Tekstin nimi: Poika varastossa

Kirjoittaja: Linne

Ikäraja: S

Genre: prologi, draama, tunnelmointi

A/N: välillä sitä vain putkahtaa päähän uusi hahmo, joka vaatii tulla kirjoitetuksi vaikka ei sovi oikein mihinkään ja vaikka muutakin kirjoitettavaa olisi. No, totesin koska hän nyt halusi päästä paperille niin hänhän sopii oikein hyvin spurttiraapaleeksi!


1. Silkkinauha

Cecily tarkkaili poikaa oven raosta.

Poika tuskin huomasi hänen läsnäoloaan. Tämä oli täysin keskittynyt kiskomaan tavaroita alas kiikkeriltä hyllyiltä ja lajittelemaan niitä kasoihin. Hänellä oli jo edessään monta pinoa, joissa oli metalliromua, puisia esineitä ja vanhoja kankaita.

Cecily pohti, tiesikö poika tekevänsä turhaa työtä. Tämä varastorakennus oli seissyt hylättynä niin kauan hän muisti, eikä kukaan ollut tähän mennessä vaivautunut tekemään mitään sinne vuosisatojen aikana säilötyille romuille. Taloudenhoitaja rouva Warren oli käskenyt pojan siivota paikan vain, koska ei pitänyt tästä.

Totta puhuen Cecily oli vähän pettynyt. Päätellen siitä, mitä kaikki pojasta puhuivat, Cecily oli odottanut jotain…kiinnostavampaa. Mutta tämä poika oli aivan tavallinen, sellainen, joita hän oli usein nähnyt vieraillessaan ystäviensä kanssa kylässä. Tällaiset pojat tekivät töitä pelloilla ja nostivat aina hattuaan, kun hän ajoi vaunuissa ohi.

 Cecily hypisteli silkkinauhaa hiuksissaan. Oli ollut virhe tulla tänne. Selvästikään tästä pojassa ei ollut mitään mielenkiintoista.

Hän kääntyi lähteäkseen. Ehkä hänellä olisi vielä jotain ommeltavaa?


2. Kellonaika.
   
Cecily ei tiennyt, mikä ajoi hänet takaisin varastolle.

Ehkä hän oli vain ikävystynyt. Keväällä Audrey Hallissa ei tapahtunut juuri mitään. Kesällä äiti tulisi takaisin Aestenista missä oli hoitamassa isän taloutta ja vanhemmat sisarukset tulisivat käymään, mutta huhtikuun jatkuvasti pidentyvinä päivinä talo oli hiljainen ja yksinäinen.  Kotiopettajattaresta ja pienistä siskoista ja veljistä ei ollut juuri seuraa tytölle, joka kaksitoistavuotiaana oli jo melkein aikuinen.

Mutta poika ei vieläkään tehnyt mitään mielenkiintoista. Hän oli sentään edistynyt: hän oli jo siirtynyt seuraavaan hyllynväliin. Tai ehkä hän vain aloitti sattumanvaraisesti mistä milloinkin. Se ei yllättäisi Cecilyä. Palveluspojat olivat kaikki laiskoja, tai niin kotiopettajatar ainakin aina sanoi.

“Tiedätkö sinä, mikä kellonaika nyt on?” poika kysyi.

Cecily hätkähti. Hän odotti näkevänsä varastossa jonkun muun, ehkä toisen palveluspojan. Vasta kun poika vilkaisi häntä oven raosta, hän tajusi, että tämä puhui hänelle.

“Ei sitä noin kuulu kysyä”, hän sanoi vihaisesti, sydän takoen säikähdyksestä. “Sinun kuuluu kysyä ‘paljonko kello on´.”

Poika kohautti harteitaan. “Hyvä on sitten. Paljonko kello on?”

Säikähdys oli saanut Cecilyn tajuamaan että olisi parasta lähteä ja hän kääntyikin, mutta ei voinut estää itseään vilkaisemasta helmikoristeista rannekelloaan. Se oli syntymäpäivälahja äidiltä, hän oli saanut sen opittuaan katsomaan ajan hallin isosta kellosta.

