A/N: Joo, elikkäs sain nyt vihdoin tämän toisen luvun kirjoitettua. Toivottavasti pidätte.
Vielä kerran suuret kiitokset kaikille kommentoineille ja kiitokset kärsivällisyydestä. Revetkää
2. Pelikonsoleita ja ihmissusiaJasper saapui Culleneille noin puolitoista tuntia meidän jälkeemme. Olimme Emmettin kanssa olohuoneessa. Minä luin historiaa ja Emmett luki Cosmopolitania. Emmett väitti ymmärtävänsä Rosalieta paremmin, jos joskus luki ”hömppälehtiä”. Jasper istuutui nojatuoliin minua vastapäätä.
”Kävin näön vuoksi ostamassa uudet vaelluskengät Newtoneilta.” Jasper aloitti ärsyyntynyt sävy äänessään. Hän katsoi minuun. ”Mike Newton oli työvuorossa ja hän oli hyvin, hyvin ärsyyntynyt..” nyt saatoin kuulla häivähdyksen hilpeyttä hänen äänessään. Katsoin Jasperia kysyvästi ja salaa mielessäni riemuitsin. Ilmeisesti olin onnistunut aiheuttamaan Mikelle yhtä paljon mielipahaa, kuin hän minulle. Hyvä minä, onnitteluni.
”Mikä häntä tänään häiritsi?” Jasper kysyi hiljaisella äänellään, ”ja mitä hänellä on minua vastaan?”
Minä kohautin olkiani. Laskin katseeni takaisin historian kirjaan, mutta saatoin tuntea kummankin Cullenin tuijotuksen itsessäni. ”Hän... hän luulee, että heti, kun Edward on päivänkin poissa, hän voi pyytää minua leffaan!” puuskahdin sitten ärsyyntyneenä. Emmett remahti nauramaan. Minä mulkaisin häntä vihaisesti.
”Newtonilla on näköjään erittäin heikko itsesuojeluvaisto”, Jasper kommentoi tyynesti. Katsoin häneen kulmat koholla. Emmett tärisi, hän hakkasi nyrkillään sohvan käsinojaa, joka rusahteli pelottavasti.
”Hei, ei se nyt noin hauskaa ollut!”
”Eikö?” nyt Jasper puolestaan kohotti kulmiaan ja loi minuun huvittuneen katseen. ”Minä aloin itsekin kettuuntua, kun Newton puhkui ja uhkui niin suurta vihaa.” Jasper sanoi. Emmett sai hillittyä itseään hieman.
”Mike Newton näyttää kärsivän suuresti, kun ensin Edward nappaa itselleen uuden hurmaavan tulokkaan ja nyt Jasper saa kuskailla sinua ympäriinsä ja istua kanssasi kahdestaan ruokiksella.” Sanoiko Emmett minua hurmaavaksi? Nyt et punastu!
”Mutta miten niin heikko itsesuojeluvaisto?” katseeni kävi kummassakin vampyyrissa vuorotellen.
”Sanotaanko, että Edwardilla ei ole kovin lämpimiä tunteita Newtonia kohtaan.” Jasper vastasi. ”Olisit nähnyt hänet edellispäivänä, kun hän tuli kotiin. Sinulla oli sinä päivänä sininen paita, se uusi.” nyökkäsin Jasperille, Mike oli kehunut paitaani koulussa. Emmett hykerteli sohvalla.
”No, sinä tiedät, että Edward kuulee ihmisten ajatukset”, nyökkäsin jälleen. En ollut varma halusinko kuulla tätä juttua loppuun.
”Äidinkielen tunnilla sitten Mike Newtonin käytännöllisesti katsoen ainoa ajatus oli, että näyttävätpä... näyttävätpä sinun rintasi.. no, siististi sanottuna, hyviltä siinä paidassa.” Tunsin, kuinka raivokas puna levisi kasvoilleni ja painoin pääni alas.
