Kirjoittaja Aihe: Twilight: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue K-11 (VALMIS)  (Luettu 230030 kertaa)

jools

  • Vieras
Jatkoa! Kiitos   ;D

hyperactive

  • ***
  • Viestejä: 8
Eieieieiei 8<< Edward on tyhmä, tosi tyhmä.

Muttajoo, kivasti suomentelit ja jatkoa vain 8))

essss

  • pesukarhu
  • ***
  • Viestejä: 181
  • ava by Annabelle
oi, onneks tiiän mitä täs käy, ko muute vois olla aika tuskast ottaa enneko tulis jatkoo. ; >>
mut,tää oli taas yks ihana luku.
jatkoa,jatkoa pian. <3
and paradise comes at a price

Veronika

  • ***
  • Viestejä: 168
  • mister
Oi eiii, Edward ei saa olla noin tyhmä !! Onneksi olen lukenut tuon alkuperäisen, muuten en varmaan kestäisi!! Todella hyvin suomennettu! :)
´
Niin tuota kysyisin vaan, että loteko ajatellut suomentaa tästä sitä jatko-osaa? Itse luin sen eilen loppuun alkuperäisenä ja olisihan se ihan kiva lukea suomeksikin ;D

Myös minulla on yksi suomennos ehdotus, se on aika lyhyt eli siihen ei menisi kauheasti aikaa, ja ei sitä edes tarvitse suomentaa, mutta se on vaan niin hauska, niin laitan sen tähän. Eli s kertoo siitä kun Edward on ostamassa sänkyä Culleineille, kun Bella on tulossa Alicen pyjamabileisiin, eli se spoilaa Epäilystä. :) http://www.fanfiction.net/s/4434885/1/
En edes tiedä oletko jo suomentanut tätä, eikä sinun tarvitsekaan, mutta tää on tosi hauska :''D

OLET PARHAIN FICCIEN SUOMENTAJA!! Suomennat muutenkin nopeammin kuin Breaking Dawnin suomentaja!  ;D :D
another stranger

entinen vohveli

Riitu

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Komm Und Rette Mich. Ich Schaff's Nicht Ohne Dich♥
Ei se saa!Ei Edward VOI olla noin tyhmä!! Mielummin  vaikka  Alice ku Tanya. :'D

Ihana jatko silti, mut aika lyhyt. :(

Jatkoa lisää <33
« Viimeksi muokattu: 27.04.2009 18:33:47 kirjoittanut Riitu »
I have always loved you, and I will always love you.

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
T/N: Kiitos paljon kommenteista! Tääs tulee 15. luku. Vohveli: Kiitoksia paljon kommentistasi ja minä olen kyllä ajatellut suomentaa sen jatko-osankin, mutta kuitenkin joskus myöhemmin, sillä ajattelin sitä ennen suomentaa yhden huumori ficin. Ja kiitos tuosta suomennos ehdotuksestasi, voinhan minä suomentaa senkin. ;D


Viidestoista luku: Kylmä kuin jää

BPOV:

Kolmas päivä eikä mikään ollut erilaista. Paitsi että Tanya ei yrittänyt raivostuttaa minua tänään ja se oli aika outoa. Luulin salaatti-iskun jälkeen, että hän löytäisi jonkun tavan, jolla nöyryyttää minua. Luulen, että elämäni on jo riittävän nöyryytetty – jopa Tanyalle…

Istuimme taas limusiinissa ja minä katsoin Edwardia. Hän näytti hermostuneelta ja hän oli kalpea. Hän tuijotti ulos ja yhtäkkiä hänen kätensä puristui nyrkkiin.

”Oletko kunnossa? Oletko tulossa sairaaksi? Tarvitsetko jotain?” kysyin huolestuneena.
”En. Olen ihan kunnossa.”
”Oletko varma? Voimme pysähtyä jonnekin ja…”
”BELLA! Helvetti olen kunnossa! Lopeta minusta huolehtiminen!” hän sähisi. Minä vinkaisin. Mitä minä tein?
”Ai, okei… Anteeksi”, mumisin ja katsoin ikkunasta ulos.

Kuulin hänen huokaisevan.
”Olen… Olen pahoillani, Bella. En ole oikein oma itseni tällä hetkellä”, hän sanoi ja kun katsoin häntä, järkytyin siitä, kuinka pahoittelevalta hän näytti.
”Öhm, olet ihan kunnossa! Älä huoli siitä”, sanoin ja hymyilin. Hän nojasi otsaansa ikkunaan ja tuijotti taas ulos.
”Olen niin pahoillani Bella”, hän mumisi taas ja minulle tuli tunne, ettei hän puhunut enää huutamisesta.

Kävelin huoneessani edestakaisin ihmetellen, mikä Edwardia vaivasi. Tämä oli jo toinen päivä, kun hän käyttäytyi oudosti enkä voinut sietää sitä! Hän oli niin haavoittuvainen eikä se todellakaan ollut hänen tapaistaan!

Yhtäkkiä minä jähmetyin. Syynä voisi olla vain yksi asia. Vain yksi asia sai Edwardin surulliseksi ja epätoivoiseksi – Emily.
Siinä se oli. En kestänyt sitä enää! En edes tuntenut Emilyä, mutta hänellä näytti olevan voima puuttua minun ja Edwardin elämään!

Otin kännykkäni taskusta ja valitsin Alicen numeron.
”Hei Bells, mitä on tekeillä?” Alice kysyi kevyesti.
”Haluan kysyä sinulta jotain – mutta älä kysy minulta miksi ja minulla ei ole nyt aikaa, enkä halua satuttaa sinua, mutta minun täytyy todella saada tietää…”
”Okei Bella! Mitä se on? Uh oh… Missä sinä olet?” hän kysyi äkkiä.
”Huoneessani – miten niin?” kysyin.
”Öhm… Entä jos minä haen sinut… Nähdään kymmenen minuutin kuluttua?”

”Ei Alice… Minulla ei ole nyt aikaa! Täytyy opiskella…”
”Voi, älä viitsi Bella! Vain me kaksi… Vietetään hieman tyttöjen aikaa, okei?”
”Huomenna?”
”Tänään – juuri nyt!”
”Miksi juuri nyt? Alice – mitä on tekeillä?” kysyin epäluuloisena.
”Ei mitään. Ei mitään ole tekeillä… Miksi olisi? Kaikki on hyvin! Täydellisesti oikeastaan! Mennään vain haukkaamaan happea, käykö?”
”Ei, Alice! Kerro mitä on tekeillä! En mene minnekään kanssasi, jos et kerro!” huusin.
”Okei, okei… Äh… Jasperilla on… On… Teki… Oli… Öhm… Jasperilla ja minulla… Oli – riita? Niin! Meillä oli valtava riita ja minä todella tarvitsen tapettien vaihdon nyt! Tavataan ja mennään jonnekin. Okei?” hän kysyi ja kuulosti siltä kuin olisi valmis hyppäämään autoon.

”Ai, olen pahoillani… Varmasti kaikki tulee olemaan taas kunnossa!” sanoin.
”Mitä? Ai, öhm, niin… Tarkoitan, niin toivon… Joten me menemme – ole kiltti?” hän kysyi.
”Ai, joo… Luulisin. Mutta voitko ensin vastata kysymykseeni?” kysyin ja nielaisin.
”Totta kai… Kysy vain… Nopeasti!”
”Okei… Voitko kertoa minulle, mikä Emilyn sukunimi on?” kysyin.
”Collins… Voidaanko mennä?”

Tämä oli helpompaa kuin luulin sen olevan.
”Ai…”
”Täydellistä! Haen sinut kymmeneltä?” hän kysyi.
”Sanotaan puoli tuntia myöhemmin?” kysyin.
”Ai… Okei… Puoli tuntia… Ei enempää!” hän huusi ja katkaisi puhelun.

Pudistin päätäni ja nauroin. Hän oli aina niin pomppivainen! Menin kannettavalle tietokoneelleni ja käynnistin sen.
Emily Collins – Emily Masen… Ei kuulosta kovin pahalta… Bella M… Ei mennä sinne!
Vihdoin googletin ’Emily Collins’, mutta kaikki mitä löysin, oli artikkeleita hänen menestyksestään tenniksessä… Hänen täytyi olla todella hyvä.

Ja sitten näin sen. Artikkeli Washington Postissa, mutta ei urheilusivuilta… Nielaisin ja sydämeni tihensi tahtiaan, kun menin sivustolle.
Siinä se oli – luin vain otsikon ja sormenpääni turtuivat ja päästin välittömästi irti hiirestä.

