Fandom: Durarara!!
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Rakkaus on aina päätöntä
Kirjoittaja: Pics
Paritus: Shinra/Celty
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka
Summary: He olivat vain mies ja nainen, jotka asuivat yhdessä ja rakastivat toisiaan.
A/N: Milloinkohan olen viimeksi shipannut canon-hettiä täydestä sydämestäni? Mutta kun nämä ovat niin höpsöjä, etten kestä. <3
Osallistuu Valloita fandom -haasteeseen sekä Fandomkohtaiset OTP:t -haasteeseen. Fandomin avaus OTP:lla kun on aina kivaa. Ja uudesta fandomista kirjoittaminen puolestaan on aina jännää, en tiedä vaihteeksi yhtään että mitä tuli tehtyä. Jotain fiilistelyä kai.
Rakkaus on aina päätöntä
Ei heidän suhteensa nyt niin kummallinen ollut, vaikka Shinran olikin myönnettävä lähtökohtien olevan jossain määrin epätavalliset.
Hän tunsi itsensä keskimääräistä häiriintyneemmäksi muistaessaan, että oli rakastunut Celtyyn ensisilmäyksellä nelivuotiaana ja ollut siitä lähtien pakkomielteisen lumoutunut. Ei koskaan edes katseen vaeltelua muiden naisten puoleen tai leikittelyä mielessä, että entäs jos. Hän ei nähnyt ketään muuta kuin Celtyn, sitä saattoi pitää epätavallisena käytöksenä nuorelle miehelle.
Todella häiriintyneelle akselille mentiin, kun hän muisti miltä skalpelli oli tuntunut hänen lapsenkädessään upotessaan yliluonnolliseen lihaan, jota hän ei koskaan olisi halunnut vahingoittaa vaan ainoastaan koskettaa palvovasti. Hän oli vihannut isänsä äärimmäisiä opetusmenetelmiä siitä lähtien, ja silti... Hänessä asui kieroutunut uteliaisuus, joka piti kokemusta kiehtovana vaikkakin väärällä tavalla. Hän myönsi sen olevan perverssiä.
Ja jos nyt jätettiin puhumatta siitä faktasta, että hän rakasti Celtystä vain osaa. Celty oli täydellinen ilman päätään, hän oli aina tuntenut Celtyn juuri tällaisena, hänelle Celty oli kokonainen ja juuri oikeanlainen tällaisena.
Ehkä hän rakastaisi päätäkin, jos Celty onnistuisi saamaan sen takaisin. Tuntui sinänsä mahdottomalta kuvitella, että Celtyssä olisi osa, jota hän ei rakastaisi, mutta ylimääräiseltä se silti mielikuvissa aina tuntui. Ajatus sen takaisin saamisesta pelotti häntä, koska mitä jos Celty lakkaisi rakastamasta häntä saatuaan muistinsa takaisin? Jos Celty muistaisi, että aikoinaan oli ollut jotakin paljon parempaa kuin Shinra, ja jättäisi hänet?
Ei, he eivät tarvinneet sitä päätä. Kaikki oli täydellistä näin. Eikä heidän suhteensa nyt niin kovin kummallinen ollut.
He olivat vain mies ja nainen, jotka asuivat yhdessä ja rakastivat toisiaan. Heteronormatiivisessa yhteiskunnassa sellainen on täysin tavallista.
Hän tirkisteli Celtyä suihkussa ja tämä nalkutti hänelle kirjoittamalla sormellaan suihkukaapin höyrystyneeseen lasiin. Hän myönsi mukisematta olevansa perverssi ja nautti jokaisesta vilauksesta kalpeaa, kosteaa ihoa jonka onnistui näkemään.
Hän nautti perinpohjaisesti jokaisesta Celtyn laittamasta ateriasta, kun tämä joskus innostui kokeilemaan kokkaamista. Hän oli luultavasti maailman ainoa ihminen, joka kykeni siihen – hän oli niin hurmiossa silkasta ajatuksesta, ettei piitannut ruoan mausta, jota yksikään ravintolakriitikko tuskin olisi osannut arvostaa. Se oli uniikkia kuten Celty itsekin.
He kävivät kiivaita, kotoisia riitoja, joiden aikana Celty suorastaan tärisi kiukusta naputellessaan sanoja puhelimensa näytölle kiihtyvällä tahdilla. Jokaisen lauseen jälkeen näyttö työnnettiin entistä lähemmäs Shinran naamaa, kunnes hän ei enää pystynyt edes lukemaan viestejä merkkien käydessä liian sumeiksi.
Erityisen raskaiden päivien jälkeen Celty syöksyi hänen syliinsä ja ympäröi heidät varjoillaan pitääkseen koko muun maailman ulkopuolella, ja hän olisi voinut viettää koko loppuelämänsä onnellisena siinä kuplassa.
Ei siinä ollut mitään kummallista.
He kävivät vapaailtoinaan yhdessä ulkona kuin ketkä tahansa rakastavaiset, elokuvissa tai puistokävelyllä. Hän syleili Celtyä rauhoittavasti liian pelottavan elokuvan jälkeen ja pyrki vaivihkaa hipaisemaan tämän rintaa, kun painautui tämän selkää vasten pysyäkseen moottoripyörän kyydissä.
Ja salaa hän hiukan vihasi kypärää, jota Celty käytti piilottaakseen todellisen olemuksensa ja ollakseen herättämättä huomiota. Mutta olihan se samalla hurmaavan naisellista, se pieni naamioituminen ennen ihmisten ilmoille menoa. Ainakaan Shinra ei joutunut odottelemaan puolta tuntia sillä välin, kun Celty pakkeloisi naamaansa peilin edessä.
Aina, kun Shinra vaivautui katsomaan ympärilleen ja näkemään jotakin muuta kuin oman dullahaninsa, hän näki ihmisiä tekemässä päättömiä asioita rakkauden vuoksi. Pakkomielteistä stalkkerointia, mustasukkaisuusmurhia, yli menevää uhrautumista, uhkailua, itsemurhia, manipulointia, häiriköintiä – listalle ei ollut loppua. Usein jäljet sysättiin hänen korjattavikseen.
Sellaiset keikat olivat omiaan vakuuttamaan hänelle, ettei hänen ja Celtyn suhde todellakaan ollut kummallinen, sillä rakkaus näytti aina olevan päätöntä, pelkkä hekumallinen vartalo nykyhetkessä. Ja sellaisena se oli täydellistä.