”Kun Esme pitkän suostuttelun jälkeen oli saanut Edwardin kertomaan, miksi hän oli melkein heittänyt television ikkunan läpi, hän vannoi murhaavansa Miken.” Emmett hönkäisi ja alkoi taas nauraa.
”Minulla oli kova homma pitää hänet poissa hänen kurkustaan seuraavana päivänä.” Jasper lisäsi. ”Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Mike leikkii hengellään.”
”Hän on muun muassa kehunut takapuoltasi moneen otteeseen Ericille.” Emmett hymyili. ”Eikä siinä meidän mielestä mitään vikaa ole, onhan sinun takamuksesi ihan hyvä, mutta meidän pikku Eddie ei oikein tykkää, että muutkin kuin hän itse panevat sitä… merkille.” Katsoin tomaatinpunaisena molempia täysin epäuskoinen ilme kasvoillani.
”Te huijaatte...” kuiskasin. Molemmat pudistelivat päitään.
”No niin!” Emmett sanoi sitten. ”Pelataanko jotain?” Suljin historiankirjani. Ei lukemisesta tulisi mitään täällä. Jasper katsoi minuun kysyvästi.
”Mitä pelejä teillä on?” nostin katseeni ja kysyin.
.
”No mennään katsomaan”, Emmett tokaisi ja nousi ylös. Hän meni portaisiin ja minä ja Jasper seurasimme perässä. Menimme Emmettin ja Rosalien huoneeseen. Oli selvää kumpi puolikas huoneesta oli Emmettin tavaroita varten. Siellä oli vaatteita iso kasa yhdellä tuolilla ja yksi hylly oli täynnä dvd-elokuvia ja kirjoja. Yksi valokuva Rosaliesta ja Emmettistä oli päässyt hyllylle. Kannettava tietokone ja isot stereot olivat sängynviereisellä pöydällä. Rosalien puolella oli kaikki tiptop. Paitsi yksi pöytä. Sillä oli suuri pino autolehtiä ja kauhea kasa meikkejä ja jakoavain. Katsoin pöytää hiukan ihmeissäni. Sänky oli suuri, pehmeännäköinen ja valkoinen. Seinillä oli muutama mustavalkoinen taulu, ne olivat suurennettuja valokuvia jonkun vanhalta näyttävän kaupungin kaduilta.
”Tuletko?” Jasperin pehmeä ääni havahdutti minut. Emmett oli kadonnut ovesta, joka aukesi huoneen perältä. Seurasin Jasperia huoneeseen, jonne Emmett oli nyt laittanut valot. Se oli jonkinlainen varaston ja vaatehuoneen risteytys. Kolmella seinällä oli kenkiä, vaatteita ja laukkuja, mutta yksi oli täynnä kaikenmoista romua.
Emmett seisoi miettivän näköisenä naama kurtussa hyllyn edessä.
”Ei..ei..ei..” Emmett mutisi itsekseen ja käännähti sitten yhtäkkiä ympäri.
”Ei mitään, mitä me kaikki jaksettaisiin pelata.” Emmett pahoitteli. Jasper pyöräytti silmiään ja huokaisi. ”Okei, Emmett, mennään ostamaan uusi peli.”
Emmett hihkaisi riemusta ja kaiveli taskujaan. Hän otti sieltä auton avaimet.
”Kiitti, Jaz. Ei kerrota Rosalielle?” Emmett käveli jo pois päin.
”Eipä tietenkään...” Jasper sanoi. Kävimme hakemassa takkini ja marssimme autotalliin.
”Minä ajan”, Emmett ilmoitti ja avasi kuljettajan oven jeepistään. Jasper nyökkäsi ja avasi minulle matkustajan puoleisen oven. Hän meni itse istumaan taakse.
”Minne me oikeastaan menemme?” kysyin. Eihän Forksissa ollut kuin Newtonien kauppa, supermarketti ja joku hikinen bensa-asema.
”Port Angelesiin”, Emmett vastasi ja lähti kaahaamaan pitkin hiekkatietä.
