka vaikutti jo siltä ettei tätä enää tuolta nosta kukaan.. mukava yllätys, ja vielä enemmän ilahduin kun luin kommentistasi, että tämä on ficcikillan luettavana ja kommentoitavana. Toivon paljon kritiikkiä ja korjausehdotuksia ja varmasti niitä saankin. :)

Oli mielenkiintoista huomata, että mielestäsi tuo loppulause oli siirappinen, sillä olen itse harvinaisen samaa mieltä. Pähkäilin jonkin aikaa, että laitanko sen tuohon loppuun, ja päädyin sitten laittamaan. Taisi olla virhe, koska se tosiaan saattaa aika reippaasti latistaa tunnelmaa kliseisyydellään.. mitä mieltä olette, pitäisikö se jättää lopusta kokonaan pois? Itse kallistuisin tuohon ratkaisuun.

Hienoa, jos onnistuin luomaan Narcissasta kauniin, ylpeän ja arvokkaan, mutta silti tuntevan ja inhimillisen henkilön, sillä siihen pyrinkin. Tämä teksti ei välttämättä ole minulta mikään taidonnäyte, ja huomasin senkin, että kuvailua saattoi olla liikaa, niin että joissain kohdissa teksti meni liian "selitteleväksi".

Mutta jään innolla odottamaan uusia kommentteja. :D
"Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi."

Sometimes I need to die to feel alive.

SnowBlind

  • ***
  • Viestejä: 522
  • epäsivistymätön
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #3 : 12.10.2008 12:11:12 »
Ficcikillasta huomenta!

Hmm. Olipas jännä fic.

Narcissa ja hänen tilanteensa oli kuvattu hyvin canonia seuraillen. Minun makuuni tämä oli ehkä liiankin ennalta-arvattavaa, tämä antoi kyllä hyvän kuvan Narcissan tilanteesta ja tunteista, mutta ei kuitenkaan tuonut esiin mitään uutta. Olisin kaivannut ehkä jotain pientä irtiottoa perinteisestä canon-Cissystä. Tämä ei tuonut esiin mitään uutta, mutta pohjusti kyllä hyvin vanhaa.

Narcissan ulkonäön täydellisyys ärsytti ;D Ei siis toteutuksen kannalta (siihen oli ihanasti keskitytty parinkin kappaleen verran), vaan muuten. Kuitenkin tästä huomasi sen, ettei ulkokuori ja kulissit todellakaan vastaa todellisuutta, moni varmaan ihailee Cissyä juuri täydellisyyden takia; täydellinen nainen ja täydellinen mies täydellisessä kartanossa. Pinnan alla on kuitenkin kaikkea muuta, hyvä että tässä oli nostettu esiin nämä Malfoy - kulissit. Niistä on kyllä ihan pakko mainita jokaisessa Malfoyn perhe-ficissä  ;D

Tuntui vähän hämmästyttävältä, että Narcissa teki itsemurhan vaikka rakastikin poikaansa niin kauheasti. Olisi jotenkin voinut kuvitella, että hän olisi pinnistellyt edes rakkaan lapsensa takia... Kyllä naista pystyi hyvin ymmärtämäänkin, sellaista paineen ja tuskan alla elämistä tuo on varmasti ollut. Viimeinen lause oli kuitenkin vähän random. Onhan valkoinen kyyhky sellainen romanttinen ja haikea elementti, mutta se ei sopinut minusta tähän ficciin tai Narcissan hahmoon (komppaan amoritoa).

Mutta vaikka kommentissani keskityinkin lähinnä epäkohtiin, tässä oli myös todella paljon hyviäkin juttuja! Kerronta oli kaunista ja kuvailu hienoa - kaiken kaikkiaan hyvä, angstinen hahmokuvaus.

Lainaus
Hän antoi kasvojensa jäädä sellaisiksi, ainoastaan kivun ja turtumuksen värittämiksi.

Oj, tästä pidin <3 Kiitoksia!
The mind has so many pictures, why can't I sleep with my eyes open?


Avasta kiitos AnnieBlacille <3

Celeporn

  • Vieras
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #4 : 12.10.2008 13:34:56 »
Ficcikillasta minäkin.

Tämä oli todella kaunis ja vaikuttava teksti, kieli oli ihanan soljuvaa ja paikoitellen jopa runollistakin ilman, että mentiin varsinaisen taide-höttöilyn puolelle. Kuitenkin angstin ja tietynlaisen aristokratian yhdistelmässä on aina suuri liiallisen mahtipontisuuden riski, ja minusta tässäkin tekstissä sorruttiin joissain kohdin ikäviin ylilyönteihin (itsekin harrastan niitä ahkerasti, joten tiedän, mistä puhun  ;D). En nyt erikseen niitä ala tuolta poimimaan, koska ne ovat niin makuasioita, mutta kannattaa aina pitää varansa tämän tyylisiä ficcejä kirjoittaessaan. Ihan naurettavuuksiin asti ei tässä oltu ehditty, eli pysyttiin vielä ihan jonkinlaisen kohtuuden rajoissa.