Vaikka tiesin sen olevan paha, en vain voinut irrottaa silmiäni siitä ja aloin lukea artikkelia:

17-vuotias nuori katosi jälkiä jättämättä

Emily Collins (17) katosi yllättäen eilen illalla. Hänet nähtiin viimeksi pitkäaikaisen poikaystävän ja presidentin pojan, Edward Masenin, seurassa. Masen kertoi kadottaneensa hänen jälkensä, eikä löytänyt häntä enää. Etsintäpartio on etsinyt seitsemäntoista vuotiasta nuorta jo kello yhdestä lähtien tänä aamuna, eikä häntä ole vieläkään löydetty.
Hänet nähtiin viimeksi Weverton kalliolla, Washingtonin piirikunnassa; ML. Emilyllä oli päällään tummansiniset farkut ja punainen villapaita. Jos olet nähnyt Emilyä, tai sinulla on tietoa hänen katoamisestaan, soita Washington DC:n poliisiosastolle. Mikä tahansa tieto voi olla tärkeää.


Ei… Hän ei voi olla kadonnut! Tässä ei ole mitään järkeä… Kyllä siinä on… Siinä on järkeä kaikin mahdollisin tavoin.

Tulostin sivun ja katsoin sitä pitkän aikaa. Yhtäkkiä nousin ylös ja marssin ulos huoneestani. Minun piti puhua Edwardille – hän ei voisi olla surullinen ikuisesti! Varmasti Emily elää jossain ihanaa elämää eikä ajattele Edwardia ja hän istuu täällä – kuollen sisäpuolelta!

Menin pois huoneestani ja kävelin hänen huoneeseensa. Oli outoa, että hän ikävöi Emilyä niin paljon ja se, että Emily oli vain jättänyt hänet, kun hän oli niin tärkeä Edwardille. Avasin hänen huoneensa oven ja jähmetyin.

Edward makasi sängyllään – vain boksereissaan ja hänen päällään oli vaalea pitkätukkainen tyttö syvänpunaisissa, pitsialusvaatteissa. Pidätin henkeäni ja tunsin kyynelien syöksähtävän silmiini, kun näin neon pinkkien kynsien liukuvan hänen rinnallaan.

”Tiesin, ettet tunne mitään Bellaa kohtaan! Hän ei vain ole tyyppiäsi!” Tanya mumisi ja suuteli hänen olkapäätään. Näkökenttäni sumentui ja halusin lähteä, mutta kehoni ei liikkunut.
”Hän ja hänen neitsyt vartalonsa… Hän ei saisi sinua edes tulemaan niin kuin minä”, Tanya mumisi vasten hänen kaulaansa.

Tunsin ilman ympärilläni sakenevan ja hengitykseni vaikeutui. Näin silmissäni valoa ja tunsin, kun lattia alkoi liikkua.
Näin Tanyan laittavan Edwardin kädet rinnoilleen.

Tunsin voivani oksentaa ja pidin vatsaani toisella kädellä, joka ei ottanut tukea ovesta. Jalkani tuntuivat menettävän voimansa ja kun näin Edwardin käsien alkavan aukoa Tanyan rintaliivejä, en kestänyt sitä enää.

Vedin syvään henkeä ja se kuulosti aivan kuin olisin itkenyt. Mutta jalkojeni oli liian myöhäistä yrittää pitää minua pystyssä ja lysähdin polvilleni, kädet edessäni. Tuijotin lattiaa ja tunsin kyynelten valuvan.

”Bella!” Edward huudahti, mutta sen jälkeen en enää kuullut häntä. Se ei toiminut. Yritin keskittyä hengittämiseen, mutta se ei ollut tarpeeksi – ei tarpeeksi ilmaa… Ei tarpeeksi – mitään. Näytti siltä kuin mitään ei olisi ikinä tarpeeksi…
Tunsin lattian liikkuvan allani ja yhtäkkiä kaikki oli mustaa…

EPOV:

Minä vain makasin siinä ja ihmettelin, miksi en ollut yhtään kiihottunut. Tanya oli melkein alasti ja hänen vartalonsa oli ihan hyvä… Joten… Miksi siellä ei ollut mitään – liikettä? Minulla ei ole koskaan ennen ollut tällaisia ongelmia. Tämä ei ollut tapaistani! Jos joku saisi tietää, etten voinut… Olisin tuhottu. Voi luoja…

”Hän ja hänen neitsyt vartalonsa… Hän ei saisi sinua edes tulemaan niin kuin minä”, Tanya sanoi ja minulla ei ollut aavistustakaan, mistä hän puhui. Hänen päänsä oli jossain olkapääni ja kaulani välissä ja minä olin hiukan ärsyyntynyt.
Tämä ei toiminut. Vihasin tätä ja minulla oli epämukava olo. Halusin mennä – olla Bellan kanssa… Miksi minä tein tämän? Miksi tein tämän Tanyan kanssa?!

Hän laittoi käteni rinnoilleen enkä minä oikeastaan miettinyt, mitä tein – tein sen automaattisesti, mutta sitten kuulin Bellan ja epäröin.
Hän kuulosti melkein itkevältä – se oli mahdotonta… Nyt minä jopa kuulin hänen äänensä päässäni… Kuinka pitkälle tämä oikein menisi?
 
Kuulin jonkun kaatuvan ja Bellan itkevän. Tämä oli liian todellista… Nousin istumaan ja Tanya katsoi minua yllättyneesti, mutta minä en välittänyt hänestä. Huomasin oveni olevan auki ja sitten näin hänet ja sydämeni särkyi.
”Bella!” minä huudahdin ja tunsin kyyneleet silmissäni. En halunnut hänen näkevän tätä. En halunnut häneen sattuvan.
Hän oli lattialla polvillaan kasvot alaspäin. En voinut edes nähdä hänen kasvojaan, sillä hänen hiuksensa peittivät ne.
Hänen hengityksensä oli kontrolloimatonta – hän melkein hyperventiloi.

Hyppäsin sängystä ja juoksin hänen luokseen.
”Bella! Olen niin pahoillani… Bella… Tämä on erilaista – ei sitä, miltä näyttää… Ei se ole…” sanoin, mutta hän pyörtyi. Hän pyörtyi, ihan tuosta vain. Hänen kätensä ja jalkansa vain antoivat periksi ja hän makasi siinä, kasvot lattiaa vasten.
”Bella!” huudahdin saavuttaen hänet vihdoinkin ja polvistuin hänen viereensä.

Halusin koskea häneen, mutta epäröin. En tiennyt mitä tehdä. Kuinka koskea häneen kaiken tämän jälkeen. En vain tuntenut itseäni hänen kosketuksensa arvoiseksi. Tunsin itseni likaiseksi ja rikkinäiseksi. Tämä ei ollut mitä halusin… Tämä ei mennyt suunnitelmieni mukaan.

Kurkotin häntä kohti ja otin hänet syliini. Painoin suukon hänen otsalleen.
”Olen pahoillani”, kuiskasin ja tunsin ensimmäisen kyyneleen poskellani.

Nousin ylös ja kannoin hänet sängylleni, missä huomasin Tanyan, jonka olin unohtanut aivan kokonaan.   
”Siirry”, sanoin ilmeettömällä äänellä. Hän katsoi minua loukkaantuneena. Hän oli minulle vihainen, koska huolehdin Bellasta?

”Mitä sinä teet?” hän kysyi ja katsoi Bellaa inhoten.
”Häivy”, mumisin.
”Mitä?”
”Häivy.”
”Ei, ei, ei… Kukaan ei käännytä minua pois!” hän sähisi.
”Minua ei hitto kiinnosta… Sano kaikille, että sinä käännytit minut pois… Häivy nyt vain!” sanoin vihaisesti.
”Edward… Unohdetaan tämä ja jatketaan siitä mihin jäätiin…”
”HÄIVY… NYT!” huusin ja laitoin Bellan sängylleni.
”Tässä se on, Edward. Tämä on loppusi!” hän sanoi samalla, kun käveli ovelle.
”Sulje ovi perässäsi”, mumisin ja katsoin Bellaa, hän oli kalpea ja hänen kasvonsa olivat tahriintuneet kyynelistä.

Laskeuduin hänen viereensä ja painoin kasvoni hänen kaulaansa.
”Olen niin pahoillani Bella… Olen niin pahoillani… Olen niin pahoillani…” mumisin ja tartuin hänen käteensä. ”Se on minun syytäni… Minä – minä olen idiootti… Luulin, että pystyisin… Mutta en voi… En vain voi…”

Silloin kuulin hänen vetävän syvään henkeä – kuulosti siltä kuin hän olisi ollut liian kauan hengittämättä ja tarvitsisi ilmaa. Nousin istumaan ja katsoin häntä. Hänen silmänsä hortoilivat ensin katossa ja sitten hän näki minut. Hänen silmänsä suurenivat ja hän nousi istumaan.