Matkamme Port Angelesiin kesti vain 25 minuuttia, mikä oli mielestäni järkyttävää. Jos Edward ajoikin lujaa, niin Emmett ajoi lujaa ja holtittomasti. Hän suoristi melkein kaikki kurvit ja ajoi päin punaisia ja ohitteli miten sattuu. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut, tietenkään. Pysäköimme suoraan jonkin antiikkiselta vaikuttavan lelukaupan eteen.
”Brownin leluja ja pelejä, vuodesta 1920”, luin yllä olevan kyltin.
”Jos haluat laatua, tulet tänne. Muistaakseni ostimme Edwardille 10-vuotta vampyyrina-lahjan juuri täältä, oliko se sitten 1928..” Emmett valaisi. Astuimme sisään liikkeeseen. Seinät olivat viinipunaiset ja koko liikkeessä vallitsi varsin hämyinen tunnelma. Mieleeni nousi Harry Potter-elokuvan Ollivandersin liike. Paitsi, että täällä myytin leluja. Hetken tarkasteltuani huomasin, ettei liike ollut keskittynyt myymään pelkästään vanhanajan klassikoita, vaan myös uusia, nykyaikaisia pelejä ja leluja. Vaelsimme hyllyjen välissä hyvän tovin. Jonkin, minkä Jasper olisi halunnut, ei käynyt Emmettille ja toisin päin. Välillä he kysyivät minun mielipidettäni, mutta en osannut sanoa oikein mihinkään mitään rakentavaa.
Kuljin hyllyjen välissä oikein tutkimatta mitään leluista tai peleistä kunnolla. Liikkeen näyteikkunan viereisellä hyllyllä olevalla hyllyllä oli pelejä PlayStation 2:lle. Yksi aivan erityinen peli kiinnitti huomioni. Sen kannessa oli mies, jolla oli stetsoni päässään ja jonkinlainen varsijousi kädessä. Hänen vierellään oli uhkeapovinen nainen, jolla oli yllään tiukat vaatteet ja iso pistooli roikkui hänen vyöstään. Se oli peli elokuvasta Van Helsing. Oli nähnyt kyseisen elokuvan joskus kauan sitten ja siinä paha kreivi Dracula piti Transilvaniaa kauhun vallassa. Urhea Van Helsing lähti tappamaan hirveää vampyyria, mutta sai matkalla mutkien kautta ihmissuden pureman. Lopulta Dracula taisteli ihmissusi Van Helsingiä vastaan. Peli sopisi kaikessa ironisuudessaan hyvin Emmettille ja Jasperille. Olin juuri lähdössä näyttämään peliä Emmettille, joka jutteli typerästi hihittelevän myyjän kanssa liikkeen toisella puolella, kun katseeni kiinnitti ulkona kävelevä hahmo. Sydämeni alkoi hakata hyvin lujaa. Syöksyin kohti ulko-ovea, mutta matkani loppui lyhyeen, kun hälyttimet alkoivat soida. Tajusin piteleväni yhä Van Helsing-peliä kädessäni. Heitin pelin Emmettin suuntaan ja kuten olin toivonutkin, en kuullut sen kolahtavan lattiaan. Juoksin ulos niin nopeasti kuin pystyin. Tiesin, että olisi kyse vain sekunneista, kun Emmett saisi minut kiinni.
”Jacob!” huusin lujaa hänen loittonevalle selälleen. Jacobin vierellä kävelevä Embry kääntyi katsomaan kummastuneena, mutta se ei ollut mitään verrattuna Jacobin ilmeeseen.
”Bella!” hän huudahti ja lähti kävelemään minua kohti leveästi hymyillen. Juoksin edelleen ja pian olin Jacobin edessä hengästyneenä.
”Hei”, huohotin ja hymyilin Jacobille.
”No heipähei! Mitä sinä täällä teet?” Jacob oli aivan ällistynyt, kuten olin minäkin.
”Olen täällä...” mutta mitä minä sanoisin hänelle? Vampyyreiden kanssa ostoksilla? Jacob katsoi minuun kysyvästi, mutta sitten hänen kasvoilleen tuli se kova katkera maski. Embry oli pukannut häntä kylkeen ja Jacob oli kohottanut kasvonsa. Katsoin taakseni, Emmett ja Jasper kävelivät meitä kohti.