Pidin siitä, miten olit kuvannut Narcissan väsymystä, ja tykkäsin paljon kohdasta, jossa kuvailtiin naisen laihuutta. Lisäksi tykkäsin paljon ficin yleisestä tunnelmasta - tässä oli sekä sitä ylevyyttä että tiettyä karuutta juuri sopivassa suhteessa, ja kaikesta angstista huolimatta yleinen fiilis oli jotenkin kumman levollinen. Lisäksi se, että myrkky poltti ja kirveli, oli hieno yksityiskohta, jotenkin sellainen mukava särö muutenkin niin siloteltuun kokonaisuuteen. Minusta oli myös hyvä, että Narcissa oli päätöksestään huolimatta surullinen juuri ennen kuolemaansa, että tässä vähän sivuttiin sitä kuolemanpelkoa eikä itsemurha ollut vain Se Täydellinen Ratkaisu.

Ja minäkään ei oikein tykännyt siitä viimeisestä kappaleesta, minusta sen olisi voinut jättää kokonaan pois. Myöskin ficin nimeä karsastan, se alkaa jo minusta hipoa sitä surullisenkuuluisaa patetiaa, mutta... Niin, makuasiahan tuo.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin varsin oivallinen ficci omassa lajityypissään - melko ennalta-arvattava eikä kovinkaan omaperäinen, mutta silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kaunista tunnelmointia ja hienoa kieltä, kokonaisuutena kyllä pidin paljon.

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #5 : 14.10.2008 14:16:55 »
Ficcikillasta myös.
Täytyy sanoa, että olen vaikuttunut. Toit todella upeaa syvennystä Narcissan hahmoon. Tykkäsin :) Tästä kommentista tulisi kyllä pelkkää ihkutusta mutta mul on kauhee kiire bussiin  :o täytyy juosta--->
Mutta upeaa tekstiä, ihanaa :D

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #6 : 20.10.2008 18:21:55 »
Ficcikillasta, iltaa. Pahoittelen heti alkuun aivotonta olotilaani, joka johtuu älyttömästä väsymyksestä, mutta kommentoin nyt kumminkin ennenkuin unohdan, aitona lahopäänä kun semmoinenkin mahdollisuus on olemassa.

Hyvin valittu hahmo ficciin, tämähän on Narcissalle melkein luonnerooli. Sekä ulkonäön että ajatusten puoleen hyvin lähellä omaa mielikuvaani hänestä, ja tätä olikin ehkä senkin takia oikein mukavaa lukea. Kauniit kuvailut olivat toki myös plussaa.

Minua ei häirinnyt ennalta-arvattavuus, sillä toteutus oli hyvä. Ei menty vielä ylikuvailun puolelle, vaikka vähän rajoilla ehkä käytiinkin. Loppu oli miellyttävän rauhallinen ja jätti kivan olon. Kiitoksia.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Snapu on Pyörylä

  • Sulttaani
  • ***
  • Viestejä: 1 209
  • Yksäröikää yksinäistä.
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #7 : 20.10.2008 19:01:12 »
Ficcikillasta hyvää maanantai-iltaa ;)

Narcissa ei ole ollut minulle koskaan kovin läheinen hahmo, joten siksi tämä tekstikin jäi minulle hieman etäiseksi. Kaunista kuvailua, soljuvaa tekstiä ja kyllähän tätä piti vakavana lukea, oli niin angst, mutta jotenkin minulta henk. koht. jäi puuttumaan se viimeinen angstaus, joka olisi tuonut kyynelet silmiini. Mutta ei se mitään, teksti oli silti hieno ja - kuten sanottua - kaunis ^^ Vierastan myös hieman tällaisia (angst-)tekstejä, joissa mitään ei oikeastaan tapahdu (vaikka kirjoitan sellaista löpinää itsekin ::) ).

Olen kyllä melko sanaton, ei sillä, että tämä olisi ollut niin jysähtävä ficci, etten tietäisi ihmetykseltäni mitä sanoa, vaan sellainen melko "okei, hieno ficci, ei löytynyt mitään haukuttavaa, seuraava!" -tyylinen ratkaisu :D Eikä siinä ole mitään haittaakaan, tällaisia fiilistelyjä on kiva lukea kun on itsekin fiiliksissä, mutta tänään ei :D Syvällistä tekstiä, hienoja kieli-/mielikuvia ja virheetöntä kieltä: kiitos niistä!


