Kirjoittaja Aihe: The Vampire Diaries: We together... forever? (9/9, K11, angstia ja romacea) VALMIS  (Luettu 4802 kertaa)

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
We together -happy, luck, scars, tears, madness, savior- forever?


Kirjoittaja: Olivia
Beta: pyrin omaan huolellisuutenii:/
Fandom: The Vampire Diaries
Genre: romance ja angst
Ikäraja: K11
Päähenkilöt/Parit: vähän kaikkia TVD:stä!
Summary: ehkä otsikko jo kertoo... (tai ainakin se on vähän niin kuin jo itsessään summary)
Haaasteet: sana/kuva/lause10 -haaste ja Multifandomi-haaste (fandomilla TVD)

A/N: Eli kaikki tuohon haasteeseen liittyvät tarinat ovat täällä, paitsi yksi, joka tulee orginaaliin. Olen siis keksinyt kuvan perusteella tarinan, joka liittyy fandomiin The Vampire Diaries. Eri parituksilla (ja suosikkina eniten on Klarolinea)
Ajattelin ensin tehdä näistä osasta songficcejä, mutta päädyin sitten vain kirjoittamaan, haasteen mukaisesti -kuvan tuoman intuition perusteella.
Koko nimi on siis We together -happy, luck, scars, tears, madness, savior- forever. Nuo sanat yksitellen tulette löytämään ficin nimestä (ei järjestyksessä). (Pitkäkö nimi vai? Sen takia toi lyhenne -We together... forever?).






TVD: Caroline/Klaus
Forever?


"Caroline", Klaus huusi naisen perään. Naisen vaaleat kiharat pomppivat tämän kiivaiden askelten mukana. "Odota!" Mies sai nopeasti Carolinen kiinni vain muutamalla hybridaskeleellaan.
"Mitä?" Nainen tiuskaisi ja repäisi itsensä taakse päin Klausin otteesta.
"Anna minun selittää", mies aneli, pehmeällä äänen sävyllä. Tuhannet jouluvalot hohtivat miehen mustissa silmissä. He seisoivat muutaman asekeleen päässä toisistaan ja aivan hyvin Klaus olisi voinut napata naisen ja panna tämän kuuntelemaan itseään. Toisin he vain seisoivat hievahtamatta paikoillaan monien kultaisen jouluvalo kaaren alla.
"Minä tajusin kyllä mitä olet tehnyt", nainen sanoi kylmästi. Klausin silmiin sen kuin kohosi nestettä, mutta hän piteli kyyneliään miehen asenteelle sopivaksi.
"Se ei ollut sitä miltä näytti-"
"Kyllä minulla on silmät ja korvat. Ne muuten pelaavat täydellisesti yhteen. Niin kuin myös jalkani ja siihen työnnettyjen kenkien korot", Caroline sanoi uhkailen ja asettui asentoon, jotta mies pystyi näkemään naisen korkeavartiset saappaat.
"Caroline, sinä tiedät etten tekisi sitä ellei-"
"Ellei mitä, ellei sinusta olisi sitoutumaan kehenkään vakavasti." Caroline keskeytti voimakkaalla auktoriteetillään.
"Sano vain, mitä vain, jotta saisin sinut taas uskomaan sanoihini." Klaus näytti siltä kuin voisi polvistua naisen eteen. Kauneimman ja terävimmän naisen eteen, jonka Klaus oli koskaan tavannut. Mikä oli myös vetänyt miehen suoraan naisen jalkoihin.
"Rupea nyt anelemaan ja repimään hiuksiasi-" Nainen jähmettyi ja hänen sanansa takertuivat kurkkuun, kun mies todella polvistui naisen eteen. Ohikulkijat katsoivat mielenkiintoisina nuortaparia.
"Meitä ei erota, ei mikään. Ei valovuodet, ei kuolema, ei riidat. Eikä toivottavasti minun virheeni tälläkään kertaa?" Klaus nojasi oikeanpolvensa päällä, polvistuneena lumeen vain anelemaan naista hänen puolelleen. "En nyt enkä koskaan, kun vihdoinkin olen saanut sinut, en tee mitään typeryyksiä. Uskotko sinä minuun? Uskotko sinä meihin? Uskotko sinä minun sanaani, ikuisesti?" Hänen äänensä hiipui lähes kuulumattomiin, mutta Caroline kuuli sanat mainiosti. Nainen hymyili ja Klaus tiesi hänen silloin antavan tälle anteeksi. Mies hyppäsi maasta ja pyöritti sitten naistaan ilmassa, kevyesti kuin perhonen.




(-kuvalla)

« Viimeksi muokattu: 17.02.2015 06:47:13 kirjoittanut Kaapo »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Täälläpä minä taas tulen sepittämään jotakin järjetöntä hienon ficcisi jälkeen. Jotakin sellaista, jota joku sivistynyt saattaisi kutsua kommentiksi, mutta mehän minähän en sivistynyt ole, ettei sen puoleen. ;D

Jos nyt sitten mentäisiin takaisin... tai no itse asiassa ensimmäistä kertaa itse asiaan. Pidin tästä paljon, tunnelma pysyi hyvin koossa koko ajan, eikä särkynyt lopussa. Kuva sopi tähän itse asiassa paremmin kuin kuvittelin. Tekstikin oli sujuvaa, mitä nyt yhdyssanavirheitä muutama osui silmiin. Mutta ei-yhdyssanavirheitä en löytänyt kuin yhden:
Lainaus
naisen ja pannaa tämän kuuntelemaan itseään.
panna, otaksun? (Voi pojat, onneksi ei kuulostanut yhtään kaksimieliseltä...)

Yhsyssanoja voisin laittaa tähän litanniaan myös muutaman:
Lainaus
hybrid askeleellaan
jouluvalo kaaren
Hydridaskeleista en ole 100 prosenttisen varma, mutta vahvasti olettaisin kuitenkin sen kirjoitettavan yhteen. Siihen sanaan ei vain liian usein törmää. Ja jouluvalokaaren  laittaisin myös itse yhteen.

Ideanahan tää oli melko kliseinen, mutta toteutit sen kyllä todella hyvin, ettei tullut tunnetta, että on lukenut saman jo miljoona kertaa ennenkin, mitä välillä sattuu oikein kliseisissä teksteissä. Kai yritän sanoa, että tässä näkyi sinun kädenjälkesi koko tekstin ajan, ja siis huomautan siitä, koska se on ehdottomasti hyvä asia!

