A/N: Tässä tämä nyt olisi.. tarkistin moneen kertaan, enkä usko kirjoitus virheitä löytyvän : ) Sanokaa kuitenkin, jos löydätte. Täydellisyyteen on niin pitkä matka, että apu kelpaa aina! : )
Tässä siis niimeinkin ne häät, Esmen näkökulmasta. Tajusin juuri, että tätä ficciähän voi jatkaa niin pitkään, kunnes kyllästyn. Ja nyt ainakin motivaatiota riittää! : P
Olkaa hyvä!
EsmePov
Osa 5.
Kirkonkellot kumisivat ja helisivät ylhäällä tornissa. Viimeisellä kumahduksella kirkon perällä olevat suuret ovet aukesivat ja ympäriltäni alkoi kuulua kohinaa, kun vaatteet hankautuivat toisiaan vasten kaikkien kääntyessä katsomaan tulijoita. Huokaukset ja ihastelut kaikuivat salissa, kun Rosalie astui näkyviin Carlislen saattelemana. Hän oli kaunein kenenkään koskaan näkemä morsian, eikä tämä ollut vain ylpeän ja liikuttuneen äidin mielipide. Rosalie säteili varsin tietoisena saamastaan ihailusta, muttei vilkaissutkaan sivuilleen. Tyhmempikin tajusi, ettei hän nähnyt ketään muuta kuin alttarilla odottavan Emmettin. Emmettinkin silmät olivat nauliutuneet Rosaliehen, eikä hän huomannut edes bestmaneinaan toimivien Jasperin ja Edwardin ilveilyjä. Saavuttuaan alttarille, Carlisle kumarsi ja laski Rosalien käden Emmettin valtavaan kouraan, joka poikkeuksellisesti oli puhdas. Pitäisikin muistaa kiittää Alicea siitä, että hän oli pakottanut Emmettin puhdistamaan kynnenalusensa.
Carlisle palasi istumaan vierelleni ja otti minua kädestä.
"Rakas, voiko kauniimpaa näkyä olla?" kysyin. Kirkon etuosassa seisoivat kaikki lapseni onnellisina ja sädehtivinä. Tunsin olevani onnellisin äiti maailmassa. Carlisle puristi kättäni vastaukseksi ja huomasin hänenkin silmiensä kostuvan.
"Kiitos", kuiskasin niin hiljaa, etteivät muut kuin mieheni tarkat korvat kuulleet sitä.
"Ole hyvä. Mutta mistä?"
"Kaikesta. Siitä kun rakastat minua, olet vierelläni ja annoit minulle tämän elämän."
Istuimme hiljaa ja ihailimme lapsiamme. Ensimmäistä kertaa myös Edward näytti onnelliselta. Aikaisemmin häätunnelmaa oli aina hieman latistanut Edwardin väkinäisyys ja jäykkyys. Hänestä mahtoi olla vaikeaa katsella sivusta jotain suunnattoman voimakasta, josta hän ei ymmärtänyt mitään, rakkautta. Nyt hän kuitenkin hymyili ylpeänä Bellansa rinnalla, eikä syyttä. Bella näytti suloiselta sinivalkoisessa mekossaan, ja veti melkein vertoja tyttärilleni. Kuinka kaunis hänestä tulisikaan vampyyrina? Siis jos tulisi, korjasin äkkiä mielessäni. Jostain syystä kuvittelin aina hänenkin liittyvän perheeseemme, ja tulevan todellakin tyttärekseni.
"Rosalie Hale. Tahdotko ottaa Emmett Cullenin puolisoksesi, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, nyt, aina ja jokaisena hetkenä ikuisuudessa?" pastori kysyi narisevalla äänellään. Osa juhlavieraista naurahti muokatulle vihkivalalle, mutta vampyyriystävämme ymmärsivät, miksi "kunnes kuolema meidät erottaa" oli muutettu ikuisuudeksi.
"Tahdon", Rosalie vastasi ja näin hänen kynsiensä uppoavan Emmettin kämmeniin.
"Emmett Cullen. Tahdotko ottaa Rosalie Halen aviovaimoksesi, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, nyt, aina ja jokaisena hetkenä ikuisuudessa?"
"Tahdon, mutta saanko nyt suudella morsianta?"
Naurunpyrskähdyksien säestämänä hän kaappasi Rosen syleilyynsä, ja he suutelivat ehkä hieman turhankin intohimoisesti.
"Voi Emmett, Emmett! Aivan kuin et olisi naista ennen nähnyt", hykertelin mielessäni.
"Julistan teidät aviopariksi. Voitte... suudella... morsianta." pastori jatkoi häkeltyneenä.
"Uudestaanko?" Emmett kysyi riemastuneena, ja odottamatta vastausta muiskautti vielä uuden suukon osuen Rosalien nenään.
Pihalla Alice jakoi kaikille pussukoita, jotka oli täytetty ruusunterälehdillä, joita kaikki alkoivat heitellä morsiusparin päälle heidän astuessaan ulos ovesta.
"Tämä on kosto meidän häistämme!" kuulin vieressäni seisovan Jasperin mutisevan kun hän kumosi sangollisen terälehtiä Emmettin päälle ja tunki niitä kauluksesta sisään.
Kaikki nauroivat ja onnellinen Emmett säteili ja puristi Rosalieta itseään vasten. Käyttäydyimmekö me Carlislen kanssa myös noin häissämme? Melko varmasti, vaikka Carlisle odottikin aina pastorin lupaa ennen kuin suuteli. Väkeä kerääntyi parin ympärille onnittelemaan ja ihastelemaan.
"Alice! Alice mikä sinun on?" kuulin Bellan kysyvän huolestuneena takanani.
Käännyin ympäri ja huomasin Alicen tuijottavan eteensä, aivan kuin hän olisi nähnyt jotain huolestuttavaa.. ei kai? Ei kai mikään tulisi pilaamaan tätä onnen ja rakkauden päivää?
Alice vapisi ja putosi polvilleen. "Minä näen.. he tulevat.. he ovat täällä pian", hän kuiskasi huolestuneena.
