Kirjoittaja Aihe: Kuolemattomat lapset, K-11, originaali  (Luettu 1777 kertaa)

Ristiriita

  • Muumikuningatar
  • ***
  • Viestejä: 1 108
Kuolemattomat lapset, K-11, originaali
« : 07.12.2012 17:01:50 »
Nimi: Kuolemattomat lapset
Author: Ristiriita
Ikäraja: K-11, suunnilleen. // Fiksasin ikärajan 17.6.13
Haasteet: Idearoll, sanalla atomipommi, eräs toinen haaste sanalla katuvalot.
Summary: Lauantaina Lontooseen putosi atomipommi.

A/N: Tämä oli koulutyö, jota vihasin/vihaan. Tosin hieman sensuroin sellaisia kohtia, joita todella todella vihasin. Kertokaa, mitä ajatuksia tämä teissä herätti.

***

Lauantaina Lontooseen putosi atomipommi.

Se poltti kaiken edestään ja takaa ja liimasi sitten takaisin kiinni. Lehdet kiinni maahan, vaatteet kiinni ihoon, kielen melkein kiinni kitalakeen. Tulen kiinni kaikkeen minne se ylsi, kauhun kiinni jokaiseen joka tunsi. Ei kukaan eikä mikään pystynyt katsomaan muualle, kun paineaalto pakahdutti keuhkoja.

Maailma oli hetkessä harmaata ja pölyä ja tuhkaa. Vihreä väri oli syöty kokonaan, keltainen eli vain liekeissä ja sininen oli kokonaan jo kuvitelmaa. Pölystä ei noussut ketään, vaimea vaikerrus vaimeni pikkuhiljaa ja eloonjääneetkin tuntuivat kuolleilta.

Tästä ei selvittäisi helpolla. Tämä olisi loppu, täydellinen tuho. Tätä kukaan ei haluaisi muistaa, mutta kukaan ei myöskään kykenisi unohtamaan. Ei eilen eikä tänään kukaan pysyisi elossa. Kaikki peittyisi tuhkaan ja unohdettuihin aikeisiin. Niihin, jotka vakuuttivat turvaa ja rauhaa ja oikeutta sotaan.

Sitten tuli toinen, ja sitten tuli kolmas.

***

Poika oli kaivautunut pois pölyn ja betonimurskeen alta heti ensimmäisen atomipommin räjähdettyä. Hän ei ollut kaatunut sinne siksi, että olisi voinut huonosti, tai siksi että paineaalto olisi paiskannut hänet sinne. Hän oli kompastunut ruumiiseen. Toisen jälkeen hän oli nukahtanut kellarin raunioiden sekaan, mutta herännyt pakenemaan kaiken nieleviä liekkejä. Kolmas taas oli tullut niin nopeasti, ettei hän ollut sitä edes huomannut.

Pojalla ei ollut enää ollenkaan aavistusta siitä, missä hän asui. Kaupunki oli harmaa keko, täynnä kivenpalasia ja tuhkaa. Missään ei näkynyt enää kirkkaita mainosvaloja, kilometrien pituisia liikenneruuhkia, ei edes maassa lojuvia muoviroskia.

”Tämä on maailmanloppu”, hän ajatteli, vaikka se olikin aika voimakas sana. Hitaasti, mutta varmoin askelein hän lähti kulkemaan poispäin entiseltä kerrostaloalueelta. Maailma oli juuri ryöminyt pois ulottuvilta. Vielä viikko sitten se oli seisonut suorassa kuin London Eye.

Yhtäkkiä siihen ilmestyi tyttö. Aivan pojan eteen. Harmaa, maastoon sulautuva mekko, takkuiset hiukset, päättäväinen katse.

”Sinä olet elossa.”
”Minä olen elossa.”

***
Heidän olisi pitänyt olla kuolleita. Heidän molempien olisi tullut maata hiiltyneenä ruumiina jollakin Lontoon entisellä sivukujalla, pikatiellä tai moottoritiellä. He olivat kuitenkin elossa ja samalla lailla ihmisiä. 