Supistettuna, pidin ja jään seurailemaan kakkososaa tulevaksi!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse, sä tulit kommentoimaan! Tuhannet kiitokset! (Millon mä oonkaan saanu näin ihanan ystävän :))?? Juu tyypillisesti ei ilman kirjoitusvirheitä Olvin tekstejä voi lukea. Kliseestä on niin vaikea päästä yli ja ympäri, että... Todella ihanaa kullaa mielipidettäsi tähän "kliseesoppaan". Mä kyllä mietein tota hybrisaskeleet jutskaa kauan, mutta tietenkin päädyin siihen ei.yhdyssanaversioon ;D Hienoa, mutta sä nyt tunnistat mun kädenjäljen jo monien tekstien jälkeen, muttaa kiitos kiitos kiitos vielä keran kiitos kuitenkin!=)
Herkistelyjen kauttaa "kunnon" vastaukseen!<3 Kiitos kommentistasi!!<3




A/N: Jes sitten jo toista! Sain taivuteltua enkunopelta että saan vihn kotiin, vaikka se olis tarkistanu jonkun tekstin. Mutta kun sattumalta tarvitsin samaa tekstiä... Siis sain idean, kun opettaja käski kirjottaa jotain futurista (tarinan muodossa siis). Heitin sitten vaan ilmaan että kirjoitan variksesta... Se kehkeytyi nopeasti liitettynä tähän haasteeseen ja tähän ketjuun ja itse kuva toimii hyvänä tapahtuma paikkana. :D
Kirjoitusvirheistä voi ilmoitella ja tietenkin komenteilla saa piristää lähenevää jouluaattoa (ja ihan vain muutenkin)!

Mukana kuvalla!


 
TVD: varis/Damon
Savior?



Kun minä lähden lentoon minä tulen putoamaan. Joten tulen istumaan aidallani kauan.
Kysymyksiltä en voi välttyä...
Kuka hakee minulle ruokaa? Tottakai minä en ole mitään muuta kuin ongelma. Tulen vain elämään omaa elämääni. Minun lentotaitoni ei kiusaa minua, jos se ei tekisi niin muille. Satuttaa sisältä päin...
Sitten minä sanon: "Tämä ei ole sinun ongelmasi." Muut varikset eivät välitä jos minä pelkään. He lähtevät ja jättävät minut istumaan yksin. Ja minä tulen katsomaan auringon laskua, yhä uudelleen ja uudelleen. Milloinkohan minä siihen kyllästyn?
Miksen minä vain voisi saada onnellista elämää? Minä en tule olemaan tämä säälittävä mustavaris koko loppuelämääni. Varis, jonka sulat tulevat tipahtelemaan yksi kerrallaan maahan.
Miksi minun pitää katsoa kohtaloani silmästä silmään?



"Kunhan vain, joku sinut pelastaisi", yhtäkkiä mies ääni sanoi. Variksen hellä pää kääntyi aitaan nojailevaan mieheen päin. Kylmä viima tuiversi miehen mustissa hiuksissa, sekoittaen niitä lisää. Tämän herrasmiehen hillitty olemus huokui itsevarmuutta ja sinertävät silmät lumosivat pelkällä katseellaan.
"Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. Tai ehkä paremmin kuin sinä itsekkään." Äänensävy oli pudottaa variksen aidalta lumihankeen. Huurteisessa ympäristössä tummanpuhuva mies oli terävä, ikuinen ja pysyvä, siinä ja nyt. Varis ei osannut mitään muuta, tietenkään, kuin kraakui. Osoittaakseen pienenkin merkin kuuntelemisekseen ja ymmrtämisekseen.
"Annatko minulle luvan parantaa sinut ja herättää sinut uudestaan eloon." Se ei varsinaisesti ollut kysymys vaan mies tiesi variksen sanovan kyllä, tahtovan samaa kuin virnuileva mieskin
.
« Viimeksi muokattu: 21.12.2012 16:18:15 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Täällähän minä taas olen ahdistelemassa sinua kommenteilla! ;D

Välillä (huom! lue: usein) mä mietin, että mistä ihmeen hatusta sä näitä parituksiasi vedät? Damon/varis... No, hyvä puoli on ainaskin se, etten ole kyllä koskaan aikaisemmin  törmännyt missään tällaiseen paritukseen!

Toi alku, missä oli variksen mietteitä oli ihan järkyttävän kauniisti kirjoitettu. Hyvin sä olit onnistunut myös siinä futuurin suomentamisessa, mikä vähän arvelutti. Mutta toisaalta, mistäpä sä et suoriutuisi?  :D Siis, tässä olit kirjoittanut jotenkin hieman erityyppisesti kuin edellisessä. Tässä oli sellainen... todella herkkä tunnelma, missä olis sitten tietysti rentouttakin mukana. Ja jälleen onnistuit olemaan särkemättä tunnelmaa.

Tesktistä vielä sen verran, että ihan pari virhettä löysin.
Lainaus
He lähtevät ja jättävät minun istumaan yksin.

oletan, että olet tarkoittanut minut
Lainaus
loppu elämääni.
yhteen
Lainaus
yksikerrallaan
erikseen

Sen enempää en löytänyt, huomaa, että olet kyllä parantunut todella paljon oikeinkirjoituksessa. Tosin, mun äidinkieli ei ole mikään maailman paras, joten ei kannata luottaa muhun mitenkään kamalan sokeasti.

Tosta lopusta vielä, että ihanasti olit tunout ton Damonin (kai se kirjoitetaan noi...?) luonteen esille. Tai ainakin niissä ekoissa tuottareissa, mitkä mäkin olen nähnyt, niin siis niiden perusteella osasi kyllä heti yhdistää oikeaan henkilöön! Niin, ja nyt ennen kuin unohdan niin otsikko kyllä sopi enemmän kuin täydellisesti tähän!

Kiitos kakkososasta ja jälleen jään odottelemaan uusia!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse Taasko tällä? Mä oon vähän tällänen, jolla mielikuvitus lentää klisee poluillaan! Kiitos taas noista kirjitusvirhe huomioista. Arvaa vaan kuulostiko tyhmältä suomentaa kun koko ajan oli tulenko, tulenko... Hauksaa, vähänkö repeilin -että mitäköhän tästäkin tulee-::) Damon nyt tuo aina synkkiin ja tunnelmallisiin osuuksiin huvittuneisuutta ja rentoa meininkiä;D Mustakin tässä tuntu Damon niin paljon enemmän ekantuottarin mieheltä. Otsikko sopikin, en voi olla olematta samaa mieltä kanssasi (miten toi menee oikein??) Kiitos pitkistä kommenteistasi ja tässä jo seuraavaa osaa (jota kenties sanoit odottavasi)



A/N: Näitä tulee, näitä syvällisiä tekstejä mukavasti ton yhen pitkän haasteen jälkeen, joka oli huumoria aikas lailla. Kliseitä taas varmaan huomattavissa ja virheitäkin... Paritusta ei ole tällä kertaa vaan vain.... hulluutta ::) Kommentteja saa huulluudesta tyhmyyteen heittää kehiin.
Kuvalla...



 
TVD: Caroline
Madness?