“Puoli kolme”, hän sanoi kopeasti ja lähti.


3. Juosta

Seuraavana yönä Cecily ei saanut unta.

Hän pyöri sängyssään, katseli valonsädettä, joka oli onnistunut tunkeutumaan pylvässängyn verhojen läpi, ja yritti turhaan vakuuttaa itselleen, ettei hänen tarvitsisi olla huolissaan siitä, että poika oli nähnyt hänet varaston ovella. Kukaan ei uskoisi salaperäistä palveluspoikaa talon tyttären sijasta. mutta hän ei silti voinut olla ajattelematta, mitä äiti sanoisi jos kuulisi hänen kuluttavan aikaansa katselemalla palvelijan työskentelyä. Jos äiti saisi tietää, kotiopettajatar varmasti sanottaisiin irti ja hänet lähetettäisiin johonkin kamalaan sisäoppilaitokseen karkeiden, oppimattomien tyttöjen keskelle.

Kun hän ei vielä seuraavanakaan yönä saanut unta, hänen tummat silmänalusensa saivat kotiopettajattaren huolestumaan ja hän ehdotti virkistävää kävelyä puutarhassa. Cecily suostui ilomielin. Mikä tahansa voittaisi koruompelun.

Kun he kävelivät narsissipenkin ohi, Cecily näki taas pojan.

Tämä seisoi keittiöpuutarhan edessä tilanhoitaja herra Baverickin kanssa, ja kuunteli tätä keskittyneesti. Herra Baverick sanoi jotain, hymyili ja laittoi sitten kätensä pojan olkapäälle. Poika nyökkäsi, mutta ei vastannut Baverickin hymyyn.

Cecilyn teki mieli juosta karkuun, mutta hienot neidit eivät juosseet. Hän piti katseensa narsisseissa mutta tarkkaili sivusilmällä poikaa, joka ei onneksi tuntunut huomanneen häntä. Tämän tumma tukka kiilsi keväisessä auringonpaisteessa, vaatteet olivat vanhat mutta hyvin paikatut. Ihan tavallinen palveluspoika, ehkä vain hiukan laiha ja hiukkasen liian nuori. Mitä ikinä palvelijat tästä puhuivatkaan, ne olivat varmasti pelkkiä huhuja.

Cecily kääntyi kotiopettajattareensa päin. “Haluaisin palata nyt sisälle”, hän sanoi ja yritti kuulostaa yhtä aikuismaiselta ja hienolta kuin paras ystävänsä Jane. Hän ei aivan onnistunut, mutta kotiopettajatar nyökkäsi kiltisti ja kääntyi ympäri.

Herra Baverick nosti heille kunnioittavasti hattuaan kun he kävelivät ohi. Poika ei katsonut heihin päinkään.


4. Se

"Oletko kuullut siitä?"

"Oletko nähnyt sen?"

Cecily teeskenteli parhaansa mukaan nukkuvaa. Häntä yllätti, miten vaikeaa se oli: eihän sitä hereillä tiennyt, miten nukkuessaan käyttäytyi. Pitäisikö hänen huokaista? Vai maata ihan hiljaa?

Onneks huoneessa liikehtivät palvelustytöt eivät kiinnittäneet häneen vähäisintäkään huomiota. He olivat liian keskittyneitä kohentamaan hiipunutta takkatulta ja juoruilemaan.

He puhuivat tietysti pojasta, joka oli siivonnut varastoa. He tiesivät tästä vain vähän, mutta korvasivat puuttuvat tietonsa mehevillä juoruilla ja vilkkaalla mielikuvituksella.