Tuli kuitenkin sade, jonka iskiessä elpyi toivo joka tukahdutti liekit. Ehkä tästä vielä elpyisi. Talot kasvatettaisiin takaisin pystyyn, tiet kiemurtelisivat sykkyrään, kaikkialla olisi katuvalot.

Seuraava aamu oli paljon aikaisempia kylmempi, sitä reunusti ohut, valkoinen kuuravyö.  Ja vaikka liekit eivät kaartaneet läheltä, eivät hyökänneet, oli ilma tiheää hengittää.

Maa oli kuitenkin harmahtava ja se oli vielä liejuinen. Siihen oli valunut se kaikki lika, jonka sade vain hakkaamalla oli saanut irti. Lika oli valunut puroina lätäköstä toiseen, lähtenyt irti, valunut pois. Jokaisesta paikasta oli tippunut jotain pois ja he huomasivat sen. Ei ollut enää ylimääräisiä.

Aamulla poika huomasi särön, sormenpäästänsä kyynärpäähän asti. Tyttö katsoi sitä ja toivoi sen olevan naarmu. Tytön korvan takana oli vain railo.

Neljä päivää sitten kaupunki oli tyhjentynyt, heillä oli säröjä ja naarmuja polvitaipeissa, kengissä soraa. He eivät olleet menneet tuomion mukana, olivat selvinneet. Mahdoton tippui olemasta.
« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:42:05 kirjoittanut Pyry »
"There's life under the blah blah blah."

Sleeping Sun

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 346
  • Toivoton tapaus
Vs: Kuolemattomat lapset, K-11, originaali
« Vastaus #1 : 09.12.2012 19:06:15 »
Kommenttikamppanjasta päivää!

Tämä oli mielenkiintoinen. Ensinnäkin, en ole ikinä lukenut tällaisesta aiheesta. Tämä myös herättä enemmän kysymyksiä, kuin mihin se vastaa? Miksi Lontoota on pommitettu? Kuka on pommittanut? Miksi ne lapset jäivät eloon?

Kuvailu oli hyvin tehokasta. Ydintuhon karmeat maisemat, sen karmeat vaikutukset. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissä, kun tätä luki. Periaatteessa teksiti oli hyvä, se synnytti raa'an ja tarkoituksellisen karkean vaikutelman ja siinä oli pureskeltavaa. Siltikin, kaikki kohdat eivät ehkä toimineet parhaalla mahdollisella tavalla, rakenteessa ja sanavalinnoissa oli jotakin hassua, jota on vaikea tarkemmin määritellä. Ymmärrän omat ristiriitaiset fiiliksesi tekstin suhteen, joskus on hyvin vaikea sanoa, miksei joku kohta omasta mielestä toimi. Mutta ehdottomasti on hienoa, että julkaisit tämän. Teksti tarjoaa ajattelemisen aihetta ja sen hyvät puolet painavat vaakakupissa huonoja huomattavasti enemmän.

- Sleeping Sun kiittää vaikuttavasta lukukokemuksesta!
Ihmisellä on tapana haluta kaikista eniten sitä, mikä hänelle kaikista huonoiten sopii.


Sleeping Sun ylpeänä(?) esittää koko tuotantonsa nyt yhdessä paikassa : Varjolapsien maailmankaikkeus ficcilistaukseni

Riika

  • ***
  • Viestejä: 171
  • leipää ja sirkushuveja
Vs: Kuolemattomat lapset, K-11, originaali
« Vastaus #2 : 09.12.2012 20:41:12 »
Mun ensimmäinen ajatus taas oli että miksi ihmeessä vihaat tätä, tämähän on hieno! Aihe on hurja, ja musta tän kuvailu oli tosi hienoa, varsinkin tossa alussa mutta kyllä se säilyi läpi tekstin.

Lainaus
vaimea vaikerrus vaimeni pikkuhiljaa
--
sade, jonka iskiessä elpyi toivo joka tukahdutti liekit. Ehkä tästä vielä elpyisi.
--
Siihen oli valunut se kaikki lika, jonka sade vain hakkaamalla oli saanut irti. Lika oli valunut puroina lätäköstä toiseen, lähtenyt irti, valunut pois.
Pakko lainata tälläinen hassu yksityiskohta - nää toistaa vähän itseään. En tiedä teitkö sen tarkoituksella, koska se toimii myös tietynlaisena tehokeinona. Mutta silti pisti vähän silmään myös negatiivisena juttuna.

