Reaktioyhtälöitä (K-11 • teekkariromantiikkaa, Juuso/Samuli • raapalesarja, 66/x 16.9.)

[Felia]

Jees, jatkoa!

No niin, nyt sitä vihdoin ja viimein päästiin mustikkapiirakkaa maistamaan! Sitä olikin jo odotettu. Tykkäsin tosi paljon, miten tästä huokui sellainen rauhallinen, mutta silti sellainen pieni, jännitteinen tunnelma. Kuten tuolla Vendela omassa kommentissaan mainitsikin, niin pieniä pusuja kaipaillaan myös täällä, mutta ei toki ole mitään kiirettä. Hiljaa hyvä tulee, ja nyt onkin ehkä parempi, että pojat tutustuu hiukan paremmin ennen kuin ottavat askeleen eteenpäin.

Voi Juuso, kun se huomasi kaikki epäkohdat... Mutta niin sitä varmasti tuollaisessa tilanteessa helposti on erityisen tietoinen kaikesta, mitä ympärillä on. Harvemmin sitä vieraat kuitenkaan alkaa mitään kommentoimaan, jos joku pikkujuttu on vähän vinksin vonksin. Ja tässä nyt oli ihan selkeetä, että Samuli on kiinnostunut Juusosta itsestään, ei niinkään sen kämpän epäkohdista.

Aww, Juuso punastelemassa. ♥ Taisi Samuli olla ehkä pikkusen kiusoitteleva katseineen päivineen. Ja hyvinhän tuo mustikkapiirakkakin tuntui maistuvan Samulille. Tästä se pikkuhiljaa lähtee, ja toivon mukaan pojat pääsevät yhdessä pitkälle.

Tykkäsin taas aivan valtavasti pätkästä. Tuhannet kiitokset ♥

[Waulish]

Uskokaa tai älkää, minulla on vihdoinkin tarjota teille jatkoa! Yhden kämäisen raapaleen verran vain, mutta olen päättänyt alkaa taas panostaa tähän sarjaan vaikka sitten väkisin ja kirjoittaa ainakin yhden raapaleen viikossa. Se ei ole mahdoton tehtävä, enkä voi laistaa siitä millään tekosyillä. Minulla on ollut viime aikoina vaikeaa kirjoittamisen ja etenkin Reaktioyhtälöiden kanssa, mutta yritän saada itseni tajuamaan, etten voi päästä yli vaikeuksista välttelemällä niitä. Huonoina hetkinä minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa enää yhtään eikä minusta kerta kaikkiaan ole jatkamaan tätä tarinaa tavalla, joka tekisi sille tai teille lukijoille oikeutta, mutta haluan heittää ne huonot hetket roskakoriin. Tämä tarina on minulle tärkeä, ja kaikesta päätellen tällä on myös lukijoita, joten nyt saa loppua tämä itsesäälissä rypeminen! Olen todella pahoillani siitä, että olette joutuneet odottamaan jatkoa näin kauan. Voin kuitenkin luvata, että niin kauan kuin minussa henki ja kyky kirjoittaa pihisee, aion saattaa tämän sarjan loppuun. Jatkossa tosiaan pitäisi ilmestyä ainakin yksi osa per viikko, ja jos ei ilmesty, minua saa nakella mädillä tomaateilla tai vihaisilla yksäreillä tai vaikka molemmilla! Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja mukana matkustamisesta, olette korvaamattomia!

Olen saanut tämän hävyttömän pitkän tauon aikana sentään kirjoitettua jotain muuta näistä hahmoista: Uusi elämä ja vanha sydän (S) kertoo Samulin ensimmäisestä päivästä yliopistolla, ja Tosiystävyyttä (K-15) on itsenäisten tekstien kokoelma, joka keskittyy Juuson ja Mikon ystävyyssuhteeseen vuosien varrella. Olen koonnut listaukseeni myös oman osion Juuson ja Samulin tarinalle, jotta siihen ilmestyvistä teksteistä on helpompi pysyä kärryillä. Sarja kantaa nimeä Varauksia ja purkauksia.

Tämän rapsusarjan seuraavat seitsemän inspissanaa on tarjonnut ihana Vendela, kiitos kovasti!

Vendela, minäkin kaipailen jo pusuja! Niitä on saatu odottaa ihan tuskastuttavan pitkään, ja näköjään saadan vieläkin, kun nämä tyypit eivät nyt oikein osaa käydä suoraan asiaan. Voin luvata, että jossain vaiheessa päästään kyllä taas fyysisiinkin kiinnostuksenosoituksiin, mutta sitä en osaa sanoa, milloin se tapahtuu. Kivaa että nautit lukemisesta, ja suuret pahoittelut siitä, että jouduit odottamaan jatkoa näin pitkään! Toivottavasti löydät tänne vielä ja nautit jatkossakin. Kiitos kovasti kommentista!

Fairy tale, Earl Grey on ihanaa! Joskus mietin, onko se yliarvostettua tai tylsän tavallista, mutta sitten maistoin sitä kunnolla ja totesin, että ihan syystä se on niin suosittua. Nam. Ihanaa, että keittiösotkujen kuvaukset kolahtivat! Sellaista se tosiaan taitaa olla huithapeleiden teekkareiden asumuksissa. Jees, eiköhän tämä tästä lähde taas, tauon aikana varastoidun energian voimin! Kiitos kovasti kommentista!

Felia, toivon todella, että hiljaa hyvä tulee. Aikansa tämä tarina on ottanut, ja niin ovat myös Juuso ja Samuli, mokomatkin hidastelijat! Pikkuhiljaa tutustuminen kuitenkin etenee, ja varmasti niihin pusuihinkin päästään vielä jossain kohtaa. Tämän seuraavan raapaleen Juuso tuskin pistäisi pahakseen, vaikka päästäisiin heti. Samuli tosiaankin tuntuu taitavan kuisoittelun jalon taidon, eikä Juuso voi muuta kuin punastella. Oih, samaistun tuohon että vieraiden läsnäollessa sitä herkästi huomaa kaikenlaiset asunnon epäkohdat! Vuokranantajani kävi tänään kääntymässä kämpässäni, ja koetin etukäteen puunata pahimmat liat ja loat pois, mutta jäihän tänne vaikka sun mitä sottaista kuitenkin. Kiitoksia paljon kommentista!

29.

Ei mistään mitään mutta jostain jotain

300 sanaa • inspissana tuijottaa

Samulin lähdettyä Juuso heittäytyi selälleen lattialle ja jäi tuijottamaan kattolamppua ja sen valkoiselle rappaukselle langettamaa vaaleanharmaata varjoa. Hän ajatteli Samulia, joka oli hetki sitten kumartunut pukemaan kenkiään hänen eteisessään. Tämä oli näyttänyt niinkin pienessä tilassa ja niinkin kömpelössä asennossa solakalta ja sulavalta, hallitulta ja hillityltä, jokainen lihas pitkässä vartalossaan täydellisen synkronoituneena. Sitten Juuso ajatteli itseään tönöttämässä kädet puuskassa, vaihtamassa painoa jalalta toiselle – miettimässä jo toista kertaa saman päivän aikana, pitäisikö hänen halata.

Jo toista kertaa saman päivän aikana halaus oli jäänyt haaveeksi. Samuli oli hymyillyt ja lähtenyt, jättänyt jälkeensä tyhjän teemukin ja kouristuksen Juuson sydänalaan.

