// ÄHH. Koneeni kaatui juuri samalla hetkellä kun olin saanut kommenttivastaukset ja raapaleet julkaisukuntoon...yritys numero kaksi.
Siunsäe: Ei tarvitse missään nimessä pahoitella, kiitos hirmuisen paljon jälleen kommentista! Kiira osasi kieltämättä valita hetkensä ilmaantua paikalle, saas nähdä, mitä asiaa hänellä on…
Ihanaa, että kiinnitit huomiota Alisan ajatuksiin elämästään kalvaslinnassa ja Valven luona, se oli omasta mielestäni yksi tärkeimpiä pointteja noissa raapaleissa. Ilahdutti myös kovin kuulla, että hahmojen kehitys on mielestäsi rakennettu hyvin. Kiitos!
Grenade: Kiitos jälleen kerran suuresti aktiivisesta kommentoinnista! Haha, cliffhangerit alkavat kieltämättä olla tässä tarinassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus, pahoittelen (taas kerran).
Hienoa yhtäkaikki kuulla, että raapaleet olivat mielenkiintoisia, vaikkei niissä niin hirveästi tapahtunutkaan. Mahtia, että poimit juuri tuon lainauksen tuolta! Mitä taas Kiiraan tulee, niin hyviä kysymyksiä, niihin tuleekin vastauksia ihan hetikohta. Kiitos vielä kerran!
Pilami: Kiitos hirmuisen paljon kommentista! Hienoa, että jännitys on onnistunut pysymään yllä, ja pahoittelut, että tässä jatkossa kului taas tovi… Kiiran roolista saadaankin kuulla kohta lisää, toivottavasti se miellyttää! Oli mukava kuulla, että puutarhan kuvailu oli mielestäsi onnistunut, siitä (ja korpeista) on aina mukava kirjoittaa. On aina myös mukava kuulla lukijoiden lempikohtia kuvailun suhteen. Kiitos paljon!
Juuli: Kiitos jälleen hirmuisesti kommentista! Ihanaa, että Alisan ja Valven yhteiset kohtaukset jaksavat yhä miellyttää – heidän kanssakäymisessään on kieltämättä tällä hetkellä vähän sellaista ’tyyntä myrskyn edellä’ –tunnelmaa... Lauseenvastikkeista huomauttaminen ei haittaa lainkaan, hyvä vain, että nostit asian esiin! Huomasin nyt uudelleenluvun yhteydessä itsekin, että käytän niitä todella paljon. Lupaan olla lauseenvastikkeiden kanssa jatkossa tarkempi ja vähentää niiden käyttöä, toivottavasti pientä parannusta on jo näissä uusissa raapaleissa. Muokkailen myös jo aiemmin julkaistuja raapaleita siltä osin, kunhan ehdin.
Lauseenvastikkeiden kanssa ei pitäisi tosiaan käyttää suomen kielioppisääntöjen mukaan lainkaan pilkkua, mutta itse käytän tässä tekstissä ainakin jossain määrin taukopilkutusta, minkä vuoksi niitä on myös lauseenvastikkeiden yhteydessä. Siitä en oikein osaa luopua, mutta toivottavasti asia ei hirveästi häiritse, varsinkin nyt, kun lauseenvastikkeita näkyy jatkossa toivon mukaan vähemmän. Kiitos vielä paljon kommentista!
A/N: Hyvää uutta vuotta, ja kiitos jälleen kommenteista! Nämä uudet raapaleet olivat melko työläitä kirjoittaa, mutta ovat nyt viimeinkin julkaisukunnossa (ainakin toivon mukaan). Pakko myös hehkuttaa: Ævintýrista, tarkemmin sanoen Valvesta, on tehty tässä välissä aivan upeaa fanitaidetta!! Käykäähän ihastelemassa kuvaa joko tumblrin puolella (
täällä) tai instagramissa (
täällä). Ihailen tuota kuvaa aina tasaisin väliajoin onnesta sanattomana. :,)
**
148.Kiira näyttää linnan sisäänkäynnin luona seisoessaan täsmälleen samalta kuin muistikuvissani. Valkoinen mekko ja kuulaankalpea iho tuovat yhdessä mieleeni talven kauniin mutta kavalan kylmyyden, kun taas silmien syvä punaisuus muistuttaa minua kivusta; naurusta, joka soi noidan kohtaamisen jälkeen painajaisena päässäni.
