Kirjoittaja Aihe: Salaisuus täällä meidän välillämme, S, H/D  (Luettu 2369 kertaa)

LND

  • ***
  • Viestejä: 374
  • Luihuisista luihuisin Korpinkynsi
Salaisuus täällä meidän välillämme
LND
S
AU, Scifi, Romance, Fluff, Songfic
H/D

A/N:   Raiskasin hyvällä omalla tunnolla J.K Rowlingin hahmot kiskomalla ne kauas niille luodusta kauniista maailmasta ja sijoittamalla ne tarkoituksiini sopivasti. The Pigott Brothers’n kappale Alien like you inspiroi tähän hulluuteen.

Tärkeä tekstin ulkopuolella oleva epäkohta, jota haluan ikään kuin kritisoida, on finissä vallitseva ”kaunokirjallinen vankeus”. Tällä tarkoitan sitä, miten lukijat odottavat tekstin olevan oikeakielistä, pilkutettua ja täysin virheetöntä. Totuus kuitenkin on, että kaunokirjallisuudessa nämä säännöt eivät päde. Lauseet saavat olla vajaita, pilkut saavat puuttua ja mitä ikinä kirjoittaja haluaakin. Olen hakenut omassa tekstissäni modernia ja postmodernia kaaosmaista tyyliä, joten ei ole syytä ihmetellä normaaleista eroavia tehokeinoja.  Nämä nostivat jo "betani" niskakarvat pystyyn, sain kuulla, että tämä ei ollut hänen makuunsa sitten ollenkaan. Rohkeana kokeilen mitä täällä ollaan mieltä

En ole kirjoittanut aikaisemmin kirjoittanut minkäänlaista scifiä ja lukukokemuksenikin rajoittuu kahteen Sinisalon kirjaan.

---

Salaisuus täällä meidän välillämme
Esinäytös

Me valloitamme maailmanOtamme sen haltuun pala kerrallaanTuikkaamme tuleenTeemme oman valtakunnanJoka ikuisesti tuikkii tuivertaa universummissa palamatta loppuunAjamme ruman rumat ihmiset pois ja luomme uuden taivaanKun me kaksi kohtaamme taas operaatio voi alkaaMaailmasta tulee meidän meidän meidän meidänMeidän


Alien

Rakas rakas rakas rakas rakas mihin sinä hukuit hävisit katosit kauas? Tähdessä tavataan taas taas muistathan. Ei muista mitään mistään mikään muhkea mansikkakakku on valmis. Siinä lukee isoin symbolein Draco. Draco täyttää vuosia, kolme neljä viisi kuusi seitsemän, olen seitsemänneljättäkymmenettä. Nenä kasvaa kuolemaan asti, kasvaa kasvaa venyy pitkäksi. Puunuken silmät eivät elä. Seisovat tyhjät. Tyhjät lautaset tiskikoneessa. Kone sanoo purrrr hurrr purrr. Mansikkakku maistuu makealle, kieli maistaa. Mansikkabooli on juovuttavaa.

Juhlissa on kivaa humalassa. Mansikkabooli maistuu hyvälle. Tupakka on pahaa, paholaisenmakuista pahaa. Olen Draco, olen Draco Salaisesta paikasta. Missä Harry? Draco Salaisesta paikasta kasvaa. Puunuken silmät ovat tyhjät lautaset. Sini-sinisilmä. Nenä kasvaa. Olen kolmekymmentä seitsemän. Hurrr purrrr. Punainen, sininen, keltainen. Mansikkakakku on syöty puhki. Puhki kaikki housut aijai, äiti huutaa. Blondi kikkura kihartaa kakkaralle. Istu jakkaralle.

 
Like

”Ollaan ollaan vaan.”
”Hengittää. Puhaltaa. Imee tissiä. ”
”Savua, savua palaa.”
”Puut palaa. Maailma on ruman ruman ruma.”
”Elämä elämä tyhjät sanat. Rak- rak, mikä se oli? Rakkula?”
 ”Kun tykkää toisesta todella paljon.”
”Mikä ero tykätä ja tökätä?”
”Rarakas, rakastaa hymy.”
”Sydän.”