”Okei… Hidasta… Älä hätäile… Verenpaineesi ei ole vielä tarpeeksi korkea tuohon…” sanoin ja halusin työntää hänen takaisin, mutta hän pudisti päätään.
”Ota-kätesi-irti-minusta!” hän sähisi ja hyppäsi pois sängyltä. Hän jähmettyi ja seisoi siinä, kunnes horjahti sivulle. Hän alkoi kaatua. Kurkotin häntä kohti ja vetäisin hänet takaisin sängylle.

”Tiedän, ettet halua nähdä minua juuri nyt – ja se on okei… Mutta voisitko odottaa täällä siihen asti, kun voit taas paremmin? Olisitko niin kiltti?” kysyin epätoivoisena ja hän käänsi päänsä poispäin.

”En tule koskaan voimaan hyvin”, hän kuiskasi ja minä katsoin polviani. Tämä oli minun syytäni. Se oli kokonaan minun syytäni. Nostin t-paitani lattialta ja laitoin sen päälleni. Näin Bellan tärisevän ja otin peittoni ja kiedoin sen hänen ympärilleen. Mutta hän työnsi sen pois.

”Ole kiltti ja ota se… Tiedän, että olet kylmissäsi… Verenpaineesi on liian matalalla…” kuiskasin katsomatta häneen.
”En halua tuota peittoa… En halua sen koskettavan ihoani…”

Taistelin kyyneliä vastaan. Mitä meninkään tekemään?

”Anna minun hakea sinulle hiukan suklaata… Tai kahvia…” kuiskasin ja lähdin huoneesta.

BPOV:

Minulla ei ollut kylmä – ja verenpaineeni oli kaikkea muuta kuin matalalla… Kuulin vereni kohisevan korvissani ja tiesin, että minun olisi pakko liikkua, en vain voinut maata paikoillani. Varsinkaan täällä.

Nousin ylös ja menin huoneeseeni. Mutta se tuntui yhtä väärältä kuin Edwardinkin huone. Juoksin rappuset alas ja annoin vartijan soittaa minulle taksin.

Tuntui kuin vasta tuntien päästä olisin istahtanut taksiin. Taksikuski katsoi minua odottaen ohjeita.

”Weverton kallioille.”

EPOV:

Tulin takaisin kaakaon kanssa ja huomasin sänkyni olevan tyhjä. Riiputin päätäni ja laitoin kaakaon yöpöydälleni. Hän ei halunnut nähdä minua… Siksi hän meni omaan huoneeseensa… Halusin puhua hänelle, mutta tiesin, ettei hän halunnut nähdä minua nyt…

………………………………….

Oli päivällisaika enkä rehellisesti malttanut odottaa Bellan näkemistä… Minun täytyi vain nähdä hänet… Halusin tietää, miltä hänestä tuntui… Kuinka pahasti häntä oli sattunut ja voisiko hän ikinä antaa minulle anteeksi. Mutta hän ei tullut. Odotimme 20 minuuttia. Ei mitään.

Yhtäkkiä kuulimme jonkun koputtavan oveen. Nostin pääni ja näin Elizan saapuvan huoneeseen. Olin aina luullut hänen olevan kiva ihminen – kunnes Bella kertoi sen löysä takapuoli tarinan… Nyt hän näytti silmissäni todella ilkeältä…

”Minä, minä, minä etsin kaikkialta! Me etsimme kaikkialta… Kukaan ei löydä häntä…” hän sanoi vetämättä henkeä. Katsoin häntä suurin silmin. Hän ei ollut täällä? Oliko Eliza varma? Missä muualla hän voisi olla? Nousin ylös ja isä katsoi minua.

”Mitä sinä teet?” hän kysyi.
”Menen etsimään Bellaa.”
”Pyysinkö minä sitä?”
”Et, isä… Mutta minä en välitä, mitä sinä ajattelet tai haluat minun tekevän.”

Nousin ylös ja juoksin Bellan huoneeseen. Se oli tyhjä. Menin takaisin huoneeseeni ja otin kännykkäni, jotta voisin soittaa hänelle.
Helvetti, hän sulki sen…
Katsoin ympärilleni. Etsin mitä tahansa, mistä voisi olla hyötyä. Jotakin, mikä kertoisi minulle, minne hän meni. Ja sitten näin sen. Paperin palanen maassa – aivan oven vieressä.

Nousin sen ylös ja jähmetyin. Se ei todellakaan ollut minun – se oli artikkeli Emilystä. Tämän takia hän varmaan tuli huoneeseeni!

Katsoin sitä uudestaan ja nielaisin, kun tajusin vihdoin minne hän meni. Otin kännykkäni uudestaan esiin ja valitsin numeron – tarvitsin auton.

………………………….

Satoi todella kovaa ja käteni hikosivat, kun ajoin kohti Wevertonin kallioita – paikalle, jossa en ollut käynyt vuoteen. Tämä on järjetöntä! Miksi hän tulisi tänne ylös? Koska hän ajatteli, etten seuraisi häntä. Koska hän luuli, että pääsisi sillä tavoin minusta eroon.

Nostin vauhtiani. Tämä kesti liian kauan… Bella on ollut poissa jo vartin yli neljästä lähtien… Ja nyt kello oli puoli yhdeksän… Se on enemmän kuin neljä tuntia… Hän voisi jo olla eksyksissä… Hän voisi olla missä tahansa… On ollut pimeää jo kolme tuntia… Kuinka hän voi tehdä tämän? Kuinka hän voi vain kadota?

Saavuin kallioille ja huokaisin, kun sammutin moottorin. Tämä voisi olla vaikeampaa kuin kuvittelin. Otin taskulampun penkiltä ja nousin autosta. Nielaisin, kun laitoin sen päälle ja lähdin kävelemään

”BELLA!” huusin, mutten kuullut mitään vastausta – ei että olisin odottanutkaan mitään.
”BELLA! SE OLEN MINÄ, EDWARD… OLE KILTTI JA ANNA MINUN VIEDÄ SINUT KOTIIN…” huusin ja jatkoin mustassa tyhjyydessä kävelyä.

Yritin kuunnella kaikkia mahdollisia ääniä ja kuulin sateen osuvan mutaan ja puihin. Kuulin pisaroiden putoavan kallioihin ja joen alhaalla laaksossa, mutten kuullut Bellaa.

”ÄLÄ VIITSI BELLA! SATAA JA ON PIMEÄÄ… ET SINÄ HALUA JÄÄDÄ TÄNNE…” huusin ja kävelin kallioiden reunalle. Ei mitään täällä. Käännyin ympäri ja kävelin takaisin autolleni yrittääkseni toista tietä.

”BELLA! OLE KILTTI! SINUN EI TARVITSE EDES PUHUA MINULLE… ENÄÄ IKINÄ – TULE KOTIIN KANSSANI!” huusin ja valaisin polun toista puolta
taskulampullani.

”BELLA, OLEN HUOLISSANI! SINUN EI PITÄISI OLLA TÄÄLLÄ TÄHÄN AIKAAN PÄIVÄSTÄ…” huusin ja tulin taas kallioiden reunalle. Käännyin ympäri ja kävelin takaisin autolle.

Olin jo luovuttamaisillani… Tämä oli hyödytöntä… Kun muistin, mitä tapahtui vuosi sitten… Ei… Ei taas… Ei Bella…

Menin toiselle polulle – sen mikä oli pimeämpi kuin toiset, koska se johti metsään. Mutta nyt vaatteeni olivat aivan läpimärät ja minua tärisytti. Oli niin kylmä – jopa tammikuuksi ja minua värisytti jo valmiiksi ja Bella oli saattanut olla täällä jo neljä tuntia, se huoletti minua enemmän.

”BELLA!! OLE KILTTI! TÄMÄ ON VAARALLISTA… MINÄ OLEN HUOLISSANI… EN HALUA SINULLE TAPAHTUVAN MITÄÄN!” huusin ja tunsin sormenpäideni turtuvan. Oli niin kylmä, enkä tuntenut enää taskulamppuakaan. Pysähdyin ja pyyhkäisin veden naamaltani. Kylmä vesi aiheutti minulle päänsärkyä. Tämä oli toivotonta. En koskaan löytäisi häntä. Tunsin kyyneleet silmissäni enkä välittänyt niistä. Painoin kättäni otsaani vasten, jotta sitä lakkaisi särkemästä. Kompuroin pidemmälle metsään ja olin varma, ettei hän olisi täällä. Mutta en halunnut luovuttaa… En tällä kertaa…

Näin polun pään ja olin kääntymässä pois, kun näin sen. Kaksi valkoista juovaa loistamassa pimeydessä. Käänsin lampun suuremmalle teholle ja kallion reunalla ja sydämeni pysähtyi.

”BELLA!” huusin ja juoksin hänen luokseen. Hän ei vastannut. Hän vain makasi siellä valkoisissa rintaliiveissään ja alushousuissaan. ”BELLA!”