"I don't think you can take it seriously unless you joke about it." -Robert Downey Jr.
Ficit | avatar by princessbloomy @ lj.com

Jennea

  • Vieras
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #8 : 23.10.2008 23:53:42 »
Heh, ficcikillasta minäkin, vaikkakin hävettävän myöhässä ::)

Lukaisin tämän jo aikaisemmin, kun amorito tämän ficin valkkasi viikon aiheeksi, mutta silloin minulla ei ollut aikaa sen pahemmin kommentoida. Silloin ehkä minulla oli jotenkin oikeanlainen tunnelma lukea tällaista synkkää tekstiä, sillä kun lukaisin tämän nyt toistamiseen, niin ei tullut enää sellaista samaa vau!-oloa, niin kuin viimeeksi. En usko, että johtuu mitenkään ficistä, tämä on edelleen "vau!", mutta jotenkin viime kerralla tuli enemmän. Pystyin jollain tavalla samaistumaan siihen tekstiin. Äh, miksen kommentoinut silloin heti, kun olisin saanut ehkäpä jotakin itsestäni irti. Noh, saamaton mikä saamaton. ::)

Päähenkilönä Narcissa on todella mielenkiintoinen ja haluaisin kyllä lukea enemmänkin hyviä ficcejä, joissa hän olisi, mutta harvoin niitä saan käsiini. Varsinkin kohdat joissa kuvailit Narcissan ulkonäköä oli jotenkin hyvin vaikuttava. Muutenkin käytät ficissä ihanaa kieltä. Kuten Celeporn sanoi niin hyvin soljuvaa ja jopa runollista. Muutamissa kohdissa tosiaan meni hieman yli, esimerkiksi "sammunut kuin kevyt henkäys olisi käynyt kynttilän yli". Tuosta lauseesta en niinkään pitänyt ja sitä ei välttämättä olisi tarvinnut ollenkaan, mutta se taitaakin olla jo ihan makuasia.

Miten jotkut puhuivat, että tämä oli jo melkein ennalta-arvattava. Öh, olenko täysin puupää vai miksi minä en oikein nähnyt mitään josta olisin voinut arvata tapahtumat. Minulla ei nimittäin ollut mitään hajua, että Narcissa tappaa itsensä. Noh, kai en osannut lukea merkkejä oikein tai jotain ;D mutta kuitenkin. Loppu oli mielestäni oikein hyvä.

Ficin nimestä voi olla montaa mieltä. Itse en siitä henkilökohtaisesti niinkään pidä, mutta noh, en sitä kyllä välttämättä muuttaisikaan.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, kun luin tämän ficin. Kiitos tästä!

Daala

  • shapeshifter
  • ***
  • Viestejä: 1 982
  • always find my place among the ashes
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #9 : 30.10.2008 17:25:36 »
Heh, minäpäs en olekaan ficcikillasta. :D
Narcissa oli syy, joka veti minut lukemaan tämän ficin. Lempihahmoni, jota suosin omissakin ficeissäni kovasti.

Tämä oli minusta todella hieno ja hyvin kirjoitettu ficci. Pidin kovasti tästä Narcissasta, ja hän vastaa kovasti myös omaa käsitystäni.
Tuo kaikki sopi minusta hienosti Narcissaan. Katkeruus Luciusta kohtaan oli niin... surullista, vaikkakin erittäin ymmärrettävää.
Olen itse asiassa lukenut parikin ficciä, jossa Narcissa tekee itsemurhan. Itse en ole tainnut koskaan kirjoittaa häntä tappamaan itseään.
Tämä oli kerrassaan niin todentuntuinen.
Kirjoitusvirheitä - tai muitakaan virheitä - ei pistänyt silmiini. Pidin sujuvasta ja hienosti kuvailevasta kirjoitustyylistäsi. Kadehdittava.

Kiitos tästä lukukokemuksesta!
“We've all been raised on television to believe that one day we'd all be millionaires, and movie gods, and rock stars.
But we won't. And we're slowly learning that fact. And we're very, very pissed off.”

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 727
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Epätoivoisten sielujen paratiisi
« Vastaus #10 : 04.11.2008 13:24:51 »
Ei ole Jennealla mitään häpeilyn aihetta, minä olen vielä enemmän myöhässä. ;) Luin kyllä jo joku aika sitten, mutta nyt vasta kerkisin kommentoimaan.

Tämä oli nätti ficci, tykkään Narcissasta ja nautin naisen ajatusten kuvailusta, muistoista Dracon lapsuudesta ja kauniilla tavalla kuvaillusta kuihtumisesta. 

En muuten minäkään ollut varautunut itsemurhaan, vaikka riutumista ja henkistä tuskaa kuvailtiinkin. Minusta se oli epäuskottava ja epä-Narcissamainen teko; ei kai äiti tuollaisessa tilanteessa enää sellaista taakkaa jättäisi lapsensa harteille... Olisin voinut kuvitella paremmin, että Dracon kuoltua Narcissa olisi ajautunut tuollaiseen epätoivoon.

Tämä oli parhaimmillaan juuri pienin kohdin, ja joukkoon mahtui erinomaisia lauseita, erityisesti Hän antoi kasvojensa jäädä sellaisiksi, ainoastaan kivun ja turtumuksen värittämiksi. -kohta oli hieno. Pikkuisen oli sillä ja hilkulla, ettei mennyt liiankin imeläksi paikoitellen. Lopetus toimi paremmin näin kuin se on nyt.

Kiitokset tästä. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~