Hiljaisuus soljuu ajatuksissani. Uhkaavana, kun kaikki ovat minut hylänneet... Miksei voisi vain sammuttaa ajatuksia pois päältä? Niinhän Damon minulle opetti...
Voisin sanoa miten jatkaa eteenpäin, mutta ei, olen vampyyri elänikusisesti. Minä sitten vain sekoan jos ei muu auta. Voisin tietenkin hakea uusia ystäviä, mutta lapsuudenystävät ovat aina niitä, mitä ei voi nettiystävillä korvata. Sen mukana ovat sisäelimenikin karanneet, mutta minkä kautta? Suutani en ole avannut kuukausiin.
Toivo hiipii hiljalleen ja livahtaa sitten taas karkuun. Kun yritän pinnistää saadakseni jotain järkeä, mitä tehdä... Miten nousta suosta ylös? Se vain turhauttaa enemmän.
Edes pienen häivähdyksen, kun saisin vielä muistaa tai nähdä jonkun jota olen niin kauan rakastanut, välittänyt edes hetken. Voisin selvitä pääni sisäisestä hulluudesta, jota en saa, voi huutaa ulos. Eikä kukaan edes kuulisi...
Sisälleni jää suuri tyhjiö, jota ei voisi kukaan enää koskaan täyttää. Tyhjiö, joka sittemmin vie mukanaan minut turmioon. Uskomus toivoon, rakkauteen ja uskoon ovat vain lumetta minulle tätä nykyä, kun hiivun, sammun kuin takan kekäleet hiillostuvat myöhään lämmitettyään talon. Hitaasti ja kivuliaammin.
Miksei kipu voi vain olla ja kadota sitten taas? Itkua ei tule, tai no, kyyneleeni ovat vuotaneet kuiviin tai sitten ne ovat syövyttäneet sisuskaluni tunnottomasti.
Tietenkin, henkinen tukeni on kadonnut, ja vaikka väitettäisiin, että vampyyrin ihmisyys on helppo sulkea pois se ei ole niin helppoa. Unohtaa kaikki rakastamansa ihmiset, heistä välittäminen ja kaiken mitä on tuntenut.
Kun tuuli riepolttelee kiharoita ja lumen hiutaleet leijailevat, mutta kylmästi ärsyttävät näkemistä. Kaikkea minkä tahtoo muistaa vielä niin pitkään kuin on mahdollista, livahtaa salakavalasti pois. Leikkivät kuurupiiloa kanssani.

Hulluuttako tämä vain on?
Ikuisestikko, ainako, loputtomasti?
« Viimeksi muokattu: 22.12.2012 10:14:38 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Hahaa, ehdinpäs tulla vielä tänään kommentoimaan tätä uusinta osaa! Tai no, voi olla että menee huomisen puolellle, että saan lähetettyä....

Tällä kertaa päätin tehdä niin, että ensin listaan virheet, mitä löydän ja vasta sitten koitan itse kirjoittaa jotakin.
Lainaus
Miksei voisi vain sammuttaa ajatuksiaa pois päältä?
ajatuksia, sopisi tohon mun mielestä paremmin
Lainaus
elän ikusisesti.
ikuisesti
Lainaus
ei voi nettiystäävillä
nettiystävillä
Lainaus
Sen mukana ovat elimetkin karanneet,
elimetkin on joko väärä sana tähän, tai sitten mä en vaan tajuu...?

Tän enempää en löytänyt, mutta nyt olen kyllä muutenkin niin väsynyt, etten tiedä voiko muhun enää paljon mitään luottaa. Muuten noita virheitä huolimatta teksti oli oikein sujuvaa ja selkeää taas sellaista herkkää, mitä nää aikaisemmatkin ovat olleet. Kuvittelenko vaan, vai onko näissä jotenkin enemmän tunetta kuin useimmissa muissa sun teksteissä?

Tää oli siis ihan järjettömän kaunis, mutta taas toisaalta niin... karun todenmukainen. Tolla lailla kai munkin ajatukset vois kuvitella menevän, jos olisin vampyyri. Teksti oli siis kauneudestaan huolimatta melko korutonta, mikä teki tästä hyvän. Oli todella helppo samaistua Carolinen ajatustyyliin, mikä oli mukavaa, sillä harvoin pääsen näin lyhyessätekstissä noi syvälle sen sisälle.

Nyt ei taida kyllä irrota enempää ja taidan vain suosiolla painua pehkuihin, ennen kuin nukahdan tähän ja lyön pääni näppäimistöön (isoveljistä on vain haittaa, kun ne juo sun kahvisi...)

Mutta siis, jälleen kerran ihanaa tekstiä sulta ja toivottavasti pian tulee jatkoa!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Myself, Mahtavaa! O, kivasti kirjotusvirheitä:/ Kyllä meni tän päivän puolelle;D Mysse, ehkä mun tunnelataukseni johtuu siitä kaiksesta huumori pitoisesta mitä oon tässäny kuukauden kirjoittanut. (*tulee korvista ulos...) Pitäää vähän päästellä höyryjä, tasottaa tilannetta. :D Kiitos jälleen sun kauniista sanistas mun ficciäni kohden! Ja komentista vielä tulpakiitokset!=)
Muuten ton elimet jutskan pitäs olla sisäelimet... :-X (Hyvää Olivia, ja kolme hurraata... Ei vain, no ei sitte :D)





A/N: Tänään sitten jälleen uutta tekstiä. Täytyy saada tää pois alta, jotta voi perehtyä tarkkemmin suurimpaan keskeneräiseen projektiini...  ;D Elenaa ja Damonia... Ei kyllä lemppariparitus, mutta on se parempi kuin Elena/Stefan. ::) Ööö... no kommentteja saa edelleen pistää (enkä keski enempää lörpöteltävää...) ;D
Tällä kuvalla mennään Tuli noista katseista hienosti mieleen heti ekana tämä, onniko? -teksti. En kyllä välitä Gleestä, mutta menee se näinkin...



TVD: Elena/Damon
Luck?



