Kirjoittaja Aihe: Hiekkalinna (S, hiekkalaatikkodraama, oneshot)  (Luettu 1506 kertaa)

Memii

  • Betoniyön kuningas
  • ***
  • Viestejä: 53
  • This is real
Title: Hiekkalinna
Author: Memii
Rating: S
Genre: Drama, (H/C)
Summary: Niin sen kuului mennä.
A/N: Hui, vähän jännittää nyt. Tässä on ensimmäinen täällä julkaisemani tekstinpätkä ikinä. Ja samalla oikeastaan yksi niistä harvoista ihan pienen lapsen näkökulmasta kirjoitetuista teksteistäni, joten suokaa anteeksi jos jossain päin on jotain epäluontevuuksia  ;D Vaikka tätä ei pituudella olekaan pilattu, niin kommentit olisivat kivoja ja piristäisivät päivääni (/yötä/koska ikinä täällä kulutankaan aikaani) :D Enjoy!

***

Jonni oli taas rikkonut hiekkalinnani. Ei se nyt hieno ollut, mutta siinä oli kolme eri kokoista kerrosta ja voikukanlehti lippuna. Sen tekemiseen oli mennyt vaikka kuinka kauan. Ja Jonni tuli ja hajotti sen lapiollaan. Se nauroi päälle ja juoksi Vernerin luo. Ne naureskelivat syrjemmällä, kun mua alkoi itkettää. Tunsin silmiin kirpoavat kyyneleet kun katselin tuhottua rakennelmaani.
Seija ei sanonut mitään. Se istui penkillä vähän matkan päässä ja luki kirjaa, ei se edes nähnyt. Tai ehkä se esitti, ettei se nähnyt. Luulisi sen kuulleen, kuinka Jonni huusi "Mä rikoinkin Elmukelmun hiekkakakun!". Nimi on Elmo, ja se oli linna. Ei kakku. Vaikka ei sillä ollut väliä, Seija käänsi vain sivua.
Vihasin ulkoilua. Vihasin sitä, että Jonnilla oli silloin mahdollisuus kiusata mua. Vihasin sitä, kun kaikki muut menivät littaa, mutta kukaan ei kysynyt mua mukaan. Ja vihasin Seijaa, joka luki joka päivä eri kirjaa ja huokaili takinkauluksiinsa. Olisin halunnut vain istua yksin hiekkalaatikossa ja rakentaa hienoja linnoja. Halusin olla komea prinssi, joka asuisi sellaisessa suuressa linnassa. Isi olisi kuningas ja se omistaisi koko maan. Saisin valtakunnan, kun olisin aikuinen ja hallitsisin koko maata oikeudenmukaisesti. Papujen syönnin kieltäisin kokonaan ja Jonnin ja Vernerin heittäisin krokotiileilleni vallihautaan. Niin sen kuului mennä.

Alkoi sataa ja huomasin edelleen istuvani päiväkodin pihalla. Eikä mulla ollut sadevaatteita. Aamulla paistoi vielä aurinko. Enkä halunnut äidin pakkaavan mukaan sadetakkia ja -housuja vain varmuuden vuoksi. Oli noloa raahata ympäriinsä ylimääräistä kangaskassia. Ei muillakaan koskaan ollut kangaskasseja.
- Moi, joku sanoi ja käännyin typeränä katsomaan vasemmalle.
Hiekkalaatikon vieressä seisoi uusi poika. Se oli tosi laiha ja sillä oli melkein valkoiset hiukset. Nimeä en muistanut millään, se oli tullut meidän päiväkotiin vasta eilen. Pojan hiukset valuivat vettä ja sen sadehousut olivat kuraiset. Sillä oli sadehousut. Mun farkuista meni vesi läpi.
- Moi, vastasin hiljaa.
- Saanko mäkin leikkiä? poika kysyi.