You

Iho venyy ja vanuu paukkuu ja rätisee roiskuu. Korvissa roiskuu. En ole kuten muut, minä olen Harry Salaisesta Paikasta. Käyn kahvilla kahvilla kahvilla niin ja poltan tupakkaa hyvikseni. Näyttää inhimilliseltä kun on virheitä. Vihreitä lehmiä! Olio olio olio, ne huutaisivat, Olio olio olio. OTUS. Sieluni palaisi polttaisi tukehtuisi savuun. Kihartaisi kihartaisi hiukset kikkuraan. Iho venyy, korvissa roiskuu.

Olen kaunis kauniin kaunis ihminen. Poltan tupakkaa hyvikseni. Täydelli-nen, täydelli-nen. On ikävä, ikävää olla yksi yksin. Aplodit kaikuvat kujilta kaukaa kartanon keittiöstä kuplii kanakeitto. Suklaa sulaa suuhun olen huomannut. Leikin leikin ihmisten kanssa, leikin olevani ihmi- ihmisellinen. Otus otus otus, ne huutaisivat, Otus otus otus. OLIO. Reikiä pää täynnä voi voi reikiä pää täynnä. Kuun klommot, kuun klommot suklaa sulaa suuhun.


Alien like You

I know that you don't
Know that I know what you know
We've got secrets between us that
Nobody else would believe if we told them
So let the stars align
Let the water make wine 'cause
Broken souls will become whole tonight, oh tonight
We know it's right so


Draco vilkuili nuorta miestä lehtensä takaa. Hän oli monta kertaa toivonut, että se olisi ollut tyttö, mutta minkäs sille voi, kun ei sitä voi ikinä tietää. Heidän oli tehtävä se umpimähkään silloin. Dracolla ei kuitenkaan ollut mitään miesten kehoja vastaan. Ympäristön normit olivat vain tarttuneet häneen, ja sehän oli suunnitelmanmukaista, mutta häiritsevää. Tämä yhteiskunta ei merkinnyt mitään kenellekään, ainakaan enää.

Miehen kasvot olivat jäntevät ja luut korostuivat lihasten jännittyessä tehden kasvoista entistäkin kireämmän näköiset. Hänen ruskeat hiuksensa olivat päänpäällä epäsiistinä myttynä. Epäsiisteys tuntui olevan koko miehen läpäisevä teema: Kangaskenkien nauhat olivat auki, farkut olivat revenneet monesta kohtaa ja paidassa oli useampi tahra.

Draco oli vaikuttunut huolimatta omasta huolitellusta tyylistään. Oli aivan kuin hän olisi juuri raapaissut tulitikun palamaan rintansa sisällä. Siinä vaiheessa oli enää vaikeaa välittää normeista ja opituista tavoista. Teki vain mieli koskettaa toista ja pitää lähellä, puristaa tiukasti vasten itseään päästämättä ikinä irti. Mutta mies ei katsonut Dracoon. Dracon oli herätettävä huomio, sytytettävä kynttilä.

”Hei, onko tässä vapaata? En haluaisi istua yksin.”
”Mmh.”

Repliikki sopi täydellisesti tilanteeseen, mutta se ei saanut miestä irrottamaan katsettaan tiiliskiven paksuisesta kirjasta.

”Mitä sinä luet?”
”En mitään.”
”Luetpas.”

Törkeä tuiki tuntemattoman solvaaminen voi jäädä huomaamatta vain kaikkein röyhkeimmältä ihmiseltä. Katseiden kohdatessa Draco näki välähdyksen toisen silmissä ja tiesi, että se oli siinä.

”Minä tiedän.”   
”Mitä sinä tiedät, Draco?”
”Kaiken sinusta, kuten sinä minusta.”
”En tiedä sinusta mitään.”
”Tiedät minusta enemmän kuin olen ehtinyt sanoa, Harry.”

Harryn silmät lukkiutuivat tuijottamaan Dracon omia. Kaikenlaisia kiiltokuvia kiisi ohitse. Ne olivat rakkaudenvärisiä ja niissä oli sitä kimmeltävää hehkua, jota tarvitaan selviytymiseen. Kahvikupin kolahtaessa hampaaseen kaikki pysähtyi kivuliaaseen makuun, joka muistutti ruostetta. Kaikki oli koko ajan ollut väliaikaista. Nyt kun se oli ohi, he huokaisivat helpotuksesta tahtomattaan ja tarttuivat toisiaan käsistä.