Se tiedettiin, että isäntä oli tuonut pojan Aestenista ja asettanut hänet tilanpitäjän hoiviin. Mutta miksi? Toinen sisäköistä pohti, voisiko poika olla vaikkapa maanpakoon lähtenyt prinssi mutta toinen huomautti, että hän käyttäytyi kuin katupoika eikä siten taatusti ollut aatelista nähnytkään. Tai ehkä (toinen piioista vilkaisi Cecilyä hermostuneesti mutta hän teeskenteli edelleen taitavasti nukkuvaa) isäntä koki olevansa vastuussa pojasta-

Mutta sitten toinen sanoi tiukasti, että amiraali Audrey oli varsin vaalea, ja tällä pojalla taas oli tumma tukka ja ruskeat silmät, vaikka olikin ihonväriltään kalpea kuten aranialaiset yleensä, ja niin tytöt ajautuivat takaisin joutilaisiin arvailuihin siitä, kuka ja mikä poika oli.

Kun tytöt vihdoin lähtivät, Cecily uskalsi viimein kääntää kylkeä. Hän veti peitteensä tiukemmin ympärilleen ja sulki silmänsä, kevätsateen ja lämpimän takkatulen tuudittaessa hänet takaisin uneen.

Hän selvittäisi vielä, kuka se oli.


5. Vihreä

Cecily laski päiviä, tunteja, joskus puolituntisiakin.

Kevät tuntui laahustavan eteenpäin hitaasti kuin vanha rouva, jota ei sopinut hoputtaa. Kestäisi vielä viikkoja, ennen kuin äiti palaisi ja lähitalojen asukkaat tulisivat Aestenista maaseudulle kesäksi. Sitten Cecilyllä olisi taas seuraa. Hänen päivänsä täyttyisivät kutsuista, ajeluista ja jos hänellä olisi onnea, ehkä tanssiaisistakin.

Mutta toistaiseksi hänen oli tyydyttävä oppitunteihin, kävelyihin puutarhassa ja jatkuviin pianonsoittoharjoituksiin. Hän halusi näyttää siskoilleen, miten paljon oli kehittynyt.

Lopulta päivät kävivät liian yksitoikkoisiksi. Ennen kuin Cecily edes tajusi mitä teki, hän oli taas varaston ovella.

Poika oli siellä edelleen. Hän oli edistynyt: valtavien romukasojen sijaan hyllyillä oli nyt laatikoita, joissa jokaisessa oli valkoiset etiketit. Oven raosta oli vaikea nähdä, mitä niissä luki, mutta Cecilyn mielestä käsiala oli kamalaa.

"En kerro, että olet siellä", poika sanoi nostamatta päätään romukasasta, jota lajitteli taas uusiin pinoihin. "Mutta sinun ei kyllä pitäisi."

Cecily hätkähti, mutta ylpeys sai hänet pysymään paikoillaan. "Sinun ei kuulu puhua minulle noin", hän sanoi kopeasti. "Sinun kuuluu sanoa 'arvoisa neiti'."

Poika kohautti harteitaan. "Teidän ei pitäisi olla täällä, arvoisa neiti", hän sanoi, poimi uuden esineen kasasta ja laittoi sen vasemmanpuoleiseen pinoon. Se oli kappale pronssia, vihreäksi patinoitunut ja niin vääntynyt, että oli mahdotonta sanoa, mitä se oli joskus ollut.

Cecily hermostui. "Minä kuljen missä haluan. Minä olen talon tytär ja sinä olet  -pelkkä poika!"

"Niin olen", poika vastasi tyynesti. Hän otti kasasta seuraavaksi valkoisen aluspaidan ja laittoi sen samaan pinoon muiden kankaiden kanssa.

"Mikä sinun nimesi on?" Cecily kysyi. Hän ei tiennyt, miksi kysyi sitä. Ehkä hän vain halusi tietää enemmän tästä pojasta, joka ei tuntunut välittävän hänestä lainkaan. Cecily ei ollut tottunut siihen, ettei hänestä välitetty. Kaikki keittiöpiiasta hovimestariin välittivät hänestä.