Yllätyin saamastani huomiosta. Ei kukaan ollut kysynyt mitään sellaista koskaan aiemmin. Aloin jo mielessäni kyhäillä jatkoa leikilleni. Tuo valkotukkainen poika olisi myös prinssi, naapurivaltakunnasta. Meidän hallitseminamme valtakunnat yhdistyisivät ja hallitsisimme yhdessä koko maailman suurinta maata. Se kuulosti hyvältä. Niin sen kuului mennä.
- Joo, vastasin ja ojensin ämpärin vierestäni pojalle. - Autatko mua korjaamaan tän?
Poika katsoi mun linnani raunioita hetken ja hymyili. Se nyökkäsi nopeasti ja istui mun viereeni märkään hiekkaan.
- Sade on hyvä juttu. Märästä hiekasta saa paremman linnan, poika totesi.
Nyökkäsin ja väitin, että tiesin sen jo. En halunnut antaa uudelle pojalle huonoa ensivaikutelmaa. Se kun oli niin viisas. Tiesi kaiken hiekasta ja sateesta. Varmaan se tiesi kaikesta muustakin. Mikähän sen nimi oli?
- Mä oon Elmo, sanoin pojalle, ja se katsoi mua hymyillen. Sillä oli syvät hymykuopat molemmissa poskissa.
- Santtu, poika vastasi. Niinhän se olikin. Olisihan noin tavallinen nimi pitänyt muistaa.

Me rakennettiin Santun kanssa uusi linna. Siitä tuli aiempaa hienompi. Siinä oli kaksi siipeä, itä- ja länsisiipi. Siinä oli kolme kerrosta ja sen ympärillä kiemurteli syvä vallihauta. Santtu otti maasta kepin ja iski kellertävän vaahteranlehden siitä läpi. Se oli paljon hienompi lippu, kuin mun voikukanlehteni.
- Hei kattokaa! Kelmu on saanut uuden kaverin! Jonni huusi ja mä käännyin katsomaan sitä vihaisena.
- Älä välitä noista, kuiskasin Santulle, joka pelästyi Jonnin huutoa. Mulle tuli äkillinen tarve olla vahva Santun seurassa, nyt ei saisi itkeä.
- Mikä sun nimi on? Verneri kysyi Santulta.
- Santtu, poika vastasi hiljaa.
- Kelmu ja Lanttu ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin! Jonni huusi kirkkaalla äänellä. Santtu katsoi mua pelästyneenä. Suututti.
- Hyyyi! Verneri huusi korostaakseen Jonnin lällätystä.
- Olkaa hiljaa! huusin vihaisena, mutta ne vain nauroivat. - Santtu ei oo tehny teille yhtään mitään!
- Noniin nyt kaikki sisälle! Seija - joka oli tällä välin lopettanut lukemisen - huusi. - Vauhtia sitten joka sorkka!