Juuso nosti jalkansa kohti kattoa ja katseli Batman-sukkiaan, jotka hän oli joskus saanut Kaisalta joululahjaksi. Hänestä tuntui, että vaikka he olivat ottaneet askeleita eteenpäin, he olivat yhä lähtöruudussa. Jorin tultua kuvioihin heidän kanssakäymisensä oli muuttunut varovaisemmaksi. Samuli ei enää harrastanut vihjailevia hipaisujaan. Juusosta oli karissut melkein kaikki aloitekyky. Juusolla oli samanlainen olo kuin hänellä oli ollut kerran lukiossa, kun hän oli suuressa viisaudessaan päättänyt jättää lukematta filosofian metafysiikan tenttiin ja saanut eteensä tuntemattomia termejä vilisevän koepaperin. Hän ei ollut ymmärtänyt mistään mitään, eikä hän viisi vuotta myöhemmin siinä opiskelijayksiönsä lattialla lojuessaan ymmärtänyt vieläkään mistään mitään. Enää hänellä ei ollut edes höperöä filosofianopettajaa, joka olisi katsonut hänen koevastauksiaan läpi sormien. Hänen piti itse keksiä, miten hän etenisi Samulin suhteen.

Juuso ummisti silmänsä. Hän näki Samulin solakat sormet teemukin ympärillä. Hän näki auringonheijastuksen Samulin harmaissa silmissä. Hän näki silmäluomet ja ripset, kun Samulin katse painui alas salaperäisen hymyn saattelemana. Hän kuuli särkyneen naurahduksen.

Juuson silmät räpsähtivät auki hänen tajutessaan, että hänen farkkujensa etumuksessa alkoi olla ahdasta. Hän tiedosti kouristavan, vaativan tunteen ja peitti kasvot käsillään, koska yhtäkkiä häntä melkein hävetti. Samuli oli hänen fuksinsa, ei märkä päiväunensa.

Tunne ei kuitenkaan suostunut hälvenemään. Juuso ajatteli lannistuneena, että hän ymmärsi sittenkin jostain jotain – tai ainakin hänen kehonsa kuvitteli ymmärtävänsä.

[Vendela]

Jatkoa! Ihanaa! Kiitos
Nämä oli päällimmäiset fiilikset kun huomasin että tähän on tullut uusi osa. Ja todellakin roikun täällä mukana lukemassa

Minulle tuli semmoinen jännä fiilis tätä lukiessa. En tiedä johtuiko se jotenkin noista alkusanoistasi vai siitä että tiedän sinulla olleen vaikeaa tämän tarinan kanssa, mutta tämä osa oli todella onnistunut. Tässä välittyi se, mikä sisälläsi on varmasti ollut tämän sarjan suhteen eli kun on tullut paljastuksia mutta ei oikein tiedä mitä seuraavaksi. Tämä osa tuntui nimittäin ikään kuin uudelta alulta tai semmoiselta ”jatketaan puhtaalta pöydältä”. Ja siitä johtui juurikin se ”jännä fiilis”. Äh, en tiedä yhtään saatko kiinni tästä ajatuksestani etenkin kun yritän naputtaa tätä kommenttia puhelimella. Mutta pointtini siis on että tämä osa oli onnistunut ja siitä välittyi kiintymyksesi itse tarinaan kun sen hahmoihin. Ihanaa kun lupailet uutta osaa joka viikko, se kuulostaa realistiselta mutta älä kuitenkaan purista väkisin. Vaikka en kyllä usko että se näkyisi tekstissä sillä olet niin hyvä kirjottamaan!

Pitäisiköhän minun muka sanoa jotain järkevää tästä osasta? Juuso oli ihana tuolla lopussa kun moitti itseään, höpsö on sillä tuohan on aivan luonnollista. Ehkäpä sitä kiusoittelua saadaan taas lisää

Kiitos tästä, jään odottamaan jatkoa!

Vendela

[Isfet]

Päätin tulla nyt heti huutelemaan itsestäni, jos vaikka saisin sillä tavoin annettua vähän tsemppejä. Voi Walle, me ollaan kyllä tyytyväisiä kunhan vain kirjoitat, etkä luovuta suotta <3

Ei tosiaan tarvitse ottaa mitään paineita, minä olen tykännyt näistä viimeisimmistäkin osista (samoin kuin noista muista teksteistä, en muista vain olenko kommentoinut tuota jälkimmäistä). Kuten sanottua, tosi kiva että pojat vähän tutustuvat, vaikka Juuso ei tiedäkään mitä tehdä! Teen juonti kyllä auttaa aina, vaikka toinen osapuoli joisikin jostain käsittämättömästä syystä kahvia ;>

Hän ei ollut ymmärtänyt mistään mitään, eikä hän viisi vuotta myöhemmin siinä opiskelijayksiönsä lattialla lojuessaan ymmärtänyt vieläkään mistään mitään.

Ja tosiaan Juusolle lohdutukseksi, en usko että kukaan todellla ymmärtää. Kaikki ovat yhtä epätietoisia siitä miten edetä, joten parasta on vain räpiköidäja toivoa :3

Kiitos <3

[Waulish]

Vendela, ihanaa ja kiitos olivat minunkin päällimmäiset fiilikseni, kun näin kommenttisi. Ihanaa että olet edelleen matkassa mukana, vaikka olen ollut tällainen etana tämän tarinan kanssa! Yritän tosiaan nyt petrata ja oikeasti yrittää. Voihan tietysti olla, että jossain vaiheessa tulee taas seinä vastaan, mutta sitten yritetään puskea läpi tai kiertää tai kiivetä eikä peräännytä. Oi että, onpa ihanaa lukea mietteitäsi tuosta edellisestä raapaleesta! Tässä on ollut pitkä tauko, ja jännitin vähän, toimiiko jatko yhtään vai olenko menettänyt otteeni. Minullekin tuo osa tuntui ikään kuin uudelta alulta, sellaiselta asioiden selkiyttämiseltä ja missä mennään -tunnustelulta. Hauskaa, että se on välittynyt sinullekin. Kiitoksia hirmuisesti!

Isfet, sinäkin vielä mukana, ihanaa! Kommenttisi todellakin tsemppaa, on helpottavaa tietää että jatkoa odotetaan ja luetaan. Olen iloinen siitä, että olet tykkäillyt näistä tuoreemmistakin tekeleistä, vaikka olen varmaan vähän joka paikassa kuuluttanut, etten osaa enää mitään ja että kaikki kirjoittamani on kakkaa. Joku ainakin tykkää, ja sillä on merkitystä! Minustakin on mukavaa, että pojat pikkuhiljaa alkavat tutustua toisiinsa paremmin. Teen juonti todellakin auttaa, se on sellainen ihmejuoma jonka äärellä kaikki on vähän vähemmän vaivaannuttavaa! Ehkä Samuli saa Juusonkin vielä opetettua teenjuojaksi. Voi että, tuo toteamuksesi siitä, ettei kukaan varmaan todellisuudessa ymmärrä, osuu minusta jotenkin niin naulan kantaan. Se on tavallaan lohdullinenkin ajatus. Sitä voi peilata kirjoittamiseenkin: en minä oikeasti tiiä, mihin tässä mennään ja miksi, mutta räpiköin silti etiäpäin, koska veri vetää kirjoittamaan ja tarina haluaa tulla kerrotuksi ja ehkä siitä voi lopulta syntyä jotain kelvollista. Kiitos kovasti!

30.

Elämä on hyvää

300 sanaa • inspissana tuomi

Juuso makasi tennishallin lattialla kieritellen tennispalloa vatsallaan. Hän katseli korkealle kattoon. Hänellä oli tuijotuskilpailu epäsäännöllisesti välkkyvän kattolampun kanssa. He mittelivät, kumpi pystyi olemaan kauemmin räpyttelemättä – Juuso silmiään ja lamppu valoaan. Tennisvuoron alkamista ja Mikon saapumista odotellessa ei ollut kehittävämpääkään tekemistä.