”Valloitetaan se.”
”Valloitetaan vaan.”

Hymy nousi kulmakarvoihin asti, kun he kävelivät ulos. Sanat ja eleet olivat turhia, sillä ne olivat tyhjiä ja merkityksettömiä tämän planeetan ulkopuolella. Hiljaisella kadulla heidän ruumiinsa venyivät ohuiksi langoiksi kääriytyen kerälle ja hävisivät jonnekin toiseen ulottuvuuteen, josta tämä maapallo saisi pian vieraita.

Lift your eyes and let me in
Cause baby I'm an alien like you
Will you ever wake at night and realize
The reason why you knew me then
Is maybe I'm an alien too
Would you ever let me be an alien with you


I know that believing
Is hard with the feeling
That home must be millions and
Millions of light years away
So let the heavens flare
And let's not be scared, 'cause
We know love's a world above this one
It's like the sun so

Lift your eyes and let me in
Cause baby I'm an alien like you
Will you ever wake at night and realize
The reason why you knew me then
Is maybe I'm an alien too
Would you ever let me be an alien with you

The days of solitude are gone
Because we've both spent way too long
Hearing voices on the radio
And we can't let anybody know
No we can't let anybody know

Lift your eyes and let me in
Cause baby I'm an alien like you
Will you ever wake at night and realize
The reason why you knew me then
Is maybe I'm an alien too
Would you ever let me be an alien...

Lift your eyes and let me in
'Cause baby I'm an alien like you
Would you ever let me be an alien...


« Viimeksi muokattu: 27.05.2015 09:11:50 kirjoittanut Vanilje »
Vaikka olisi valoisaa, on silti pimeä
Vaikka olisi lämmin, on silti kylmä
Ja vaikka olisi miljoonan ihmisen keskellä, on silti yksin.

Narina

  • Utopisti
  • ***
  • Viestejä: 148
  • Keittiösaksisyndrooma...
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #1 : 13.02.2012 20:20:15 »
Höm. Tää todella oli... erilaista. :D Se ei sinänsä ole yhtään huono juttu, koska oon ehkä itsekin kehitellyt sen suuntaisia ajatuksia, että Finissä ei hirveästi suvaita kaunokirjallisesti rosoisempia juttuja. Mulle jäi vaan tästä sellainen tosi hämmentynyt olo, kun en täysin pystynyt hahmottamaan, oliko tää vaan sellaista perustunnelmointia, vai oliko tässä jotain piilotettua syvällisyyttä..?

Sit aloin kans pohtia sitä, et vaikka tää olikin tosi upeasti ja just kaaosmaisesti kirjoitettu, niin meniköhän tää nyt kaikessa moderniudessaan vähän yli? Meinaan vaan sitä, että jotkin ajatuskulut tuntuivat vähän yksinkertaisilta ja vaikeasti hahmotettavilta ja hyppeleviltä. Tässä tavallaan pelattiin tosi paljon ajatuksenvirran keinoin ja sit tässä oli paljon runollisuutta ja just sellaista, että väännellään edellämainittua sanaa uuteen uskoon ja jatketaan ajatuskulkua siitä. Se oli tavallaan ihan viihdyttävääkin, ja ehkä kanssa aika olennainen osa täntyyppistä tekstiä, mutta itse olisin ehkä kaivannut toisinaan hieman hallitumpaa otetta.. :)

Esinäytökseen rakastuin! Se oli tosi tasapainoinen ja eteni loogisesti. Sanojen toistoa oli just oikeassa suhteessa etenevään tekstiin! Vähän noita pisteitä olisin sinne kaivannut (:D), vaikka tyylillisesti pisteettömyyskin oli aika radikaali veto. Musta pisteet on kuiteskii sellainen lukemista helpottava tekijä, että ne olis aika tarpeellisia.. Ja jotenkin musta tuntuu, että tietty määrä pisteitä olis tohon aloituskappaleeseen ihan jo pelkästään rytmillisestikin sopineet.. ;)