Saavutin hänet vihdoin ja polvistuin hänen viereensä. Hänen silmänsä olivat kiinni. Kosketin hänen vartaloaan – se tuntui jäiseltä, en ollut koskaan koskenut ihmistä, joka oli näin kylmä. Etsin pulssia ja huokaisin helpotuksesta, kun tiesin ainakin hänen olevan hengissä.

Otin hänen syliini ja painoin hänen elottoman vartalonsa itseäni vasten antaakseni hänelle edes hiukan lämpöä. Juoksin takaisin autolle ja laitoin hänet
istumaan varovasti matkustajan penkille. Sitten otin pyyhkeitä, jotka olin tuonut mukanani ja aloin kuivata häntä yhdellä. Hän ei herännyt vieläkään ja se huoletti minua. Käänsin lämpöpuhaltimen täysille ja laskin hänet takapenkille. Peittelin hänet pyyhkeillä ja mukaan tuomalla peitollani. Suljin kaikki ovet ja istuuduin hänen viereensä. 

En halunnut ajaa, kun hän makasi siinä turvavyö auki, mutta toisaalta en tiennyt, saisinko hänet tarpeeksi lämpimäksi ilman sairaalaan lähtemistä. Silitin hänen jäistä poskeaan ja näin hänen siniset huulensa.
”Miksi sinä teit sen?” kysyin epätoivoisesti ja aloin kuivata hänen hiuksiaan pyyhkeellä.

Tämä tuhosi minua sisältä päin. En halunnut menettää häntä… En halunnut sen olevan minun syytäni… Tämä kaikki oli minun syytäni…

Hautasin kasvoni hänen kylmän kaulansa ja olkapäänsä väliin ja yritin olla lähellä häntä.
”Olen pahoillani… Olen niin pahoillani…”

”Edward”, hän mumisi ja pääni säpsähti ylös. Hänen silmänsä olivat vielä kiinni, mutta näin hänen kulmiensa kurtistuvan ja näin tuskaisen ilmeen, kun hän nielaisi.
”Älä… Ole…” hän aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Älä puhu vielä… Ole kiltti… Haluan, että paranet ensin”, kuiskasin ja silitin hänen otsaansa.

Hän hymyili ja huokaisi. Taputtelin kevyesti pyyhkeellä vedet hänen kasvoiltaan. Sitten silitin hänen poskeaan hellästi ja tunsin hänen painautuvan sitä vasten. Hymyilin ja annoin suukon hänen poskelleen.

”Olen niin iloinen, että löysin sinut… Säikäytit minut kuoliaaksi”, kuiskasin.
”Mhm.”

……………………………..

Kesti kauan ennen kuin hän lämpeni tarpeeksi. Sillä välin soitin vanhemmilleni ja kerroin löytäneeni hänet ja vieväni hänet kotiin niin nopeasti kuin voisin. Olin iloinen, etteivät he kysyneet mitään.

Kesti kolme tuntia kunnes hän avasi ensimmäistä kertaa silmänsä. Minä hymyilin.
”Hei.”
”Hei”, hän vastasi ja hymyili minulle.
”Miltä tuntuu?” kysyin ja kokeilin hänen kaulaansa ja sitten vatsaa peiton alta. Hän oli jo paljon lämpimämpi. Olin todella helpottunut.

”En oikeastaan tiedä… Kylmältä kai…” hän mumisi ja minä nauroin.
”Ainakin olet paremmassa kunnossa kuin alussa”, vastasin hymyillen.

Bella sulki silmänsä ja hymyili varovaisesti.
”Olen väsynyt.”
”Lyön vetoa, että olet! Haluatko lähteä kotiin?” kysyin ja siirsin hiukset pois hänen kasvoiltaan. Hän nyökkäsi.

”Mutta sinun täytyy nousta istumaan, koska en aja kiinnittämättömien ihmisten kanssa!” sanoin ja hymyilin.

Autoin hänet ylös pyyhkeet ja peitto ympärillään ja laitoin hänet vöihin. Hän nojasi oveen väsyneenä.

”Olemme kotona ihan hetkessä”, sanoin ja kiiruhdin ulos autosta ja menin ratin taakse. Katsoin häntä peilin kautta ja sitten keskityin ajamaan kotiin turvallisesti.

…………………………….

Vanhempani olivat vieläkin hereillä, kun me saavuimme ja he katsoivat, kun kannoin hänet autosta. Kannoin hänet kaikissa peitteissä, sillä en halunnut hänen saavan kylmää uudestaan.
”Onko hän kunnossa?” äitini kysyi, kun kannoin Bellan yläkertaan.
”Kyllä… Hän on vain väsynyt ja kylmissään”, vastasin.
”Miksi et ota hissiä?” äiti kysyi samalla kun seurasi minua yläkertaan.
”Bella ei pidä niistä”, mumisin ja tunsin Bellan nyökkäävän rintaani vasten.

”Joten, mitä tapahtui?” äitini kysyi ja seurasi minua Bellan huoneeseen.
”Minulla ei ole aavistustakaan… Löysin hänet kallioilta tajuttomana ja vaatteet läpimärkinä”, sanoin ja laitoin hänet sängylle. Laitoin hänen omat peittonsa niiden päälle, jotka hänellä jo oli. Jos hänelle tulisi liian kuuma yöllä, hän olisi kyllä tarpeeksi vahva siirtämään osan pois.

”Odotan ulkopuolella”, äiti mumisi ja käveli pois huoneesta.
Bella aukaisi silmänsä ja katsoi minuun.
”Tiedäthän… Sinä olit oikeassa…” hän keskeytti.
”Oikeassa missä?” kysyin ja hän alkoi hymyillä.
”Että minä olen hurjapää!” hän sanoi ja nauroi heikosti. Minä hymyilin.
”Olen pahoillani”, hän kuiskasi, mutta minä pudistin päätäni.
”Ei. Minä olen pahoillani.”

Hänen ilmeensä vaihtui tuskaisaan irvistykseen ja tiesin hänen olevan vieläkin loukkaantunut. Hän käänsi päänsä poispäin minusta.
”Se on okei… Ei minulla ollut oikeutta käyttäytyä niin… Eihän me olla yhdessä tai mitään”, hän kuiskasi. ”Kiitos muuten henkeni pelastamisesta!”

Minä hymyilin.
”Ole hyvä vain”, vastasin matalalla äänellä ja huomasin hänen haukottelevan. ”Minun pitäisi mennä… Sinä tarvitset lepoa.”
Hän käänsi päänsä takaisin minua kohti.
”Olen pahoillani… Anna minulle hetki aikaa, okei?” hän kuiskasi niin matalasti, etten melkein ymmärtänyt sitä.
”Saat niin paljon aikaa kuin tarvitset!” sanoin ja nojauduin silittämään hänen poskeaan, kun hän käänsi päänsä pois.

”Älä”, hän kuiskasi ja vedin käteni pois.
”Niin… Olen pahoillani… Hyvää yötä”, kuiskasin takaisin.
”Öitä”, hän sanoi katsomatta minuun.

Hymyilin hänelle vielä kerran ja kävelin pois huoneesta. Tämä päivä oli kamala, rikoin enemmän kuin luulin olevan mahdollista.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2009 18:12:20 kirjoittanut Pallukka »
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

{samba}

  • Someone Broken
  • ***
  • Viestejä: 217
Jee! taas jatkoa! ihanaa, kuten aina. Tähän ei tuu enäää ikinä mitään järkevää.
Kiitos.
If I say you're the one would you believe me?

Deathwish

  • ELF
  • ***
  • Viestejä: 618
  • are you ready or not?
    • tumblr
JEE! jatkoo.....
Lähes koko luvun ajan mun oli vaikea olla 'kurkkimasta' alemmas. Näitä lukuja tulee mahdottoman hyvään tahtiin. (: Kumpa kaikissa muissa lempificeissänikin olisin niin... No luku oli taas hyvä (=hienosti käännetty). Enkä löytänyt kirjoitusvirheitäkään (luin niin innoissani : D) Toivottavasti jatkoa tulee (taas) nopeasti. : D
if you die now, how would you feel about your life?

mandeh

  • ***
  • Viestejä: 68
Oih, heti nyt alussa että muistan: kiitos jatkosta! Varsinkin tää kappale oli oikein mukava lukea suomeks, kun olen lukenut kyllä jo tän englanniksi mutta jotkut asiat jää vähän pimeään, että on kiva saada varmistusta!
Hienosti kyllä suomennat näitä ja nopeesti! =)

Jatkoa odotellen...=))
If it was someone you tryly loved.

Here we go.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Ihanaaihanaaihanaa!