Lopulta Juuso kuuli sisäkenkien kumipohjien vinkaisun ja lähestyvät askeleet ja näki Mikon kasvot, jotka kurkistivat yläpuolelta peittäen Juuson kilpakumppanin näkyvistä.

Mikko tuuppasi Juuson kylkeä kengänkärjellään. ”Hei haaveilija. Mä melkein näen herra Sinitöyhtönärhen sun silmissä.”

Juuso mutristi huuliaan, muttei väittänyt vastaan. Olihan Mikko ainakin puoliksi oikeassa.

”Ai, mitenkähän se on niihin päätynyt?” hän vastasi. ”Vielä eilen se istui mun keittiössä syömässä mustikkapiirakkaa.”

Mikon silmät laajenivat. Hän suli hymyyn ja potkaisi Juusoa vähän kovempaa. ”Ja sä kerrot mulle vasta nyt?” Hän laskeutui risti-istuntaan Juuson viereen, laski mailansa syliinsä, sieppasi pallon Juuson vatsalta ja hyppyytti sitä käsissään. ”Kerro kaikki!”

Juusoa hymyilytti; Mikon into tarttui. ”Ei siinä ole paljon kertomista. Juteltiin vain. Tutustuttiin.”

”Siitähän se lähtee, hei.” Mikon huulilla karehti haaveksiva hymy, kun hän kellahti Juuson viereen selälleen. ”Ah, rakkautta on olemassa, elämä on hyvää. Keväällä te jo istutte sylitysten kirjaston pihalla tuomen alla ja syötätte toisillenne kirsikkatomaatteja ja sä autat sitä labraraporteissa. Sano mun sanoneen.”

Juuso tyrskähti ja pudisteli päätään Mikon mielikuvitukselle. ”Kumpikohan meistä onkaan se haaveilija… Mistäs nyt tuulee? Sä olet paljon pirteämpi kuin viimeksi.”

Mikko kohautti olkiaan. ”Mä olen todennut, etten voi elää elämää kenenkään puolesta. En Heidinkään.” Hetkeksi Mikon kasvot synkkenivät, silmät tummenivat, mutta sitten hän oli taas oma itsensä ja hymyili kohti kattoa. ”Mä voin tukea sitä ja yrittää puhua sille järkeä, olla sille niin hyvä isoveli kuin pystyn, mutta en mä voi tehdä päätöksiä sen puolesta.”

”Kuulostaa fiksulta. Sä olet varmaan myös todennut, ettet sä voi ikuisesti leikkiä Amoria mulle ja Samulille?”

”Se on poikkeustapaus!”

Nauru raikui tennishallissa, ja Juusostakin alkoi tuntua, että elämä oli todella ihan hyvää.

[Fairy tale]

Mukana ollaan \o/
Luin itseasiassa tuon edellisen osan vasta ihan muutama tunti sitten kännykästä, kun oli sellainen hetki ilman mitään tekemistä. Olen joitakin kertoja käynyt kurkkaamassa josko olisit tätä jatkanut ja nyt oli mukava päivä, kun huomasin kotiin tultuani, että olet ehtinyt jo toisenkin pätkän laittamaan tänne luettavaksi.

Tämä on sun tarina ja jatkat ihan sillä tavalla, mitä sormet kirjoittavat. Tiedän että juoni voi edetä itsellekin yllättävällä tavalla. Sormet vain kirjoittavat ja lopputulos voi olla yllätys. Mutta tämä:

Mikon huulilla karehti haaveksiva hymy, kun hän kellahti Juuson viereen selälleen. ”Ah, rakkautta on olemassa, elämä on hyvää. Keväällä te jo istutte sylitysten kirjaston pihalla tammen alla ja syötätte toisillenne kirsikkatomaatteja ja sä autat sitä labraraporteissa. Sano mun sanoneen.”

Tuohon suuntaan oletan ja toivon että ollaan menossa.
Oikein mukavaa syksyä sulle. 

[Vendela]

Olen yrittänyt kouluttaa itseäni siihen, että kommentoihin heti kun olen lukenut, mutta koulutus on edelleen kesken. Pahoittelut siis, että tämä kommentti tulee miljoona päivää myöhässä! Toivon kuitenkin, että pysyt tarinassa kiinni ja saamme taas pian uutta jatkoa

Olipa ihana ja elämänmyönteinen rapsu. Mikko on kyllä loistotyyppi Juuson elmässä, vaikka joskus haluaisinkin kuulla lisää Heidistä. Tämä on kuitenkin Juuson ja Samulin tarina, mutta onneksi voi kirjoittaa spin offeja tai sitä ystävyys-juttua Tuo Sinitöyhtönärhi on kyllä ihana nimitys. Ja tennishalli varsin mainio paikka puida tulevaa parisuhdetta, sillä sehän tässä on selvästi tulossa. Hyvä on tietenkin tutustua ensin rauhassa ja oppia tuntemaan toinen sekä luottamaan. Samulilla on sen verran niitä luurankoja kaapissa ettei tämä ole kyllä ihan heti taputeltu tarina. Siksi odotankin jatkoa ja toivottelen tsemppiä kirjoittamiseen!

Vendela

[Waulish]

Tämän viikon tuotos tuleekin nyt viime tingassa, mutta hyvityksenä saatte kaksi raapaletta!

Fairy tale, ihanaa että olet mukana matkassa! Tuo on kyllä ihan totta, että tarina voi yllättää kirjoittajansakin. Yritän pitää kiinni siitä periaatteesta, että tarina rakentuu hiljalleen sitä mukaa, kun sitä kirjoittaa, ja kiveenhakatut suunnitelmat rajoittavat sitä suotta. Jonkin verran ehkä täytyy suunnitella, jotta saa langanpäät jossain kohtaa solmittua, mutta muuten hahmot eläkööt omaa elämäänsä! Minäkin tosin toivon, että Mikon maalailemaan suuntaan ollaan menossa. Kiitoksia kovasti!

Vendela, ei nyt sentään miljoonaa päivää myöhässä! Ei minua haittaa, vaikkei joka välissä ehtisikään kommentoida. Tiedän kuitenkin, että seurailet tätä tarinaa, ja jo se merkitsee minulle paljon. Yritän kyllä pitää kiinni tästä uudesta julkaisutahdista, etten taas valahda varsinaiseksi vetelykseksi tämän tarinan kanssa! Mikko on kyllä loistotyyppi. Heidistäkin kuullaan vielä lisää, ei huolta. Ja Samulin luurangot muistuttelevat taas olemassaolostaan näissä seuraavissa pätkissä! Hypätään taas vähän erilaisiin tunnelmiin. Kiitos kovasti!

31.

Ikävä yllätys

300 sanaa • inspissana stereo

Tanssihallin kaiuttimista kumisi Fort Minorin In Stereo. Se soisi heidän esityksensä taustalla sitten joskus joulukuussa, kun sen aika koittaisi. Ne olivat vasta syyskauden ensimmäiset harjoitukset, mutta opettajalla oli tapana tutustuttaa ryhmäläisensä tulevaan taustamusiikkiin hyvissä ajoin. Muutoin ensimmäinen tunti oli koostunut lähinnä lihaskunto- ja koordinaatioharjoituksista ja yksinkertaisista liikesarjoista hip hop -medleyn tahdissa. Juusosta oli tuntunut hassulta astella peilisaliin ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, haistaa vanhan rakennuksen tuttu tuoksu ja kuulla portaiden tutut narahdukset. Tanssi oli kuitenkin alkanut sujua nopeasti, vaikka kesätauko olikin venähtänyt poikkeuksellisen pitkäksi opettajan sairausloman takia. Vuosien varrella hankittu lihasmuisti ei hetkessä hävinnyt.