Lainaus
Nenä kasvaa kuolemaan asti --
Tää oli yksinkertaisesti riemastuttava lause! <3 Tää oli jotenkin niin ennalta-arvaamaton ja yllättävä, että melkein hihkuin ääneen lukiessani! :D Tavallaan tästä vois tulkita jonkinasteista intertekstuaalisuutta ja Pinokkio-viittausta; sitä että ihminen valehtelee ja petkuttaa niin kauan kuin elää - sen nenä kasvaa. Oi voi! Fanitan tätä lausetta ihan pohjattomasti! ;D

Lainaus
”Valloitetaan se.”
”Valloitetaan vaan.”
Hahaa! Tääkin oli hauska! Jotenkin niin suloisesti täydelliseen yhteisymmärrykseen perustuvaa replikointia. Molemmat vaan heti tietävät, mitä ovat valloittamassa, ja 'valloittaminen' kuulostaa niin herttaisen mahtipontiselta. <3

Lainaus
Hiljaisella kadulla heidän ruumiinsa venyivät ohuiksi langoiksi kääriytyen kerälle --
Just täydellisen absurdia ja surumielistä mun makuuni. <3 Yksi tän tekstin parhaimmista lauseista!

Voi että. Ei kai tästä kommentista nyt vaan tullut liian suvaitsematon ja ahdasmielinen? Oikeasti mä arvostan ihan tosi paljon, että sä olet lähtenyt rikkomaan näitä Finin kaunokirjallisen ilmauksen rajoja näin ihanan villillä tekstillä! :) Tykkäsin kanssa paljon kokonaisuudestakin! Ja ai niin - sanojen toisto oli kiintoisaa muissakin kappaleissa kuin aloituskappaleissa. Musta se on sellainen tehokeino, että sitä vois kohtuullisuuden rajoissa harjoittaa enemmän vähemmänkin postmoderneissa teksteissä.. :D Taidanpa kopioida siitä itselleni, tuomaan väriä ja vivahdetta omiin teksteihin.. ;)
"Söin porkkanoita päivän ja pelastin maailman."
(Kuusiraajainen purppuratähti)

LND

  • ***
  • Viestejä: 374
  • Luihuisista luihuisin Korpinkynsi
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #2 : 13.02.2012 22:17:46 »
Narina, teit minut onnellisemmaksi kommentillasi kuin voit arvatakaan! Pitkään jo ajattelin, että ihmiset vilkaisevat vain ja kauhistuvat niin, että lähtevät karkuun :) Pelko liian pitkälle menemisestä oli kirjoittaessa läsnä, mutta riskinotto kannatti oman luovan ilmaisun kehittämiseksi ja etenkin Sinun kommenttisi takia. Tämä tarttui juuri sillä tavalla kuin toivoinkin.  Tekee mieli vain kiljua nyt, oh, kiitos. En osaa ilmaista tunteitani nyt :D
Vaikka olisi valoisaa, on silti pimeä
Vaikka olisi lämmin, on silti kylmä
Ja vaikka olisi miljoonan ihmisen keskellä, on silti yksin.

littlewitch

  • ***
  • Viestejä: 9
  • if life ain't just a joke then why are we laughing
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #3 : 23.02.2012 23:53:52 »
Voi luoja.
Voi luoja.
Voi luoja.

Siis aivan ihana. Rakastin. Rakastinrakastinrakastin. Harjotan itsekin tällaista 'modernia kirjoitustyyliä', esimerkiksi runoilutyyliä jota kutsun 'jääkaappirunoudeksi': sanoja laitetaan säkeiksi ilman riimejä, ei taivuteta oikein, sekavia lauseita - mutta silti sinne alle  on ikään kuin kätketty viesti.

Ja tää sun kirjoitus oli ihana. Se sai miettimään että sanat on vain sanoja, epäolennaisia. Tärkeämpää on se mitä niiden takana on. Ja miten ihmeellistä on, että näillä epäolennaisilla kirjainyhdistelmillä voi saada niin paljon aikaan, kirjoittaa niin erilaisia ajatuksia.

Täähän meni filosofoinniks, todennäkösesti kukaan muu ei älyä sanaakaan, mutta sen vielä haluan sanoa, että ton modernin osan jälkeen tullut ns. oikeaoppinen tarinapätkä loi jotenkin .... vertailukohteen. Sanotaanko sitä kontrastiksi, en tiedä.

Tiedän vaan että haluan lukea tätä lisää.

