Kirjoittaja Aihe: Omaa sukua Macnair, K-11 (Bordeaux Avery/Beatrice Macnair Avery)  (Luettu 4522 kertaa)

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Title: Omaa sukua Macnair
Author: Lavinia
Pairing: Bordeaux Avery/Beatrice Macnair Avery (OFC)
Beta: Julma-Nala
Rating: K-11
Genre: synkkää draamaa
Summary: ”Hah sanon minä! Olen vasta jotenkuten toipunut neljännen lapseni synnyttämisestä. Neljännen lapsen hitto vie! Ja silti sinä lähentelet minua ikään kuin minua huvittaisi maata halukkaana ja valmiina aviovuoteellamme, jotta voisit purkaa himosi peräkkäisten synnytysten runtelemaan vaimoosi.

A/N: Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa -haasteeseen





Omaa sukua Macnair


Bordeaux Avery liu’utti keveästi kättään vaimonsa käsivarrella. Hänen rouvansa loi herrasmieheen muutaman sekunnin mittaisen katseen imiessään vitsamaista savukeholkkia suupielet kireyteen jähmettyneinä. Bordeaux kohottautui baldakiinivuoteella kyynärpäidensä varaan kuljettaessaan kättä Beatricen kaidoilla hartioilla, joita valahtanut aamutakki ei peittänyt kokonaan. Hän oletti naisen reagoivan jotenkin, toisella tavalla. Jotenkin muuten kuin makaamalla jäykkänä ja liikkumattomana kuin arkkuun aseteltu vainaja.

”Mutta, Tricy”, velho maanitteli käyttäen vaimonsa lempinimeä kietoessaan käsivartensa tämän uuman ympärille.

Tricy sanoi yhden ainoan sanan. ”Ei.” Beatrice näytti lasittuneine katseineen omiin maailmoihinsa vajonneelta. Silti aatelisrouva ei ollut niin poissaoleva, ettei olisi huomannut mihin Bordeaux pyrki maanitteluillaan.

”Miksi sinä sanot noin?” Bordeaux kysyi pehmeästi.

”Miksi herra mieheni esittää minulle tuollaisia kysymyksiä?”

”Älä viitsi olla noin kireä, yhtä kireä kuin jousenjänne.”

Ristiverinen nainen irrotti vyötärölleen jääneet kädet ja nousi istumaan sängynpäätyyn nojaten. Liikahti ensimmäisen kerran kunnolla tunnin sisällä pelkän savukkeiden sytyttämisen ja tumppaamisen sijasta. ”Minähän sanoin ei!” Beatrice kivahti, ”eikä siitä keskustella!”

”En käsitä mistä puhut, cherié.”

”Hah sanon minä! Olen vasta jotenkuten toipunut neljännen lapseni synnyttämisestä. Neljännen lapsen, hitto vie! Ja silti sinä lähentelet minua ikään kuin minua huvittaisi maata halukkaana ja valmiina aviovuoteellamme, jotta voisit purkaa himosi peräkkäisten synnytysten runtelemaan vaimoosi.” Lasittunut pinta himmensi silmien salamointia. Aviopuoliso olisi yhtä hyvin voinut säästää häntä menemällä ennemmin huoriin, lähestymällä ketä tahansa muuta naista paitsi vihittyä vaimoaan. ”Olen saanut vähäksi aikaa tarpeekseni sekä sinusta että siniverisestä lapsikatraastamme ja aion käyttää aik -”

”Keneen? Rakastajaan?”

”Hahah. Vaihteeksi itseeni!” rouva Avery letkautti ja nousi vuoteelta äkäisenä.

Neljä perättäistä raskautta eivät olleet antaneet Beatricen palautua kunnolla. Hän oli saanut nauttia solakkuudesta ja ampiaisvyötäröstä kolmisen kuukautta ennen kuin tuloillaan oleva lapsi paisutti velhottaren muodottomaksi olennoksi, jonka raskausvatsa peittyi ainoastaan telttamaisten tai empirelinjaisten leninkien laskoksiin. Ristiverikkö olisi keskeyttänyt viimeisten raskautensa, ellei huomaamatta jäänyt ”siunattu tila” olisi edennyt liian pitkälle. Beatricen kuukautiset olivat aina jääneet stressattaessa pois; stressattavaa riittikin sodan pahoinpitelemässä velhoyhteisössä. Sitä paitsi Bordeaux oli halunnut neljännen lapsen.