Ensiksi kiitos ihan hirveän paljon, pelastit päiväni laittamalla jatkoa.
Ja millaista jatkoa!? Voi että aivan ihanaa, melkein itken täällä. :')
Tyhmätyhmätyhmä Edward, ei se olisi saanut sen Tanyan kanssa mennä pelleilemään...! :/
Loppu, awwws. <33
Rakentava loppuu tähän.
Kiit♥s.
Jatk♥a.
~Suklaamurunen

Hu♥menna Twilight dvd:lle kaupp♥ihin! <3333
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Riitu

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Komm Und Rette Mich. Ich Schaff's Nicht Ohne Dich♥
Oi, pelastit mun päivän <33 Rakastan tätä ficciä.

Äää, millon tulee B/E?? 8DD

Mutta  kyllä  vain, tää on aivan ihana <3 Jatkoa ja heti!  :-*

-Riitu-
I have always loved you, and I will always love you.

SnowCherry

  • Vieras
Pidin tästä, osa oli ehkä hieman sekava, mutta pidin silti ^^

Jatkoa? :P

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
T/N: Tässä tulee 16. luku. Kiitos jälleen kerran kommenteista! ;D

Kuudestoista luku: Chad

EPOV:

Bella ei mennyt seuraavana päivänä kouluun. Vanhempani eivät halunneet hänen menevän, vaikka hän sanoikin olevansa kunnossa.

Saavuin kouluun ja Alice hyökkäsi välittömästi kimppuuni.
”Missä Bella on? Missä? Minun pitää puhua hänelle!” hän kysyi hermostuneena.
”No, odota sitten jonossa, sillä minäkin haluan puhua hänelle”, mumisin ja avasin kaappini.
”No missä hän on?” Alice kysyi kärsimättömästi.
”Kotona…” keskeytin.

”Mitä? Miksi? Mitä sinä teit?” hän kysyi vihaisena.
”Mitä minä tein? Miksi kaikki on aina minun syytäni?” kysyin raivoissani. Hän nosti kulmiaan.
”Onko se?”
”Jep”, mumisin, kun suljin kaapin.

Hänen silmänsä suurenivat.
”Hän sai tietää Tanyasta… Kerroitko hänelle?” hän kysyi.
”Toivoisinkin…”
”Hän näki Tanyan?”
”Kyllä… Tanyan… Ja minut… Alasti… Sängyssäni… Niin”, kuiskasin enkä kehdannut katsoa häntä.

”Siksi hän ei ollut siellä! Yritin saada hänet ulos, mutta kun menin hänen huoneeseensa, se oli tyhjä…” hän sanoi.
”Joo… Hän vähän niin kuin tuhosi koko jutun.”

Alice tuijotti minua murhaavasti.
”Olen pahoillani Edward… Oikeasti… Näyttää siltä, että Johnsonisi täytyy odottaa vielä vähän aikaa”, hän sanoi äänessään paljon enemmän myrkkyä kuin luulin olevan mahdollista noin pienelle ihmiselle.
”En tarkoittanut tuota… Puhuin siitä, että hän näki kaiken.”

Alice nauroi.
”Eikö se ollut mitä halusit… Tehdä hänet mustasukkaiseksi ja niin edelleen?” hän kysyi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Ei… Minä halusin… Minä… Minä… Kysy Jasperilta”, sanoin ja suljin kaapin.
”Voi ei herraseni! Et vedä poikaystävääni tähän!” hän huusi.

”No… Ehkä sinun ja sinun poikaystäväsi pitäisi hiukan jutella, koska näyttää siltä, että hänellä on erilainen mielipide minusta ja Bellasta kuin sinulla!”
”Mitä sinä tarkoitat?” hän kysyi hämmentyneenä.

”Hän käski minua päästämään Bellasta irti… Niin, sinun Jasperisi! No… Ehkä sinun pitäisi puhua hänelle ensin!” sanoin ja kävelin pois.

………………………..

Koulun jälkeen kaikki tulivat kanssani tapaamaan Bellaa. En voinut sille mitään, mutta olin hiukan mustasukkainen, koska kukaan ei tullut tapaamaan minua kun minä olin sairas!

Me pysähdyimme hänen ovensa eteen ja minä koputin. Ei vastausta. Koputin uudestaan.
”Bella. Tässä on Edward… Oletko siellä?” kysyin enkä kuullut taaskaan mitään vastausta. Avasin oven varovaisesti ja näin hänet makaamassa sängyllään. Käännyin takaisin toisiin päin.

”Odottakaa hetki… Varmistan vain, että hänelle käy tämä”, mumisin ja kaikki nyökkäsivät.
Hiivin huoneeseen ja suljin oven perässäni.
”Hei Bella!” kuiskasin ja kävelin sängyn viereen. Hän katsoi ylös minuun ja sitten pois.
”Kuinka voit?” kysyin.
”Mhm”, hän vastasi.
”Eräät haluavat nähdä sinut… Käykö se?” kysyin.
”Mhm”, hän sanoi uudelleen ja kävelin ovelle ja päästin kaikki neljä sisään.

”Bella! Kuinka voit? Voinko tuoda sinulle jotain?” Alice kysyi ja oli ensimmäisenä Bellan vieressä. Bella hymyili ja nousi istumaan.
”Hei kaverit! Olen ihan kunnossa…” hän sanoi ja suuni loksahti auki. Mitä hittoa!

Hän venytteli käsiään ja nauroi.
”On todella kivaa, kun te kaikki tulitte! Se on siistiä. Tunnen itseni erityiseksi juuri nyt”, hän sanoi ja hymyili.
”Joten, onko sinulla kylmä, flunssa…? En tiedä… Aamupahoinvointia… Mitä on tekeillä?” Emmett kysyi ja yritti kuulostaa rennolta. Bella pyöräytti silmiään ja nauroi.
”Emmett! Me emme harrastaneet seksiä! Ja ei, minä en ole raskaana… Sinun pitäisi lopettaa vedonlyönti… Oikeasti…” hän sanoi ja kaikki nauroivat, paitsi Emmett, joka näytti hiukan pettyneeltä, ja minä tietenkin.

Bella hyppäsi pois sängyltään ja laittoi hiuksensa kiinni pampulalla.
”Joten, mitä tänään on tekeillä?” hän kysyi ja katsoi peiliin.
”Sinä haluat tehdä jotain?” Rose kysyi epäuskoisena.
”Totta kai! Olen istuskellut tarpeeksi kauan! Tämä huone saa minut… Tarvitsen ilmaa ja jotain hauskaa… Onko ideoita?” Bella kysyi ja nauroi, kun näki kaikkien hämmentyneet ilmeet.
”Olen kunnossa! Kaikki on hyvin… En vain halua viettää enää aikaa sängyssä!” hän sanoi ja nauroi. 

Nojasin ikkunaan kädet puuskassa ja katsoin häntä. Hän todella näytti siltä, kuin olisi kunnossa – mutta jos hän olisi taas normaali, hän puhuisi minulle.

Näin hänen siirtävän hiukan hiuksiaan kasvoiltaan ja näin hänen kätensä tärisevän. Mitä hän oikein leikki?! Hän ei ollut ollenkaan kunnossa. Hän vain esitti!

”En usko, että se on kovin hyvä idea”, aloitin ja katsoin Bellaa rypistäen kulmiani.
”Voi, älä viitsi! Yksi virhe, ettekä te päästä minua enää talosta ulos? Tiedän hyvän paikan, minne voisimme mennä! On yksi baari… Ei kaukana täältä”, hän sanoi ja hymyili ystävillemme.
”Kuulostaa hyvältä!” Emmett sanoi ja Jasper nyökkäsi.
”Ja mikä sen baarin nimi on?” Alice kysyi ja Rose nyökkäsi.

Bella kääntyi ympäri ja katsoi minua.
”Edward auta minua… Mikä se olikaan? Club Lane… Club Street… Club Boulevard?” hän kysyi ja esitti ettei muka tiennyt.
”Avenue”, mumisin.
”Niinpä se olikin! Kiitos Edward! Kyllä. Club Avenue… Minä todella haluaisin sinne”, hän sanoi ja hymyili.

”Ja miksi? Sen baarimikon takia”, sanoin ja pyöräytin silmiäni.
”Ei, Edward. Minä oikeasti pidin siitä baarista, kun viimeksi olimme siellä… Eikö se sinustakin ollut aika viihdyttävä… Tarkoitan, sinähän sen valitsit – etkö?” hän sanoi ja hymyili minulle vihaisesti. 

Minä huokaisin. Mitä tahansa sanoisinkin – hän voittaisi.
”Joo… Se oli ihan hyvä… Mutta meidän kannattaisi mennä jonnekin muualle…” yritin uudelleen.
”Ei, ei, Edward! Mennään sinne! Te tulette rakastamaan sitä!” hän sanoi ja hymyili kaikille muille.

Hetken päästä kaikki lähtivät kotiin ja sovimme tapaavamme yökerholla kahdeksalta. Mahtavaa!

