Nimi: Mallioppilas
Kirjoittaja: Clayr
Genre: Draama, pienimuotoinen angst
Ikäraja: Sallittu
flawless lisäsi otsikkoonSummary: "Opettaja kutsui tätä mallioppilaaksi. Suomi ei tuntenut oloaan mallioppilaaksi."A/N: Lukiessani eilen (la 5.11.) ilmestynyttä Su|asiat-liitteen kolumnia, otsikolla 'Ne rakastavat meitä!' syttyi sen lopusta mieleen idea tälläisestä tarinasta. Hahmot tässä ovat siis täysin itseni keksimiä, eikä tällä ole minkäänsorttista todellisuuspohjaa, kunhan kirjoitin omia ajatuksia tälläiseen muotoon. Kommentointi suotavaa =)
"Meitä on kutsuttu Euroopan mallioppilaaksi. Parempi vertaus voisi olla koululainen, jolla ei ole yhtään kaveria, mutta se tekee vuoden ajan kaikkien muiden läksyt, jos ne vain lupaavat, että tulevat ensi vuonna synttäreille, kakkua olisikin tarjolla ja saatte jakaa kaikki lahjat keskenänne."- 'Ne rakastavat meitä!', Jyrki LehtolaMallioppilas
Huonoryhtinen poika käveli pitkin käytävää. Tämän takaa juoksi toinen poika, komea ja lihaksikas. Tällä pojalla oli vaaleat hiukset ja siniset silmät. Poika läimäytti kätensä nuoremmansa harteille, saaden tämän painumaan vielä hieman enemmän kasaan.
"Suomi mitä poju?" rennosti pukeutunut sinisilmä kysyi rehvakkaasti. "Tiiäkkö et mul olis enstunnilla matikkaa, ja en millää ehtis tekee läksyjä", tämä jatkoi odottamatta edelliseen kysymykseen vastausta. Pellavapään ilme muuttui uneksivaksi, eikä tarvinnut olla kovinkaan fiksu tietääkseen ketä tämä ajatteli. "Ajattelin näes pyytää Amerikkaa parikseni tanssiaisiin..." ääni oli kuin salaliittolaiselle puhuisi, mutta Suomeksi kutsuttu poika katsoi alaspäin, äänensävykin oli pilkkaavaksi tarkoitettu. Sanoista puhumattakaan. Suomi ei ollut koskaan sanonut mitään Amerikalle, koulun kauneimmalle tytölle. Amerikalla oli virheettömän kaunis, ruskettuneen oloinen iho. Tämän vartalossa oli muotoja vaikka muille jakaa, tytön rintavarustus veti likimain jokaisen koulun pojan katseen itseensä.
"Tässä nää. Sivu 183, tehtävät 56 ja 60", poika tyrkkäsi kirjan hintelän harmaatukan käsiin, keskeyttäen tämän ajattelun.
Suomen ei auttanut kuin valua lattialle istumaan huokaisten ja aloittaa tekemään virheettömiä merkintöjä toisen kirjaan. Samalla tämä kaivoi laukustaan kolmet samanlaiset matikan kirjat, muiden oppilaiden nekin. Sama toistui ennen jokaista tuntia. Suomi teki toisten tehtävät ja oli tunneilla hiljaa mutta silti kysyttäessä vastasi täsmällisen oikein jokaiseen kysymykseen. Opettaja kutsui tätä mallioppilaaksi. Suomi ei tuntenut oloaan mallioppilaaksi.
Puolisentoista vuotta sitten
Peilistä katsovien silmien katse oli hieman jännittynyt. Sormet näpersi paidan nappien kanssa. Poika suoristi kaulusta, katsoi että housut olivat siististi. Ei ollut ryppyjä. Tuo tarkisti että hiukset oli hyvin. Ne oli nostettu ylöspäin, hakien viimeaikojen tyylikkyyttä jota useimmilla pojan luokkalaisilla oli. Poika jopa näytti siedettävän hyvälle.
Keittiön pöydälle oli aseteltu ruokailuvälineitä ja naposteltavaa sekä juotavaa. Keskellä pöytää oli tyhjä alue varattuna kakulle. Kakku odotti jääkaapissa. Huone oli koristeltu hillitysti, mutta selkeästi huomasi sen odottavan juhlijoita. Juhlijoita, jotka pian saapuisivat.
Ovikello soi. Peilistä itseään tutkaileva poika säpsähti. Tämä veti syvään henkeä, puhalsi sen pois ja rauhoitteli itseään. Poika käveli ovelle hieman ryhdikkäämpänä kuin normaalisti, mutta kuitenkin tämän hartiat olivat alaspäin suuntautuvat, kuin ihmisillä ketkä eivät luottaneet itseensä.