Kliseenä sanoisin sinulle: "Silmiesi valo on ainoa mitä elämääni tarvitsen." Kunhan saisin sinutkin sen tajuamaan... Damon, tummatukkainen uros katseli synkkänä ulos kirkkaalle taivaalle. Hän harppoi ajatuksiensa kanssa askeleita eteenpäin, mutta meni harppauksia enemmän taaksepäin kuin otti eteen. Hän oli jumittunut yhteen paikkaan.
Auringon säteet leikkivät miehen huoneessa, seinillä ja latialla. Lämmittäen heräävää maailmaa. Aamu sarasti ja pian taas se olisi ohi, vaikka juuri tuntui että olisin herännyt. Niin huono tapa ajalla oli mennä eteenpäin. Liikkumatta taakseppäin tai pysähtymättä. Aika oli julma, ehkä julmin, mitä Damon voisi sillä hetkellä nimetä tai syyttää.
Kaikki olivat karanneet, koko yön valvoneen miehen käsistä. Hetkeäkään ei olisi, kun hän ei voisi elää yhtä ainuttakaan päivää itsensä kanssa. Silti niin hän oli tehnyt monet kymmenet vuodet -oikeastaan 172 vuotta.
Miestä oli riepoteltu sitten oikein olan takaa...
Ja miksi, miksi hän ei voinut saada sitä mitä hän halusi? Elena. Kauneimman tytön. Hän halusi vain tytön, ei mitään enempää tai vähempää. Silti hänen veljensä, pikkuveljensä, oli vienyt tytön itsekkään veljensä ulottumattomiin.
Oliko se sitä, koska Damon oli liian itsekäs saadakseen ketään? Katherinekin oli jättänyt miehen puillepaljaille, vaikka tämä oli etsinyt naista käsiinsä yli 160 vuotta. Ja vaikka tuo haikeileva nuorimies oli aina sanonut itselleen, että naisia tuli ja meni siltikään hän ei voinut olla toivomatta paikoilleen asettumista.
Liika onnea, liikaa tuskaa, liikaa kaikkea surkeutta, mikä oli häntä vastaan saatoivat häntä selkä edellä kohti kallionkielekettä, josta hän ennemmin tai myöhemmin kaatuisi. Vain lempeän ruskeatsilmät sokaisten häntä.


« Viimeksi muokattu: 22.12.2012 11:58:11 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Jes, ja jälleen on tullut jatkoa! Sulla on näköjään aika hyvä sellainen yks per päivä julkaisutahti.

Ensiksikin, onks mun koneessa vaan jotain vikaa, tai onks toi fontti jotenkin pienempää ihan oikeesti tossa viestissä? Vois sillä lailla nopeesti katottuna luulla, että oot muuttanut sen koon 8:si, mutta toisaalta kuten jo sanottu, vika voi olla myös minun koneessani/silmissäni.

Sitten aluksi, kun katoin ton kuvan, niin repesin kyllä kunnolla. Hyvin oli se just sun kohalle sattunut, kun sähän tunnetusti arvostat Gleetä niin suuresti. ;D Oli tosi jännittävää alkaa lukea, että mitä ihmettä olet sitten onnistunut tuosta kuvasta kirjoittamaan.

Mä teen nyt samanlailla, kuin viimeksikin, eli virheet ensiksi:
Lainaus
taakseppäin
taaksepäin, yhellä p:llä
Lainaus
Elena. Kauneimman tytön.
Tässä ei nyt peraatteessa ole virhettä, mutta mun korvaan kuulostaisi paremmalta kos oli :Elenan. Kauneimman tytön. Kirjoittajan näemys on toki tärkein, mutta noin mä sen laittaisin.
Lainaus
ruskeatsilmät
ruskeat silmät tulevat erikseen. Ruskeasilmäinen taas tulisi yhteen.
Lainaus
saatoivat häntä
saattoivat. Kahdella T.llä

Mutta jälleen kerran teksti oli ilman noita oikein kaunista ja sujuvaa. Mun pitää sanoa sen verran, että henkilökohtaisesti pidin enemmän edellisestä, koska siihen oli jotenkin helpompi sulautua mukaan, kuin tähän. Voi myös olla, että se johtuu siitä, kun Caroline on hahmonakin mulle itselle jotenkin läheisesmpi kuin Stefan, josta en pidä periaatteessa lainkaan. Mutta teksti oli silti hyvää ja kaunista.

Näiden... tarinoiden tai osien, mitä ovatkaan, niin pituudet ovat musta just sopivia.

Nyt ei tuu tän enempää, mutta ensi kertaan jälleen!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse Mä en sitten taida päästä susta koskaan?-.- Mä pyrin tähän yks päivässä menetelmään. Pääsee sitten tästäkin=) Joo sori toi oli tosiaan menny vähän pieneksi. Kiva kuon huomautit:) Caroline on kyllä paljon helpompi samaistuttava kuin Damon tai Stefan tai Elena (mitkä ketkään kolme eivät ole erityisiä suosikkejani). Kivaa jos oikeasti tykkään tekstistä, mitä tässä äkiä olen vässäillyt:D Sulla on näitä ihanan piristävän pitkiä kommentteja, että KIITOS kun raaskit tehdä niin:DD Kirjoitusvirheitä on vielä aikas paljon, mutta hyvä ei tätä käykkään lukemassa kukaan muu=)



A/N: Ihanaa taas uutta, ja pien tääkin loppuu! Aika kliseehän tästä tällä kertaa tuli, että... varokaa vaan :o mutta joo tänään sitten taas Carolinea! Ehdoton lemppari;) koomentoidakkin saa, minä en (todenäköisesti) pure... ::)

Ups, jälleen tää kuva... ;)



TVD: Caroline
Scars?

Kipu, jokainen viilto rinnassani täplittävät katsettani yhä uudelleen. Ne koristavat näköäni, kun yritän nähdä. Edes pienen häivähdyksen, kun saisin vielä muistaa tai nähdä jonkun, jota olen niin kauan rakastanut, välittänyt edes hetken.
Voisinko vain kovettua? Niin ettei kukaan enää huomaisi minua, kaiken vuotaneen veren läpi. Arvet koristavat ennen niin kaunista, Miss Mystic Falssin, vartaloa. Aivan kuin rankkasateen vesipisarat koristavat maata seuraavana selkeänä aamuna. Silti arpeni muistuttaa enemmän sateen tuomia kastematoja kuin kimaltelevia vesipisaroita.
Arpia tulee ja menee...
Silti minä kamppailen, vaikken tiedä miten. Ensimmäistä kertaa tahtoisin ohjeita tai säännöt. Opuksen -mitä tehdä...? Kunhan joku voisi kertoa minulle uudelleen -mitä, miksi, milloin. Koska? Kun?
Kysymyksiä liikaa esitettäväksi edes minun ikuisen elämäni ajalle.
***
Milloin voisin luovuttaa itseni kaikille katsojille? Olisinko siihen enää koskaan valmis?
Tuntisinpa vain itseni edes pikkiriikkisen paremmin, niin voisin hyvin ilmaistakin tuntemukseni. Mutta ei, minulle ei ole annettu sitä lahjaa.
***
Jokainen viilto satuttaa enemmän. Toisin olisin uskonut että kipuun tottuu tai siitä ei vain vähän ajan päästä enää tunne. Minulle arpien muodostuminen taitaa sittenkin olla enemmän henkistä kuin fyysistä.
Joskus minä olin yhtä, mutta nyt minut on jo silvottu julmasti palasiksi. Ripoteltuina maahan, tuleen, veteen ja ilmaan. Elementti omalla tahollaan tuhoaa. Sisältä ja ulkoa ja pian en ole enää mitään... mitään...
« Viimeksi muokattu: 23.12.2012 14:26:56 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Hahaa, oikeassahan olet, et oo todellakaan pääsemässä musta eroon. Mä olen kuin takiainen hihassa, kun roikun kommentoimassa näitä. Että voit heittää roskikseen ne haaveet mistään rauhallisuudesta kun mä olen paikalla! ;D

Ja taas tutulla menetelmällä, eli virheet ensin:
Lainaus
katsettani yhtä uudelleen.
ite laittaisin yhä uudelleen....
Lainaus
Tuntisimpa
tuntisinpa
Lainaus
ilmaistakkin
tää näyttää jotenkin vähän jäännältä. Itse varmaan kirjoittaisin ilmaistakin yhella k:lla ainoastaan, mutta en sitten mene siitä kyllä takuuseen...
Lainaus
silpottu
silvotttu

Tiekköstä mitä? Mulla alkaa pikkuhiljaa loppumaan näihin kommentteihin sellaiset rakentavat ideat (ai onko niitä muka edes joskus ollut?), kun nää kaikki on niin hyviä...