”Vai niin..” Jacob sanoi synkästi. Embry oli jo kääntymässä pois päin.
”Älkää menkö!” henkäisin epätoivoisesti. Katsoin Jacobia anelevasti. Hän oli paras ystäväni, ei hän saisi jättää minua näin. Aloin ärtyä. Tietenkään Emmett ja Jasper eivät päästäisi minua Jacobin kanssa minnekään.
”Mitä me sitten tehtäisiin?” Jacob kysyi kylmästi. ”Verenimijät eivät taida päästää sinua meidän mukaan?” He molemmat ottivat muutaman askelen taaksepäin ja olin juuri astumassa eteenpäin pitääkseni välimatkan välillämme pienenä, kun tunsin kylmän käden olallani.
Hämmästyin reaktiotani: minut valtasi hirvittävä ikävä. Tuntui, kuin en olisi nähnyt ystävääni aikoihin. Oli niin paljon kerrottavaa ja puhuttavaa. Käsi olallani tuntui muodostavan kuilun minun ja Jacobin väliin. Ja niin se tekikin.
”Bella”, Emmett sanoi. ”Mennään.”
”Odota vähän...”
”Mennään.”
”Minä haluan puhua Jacobin kanssa.”
”Sinä voit puhua joskus toiste.”
”Nyt on hyvä hetki.” Käännyin kohtaamaan Emmettin kasvot, joista oli kadonnut kaikki huumori ja lämpö. Tuijotin häntä ärsyyntyneenä ja hän tuijotti takaisin. Ensi kertaa saatoin nähdä Emmettin kasvoilla todellisen, kylmän, pelottavan vampyyrin. Minua pelotti. En pystynyt kuin kääntämään katseeni pois.
”Miksei Bella voi puhua kanssani?” Jacob sanoi haastavasti.
”Minä sanoin, että hän ei voi. Oliko siinä jotain, mitä et ymmärtänyt?” Emmettin ääni oli uhkaava. Sanoja seurasi hirvittävä, sähköinen hiljaisuus. Jasper, Emmett, Embry ja Jacob tuijottivat toisiaan vihaisesti. Raivo alkoi saada voiton kaikista sen hetkisistä tunteistani. Päätin suunnata vihani Jasperiin. Käännyin tuijottamaan häntä. Kyllä Jasper antaisi periksi, ei häntä kiinnostanut minun asiani. Jasper pudisti päätään kova ilme kasvoillaan yhä tuijottaen Embryä ja Jacobia. Huokaisin protestina syvään ja raskaasti.
”Anna anteeksi, Jacob. Minun on pakko mennä...” katsoin Jacobiin anteeksipyytävästi. Sisälläni kiehui, mutta näköjään minulla ei ollut oikeutta päättää omista asioistani... Emmett kuulisi kunniansa, kun pääsisimme takaisin Culleneille! Käännyin syvään huokaisten ympäri ja lähdin marssimaan lelukaupalle.
En kyennyt katsomaan taakseni. Miksei kukaan voinut antaa minun olla ystäväni kanssa? Miksei kukaan ymmärtänyt, että olin aikuinen ihminen ja saan päättää omista asioistani? Miksei kukaan uskonut, että Jacob oli täysin vaaraton?
Tunsin rauhoituksen aallon kulkevan lävitseni.
”Jasper lopeta!” Verkkokalvoillani poltteli Jacobin katkerat kasvot. En nähnyt mitään muuta.
Kiskaisin liikkeen oven liioitellun voimakkaasti auki. Raivoni alkoi laantua ja tajusin olevani naurettava. Käännähdin kannoillani ja kohtasin lopultakin molempien vampyyrien katseet. Jasperin ilme oli tutkimaton, mutta Emmet näytti vihaiselta.