Mutta niitä positiivisia juttuja on musta tässä paljon enemmän. Tossa ensimmäisessä kappaleessa tai mikä toi nyt on, jossa kuvataan atomipommeja, on musta hurjan hienoja lauseita. En viiti edes lainata ku lainaisin vaa puolet koko jutusta! Mutta sitten:

Lainaus
Maailma oli juuri ryöminyt pois ulottuvilta. Vielä viikko sitten se oli seisonut suorassa kuin London Eye.
Tykkään.
Lainaus
He olivat kuitenkin elossa ja samalla lailla ihmisiä.
Tykkään enemmän. Tässä lauseessa on jotain jännää, koska toi loppu on vähän, en tiedä, kummallinen, ilmaistu jotenkin hassusti. Mutta juuri se saa mut pitämään siitä.
Lainaus
Mahdoton tippui olemasta.
Tykkään eniten. Huiii. Tää on vähän samaa sarjaa ton edellisen kanssa, jotenkin hassusti ilmaistu asia, ja juuri siksi upee. En osaa selittää, mutta ehkäpä ymmärrät. Lisäksi tää on tosi hyvä loppulause!

Niin kuin sanoin, aihe on hurja. Tykkään siitä tavallaan absurdiudesta joka tässä on - Lontooseen tippuu pommeja, kaksi lasta säilyy elossa, ja sitten nuo lopussa olevat säröt ja naarmut. En tiedä onko ne kuvaamassa ihan vain tavallisia haavoja, mutta pidän siitä millaista tunnelmaa tuollainen ilmaisu tuo tähän tekstiin. Lisäksi se, miten tämä on vain tämmöinen pieni pätkä, miten ei edes tiedä että mihin aikaan tämä sijoittuu, tuo tähän sellaista omanlaista tunnelmaa.

Toistin luultavasti itteäni, oon vähän väsynyt. Sanoinpa silti sanottavani :---) Oli mukava törmätä tähän tekstiin.
the universe is big. it's vast and complicated and ridiculous, and sometimes,
very rarely, impossible things just happen and we call them miracles.

Ristiriita

  • Muumikuningatar
  • ***
  • Viestejä: 1 108
Vs: Kuolemattomat lapset, K-11, originaali
« Vastaus #3 : 01.03.2013 23:07:38 »
Sleeping sun, kiitos kovasti. Aiheutit minulle sekä sydänkohtauksen että ison hymyn. Tämä aihe kieltämättä on aika erikoinen, mutta yritin tehdä siitä mahdollisimman realistisen. Tämä teksti on kieltämättä hiukan palapeli, eikä kaikki palaset aivan osuneet kohdalleen. Huomasin sen, mutten osannut tehdä asialle mitään. Mutta nämä kysymykset mitkä sinulla heräsi ovat mielenkiintoisia. Itse asiassa en tiedä itsekään vastausta yhteenkään niistä, mutta kiinnostavia pohdintoja. Kiitos kovasti kommentistasi!

Riika Kiitos kovasti, sinunkin kommenttisi oli ihana ja sai minut hymyilemään. En tiedä mikä minua häiritsi, ehkä juurikin se tekstin rosoisuus, mutten tosiaan osannut tehdä asialle mitään, joten tällaiseksi jäi. :D Hyvä kun mainitsit tuon toiston, en sitä itse ollut huomannut, mutta siitä tosiaan huomautetaan teksteissäni jonkin verran. Yritän päästä siitä eroon! Kiitos paljon kehuista. :) Olet aivan ihana!
"There's life under the blah blah blah."