BPOV:

Laittauduin valmiiksi yökerhoon – ajattelematta muuta kuin ripsiväriä ja miten laittaisin hiukseni. Ajattelin kaikista lyhintä mustaa mekkoa kaapissani, jonka laittaisin ja rannekorua, joka sopisi parhaiten mekkoon. Otin korkeimmat punaiset korkokengät eikä minulla ollut aavistustakaan, miksi päätin pukea ne, jotka puin.

Tuntui hyvältä olla ajattelematta mitään tärkeää hetken aikaa. Ajatella vain mitättömiä asioita.

…………………………..

Menin alakertaan, missä tapasin Edwardin. Hänen suunsa loksahti auki yllätyksestä. Sitten hän suuttui.
”Sinä et laita tuota!” hän sanoi ja osoitti asuani.
”Miksi?” kysyin viattomana ja käännyin ympäri näyttääkseni hänelle, että mekko ei näyttänyt niin pieneltä kuin se oli – se oli pieni… Enemmän kuin pieni ollakseen olemassa.

”Ei Bella… Ei näin… Sinulla on niin monia mekkoja… Minä odotan sinua… Mene vain ylös ja vaihda”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Luoja sinä olet niin suloinen! No, mennään… En halua myöhästyä”, sanoin ja kävelin hänen ohitseen.

”Pysähdy! Pysähdy, Bella! Juuri siihen! En todellakaan ota sinua mukaan näin!” hän sanoi ja laittoi kätensä puuskaan. Minä nauroin ja kävelin ovelle.
”No pidä sitten hauska koti-ilta!” huusin olkani yli ja kiiruhdin portaat alas. Otin avaimet mieheltä, joka oli juuri parkkeerannut hopeisen Porschen ja hyppäsin sisään.

”Odota, Bella! Odota!” Edward huusi ja juoksi perääni.
”Club Avenue… Tulet tai et… Ei väliä”, sanoin ja ajoin pois. tuntui hyvältä tuntea kylmä ilma hiuksissa – se sai minut tuntemaan itseni voittamattomaksi. Vaikka tiesinkin Edwardin olevan oikeassa. Tämä ei ollut tapaistani… Eikä minulla ollut hajuakaan, miksi näytin tältä… Mutta minä en välittänyt.

Pysäytin aivan sisäänkäynnin eteen ja annoin avaimet vartijalle.
”Pysäköi se… Mutta älä kolaroi”, sanoin ja iskin silmää. Kävelin sisäänkäynnille ja toinen vartija katsoi minua päästä varpaisiin ja hymyili. Hän päästi minut sisään sanomatta sanaakaan.

Edward oli typerä… Tämä oli se asu! En edes tarvinnut häntä päästäkseni sisälle!
Pääsin sisään ja tunsin musiikin kumpuavan rinnastani. Kävelin sohva-alueelle ja näin Alicen vilkuttavan minulle. Vilkutin takaisin ja menin lähemmäs.

Hymyilin, kun näin hänen järkyttyneen ilmeensä ja Rosen silmät pullistuivat.
”Öhm… Hei… Bella?” Alice sanoi hämmentyneenä. ”Sinä näytät…”
”Kiitti”, sanoin ja laitoin käsilaukkuni pöydälle. ”Minä menen baariin hetkeksi.”

Kävelin pois sanomatta muuta ja istuin baariin. Löysin Chadin sekoittelemassa muutamia juomia ja hymyilin. Olin onnekas tänään. Hän katsoi rennosti minun suuntaani ja jähmettyi, kun näki minut. Minä hymyilin ja nostin kättäni hetkeksi. Hän tuli luokseni ja hymyili.

”No, eikös se olekin presidentillinen noutopalvelu”, hän sanoi ja iski silmää. ”Oletko töissä juuri nyt?”

Minä nauroin.
”Ei, olen täällä nauttimassa itse”, sanoin ja hymyilin hänelle flirttailevasti.

”No… Se on hyvä minulle, luulisin…”
”Niinkö? Miksi niin?” kysyin hymyillen.
”Koska tiedän sinun olevan täällä vain minun takiani!” hän sanoi ja hymyili. Minä nauroin.

”Voi, älähän ylpisty… Olen täällä ystävieni kanssa”, sanoin ja hymyilin.
”No… Missä ystäväsi sitten ovat?” hän kysyi nauraen.
”Okei, okei… Olen ehkä täällä sinun takiasi, mutta minulla todella on ystäviä mukana!” sanoin.

Hän antoi minulle juoman
”Sinä näytät muuten upealta”, hän sanoi ja minä otin huikan vedestä, jonka hän antoi minulle.
”Kiitti.”
”Juomasta vai kohteliaisuudesta?”
”Upealta näyttämisestä, luulisin”, sanoin ja iskin silmää. Voi luoja, mitä oli tekeillä?!

”Öhm, kuule… Minulla hiukan töitä… Tulen tänne hetken päästä, okei?” hän kysyi ja hymyili minulle häikäisevästi.
”Totta kai… Minulla on koko yö aikaa!”
Hän kääntyi ympäri ja sekoitti muutaman juoman lisää. Minä vilkuilin häntä silloin tällöin ja hän iski silmää.

”Hitsi, Bella! Mitä sinä täällä teet?” Edward kysyi hengästyneenä.
”Istun”, mumisin enkä päästänyt Chadia silmistäni. Edward seurasi katsettani ja pidätti hengitystään.
”Älä viitsi… Tämä on väärin ja sinä tiedät sen.”
”Ei, ei se ole Edward. Olen sinkku ja saan flirttailla kenelle haluan!” sanoin katsomatta häneen.

”Sinä tiedät mitä tarkoitan… Tämä ei ole tapaistasi… Tuo inhottava asusi… Kengät… Tämä koko flirttailu juttu… Sinä teet sen vain siksi, että olet vieläkin vihainen minulle”, hän sanoi ja minä nauroin.
"Voi, älä viitsi! Älä ole noin itserakas! Ja muuten, Chad pitää asustani”, vastasin.
”TOTTA KAI HÄN PITÄÄ! Sinä näytät siltä kuin hän voisi saada jotain tänä yönä!” Edward huusi vihaisesti.

Suljin silmäni ja käänsin pääni häntä kohti ja ensimmäistä kertaa näin hänen punaiset poskensa ja sotkuiset hiuksensa – hän oli varmaan juossut tänne.
”Olisiko siinä jotain vikaa?” kysyin hymyillen.
”Mitä?” hän kysyi epäuskoisena.
”Juolahtiko koskaan mieleesi, että minäkin ehkä haluaisin saada jotain tänään?” kysyin hymyillen tekohymyä.
”Ei, koska sinä et ole sellainen.”
”Kuten kuka? Kuten sinä?” kysyin ja katsoin häntä kuin minulla ei olisi hajuakaan.

”Bella… Olen pahoillani! Uudestaan ja uudestaan! Olen pahoillani!” hän huusi.
”Mistä… Ethän sinä ole pettänyt minua tai mitään… Eikö ole siistiä? Sinun ei tarvitse olla pahoillasi mistään, koska sinä et ole tehnyt mitään väärin!” sanoin ja katsoin Chadia, joka iski minulle silmää ja minä vilkutin hänelle.

Edward vetäisi käteni alas.
”Bella… En tiedä, mitä on tekeillä, mutta tämä ei ole tapaistasi ja minä haluan mennä kotiin kanssasi… Nyt…”

”Okei… Sinä voit mennä… Olen täällä itsekseni… En minä tarvitse sinua!” sanon ja vilkutin hänelle kättäni hyvästiksi.

Hän tuijotti minua suu auki. Hän ei voinut uskoa, että tämä todella tapahtui.
”Joitko sinä jotain?” hän kysyi epäluuloisesti. Minä nauroin.
”En! Vain hiukan tätä”, sanoin ja osoitin juomaa, jonka Chad oli antanut minulle.

”Hei, onko täällä ongelmia?” Chad ilmestyi yhtäkkiä ja katsoi Edwardia.
”Kyllä… Haluan tietää, mitä annoit hänelle”, hän sanoi ja Chad hymyili.
”Ai… Sinäkö luulet, että yritän saada hänet känniin? Anteeksi vain, mutta se ei ole minun tyyliäni…”

Edward tuijotti häntä vihaisesti.
”Mitä-tuo-on?” hän kysyi täysin vakavissaan ja Chad alkoi nauraa.
”Vettä”, Chad vastasi ja me molemmat purskahdimme nauruun.

Edward katsoi minua ja sitten Chadia.
”Minä menen sohva-alueelle… Tiedäthän… Sinne missä ystäväsi ovat”, hän sanoi ja lähti. Minä aloin kikattaa.
”Näetkö? Minähän sanoin, että minulla on ystäviä mukana.”

Chad hymyili ja työnsi lasin uudestaan eteeni.
”Tässä… Juo hiukan vettä… Näyttää siltä, että tarvitset hiukan nestettä.”

