Nimi: Loppuja ajassa ja avaruudessa
Kirjoittaja: LittleLove
Fandom: Doctor Who
Ikäraja: S
Henkilöt: Tohtori
Genre: Angst, H/C (?)
Vastuuvapaus: En omista sarjaa tai henkilöä, vain idean tästä ficistä
A/N: Jokainen loppu on uuden alku, jos niin haluaa uskoa. Ja Tohtori ei tahdo.
On olemassa kahdenlaisia loppuja. Niitä onnellisia, haikeita uuden alkuja joista ei tahdo päästää irti ja joista suurimmat kliseet on revitty. Sitten on niitä surullisia, ikuisia, loputtomia, vihaisia loppuja joista tahtoo päästää irti ja jotka tahtoo unohtaa, mutta jotka, kuin kiusallaan takertuvat kiinni vielä tiukemmin kuin kärpäspaperi. Ne ulottavat säkeensä ruumiin joka kolkkaan ja saavat elämän tuntumaan vitsiltä. Mieli on siis hyvä ohjelmoida unohtamaan, elämään hetkessä ennen loppua, huijata uskomaan ettei loppua olekaan on vain todella pitkiä lomia.
Tohtori ei tiedä lähes mitään niin vastenmielistä ja pelottavaa kuin hyvästit ja loput. Silloin eivät särjy vain sydämet vaan myös lupaukset ja molempia on vaikea, lähes mahdoton korjata. Edes äänimeisseli ei siihen pysty.
Mutta vaikka Tohtori kuinka välttelee ihmisiä, on aina joku. Joku joka saa Tohtorin suupielet nousemaan ylöspäin ja Tardisin siirtymään mihin vain ajassa ja avaruudessa. Ja vaikka kukaan, edes Tohtori itse, ei sitä huomaa, hiljalleen sydämet alkavat toipua ja Tardisissa kuuluu yhä enemmän puhetta ja joskus jopa naurua.
Tottakai Tohtori tietää, että hänen edessään ovat taas yhdet hyvästit. Sitä ei kuitenkaan kannata ajatella, ei ennenkuin tilanne on toivoton, taivas mustaakin mustempi ja Tardis näyttää monta sävyä tummemmalta.
Siihen asti kuitenkin avaruus, tähdet ja ystävyys pitävät polttavan ikävän poissa.