Rakkaudesta puheen ollen… Rakkaus ei varmaan ollut kokonaan kuihtunut Averyjen liitosta, mutta Beatrice oli kadottanut tunteen hetkeksi. Ehkä vähäeleinen rakkaus ja kadonneet tavarat olivat löytyvä joskus, mikäli niitä ei etsisi tarkoituksella…

Averyjen lapset jäivät kartanon kotitonttujen, lastenhoitajan sekä Beatan ja Waldenne Nastyn imettäjien hoiviin Beatricen päätettyä karistaa muutamat raskauskilonsa. Rouva muutti pois avioparin yhteisestä makuuhuoneesta kyllästyttyään avioelämän fyysisempään puoleen. Hän päätti, ettei makaisi aviomiehensä kanssa niin kauan kuin oli pieninkin mahdollisuus tulla raskaaksi. Aina oli ollut mahdollista juoda päivittäin otettavia ehkäisyliemiä tai käyttää melko tehokasta loitsua. Mitkään keinot eivät olleet täysin luotettavia, eikä niihin muistanut välttämättä turvautua hekuman turruttaessa vastuullisuuden.

Oli olemassa yksi ratkaisu. Peruuttamaton, tosin sitäkin varmempi. Sterilisointi.

Beatrice Macnair Avery makasi eräänä lauantaina kapealla sairaalalavitsalla parhaan ystävättärensä Erican istuessa hänen vieressään pitelemässä noidan kädestä kiinni.

”Juokaa tämä, rouva”, sliipattu miesparantaja kehotti ojentaen potilaalleen oranssia nestettä sisältävän juomalasin, ”sillä loitsu ei tule olemaan kivuton.”

Ystävättäret katsahtivat ylimielisesti tuhahtaen toisiinsa. ”Oioi, sitähän minä en tiennytkään”, aatelisrouva tokaisi ennen kuin vei kartiomaisen lasin pikkutarkasti punatuille huulilleen. Hän sulki loitsitun valon häikäisemät silmänsä muistellen viimeisintä raskauttaan tietäen synnyttäneensä kolme viikkoa sitten viimeisen kerran. Raskausaika oli totisesti ollut edellisiä piinaavampaa tyttären koetellessa äitinsä kärsivällisyyttä jo enne syntymäänsä. Lapsen kovat potkut olivat jopa tuntuneet puhkaisevan kaksi reikää vatsaan. Puolittain Beatrice oli vartonut sitä päivää, jolloin kaksi pikkujalkaa törröttäisivät vatsan ulkopuolella verisinä ja huitovina…

Waldenne Nasty oli mitä osuvin nimi mustahiuksiselle ja korviasärkevästi rääkyvälle pikkupiruttarelle, väsynyt noita ajatteli tukeutuessaan ystävättärensä käsipuoleen toimenpiteen jälkeen.

Hän lepäsi koko päivän nukkuen koiranunta Erican rokokoovuoteella tummaverikön käännellessä ajoittain lukemansa Violette-romaanin sivuja.

Aikaisin seuraavana aamuna alkoi armoton voimistelu hyödyntäen seinään kiinnitettyä tankoa eräässä Averyn herraskartanon huoneessa, joka oli muutettu harjoitussaliksi. Siitä päivästä lähtien ”liian tukevaa ruhoa” ravittiin pelkästään laihalla kahvilla, vähäisellä vihanneksiin ja hedelmiin painottuvalla ruokavaliolla, litrakaupalla juodulla lähdevedellä ja ketjupolttamista lähentelevällä tupakoinnilla. Polttaminen lääkitsikin hermoja, joita nälkäkuuri ei hyväillyt ja hillitsi kielen päälle kihonnutta nälkäisyyttä.