”Älä tee enää noin.” Emmett sanoi hiljaa ja käveli vierelleni ja otti kädestäni kiinni. Hämmästyin hänen elettään ehkä turhankin paljon, sillä otin askelen taaksepäin ja katsoin häneen säikähtäneenä. Emmett hymyili.
”Näin voin pitää sinut paremmin aisoissa, etkä pääse karkailemaan pikku ihmissusien luo.” Pikku? Mitä pikkuista Emmett näki Jacobissa ja Embryssä?
Emmett käveli minua perässään roikottaen hyllylle, jolta olin aiemmin löytänyt Van Helsing-pelin ja otti sen käteensä.
”Tämänkö sinä haluat?” Nyt uskalsin taas hengittää. Hyvä, Emmett ei enää vihoitellut minulle. Nyökkäsin ja kävelimme kassalle.
”Emmett!” Jasper sähähti yhtäkkiä olkani takaa. Käännyin katsomaan ulos, jonne Jasper tuijotti. Aluksi en ymmärtänyt, mikä oli vialla, mutta sitten huomasin sen.
Aurinko paistoi.
Emmett kaivoi kännykän taskustaan.
”Vastaamattomat puhelut: 1, Alice. Hitto...en huomannut..” Molemmilla veljeksillä oli lyhythihaiset, eikä mitään, millä olisi peittänyt kasvot.
Emmett veti minut syrjempään kassalta ja Jasper oli tutkivinaan viereistä hyllyä.
”Ota tämä ja käy Jerry´s:illä ostamassa kaksi hupparia. Ja aurinkolasit sekä lippikset meille kahdelle.” Emmet sanoi matalalla, hiljaisella äänellä. Jasper kääntyi nyt puoleeni ja ojensi minulle sellaisen mustan, kiiltävän luottokortin, joita näkee yleensä vain leffoissa.
”Mene...” Jasper kuiskasi.
Kävelin liikkeestä ripein askelin ja juoksin tien yli vaateliikkeeseen. Myyjä tervehti minua iloisesti ja kysyi tarvitsinko apua. Pudistin vain päätäni hänelle ja etsin katseellani kuumeisesti miesten huppareita. Löysin miesten vaatteet oikealta seinustalta, mistä ne jatkuivat liikkeen perälle saakka. Otin molemmille L-kokoiset tyylikkäät hupparit, joissa oli mustavioletit printtikuvat. Lippiksiä löysin asuste-osastolta.Valitsin vielä kassan vierestä umpimähkään kahdet aurinkolasit, kuten Emmett oli pyytänyt ja laitoin tavarat kassalle.
”Tämä tekee 112.99 dollaria.” myyjä sanoi hymyillen minusta lähinnä pelottavaa hammashymyä. Ojensin hänelle luottokortin ja rukoilin, että hän kiirehtisi!
”Öh.. tämä kortti onmerkitty Carlisle Cullenin käyttöön.” myyjä sanoi ja näytti hiukan epäilevältä. ”Muiksi käyttäjiksi on ilmoitettu Esme, Edward, Emmett, , Alice Cullen, Jasper ja Rosalie Hale ja Bella Swan, voitteko todistaa olevanne joku heistä?” Mitä ihmettä, oliko minut ilmoitettu Carlislen luottokortin käyttäjäksi? Aloin kädet hiukan täristen kaivaa olkalaukustani lompakkoa. Ojensin myyjälle ajokorttini.
”Selvä, asia kunnossa... noin ole hyvä.” tungin korttini lompakkooni ja laitoin lompakon takaisin laukkuuni.
”Ja tähän kuittaus kiitos...” Kirjoitin nopeasti jotain nimeni tapaista kuitin loppuosaan ja otin muovikassin entistä leveämmin hymyilevältä myyjältä. Kiirehdin ulos liikkeestä ja olin juosta suoraan auton alle kaikessa kiireessäni, mutta onneksi vasemmalta puoleltani tuleva auto tööttäsi, enkä juossut pää kolmantena jalkana tien yli suoraan omaan kuolemaani. Odotin auton ajavan ohi ja katsoin sitten oikealle ja vasemmalle nähdäkseni tulisiko muita autoja. Juoksin tien yli lelukauppaan ja ojensin Jasperille hupparin ja aurinkolasit. Sitten käännyin Emmettin puoleen ja ojensin hänelle hänen tavaransa.
