Kirjoittaja Aihe: Miten sodan voitosta voi nauttia, jos se vie rakkaita? || K-11  (Luettu 2292 kertaa)

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Alaotsikko: Percy, Angst, Deathfic, K-11

Kirjoittaja: Börje
Henkilöt: Percy
Genret: Angst, Deathfic
Ikäraja: K-11 //Lils nosti ikärajaa
Yhteenveto: Nyyhkäykset ravistelivat Percyn laihaa olemusta, hän ei halunnut itkeä. Hän ei halunnut myöntää.
Varoitukset: Kiroilua
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, mie lainaan
A/N: Osallistuu Weasleyn perhepotretti - haasteeseen.

Miten sodan voitosta voi nauttia, jos se vie rakkaita?


Voldemortin kukistamisesta oli nyt peri viikkoa ja Percy oli viettänyt ne omassa rauhassa. Viistokujalla sijaitsevassa yksiössään. Juoden tuliviskiä, toivoen sen vievän sen tuskan mukanaan, minkä Fredin ja Billin kuolema oli tuonut.

Parin viikon ryyppäys oli kuitenkin huventanut Percyn viinakaapin tyhjäksi.

"Samperi sentään!"

Krapulainen sadattelu jäi kaikumaan asuntoon. Erityisesti Percyn päähän, jossa ilkeä jomotus on vaihtumassa kunnolliseksi säryksi. Kädet eksyvät ohimolle pitelemään päätä. Sormet pyörittävät myötäpäiväistä liikettä ja Percy huokaa helpotuksesta.

Paras keittää teetä, vaikka tuliviski onkin se paras lääke.

Lämmin höyry leijaili teestä kohti kattoa. Percy huokaisi raskaasti ja katseli vastapäisestä ikkunasta pihalle, kuinka tuuli riepotti ulkona joitain harvoja puita. Kuinka sää oli tummumassa, tummat sadepilvet kasaantuivat yhdeksi masentavaksi ryöppääksi, niin kuin Percyn mielialakin.

Miksi?

Sormet puristivat lujempaa teemukia. Yksinäinen punapää yritti nieleskellä kyyneleitään, onnistumatta siinä. Kyyneleet risteilivät Percyn kalpeilla poskilla, vuodattaen tuskaa ulos. Käsi siirtyi pyyhkimään silmiä raivoisasti. Percy ei halunnut itkeä, hän ei halunnut myöntää, että kaksi hänen veljeään oli kuollut. Vaikka se kirjoitettaisiin hänelle kissan kokoisin kirjaimin, hän ei silti haluaisi uskoa. Kuka keppostelisi hänen kustannuksellaan Georgen kanssa? Kuka kertoisi hänelle kirjeitse kuinka hauskaa ja lämmintä Egyptissä on?

Hemmetin hemmetti.

Ovikello sai Percyn havahtumaan. Tee oli jo kylmennyt juoma kelvottomaksi. Hän nousi laiskasti pöydästä ja kaatoi juomansa viemäriin. Ovikelloa soitettiin uudestaan, tällä kertaa vaativammin.

"Tullaan, tullaan!"

Percy hämmästyi itsekin äänensä lujuuttaan. Eihän hän huutanut, hän kertoi asiat mahtipontisella äänellä muille niin, että ne menivät jakeluun muille. Hän riuhtaisi oven auki ja oli valmis ajamaan kaupustelijan ovensa takaa pois mutta kaikki ajatukset tuntuivat häviävän hänen päästään kun hän näki tulijan. Charlie seisoi oven takana väsyneen ja riutuneen oloisena.

"Hei."

"..."

"Päästätkö minut sisään, vai aiotko pitää minut täällä?"

Percy pudisti nopeasti päätään -saaden sen jomottamaan vielä ilkeämmin, päänsärkylääke ei ollut auttanut- ja väisti oviaukosta, päästäen veljensä sisään.

"Kuinka olet pärjännyt?" Charlie kysyi vilkuillen ympärilleen. Roskat ja tyhjät pullot lojuivat pitkin asuntoa.

Percy ähkäisi, hänen piti olla päästämättä ketään asuntoonsa lähipäivinä.

"Hyvin."

"Siltä tosiaan näyttää.

Percy, äiti on huolissaan sinusta. Tulisit kotiin, kaikki odottavat sinua sinne."