Mitä väliä nälällä ylipäätään oli niin kauan kun vanteet ja alushameiden kerrokset eivät korostaneet vyötäröä, joka ei ollut lähes yhtä ampiaismainen kuin Beatrice Macnairin astuessa debytanttina seurapiireihin? Itsekuri, niukka ruokavalio ja kaavamaiset liikesarjat osoittautuivat ajan myötä tuloksellisiksi. Beatrice näytti vanhemmalta ja kireämmältä mutta jälleen hoikan muodokkaalta.

Oli aika pukeutua taas hillityn tyylikkäisiin leninkeihin ja ripustaa kaksirivinen helminauha valkealle kaulalle. Oli aika palata normaaliin päiväjärjestykseen vanhempien ja anopin tietämättä asiallisen ja säädyllisen tyttären ja miniän hylänneen hetkeksi velvollisuutensa. Unohtaneen vasempaan nimettömään pujotetun safiirisormuksen mahtuakseen taas morsiamen kureliiveihin.


***

baldakiini = vuodekatos
« Viimeksi muokattu: 13.11.2015 16:38:18 kirjoittanut Kristen »

Upsila

  • aallotar
  • ***
  • Viestejä: 1 248
    • and here are all your lies
Minun pitäisi itseasiassa valmistautua huomenna koulun järjestämään pyöräilykisaan (yhyyh) ja liikennekokeeseen, mutta en voinut silti ohittaa tätä. Minusta on aivan ihanaa lukea pitkästä aikaa tekstejäsi, varsinkin kun en millään saa näistä tarpeekseni. Tämäkin oli aivan henkeänsalpaavan hieno iltapala luettavaksi.

Mukavaa palata lukemaan Averyn perhearkea. Varsinkin kun tässä pääsee tutustumaan enemmän Beatriceen ja tämän aviomieheen, Bordeauxiin. Bordeaux ei ilmeisesti saanut himonsa kurittua, kun yritti vaivalloisesti sivellä kevyesti vaimonsa ihoa ja maanitella pehmeästi, että vaimo alistuisi hänen pyyntöönsä. Onneksi Beatrice kuitenkin uskalsi kieltäytyä edes kiukkuisesti, että miehen pitäisi osaa pitää himonsa edes jonkin verran, varsinkin kun hän itse oli juuri synnyttänyt muutama viikko sitten eikä uusi raskaus ja potkiva maha houkuttanut. Ampaisvyötärön hän oli menettänyt neljännen lapsen takia, mieskin yritti houkutella jatkuvasti sänkyyn, koska oli halunnut lapsia.

Mukavaa kuitenkin lukea, että Erica oli naisen tukena, kun tämä suoritti sterilisoinnin. Waldennen syntymä oli pilannut naisen keskittymisen itseensä enemmän, vauva kirkui kurkku suorana ja korviasärkevästi, joten tämä jäi sitten viimeiseksi lapseksi. Loppujen lopuksi kävi niin, että Beatrice pystyi sitten keskittymään itseensä ja elämään taas niukkaan ruokavalioiseen elämäänsä; pitäähän hoikkuuden palautua, raskauskilot eivät saisi pilaisi häntä.

Aivan kaunista, synkähköistä tekstiä tosiaan, rakastan taas miten ujutit tekstin lauseisiin mitä kauneimpia kuvailuja ja yksityiskohtia. Tykkäsin siis kovasti, toivottavasti kirjoitat piakkoinkin lisää, ihastuin tähän nimittäin paljon. :)
I'd rather have one sunflower from you than a million roses from any other boy.

siamese_fey

  • ***
  • Viestejä: 109
  • Introvertti tanssijatar
Väkisin kävi mielessä, onkohan Averyn lapsikatraan kohdalla kyse ns. irlantilaisista nelosista, eli kaikki syntyneet neljän vuoden sisällä?

Kuvaat erittäin todentuntuisesti Beatricen ajatuksia, niin viimeisen raskauden aiheuttamia tuntemuksia, uuden raskauden pelkoa ja päätöstentekoa oman kehon suhteen. Beatricen luonne myös syveni Macnairin suvun häikäilemättömien ominaispiirteiden tullessa esiin.
Tricy ei ole pentukone, joka on vastuussa miehelleen kaikesta tekemästään - joten lopullinen sterilisointi, tiukka dieetti ja voimisteluohjelma tuntuivat luonteenomaisilta nimenomaan Macnairin suvulle.