”Saanko kortin?” Jasper kysyi puettuaan. Tutkin taskuni ja lompakkoni. Sitä ei löytynyt mistään.
”Voihan helvetti...” mumisin itselleni ja ryntäsin ulos liikkeestä takaisin Jerry´sille. Juoksin kassalle, jossa sama myyjä jo odotti Cullenien luottokortti kädessään.
”Teiltä jäi tämä!” hän sanoi ja ojensi kortin minulle. ”Yritin huutaa peräänne, mutta teillä näytti olevan niin kova kiire, ettette huomannut. Koetin soittaakin herra Cullenille, mutta hän ei vastannut.”
Nyökyttelin päätäni ja kiitin. Kun tulin ulos vaatekaupasta huomasin Emmettin ja Jasperin jo istumassa autossa.
Istahdin takapenkille ja ojensin luottokortin heti Jasperille.
”Van Helsing…” Jasper katseli pelin kantta. ”Kuuluisa vampyyrin tappaja.” Jasper naurahti katsellessaan, van Helsingin varustusta. Jostain syystä se ei oikein vakuuttanut häntä.
”Hei! Tuo on epäreilua!” Emmett huudahti, kun minä ammuin hänet kuoliaaksi hopealuodeilla. Pelasimme uutta hienoa pleikka-peliä Cullenien olohuoneessa Jasperin katsellessa huvittuneena vieressä. Emmet oli `kuollut´ jo ainakin kolme kertaa, enkä ollut varma tekikö hän sen, jotta saisin voittaa vai eikö hän tosiaan osannut pelata?
”Nyt kyllä rökitän sinut seuraavalla kierroksella!” Emmett paineli ohjaimen nappeja epäinhimillisellä nopeudella, mutta onnistui vain juoksuttamaan ukkonsa harhaan.
”Emmett, yritä nyt edes vähän…” hymyilin Emmettille, kun hän näytti minulle kieltä.
”Tämä ohjain on liian hidas, se ei tottele minua!” Emmett valitti. ”Kun yritän tehdä jotain teen sen liian nopeasti ja ohjain menee sekaisin…”
”Seli, seli.” Jasper sanoi.
”No tule itse pelaamaan sitten, jos kerran sinulla on varaa kommentoida!” Minä vain nauroin kummallekiin vampyyrille.
Aikansa peliä taottuaan Jasper ja Emmett päättivät saaneensa tarpeekseen. Iltapäivä oli edennyt jo pitkälle ja ulkona alkoi tulla hämärää. Katsoin rannekelloani, se näytti puolta viittä. Mietin milloin Edward ja muut mahtaisivat tulla kotiin.
Mahani kurni äännekkäästi ja tajusin, ettei kukaan ollut kotona tekemässä Charlielle (eikä sen pahemmin minullekaan) ruokaa.
”Onko sinulla nälkä?” Jasper kysyi sulkiessaan televisiota.
”No vähän”, vastasin ja nousin samassa sohvalta ja kävelin keittiöön.
”Esme osti sinne kaappiin ruokaa sinua varten!” Jasper huusi perääni.
”Tiedän!” huikkasin hänelle ja availin kaappeja satunnaisesti.
Emmett tuli keittiöön liioitellun hämmästynyt ilme kasvoillaan.
”Väitätkö, että sinulla on nälkä?” hän sanoi ja läppäsi käden suulleen.
”Heko, heko”, sanoin ja aloin etsiä spaghettia. ”Onko teillä spaghettia?”
”On juu, siellä ylähyllyllä kaapissa vieressäsi.” Emmett pääsi kaapille minua nopeammin ja otti sieltä paketin spaghettia ja ojensi sen minulle.