Mutta siis hyvää ja sujuvaa tekstiä, toi kuva jäi ehkä vähän auki. Siis mä tajusin sen niin, että tän pitäis jotenkin perustua kuvaan, mutten tajunnut tässä heti ekaks kyllä noiden yhteyttä. Sitten kun mietin uudestaan niin se kai jotenkin liittyy siihen, kun kuvakin on herkkä ja tää teksti on herkkä? Ja kuvassa oleva blondi tyttö on ikkunan takana katsomassa sisälle, niin onks se sitten vähän niin kuin niin, että Caroline kattoo aiempaan elämäänsä tai jotakin?

Joo, ja mäkin oon näiden sun TVD teksties ansioista alkanut tykkäämään Carolinesta, että onnnittelutr siitä. Käännät pikkuhiljaa kaikki tykkäämään siitä tällä sun näkymättömällä aivopesutyöölläsi ;D

Ei sen enempää nyt. Huomisesta en mene takuuseen ehinkö kommentoimaan jos uusi ilmestyy, mutta toivotaan parasta!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse Hyvin järkeilty toi kuva. Juuri nin sen oikeastaan kuuluis olla, en itse sitä niinkään ajatellu. Juu, ei ehkä mikään paras vaihtoehto tähän, mutta ei ollu muuta :-\ Kiitos taas kun olet kommentoinut!=) Kova manipuloija ;D Kannattaa varoa...(mitä??)



A/N: Nyt tulee sitten pikkanen tauko, kun tähän asti oon näitä vasta valmistanu ja kolme on vielä tekeillä. Enkä tietenkään ääse tänään koneen ärren... Että tämä nyt kuitenkin Tyleria ja kyynelillä mennään... Tätä nyt tuli musta ärsyttävänkin lyhyt, varmaan ette edes saa mitään irti... ::) Nyt muistan kuva!
Nauttikaa ja kommentoikaa...



TVD:  Tyler
Tears?



Mies, tummaverikkö, pyöreine lihaksineen ja turvonneine silmineen makasi hienossa olohuoneessa. Valkoinen sohva oli koskematon, joka tuntui lähes mahdottomalta, kun sen päällä makasi vielä ihmissusi. Ei mikään siistein kotieläin.
Kyyneleet olivat virraneet omalla painollaan miehen, Tylerin poskille. Suurin kysymys, miksi? Sitä mies ei tiennyt itsekään. Ainoa mikä tuli hänen mieleensä -hänen tyttöystävänsä, entinen tyttöystävä- oli pelehtinyt heidän kaikkien vihaaman ihmisen, Klausin kanssa. Missä vaiheessä Carolinen jalat oli vienyt se hirviö, joka oli lähellä viedä Tylerinkin hengen?
Tyler tiesi ettei hän voisi antaa tälle anteeksi, koskaan.
Kysymyksiä, vastauksitta. Turhauttavaa?




Hulavatonta Joulun toivotuksia!!
« Viimeksi muokattu: 24.12.2012 15:03:27 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Minäpä täällä ja pikakommenttia tulossa.

Tää tosiaan oli ehkä hieman lyhyt, mutta aika lailla kaikki oleellinen tuli sanottua. Tai en mä nyt tietenkään sun kirjotuksesta osaa sanoa, mutta pidempi olisi ehkä ollut aika lailla jaarittelun puolelle menevää. Mutta en sitten tiedä.

Nyt ansaitset taputukset. Löysin ainoastaan yhden virheen! Tosin, mulla ei ole tällä hetkellä aikaa syventyä tekstiin sen enempää, mutta kummiskin:
Lainaus
itsekkään.
itsekään

Tää oli jälleen hyvä, ja Tylerin ajatukset oli todella ihanasti kirjoitettu. Tai onks väärin sanoa noin? Siis selvästi sanottu niin, että oli hyvä eläytyä mukaan.

Pidin siis paljon, toivottavasti vähän lyhyempi kommentti ei haittaa. Hyvää joulua!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse ei se lyhyt kommentti ole lain vastaista (mitää??). Kuitenkin kiitos, taas.. ::) Pääsen susta pian eroon kun näitä on enää jäljellä tämä ja kaks muuta ;D Ei vaisinkaan on ollu kivaa kun oot ahkerasti täällä käynyt kommentoimassa ja en mä susta eroon taho:) Ylipitkä olis tosiaan menny ehkä hieman vielä kliseen puolelle... Mutta nyt tulee pidempi :D



A/N: Meinaan aina nykyään kirjoitaa tohon että O/N koska jäi vähän päälle tuolta toisesta ficistä... Ei nyt tullukkaan sitä taukoa, koska eilen kuitekin oli niin tylsää, että ehdein valmistelemaan tän loppuun. Mutta siis tänään taas Klarolinea ja nyt voisin ehkä varoittaa pienesti että tämä hipoo jo K15:sta rajoja...c
Saa kommentoida niin kuin aina, mutta lukekaa toki... Kuva mukaan tulee tääteksti että jos ihmettelette kuvan merkitystä, niin se on tekstin lähes päätapahtuma paikka!



TVD: Caroline/Klaus
We?