"Ai kaikki vai? Georgekin, joka on vetäytynyt omiin oloihinsa hänen ja Fredin kaupan asuin tiloihin. Voi, älä näytä noin yllättyneeltä. Vaikka olen ollut vain täällä, olen silti kuullut maailman menosta. Eihän se edes ollut yllättävää Georgelta, hänhän menetti kaksoisveljensä, toisen puoliskonsa!"

Räyhääminen kuitenkin otti krapulaisen Percyn voimille ja tämän täytyi ottaa tukea seinästä. Charlie näytti aluksi lannistetulta mutta palautti nopeasti katseeseensa päättäväisyyden. Vanhempi otti nuoremman kädestä vahvan otteen ja raahasi tämän sohvalle makaamaan.

"Tajuatko mitä teet itsellesi? Ei tuo ole sinä. Et sinä ole tuollainen! Percy pieni, älä käänny perhettäsi vastaan. Pyydän älä tee sitä, vaikka George niin tekisikin."

Percy yritti sulkea mielensä veljensä aneluilta. Pala nousi nuoremman punapään kurkkuun.

George ei huoli apua. Miksei? Se olisi hänelle helpompaa.

Nyyhkäykset ravistelivat Percyn laihaa olemusta, hän ei halunnut itkeä. Hän ei halunnut myöntää. Charlie huokaisi raskaasti ja istui sohvan reunalle. Charlie veti veljensä rintaansa vasten ja kuunteli tämän epätoivoista nyyhkytystä. Ensimmäisen kerran pariin viikkoon Percy päästi itsestään irti ja itki vapaasti.

"Percy, älä työnnä meitä pois. Anna meidän olla vierelläsi. Riidoilla ei ole enää väliä. Perhe pitää yhtä ja sinä kuulut yhtä lailla Weasleyn perheeseen kuin minä, Ron tai Ginny."

Percy nikotteli itkemisen jäljiltä. Hän oli käpertynyt Charlie vasten. Toisin kuin moneen kuukauteen hän tunsi olonsa taas turvalliseksi.

"Mikset sinä ole sortunut? Miksen minäkin voi olla yhtä vahva kuin sinä?"

"Minä suren omalla tavallani, Percy. Sinä taas suret omallasi. Suru vaikuttaa ihmisiin erilailla, jotkut eivät kestä ja romahtavat -kuten sinä- jotkut ovat vahvempia."

"Vitun filosofi."

Charlie vain hymähti veljelleen. Tämä kiroili harvoin mutta kun sieltä jokunen kirosana tuli, oli se varsin huvittavan kuuloista.

"No, lähdetkö mukaani Kotikoloon?"

"..."

"Käyt suihkussa ja puet puhtaat vaatteet yllesi. Minä teen sillä välin sinulle jotain syömistä."

Percy nosti katseensa isoveljeensä. Charlien silmien alla näkyi silmäpussit, tämä oli selvästi valvonut öitään. Nuorempi kampesi itsensä vaivalloisesti ylös ja lähti raahautumaan suihkuun. Hän kuuli kuinka Charlie huokaisi ja raahasi itsensä keittiöön. Astioiden kilinä kertoi tämän alkaneen kasata likaisia astioita pois tieltä, saadakseen tilaa.

Ehkä tämä vielä helpottaa.

Ajatus nosti pienen hymyn kaaren Percyn huulille. Hän astui hieman pirteämpänä kylpyhuoneensa puolelle.

Kyllä, tämä kyllä helpottaa tästä ajallaan. Täytyy vain olla vahva.

Vahva niin kuin Charlie.


Keittiössä Charlie huokaisi ja antoi vahvan olemuksensa pois. Hartiat lysähtivät kasaan ja tämän silmänsä näyttivät kuolleilta.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 02:42:18 kirjoittanut Beyond »
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: Miten sodan voitosta voi nauttia, jos se vie rakkaita?
« Vastaus #1 : 30.01.2010 11:55:16 »
Mua alkoi itkettämään toi loppu, miten Charlie lysähti ja sortui. Tää oli tosi ihana, mun tulee tätä ihan ikävä kun mä sain tän jo luettua. Ite kirjoitin kans joskus sellaista ficciä, missä Percy alkoi Fredin kuoleman jälkeen juomaan.

Ai että Bill olisi kuollut kans? Ei kai nyt sentään, herranjestas! Mutta se kyllä sopi tähän.

Ja ficin nimi oli ihana. Kiitos tästä.  :-*
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?