Juuso oli harrastanut street-tanssia ala-asteelta asti. Hän oli meinannut lopettaa niin monesti, ettei hän pysynyt laskuissa, mutta sinäkin syksynä hän oli lopulta ilmoittautunut saman tanssiopiston edistyneiden aikuisten street-ryhmään. Yläasteella tanssiharrastus oli ollut erityisen ongelmallinen, sillä Juuson kiusaajat olivat saaneet siitä vihiä ja pilkanneet häntä järkkymättömän pojat ei tanssi -periaatteensa mukaisesti, mutta Juuson vanhemmat olivat kannustaneet häntä pitämään kiinni siitä, mistä hän nautti. Jossain vaiheessa hän olikin taas alkanut nauttia siitä. Arkielämässään hän oli kömpelö ja epämusikaalinenkin, mutta tanssilattialla rytmi vei mennessään.

Kun esityskappale oli esikuunneltu ja loppuverryttelyt tehty, he lähtivät luovimaan kohti kellarikerroksessa sijaitsevia pukuhuoneita. Juuso avasi treenien aikana saapuneen tekstiviestin puolivälissä pukuhuoneille johtavia portaita ja seisahtui niille sijoilleen, toinen jalka ilmassa valmiina astumaan seuraavalle askelmalle. Hän horjahti, tukeutui kaiteeseen ja painoi puhelimen vatsaansa vasten.

Taas kuva. Taas alaston nuorukainen. Nelinkontin sängyllä, takaapäin kuvattuna, selkä notkollaan – Juuso ei ollut varma, sillä kuvan alareuna päättyi jonnekin nuorukaisen lanteille. Hänelle ei silti jäänyt epäselväksi, mitä kuvassa tapahtui. Yhtäkkiä vatsassa kiemursi ja päässä heitti.

Juuso tunsi käden olkapäällään ja havahtui. Muiden selät olivat jo loitonneet, ja heidän opettajansa, Karri, oli seisahtunut hänen viereensä ja tuijotti häntä kulmat kurtussa.

”Hei? Kaikki okei? Sä näytät vähän kalpealta.”

Juuso puhalsi keuhkonsa tyhjiksi ja hieraisi hiestä kosteaa otsaansa. ”Joo, kaikki okei. Verensokeri varmaan vaan alakantissa…”

32.

Se ja sama

300 sanaa • inspissana sipuli

Treenien jälkeen Juusolla oli yleensä raukea olo, mutta sillä kertaa adrenaliini hyökyi suonissa. Kun hän pääsi ulos pimenneeseen lokakuiseen iltaan, hänellä oli mielessään vain yksi asia. Hän kiersi tanssiopiston nurkan taakse pois ohikulkijoiden katseiden alta, nojautui seinään ja tuijotti sivupihan metsikön mustuutta, joka jäi katulamppujen katveeseen.

Puhelimen hälytysääni ehti kuulua vain kahdesti, kunnes muutos taustakohinassa paljasti Jorin vastanneen. Juuso meni suoraan asiaan: ”Mä en halua sulta enää ainoatakaan kuvaa. En ainoatakaan.” Hän piti pienen tauon ja veti väristen henkeä. ”Mulle on oikeastaan se ja sama, mitä sä yrität mulle Samulista kertoa. Mulle on se ja sama, mitä se on joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mä haluan tutustua siihen sellaisena kuin se on nyt, ja mä haluan, että se saa ihan itse päättää, mitä se itsestään kertoo ja mitä ei.”

Hän puhui niin painokkaasti ja nopeasti, että häntä alkoi pyörryttää. Hän nojasi takaraivonsa seinään ja sulki silmänsä. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista, kunnes Jori hörähti nauruun.

”Vai ei kuva kelvannut. Olisi varmaan pitänyt arvata, ettei rajumpi materiaali saa sua syttymään.” Naurunhörähdys sekoittui nikotukseen, ja Juuso rypisti kulmiaan – Jori kuulosti humalaiselta. ”Jäät paljosta paitsi, pehmonalle. Sä et kelpaa edes nukkumaan Samulin kainaloon.”

”Antaa sen päättää siitä ihan itse”, Juuso sanoi ja melkein säikähti omaa ääntään; se oli kylmä ja kova.

”Voi, sen se kyllä tekee. Mä halusin vain tehdä sulle palveluksen, säästää sun aikaa. Jokin kiva pehmopupu viereiseltä leluhyllyltä voisi olla enemmän sun tyyppiä.”

Juuson sisuksissa kuohahti hänen kuunnellessaan Jorin holtitonta hekotusta, ja sanat tulivat kuin itsestään, suoraan sydämestä ja selkäytimestä: ”Mä en halua kuulla susta enää.”

Hän katkaisi puhelun, hengitti syvään ja katsoi yötaivaalle, joka näytti pilvettömänäkin vain mustalta kaupungin valosaasteessa. Vielä hetken jäsenissä kipristeli jännitys ja uskallus, mutta sitten hän alkoi ihmetellä, mitä hän oikein olikaan tullut tehneeksi.

Puhelun jälkeen kaupassakäynti ja kauppalista sipuleineen ja jauhelihoineen tuntui omituisen arkiselta.


31. raapaleessa mainitun biisin voi halutessaan kuunnella vaikkapa täältä.

[Isfet]

Ensimmäinen ajatus oli jotakuinkin: uu jee, kaksi raapaletta! 

Hyvä Juuso! Ensin sain olla ylpeä siitä, että tämä oli jatkanut tanssimista kiusaamisesta ja muista haasteista huolimatta. On tärkeää tehdä sitä, mistä tykkää. Onneksi Juusolla oli vanhemmatkin tukena. Ja sitten vielä sanoi suorat sanat Jorille.

Mä haluan tutustua siihen sellaisena kuin se on nyt, ja mä haluan, että se saa ihan itse päättää, mitä se itsestään kertoo ja mitä ei.

Tämä on oikeasti tosi ihailtava lähestymistapa. Peukutan! Eivät ihmiset pysy muuttumattomina, eikä minua voi määritellä viiden vuoden päästä sen perusteella millainen olen nyt.

Huoh. Nyt, pojat, nuoret miehet mitkä ikinä - puhukaa vähän. En tarkoita että Juuson pitäisi painostaa, mutta juttelu voisi tehdä hyvää. Tai jokin yhdessä tekeminen, vaikka tennis.

Kiitos <3

[Vendela]

Olipas nämä, huh sentään. Mahtavaa kun saatiin kaksi rapsua, sillä todellakin olisi ollut kurjaa jos olisit jättänyt tämän tuollaisen cliffhangeriin

Pakko sanoa, etten jostain syystä ole saanut Juusosta sellaista kuvaa että hän harrastaisi tanssia. Mutta kyllä se sopii, ensin vain ajattelin että kyseessä olisi ollut joku teekkareiden oma juttu ja Samulikin olisi ollut siellä. Mutta joo, Juuso ja tanssi on jees nyt kun olen prosessoinut asian pienessä päässäni.