Jonni ja Verneri juoksivat ensimmäisten joukossa sisälle, mutta me madeltiin joukon viimeisinä Santun kanssa. Seija ei vilkaissutkaan meihin päin, kun se auttoi Elliä riisumaan haalaria ja avasi Tomin kengännauhat. Ei kai meihin tarvinnut huomiota kiinnittää, oltiinhan me jo isoja. Osattiinhan me pitää puoliamme hiekkalaatikolla.
Lähdin leikkihuoneeseen, ja Santtu seurasi perässä.
- Elmo oota! se huusi ja pysähdyin katsomaan takana kulkevaa poikaa, jonka valkoiset hiukset edelleen valuivat vettä.
- No?
- Ollaanko kavereita? Santtu kysyi epävarmasti.
- Ollaan vaan, hymyilin ja Santtu hymyili takaisin.
- Niin ja kiitti, kun puolustit mua ulkona, Santtu jatkoi.
- Sitä varten ystävät on, vastasin ja olin pakahtua onnesta. Mulla oli ystävä. Mä olin ystävä.
Me lähdettiin rakentamaan sotatukikohtaa legoilla. Ehkä meistä ei tulisikaan kuninkaita. Ehkä meistä tulisikin huippukenraaleja. Johtajia, joita kaikki kuuntelisivat ja arvostaisivat. Kaikki muut päiväkotilaiset olisivat meidän sotilaita, joille me annettaisiin käskyjä. Ja me yhdessä pistettäisiin Jonni ja Verneri hyökkäämään etulinjassa vihollisen leiriin. Leiri olisi piiritetty miinoilla ja PUM! Me naurettaisiin yhdessä ja valloitettaisiin vihollisalueet. Niin sen kuului mennä.
I flee the scene like it was my last ride.
You see right through,
oh, you had me pegged the first time.
You can't see the truth
but it's easier to justify.
What's bad is good
and I hate to be the bad guy.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Vs: Hiekkalinna (S, hiekkalaatikkodraama, oneshot)
« Vastaus #1 : 07.06.2014 18:20:25 »
Nappasin tämän kommenttikampanjasta, ja kokonaisuudessaan ihan tykkäilin. Otsikko ei ehkä erityisemmin innostanut, mutta en kyllä sitten toisaalta tiedä, mikä muka olisi ollut parempi -- kertoihan se sisällöstä ja johdatteli ihan automaattisesti sinne lasten maailmaan.

Pienen lapsen näkökulma toimi hyvin, ja pidin pienestä puhekielisyydestä; toiseen ihmiseen viittaaminen pronominilla "se" oli ehdottomasti oikea ratkaisu, joka rakensi mielenmaisemaa tehokkaasti, ihmeen ilmaisuvoimainen niin pieneksi asiaksi, ja "mä" pelitti tekstissä myös tosi hyvin. Mielestäni tässä olisi voinut olla puhekielisyyttä jopa vähän enemmänkin, vaikka toimi tämä näppärästi näinkin.

Sana "ensivaikutelma" iski silmään huonolla tavalla, rikkoi ainakin minulla mielikuvaa pienen lapsen ajatusmaailmasta, ja samoin jäin miettimään, huomaisiko lapsi todella sen Seijan lukevan joka päivä eri kirjaa... Seija oli kyllä muutoin vallan mainio hahmo, jotenkin niin työhönsä leipiintynyt  ;D Minusta oli myös herkullista, että Elmo käytti niinkin vahvaa ilmaisua kuin "vihata"; kyseinen kohta oli minusta muutenkin kauhean symppis, kun kaveriparka vaan listaa, miksi ei viihdy.

Pituus oli tarinaan nähden just sopiva, joskin yleinen tyyli oli sen verran miellyttävä, että olisi tätä voinut vähän pidempänäkin versiona lukea. Kaikki olennainen tuntui kuitenkin tulleen sanotuksi, tapahtumat ja tunnelmat kulkivat minusta mukavasti omalla painollaan eteenpäin, ja lopun "sitä vartenhan ystävätä ovat" oli minusta loistava lapsen suusta tulevaksi, täysin vakavalla naamalla lausutuksi korniudeksi  :D Kiva teksti, kiitoksia tästä!
sano mua rovastiks

Memii

  • Betoniyön kuningas
  • ***
  • Viestejä: 53
  • This is real
Vs: Hiekkalinna (S, hiekkalaatikkodraama, oneshot)
« Vastaus #2 : 19.06.2014 23:51:50 »
Verinen Paronitar: Kiitos paljon kommentista! :) Otsikko tosiaan olisi omastakin mielestä voinut olla parempi, en ole ylpeä. Se oli vähän hutaistu, koska oon huono keskittymään otsikoihin. Kirjoittajan synti, myönnän. Mutta kuten sanoit, ainakin se kertoi sisällöstä :D Ihana saada myös rakentavaa kommenttia kielestä :) En kauheesti oo lasten näkökulmasta kirjotellut, minkä takia se oli aivan erityisen arvokasta, kiitos siitä! Mukavaa, kun tykkäilit :)
I flee the scene like it was my last ride.
You see right through,
oh, you had me pegged the first time.
You can't see the truth
but it's easier to justify.
What's bad is good
and I hate to be the bad guy.