”Mitä meinaat kokata?” hän kysyi ja otti toisesta kaapista kattilan ja laittoi sen liedelle.
”Jotain syötävää”, vastasin näsäviisaasti ja otin rasiallisen sieniä jääkaapista. Jasperkin asteli keittiöön ja istuutui pöydän ääreen.
”Mitä? Aikooko Bella syödä vapaaehtoisesti?” Jasper kysyi. Pudistelin päätäni ja pyöritin silmiäni. Kaivelin lisää laatikoita ja keräsin eteeni kaiken, mitä ihminen voi spaghetin ja jaulhelihasieni-kastikkeen valmistamiseen tarvita. Käännyin Cullenien hellaan päin ja huomasin tuijottavani erittäin modernin näköiseen hyvin paljon avaruusaluksen ohjaamoa muistuttavaa liettä.
”Yksi pikkuriikkinen kysymys…” kännyin Emmettiin päin. ”Miten tätä käytetään?” Emmett käveli viereeni ja alkoi tutkiskella hellaa. Hän kokeili paria kosketusnäyttöä ja punainen valo syttyi yhteen kulmaan.
”Erinomaisen hyvä kysymys etten sanoisi… Jasper osaatko sinä käyttää tätä härdelliä?” Jasperkin tuli naputtelemaan näyttöä ja valoja syttyi ja pimeni sitä mukaan kun kaksi vampyyria sorkkivat hellaa selvästi tietämättä ollenkaan, mitä ptäisi tehdä.
”Heeetkinen, nyt tuo yksi kulma taisi alkaa kuumeta!” Jasper sanoi ja painoi kätensä hellalle kokeillakseen sen lämpötilaa. Hella päästi pienen sihauksen ja kaikki valot hellan näytöstä sammuivat.
”Mitä sinä nyt teit?” kysyin tuskastuneena. Jasper katsoi hölmistyneenä pimennyttä hellaa.
”Hups….”
”Noniin hieno homma!” Emmett huudahti ja otti kännykän käteensä.
”Mitä sinä teet?” kysyin häneltä, mutta hän puhui jo.
”Yksi kasvispitsa…. Kyllä.. kyllä.. Voiko teillä maksaa kortilla? Selvä.. kiitos..” Emmett laittoi kännykän taskuunsa ja alkoi latomaan vaivalla keräämiäni ruoka-aineksia ja välineitä takaisin kaappeihin.
”Ei kerrota kenellekään, että rikoimme hellan, jooko?” Emmett kysyi Jasperilta, joka nyökkäsi vaikean näköisenä. Katsoin molempiin kysyvästi.
”Tuo hella oli kuukauden vanha ja nyt minä menin rikkomaan sen… ja jos totta puhutaan rikoin sen edellisenkin…” Tässä vaiheessa Emmett alkoi nauraa ja Jasper teeskenteli olevansa hyvin kiinnostunut marmorisesta työtasosta.
”Mitä?” kysyin närkästyneenä.
”Jasper ja Alice tavallaan panivat sen hellan rikki, kun me muut olimme metsästämässä…” Emmett kertoi minulle hymyillen ja Jasper löi Emmettiä olkapäähän.
”Älä nyt! Rehellisyys maan perii!” Emmett huudahti nauraen ja väisti toisen lyönnin.
”Okei…” Hymyilin Emmettille ja Jasperille
Parinkymmenen minuutin kuluttua hämmentyneen oloinen pizzataksin kuski pimpotti Cullenien ovikelloa ja minä kävin avaamassa hänelle oven. Ojensin kuskille rahan ja hän lähti ripein askelin kävelemään takaisin kohti autoaan luoden epäileviä katseita taloon.