Mutta että tuollainen kuva Samulista. Tosi surullista, monellakin eri tavalla. Tyhmää että Jorin pitää lähettää noita kuvia, mikä lie hänen motiivinsa. Ja tässä on todettavava, että kirjoitit Jorin hahmosta tosi hyvin, itse en varmasti osaisi edes kirjoittaa noin inhottavasti. Joten pisteet siitä! Juuso on kyllä uskomaton tyyppi kun pystyi suhtautumaan tuolla tavalla tuohon kuvaan, ja kaatoi just oikean ihmisen niskaan vuodatuksensa. Olisi ollut kurjaa jos hän olisi ryhtynyt Samulia siitä sättimään. Toki mietin, että aikooko Juuso kertoa viestistä vai ei. Itse jos olisin Samulin asemassa, niin ehkä haluaisin kuulla jos minusta moisia kuvia levitettäisi. Toki kun mietin, niin tuskin minusta edes sellaisia ottetaisi Muta olisi kyllä ihan super-noloa, jos tuollainen kuva olisi olemassa ja joku tuore ihastukseni saisi sen käsiinsä. Kuolisin häpeästä! Joten voi Samulia, ei ole helppoa hänellä.

Jäi siis hyvin mielenkiintoisiin tunnelmiin tämä ja nyt odotankin että kuinka viet hommaa eteenpäin. Roikun siis mukana, kuten tiedät

Vendela

[Waulish]

Isfet, minäkin olen ylpeä Juusosta! Vaikka se on välillä ehkä vähän sosiaalisesti kömpelö ja avuton, siinä piilee kuitenkin voimaa, jonka olemassaoloa se ei ehkä itsekään tiedosta. On todellakin tärkeää tehdä sitä, mistä tykkää, muiden mielipiteistä välittämättä, ja se voi vaatia suurta uskallusta. Samaten Jorille vastaan sanominen varmastikin vaati uskallusta. Toivotaan, että Juuso pysyy lujana jatkossakin! Ja toivotaan myös, että nämä nuorukaiset saisivat vähän taas puheyhteyttä auki. Minullakin on sellainen fiilis, että puhuminen voisi auttaa. Iiks, kiitos hirmuisesti ihanasta kommentista!

Vendela, tiedätkö, minäkään en aluksi saanut Juusosta sellaista kuvaa että se tanssisi! Juuson hahmo on rakentunut hiljakseen tässä matkan varrella, ja minulle on valjennut sen historiasta mielenkiintoisia tapahtumia, joita toivon pystyväni jossain kohtaa jakamaan lukijoidenkin kanssa. Minustakin Juuso suhtautui viestiin asiallisesti ja hienosti, vaikka Jori saikin kuulla kunniansa aika suorasanaisesti. Jatkossa varmasti selviää, mikä on kuvan kohtalo ja kertooko Juuso siitä Samulille. Kiitos paljon ihanasta kommentista!

33.

Haurasta ja haparoivaa

300 sanaa • inspissana yskä

Kaupassa käytyään Juuso polki kotiin, söi pari tomaattia pahimpaan nälkäänsä, pilkkoi marsuille kurkkua ja lähti uudestaan ulos. Hänellä oli taas sellainen olo, ettei hän pystynyt olemaan paikallaan, ei ainakaan neljän seinän sisällä.

Lämpötila häälyi hieman nollan alapuolella. Juuso henkäisi kipakkaa yöilmaa keuhkoihinsa suun kautta, ja yskänpuuska ravisti häntä. Hän kiersi aution parkkipaikan pari kertaa ennen kuin istahti mattotelineelle, sille samalle jolla Jori oli istunut vain pari viikkoa sitten. Teräs tuntui kylmältä housujenkin läpi.

Juuso ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt. Hän menetti malttinsa hyvin harvoin, ja sitäkin harvemmin hän suuttui kenellekään. Mikko tapasi sanoa, että Juusolla oli lehmän hermot. Silti jokin Jorin tuoreimmassa kuvaviestissä oli sysännyt Juusossa jotain hallitsematonta, jotain vaistonvaraista.

Juuso kävi makaamaan mattotelineelle ja tuijotti yötaivaan mustuuteen. Telineen puolat pakottivat selkää.

Ehkä hänen reaktionsa oli juontanut juurensa siitä, että hän ja Samuli olivat vihdoin saaneet puhuttua edes vähän. Samuli oli ilmaissut halunsa tutustua paremmin, ja Juuso oli kutsunut hänet luokseen. He olivat ehkä yhä lähtöruudussa, mutta jokin oli muuttanut muotoaan, järjestäytynyt toisin, selkiytynyt: he molemmat halusivat tutustua ja seurata, mihin heidän välisensä vetovoima johtaisi.

Ja sitten oli Jori, joka käsittämättömine kuvineen vaaransi sen kaiken, ja koska se kaikki oli vielä niin haurasta ja haparoivaa, se todella oli vaarassa. Juusosta tuntui, että Jori oli ottanut sydämenasiakseen tärvellä järjestelmällisesti kaikki ne mahdollisuudet, joita Juusolla ja Samulilla oli.

Juuso ajatteli saamaansa kuvaa, jonka hän oli oitis poistanut puhelimestaan. Hän kiersi sormensa mattotelineen terästangon ympärille ja värähti kylmästä. Hän ei tiennyt, mitä Jori yritti hänelle kertoa, mutta hän oli melko varma siitä, ettei kukaan – ei Samulikaan – ansainnut arkaluontoisten alastonkuvien levittelyä ympäriinsä. Oli lopulta aivan sama, mitä Samuli oli menneisyydessään tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Juuso huokaisi ja kampesi itsensä ylös. Hänestä tuntui, että parasta, mitä hän saattoi tehdä, oli jättää Jori huomiotta ja vaalia niitä hauraita, haparoivia ensiaskeleita, joita hän ja Samuli ottivat.

[Fairy tale]

Hyi että tuo Jori saa mun niskavillat pystyyn. Olet kyllä luonut limaisen hahmon ja onnistunut siinä.
Mutta vastapainoksi täytyy sanoa että Juuso on reilu, enemmänkin kuin reilu. Hän näyttää työstäneen
jonkun verran tuota Samulin menneisyyttä, kun pystyy antamaan toiselle mahdollisuuden aloittaa
tyhjältä pöydältä.
Ja nuo marsut pitkästä aikaa tui tui. 

[Vendela]

Ihana rapsu <3 Voi kun haluaisin halata Juusoa, hän on niin mahtava tyyppi!

Aivan ihanaa pohdintaa olit kehittänyt tähän. Oli mukavaa kuulla mitä Juuso kaikesta ajatteli ja hyvältähän tuo näyttää. Edelleen sanon, että Juusolla on tosi ihana asenne tähän kuvaviesti-hommaan ja samalla myös Joriin. Hän saa, ja hänen pitääkin olla vihainen, se on luonnollista. Mutta muutoin tuollainen lehmänhermo-asenne on ihailtavaa ja kadehdittavaa. Ja kun taustalla on vielä pelko siitä, että JOri menee rikkomaan tuon vielä niin alussa olevan mahdollisen suhten.

Toivon, että pian saadaan lisää Juuson ja Samulin kahdenkeskisiä hetkiä tai edes pieniä vihjauksia jossain ruokalassa tai kahvilla tai jossain. Palan halusta kuulla lisää näistä hahmoista, ihan mitä tahansa, sillä samalla kun nämä tutustuvat toisiinsa niin lukijakin päääsee tutustumaan heihin Joten tällainen pieni toive olisi tällä lukijalla.

Kiitos tästä, pidin kovasti ja jään kaipaamaan lisää!