Bordeaux olisi todellakin voinut pitää näppinsä kurissa ja lähteä vaikka sinne bordelliin - naisen on annettava toipua synnytyksestä aikansa. Niin vaikean raskauden jälkeen, kuin mitä rouvan raskaus oli, se aika on pitkä. Voisin kuvitella myös tämän viimeisen synnytyksen olleen vaikea...

Erican läsnäolo toimenpiteessä ja sen jälkeen oli jotenkin suloista ja kielii noiden kahden erittäin lojaalista ja läheisestä, lujasta ystävyydestä. Samoin sterilisaation jälkikuvaus vastaa hyvin tuollaisen toimenpiteen jälkimaininkeja, kaikki pienet yksityiskohdat tuntuvat menevän nappiin. Samoin kun mainitset loitsut ja liemet hieman epävarmoiksi ja sen että tajuaako sen ehkäisyloitsun olemassaolon hekuman hetkellä - tämä on kohta jonka monet unohtavat ("kyllä se on pakko olla niin, että velhoilla on 100% varma ehkäisyloitsu!").

Tämä ja Lihan himon kahdeskymmenes luku pelastivat päiväni - joka muutoin oli mennyt täysin pieleen.
Parfyymin, silkin ja viuhkojen taistelukentällä aseinamme ovat sanat, kuvat ja joskus jopa stilettikorot.

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Kiitos molemmille! =)

Upsila, niin, pääsemme kurkistamaan Omaa sukua Macnairissa Averyn aatelisperheen arkeen. Lihan himossakin perheen elämä on sota-aikana vähemmän ruusuista ja saadaan henkilökuva Beatricesta äitinä ja vaimona, mutta Bordeaux’n ja Macnairin tyttären avioliiton fyysisestä puolesta ei ole kerrottu mitään, jotta pikkuseikat eivät himmentäisi olennaisinta. Walter ja Patricia Macnair onnistuivat kasvattamaan nuoremmasta lapsestaan puhdasverisen malliyksilön. Tricy (tai Bea kuten isoveli kutsuu sisartaan) on kunniantuntoinen ja puhdasverisyyden etiikasta kiinnipitävä aatelisrouva hoitaessaan velvollisuutensa hyvin, kunnes on suoriutunut niistä.

 Neljä lasta on hyvin sisäsiittoisen geeniperimän omistavalle naiselle, kun vertaa häntä esimerkiksi ainoastaan yhden lapsen synnyttäneeseen Narcissaan. Kaikki lapset ovat kohtuullisen älykkäitä, hyvännäköisiä ja omalla tavallaan lahjakkaita, eivätkä näiden enon taipumukset ole periytyneet sisarusnelikkoon suoranaisena mielenvikaisuutena. Kirjoittajana minun on oikaistava Averyjen seksielämään liittyviä seikkoja: Bordeaux ja Beatrice eivät harrastaneet seksiä pelkästään huolehtiakseen suvun jatkamisesta. Tahtoivat kokea yhdessä kahden ihmisen välisen läheisyyden mahdollistamaa mielihyvää.

Uusia julkaisuja on taas realistista odottaa saatuani uuden läppärin käyttöön ja netin viriteltyä. Katsellaan mitä tunteita ne ovat herättävä sinussa tämän onnistuttua saamaan sinut rakastumaan itseensä. :P


siamese_fey, irlantilaisista nelosista juurikin; pojat Malraux ja Beaugard ovat syntyneet vuonna 1977, Beata 1978 ja Waldenne Nasty 1979.

On sangen miellyttävää onnistua käsittelemään teksteissään sellaisia naiseuteen liittyviä seikkoja, joista ei ole eikä tule olemaan henkilökohtaisia kokemuksia. Esimerkkinä raskauteen liittyvät tuntemukset. Macnairit ovat häikäilemättömiä aristokraatteja, kukin omalla tavallaan. Sitä Beatrice-rouvakaan ei kiellä liikkuessaan seurapiireissä. Hän on perinnerouva olematta miehestään riippuvainen tahtoessaan rakentaa ihanneminänsä valmiiksi. Hillityn tyylikkään noitarouvan vähäeleisissä leningeissään, hiukset monimutkaisilla kampauksilla, ehostus naisellisena ja uuma kapoisena ilman kureliivejäkin.