Vierelläni lentävät korpit sähisevät Kiiralle yhtenä kuorona, avoimen vihamielisesti. Ne eivät silti yritä lähestyä noitaa, joka tarkastelee lintuja kasvoillaan inhoava ilme. En ole varma, miksi - pelkäävätkö ne sittenkin Kiiraa ja tämän taikuutta? Vai tietävätkö ne, ettei välitöntä vaaraa ole?
Minä ristin käteni syliini. Siihen mennessä kun Kiira kääntää huomionsa korpeista minuun, olen ehtinyt taltuttaa pahimman pelon pois äänestäni:
”En usko Valve ilahtuvan siitä, että olet täällä. Mitä asiaa sinulla on?”
Sanani saavat Kiiran silmät siristymään: kysymykseni oli sävyltään paljon terävämpi kuin tarkoitin. Hetken verran minusta tuntuu, että noita aikoo ottaa askeleen lähemmäs, hyökätä. Voin tuntea kehoni jännittyvän, valmiina pakoon, vaikka siitä ei ollut hyötyä viimeksikään.
Loppujen lopuksi Kiira kuitenkin vain kallistaa pohtivan oloisesti päätään, kuin arvioidakseen minua uudelleen. Noidan suupielet kohoavat hymyyn, jossa ei ole merkkiäkään aidosta hilpeydestä.
”Missä pelkosi oikein on, kultaseni? Reaktiosi oli viime kerralla paljon herkullisempi.”
”Jouduin silloin yllätetyksi”, minä vastaan kireästi. ”Enää en säikähdä yhtä helposti.”
Se ei ole täysin totta. Sydämeni lyö kovin, kovin tiheästi, muistuttaen minua siitä, ettei valheelliseen rohkeuteen ole varaa. Kiirasta välittyy jatkuva uhka. Se on hänessä kiinni yhtä tiukasti kuin mädässä, väkivaltaa ja kipua lupaavat nälkäiset kuiskaukset. Niiden täytyy olla osa hänen taikuuttaan, aivan kuten metsän hämärä ja vedenkirkkaus ovat Valven.
Tukahdutan vain vaivoin puistatuksen. Kiiran taikuus ei irvokkuudestaan huolimatta ole silti mitään verrattuna siihen, mitä Ýmississä tapahtui. Siksi pidän kasvoni ilmeettöminä noidan tarkastellessa minua arvioivaan sävyyn.
”Hmm”, hän sanoo lopulta. ”Ja minä kun niin toivoin, että voisimme uusia silloisen pikku leikkimme – ilman ilonpilaaja
krummía, tietenkin.”
149.Kiiran ivalliset sanat saavat ajatukseni viivähtämään Valvessa. Tietääkö hän noidan olevan paikalla? Uskon niin, mutten ole varma, millaisen johtopäätökseen tulla hänen hiljaisuudestaan. Valve teki viime kerralla selväksi, ettei Kiira ole kalvaslinnaan tervetullut. Maagin poissaolo puhuu puolestaan huolestuttavan paljon.
Hän uskoo minun pärjäävän yksin, päätän lopulta. On vain hyvä, ettei Valven tarvitse väsyttää itseään noidan kohtaamisella. Vilkaistessani olkapääni yli näen korppien lentäneen sisäänkäyntiä reunustavien puiden oksille. Ne seuraavat sieltä Kiiraa ja minua kyräillen, mutta eivät huolissaan.
”Et vastannut kysymykseeni”, totean. Tällä kertaa pidän huolen siitä, että sanojeni sävy on edes etäisen kohtelias. ”Mikä tuo sinut tänne?”
”Voi, sama kuin niin monet muutkin”, Kiira sanoo tutun maireasti. ”Kuulemani mukaan kalvaslinnan kunnioitettu maagi on Väkeä auttaessaan joutunut sangen ikävän onnettomuuden uhriksi, eikä ole vielä kunnolla toipunut tapahtuneesta. Täytyihän minun tuoda surunvalitteluni.”
Kun en heti vastaa, jokin tumma välähtää noidan katseessa. ”Se on siis totta. Maagintyperys todella yritti karkottaa mädän tammesta. Kuinka tavattoman epäonnista.”
”Arvostamme huolenpitoasi”, minä vastaan viileästi. ”Valve voi kuitenkin jo paljon paremmin.”
”Ah, enpä oikein tiedä siitä.