Vendela

[Waulish]

Nyt menee rikki kymmenen tuhatta sanaa tätä rapsusarjaa! Ei tunnu yhtään, että olisin kirjoittanut niin paljon, kun olen edennyt tällä tavalla pätkittäin. Tuntuu kuitenkin hyvältä, etten ole luovuttanut tämän tarinan kanssa, vaikka vaikeaa onkin välillä ollut. Vielä joskus tämä toivottavasti valmistuu!

Fairy tale, mukavaa että koet minun onnistuneen Jorin hahmossa! Jori ei ole mikään helppo hahmo kirjoittaa tällaisena ilkkuvana ja vähättelevänä, mutta vielä haastavampi siitä tulee varmaan sitten, kun siitä selviää enemmän asioita ja uusia, ehkä vähemmän kusipäisiä puolia. Pitää jotenkin osata selittääkin sen kusipäisyys. Juuso on tosiaan työstänyt Samulin menneisyyttä mielessään ja päässyt siihen tulokseen, että haluaa antaa Samulille mahdollisuuden. Oikein reilua toimintaa minunkin mielestäni. Kiitos paljon!

Vendela, voi että, ihanaa että Juuso herättää yhä myönteisiä fiiliksiä! Minäkin tykkään siitä ja arvostan sen asennetta ja suhtautumista Jorin tekosiin. Suuttumus on luonnollista, mutta on hyvä, jos pystyy kuitenkin nousemaan sen yläpuolelle ja toimimaan järkevästi. Toiveesi taitaakin täyttyä jo tässä seuraavassa raapaleessa, koska tässä on taas pientä kanssakäymistä Juuson ja Samulin välillä. Sitä on kyllä luvassa enemmänkin, kunhan tarinassa viikko vaihtuu, ei huolta! Kiitoksia kovasti sinulle!

34.

Kummallisia kestokramppeja

300 sanaa • inspissana kaasu

Sunnuntaina Juuso kutsuttiin yllätyslapsenvahdiksi. Petri oli nyrjäyttänyt nilkkansa pihatöissä, ja Kaisan piti lähteä viemään häntä päivystykseen, mutta he eivät halunneet ottaa nuhaista lasta mukaan. Juuson vanhemmat taas olivat kylpylälomalla, naapurin lapsirakas rouvakin oli poissa kotoa, ja kaikki oli hieman mullin mallin, kun Kaisa soitti Juusolle. Juuso keskeytti isosiskonsa litanian naurahtaen ja vakuutti tulevansa Iineksen seuraksi pikimmiten.

Niinpä Juuso pötkötti Tammeloiden kotisohvalla sunnuntai-illan hämärtyessä ja tapitti Mulania vain murto-osaksi yhtä kiinnostuneena kuin Iines, joka kyyhötti lattialla vilttiin kietoutuneena. Juusosta oli hauskaa ajatella, että nykypäivän lapsetkin katsoivat vielä samoja Disney-klassikoita, joita hän oli pienenä pyörittänyt VHS-kasetit puhki. Mulan oli Iineksen suosikki. Heidän valitessaan elokuvaa Iines oli ilmoittanut, että menisi isona armeijaan pojaksi tekeytyneenä. Juuso oli yrittänyt selittää, että Suomessa naiset olivat saaneet mennä armeijaan jo parikymmentä vuotta, mutta Iines ei ollut ottanut tietoa kuuleviin korviinsa.

Juuson keskittyminen herpaantui pian kokonaan, sillä siitä ei ollut kauaa, kun hän oli viimeksi katsonut saman elokuvan Iineksen kanssa. Hän alkoi nyplätä puhelintaan ja askarrella samojen ajatusten parissa, jotka hänelle olivat pitäneet seuraa koko viikonlopun. Hänen teki mieli tekstata Samulille, jotain pientä ja viatonta. Hänessä väreili kummallista kaipuuta lähelle Samulia. Siivu siitä oli levotonta huolta, jotain Jorin sytyttämää.

Juuso antoi periksi mieliteolleen.

Mitäs sun viikonloppuun?

Kaasulaskuja ja ensimmäiseen tenttiin valmistautumista vain.

Siispä vanhat kunnon Avogadro, Boyle ja Gay-Lussac sunnuntaiseurana. Huonomminkin voisi olla, odotas vain ensi lukuvuotta. Milloin tentti?

Huomenna.

Juuso piti tuumaustauon ja hyppyytti puhelinta vatsallaan. Jokin kummallinen kestokramppi oli vallannut hänen poskilihaksensa, eikä hän voinut lakata hymyilemästä.

Tulethan sä tentinjälkeisnollaukselle Corona Cupiin? Sinne voi tulla, vaikkei pelaisikaan.

Juuso odotti pari minuuttia sydän pamppaillen ja lisäsi sitten:

Olisi kivaa nähdä sua.

Kului aika, joka tuntui vielä pidemmältä kuin pari minuuttia, vaikka todellisuudessa se oli paljon lyhyempi. Sitten Samuli vastasi:

Kuin myös. Kaipa sitä sitten on tultava!

Juuson hymy leveni entisestään, vaikkei hän olisi uskonut sen olevan mahdollista.

[Waulish]

Päätin osallistua Spurttiraapale V -haasteen viidennelle kierrokselle, ja tarkoitukseni olisi toteuttaa kierros Reaktioyhtälöiden parissa puuhastellen. Joka päivä tällä viikolla pitäisi tänne siis ilmestyä uutta luettavaa (tämä nyt julkaisemani on maanantain rapsu), ja hyödynnän tämänviikkoisissa raapaleissa kierroksen inspissanoja. Palailen Vendelan sanoihin taas ensi viikolla!

35.

Joku erityinen

300 sanaa • spurttisana veli

Kaisa ja Petri palasivat puoli yhdeksän aikoihin. Petri oli saanut nilkkatuen, kyynärsauvat, viikon sairauslomaa ja ilmeisen turhautuneen mielen. Hän könkkäsi sauvoinensa sohvalle, ähelsi kipeän nilkkansa jalkarahin päälle ja alkoi katsoa uutisia. Iinestä isän nilkkatuki ja sauvat kiinnostivat niin paljon, ettei hän olisi millään malttanut mennä nukkumaan, mutta lopulta Kaisa sai houkuteltua tytön iltapuuhille.

Juuso jäi katsomaan uutiset ja vaihtamaan kuulumisia Petrin kanssa, ja kun Kaisa oli saanut Iineksen sänkyyn, Juuso lupautui jäämään vielä iltateelle. Juuso ei ollut teeihmisiä, mutta Kaisan itse tekemä piparminttuyrttitee hänelle maistui tilanteessa kuin tilanteessa.

Kaisa vei Petrille kupillisen olohuoneeseen, istahti sitten keittiönpöydän ääreen Juusoa vastapäätä ja pörrötti tämän hiuksia. ”Mitä pikkuveitikka?” hän kysyi.

Juuso naurahti. Pikkuveitikka oli Kaisan vastine pikkuveljelle.

”Mitäs tässä”, hän sanoi katsellen vihertävänkellertävän teensä syövereihin. ”Tavallista opiskelijaelämää. Tanssiharkatkin alkoi taas.” Hän kohotti katseensa Kaisaan ja kohautti olkiaan.

Kaisa hämmenteli teetään lusikalla ja näytti mietteliäältä. ”Sä olet vaikuttanut poissaolevalta viime aikoina. Iines jutteli tuossa, että sä näpräsit tänään koko ajan puhelinta, eikä se kuulosta ihan sun tapaiselta.” Hän piti tauon ja naurahti. ”Se voisi melkein vihjaista, että sä olet tavannut jonkun erityisen.”