Poika oli hetken hiljaa ja lajitteli seuraavan esineen (sinisen tarjottimen) oikeaan pinoon ennen kuin vastasi. "Rey."

Cecily kurtisti kulmiaan. "Se ei ole mikään oikea nimi."

"Niin sinun isäsikin sanoi."

Cecily katsoi poikaa vihaisena. "Sinun ei kuulu sanoa häntä siksi. Sinun pitää sanoa häntä arvoisaksi lordiksi."

Poika kohautti taas harteitaan. "Niin arvoisa lordikin sanoi."

Kello kumahti palvelijoiden teehetken merkiksi ja he molemmat hätkähtivät.
"Minä tulen taas", Cecily ilmoitti, vaikka ei ollutkaan varma miksi, ja lähti, jättäen Reyn tavaroiden keskelle.

6. Aina

“Miksi sinä olet täällä?”

“Minä siivoan tätä varastoa, neiti”, Rey vastasi tyynesti. Hän laittoi kuparisen lusikan puiseen laatikkoon ja nosti sitten laatikon takaisin hyllylle.

“En minä sitä tarkoittanut”, Cecily kivahti. Hän arveli, että poika tiesi sen vallan hyvin ja se suututti häntä. “Minä tarkoitin että miksi sinä olet täällä. Audreyn Hallissa.”

Poika kohautti harteitaan ja polvistui kirjoittamaan laatikkoon kiinnitettyyn etikettilappuun. “Kysy isältäsi”, hän ehdotti.

“Tiedät, etten voi. Hän on vielä Aestenissa.”

“Kirjoita hänelle.”

“Hän suuttuisi”, Cecily sanoi, eikä ollut varma, oliko vihainen vai peloissaan. “Minun ei pitäisi puhua sinulle.”

“Älä sitten puhu.”

“Sinä et saa kertoa minulle, mitä minun pitäisi tehdä. Sinä olet pelkkä palvelustyttö.” Cecily tajusi samassa, mitä oli sanonut. “Tarkoitan poika.”

Rey katsoi häntä. Hänen suupielensä nykivät, kuin hän olisi yrittänyt pidättää naurua.

Hetken he tuijottivat toisiaan. Sitten kumpikin alkoi nauraa.

He nauroivat, kuin Cecilyn hölmö lipsahdus olisi hauskinta, mitä kumpikaan oli kuullut viikkokausiin. He nauroivat, koska oli niin hassua, että hieno neiti jutteli palveluspojalle. He nauroivat, koska heillä ei ollut ketään muuta, kenen kanssa nauraa.

He lopettivat nauramisen vasta, kun palvelijoiden kello kumahti. “Sinun pitäisi mennä teelle”, Cecily sanoi. “Mutta minä tulen taas.”

“Täällähän minä olen”, Rey sanoi. Hänkin oli lakannut nauramasta ja kuulosti yhtäkkiä uupuneelta. “Aina.”


7. Kiireinen

Cecily ei pitänyt lupaustaan.

Päivä sen jälkeen kun hän oli nauranut Reyn kanssa varastossa, hänen ystävältään Janelta tuli kirje. Hän oli tulossa odotettua aikaisemmin takaisin rannikolta missä oli ollut tätinsä kanssa ja eikö olisikin ihanaa, että he tapaisivat taas niin pian ja hän odotti niin kovasti Cecilyn tapaamista.

Cecily kirjoitti takaisin yhtä innokkaan kirjeen, joka tosin sisälsi vähemmän kursiivia, ja hänen ja Janen jälleentapaaminen oli tosiaan riemukas. Jane asettui taas taloksi perheensä kartanoon joka ei ollut kuin puolen tunnin ajomatkan päässä ja nautti saadessaan hetken leikkiä talon hengetärtä ennen äitinsä paluuta Aestenista.

Cecilyn päivät täyttyivät nyt kävelyistä ja ratsastusretkistä Janen kanssa, sekä aiempaa innokkaammista pianonsoittoharjoituksista. Alice-sisko tuli pienen tyttärensä kanssa vierailulle ja sitten Sarah-siskokin kolmen poikansa kanssa. Talo heräsi taas henkiin ja Cecilyllä oli niin paljon puuhaa, että hän unohti kokonaan varaston ja pojan, joka siellä työskenteli.

Hän muisti pojan vasta, kun isä ja äiti tulivat kotiin.

Cecily toivotti heidät tervetulleeksi Alicen ja Sarahin kanssa. Hän oli onnellinen nähdessään taas äidin, mutta isää kohtaan hänen tunteensa olivat ristiriitaiset. Hän tiesi että tytön kuului rakastaa isäänsä ja niin hän kai rakastikin, mutta koska amiraali osasi olla varsin pelottava, häntä oli vaikea rakastaa.

Seuraavan aamun Cecily vietti soittamalla äidille ja siskoille. Äiti kehui hänen kepeää kosketustaan ja harvinainen kehu lämmitti edelleen Cecilyn rintaa kun hän nousi portaat takaisin huoneeseensa.

Kun hän kulki kirjaston ohi, hän kuuli isän äänen.

“Oletko voinut hyvin?”

Cecily pysähtyi. Hän tiesi, että isä ei puhunut hänelle, mutta vastaus yllätti hänet.

“Kyllä, sir.”

Se oli Reyn ääni. Pojan, jonka kanssa Cecily oli nauranut varastossa ja jonka hän oli melkein unohtanut.

Syyllisyys kuumotteli hänen poskiaan, vaikka hän yrittikin puhua itselleen järkeä. Hän oli ollut kiireinen ja Rey oli lopulta pelkkä palveluspoika. He olivat pitäneet hetken toisilleen seuraa noina huhtikuun pitkinä viikkoina, siinä kaikki.

Hän nojasi hetkeksi seinää vasten ja yritti saada selvää siitä, mitä isä puhui pojan kanssa. He puhuivat kuitenkin niin hiljaa, että hän sai kiinni vain muutaman sanan, eikä niistä juuri ollut apua. Aesten ja meri ja tunnelit.

Cecily palasi verkkaan huoneeseensa ja heittäytyi hetkeksi sängylleen. Hän katseli vuoteensa sinistä katosta ja teki päätöksen.

Hän pitäisi vielä lupauksensa.

Siriuksen ja Reguluksen lapsuus ja kotiolot ovat aihe, joka jaksaa kiinnostaa. Molemmat käyvät kyllä sääliksi, kun ei heidän elonsa miltään helpolta ja mukavalta kuulosta. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea tuollainen puhdasverisyyspaasaus ja ihan suoranainen väkivalta tekevätkään lapsen psyykelle. Tää on taas niitä hetkiä, jona kysyy, että missä on velhomaailman lastensuojelu!

Veri on punaista, kiiltävää, ja Regulusta hämmentää.
Punainen on Rohkelikon väri.

Jäin vain miettimään sitä, että mitä jos puhdasverisillä velhoilla olisikin vihreää vertaa 😂 Niin kuin Luihuisen värikin on. Vihreä veri olis kyllä tosi hämmentävää!

Jästilapsia leikkii pihalla yksi vähemmän.

Meldiksen tavoin mäkään en ole ihan varma, pitäiskö tää tulkita niin, että Siriuksen isä tappoi sen lapsen, vai pakottiko hän Siriuksen tekemään niin, vai kuinka. Joka tapauksessa tykkään siitä, miten näinkin yksinkertainen toteamus tuntuu tosi hyytävältä. Kerronan aukkojakin voi täyttää omalla tulkinnallaan niin kuin itse parhaaksi näkee.

Kun aika koittaa, Sirius menee Rohkelikkoon.
Regulus ajattelee, että likaista verta jäi kai veljen kynsien alle.

Reguluksen ajatuksessa on jotain lapsekkaan viatonta, en ehkä kestä 🥺 Tää oli myös kiva lopetus ficille! Jos silleen voi sanoa, kun koko teksti oli melko synkkää settiä 😅 Mukava tätä oli kuitenkin lukea! Proosarunoja ei kauhean usein tule vastaan ficcailupiireissäkään, niin tämä oli siinäkin mielessä kivaa vaihtelua tyypilliseen. Kiitän!

zilah: Kalle onnistui vakuuttamaan heidät heti ensi kättelyllä, niin ottivathan he. Totta puhuakseni olen ajatellut Joonaksen vanhempien olevan varsin avomielisiä, lähinnä he miettivät, että parisuhde ylipäänsä tekisi heidän pojalleen hyvää Kiva, kun kommentoit!

Skorpioni: Lauri on valitettavasti joutunut aiemminkin laittamaan veljeään ruotuun, joten kynnys ei liene kovin suuri. Kiva, kun tykkäsit siitä miten Kallen ja Joonaksen päivä päättyi. Kiitos kommentistasi!

Larjus: Liina sai varmasti shipattavaa enemmän kuin tarpeeksi. Toivottavasti ei sentän joutunut käskemään laittamaan volyymiä pienemmälle, kun pojat purkivat paineita. Kiitos, kun kommentoit!

Meldis: Isä-Laurilla ei tosiaan ehkä ollut oikein sanaa biseksuaalisuudelle (muista mahdollisuuksista puhumattakaan). Kuten kirjoitin zilahille, Joonaksen vanhemmat pitävät tätä parisuhdeihmisenä eikä kumppanin sukupuolella ole heille ensiyllätyksen jälkeen juurikaan väliä. Joo, Kalle osaa jo tekeytyä kuuroksi, koska suurin osa homottelijoista päättelee hänen seksuaalista suuntautumista ulkonäöstä ja/tai harrastuksesta. Kiva, kun kommentoit!

Avaruuspiraatti: Kiertelyn ja jahkailun kirjoittaminen on ihanaa. Kivaa, että nautit siitä! Juholle oli nimenomaan helpompi tehdä kuin kysyä halaillaanko Ehkei Pekka olisi osannut sellaiseen vastatakaan ja se olisi ollut noloa ja kiusallista kaikille Ihanaa kuulla, että pidit tästä pienestä. Kiitos kommentista!!

Mua jossain vaiheessa ärsytti hirveästi kun Suomessa aletaan hehkuttaa jotain MM-kisoja, vaikka änärissä on tärkeimmät pelit kesken ja jotkut MM-kisat ei edes kerää parhaita pelaajia sinne, koska ne kaikista parhaat on yleensä tuolla änärissä lätkimässä Stanley cupista. Onneksi olen päässyt siitä elitismistä aika tavalla eroon, mutta huomaan, että mua kiinnostaa kahta kauheammin just ne änäristä saapuvat pelaajat riippumatta mitä maata ne edustaa. On kai se ihan ymmärrettävää, kun niitä sitä kauden aikana seuraa ja esimerkiksi SM-liiga on mulle käytännössä täynnä ihan vieraita pelaajia.

Esimerkiksi nyt Ruotsi saa ainakin Erik Karlssonin ja Victor Hedmanin ja oon siitä ihan fiiliksissä, vaikka samalla ottaa päähän, että eihän niitä näe. Oon myös fiiliksissä siitä, että Pulju ja Mikke on kisoissa!

Seuraan toki änärin playoffeja enemmän kuin MM-kisoja, kun ei niitä kisoja näytetä kuin Suomen pelejä ja koska änärin katsominen jo maksaa ihan liikaa, ei viitsisi maksaa lisää. Viaplaylta taitaa nähdä tänä vuonna jotain, mutta mä niin odotan, että kisat joskus taas tulisi jonnekin näkyvälle kanavalle samassa suuruudessa kuin joskus muinoin ennen että näkisi kaikkien muidenkin maiden pelejä, mutta tuskin niihin aikoihin on paluuta.