Vaimoaan rakastavana ja seksuaaliset halut omaavana miehenä Bordeaux toimi todella väärin siinä missä kuka tahansa mies, joka ei osannut näyttää tunteitaan millään muulla tavalla. Tricy ei ollut aikaisemmin kieltäytynyt tai suhtautunut passiivisesti seksiin, joten mies koki isohkon yllätyksen ristiverikön hylätessä hetkeksi toteutuneen unelman mukana tulleet velvoitteet näyttääkseen yhtä hoikalta kuin hääpäivänään. Eläinten synnytykset ovat nopeampia ja tuskattomampia kuin ihmisillä, mutta Beatricen synnytykset ovat itsessään sujuneet nopeasti ilman komplikaatioita. Pelkästään viimeinen raskausaika repi hänen hermonsa riekaleiksi kohdussa kasvavan lapsosen elämöidessä antaen osviittaa siitä, millaiselta tuntuisi kun sävyisään lapsikatraaseen ilmestyisi kuriton yksilö, josta olisi mahdoton koulia ihastuttavaa debytanttia avioliittomarkkinoiden vetonaulaksi.

Sterilisaation tapaiset isot askeleet kaipaavat luotettavaa ja läheistä ihmistä tueksi. Sellaista, joka ymmärtää eikä tuomitse. Erica oli kaikkea tuota ollessaan ainoa ihminen, jolle Beatrice uskoutui ja otti henkiseksi tuekseen kivuliaaseen toimenpiteeseen pitelemään hoidetusta kädestään kiinni hillitessään haluaan kirkua tuskissaan.

Jos uusi luku ja tämä ficci pelastivat päiväsi estämällä sitä menemästä täysin pieleen, olen siitä todella iloinen. =)
« Viimeksi muokattu: 04.11.2010 19:19:32 kirjoittanut Lavinia »

thyone

  • ***
  • Viestejä: 191
  • Tylypahkan oikea ottelija
Kommentointikampanjasta päivää.

Jännä paritus :) Olen jokseenkin pihalla siitä, kuka on kuka, mutta mitäs väliä sillä on. Aina on kovin ilahduttavaa lukea sivuhahmoista fanfictionia. Muistuttaa kivasti, että muutkin kuin Harry ja kumpp. elivät noita aikoja tai vaihtoehtoisesti jotain muita aikoja.

Mulla ei ole oikeastaan mitään rakentavaa tai älykästä sanottavaa tästä. Ei se johdu siitä etten tykkäisi, vaan siitä etten oo ikinä oikein lukenut mitään tällaista ja huolimatta siitä, että tää oli kiinnostava ja kielellisesti mukava lukea, juonikuvio oli vähintäänkin vieras. Tuntui vaikealta jotenkin vaan heittäytyä lukemaan, vaikka lukemisen arvoinen tää oli ehdottomasti. Tykkäsin erityisesti siitä, miten erilaisilla tavaroilla oli tässä niin iso rooli, vaatteilla ja koruilla ja vuodekatoksilla, ne oli ikään kuin synonyymi onnelliselle elämälle, kun taas aviomies ja lapsikatras pikemminkin esteitä ja vaikeuksia, joista naisen tulee vain jaksaa selvitä. Tai ainakin tollanen tavallaan käänteinen maailmankuva mulle tuli tästä. Enivei... Hienosti käsitelty vaikeita ja tärkeitä asioita tässä, kivasti kirjoitettu ja oon tyytyväinen että löysin tän, en ois välttämättä ehkä etsinyt.

Ja piti viel sanoa et pikku Nasty sai mut jo rakastamaan itseään <3
so I tried to surround myself with real love
you know, the kind that makes the wheels go 'round
I get so low I need a little pick-me-up
I get so high I need a bring-me-down

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
thyone, pihalle jääminen ei ole mikään ihme, sillä esimerkiksi rouva Averysta ja muista omista naishahmoista saa parhaiten tuttavia lukemalla muita ficcejäni. Sivuhahmoista lukeminen ja kirjoittaminen on jopa mahtavaa mainitsemastasi syystä ja sen takia, että he eivät ole kuin elintarvikkeet, joiden parasta ennen on mennyt aikoja sitten. :D Niin monet todelliset ja fiktiiviset henkilöt ovat eläneet näiden tähtien alla ja kuolleet.