Juuso muisti Samulin kanssa käymänsä viestinvaihdon, ja yhtäkkiä häntä alkoi hymyilyttää, vaikka hän koetti pitää ilmeensä peruslukemilla. Hän ei ollut hyvä esittämään muuta kuin oli; ei ollut mikään ihme, että Kaisa näki hänen lävitseen.

”Eli sä olet tavannut jonkun erityisen”, Kaisa jatkoi hymyillen ja nojautui lähemmäs kyynärpäidensä varassa. ”Yliopistolla vai? Mikä tämän erityisen nimi on?”

Juuso pudisti päätään nauraen ja piiloutui hetkeksi teemukinsa taakse. Lämmin juoma rentoutti, mutta se ei antanut vastauksia. Osa hänestä halusi kertoa Samulista. Osa taas pelkäsi Kaisan reaktiota, vaikka toinen osa olikin sitä mieltä, että se oli hölmöä: yksi Kaisan parhaista kavereistakin kuului seksuaalivähemmistöön.

”Mä lupaan kertoa ensimmäisten joukossa sulle, jos tästä tulee jotain vakavampaa”, Juuso sanoi lopulta.

Kaisa hymyili ja taputti Juusoa olalle. ”Totta kai. Mä ymmärrän.”

[Vendela]

Hipsin paikalle hyvin nolona häntä koipien välissä. Tiedän, siis oikeasti tiedän ettei kaikkea tarvitse aina kommentoida heti, mutta tästä sarjasta on tullut itselleni monella tapaa tosi tärkeä ja haluaisin olla kannustamassa heti. Nyt kuitenkin muut hommat ovat vieneet aikaa, ja vaikka luin tuon rapsun nro 34 jo heti sen ilmestyttyä, en sitten jättänyt kommenttia. Tämä on nyt kamalaa selittelyä ja kaikkea, mutta tässä minä nyt olen ja sanon jotain

Rapsu 34.
Ihanaa, kun Juuso on lapsenvahtina! Ja Mulan on kyllä yksi parhaita Disneytä Hieno leffavalinta. Ja tuo viestittely Juuson ja Samulin välillä, just tuollaista kaipasin. Ihanaa kipristelyä vatsanpohjassa ja pientä flirttiä. Tämä rapsu aiheutti minullekin varsin mukavia kramppeja Etenkin kun Juuso laittoi tuon Olisi kivaa nähdä sua. *silmät sydäminä*

Rapsu 35.
Juusolla on kyllä ihana isosisko. Mutta minua hieman yllätti, ettei sisko tiedä Juuson suuntautuneisuudesta. Toisaalta sen ymmärtää, sillä jos on tottunut salailemaan jotain itsessään niin lähesille voi olla yllättävän vaikea kertoa totuutta. Vaikka hieman tuosta aisinkin, että ehkä Kaisa tietää jo jotain enemmän mitä paljastaa Juusolle Joten toivottavasti Juuso rohkaistuu ja kertoo siskolle, ja ehkä Juuso tuo jossain vaiheessa Samulin näytille?

Kivaa, että spurttailet tämän parissa, siellä onkin kivat inspissanat tälläkin kerralla. Roikun kyllä lukemassa ja yritän saada kommentitkin ajallaan tänne. Hieman taidan aavistella mitä seuraavaksi tapahtuu, liittyisiköhän tuohon aikaisempaan viestittelyyn ja pyyntöön tulla nollaamaan tentin jälkeen Tai sitten kiusaat ja pitkität ja tähän tuleekin koko viikko jotain aivan muuta No, jää nähtäväksi!

Kiitos tästä! Kivaa spurttailua

Vendela

[Fairy tale]

On aina mukava löytö, kun huomaa tämän jatkuneen.
Nuo arkiset sattumusten kuvailut saavat tämän tarinan elämään. Terveyskeskuskäynti ja lapsenvahtina Iinekselle.
Ja tykkään tuosta, miten isosisko voikaan nähdä pikkuveljensä läpi.

Tämä:

”Se voisi melkein vihjaista, että sä olet tavannut jonkun erityisen.”

Ja sitten Juuso vaikenee kuin muuri, ei nimiä, ei enempää paljastuksi, ei vielä, myöhemmin.
Jään odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun tämä on sellainen sarja, että ei voi koskaan tietää, pelkästään arvailla. 

[Waulish]

Vendela, voi sinua ihanaista! Ihan suotta nolona hipsit, rohkeasti vain pää pystyssä silloin kun on aikaa ja kommentoimisfiilis! ♥ Ymmärrän kyllä, että harmittaa, jos jää osia välistä, mutta minä kyllä arvostan kovasti jo sitä, että tiedän sinun siellä lukevan. Minulle merkitsee tosi paljon se, että tämä sarja on sinullekin tärkeä. On aina yhtä häkellyttävää tajuta, että tätä tarinaa todella luetaan ja uusia osia odotetaan! Hihi, ihanaa jos Juuson ja Samulin pieni flirtti vastasi odotuksia ja tyydytti söpöilynnälän ainakin hetkeksi. Seuraavassa raapaleessa saatkin lisää samanlaisia tunnelmia, ja taitaapa tuo tapahtumaveikkauksesikin osua oikeaan. Juuson suuntautuneisuuteen ja Kaisaan palataan vielä myöhemmin sarjassa! Juuson tämänhetkisestä lähipiiristä tosiaan vain Mikko tietää, ja kenties suurin syy siihen on se, ettei Juuso ole kokenut tarvetta kertoa, kun ei ole ollut ketään erityistä elämässä. Samulin myötä tilanne saattaa muuttua, toivotaan ainakin. Kiitos paljon kommentista!

Fairy tale, ihanaa että jatko yllätti taas positiivisesti! Minäkin olen aina positiivisesti yllättynyt, kun onnistun jatkamaan, koska välillä kirjoittaminen takkuaa ja on rasittavaa. Voi että, ihanaa että arkiset sattumukset ovat kiinnittäneet huomiosi ja toimineet! Yritän aina välillä muistutella itseäni siitä, että Juuson elämässä on muutakin kuin ihastus Samuliin. Välillä tekee hyvää kurkata, mitä muille hahmoille kuuluu, vaikka Juuso näkökulmahahmona pyöriikin koko ajan kuvioissa mukana. Oi, olen otettu siitä että koet sarjan yllätykselliseksi siinä mielessä, ettei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämän lukeminen kävisi ehkä tylsäksi, jos kaikki olisi ennalta-arvattavaa, joten hienoa, jos olen onnistunut tähän vähän jotain jännitysmomenttia tuomaan. Kiitoksia paljon kommentista!

36.

Ihanankamalaa

300 sanaa • spurttisana palella

Maanantaina Samuli ilmestyi kiltahuoneelle juuri parahiksi todistamaan Juuson karvaan lohkopelitappion edellisvuotista Corona Cup -voittajaa vastaan. Aki pussitti viimeisen pelinappulansa varmasti ja siististi, ammattilaisen elkein, ja Juuso yhtyi taputuksiin mutta riiputti päätään aivan kuin tulos ei olisi ollut odotettavissa.

”Typerä molo ei vieläkään tee yhteistyötä”, Juuso naurahti, laski mailansa koronalaudan reunalle ja levitteli käsiään.

Kun hän nosti katseensa pelilaudasta, hän huomasi väkijoukon laidalle ulkovaatteissaan seisomaan jääneen Samulin, ja yhtäkkiä hän oli epävarma siitä, mahtoiko Samuli tietää, että molo tarkoitti lyöntinappulaa. Samulin suupieli nytkähti, ja Juuso aprikoi, olisiko hänen kuulunut purskahtaa nauruun vai kenties piiloutua koronalaudan alle.