EPOV:

”Puhuitko sinä hänelle?” Alice kysyi ja katsoi Bellaa, joka puhui Chadille.
”Joo… Hän ei todellakaan ole Bella juuri nyt…”
”Luuletko, että hän on kännissä?” Emmett kysyi ja katsoi minua mietteliäästi. Pudistin päätäni.
”Hän juo vettä”, mumisin ja revin lautasliinaani.

”Tämä ei ole kivaa… Minä haluan mennä jonnekin muualle… Tämä koko yökerho on jotenkin pelottava”, Rose sanoi ja huokaisi.

”Niin… Hän käytti meitä… Olen todella loukkaantunut nyt”, Alice murjotti.
”Älä… Tämä ei ole Bellan tapaista… Hän on… Hän on…” jätin lauseen kesken.

”Vihainen? Vihainen sinulle? Raivoissaan? Surullinen? Ja kaikki on sinun syytäsi?” Alice kysyi ja hymyili tekohymyä. Minä pyöräytin silmiäni.
”Kyllä… Valitettavasti kyllä. Olen todella pahoillani, että hän veti teidät tähän… Jos haluatte, te voitte kyllä mennä”, sanoin hymyillen pahoittelevasti.

”Ei, ei. Me emme lähde nyt, kun hänellä on paha olla”, Emmett mumisi ja hänen silmänsä olivat vieläkin Bellassa… Hiukan liikaa Bellassa. Katsahdin Rosea ja hän nyökkäsi.
”Lähdetään, Emmett… Tiedän jotain muuta, mitä voimme tehdä sen sijaan, että vain istuskelemme täällä”, hän sanoi ja iski silmää. Emmett näytti melkein hyppäävän, kun hän juoksi Rosen perään.

Rose vilkutti vielä viimeisen kerran ja katosi sitten. Alice makoili Jasperin sylissä ja näytti nukkuvan.
”Miksi sinä olet yhtäkkiä noin väsynyt?” kysyin häneltä ja hän avasi silmänsä katsoakseen minua.
”Olin hereillä koko yön murehtien Bellaa!” hän mumisi ja sulki silmänsä uudestaan.
”Olen pahoillani”, mumisin ja Alice huokaisi.
”Kaikki on hyvin Edward. Sinä olet ääliö… Me unohdimme sen hetkeksi ja kaikki meni vikaan… Ei se oikeastaan ole sinun syytäsi”, hän mumisi ja jopa hänen voinnistaan riippumatta kuulin vihan kieppuvan sen ympärillä.

Jasper katsoi minua pahoittelevasti.
”Ehkä meidänkin pitäisi mennä”, hän sanoi eikä kehdannut katsoa minuun.
”Kyllä… Vie hänet takaisin kotiin… Hän tarvitsee lepoa”, sanoin ja hymyilin heille pienesti.
”Ei, ei, ei”, Alice mumisi. ”Minä haluan pysyä täällä ja suojella Bellaa tuolta playboilta.”

”Älä huoli Alice, kaikki on hallinnassani.”
Hän avasi silmänsä ja katsoi minua pitkään.
”Niin kuin kaikki oli hallinnassasi eilen?” hän kysyi.
”Minä vien hänet pois”, Jasper mumisi ja työnsi hänet pois sohvalta.

Minä huokaisin ja käännyin katsomaan sinne, missä Bella istui. Sydämeni pysähtyi, kun en nähnyt häntä enää istumassa. Nousin ylös ja tähyilin baariin, kunnes huomasin Chadinkin olevan poissa. Katsoin alas tanssilattialle ja yritin löytää hänet ihmismassasta mutta en nähnyt mitään.

Katsoin jokaiseen sohvaan ja jokaiseen pimeään nurkkaan – ei mitään. Katsoin jopa naistenhuoneeseen ja tulin ulos tyhjin käsin. Sormenpääni turtuivat ja minua huippasi. Tämä ei ollut hyvä juttu ja ajatus Bellasta ja Chadista… Ajatus Bellasta, jonkun toisen miehen koskettamana – jonkun, joka ei ole minä – sai minut hulluksi. Näin mielessäni, kuinka Chad riisuisi hänet ja halusin lyödä seinää. Minun täytyi löytää hänet – nyt heti.

BPOV:

Sen jälkeen, kun olin juuri juonut ensimmäisen veteni, tulin todella janoiseksi ja Chad antoi minulle toisen. Chad seisoi vain minun kanssani ja se sai minut tuntemaan itseni erityiseksi. Silloin tällöin hän vilkaisi taakseni, mutta minä en oikeastaan välittänyt siitä.

Jostain syystä en voinut lopettaa kikattamista. Kaikki näytti todella hassulta ja Chadin sanoihin keskittyminen oli koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Kaikki oli sumuista ja lattia alkoi liikehtiä. Chad työnsi vesilasin lähemmäksi ja minä join sen tyhjäksi.

Hän hymyili minulle tyytyväisesti ja minä hymyilin takaisin. Tämä oli kivaa, vaikka olisin pitänyt siitä enemmän jos lattia olisi lakannut liikkumasta. Ennen kuin tajusin mitä tapahtui, Chad seisoi vieressäni. Minä kikatin ja yritin keskittyä hänen kasvoihinsa.

”Tule kanssani”, hän sanoi ja minä halusin kysyä häneltä minne, mutta päässäni tuntui oudolta ja kieleni tuntui raskaalta – joten minä vain hymyilin ja annoin hänen vetää minut mukanaan.

Seuraavaksi huomasin, että olin aivan pimeässä huoneessa ja jokin oli painettuna minua vasten – todella kovaa. Oli vaikea hengittää ja sitten tunsin jotain selkäni paljaalla iholla. Ennen kuin tiesin mitä tapahtui, olin painettuna jotain kylmää vasten ja tunsin kuinka pääni tuntui aina vain raskaammalta.

”Sinä olet seksikäs Bella”, joku kuiskasi, mutta sanoissa ei ollut mitään järkeä. En pystynyt keskittymään tarpeeksi, että olisin tajunnut niiden tarkoituksen. Tunsin puristuksen olkapäissäni ja yritin todella kovasti keskittyä siihen, mitä oli tekeillä, mutta silmäni sulkeutuivat.

Kun avasin silmäni uudestaan, minusta tuntui kylmältä ja oudolta… Jokin oli väärin… Minusta ei tuntunut enää mukavalta ja vaikka kuulin ääniä niin en nähnyt mitään. Tunsin puristuksia oudoissa paikoissa enkä voinut kuin kikattaa.

EPOV:

Minä huokaisin ja nojasin vasten seinää. Olin etsinyt kaikkialta. Missä muualla hän voisi olla? Minusta tuntui, että aika oli loppumassa ja se sai minut vielä epätoivoisemmaksi. Katsoin ympärilleni ja toivoin, että löytäisin jotain, minkä tahansa vihjeen.

Ja yhtäkkiä huomasin merkin. Tietenkin! Yksi ovi, jota hän Chad ei odottaisi minun avaavan – tai sitten hän ei ajatellut ollenkaan: henkilökunnan tilat.

Juoksin ovelle ja yritin avata sen. Se oli lukossa. Aloin paukuttaa raskasta rautaovea.
”BELLA! KUULETKO MINUA?” huusin. ”BELLA!!”

Ei mitään. Katsoin ympärilleni ja näin vartijan seisovan vain parin jalan päässä.
”Herra… Voisitteko auttaa minua?” kysyin epätoivoisena. Mies kääntyi ympäri ja katsoi minua täysin hämmentyneenä.
”Luulen, että tuolla on joku, jonka ei kuuluisi olla siellä… Voisitteko avata oven?” kysyin kärsimättömästi. Hän katsoi minua vihaisesti, kunnes tunnisti minut.
”Tottakai, herra Masen”, hän sanoi ja veti avaimen taskusta.

Sydämeni hakkasi rinnassani. Vihdoinkin hän käänsi avainta ja kuulin naksahduksen ja huokaisin. Avasin oven ja näin Bellan melkein tajuttomana lattialla.
”Bella…” mumisin ja juoksin hänen luokseen.
”Minä haen sairaanhoitajat”, vartija sanoi ja meni matkoihinsa.

Minä katsoin Bellaa ja näin hänen vetiset silmänsä ja oudon tuijotuksen. Hänet oli huumattu. Koko yläosa hänen mekostaan oli poissa. Otin takkini pois ja laitoin sen hänen rintakehänsä peitoksi. Sairaanhoitajat tulivat alkoivat huolehtia Bellasta. Ensimmäistä kertaa katsoin ympärilleni huoneessa ja näin Chadin t-paidan.

