Kirjoittaja: Renana, ohoi!
Ikäraja: S
Genret: söpsöttelyä
Fandom: Doctor Who
Hahmot: 11. Doctor, Amy ja sitruunaperhonen
Vastuuvapaus: Tohtori, Amy, Rory, TARDIS tai mikään muukaan minkä tunnistatte sarjaan kuuluvaksi, ei ole minun, enkä saa kirjoittelustani rahaa. Ihanat hahmot kuuluvat luojilleen ja BBC: lle.
Tiivistelmä: Tohtori on hukannut jotain elintärkeää. Ei ihan kirjaimellisesti, mutta melkein.
A/N: Ihka eka Doctor Who-ficcini, älkää kiltit syökö mua! Ideahan lähti Vuodenaika-haasteesta ja eräältä ystävältäni saamasta sanalistasta (löytyy ficin jälkeen), ja no... hauskaa tätä oli kirjoittaa. Kommentteja rakastan ja ficcihän menee Vuodenaika-haasteen kesä-osuuteen.
Aavikkoetsintää
Arizonan kesä on kuin Marsissa missä tahansa tulevaisuudessa. Hikipisaroiden vihaama, pölyinen ja karu. Kaksisydämisen miehen mielestä kaunis. Mutta oman mielipiteensä takia hän on nyt galaktisen hälyttävässä pulassa.
Tohtori tietää niskansa olevan ravunpunainen. Mutta jatkaa pitää. Palovammoja voi hoitaa vaikka Mariaanien haudassa. Toimii
paremmin kuin pakastehernepussi, viimeinen aikavaltias ajattelee ärtyneesti. (Pakasteherneallergia seikkailualtistaa turhankin paljon ollakseen tylsä sairaus.)
Pian Tohtorin kädet pursuavat samettihiuspantoja, rikkinäisiä laskimia, intiaanien hampaita ja muuta tuikitarpeellista aikamatkailijalle. Otsalle ilmestyy kolmas huoliryppy. Hän etsii tärkeämpää kuin tuikitarpeellista.
Rannekellon vääntynyt viisari osoittaa suurinpiirtein puoltapäivää ja hellepitoinen ilma kirvelee keuhkoissa. Tohtori juo neljännen keinotekoisen mansikan makuisen pillimehun, ja taittelee pahvitetran housujen taskuun. Onnekseen hän löysi erään punaisen kallion kyljestä jättiläisen haukkaaman aukon (hänen lapsena hankkimansa satumieli ei ole kuollut tuhansissa vuosissa) ja onnekseen varjon toinen asukas, sitruunaperhonen, piti ällömakeasta mansikkamehusta myös. Hyväntahtoinen lahjonta ei ole haitallista, mutisee ikuinen matkalainen mielessään ja päiväuni muuttuu houkettelevasta toteutuvaksi.
Tohtori havahtuu avaruusvalaita kuhisevista unistaan, kun kesäpäivä on kääntymässä kesäiltaan. Aavikkoa valtaa neliömetri neliömetriltä viileys, joka kankeuttaa kädet, jalat ja siivet. Ajan herra nappaa varovasti kohmeessa olevan sitruunaperhosen kämmeniensä suojaan ja ryömii puolikyyryssä ulos. Soraa värjää Roryn keittämän marjapuuron värinen vaaleanpunainen. Aurinko on laskemassa ja hänen on pidettävä kiirettä.
Perhonen kurittomien hiussuortuvien seassa ja taskut täynnä roskia ja aarteita Tohtori jatkaa venähtänyttä etsintäänsä. TARDIS on jo varmasti huolissaan omasta varkaastaan, puhumattakaan Amysta, aikavaltias miettii ja käy pikaisen keskustelun kuvitteellisen enkelin ja pirun kanssa. Hän ei ole oikein varma kumpi voitti (ihmisten keksinnöt ovat joskus kovin hankalia ymmärtää), mutta kääntyy epävarmasta tuloksesta huolimatta takaisinpäin.
Ja kompastuu mustekynään. Tai no, oikeastaan äänimeisseliin, mutta toimii myös mustekynänä viimeisimmän päivityksen myötä.
”Äänimeisselini!” Tohtori huudahtaa ja hymyilee leveästi, niin että huuto ja hymy sekoittuvat keskenään kuin purukumien maut. Iloinen ajan herra laittaa kaivatun esineen jakkunsa sisätaskuun keikkumaan hypähtelyjen tahdissa, ja suuntaa kohti omaa sinistä poliisikoppiaan, jonka avoinna olevasta ovesta häntä katsoo punaiset hiukset ja itsepäisen luonteen omaava pää. (Älkää huolehtiko, muutkin osat Amysta ovat tallessa mutta Tohtorin silmiltä vain näkymättömissä.)
”Löysitkö äänimeisselisi?”
”Paljon muutakin”, Tohtori vastaa ja ojentaa kulmiaan rypistelevälle Amylle punasamettisen hiuspannan ja sekamelskan värisen esiliinan (Rory saisi vastekin tehdä marjapuuroa). Sitruunaperhosen hän laskee varovasti ohjauspaneelille ja vetää vivusta niin että TARDIS heilahtaa. ”Olet pian ensimmäinen sitruunaperhonen Nollakohdassa”, kaksisydäminen mies kuiskaa ääneen ja iskee silmää hämmentyneelle perhoselle.
A/N: Sanat: tulevaisuus, Mariaanien hauta, hiuspanta, laskin, hampaat, sitruunaperhonen, mustekynä, nollakohta, kumi (pientä sääntöjenkiertoa, mutta eihän se ole vaarallista, kai?)