Krummín suojaloitsut vaikuttavat juuri nyt kovin heikoilta, eivätkö sinustakin? Ties millaisia hirviöitä hän tulee vielä päästäneeksi linnan porteista sisään.” Kiira sanoo sen silmät vahingoniloa hehkuen. Me tiedämme molemmat paremmin kuin hyvin, ettei hän pystyisi lähestymään kalvaslinnaa lainkaan, mikäli Valve olisi kunnossa.
Uhkaus sanojen takana kuulostaa kuitenkin aavistuksen ontolta. Rypistän otsaani, yrittäen parhaani mukaan ymmärtää noidan ajatuksenkulkua. Jostakin syystä en jaksa uskoa, että hän on saapunut paikalle vain ilkkuakseen.
Kiira huokaa nähdessään ilmeeni: käytökseni ei nähtävästi ole sellaista kuin hän toivoi.
”Olit viime kerralla niin paljon hauskempi. Kerrohan, kultaseni - joko maagille on valjennut, miksei hän pystynyt loitsimaan mätää olemattomiin? Sen takiahan hän haavoittui.”
150.Mitä ikinä odotinkin Kiiran suusta kuulevani, se ei ole tämä. Hämmästys, ja ennen kaikkea muistikuva Valvesta etsimässä vastauksia kirjojensa ääressä, saa minut puhumaan ilman, että pysähdyn harkitsemaan sanojani:
”Sinä tiedät jotakin siitä?”
Kiira kallistaa jälleen miettivästi päätään. Sisäänkäyntiä kehystävien puiden oksat heittävät raskaita varjoja hänen vaaleiden piirteittensä ylle. ”Oletan tuon olevan kieltävä vastaus. Mielenkiintoista.
Krummí kuvittelee olevansa kovinkin fiksu, mutta tätä hän ei ole tullut ajatelleeksi lainkaan. Reina on peittänyt jälkensä taitavasti.”
Reina. Vaikka Kiiran ääni on sävyltään melkein kevyt, hän lausuu nimen vähintäänkin yhtä myrkyllisesti kuin Valve silloin, kun tämä puhuu kuninkaasta. Hetken verran noidan kasvoilla on kova, julma ilme, tarpeeksi uhkaava vaientaakseen kaikki sisälleni kerääntyvät kysymykset.
Minun on kuitenkin saatava tietää:
”Mitä oikein tarkoitat, peittänyt jälkensä? Kuka on Reina?”
Kiiran kasvoille kohoaa vino hymy. Se ei ole millään muotoa miellyttävä.
”Maagi ja kaltaisensa tuntevat hänet paremmin suonoitana. Reinan käyttämä taikuus on syy siihen, miksi mädän tuhoaminen ei tapahtunut maagin tuntemien sääntöjen mukaan. Nyt kun tiedän
krummín todella olleen välikohtauksessa osallisena, minulla on hänelle viesti puhdasverisiltä sisariltani. Mikäli kerron heidän antamansa varoituksen sinulle, lupaatko olla kiltti tyttö ja välittää sen puolestani?”
Minä nyökkään epäröiden. Kiira on kuin ei huomaisi epäluuloa, joka erottuu yhä katseestani.
”Hyvä. Kerro siis maagille, että Edmund ja hovi ovat saaneet mitä innokkaimman liittolaisen suonoidasta. Sisarillani ja minulla on syytä epäillä, että maahisten tammen vahingoittaminen, jossa hän oli tiiviisti mukana, oli vasta alkua. Jopa
krummín pitäisi ymmärtää, mitä se merkitsee.”
Puhdasveriset sisaret, suonoita – ja, jälleen kerran, kuningas. Otan askeleen taaksepäin, aivan kuin suurempi tila välissämme voisi saada minut ymmärtämään helpommin Kiiran ojentamaa tietoa. ”Miksi kuningas tekisi yhteistyötä noidan kanssa? Luulin hänen vihaavan taikuudenkäyttäjiä.”
”Voi, kyllä hän vihaa meitä. Juuri se Edmundia ja Reinaa, sitä luopiota, yhdistääkin. Kuvittelisin heidän tulevan jo yksin sen ansiosta toimeen vallan mainiosti.”
151.Pohdin noidan kertomaa jonkin aikaa vaiti. Siinä on paljon minulle epäselvää, mutten löydä järkevää syytä sille, miksi Kiira valehtelisi. ”Mitä te oikein haluatte Valven tällä tiedolla tekevän?”