Vai ei muka älykästä ja rakentavaa sanottavaa? Miksi kommenttisi sitten luettelisi? ;) Minä ainakin annan arvoa palautteellesi, josta näkee sinun paneutuneesi tosissasi vieraan pariskunnan arkeen astumalla pääovesta sisään. Oi, sinä käsitit tavaroilla olevan keskeinen rooli. Monikaan ei käsitä tekstejä lukiessa tai miksi (tosielämässä) joku raapii vaikka farkkujensa rispaantuneita saumoja.

Siinä, miten Beatrice suhtautuu aviomieheensä ja lapsikatraaseen on ristiriitoja. Hän meni naimisiin pari vuotta vanhemman aatelismiehen kanssa rakkaudesta, ei velvoitteesta. Rouvan raskaudetkin olivat viimeistä lukuunottamatta suunniteltuja (perijä ja varaperillinen tai seurapiirityttönen), ja hän piti lapsista sillä tavalla kuin aatelisnainen piti. Piti imettäjää ja lastenhoitajaa palkkalistoilla hoitamassa sylilapsia, mutta oli jatkuvasti läsnä seuraamassa lastensa kasvamista ja kehittymistä. Tässä ficissä hän oli vain tympääntynyt, uupunut ja turhautunut, jolloin äitiys ja aviomies vaikuttivat välttämättömältä pahalta.

Ja ihanaa kuulla  vaikeita ja tärkeitä asioita käsiteltäneen hienosti, kielen olleen mukavaa luettavaa sekä sinun olleen tyytyväinen löydöksestäsi. :)

(Waldennesta ei voi oll pitämättä, vaikka nuorin neiti Avery onkin yksi kusipää. :D Hän on vaan niin asennetta uhkuva, kapinallinen, seksikäs ja hiton hävytön.)

Eulalia

  • Herkkusienijumbo
  • ***
  • Viestejä: 237

Leikin kielipoliisia heti alkuun, etten unohda sitä ainoaa kielellistä valintaa, joka häiritsi minua:

vartoa --> töksähti sanavalintana vähän, koska kuuluu mielestäni puhekielen ilmaisupiiriin Vartoos ny! -tyyppisenä huudahduksena, joka kaikessa maalaisjunttiudessaan tuskin sopii yksiin kuvailemasi perheen aristokraattisen elinmallin kanssa (no okei, voi sitä muutoinkin käyttää, mutta puhekieltä ja peräti jotain murretta se siitä huolimatta on). Siksipä suosittelisin vaihtamaan tilalle sen perinteisen odottaa :)

Jotenkin tuntuu laskeutuvan ihan eri maailmaan, kun lukee näitä sinun visioitasi puhdasveristen velhojen elämän glamourista. Raha ja vanhanaikainen maailmankuva tuovat mieleen 1700/1800-luvun pukudraamat ihan repliikkejä myöten, kuvailusta puhumattakaan. Todella vaikuttavaa tekstiä siis, joskin aloin miettiä, että meneeköhän tuo aateliskuvaus jo vähän yli, koska ei missään Potter-lähteessä ole puhuttu vanhoista, puhdasverisistä ja varakkaista velhosuvuista yhteydessä jästien luokkajärjestelmään, vaan aina on pikemminkin tuntunut, että velhoilla on vähän omanlaisensa kastijako (joka kyllä sinänsä vastaa jästejä, jos ajattelee asiaa verenperimän kannalta). Uskon, että tuo ylevä kuvaus olisi onnistunut ilman mainintoja aatelisuudesta ja siniverisyydestä – oikeastaan ainakin minua se tosiaan pääsi vähän jopa häiritsemään juuri tuon jästikytköksen vuoksi. Joka tapauksessa yleinen mielikuva varmaan on sitä mieltä, että rikkaat kuolonsyöjät elävät pukudraaman ja etiketin maailmassa, eikä sitä välttämättä ole tarpeen ryhtyä korostamaan aatelisarvoin.

No, se siitä mussutuksesta, takaisin tarinan käsittelyyn. Pidin tosiaan tämän tunnelmasta, jonka dramaattisuus ja ylevyys on kaiketi eräänlainen tavaramerkkisi. Kuitenkin sen perusteella, mitä muutaman luvun Lihan himoa betailin, olet kehittynyt kirjoittajana, eikä teksti ole dramaattisuuden tasossa enää niin tarkoituksellisen draamanhakuista, vaan nimenomaan juuri sopivan kutkuttavaa erottuakseen massasta ja nostaakseen lukijan tunnelmat aivan omiin sfääreihinsä, mutta turhat glamourkliseet ovat karsiutuneet ja teksti tuntuu siksi erittäin miellyttävältä ja raikkaalta – tai ainakin niin raikkaalta, kuin tuollainen jäykkä yhteiskuntamalli antaa tuntua :D

Pidän avioliittokuvauksesi vanhanaikaisuudesta ja tavastasi kuvailla Beatricen tuntemuksia. Voin kuvitella, ettei ole kivaa nopeaan tahtiin pusertaa ulos neljä lasta, vaikka heille sitten olisikin tarjolla imettäjää ja lastenhoitajaa, ettei sentään itse noita juttuja tarvitse hoitaa. Beatricen päätös napsauttaa johdot poikki, oli aika mielenkiintoinen ja tavallaan aika yllättävä, vaikka loppujen lopuksi aika looginenkin. Kuvailua tähän kohtaan olisin kaivannut vähän enemmän – eikö rouva muka oikeasti noin ison asian edessä tuntenut tuon enempää? Jotenkin ihailtavaa aristokraattista jäykkyyttä, mutta kyllä siitä huolimatta hänen päänsä sisälle olisi ollut pintaraapaisua syvemmällekin päästä, sillä kaiken järjen mukaan tuollainen ratkaisu herättää paljon ajatuksia.

Bordeaux (jännä nimi) oli myös hyvin kirjoitettu, aika tyypillinen aristokraattiherra, joka ei oikein tajua, mitä vaimo tarvitsee. Tosiaan, heidän avioliittonsa kuvaus tuntuu uskottavalta, ja pidin kohdasta, jossa Beatrice pohtii, voisiko kadotetun rakkauden löytää kuten kadonneet tavaratkin, se oli ehkä koskettavin kohta koko kertomuksessa, toi hyvin mukaan sen angstiulottuvuuden.

Kiittäen,

Eulalia

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Joo, minä etsin joskus vartoa-sanan tekstistä ja vaihdan kirjakielisen muodon tilalle. Nyt en jaksa, sillä pääsärky tekee tuloa ja silmät tuntuvat ylirasittuneilta.

Toden totta (melo)dramaattisuus, ylevyys ja pitkät korulauseet ovat minun tavaramerkkini. :P Haha, sinä olet betannut ja lukenut minulta sellaisia tapauksia, jotka eivät olet yltäneet yhtä korkealle kuin osa aikaansaannoksistani. Tonkimalla ficcilistausta vähän perusteellisemmin olisi löytynyt jotain tasokkaampaakin. Huomaan itsekin oman kehitykseni, joka on romaaninmittaisen ficciprojektin ansiota; Lihan himon ensimmäiset luvut olivat hapuilevia, mutta taso alkoi nousta osa osalta, vaikkei kyseinen ficci olekaan mikään aloittelevan kirjoittajan raapustus. :D

Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että Beatricen tunteita olisi voinut kuvata enemmän sterilisoinnin jälkeen. Olisi pitänyt - jos olisin osannut – joten jätin Beatricen jäykäksi ja väsyneeksi olettaen alun selittävän tarpeeksi; sen että rouva oli saanut tarpeeksi raskaana olemisesta. Tietenkin olisin voinut pyytää betaltani apua, ellen olisi niin jäävi pyytämään sisällöllistä apua.

Minusta on hauskaa kuulla poikkeavaan maailmaan laskeutumisen miellyttäneen ja tekstin olleen enimmäkseen ihan menettelevä. :) Kiitoksia pitkästä palautteestasi, Eulalia.