Wisteria

  • peilipallo
  • ***
  • Viestejä: 202
Vs: Hiekkalinna (S, hiekkalaatikkodraama, oneshot)
« Vastaus #3 : 21.06.2014 10:07:07 »
Voi että miten suloinen tarina!

Otsikossa olisi minustakin voinut olla takana hiukan enemmän jotakin, mutta kyllähän se ihan hyvin tekstiin sopi. Sen sijaan "hiekkalaatikkodraama" kuulosti ihan liian suloiselta ja johdatteli heti kunnolla sinne lasten maailmaan, houkutellen avaamaan tekstisi. Pelkän otsikon perusteella en niin ehkä olisi tehnytkään.

Mutta itse tekstiin. Kuten Verinen Paronitar jo sanoikin, puhekielisyys toimii tässä todella hyvin. Komppaan häntä myös siinä, että enempikin puhekielisyys olisi tähän sopinut, mutta hyvä se on noinkin.

Santtu ja Elmo vaikuttavat molemmat ikäisikseen melko kypsiltä, kun sitten taas Jonni ja Verneri olivat kunnon sellaisia umpilapsellisia päiväkotikiusaajia. Ehkä olisin tähän kaivannut jonkun siltä väliltä, ei niin fiksun, mutta ei niin ilkeän lapsukaisen. Toisaalta sitten oli kiva, ettei hahmoja ollut niin paljon. Seija ei muuten vaikuttanut työhönsä erityisen pätevältä (tai sitten hän oli vaan niin kypsynyt siihen?), mutta mukavan persoonallinen hahmo hänkin.

Elmon kuvitelmat hiekkalinnavaltakunnista ja niiden hallitsemisesta olivat todella hellyyttäviä ja niistä kuulsi niin selvästi läpi pojan halu panna vastaan kiusaajilleen ja tulla enemmän huomioiduksi. Myös tuo lähes lopun "Ollaanko kavereita?", "Ollaan vaan" oli niin täysin pienten lasten maailmasta.

Tuota tarinaasi lukiessa tuli muuten niin sellainen olo ainakin minulle, että Elmon ja Santun välillä tulisi (ehkä mahdollisesti) olemaan hiukan enemmän kuin pelkkää ystävyyttä sitten, kun pojat ovat vanhempia. Tai sitten vaan kuvittelen taas omiani.

- Wisteria
​det mørke vi har gør himlen klar, et andet sted

Memii

  • Betoniyön kuningas
  • ***
  • Viestejä: 53
  • This is real
Vs: Hiekkalinna (S, hiekkalaatikkodraama, oneshot)
« Vastaus #4 : 24.06.2014 02:37:40 »
Wisteria: Oi kiitos kommentista! Ihanaa, että tämä on onnistunut sulostuttamaan jonkun päivää  :D

Hahmot on tarkoituksella aika kärjistettyjä, vaikka se tietysti saattoi jättää vähän yksipuolisen vaikutelman. En kuitenkaan jaksanut näin lyhyeeseen tekstiin lähteä hakemaan lisää hahmoja, joiden kautta monipuolisuutta olisi ehkä löytynyt. ;D Ja Seija on ehkä vähän molempia... Sanotaan, että mun mielestä Seija ei oo kauheen lapsirakas.  :D

Oijoi, en kauheasti ole tuolla ajatuksella leikitellyt, mutta mahdollisuuksiahan löytyy aina ja ajatus on kiinnostava. Kuka tietää, jos joskus innostun tutkailemaan tulevaisuutta ja vilkaisemaan, mihin suuntaan pojat ovat tästä jatkaneet :D
I flee the scene like it was my last ride.
You see right through,
oh, you had me pegged the first time.
You can't see the truth
but it's easier to justify.
What's bad is good
and I hate to be the bad guy.