Funtion

  • Vieras
Vs: Kuolemattomat lapset, K-11, originaali
« Vastaus #4 : 17.06.2013 12:02:44 »
Välillä tekstissä oli hieman häiritsevää toistoa, mun silmiini siis häiritsevää, heitetään nyt esimerkkejä etten puhu ihan tyhjää:

Lehdet kiinni maahan, vaatteet kiinni ihoon, kielen melkein kiinni kitalakeen. Tulen kiinni kaikkeen minne se ylsi, kauhun kiinni jokaiseen joka tunsi.
Tässä esim. oli monta kertaa sama rakenne. Semmonen kolme, ehkä ehkä neljä, on maksimi josta mä pidän, ellei toistoa sitten viedä toiseen ääripäähän, heitetä vaikka kymmenen kertaa -- mutta kyllä siinäkin olis vaarana, et alkais ärsyttämään. Kiinni maahan, kiinni ihoon, kiinni kitalakeen, kiinni kaikkeen, kiinni jokaiseen. Lievä häiritseminen, ei paha, mutta lievä kuitenkin.

Siihen oli valunut se kaikki lika, jonka sade vain hakkaamalla oli saanut irti. Lika oli valunut puroina lätäköstä toiseen, lähtenyt irti, valunut pois.
Sama juttu. Valunut se kaikki lika, valunut puroina, valunut pois. Ei tässä muuten mitään, mutta kun koko teksti vilisi samanlaista rakennetta käyttäviä virkkeitä.

Aamulla poika huomasi särön, sormenpäästänsä kyynärpäähän asti.
Tätä kans mietiskelin: sormenpäästänsä. Eikö olisi parempi, hmm, sormenpäästä? Tuo omituspääte on kuin taakka. Mä joskus aikoinani en ite osannut omistuspäätteitä lainkaan, vaan tungin niitä joka paikkaan.

Talot kasvatettaisiin takaisin pystyyn, tiet kiemurtelisivat sykkyrään, kaikkialla olisi katuvalot.
Tämä, tämä, tämä! Tää on hieno esimerkki taas upeasta virkerakenteesta. Piti lukea varmaan kolmesti, kun jäin ihastelemaan, etenkin tuo lopun "kaikkilla olisi katuvalot" oli ihan mieletön.

Mahdoton tippui olemasta.
Tätä myös tavasin kolmesti, enemmänkin, mutta vain koska en tajunnut. Mahdoton tippui olemasta? Tippui? Tippui = poistua? Mahdoton poistui olemasta = Mahdoton lakkasi olemasta = Mikään ei ollut mahdotonta. Tajusinko tuon oikein?

Lueskelin vasta nyt aiemmat kommentit ja huomasin, että Riikakin oli kiinnittänyt huomiota toistoon. Se tosiaan hieman häiritsi... samoin jotkut virkerakenteet oli vähän... kömpelöitä. Paikoittain vain! Pääosin tää teksti oli kyllä tosi hyvä, piti mielenkiinnon yllä ja sai mut kiinnostumaan sun muista teksteistä! ...jos sellaisia on Finissä? En tiedä miten eksyin tänne, en koskaan tiedä miten eksyn teksteihin, kai se on puhdasta sattumaa. Hyvää sattumaa! Tässä tää alku vangitsi uteliaisuuteni ja oli pakko lukea lisää. Erittäin, erittäin loistava aloitusvirke! Loppukin oli hieno, vaikka sitä saikin hetken tavata.

Kysymyksiä tästä jäi kyllä miljoona. Aluksi ajattelin, että tämä pohjautuisi tositapahtumiin (joo, atomipommi Lontooseen ja heti ajattelen et tää ei oo fiktiota) mutta kävihän se näinkin. Vähän kyllä harmitti, kun luulin saavani vastauksia, enkä vain kysymyksiä, luulin saavani... luulin saavani jotain niin erilaista kuin sain. Petyin ehkä hieman, aavistuksen, mutta pitää ottaa huomioon että tää oli koulutyö, tuskin sellaisiin on aikaa kuukausitolkulla paneutua. Btw, herätit tällä tekstillä mulla jonkun omituisen inspiraation, kiitos siitä!

Sun kirjoitustyylis on kyllä mun makuun. Hyvä että luin tämän! Kiitos paljon. : )