”Vai olisiko vika sittenki pellaajassa?” Aki virnisti, kiersi laudan ja taputti Juusoa harteille. ”Elä ny, Juustokumina, oliha sulla se yks suonenvetokaus ku melekeen voitit koko cupin.”

”Joo, mä muistelen sitä lämmöllä joka ilta nukkumaan mennessäni”, Juuso naurahti ja puristi vielä Akin kättä. ”Hyvä peli. Onnea voitosta.”

Sitten Juuso kävi nappaamassa kaljapullonsa yhdellä kiltiksen sohvista istuvalta Mikolta, suuntasi kohti Samulia ja seisahtui tämän eteen. Ulkona ilmeisestikin satoi: Samulin silmälaseja täplitti muutama pikkuruinen vesipisara, ja lisää pisaroita helmeili hänen tummansinisessä villapipossaan ja villakangastakkinsa harteilla. Juusoa paleli jo pelkkä ajatus jäisestä lokakuutihkusta, mutta Samulin hymy oli lämmin.

”Moi”, Samuli tervehti ja lisäsi sitten: ”Juustokumina.”

”Moi”, Juuso sanoi ja tunsi olonsa yhtäkkiä hiukan utuiseksi, vaikka hän oli juonut vasta yhden kaljan. ”Sä tulit.”

”Mä tulin.”

Juuso hengitti syvään. Kaikki järkevät puheenaiheet tuntuivat kaikonneen hänen mielestään. Hymy lämmitti Samulin koleanharmaita silmiä, ja Samulin katse käänsi Juuson sisuskalut ympäri tavalla, joka oli samanaikaisesti kamala ja ihana, ihanankamala.

Juuso ei ymmärtänyt, mitä hänelle oli tapahtumassa.

”Miten tentti meni?” hän pakottautui sanomaan, kun hiljaisuus uhkasi venyä hämmentävän pitkäksi.

”Hyvin, luulisin. Se tuntui aika helpolta. Perusasioihin keskittyvältä.”

”No hyvä, siitä se teekkarin ura urkenee.” Juuso keinahteli hetken kannoillaan, vilkaisi sitten taakseen ja onnekseen huomasi, että Mikko oli juuri aloittelemassa peliä. ”Hei, mennäänkö kannustamaan Mikko lohkovoittoon?”

[Vendela]

Ihana aamupala, kiitos!

Ai kamala kun kiemurtelin täällä pelosta ja lievästä myötähäpestä. Sillä tuo tilanne missä Juuso ja Samuli vain seisovat oli jotenkin niin ihanankamala ja juuri sellainen mitä itse pelkään. Ei ole mitään pahempaa kun olla ihan superihastunut johonkin tyyppiin ja sitten ei yhtäkkiä osaakaan olla ja sanoa mitään. Olit kuvannut tuon kohtauksen tosi taitavasti Onneksi peli kuitenkin pelasti. Ja jäin vielä miettiämään, että tässä kohtauksessaa lisää jännitystä toi varmasti se, etteivät nämä ehkä halua muiden tajuavan sitä että heillä on jotain menossa.

Mutta olipa kiva aamupala tässä teekupponen seurana. Toivon lisää Juuson ja Samulin välistä kommunikointia eikä suukkokaan olisi pahasta

Vendela

[Waulish]

Hauska taustatieto: tein taustatutkimusta koronasta, päädyin kumppanini killan nettisivuille ja huomasin, että se on aikoinaan voittanut kiltansa cupin. Kysyin siltä, miten se sen teki, ja se vastasi ykskantaan että voittamalla finaalissa tietysti. x) Siitä höppänästä ei kyllä saa ikinä mitään irti, hih.

Vendela, mukavaa että aamupala maistui lievästä myötähäpeästä huolimatta! Kieltämättä olisi aika kuumotteleva tilanne tuollainen, että vain seisoisi ihastuksensa edessä eikä saisi sanaa suustaan eikä oikein tietäisi, miten päin olla. Varmaan Juuson jäätymiseen vaikutti tuossa tosiaan sekin, ettei se halunnut paljastaa tuntemuksiaan ulkopuolisille. Onneksi korona kuitenkin pelasti! Hihi, toiveesi on kuultu. Kiitos paljon!

37.

Hetken liian hentoa

300 sanaa • spurttisana kevät

Mikko voitti ottelunsa. Juuso ja Samuli jäivät seuraamaan seuraavankin mittelön, ja Juuso selitteli Samulille koronan sääntöjä sitä mukaa, kun niitä sovellettiin pelitilanteissa. He istuivat täyteen ahdetulla sohvalla vieretysten, ja läheisyys tuntui Juusosta hyvältä, varsinkin kun hän ei päässyt keskittymään siihen liiaksi peliä seuratessaan. Ajatukset juoksivat verrattain selvinä, ja sydänkin pysyi aisoissa.

Liian pian Samuli kuitenkin totesi lähtevänsä. Juuson oli jäätävä vielä odottamaan yhtä omaa otteluaan, mutta hän lähti saattamaan Samulin ulko-oville. Käytävät olivat autioita; kampus nukkui jo lukuun ottamatta satunnaisia teekkariryppäitä omissa sopukoissaan, kiltahuoneilla ja kirjastossa. Ulkona oli pimeää ja märkää.

He seisahtuivat ulko-ovien eteen, ja Samuli rikkoi hiljaisuuden: ”Sun ei varmaan kannata tulla ulos ilman ulkovaatteita.”

”Ei varmaan.”

Juuso raapi niskaansa yrittäen keksiä, miten ihmiset yleensä hyvästelivät epämääräiset säätönsä. Samuli hymyili vinosti ja astui yhtäkkiä lähemmäs, katse jossain alhaalla, ja Juuso säpsähti, kun Samulin vasemman käden sormet koskettivat hänen farkkujensa oikeaa etutaskua.

”Sulla on vieläkin jauhoa farkuissa”, Samuli melkein kuiskasi, ääni karheana ja huvittuneena, ja astui vielä askeleenpuolikkaan niin että oli kiinni Juusossa.

Juuson huulilta pääsi naurahdus. Perunajauhoa käytettiin koronassa liukastamaan pelinappuloita, ja miespuolisen koronapelaajan tunnisti yleensä siitä, että jauhoa kulkeutui käsissä taskujen paikkeille.

Hetki pysähtyi. Oli Samulin hengitys Juuson poskella, väreilevät silmäripset, kosketus joka oli niin kokonaisvaltaista mutta niin hentoa, liian hentoa.

Juuso ei tiennyt, kumpi heistä lopulta sysäsi ajan liikkeelle, mutta he suutelivat. Samulin käsi siirtyi Juuson lantiolle, veti lähemmäs, ja toinen käsi harhaili niskassa. Juuso huomasi tarttuvansa Samulia takista jostain lapaluun tienoilta. Huulet hakivat toisiaan, vaativasti, eikä se ollut mikään pikainen jäähyväissuukko. Juuson koko keho eli sitä, ja kun he lopulta erkanivat, häntä hengästytti. Samulikin hengitti raskaasti, huulet aavistuksen turvonneina, silmät yhä puoliksi kiinni.

Samuli tokeni ensin. Poskeen ilmestyi taas hymykuoppa, kun Samuli painoi vielä kevyen suudelman Juuson suupieleen.

”Otetaan joskus uusiksi”, Samuli sanoi, kääntyi ja katosi pimeyteen.

Juuso ei ollut suudellut sillä tavalla sitten abikeväänsä.