"Sanon tämän vielä kerran: En kerro sinulle mitään. Se on salaisuus, salaisuus", Klaus kuiskasi naiselle, jonka silmät olivat sidottu mustalla paksulla huivilla. Juuri niin ettei sen alta voinut kurkkia. Syvä, ärsyyntynyt huokaus pääsi naisen huulilta.
Klaus ohjaili Carlolinea, vihdoinkin kovien suostuttelujen jälkeen, pitkin New Yorkin vilkkaita katuja. Hyvä ettei hän tiedä missä me olemme, Klaus ajatteli. Leveä, mutta lempeä virne kohosi miehen kasvoille.
Autojen tööttäykset ja tehtaiden äänet kuuluivat selvinä naisen korviin, mutta tämä oli vain keskittynyt miehen vahvoihin käsivarsiin. Ne olivat kietoutuneet hellästi Carolinen ympärille. Vaikka eihän vampyyrit johdattajaa tarvinnut, mutta Klaus oli vaatimalla vaatinut saada tehdä niin kuin itse halusi. Ja omahan oli tämä miehen yllätys...
***
"Varo portaita", Klaus kuiskasi. He olivat astuneet hienoon kerrostalorakennukseen. Mies kannatteli naista käsiversiensa varassa aina seuraavalle porrastasanteelle asti.
"Odota." Mies työnsi hienon pukunsa taskusta hopeidun avaimen. Ja painoi sen naisen pienelle kämmenelle. "Se on sinun", Klaus kuiskasi ja suuteli Carolinen korvaa. Tummatukkainen vetäisi kevyesti huivin pois vaaleitten hiusten päältä.
"Mitä minä tällä?" Nainen kysyi hieman ärtyneenä katsoessaan pientä arvotonta avainta.
"Katso", mies nyökkäsi vaalean puun sävyiseen oveen. Nainen katsoi kauan pienestä avaimesta oveen. Hänen otsaansa oli kohonnut hämmentyneitä ryppyjä.
"Klaus", nainen sai heiveröisesti kuiskaistua. Mies hymyilli tälle takaisin. Caroline otti askeleet hänen ja oven välillä ja työnsi avaimen sille kuuluvaan reikään. Este kauniin näköalan tieltä poistu nopeasti. Ovi heilahti kevyestä tuuppauksesta sivuun, niin että Klaus sai heilautettu naisensa ovenkynnyksen yli.
"Mitä sinä-" Nainen kiljaisi, mutta sanat jäivät oudosta liikkeestä kesken.
"Emmekö me..." miehenkin kysymys jäi kesken, kun nainen oli painanut huulensa kiihkeään suudelmaan. Klaus ei voinut olla vastaamatta siihen.
Sylikkäin heidän suudellessaan he ajautuivat sohvalle. Sohvat olivat suuret kaarevan muotoiset ja niiden pinta oli lämmennyt suurista ikkunoista siivilöityvän auringon valon myötä. Klaus suuteli nyt Carolinea kaulasta ja miehen kädet seikkailivat naisen vartalolla. Hybridin alla makaava nainen kouristi selkäänsä, kun mies löysi mukavan paikan tyydyttää naista.
***
Illan hämärryttyä Klaus ja Caroline makasivat sohvalla päät vastakkain. Klaus hymyili tyytyväisenä ja Caroline katseli suurta avaraa tilaa katseellaan punniten. Huone oli tietenkin kaunis ja juuri hänen mieleensä. Viimeisten säteiden leikkiessä vielä huoneessa naisen katseet vilkuilivat valkoisesta katosta pieneen täytettyyn kirjahyllyyn.
Caroline oli huovan alla ja Klausin lanteille oli kiedottu pyyhe. Miehen hiukset olivat vielä märät suihkussa käynnin jälkeen.
Yhtäkkiä mies hyppäsi vain pelkkänä ilmavirran viuhahduksena Carolinen päälle. Miehen kulmakarvat kohoilivat vihjailevasti.
"Me? Meidän?" Mies kysyi kummalliseen muotoon viety kysymys -olisivatko he yhdessä, niin että he olisivat yhdessä me. Caroline ei voinut olla miettimättä, harkitsematta tarkasti, mitä vastata.
"Mekö?" Nainen nielaisi vaivalloisesti. "Yhdessä?" Nyt hän päästi suustaan terävän henkäyksen. Caroline painoi silmänsä kiinni, kun hän vastasi: "Kyllä." Vaikka vastaus oli epäröivä Klaus tunsi hänet, niin hyvin tai edes sen verran että hän tiesi naisen uskovan sanaansa enemmän kuin mies itse.

« Viimeksi muokattu: 25.12.2012 15:59:54 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Hellurei! ;D Oho, todellakin mennään jo ihan loppupuolella, aika jännä, että enää kaks jäljellä, vaikka justa alotit! :o

(Oookkei, pakko myöntää, alkoi pikkusen epäilyttää alussa kun mainitsit ton, että mennään melkein sinne K15:sta. Mutta ei se onneksi ollut niin paha kuin hetken kuvittelin...)

Ja jälleen jo tutuksi tullut tapa, virheet ekaks:
Lainaus
New Yorken
Erikieliset sanat on maailman ärsyttävimpiä taivuttaa. Toi on luultavasti ihan oikein, mutta itse kirjoittaisin kuiteskin New Yorkin...
Lainaus
kesyesti
kevyesti
Lainaus
kerrostalo rakennukseen
ite laittaisin yhteen
Lainaus
jäi keksen.
kesken
Lainaus
viety kyymys
kysymys

Teksti oli sujuvaa, jos ei noita virheitä lasketa. (kuinkakohan monesti olen jo tässä topicissa sanonut tuon...?) Mutta siis oli tosi kiva lukea taas vaihteeksi iloisempaa tekstiä noiden parin synkemmän jälkeen. Unohin jo melkein, miten hyviä nää sun iloset tekstit on, kun olin ´niin kauan´ noiden angstisten lumoissa. Mutta siis tosiaan, tämmöstä enemmän fluffystä saisit kyllä kirjotella enemmän.

Toi kuva oli hienosti otettu huomioon, ton talon ulkonäkönä ja se oli todella kivaa, kun pysty kuvan avulla oikeasti kuvittelemaan talon silmissään samalla kun luki.

Tälläkin kertaa pidin ja olen täällä sitten taas ensi osankin jälkeen!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse Juu taas kommentoimassa ::) Mutta juu-u enää kaks jäljellä ja tän jälkee enää YKS!  :P Siis tosi kivää kun kertoilet mulle noita virheitä ja piristelet mun päiviäni! :D Tosiaan nää viimeiset kooolme on aikas tälläsiä romantiikan puoleisia, että... No, eihän mitään muita kategorijoita oo jäljellä kuin together ja happy, joten niiden kimppuun.



A/N: Tässäpä tätä toisteks viimeistä tähän ketjuun! Tarinaisempi tästä tuli kuin noista aijemmista ja toivotavasti on edes hieman iloisempi kuin muut... :D
Kuvaa...



TVD: Bonnie/Jeremy
Happy?