Katsoin ympärilleni. Missä se tyyppi on? Juoksin huoneesta ulos ja näin hänen juuri juoksevan ulos yökerhosta. Juoksin hänen peräänsä ja sain hänen käsivarrestaan kiinni parkkipaikalla. Käänsin hänet ympäri ja puristin käteni nyrkkeihin.

”Kuule… Anteeksi tuosta… Hän on vain liian seksikäs”, Chad sanoi nauraen. Pidätin hengitystäni ja tein jotain, mitä en ollut tehnyt pitkään aikaan.

Löin häntä turpaan – niin kovaa, että hän kaatui maahan.

”Älä ikinä… Ikinä puhu Bellasta noin”, sähisin ja potkaisin häntä.

Nostin hänet ylös ja raahasin hänet sisälle. Bella ei tulisi olemaan ainoa, joka jäisi kiinni huumeista.

Kun saavuin takaisin huoneeseen, näin Bellan makaavan sohvalla ja hänen silmänsä olivat vihdoinkin kiinni. Hän nukkui.

”Hänet oli huumattu. Minä annoin hänelle jotain, joka auttaa häntä selvittämään päänsä… Kuitenkin on mahdollista, että hän joutuu kärsimään hiukan tänä yönä.” Sairaanhoitaja katsoi minuun.
”Tiedättekö, kuinka hän sai huumeita, herra Masen?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.

”Kyllä… Tuo mies antoi niitä hänelle… Hän laittoi ne veteen”, selitin ja osoitin vieläkin tajutonta Chadia.
”Selvä… Älkää huoliko siitä herra Masen… Me selvitämme tämän ilman ongelmia… Ei lehdistöä… kKukaan ei kuule tästä”, yökerhon manageri sanoi ja minä nyökkäsin. Tietenkään kukaan ei kuulisi tästä – se toisi yökerholle huonoa julkisuutta. Mutta juuri nyt minä en välittänyt siitä. Nostin Bellan syliini.
”Minä vien hänet kotiin”, mumisin ja kävelin pois.

Minä laitoin hänet etupenkille ja kiinnitin hänen turvavyönsä. Soitin Valkoisen Talon vartijoille, että joku saisi hakea Porschen, jolla Bella oli tullut ja sitten ajoin kotiin.

Minä vilkaisin Bellaa aina silloin tällöin, kun hän näytti liikahtavan. Pääsin vihdoin ovelle ja kannoin hänet rappusia ylös. Tästä näytti tulevan rutiinia – ja se sai minut huolestumaan. Tämä kaikki oli minun syytäni. Mitä minä olin oikein tehnyt Bellalle?

”Edward”, hän mumisi. Tässä sitä taas mennään.
”Olen pahoillani”, hän kuiskasi ja nojautui rintaani vasten. Silmäni suurenivat.
”Pahoillasi? Miksi?” kysyin ja katoin alas häneen. Hänen silmänsä olivat vieläkin kiinni, mutta minä tiesin, ettei hän nukkunut.
”Niin, pahoillani… Chadin takia… Käyttäytymiseni vuoksi… Mistä tahansa, miksi jouduin taas tähän tilanteeseen”, hän mumisi ja minä avasin hänen ovensa.

”Laske minut alas, ole kiltti”, hän mumisi ja minä tein kuten hän pyysi. Hän seisoi varovaisesti ja minä pidin häntä pystyssä – kaiken varalta. Hän avasi silmänsä ja voihkaisi, kun hän tunsi päänsäryn.

”Voi luoja… En voi hyvin”, hän mumisi ja hoiperteli vaatehuoneeseensa.
”Ole varovainen”, kuiskasin.
”Olen pahoillani.”

Hän otti yöpukunsa kaapista ja alkoi riisua itseään ilman huolta maailmasta. Minä käännyin ympäri jotta en näkisi sitä eikä hänen tarvitsisi kuolla huomenna.
”Minä menen kylpyhuoneeseen”, hän mumisi ja otti tukea ovenkarmista, kun hän käveli kylpyhuoneeseen.

”Edward?” hän sanoi.
”Niin?” vastasin ja kaaduin väsyneenä hänen sängylleen.
”En voi kovin hyvin…”, hän mumisi ja silmäni suurenivat. Hyppäsin sängyltä ja juoksin kylpyhuoneeseen.

”Mene pöntölle… Pöntölle!” sanoin ja vedin hänet alas. Hän alkoi kakoa ja sitten hän oksensi. Istuin hänen viereensä ja pidin hänen hiuksiaan takana – se oli ainoa keino, jolla pystyin auttamaan häntä sillä hetkellä.

Minä silitin hänen selkäänsä.
”Kaikki on hyvin Bella… Kaikki on hyvin!” mumisin. Vaikka hän oli jo oksentanut, hän puristi pöntön reunoja ja hengitti raskaasti. Nousin ylös ja vedin vessan ja hain hiukan vettä, jotta hän voisi puhdistaa suunsa.
”Kiitti”, hän mumisi ja minä nyökkäsin.

Hän ilmeensä vaihtui tuskaisaan irvistykseen ja hän piti vatsastaan kiinni.
”Sinä et syönyt mitään päivällisellä, ethän?” kysyin ja tiesin, että hänen vatsansa oli tyhjä, mutta hän silti pystyi oksentamaan – ja että se todella sattui.

”Haluatko, että tuon sinulle jotain?” kysyin, mutta hän nojasi otsaansa seinään ja pudisti päätään. Vaikka hänen kasvonsa olivat hikiset, hän oli aivan kalpea. Otin pyyhkeen ja kuivasin hänen kasvonsa.

Juuri silloin hänen silmänsä suurenivat ja hän nojautui taas pöntön päälle. Minä pidin taas hänen hiuksiaan ja silitin hänen selkäänsä.
”Voi luoja… Tuo sattuu”, hän sanoi sen jälkeen heikosti. Hän puhdisti suunsa uudestaan ja nojautui seinään.

Minä säntäsin hänen luokseen ja vedin hänet syliini – en vain voinut katsoa häntä tällaisena. Hän nojautui rintaani vasten.
”Olen pahoillani… Olen pahoillani…” hän mumisi uudestaan ja uudestaan ja minä keinutin häntä edes takaisin.
”Kaikki on hyvin”, sanoin ja tunsin hänen rentoutuvan. Kun olin varma, että hän nukkui, minä kannoin hänet sänkyynsä ja vilkaisin häntä vielä viimeisen kerran.

Olin todella iloinen, että hänelle ei ollut tapahtunut mitään – että tulin juuri oikeaan aikaan. En voinut edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut, ellen olisi löytänyt häntä…
Minä laskeuduin sohvalle ja seurasin hänen untaan. Tänä yönä minä vannoin jotain itselleni.

Kunnes hän käskee lopettaa, aion pysyä hänen rinnallaan ja suojella häntä.
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

Minsk

  • ***
  • Viestejä: 32
Aivan ihana luku! Etenkin tuo loppu.

Pari pikku virhettä taisi olla, mutten jaksa nyt uudestaan metsästää niitä. Hyvin suomennettu.

Jatkoa odotan :)
"I think she's having hysterics, maybe you should slap her."

{samba}

  • Someone Broken
  • ***
  • Viestejä: 217
Jeejeejeejee! tas jotakoa! Sä pidät hyvää tahtia!
Kirjotusvirheitä en näillä hassuilla silmilläni hu0mannut, ja teksti oli muutenkin sujuvaa. Taas jälleen kerran mainiota työtä.
Kiitos.
If I say you're the one would you believe me?

MetroApina

  • ***
  • Viestejä: 8
Jej :-Djatkoa!
ei mulla tässä muuta ollutkaan,hyvin suomennat;)

Deathwish

  • ELF
  • ***
  • Viestejä: 618
  • are you ready or not?
    • tumblr
Ihana luku. Toivottvasti tulee pian jatkoa!
Mä en vaan ymmärrä, miten sä suomennatt tätä noin nopeesti ja näin hyvin!
if you die now, how would you feel about your life?

SnowCherry

  • Vieras
Pidin taas tästä osasta (: En oikein osaa sanoa mitään negatiivista tästä ficistä 8D Suomennat hyvin.

Ja taas ruinaisin jatkoa ^^

Riitu

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Komm Und Rette Mich. Ich Schaff's Nicht Ohne Dich♥
Oi taas oli aivan ihana luku <33 Rakastan tätä ficciä. Oon jääny ihan koukkuun, heti eka luvusta asti <3

Pari kirjoitusvirhettä bongasin, mutta eipä ne kuitenkaan lukemista haitannut.  :)

Jatkoa vain, ja nopeesti <33
I have always loved you, and I will always love you.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Ihanaaihanaaihanaa!
Hienoa Edward, tajusi vihdoinkin!
Kiitos täydellisestä jatkosta!
Nyt on kiire, täytyy alkaa katsoa Twilight. ; ) <333
~Suklaamurunen
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora