Kirjoittaja Aihe: Nightwalker: Väriä mustavalkokuvassa, K-11, one-shot  (Luettu 993 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Fandom: Nightwalker
Disclaimer: Ei minun. Harmi, ihan mielellään nappaisin Rihon omaan kainalooni. Mitään en tästä huvista saa.

Otsikko: Väriä mustavalkokuvassa
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Shido/Riho
Ikäraja: K-11
Genre: angsti, draama, fluff
Varoitukset: veren juominen mainitaan
Summary: Kun sadepisarat valuivat taivaalta harmaana verhona, Riho tunsi olevansa mustavalkoisessa elokuvassa.

A/N Liikun tämän ficin kanssa aika tuntemattomilla vesillä, mutta iski niin vastustamaton Nightwalker-ihkutus, että oli ihan pakko. Toivottavasti joku uskaltautuu lukemaan ehkä tuntemattomasta fandomista huolimatta - luulisin tämän olevan käsitettävissä ilman taustatietoakin. Ja niin joo, tapahtuu joskus varsinaisen sarjan jälkeen.

Hieman tuntemattomampia fandomeita -haasteeseen, nyt kun kerran tuli tehtyä. Harvassa sarjassa on näin ihkua canonparia. <3

Öhm, varsinainen keskikesä- ja juhannusficci. Lol.



Väriä mustavalkokuvassa

Kun sadepisarat valuivat taivaalta harmaana verhona, Riho tunsi olevansa mustavalkoisessa elokuvassa. Sade liuotti kaikki värit maailmasta, ohi kulkevat ihmiset olivat pelkkiä erisävyisiä harmaita hahmoja. Väriä oli vain hänessä – vaaleanpunainen sateenvarjo, kirkkaanpunainen mekko ja keltainen paita.

Se oli kuin hänen elämänsä vertauskuva. Ihmiset kulkivat ohi värittömäksi haalistuneena virtana. Hän pysyi.

Vuodet vierivät, ja hän vain pysyi. Samannäköisenä, yhtä elävänä, väriläiskänä mustavalkokuvassa, johon ei enää kuulunut.

Hän oli valehdellut Shidolle, kun tämä oli kysynyt katuiko hän valintaansa. Kyllä hän katui, silloin tällöin. Olisi ollut mukavaa paistatella päivää meren rannalla ja pelata ystävien kanssa rantalentopalloa. Tai istua jäätelöbaarissa auringonvarjon alla tuskailemassa, minkä lukuisista jäätelömauista valitsisi tällä kertaa. Nyt hän ei edes muistanut, miltä jäätelö maistui, vaikka se olikin aikoinaan ollut hänen herkkuaan.

Aurinko ja jäätelö olivat kuitenkin pieniä asioita, joita hän ei kovin usein ajatellut. Meri oli joka tapauksessa kauniimpi kuun ja tähtien loisteessa, ja miten herkullista jäätelö ehkä olikin, se ei mitenkään voinut olla parempaa kuin veri. Kaikkein eniten hän kaipasi sitä tunnetta, että maailma hänen ympärillään loisti kaikissa mahdollisissa väreissä ja että hän kuului siihen.

Riho odotti sadetta aina innolla. Silloin hän saattoi kulkea päiväsaikaan ihmisten keskellä, mutta hän ei pystynyt enää kuvittelemaan, että todella kuului sinne.

Kirkkaasti valaistu näyteikkuna houkutteli hänet vaatekauppaan, mihin monet olivat paenneet sadetta. Hän sulki ja avasi sateenvarjonsa pari kertaa ravistaakseen siitä enimmät vedet ennen kuin astui sisään ja alkoi vaellella rekkien seassa. Oikeastaan hän tarvitsi vaatteita. Hän ei kovinkaan usein ollut liikkeellä kauppojen aukioloaikoina, ja Yayoin maku erosi hänen omastaan liikaa.

Hän otti tangolta lyhyen mekon, jossa oli vihreää ja keltaista. Kangas tuntui mukavan pehmeältä ja hän mietti pitäisikö vaatetta ehkä sovittaa, kun näki naisen astuvan kauppaan.

