Nimi: Voittohäviö
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: House M.D.
Genre: Aina yhtä vaikea valinta, mutta darkfic on kaiketi kuvaavin. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Gregory House/James Wilson.
Vastuuvapaus: En omista mitään, kunhan vain leikin muiden leluilla ilman rahallista tai muutakaan korvausta.
A/N: En olekaan pitkään aikaan saanut valmiiksi niin yhtään mitään uutta. Tämä syntyi sitten lähinnä sattumanvaraisesta ideasta joka pälkähti päähän, niin ajattelin kirjoittaa sen sitten pois kuleksimasta.
Voittohäviö
Wilsonilla on tyttöystävä.
Siitä seuraa eräänlainen koreografioitu kahden miehen mustasukkaisuusnäytelmä, joka toistuu samanlaisena tasaisin väliajoin. Wilson pihkaantuu, treffailee, ehkä rakastuu. Hän salailee ja peittelee jälkiään, jääden asianmukaisesti pikku johtolangan puolikkaasta kiinni. Sellaisista normaalille katseelle huomiota herättämättömistä asioista, kuten tavallista huolellisemmin ajellusta leuasta, huolimattomasta hyväntuulisesta hyräilystä tai hyvin silitettystä kauluspaidasta.
Eikä House koskaan jätä asiaa siihen, vaan grillaa tunnustuksen irti moraalista välittämättä, sillä niin sen vain kuului mennä. Suuressa mustasukkaisuudessaan House voisi vaikka lyödä Wilsonia –
Korjaus -
Suuressa mustasukkaisuudessaan House on lyönyt Wilsonia todistusaineiston toistaiseksi puuttuessa, sillä eihän Wilson koskaan tunnusta ennen kuin hänet on runnottu ahtaaseen nurkkaan. Kovin brutaali isku ei yleensä ole, mutta rangaistus on usein vääjäämätön. Mikään Vicodinin ja kiehtovan potilaan lisäksi ei kiihota enemmän kuin Wilsonin kylkeen iskeytyvä nyrkki, tai vähintäänkin vakava uhkaus väkivallasta. Mielisairaan euforista. Kauteuden nostattama adrenaliinipiikki suorastaan räjäyttää aistit terävimmilleen, eikä House usein voi tai vaivaudu hillitsemään sadistisen tyytyväistä hymähtelyä Wilsonin kivutessa takaisin jaloilleen tai kiemurrellessa ikeen alla.
Vastaiskua ei tule, se ei yksinkertaisesti kuulu juoneen. Päinvastoin, Wilsonin ystävällisen pyöreät kasvot suorastaan hohtavat kauneimpana juuri hetkenä sen jälkeen kun House on lyönyt keuhkot ruttuun. Tyytyväinen virne leviää ivusta vääristyneille huulille ja niin lempeisiin silmiin.
Tosin oikeastaan sen ei ole väliä lyökö House oikeasti vai ei, pelkkä aie riittää.
Jos House kiihottuukin väkivallasta, niin Wilson se vasta suorastaan jumaloi nyrkkiä. Kuunaan hän ei henkilökohtaisesti ole vahingoittanut tarkoituksella kärpästäkään ja itseasiassa Wilson halveksi ihmisiä joiden oli turvauduttava väkivaltaan asioidensa edistämiseksi. Yllytyksessä siis piilikin näytelmän ydin - mikään ei sen paremmin todistanut Wilsonin saaneen edes osittaisen niskalenkin tilanteesta. House ei nimittäin voi sietää häviämistä, ei edes ajatusta siitä, ja se että edes hetken aikaa totuutta pihtaamalla Wilsonin oli mahdollista kammeta itselleen harvinainen periaatteellinen yliote oli mustelman ja murtuneiden kylkiluiden arvoista.
Toisinaan Wilson on jo kyllästynyt ihastukseensa ennen kuin House on edes ehtinyt tuhota ihmissuhteen raakiletta törkeyksillään, mutta sanomattoman säännön mukaan Housella oli etuoikeus vetää rajaviivat. Yhden mustasukkaisuusepisodin aikana ei lyöty kahdesti, mutta voitokkaasti hätisteltyään hameväen tiehensä ilmassa on aina voitokkaan alistamisen makua.
Molemmin puolin.
House aina riemuitsee vallasta, jonka hän riistää itselleen pelkällä väkivallan uhalla, vaikka tietää Wilsonin nöyrtyvän mielellään vain aloittaakseen saman draaman alusta. He tunsivat toistensa päämäärät läpikotaisin, eikä edes House kaikessa omahyväisyydessään kauaa leikkinyt todella voittaneensa. Wilson kun pelasi eri korteilla tätä samaa peliä. Mustasukkaisuuspa lopulta oli se valtti, jolla kiistatta todistaa sen, ettei Housen agressiivinen ylivalta ollut kaikki kaikessa. Kumpi lopulta alistaa ja ketä? Voittaako masokisti sadistin?
Näitä pohtien, seuraavaakin tyttöystävää odotellessa.
FIN