”Tiedämme, että maagin kädet ovat hovin suhteen sidotut.” Kiira silmäilee minua kuin antaen ymmärtää tietävänsä myös, että olen siihen perimmäinen syy. ”Kuten sanoin, kyseessä on ennen kaikkea varoitus - sisareni kokivat velvollisuudekseen tehdä maagi tietoiseksi Reinan tekemisistä. Ajanhukkaa, jos minulta kysytään.
Krummí ei moista huomionosoitusta ansaitse.”
Noidan halveksiva ilme vaihtuu kuitenkin pian valheellisensuloiseen, hampaat paljastavaan hymyyn. En ylläty, kun hän jatkaa kissan kehräystä muistuttavalla äänellä:
”Yksi hyvä puoli viestinviejän leikkimisessä sentään on: sain tavata jälleen maagin ihastuttavan nuorikon. Kuinka mukavaa nähdä sinut edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa, kultaseni. Kai
krummí on kohdellut sinua hyvin, pidellyt kuin kukkaa kämmenellä? Toivottavasti hän ei ole vaatinut sinulta liikoja, vaikka kovin viehättävä oletkin.”
”Minulla ei ole hätää, kiitos”, minä sanon, aavistuksen jäykästi. Jokin määrittelemätön noidan sanoissa saa ne vaikuttamaan aivan ansalta, johon hän yrittää houkutella minua huomaamattani. ”Kiitä myös sisariasi varoituksesta. On varmaan parasta, että lähden kertomaan siitä Valvelle.”
Kiira jättää keskustelumme päätökseksi tarkoittamani toteamuksen täysin huomiotta. Minulle on selvää, että hän nauttii epämukavasta olostani. ”Turha leikkiä kainoa, kultapieni. Lausut maagin nimen nykyisin niin
kovin tuttavallisesti. Oletkohan itse edes tietoinen siitä? Viimekertainen tarjoukseni on tosin edelleen voimassa. Olen varma, että viihtyisit minun huomassani paljon paremmin.”
”Myös minun vastaukseni on sama kuin silloin.”
”Oletko varma? Elämä
krummín kaltaisten taikuudenkäyttäjien kanssa voi olla välillä haastavaa. Ette ole vahvistaneet liittoanne, ja siitä huolimatta –”
Äkkiä Kiira vaikenee. Punaisten silmien katse kiinnittyy minuun terävämpänä kuin aiemmin.
152.Väliimme laskeutuu tiheä, melkein vaaniva äänettömyys. Ymmärrän hiljaisuuden painavuuden silti kunnolla vasta, kun korpit rikkovat sen: lintujen huudoissa on varautunut sävy niiden lehahtaessa puiden oksilta lähemmäs minua ja kerääntyessä tummanpuhuvaksi vartioksi aivan pääni yläpuolelle. Levottomuus hyökyy ylitseni kuin aalto - jokin on äkisti muuttunut.
”Kiira…?”
Hän ei kuitenkaan vaikuta kuulevan. Noita tuijottaa minua yhä, ilme kaikesta teeskentelystä riisuttuna. En voi olla ajattelematta, että se saa hänet näyttämään vielä uhkaavammalta kuin ennen, painajaiskuvalta.
”Taikuudenkäyttäjien”, Kiira toistaa. Kasvojaan vääristävästä julmuudesta huolimatta hänen äänensä on silkinpehmeä. ”Luet heihin kaiketi nykyisin myös itsesi?”
Luulen ensin kuulleeni väärin. ”Mitä?”
Noita nuolaisee huuliaan, silmät kapeina viiruina.
”Ajattelin heti saapuessani, että sinussa on jotakin erilaista – jokin olemuksessasi… Se vain sykkii niin vaimeasti, etten heti tunnistanut sitä. Vaimeasti, vaimeasti, ja silti siitä ei voi erehtyä… Voiko se olla totta? Onko
krummí, se tekopyhä, todella…?” Kiira vaikenee hetkeksi, kuin punnitakseen omia sanojaan.
”Ei”, hän sanoo äkkiä. ”Se on sinun
omaa taikuuttasi, eikö niin? Juuretonta taikuutta. Mutta se on vasta heräämässä sisälläsi.”
Omaa taikuuttasi. Sävähdän, mutta pudistan sitten päätäni, aivan kuin se yksin voisi kadottaa noidan järjettömät sanat olemattomiin. ”En ymmärrä, mistä sinä puhut.”
Kiira nauraa reaktiolleni ilotta.
”Kuka olisi uskonut? Niin arvokas lahja, etkä ole itse edes tietoinen sen olemassaolosta. Kysymys kuuluu, tietääkö maagi? Voi, kuinka se typerys tästä ilahtuukaan…”
Kavahdan taaksepäin noidan astuessa askeleen lähemmäs. Terävien kynsien sijasta se on kuitenkin hänen taikuutensa, joka koskettaa ahnaasti ihoani – kohtaa kaulalla, jossa tunnen pulssini sykkivän. Aiemmin aistimani kuiskaukset voimistuvat, muuttuvat käsivarsillani kylmiksi väreiksi.
Sisältäni karkaa kauhistunut henkäys. Vaikka aurinko on kaukana pilvien takana, tajuan valon häikäisevän silmiäni.
”Kiira –”
”Sääli”, Kiira sanoo. ”Juurettoman taikuuden pilaamasta verestä ei ole mihinkään.”
Hän päästää otteensa minusta heltiämään samalla hetkellä, kun korpit hyökkäävät.
153.Me peräännymme molemmat kauemmas – minä noidan nälkäisen taikuuden, Kiira taas Valven lintujen tieltä. Korpit ovat lentäneet viereltäni muuriksi minun ja hänen väliin sähisten noidalle samalla raivokkaasti. Niiden ilmaa leikkaavat kynnet ovat selvä varoitus olla tulematta yhtään lähemmäs.
Kiira irvistää linnuille. ”Yhtä typeriä kuin isäntänsä. Kuvittelevatko ne todella, että vahingoittaisin maagin morsianta ollessani sisarteni asialla?”
Noidan toteamus ei saa minussa herännyttä kauhua täysin hälvenemään. Painan käteni kaulalleni, kuin varmistaakseni, ettei se ole sittenkin tahmea verestä. Helpotuksekseni en tunne iholla minkäänlaista haavaa tai kipua, vaikka sydämeni lyökin rintakehäni takana aivan liian lujaa ja valo häilyy silmissäni yhä. Se saa pääni särkemään.
”Sinun on parasta lähteä”, sanon, välittämättä ääneni särähdyksestä. Korppien vihaiset huudot ovat hukuttaa sanani alleen. ”Kiitä sisariasi heidän varoituksestaan sekä minun että Valven puolesta.”
Lyhyen, kireän hiljaisuuden jälkeen Kiira nyökkää huulet yhteen puristuneina, katse edelleen linnuissa. Hän näyttää siltä kuin aikoisi sanoa vielä jotakin, mutta muuttaa sitten mielensä.
Ennen lähtöään noita vilkaisee kuitenkin vielä kerran suuntaani. ”Sinulla on edessäsi kivinen tie.”
Niin kuin se ei olisi ollut sitä jo kauan sitten, ajattelen väsyneesti Kiiran kadotessa varjoihin.
Hengähdän syvään. Kestää aikansa saada kaikki tapahtunut jonkinlaiseen järjestykseen pääni sisällä, unohtaa sydämenlyönnit ja valo. Lopulta minusta tuntuu, että olen rauhoittunut, valmis kertomaan noidan puheista Valvelle.
”Kiitos”, käännyn sanomaan korpeille, mutta niiden huomio on kiinnittynyt johonkin aivan muuhun. Seuraan lintujen äkillisen innon aiheuttajaa katseellani ja näen tutun hahmon kiirehtivän puutarhasta linnan sisäänkäyntiä kohti. Hänen liikkeensä ovat Ýmissin välikohtauksen jäljiltä yhä vaivalloiset.
Korpit kähisevät ilosta, kun taas minun sisälläni taistelevat helpotus ja huoli. Kuron meitä erottavan välimatkan umpeen melkein juosten, jotta Valven ei tarvitsisi kävellä yhtään enempää kuin on välttämätöntä. En voi olla samalla etsimättä hänestä liiallisen väsymyksen merkkejä. ”Sinun ei pitäisi olla täällä. Haavasi –”
Lauseeni katkeaa kesken Valven vetäessä minut syliinsä.
**
A/N2: Näissä osissa tuli paljon kaikenlaista nopealla tahdilla, mutta toivottavasti lopputulos ei ollut ihan hirveä sekava. Lupaan, että Kiiran puheita puidaan seuraavalla kerralla urakalla! Niin, ja pahoittelut myös siitä, että sanamäärät paisuvat paisumistaan. Koetan pitää sen jatkossa maltillisempana.