Naisen likomärät mustat hiukset olivat liimautuneet hänen päähänsä ja takki riippui hänen yllään tavalla, joka ei peittänyt suurta vatsaa. Hän oli selvästi aikuinen ja painoa oli varmasti lähes kaksikymmentä kiloa enemmän kuin aikoinaan, mutta hän oli aivan varmasti Mikako.

Riho kiersi liikkeen laitoja myöten kassalle mekko käsivarrellaan – loppujen lopuksi hän tiesi kokonsa, se ei muuttunut koskaan. Hänen teki toisaalta mieli puhua vanhan ystävänsä kanssa, mutta oli parasta olla tulematta nähdyksi. Siitä, kun he olivat käyneet koulua yhdessä, oli kymmenisen vuotta. Mikako odotti lasta, ja Riho näytti edelleen samalta koulutytöltä kuin noina kaukaisina auringonpaisteisina päivinä.

Kaupassa pistäytyminen ei ollut piristänyt häntä lainkaan. Mallinukkien muovihymyt olivat saaneet paikan tuntumaan pelkältä lavastukselta ja hän oli melkein helpottunut palatessaan sateeseen lionneiden, harmaiden ihmisten virtaan. Askeleet vetivät kohti siltaa, jolla hän usein seisoi ajattelemassa, varsinkin ollessaan allapäin.

Kenties hän ei vain kuvitellut olevansa erilainen kuin muut, värikäs harmaasävyjen keskellä. Shido huomasi hänet ja oli yhtäkkiä hänen vierellään kuten niin usein. Hän ei enää edes hätkähtänyt tämän ilmestyessä jostakin varjosta, aurinkolasit silmillä säästä huolimatta.

”Mihin olet menossa?” Shido kysyi ottaessaan sateenvarjon hänen kädestään ja pidellessään sitä niin, että se suojasi heitä molempia.

Riho pudisti päätään ja puhkesi hihittämään, sillä Shido näytti kerrassaan huvittavalta. Komea mies olisi vaatteidensa puolesta voinut olla sadan vuoden takaa ja näytti vampyyrilta pitkine takkeineen sekä silintereineen – ja piteli kädessään vaaleanpunaista sateenvarjoa.

He jatkoivat matkaa yhdessä, Shidon käsivarsi Rihon harteiden ympärillä. Harmaiksi liuenneet ihmiset katsoivat heitä eikä Riho enää jaksanut piitata näiden ajatuksista, siitä että Shido näytti koulutyttöjä viettelevältä perverssiltä. He kuuluivat toiseen maailmaan, miksi välittää siitä, mitä mustavalkoisen elokuvan näyttelijät ajattelivat?

”Mihin sinä olit menossa?” Riho kysyi. ”Olitko tutkimassa jotakin tapausta?” Mikäli he saattoivat kävellä ulkosalla, saattoivat myös muut yöeläjät.

Shido nyökkäsi väsyneeltä näyttäen, mutta virnisti sitten. ”Etsin sinua. Yayoi lupasi järjestää meille piknikin.”

”Nytkö?”

Shido nyökkäsi uudelleen.

Riho hymyili vastaukseksi ja pinkaisi tiehensä jättäen hölmistyneen Shidon seisomaan yksin sateenvarjon alle. Hän halusi löytää sen verran suojaisan paikan, että voisi vaihtaa ylleen juuri ostamansa mekon.

Pian hän tutki kuvajaistaan, joka näkyi himmeästi ikkunalasista. Hän hehkui kirkkaissa väreissä kuin auringonkukka sateen pesemällä nurmikolla. Tai kuin nuori tyttö, jota hänen elämänsä rakkaus oli juuri pyytänyt syömään ulkona.

Ja juuri niin asia oli. Mitä väliä oli sillä pikkuseikalla, että piknikin juomat valutettaisiin suonesta Yayoin kaulassa? Hän väläytti heijastukselleen kulmahampaidentäyteisen hymyn ja juoksi takaisin Shidon luo.

”Olet kaunis”, Shido sanoi ja kiersi käden jälleen hänen harteilleen.

Hän oli valehdellut Shidolle, kun tämä oli kysynyt katuiko hän valintaansa. Mutta hän ei ollut valehdellut paljon.

Pieni katumus ei ollut mitään verrattuna siihen, että hänellä oli edessään kaikki maailman aika Shidon rinnalla.
« Viimeksi muokattu: 23.10.2013 23:23:22 kirjoittanut Pics »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)