"Peremmälle", Caroline hoputti iloisella äänellä.
"Tämä tuntuu hieman oudolta, että kutsut minut omaan kotiini", Elena sanoi. Tytöllä oli hoikka kroppa ja pitkät ruskeat hiukset, kauniit kasvonpiirteet, joihin oli sulanutkin jo kaksi veljestä. Hän astui omaan kotiinsa kynnyksen yli varovaisin askelin kuin arvellen että hänen jalkojensa alta voisi pompahtaa vieteriukko.
"Tule nyt sinäkin sieltä." Caroline veti rivakasti -myös tummatukkaisen- tytön ovensuusta sisään. Tytön nimi oli Bonnie ja hän ei kyllä ollut juhlatuulella, mitä Caroline innokkaasti pikkujouluja yritti tytöille pitää. Siitä oli kyllä kauan, kun he olivat viettäneet niin tyttöporukalla iltaa. Ajankohta ei vain ollut mitä paras. Bonniella ja Jeremyllä -Elenan pikkuveljellä- oli syntynyt iso riita ja Elena taisteli vielä Stefanin kanssa.
"No niin, tytöt on aika unohtaa murheet ja istua alas. Jätetään nyt sovitusti kaikki miehiin liittyvät jutut ovet tuollepuolelle. Istumaan siitä", Caroline selitti vauhdikkaasti eteenpäin. Hän oli käyttänyt kovasti aikaa valmisteluihin ja sitä ei kyllä pilaisi kaksi murkkua. Elena ja Bonnie istuutuivat käskystä sohvalle. He ymmärsivät tai oikeastaan he olivat jo ymmärtäneet aikoja sitten että pääsisi helpommalla jos vain tottelee Carolinea.
"Ihanaa! Kaunista nähdä meidät kaikki yhdessä", Caroline sanoi hieman teennäisesti. Innokas pakkaus halata rutisti kavereitaan lujasti. Ystävyksien ei auttanut muu kuin halata takaisin ja hymyillä.
"Caroline, ihanaa että sinä järjestit meidät tänne", Bonniea sanoi, vaikka hänestä myös huomasi, että hän olisi halunnut sanoa muutaman -mutan perään.
"Sitä minäkin", nainen hihkaisi ja ryntäsi sitten keittiöön. Sohvalla istuvat tytöt kuulivat kolinaa ja kaapien tömähtelyjä. Pian blondi tyttö palasi vielä leveämpi virne naamallaan kuin ennen lähdettyään.
"Caroline, mikä tuo ilme?", Bonnie kysyi varautuen pahimpaan.
"Ei mikään. Kunhan vain iloitsen yhdessä oloamme. Muuten tässä teille vähän, siis tonttulakit. Jotta päästään tunnelmaan." Tyttö tuuppasi äkisti Elenan ja Bonnien ruskeidenhiusten päälle punaiset tonttulakit. Lakeissa oli valkoinen karvareunus ja tupsu lakin päässä.
"Mitä..." Elena tunsi jotakin kummallista päässään. Tämän repäistessään lakin pois hänen sylinsä täyttyi popkorneista.
"Yllätys!" Caroline kiljaisi ja heilutti käsiään typerästi. Bonnie ja Elena sen sijaan katsoivat tuimina kaveriinsa.
"Nam", Elena sanoi maiskauttaessaan popcornin suuhunsa. Saman tien tyttö sylkäisikin sen ulos suustaan. "Mitä tämä on?" Tyttö pyyhi kieltään hihaansa. Maku oli voimakas.
"Mitä näissä on?" Bonnie kysyi. Hänkin oli pistänyt suuhunsa muutaman popparin.
"Vain ripaus valkosipulia", Caroline vastasi viattomana.
"Sä. Maksat. Tästä", Elena ja Bonnie sanoivat yhteenääneen. He syöksyivät vaalean tytön kimppuun, mutta tyttö oli jo kadonnut. Paikoilleen jääneet tytöt vaihtoivat kostonhimoiset katseet. Tytöt tekivät sanattoman sopimuksen, että he jahtaisivat Carolinen loukkuun ja kostaisivat tämän.
Bonnie lukitsi kaikki ovet ja ikkunat pelkällä silmänräpäyksellä. Sitten tytöt lähtivät eripuolille taloa.
Noita kiipesi yläkertaan johtavia portaita ylös varovin askelin. Ykiskään askel ei narahtanut. Äänet tuntuivat kaikonneen talosta. Se sai pienen jännityksen tunteen kuohahtamaan Bonnien sisällä.
Ylätasanteella tyttö hiippaili varpaisillaan ja hän alkoi kaikesta jännityksestä täristä. Hän kääntyi kasvot kohti Elenan huonetta, jolloin Jeremyn huone jäi hänen vierelleen.
Yhtäkkiä Bonnie oli kiljaista, mutta tämän huulilta karkasi vain sihahdus. Pitkä poika oli vetäissyt tummatukkaisen tytön huoneeseensa. Valoja ei ollut päällä. Jeremy painoi tytön oven karmiin. Hän päästi kätensä hitaasti pois tytön suun edestä.
Tytön rintakehä kohoili nyt kiivaasti.
"Ollaankos sitä pahan teossa?" tumma poika kysyi kuiskaten sanat hänen korvaansa. Hän suuteli tytön niskaa.
"Sinä teet minut onnelliseksi", tyttö vastasi ja haki pojan huulet omiaan vasten.

 
« Viimeksi muokattu: 27.12.2012 21:02:18 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Ääk, tää on jo toisteksi viimeinen! Mä oikeesti mietin mitä tekemistä keksin sitten, kun mulla ei ole enää näitä kommentoitavina... ;D

Varmaan tiedät jo käytäntöni. Virheet ekaks... :
Lainaus
ruskeathiukset
ei ole yhdyssana
Lainaus
omaan kotinsa kynnyksen yli
mä laittaisin jo oman kotinsa... tai sitten omaan kotiinsa...
Lainaus
että hän olisi halunnut sanoa muutaman -mutan perään.
en tiiä, mutta ite ottaisin ton -viivan pois ennen mutan sanaa. Tai musta se olis niin selvempi, mutta en sitten tiie. Kirjoittajan päätös!
Lainaus
popkorneista.
eiks popcornit kirjoteta c:llä?
Lainaus
he jahtaisivat Carolinen loukkuu
loukkuun

Siinähän ne. Tää teksti lukeutuu ihan lemppareihini! Oli pakko sanoa toi nyt heti ekeks ennen kuin unohdan. Eli tässä todellakin oli enemmän sellaista tarinamaisuutta, kuin noissa muissa, jotka ovat olleet ns. vain paloja sieltä täältä. Lisäksi tää oli iloisempi ja jotenkin muutenkin tunnelmaltaan todella sellainen kevyt. If you know what I mean?

Toi lopussa ollut Jeremy/Bonnie oli todellakin ihanaa, mutta toisaalta tää ehkä tuntu jotenkin jäävän kesken. Sillai, että miten sen Carolinen kävi sitten? Toisaalta tästä olisi kyllä tullut melko ylipitkä noihin muihin verrattuna, jos tätä oltaisiiin vielä jatkettu paljonkin...

Ton lopun lisäksi myös toi noiden ystävysten tapaaminen oli totta kai ihanaa luettavaa. Sen tunnelman pystyi oikeasti aistimaan tän tekstin läpi!