Pizza tuoksui ihanalle pahvilaatikon läpi ja mietin, mitä se mahtoi pitää sisällään. Menin keittiöön ja laitoin pahvilaatikon pöydälle ja etsin jostain haarukan ja veitsen. Pizza oli herkullista ja olin salaa hyvilläni, etten joutunut kokkaamaan itselleni, sillä kaikki Cullenien keittiössä tuntui olevan niin kamalan siististi. Olisin vain sotkenut paikat totaalisesti. Puhumattakaan avaruusaluksen ohjaamosta…
Kellon viisarit tikittivät hitaasti eteenpäin. Istuin olohuoneessa jälleen lukemassa historiaa. Jasper ja Emmett katsoivat urheilukanavalta jalkapalloa. He kommentoivat välillä ottelua hiljaa toisilleen ja välillä Emmett murisi pelottavasti jos vastapuoli sai tehtyä maalin. Kun Emmett oli ensimmäisen kerran murissut olin pompannut varmaan metrin sohvasta silkasta säikähdyksestä. Nyt kuitenkin pystyin jo keskittymään lukemiseen melko hyvin.
”Jaha, minä menen autotalliin.” Jasper sanoi pelin päätyttyä.
”Mitä aiotko alkaa antisosiaaliksi?” Emmett huudahti.
”Minun on pakko käydä siivoamassa meidän retkeilykamat pois Carlislen autopaikalta tai hän ajaa niiden päälle.” Jasper vastasi ja katosi ovensuusta.
Istuimme Emmettin kanssa hiljaisuudessa tovin, kunnes hän sulki television ja tuli istumaan vierelleni sohvalle.
”Historiaa…” hän sanoi mietteliäästi. Nyökkäsin hänelle ja käänsin sivua. Olin jo päässyt sisällisodan syihin ja politiikkaan.
”Mahtaa olla tylsää…” hän lisäsi ja huokaisi.
”Mmm…”
”Bella?” Emmett kääntyi katsomaan minua.
”No?” laitoin kirjani kiinni.
”Saanko suudella sinua?” Mitä!?! Olin aivan ymmälläni. Emmett vain hymyili minulle kohteliaasti ja tunsin, kuinka väri katosi kasvoiltani. Hän kietaisi kätensä olkapäilleni.
”Siis en minä mitään ihmeellistä, haluaisin vain tietää, miltä tuntuu suudella ihmistä. Haluan tietää, mitä varten Edward meuhkaa niin paljon.” Kuuntelin Emmettiä tyrmistyneenä.
”No siis…” Tunsin punan kohoavan poskilleni. ”No kai sinä voit…” Kuulin ääneni sanovan nuo sanat Emmettille, joka hymyili minulle. Hänen kasvonsa tulivat lähemmäs omiani ja tunsin hänen viileän hengityksensä kasvojani vasten. Hengitykseni kiihtyi, sydän rummutti kuin hullu ja Emmettin kasvot vain lähenivät. Hänen silmänsä tuntuivat mustenevan sitä mukaan, kun hän lähestyi minua, mutta päätin jättää sen omaan arvoonsa. Emmettin huulet hipaisivat omiani, ne olivat jäiset, kuten Edwardilla, mutta hieman pyöreämmät. Minua huimasi ja kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni. Sitten Emmett painoi huulensa lujemmin omiani vasten ja tunsin kasvojeni hehkuvan kuumuutta Emmettin jäisille poskille. Kavahdin taaemmas, mutta Emmett nojasi eteepäin ja painoi huulensa omilleni uudestaan. Hän kokeili kielellään huuliani ja sitten jokin päässäni naksahti. Nousin sohvalta ja kävelin ikkunalle. Jäin seisomaan tuijottaen ulos, mieli täysin tyhjänä. Hetken kuluttua minua alkoi toden teolla pyörryttää ja tajusin, etten hengittänyt. Vedin syvään henkeä.
”Ei hassumpaa…” kuulin kaukaisen äänen sanovan.
Naurahdin ja vedin uudestaan syvään henkeä. Mitä pienistä?
”Kieltämättä kiehtovaa.. tosin olet niin pehmeä, että vaikutat siltä, kuin voisit mennä rikki hetkenä minä hyvänsä.” Käännyin Emmettiin päin, joka istui rennosti sohvalla.
”Sitähän se Edwardkin sanoo…” sanoin.
//kommenttia?
//