Näin siis 14-vuotias teinityttö.
- too much too late or just not enough of this

LND

  • ***
  • Viestejä: 374
  • Luihuisista luihuisin Korpinkynsi
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #4 : 24.02.2012 10:28:25 »
Kiitooosss littlewitch! Laitoit mun ajatukset sitten sanoiksi tosta noin vaan. Itsekkin rakastan tästä syystä modernia ja postmodernia tekstiä. Sillä pystyy välittämään jotenkin helpommin tunnetta lukijalle, koska IHAN TOTTA sanat on vaan sanoja. Yksi pointeistani on se, että kun alkaa kuunnella omia ajatuksiaan ( tai ainakin yrittää) niin ei ne kulje lineaarisen suoraan vaan ne kiertää samaa ympyrää palaten aina takaisin alkuun.

Myös minun mielestäni tällaista tekstiä saisi olla finissä lisää. Oikeakielisyys voi olla tärkeää virallisissa teksteissä, mutta kaunokirjallinen teksti on vapaata riistaa!
Vaikka olisi valoisaa, on silti pimeä
Vaikka olisi lämmin, on silti kylmä
Ja vaikka olisi miljoonan ihmisen keskellä, on silti yksin.

elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 744
  • damnation daniel
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #5 : 24.02.2012 15:47:04 »
OI! Tämä oli ihana! Se oli niin erilainen, ja tiedätkö mitä, se oli upeaa! En todellakaan ole mikään taiteellisuudden tuntija, mutta oikeasti, ton kirjoittaminen vaati oikeasti taitoa. Se kosketti jokaista solua, ja sai mut kinuamaan lisää.
Pidin ihan valtavan paljon tästä. Fantastista ja aivan tuoretta! Olet kunnon edellä kävijä, koska kumminkin, kohta fini on täynnä tälläistä!

En ole arvollinen arvostelemaan sinun taidettasi ollenkaan, joten kehun sitävain. Kehun ja kehun, koska niitä se ansaitsee enemmän kuin moni kaunokirjallinen superteos, koska tää on sellainen itekin.

En tiedä mitä mä tässä selitän, koska hei, mun pää sekoittui tän ansiosta ihan valtavan paljon.

kiitos todella paljon, että sain lukea jotain näinkin epätäydellisyydellään täydellistä :-*

~ Crissy ~

LND

  • ***
  • Viestejä: 374
  • Luihuisista luihuisin Korpinkynsi
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #6 : 24.02.2012 19:43:51 »
Ooh, Criss Angel! Miehän pidän sinua julkkiksena, kun Räpellyksessä olet jatkuvasti äänessä. Aivan ihana kommentti.
Kritiikki rakentaa ja kehut kannustaa, mutta totta puhuakseni odotin jotain varoituksen tapaista tämän julkaistessani :)
Kiitos positiivisesta vastaanotosta. Hymy ihan korvissa asti: Onnistuin välittämään oikeaa tunnetta!

Vihastuttavaa tosiaan, miten monet hienot teokset jäävät ilman huomiota. Kirjoja ei enää osteta, eikä kenelläkään muka ole aikaa lukea niitä. Aivan liian moni loistava teksti jää laatikkoon. Hyi hyi sitä joka keksi radion, television, tietokoneen...

Pitäisiköhän haastaa muut kirjoittamaan tällaista ennen kuin tyyli levähtää käsiin ja joka paikka on täynnä outoa ymmärryksen rajoilla konttaavaa tekstiä :D

 
Vaikka olisi valoisaa, on silti pimeä
Vaikka olisi lämmin, on silti kylmä
Ja vaikka olisi miljoonan ihmisen keskellä, on silti yksin.

elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 744
  • damnation daniel
Vs: Salaisuus täällä meidän välillämme, K7, H/D
« Vastaus #7 : 24.02.2012 19:49:59 »
oon hirvee badass nytten kun kommentoin toisen kerran mut tämä:
Pitäisiköhän haastaa muut kirjoittamaan tällaista ennen kuin tyyli levähtää käsiin ja joka paikka on täynnä outoa ymmärryksen rajoilla konttaavaa tekstiä :D

SIIS NO TODELLAKIN JOO! Mä ainaski olisin todennäköisesti messissä, tai jotain :P

~ Crissy ~

ps. mä mikään julkkis oo :D