"Hyvää syntymäpäivää Soomi!" kuului hyväntuulinen huudahdus kaikista kovimpana vastaavan sorttisten huuteluiden seasta kun kauluspaitaan pukeutunut poika avasi oven. Poika hymyili epävarmasti vieraille ja astui hieman poispäin ovelta, jotta nämä pääsisivät sisään. He olivat tämän luokkalaisia, tosin mukana oli muutamia oppilaita muiltakin luokilta.
Nuoret ihmiset askelsivat sisälle hyväntuulisina rupatellen, riisuivat ulkovaatteitaan ja siirtyivät sisemmäksi taloon välittämättä ovensuuhun jääneestä päivänsankarista. Ainoastaan yksi ympärilleen pälyilevä nuorehko poika palasi pian eteiseen ovea sulkevan pojan luokse. Suomi kohotti päätään toiveikkaasti. Oikeasti, halusiko joku viettää aikaa tämän kanssa? Nuorikon mieli musteni tämän nähdessä paikalle tulleen pälyilevän katseen. Olisihan se pitänyt arvata...
"Ee, missä siskosi on?" poika kysyi vallattomasti hymyillen ja katsellen kauluspaitaisen vihreäsilmän olkien yli, kuin tämä piilottelisi siskoaan takanaan.
Suomi oli juuri osoittamassa ylöspäin kun kuuluikin ääni, joka viestitti jonkun juoksevan portaita alas.
"SUOMI SINÄ PORON KERRONKO KAIKILLE MIKÄ!!!!" Huudosta ei voinut erehtyä. Tytön ääni lähestyi uhkaavasti, ja pian eteiseen pöllähtikin hauskan näköinen vaaleahiuksinen lettipää. Tuo oli aavistuksen liian hauskan näköinen ja poikamainen tyttö ollakseen sanatarkasti kaunis, mutta oli tämä silti söpö. "Mikset kertonut että he tulivat jo?!" Tyttö rähjäsi kipakasti veljelleen, jonka vieressä seisoi hölmösti hymyilevänä poika, joka oli juuri tuota teräväsuista tyttöä juuri kysynyt.
"Mutta Vena, olin ju-" "ÄLÄKÄ sano minua Ahvenanmaaksi, olen Åland!" tyttö kiljui veljelleen, kunnes tämän sinisten silmien katse äkkäsi hölmösti hymyilevän pojan, joka katsoi tyttöä ihaillen. Venaksi kutsuttu tyttö unohti hetkessä veljensä ja vastasi pojan hymyyn, hyökäten sitten tämän kaulaan ja rutisti halaukseen.
"Hauskaa että olet yhä entisesi, Åla", juuri hellyyttä saanut poika naurahti kun he olivat irroittautuneet halauksesta. Tyttö virnisti hyväntuulisesti.
"Tietysti rakas Ruotsini", tämä sanoi pehmeästi ennenkuin käänsi katseen veljeensä ja tökkäsi tämän käteen kaitaisen paketin. "Toivottavasti nyt uskot sitä", tämä huusi vielä lähtiessään Ruotsia perässään vetäen kohden olohuonetta.
~ Kahden tunnin kuluttua ~
Suomen kotona oli todellinen kaaos. Kakku oli syöty kokonaan, vain murusia oli jäljellä. Suomi oli itse saanut siitä pienen pienen palasen kuivanutta pohjaa. Sipsit ja juomat olivat siirtyneet olohuoneeseen, missä iloisesti nauravat juhlijat pelasivat erinäisiä pelejä. Suomi tiskasi yksikseen täydellisesti ohjesääntöä noudattaen keittiössä. Kukaan ei huomannut juhlan päähenkilön poissaoloa. Miksi olisi huomannut, olihan tämä vain Suomi. Se jolla ei ollut kavereita mutta teki kaikkien läksyt jotta he tulisivat tämän syntymäpäiville. Näyttäisi ainakin siltä että olisi suosittu.
Lahjat oli jaettu, niistä Suomelle oli jäänyt vain Ahvenanmaan antama kirja, "Koska lapseni on valmis itsenäistymään". Suomi oli saanut saman kirjan tältä joka vuosi siitä lähtien, kun pojasta oli tullut perheen pää. Silloin kun vanhemmat lähtivät muille maille ja jättivät vastuun pienen poikansa harteille. Nytkin Ahvenanmaa varmasti kiehnäsi Ruotsin sylissä ja pusuttelisi tätä. Tyttö tahtoi muuttaa nimensä Ålandiksi ja muuttaa Ruotsin luokse asumaan. Tuo ei hyväksynyt vain vuoden vanhempaa ja erittäin epäsuosittua veljeään kaitsijakseen. Eikä Suomikaan pitänyt roolistaan. Suomi olisi vain halunnut käydä koulua ja olla jonkun auktoriteetin alaisena. Jotta tämä voisi olla jossain hyvä. Noudattaa ohjeita. Siinä tuo oli hyvä. Siitä Suomi piti.