Ei nyt tän enempää. Pidin tästä ehottomasti ja viimeistä kuvaa/tarinaa jään innolla oottelemaan!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Lyygia

  • scorching hot mess
  • ***
  • Viestejä: 688
Myöhässähänminä olen, anteeksi. :-(

Nämä kaikki olivat oikein hienoja tekstejä, ja olit osannut tavoittaa hahmojen tunnelman hyvin. Varsinkin tuo järjestyksessä toinen, varis/Damon-fic, oli huikea. Eläimen suhteesta ihmiseen on vaikea kirjoittaa, mutta sinä onnistuit siinä hyvin, ellet jopa kiitettävästi.

Myös kuudes teksti, se missä puhuttiin Tyleristä, kuului suosikkeihini erityisesti sen viimeisen lauseen myötä. Kuvailusi on mahtavaa, sen vain sanon.

Myself onkin sinulle joitain kirjoitusvirheitä osoittanut, mutta suosittelen sinua kuitenkin hankkimaan betan.

Kokonaisuudessaan oikein toimiva ja kivaa luettavaa. Kiitän!



ava Sokerisiiveltä
banneri Ingridiltä

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Mysse Kiitos,, vakkariksihan suo vois jo täällä kutsua! ;) Joo, kaheksas oli pirtein ja tarinallisin todella. Kiiva jos tykkäsit ja pidät muistja, kommentoit ja piristät... Ja multa alkaa loppumaan vastaus vaihtoehdot;D Näähän kaikki tuntuu jäävn keksen ja ovat todellakin paloja sieltä täältä, mutta sillee mä sen suunnittelinkin;D Samalla ilkeä ja huoleton, piru ja ihan sama ketä kiinnostaa ::)
Kristen Minäpä jo ehdin kummastella minne olet jäännyt kuppaamaan kommenttisi kanssa :D varis/Damon oli myös yksi ehdottomista omista lemppareistani!=) Joo, ehkä se beeta olisi hyvä, mutta no jaa katto nyy=) Kyllä mä kuitenkin aina saan jonkun oikolukemaan, mutta nää kun tuli niin tiuhaan, niin en halunnu ketään siinä jarruttelemaan.Kiitos kuitenkin, myöhästyneestäkin, kommentistasi!




A/N: Nyt hieman myöhässä tuleva viimeinen osa! Elikkä oli kiva projekti tämäkin ja onnea teille pian vaihtuvalle vuodelle! :D Lukekaa vielä tämä ja kommetoikaa toki! :D Tälläinen pieni lopetus, mihin en meinannut keksiä millään ideaa. Kokosin kuitenkin itseni ja sain kuin sainkin! viimeinen kuva on tämän näköinen Kommentteja pitää ja täytyykin lähetellä!  ;D



TVD: Rebekah/Matt
Together?


"Rebekah, Rebe", Matt kuiski pimeydessä naisen nimeä.
"Mene pois", naisen ääni vastasi tylysti käytävän perältä, jonne poika syöksyi melkeinpä äänettömin askelin. Mutta vaaleatukkainen Rebekah aisti äänet hiljaisuudesta huolimatta.
"Enkä sanonut, että lähde. Mene pois täältä." Pimeydessä Matt, ihmisennäöllä hän ei nähnyt mitään ja vampyyri naisella oli erinomainen näkö. Nainen syöksähti pienen pyöreän muotoisen tilan halki, jonne Matt oli juuri päässyt. Halki louhitun tilan, kylmän, todenmukaisen, karun kuin naisen tunteetkin.
"Käskinkö minä sinua", nainen sanoi painokkaasti yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Rebekah sai juuri pidäteltyä kiukkuaan, jottei hän reipinyt viattoman pojan kurkkua auki. Tuon pojan, joka yritti vain auttaa. Lyhyet, tummanruskeat hiukset omaava poika vain katsoi naista, pelkäämättä, lempeän ruskeilla silmillään syvälle naisen omiin. Silmiä, jotka täyttyivät kyynelistä.
"Käskit, mutta en tottele sinua." Matt sanoi ääni huokuen lämpöä ja välittämistä.
"Sinun olisi syytä tehdä toisin kuin uhoat", Rebekah vastasi kylmä ääni särähtäen hieman. Nainen pidätteli sisällään suljettuja tunteita, rakentaen niska limassa suurta muuria kaikkien ihmisten välille. Ainoastaan Matt Donovan sai naisen tekemän kovan työn murenevan yhdellä katseella. Tuo poika, tai jo mies, oli ihminen, jota Rebekah ei olisi ikinä uskonut saavan hänen sydäntä päälaelleen.
"Sinun on turha työntää minua enää pois. Me voisimme olla yhdessä..." Mattin sanat puuroutuivat yhteen liittyneiden huulien väliin. Nainen nyökkäsi kerran lähes huomaamattomasti.
 

« Viimeksi muokattu: 29.12.2012 19:41:11 kirjoittanut Olivia »
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Minäpä täällä, viimeistä kertaa tähän tarinaan kommaamassa. Nyyh :'(

Aluksi jopa ennen kuin listaan virheet mun on pakko huomauttaa, etten sitten tunne paritusta. Enkä edes henkilöitä. Varmaan niiltä uusilta jaksoilta, joita en ole nähnyt tai jotain...? Tai sitten en vainmuista. Suonet anteeksi tiedottomuuteni tämän fandomin ollessa kyseessä.

Jaaaaaa, nyt sitten sinne virheisiin:
Lainaus
melkeimpä
Lainaus
vampyyri naisella
yhdyssana? En oo varma, mutta ite laittaisin
Lainaus
toden mukaisen
yhdyssanaksi tämänkin laittaisin
Lainaus
  Rehekah
Rebekah, oletan?
Tässä ei ollut kauheesti virheitä noihin edellisiin verrattuna. Onnittelut, olit tsempannut tämän kanssa!  Tääkin oli täynnä tunteita, niinkun noi edellisetkin. Tää oli sulonen ja sellainen katkera ilo siivilöityi musta helpostikin läpi lukijaan saakka.

Sä snot, ettei sulla ole enää mitään, miten vastaisit mulle, niin mulla alkaa loppua ideat miten kommentoida sulle ;D Mutta tää tosiaan oli vimppa, surullista. Nää on kyllä kaikki yheksän ollut tosi hyviä! Sillai. vaikken fandomista oo niin varma, niin näitä kyllä luki mielellään!

Kiitos näistä kaikista!

-Mysse-
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
MysseNii-i viimeistä kertaa (sen tunteen kokee liian usein.. ::)). Mutta Matt on jo ekasta tuottarista alaken ollut mukana ja no Rebekah on sitten tullu muiden alkuperäisten mukana :D, että en uskonutkaan että tunnet, kun vasta kolmosessa ilmestyy tämä paritus (eikä sielläkään varsinaisesti). Kömmähdyksistä jälleen kiitoksein!=) Huomaan ideat loppuu vähiin näiden molempien, vastauksien ja kommenttien suhteen, joten on minun aika kiittä sinua kun olet seurannut tätä ja kommannutkin vielä. Kiitos kaikesta!
 :D
Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.